Erityiskova vs. erityisherkkä

Eikös tuossa blogissa nyt juuri tule se julki mitä kritisoidaan, eli kaivataan huomiota. Eli kirjoittaja kaipaa itselleen jonkin sortin "positiivista" diagnoosia kun muillakin on. Miksi se diagnoosi sitten ei voisi olla narsisti tai psykopaatti? Ensinnäkin erityiskova (tunteeton?) ei välitä muiden dignooseista tai murehdi, kun niistä tulee muotia, eikä kirjoita blogia niistä.

Jos on erityiskova tai normaali, niin vähät välittää muiden reaktioista ja diagnooseista, eikä ainakaan lue niitä akkojen lehtiä, joissa näitä asioita vatvotaan vaan keskittyy omaan elämäänsä.

Itse koen nämä erityyppiset mielen oireiden/poikkeuksien diagnoosit vain keinoksi lähteä purkamaan niitä ongelmia, joita henkilöllä on ja jos se taas on muiden ongelma, niin käsitelkööt he omia ongelmiaan ilman toisten väheksymistä.

Yleensä nämä "erityiskova" tyypit, jotka kritisoivat muita putoavat sitten kuitenkin korkeimmalta ja ovat sitten monesti vaatimassa eniten huomiota.

Niin, tai sitten joidenkin ihmisten elämä on vaan erityishelppoa ja heidän käsityksensä vastoinkäymisistä on vähän muuta luokkaa, kun toisilla? Ei tässä elämässä mene nallekarkit tasan. Koskaan... Ikinä ei voi heittää itseään toisen kenkiin ja ajatella jonkun olevan heikko ja itsensä olevan vahva, kun ei tiedä mitkä elämänkokemukset siihen pisteeseen ovat ajaneet. Ei ole kulkenut samoja polkuja, ei tuntenut samoja asioita. Itse toimisi ehkä toisin, koska oma elämä on niin toisenlaista. Ei ole kahta samanlaista tilannetta. Itsensä korottaminen erityisen vahvaksi kuullostaa omaan korvaani melkolailla oman kruunun kiillottelulta. Kyllä MINÄ pystyn. Olen parempi ja vahvempi kun muut. Ehkä sellaiselle ihmiselle on todellakin annettu kannettavaksi juuri sen verran, kun hän pystyy kantamaan, eikä yhtään enempää.

Tuossahan tuotiin esille myös sitä että erityiskovuus ei sulje herkkyyttä pois. Että ihminen voi olla sekä kova että tunteellinen. Narsistit ja psykopaatit on erikseen, heiltä puuttuu tuo tunteellisuus ja kyky asettua muiden asemaan. Minä en löytänyt jutusta kritiikkiä muita kohtaan vaan käsitin sen niin, että bloggaaja halusi pohdiskella itseään ja muita kaltaisiaan.

Tunnistin itseni.
Olen "erityiskova" mutta samalla myös hyvin herkkä ja tunteva. Ne eivät sulje toisiaan pois välttämättä.
Erityiskovuuteni juontuu erittäin traumaattisista kasvuolosuhteistani. Oli pakko oppia tulemaan toimeen ja huolehtimaan itsestään jo varsin pienenä. Jos aikoi selvitä hengissä ja järjissään, oli pakko. Opin selviytymään loistavasti! Minulla on valtavat henkiset voimavarat (ja uskon että jokaisella on kun tulee tilanne että on vain PAKKO). Eräässä elämänvaiheessa menin monta vuotaa vara-akuilla ja vara-akkujen vara-akuilla, siis jouduin kaivamaan jaksamisen ja selviytymisen vaikka mistä, ja kaivoin. Vein itseni ja lapseni läpi harmaan kiven, ja onnistuin. Nyt meillä on hyvä elämä ja kaikki hyvin.
Täällä Norjassa sanotaan Løvetannbarn, Voikukkalapsi, sellaisia ihmisiä jotka ovat selvinneet mahdottomilta tuntuvista kasvuolosuhteista, kuin voikukka sitkeästi maahan pureutuen.

Jotkut saattavat esittää "erityiskovaa" kuitenkaan olematta kovia. Jos on vaikka omasta mielestä turhan herkkä niin helposti voi vetää kovan tyypin roolia ettei herkkyys tule esiin.
Ne on sellaisia psykologisia juttuja, jonkinlainen suojautumiskeino.

Jokaisella ihmisellä on oma näkemys ja kantansa siihen miten käsittää herkän, kovan, normaalin tai jonkin muun "luonteenpiirteen". Ei ole olemassa suoraviivaista selitystä mikä on kova, tai normaali tms.
Eli vähän samaan perustuen kuin vanha sanontakin kuuluu "kauneus on katsojan silmissä".