Soinin ”ministeri”: Karjala takaisin
Kotimaa
Puoluejohtaja Timo Soinin esiin nostama ministeriehdokas, Jussi Niinistö (ps.) kannattaa Karjalan palauttamista.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteerinä työskentelevä Niinistö ottaisi vastaan mieluiten puolustusministerin salkun vaalien jälkeisessä hallituksessa.
- Timo on minut maininnut muiden joukossa. Olen kysyttäessä vastannut, että puolustusministeri, Niinistö vastaa Uuden Suomen kysymykseen mieluisimmasta salkusta.
Jussi Niinistö on yksi perussuomalaisten nousevista nimistä. Soini listasi Niinistön yhdeksi ministeriehdokkaistaan Ilta-Sanomien haastattelussa.
Niinistö on vahvasti sitä mieltä, että Neuvostoliitto teki väärin Suomea kohtaan toisessa maailmansodassa, kun se vaati Karjalan alueiden luovuttamista.
- Talvisota oli Stalinin hyökkäyssota ja jatkosota sen seuraus. Karjala kuuluu osana Suomeen ja asiassa on tehty Suomelle vääryys, Niinistö sanoo.
Maanpuolustuskorkeakoulun ja Helsingin yliopiston dosentti Jussi Niinistö toimii työnsä ohella myös Vapaussoturi-lehden päätoimittajana. Hän on tutkinut suomalaisen äärioikeiston historiaa ja kirjoittanut aiheesta useita kirjoja.
Kotimaa
Puoluejohtaja Timo Soinin esiin nostama ministeriehdokas, Jussi Niinistö (ps.) kannattaa Karjalan palauttamista.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteerinä työskentelevä Niinistö ottaisi vastaan mieluiten puolustusministerin salkun vaalien jälkeisessä hallituksessa.
- Timo on minut maininnut muiden joukossa. Olen kysyttäessä vastannut, että puolustusministeri, Niinistö vastaa Uuden Suomen kysymykseen mieluisimmasta salkusta.
Jussi Niinistö on yksi perussuomalaisten nousevista nimistä. Soini listasi Niinistön yhdeksi ministeriehdokkaistaan Ilta-Sanomien haastattelussa.
Niinistö on vahvasti sitä mieltä, että Neuvostoliitto teki väärin Suomea kohtaan toisessa maailmansodassa, kun se vaati Karjalan alueiden luovuttamista.
- Talvisota oli Stalinin hyökkäyssota ja jatkosota sen seuraus. Karjala kuuluu osana Suomeen ja asiassa on tehty Suomelle vääryys, Niinistö sanoo.
Maanpuolustuskorkeakoulun ja Helsingin yliopiston dosentti Jussi Niinistö toimii työnsä ohella myös Vapaussoturi-lehden päätoimittajana. Hän on tutkinut suomalaisen äärioikeiston historiaa ja kirjoittanut aiheesta useita kirjoja.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ei saa kirjoittaa Jussi Niinistöstä totuudenmukaisesti. isä Timo kieltää.
Kansojen sarjamurhaaja teurastaja Lenin Putin Stalin.
Rikos ihmiskuntaa kohtaan russia on saatanan pahaa.
Kääntötakki-Timo todennäköisesti ehdottaa, että Porkkala luovutetaan takaisin venäläisille!
Nyt vaan oikeasti nyrkkiä pöytään.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/109887-soinin-”ministeri”-karjala-takaisin
Ilman Yhdysvaltojen ja Naton apua Suomi ei saa takaisin Karjalaa aivan niin kuin Krimin niemimaa ei palaudu Ukrainalle eikä Etelä-Ossetia ja Abhasia Georgialle ilman lännen suoraa tukea. Rajakysymykset Venäjän kanssa ratkaistaan, kun rautaa on rajalla tarpeeksi ja Venäjän naapurimaat voivat neuvotella roistovaltion kanssa vahvasta positiosta käsin. Suomen Nato-jäsenyys, jota Perussuomalaisten tuleva puheenjohtaja Halla-aho on aina kannattanut, on Karjalan palauttamisen ensimmäinen edellytys. Natoon liittyminen ei enää ole meille suurikaan käytännön ongelma, kun puolustusministeri Niinistö on onnistunut saamaan suomalais-amerikkalaisen sotilasyhteistyön jo hyvään vauhtiin. Ja puolustusbudjettia ollaan nostamassa Nato-tasolle.
Miten Jatkosota olisi ollut Talvisodan seuraus? Paitsi että molemmat johtuivat vehkeilystämme natsien kanssa. Missä itänaapuri oli aivan oikeassa. Saksa valmisteli kauttamme hyökkäystä Neuvostoliittoon ja me olimme siinä innolla mukana. Leikimme tulella ja saimme juuri sitä mitä ansaitsimme.
Kummassakaan sodassa emme voittaneet mitään eikä säilytetty itsenäisyyttämme, vaan ne olivat turha uhraus natsismin alttarille. Ei meiltä oltu alistamassa neuvostovallan alle eikä maatamme valloittamassa-mikä olisi suurvallalta onnistunut hetkessä- vaan ei pidetty siitä että natsisaksa oli liittolaisemme itätäistä naapuria vastaan. Mikä täysin ymmärrettävää vaikka emme uskalla nähdä historiaa siten kuten se on, vaan häpeämme omaa natsi menneisyyttämme ja sitä että olimme siihen aatteeseen hurahtaneet.
Olet oikeassa.
Isänioli karjalainen ja jotakin jäi rajan taa, sanoi aina, että mentiin vittuilemaan turhaan, kerjättiin turpaan ja maksettiin siitä hinta, niin parempi vain pitää turpa kiinni.
Isä tappeli koko södat läpi Suomen joukoissa eturintamassa ja ei antanut koskaan kunniaa suur-Suomen rakentajille.
Kärsi sodan vaivoista kuoleemaansa asti, mutta oli oikeudenmukainen mies.
Se on jännää, että miten taa ryssäviha nostaa päätään, äärioikeisto nostaa päätään, uusnatsit nostaa päätään ja taas kerran kerjätään turpaan ja siinä ei nato auta.
On jännää seurata kun turuilla ja toreilla kuletaan perinteisiss sotilasvaatteissa ja hihassa s-tunnus.
Minulla on sotilaspusero ilman s.hihamerkkiä, mutta en suojeluskuntamiehiä olekkaan ja kauluksessa natsoja ihan riittävästi.
Maailma on menossa kohden täyttä rähäkkää ja suosittelen hyviä välejä naapureitten kanssa.
Talvisota ei edeltänyt mikään vehkeily natsien kanssa. Talvisota johtui siitä että NL päätti hyökätä Suomeen, siinä se.
Jatkosota oli nimensä mukaisesti vain jatkoa.
Kummassakin sodassa onnistuimme säilyttämään itsenäisyytemme. Viron kohtalo näytti että toisinkin olisi voinut käydä ...
Talvisodassa NL ei onnistunut valloittamaan Suomea. Yritti kyllä mutta kun ei vaan onnistunut. Jatkosodassa olisi voinut onnistuakin mutta onneksi sille tuli kiire muualle.
Hyvät välit naapureihin ovat hyvä asia. Meillä vaan pitäisi olla naapuri joka itsekin haluaa olla hyvissä väleissä naapureidensa kanssa ...
Mutta terveisiä vaan Pietariin!
Kaikki russia on WC paperia! Vain rikos ihmiskuntaa kohtaan julma miehitys.
Kansojen sarjamurhaaja teurastaja Lenin Putin Stalin.
Koko maailma on yhdistynyt hävittämään saatanan valtakunnan russian.
Uusia koneita jenkeiltä ja kova kovaa vastaan.
Ai niitä mitkä ovat käyttökiellos, onneksi olkoon vaan.
Karjalan palauttaminen on turhaa. Petsamoa pitäisi palauttaa. Siitä olisi oikeasti hyötyä.
Jussi Niinistö on hankkimassa Suomelle lisää sotakalustoa. Liikekannallepanoa varten reservin määrää ja valmiutta lisätään. Onko Jussi Niinistöllä tarkoitus ottaa Karjala väkisin takaisin vai mistä on kysymys?
Suomi nk. muukin maailma varustautuu sotaan ja ei mene kauan kun se on edessä. Tämä asia on ollut selvää jo pitkään.
Otan asian esiin tältä kannalta;
Raamattu sanoo roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa, että "Jumalan viha syttyy kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan".
Mietitäänpä asiaa näin;
meillä on Suomen eduskunnassa rikosrekisterin omaavia kavereita eli konnat ovat päättämässä meidän asioista, meillä on eduskunnassa Jumalan luonnonvastaisia homoja, meillä on eduskunnassa huorasuhteessa eläviä kansanedustajia ja me, kansa olemme heidät sinne valinneet.
Lisäksi Suomen kristikansa on luopumassa Jumalan Sanan Totuudesta ja Jumalan siunaava käsi on osin poistumassa meidänkin maamme päältä ja sallii tälle kansalle koettelemukset ja se on oiken.
Tätä kuritonta, huoruudessa elävää kansaa ei pelasta muu kuin suuri onnettomuus tai sota.
Kun elämän raadollisuus tulee silmien eteen, silloin kansa etsii Jumalaa.
Hulluja riittää ja tämmöiset vielä johtotehtävissä Ylkköspioritteetti on Hyvät naapurisuhteet ikman lietsontaa ja varsinkin pienen on turha uhitella eikä Suomella olisi varaa kunnostaa karjalaa Eu direkteihin, eli Toivokaamme ettei sitä Palauteta.
Johan Johannes Virolainen aikanaan kysyi Hrutsevilta mahdollisuuksia saada Karjala takaisin. Hrutsev kertoi sen olevan täysin mahdollista, mutta se vaatisi sodan.
Jussi Niinistö aikoo siis ottaa nyt Karjalan takaisin?
Karjala on kuulunut Ruotsille kuten Suomikin ! Jospa Ruotsi haluaisi meidät takaisin ? No ei varmaan kusipäistä on slussenilla riittämiin
Taloudellisessa mielessä Karjalan palauttaminen ajaisi Suomen konkurssiin!!! Sitä paitsi Venäjä ottaisi sen takaisin haltuunsa sitten kun se olisi jälleenrakennettu....
Kuka nyt ei kannattaisi oman maansa palauttamista? Sen olisi voinut ostaa, kun Venäjällä meni huonosti, mutta sitten kun menee hyvin, niin eipä tietenkään. Eihän Venäjäkään sentään niin hullu ole, että luopuisi isosta maa-alasta tyhjän takia. Karjala kannattaa Venäjän pitää ja niin olisivat suomalaisetkin halunneet sen pitää ja enemmänkin, mutta minkäs teet. Tyhmyydestä ja ahneudesta sakotetaan.