..taas sössivät Aasian katastrofin pelastustoimenpiteiden aloittamisenkin totaalisesti, risuparta-Erkki etunenässä. Sekin punikki on jo totaalisesti irtautunut kansasta ja leijuu ihan omissa sfääreissään, sen verran pokkana ja kylmänä jauhoi poliittista jargoniansa.
Kommunistit..
Porvarit rules
4188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
????
Mikä tuossa ei pitänyt paikkaansa?
...
Teksti tuntuu niin oudolta. En oikein usko, että noin voisi joku täysjäkinen kirjoittaa oli sitten porvari tai ei.
Tiedotusvälineissä on käyty monipuolista keskustelua pelastustoimenputeistä. Hallituksia on arvosteltu kaikissa pohjoismaissa. Arvostelussa on käytetty joissakin tapauksissa Suomea esimerkkinä.
Maanjäristyksellä ja sitä seuranneella hyökyaallolla ei ollut minkään puolueen jäsenkirjaa. Se lienee lähtökohta. On tapahtunut harvinainen ja ennalta aavistamaton katastrofi. Voi olla niinkin, että kaikki toimijat eivät ole jälkeenpäin tarkasteltuna toimineet maksimaalisen tarkoituksenmukaisella tavalla.
Jos on tapahtunut jokin rikollinen laiminlyönti, niin kyllä "risuparta-Erkki" voi joutua vaikka Valtakunnan oikeuteen vastaamaan laiminlyönneistään. Samoin hallituksen tai sen yksittäisten ministereiden poliittinen luottamus voidaan punnita Eduskunnassa. Eduskuntakin valitaan muutaman vuden päästä uusi...
Sekin ehkä kannattaisi huomioida, että tuskin päättäjien tarvitsee tehdä päätöksiään pelastustoimista yksin. Heillä lienee käytössään parhaat asiantuntijat pelastustoimesta, lääkintähuollosta, sairaankuljetuksesta jne.