Toiveissa teilläkin?

haluanhaluanmuttaensaa

Ajattelin aloittaa ketjun, jossa muutkin lapsista haaveilevat voisi jutella yhdessä.

Oman perheen saaminen on aina ollut haaveena, sillä olen pienen ikäni nähnyt koko sukuani vain viikon verran vuodessa. Vain äitini asuu täällä suomessa.
Avomieheni olen tuntenut kohta 8vuotta, vuosipäivä kohta tulossa. Hänkin tahtoisi kovasti lasta, mutta sanoo että 'tulee kun on tullakseen' sillä välillä kun itse suunnittelen lastenhuonetta ja katson tarhamaksuja.
Tietysti se harmittaa, mutta ehkä sisällään hänkin tahtoisi sen jo tapahtuvan.
Olen saanut kerran 'keskenmenon' luulen, ettei alkio kiinnittynyt kohdunseinämään ja sensijaan tuli ulos spontaanisena verenvuotona kesken kuuta. Kuukautiseni sijoittuvat usein kuun alkuun tai ihan loppuun. Silloinkin toiveeni olivat korkealla.
Olen lopettanut kaikki roskaruuat, syön paljon hedelmiä ja pähkinöitä. Liikun normaalia enemmän. Silti nyt yritystä on ollut n.3kk ja ei ole mitään kuulunut.
Sitten tulin tänne lukemaan, kun 12-14 vuotiaat ovat raskaana ja pelkäävät että äiti lyö. En voi tunte kuin suuttumusta, mutta samalla myötätuntoa.

1

150

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VauvaVau

      Hei! :)

      Meillä myös sama tilanne. Tai ainakin kovasti kuulostaa siltä :)
      Olemme avomieheni kanssa olleet yhdessä 5-vuotta. Nyt jonkin aikaa sitten päätetty että aletaan yrittämään lasta. Tai lähinnä minä olen kai se joka kovasti yrittää ja mieheni sitä mieltä että tulee kun on tullakseen. Olen jo suunniellut kaiken mahdollisen valmiiksi, kun taas miestän ei voisi vähempää kiinnostaa. No joo kiinnostaa kai, mutta ei ihan siinä mittakaavassa kuin minua.

      Me myös olemme nyt yrittäneet jo 3kk. Viikon päästä selviää taas että onko tärpännyt vai ei. Pikkuhiljaa on alkanut itselle tulla jo sellainen olo että apua, mitä jos ei onnistukaan ollenkaan tämä raskaaksi tuleminen. Olen miettinyt jo kaikkia mahdollisia syitä miksi en tule raskaaksi. Olenko jo liian vanha kun olen 30v. Ja olisiko syytä laihduttaa kun ylipainokain minulla on.. Jne jne... Mutta ehkä tuo 3kk yrittämistä takana ei vielä kauhean huolestuttavaa ole..

      Mutta tosiaan tällä hetkellä tuntuu pahalta lukea/kuulla ihmisistä jotka ovat vasten tahtoaan raskaana, eivätkä tiedä mitä tehdä jne, kun itsellä se asia tällä hetkellä suurin toive elämässä että voisi saada oman lapsen ja perheen.

      Entäs sinä aloittaja, minkä ikäinen olet?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      786
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      521
      734
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      66
      648
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe