Yhdysvallat ottanut Suomen haltuun, kuin 1918

Saksa ,kun heillä oli Puolustus, Kauppa ja Ulkoministeri vakanssit.
Mannerheim Göringin metsästys kaverina pääsi valituskierteen jälkeen valtionhoitajaksi, ennen kuin toisen kerran erotettiin !

Suomi on antanut Yhdysvalloille oikeuden Guantamon väkivaltaiseen miehityksee ja myötäillyt Libyan ja Afganistani pommituksia, kumppanina !?
974
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Yhdysvallat tulee Suomen uskollisuutta testaamaan sotaharjoituksella, kuin me olataisiin täydessä liitossa, eikö ketään hävetä ?

Äänestä

Johdolla kielet syvällä jenkkien perseessä!

Äänestä
  • Presidentti, puolustusministeri, ulkoministeri. Suomen kansa ei pidä toimistanne tai toimettomuudestanne.

    Kuvitteletteko, että suomalaiset ovat nyt niin länässä, että eivät pysty puolustautumaan.

    Mitä amerikkalaiset tekevät Suomen maaperällä? Kukaan ei tunnusta kutsuneensa heitä.

    Olemmeko me Amerikan osavaltio?

    Äänestä

Natokiimavajakit kutsui tänne jenkit uhoo Venäjälle?

Äänestä

Presidenttimme kävi Amerikkoja myöten hihkumassa kuinka pidämme pilkulleen
kiinni Venäjän pakotteista.
Kun tuli matkaltaan ennusti että itärajalta on tulossa suuri joukko väkeä, kukaan ei
voi tietää miten suuri, mutta jokatapauksessa suuri.
Kuka allekirjoitti isäntämaasopimuksen ? ja mitä siihen sisältyy ?
Kuka pyysi Usan sotakoneita tänne harjoittelemaan ? Ei ne tule pyytämättä ja
ilmaiseksi. Se maksaa.

Äänestä

Niinistöllä kieli ruskeana

Äänestä

Eivät saa rajoja kiinni maahantunkeutujilta eivät palautussopimuksia kielteisen
turvapaikansaaneille, niin sotaharjoituksia saavat sumplittua selän takana.
Nimet esille ketkä sotaharjoituspyynnön ovat allekirjoittaneet ?
Mitä tämä salamyhkäinen peli oikein on ?

Äänestä

Natotehtailulla halutaan tuhota Suomi. Ei isopoika tuo sursuomea!

Äänestä

Kokoomus taitaa olla USA:n pommikoneiden kutsun takana? Tuskin perussuomalaiset ovat tehneet aloitetta. Kokoomus on muutenkin niskan päällä hallituksessa. Kokoomuksen arvoja kuvaa Wahlrosin aikaisemmin sylkäisemä lausuma: Kun rikkaat rikastuvat, aina siitä jotain murusia tipahtaa köyhienkin pöydille (jotenkin tuohon tapaan). Hänen ansionsa on suorapuheisuus, lieneekö tahallista provosointia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Abrahamm kirjoitti:

Saksa ,kun heillä oli Puolustus, Kauppa ja Ulkoministeri vakanssit.
Mannerheim Göringin metsästys kaverina pääsi valituskierteen jälkeen valtionhoitajaksi, ennen kuin toisen kerran erotettiin !

Suomi on antanut Yhdysvalloille oikeuden Guantamon väkivaltaiseen miehityksee ja myötäillyt Libyan ja Afganistani pommituksia, kumppanina !?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu