Jippii! Toinen nyytti on jotenkin turvonnut ja kipeä! Jo pitkään vakavaa sairautta odottaneena nyt on toivoa! Toinen kives on alapuolelta kipeä ja paksu. Olisiko vihdoin syöpä ja kuolema ja ratkaisu tulossa!?
Vaimon ja lasten ja vakuutusjuttujen vuoksi kovasti pohtimani itsari ei vaan ole "hyvä" ratkaisu, mutta oikea somaattinen sairaus, jess! Tästä "vaivasta" en tasan kerro kenellekään, saa rauhassa kehittyä. Lopuksi sitten kaikki ihmetellään ja a)pääsen pois ja b)vaimo ja lapset saavat vakuutusrahat.
Vaimon ja lasten ja vakuutusjuttujen vuoksi kovasti pohtimani itsari ei vaan ole "hyvä" ratkaisu, mutta oikea somaattinen sairaus, jess! Tästä "vaivasta" en tasan kerro kenellekään, saa rauhassa kehittyä. Lopuksi sitten kaikki ihmetellään ja a)pääsen pois ja b)vaimo ja lapset saavat vakuutusrahat.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kipaisepa lekurin juttusille, lääketiede menee niin huimaa vauhtia eteenpäin, että saatatpa saada avun nyyttiisi!
Kyllä sun kannattaa tosiaan. Ovatko lapsesi pieniä?
Itseltäni kuoli isä pienenä ja ilman isää sain kasvaa. Ei siinä auta vakuutusrahat (no eipä niitä siihen aikaan ollutkaan). Ja ei tule olemaan helppoa vaimollasikaan, kun yksin lasten kanssa saa kamppailla.
Tiedän itse asian, kyllä olisi isä ollut hyvä olla!
Yritäpäs vaan, nuori mies kyllä se järjestyy!
Jos on syöpä, niin kerrankos parantavat!
Kummipojalla oli syöpä, ja eikös vaan saaneet sen parannettua! Terve kuin mikä ja pienet lapsensa saavat pitää isänsä.
Luulenkin, että noita "vakuutusrahoja" pidät keppihevosena, että saisit laistettua vastuusi pienten lastesi isänä (joo kovaa tekstiä), mutta ajattelen tosiaan lapsiasi, he TARVITSEVAT ISÄN, eivät vakuutusrahoja!!
Eli reippaasti nyt vain lääkärin puheille ja kiireen vilkkaa!
No ipanat on yli kymmenen molemmat ja aika hyvin "kasvatettu", ite kohta 50v. Poikien äiti ja sen "jengi" (itsellä juoppo veli, vanhemmat ym. joukot poissa pelistä) kyllä klaaraa. Itseni koen riipaksi kymmeniä vuosia jatkuneen masennuksen vuoksi. Kelan terapia (muuhun ei varaakaan) kolme vuotta jatkunut, loppuu kohta, ei parannusta.
Kun isäni kuoli, olin justiin täyttänyt 13, veli 11 vuotta.Juuri siinä iässä lapset tarvitsevat isää, kun alkavat kasvaa aikuisiksi.
Elä yritä selittää että lapset "klaaraavat". Et usko miten vaikeeta oli ja miten ikävä, ei ollut ikinä isää johon turvata.
Ja tuo sun masennus. Tottakai selviät!
Se on jotain sellaista itsessä märehtimistä ja että ei avaa portteja paremmalle elämälle. Lue vaikka tää palsta: http://www.lily.fi/blogit/kivuliainta-parantuminen/opettele-onnelliseksi, lue kirjoja ja yritä vielä kerran.
Ota myönteinen asenne lapsiesi tähden ja itsesi ja vaimosi tähden!
Koko juttu on se että tuossa iässä (40-50 vuotiaina monet miehet vain "ukkoutuvat".
Yritäpä järkätä itsellesi sama reipas mieli kkuin nuorilla miehillä, katso elämäsi seikkailuna, ole utelias, ota selvää kaikesta jännästä, seuraa lapsiasi, mitä kaikkea mukavaa heillä on edessä, ne vesselit TARVITSEVAT sinua, isäänsä! En tiedä mikä suhde sinulla on vaimoosi, olkoon mikä on, mutta sinulla on lapset, joista sinun tulee pitää huolta.
Jos kuolet, niin eihän sille mitään mahda, mutta JOS ET YRITÄ EDES OTTAA SELVILLE ja saada itseäsi parannetuksi, niin kyllä teet keljun tempun lapsillesi! Ne vakuutusrahat eivät ikinä korvaa omaa isää, joka rakastaa lapsiaan!!!
Kun niin moni parantuu.
Kai niin monella muullakin on juopot veljet ja vanhemmat, mutta ei sun silti tartte pitää sitäkään "keppihevosena" Sinä olet sinä, sinulla on lapset ja sinulla on tarmoa kun yrität vain ja menet lääkäriin!
Nyt vain puhtia, myönteistä ajatusta ja lääkärin puheille, hei mies!