Asukasluvut: Saksa 81 mlj. Britannia 64 milj. Suomi n. 5,5 mlj.
Tästä johtuen Merkelin Saksa päättää miltein kaiken EU:n politiikassa.
Pienet maat rahoittavat isompien maitten talouksia, tästä syystä Suomen talouskin kärsii EU:n jäsenyydestä.
Briteillä on kanttia (64 mlj.) vaatia omia etujaan.
Tästä johtuen Merkelin Saksa päättää miltein kaiken EU:n politiikassa.
Pienet maat rahoittavat isompien maitten talouksia, tästä syystä Suomen talouskin kärsii EU:n jäsenyydestä.
Briteillä on kanttia (64 mlj.) vaatia omia etujaan.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Hyvin pärjää Norjakin ilman EU:ta/euroa ja olemalla Naton jäsenmaa.
Suomikin olisi nyt rikas maa, jos poliitikkomme eivät olisi vajonnet Merkelin hypnoosiin ja ruvenneet pelkäämään Venäjän peloittelua Natoon liittymisasiassa.
Ruotsillakin menee lujaa. Kiitos kuuluu Euron ulkopulelle jäämiselle.
Suomi nyt kiireesti vain Natoon ja irti EU:sta.
Sillä se talouskin saadaan taas oikeasti kunnolla nousuun Suomessakin, eikä suinkaan millään Sipilän humppaorkesterin kansan kurjistamis, leikkaus-politiikalla.
Ja:
"USA nöyryyttää Saksaa, EU:n johtajamaata
Parikin tapahtumaa Obaman valtakaudelta osoittaa, ettei USA anna kovin suurta arvoa edes Saksalle, joka on EU:n tärkein maa. Jo vuonna 2009 presidentti Obama totesi, että Saksa on edelleen miehitetty maa. "
http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/180249-onko-eu-vain-usan-vasalli
"Yhdysvaltojen rooli jää aina hämmästyttäväti taustalle. Kiovan Ukrainasta voisi puhua Yhdysvaltain uutena osavaltiona. Biden kertoo, että hän puhuu enemmän Poroshenkon kuin vaimonsa kanssa. Ukrainan hallitus on miehitetty ulkomaalaisilla. Hunter Bidenin rooli Ukrainassa on myös uskomaton. Biden myös kertoi, että euroopan vasalleja piti painostaa kovasti Venäjä-pakotteiden taakse. Saksa on miehitetty maa ja käyttäytyy myös siten. Miten kaikki kurjuus on saatu Venäjän syyksi?
CIAlla on mahtava koneisto.
http://vastavalkea.fi/2015/10/17/sata-virkamiesta-infosodan-oppiin/
Venäjän trollit pomppivat yleisönosastoissa, kun taas CIA muokkaa uutisia.
http://russia-insider.com/en/germany/our-exclusive-interview-german-editor-turned-cia-whistleblower/ri531
Turpeinen-saarella on paljon asiaa Yhdysvaltain kaaospolitiikasta.
http://www.turpeinen-saari.net/blogi/2015/12/29/6124
Ukrainan tapahtumiin perehtyminen ohi ”vapaan” lehdistön on muuttanut minun maailmankuvan. Milloin olisimme saaneet tietää tapahtumista totuuden ilman internetiä. 20v?
Onko valtavirtalehdistön alennustila osaamattomuutta vai ohjattua propagandaa?"
Ottakaa huomioon hybridisota näitä kommentteja lukiessanne.
Venäjä valehtelee ja vääristelee kaikki asiat, etenkin Suomi24 foorumeilla.
Täällä valehtelee vain baltiantiltut!
"Suomelle tulossa jättilasku – turvapaikanhakijoista 800 miljoonan euron kustannukset"
Onko tämä oikeaa EU-politiikkaa?
Mielestäni tässä kohtaa kusetetaan Suomen kansaa oikein urakalla.
Eihän Suomi suinkaan ole niin varakas maa, kuin esimerkiksi Saksa taikka Ruotsi.
Ei hyvää päivää!
Näköjään ei millään ole enää mitään väliä!
Kiitos Merkel! Kiitos SSS_hallitus!
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001120165.html
Taitaa lasku olla 4-5miljardia (4-5 tuhatta miljoonaa). ON SIINÄ SUOMITYTÖLLÄ JA POJALLA MAKSAMISTA VUOSIKYMMENIÄ.
Kaiken lisäksi poliitikot ovat päättäneet leikata kerralla vainja ainoastaan kaikki kulut suoraan Suomalaisilta palkansaajilta-, elkeläisiltä ja sairailta. Tarkoitus on köyhdyttää suuret ikäluokat, jotka olisivat oikeutettuja saamaan esim. ansaitsemansa työeläkkeen.
Eihän sitä velkaa enää voi kasvattaa, kun luottolukitus putoaisi ja EU-lta tulisi sapiskaa silloin.
Järjestelyn tarkoituksellisuus on niin läpinäkyvää, että näkyy selvästi ja kauas.
suomi kuin käpykylä muihin eu maihin nähden, kuitenkin netto maksaja myös englannin eu maksuissa ,,tyhmyyden huippu,, onneksi englanti lähtee eu:sta ja sen jälkeen muut.
Suomellekin olisi hyväksi irtautaua EU.n byrokraateista.
Asukaslukuvertailu EU:ssa (Isoimmat maat suhteessa Suomeen)
Asukasluvut: Saksa 81 mlj.Ranska 66 mlj. Britannia 64 milj. Suomi n. 5,5 mlj.
Juuri nämä isoimmat maat hyötyvät eniten pienempien jäsenmaiden kustannuksella.
Siinä on juuri se EU:n kirous ja kehittymättömyys.
Amerikan Yhdysvalloissa järjestelmä toimii ilmeisesti paljon demokraattisemmin ja oikeudenmukaisemmin.
http://europa.eu/about-eu/countries/index_fi.htm
Asukaslukuvertailu EU:ssa (Isoimmat maat / Suomi)
Asukasluvut: Saksa 81 mlj.Ranska 66 mlj. Britannia 64 milj. Italia 59,83 mlj. Espanja 46,77 mlj. Suomi n. 5,5 mlj.
Saanähdä pysyykö tuo asetelma. Jos Britania jää Eu:hun voi päätöksenteko muuttua kansallisempaan suuntaa ja ehkä päätöksen teko periaatteita tuolloin joudutaan Eu:ssa rustaamaan realisempaan suuntaan äänivallan uudelleen määrittämisen kautta.
Nykytilanteessa Eu:n heikoilla talouksilla on suhteettoman paljon äänivaltaa,josta ne hyötyvät päätöksenteossa ,joka on muita jäsenvaltioit kohtaan kohtuutonta ja päätöksien teon kannalta epäoikeudenmukaista.
Btitania sattaa muutta nykyisillä vaatimuksilla asetelmia. Se vaatii erivapauksia mm.maahanmuuttajien sosiaaliturvaan ja läpimennessä Suomen tulisi seurata esimerkkkiä kuten muidenkin jäsenvaltioiden ja vaatia tuota samaa.Suomea kun maahan muuton kustannukset etenkin rasittavat kohtuuttomasti. Eu ei myöskään voi olla tasapainoinen liittoiúmana jos yhdellä on erivapauksia ja toiset kustantavat ne.
Muutoksia on siis odoitettviaa muodoin jos toisin.Varsinkin jos britania lähtee Eu:sta menee koko baletti uusiksi.
http://yle.fi/uutiset/paaministeri_et_voi_voittaa__iltapaivalehdet_povaavat_britannialle_brysselissa_mahalaskua/8684770