22v peliriippuvainen nuorinainen

Milliini93

Olen pelannut n. Kolme vuotta. Alussa en niinkään paljon kunnes muutama vuosi sitten voitin n. 5000e. Tämän jälkeen alkoi alamäki. Olen aina ottanut pieniä pikavippejä jotka pysynyt muutamissa satasissa. Viime syksyn jälkeen alkoi alamäki. Nyt velkaa on 4000 2000e vanhemmilleni(velkaa olisi varmaan triplasti enemmän ellen olisi voittanut). Haluaisin kertoa läheisilleni että voisin päästää tästä hirveästä tunteesta eroon, mutta jotenkin tuntuu etten voi. Sillä olen pyytänyt apua vanhemmilta niin monta kertaa, kuin myös avopuolisoltani. En halua tuottaa heille enään yhtään pettymystä, vaan hoitaa tämän omin avuin, joka tuntuukin aivan ylitsepääsemättömältä.

12

492

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lopeta_pystyt_siihen

      Tee päätös olla pelaamatta esim. 1.3.2016 alkaen ja kun se päivämäärä koittaa ohjaat kenkäsi toiseen suuntaan pelikoneista. Näin olen onnistunut. Jos repsahdat, ota uusi etappipäivämäärä jne. yritä kunnes onnistut. Peleissä ei voi jäädä voitolle, ne on ohjelmoitu antamaan mahdollisimman vähän voittoja jotta peliyhtiöt jäisivät itse voitolle kynimillään pelaajien rahoilla.

    • peliriippuvainen

      Hei,
      täällä myös 24-vuotias peliriippuvainen nainen pk-seudulta. Minun pelaaminen vuosi sitten alkoi niin että laitoin 10e netticasinolle ja sieltä tuli heti 1400e voitto, siitä se alamäki pikkuhiljaa alkoi ja paheni. Laskut sain aikaisemmin maksettua, nyt on velkaa kertynyt itselleni jo lähemmäs 3000e. Itselläni peliongelma paheni entisestään joulukuussa kun sain keskenmenon, neljä vuotta lapsettomuutta ja lapsettomuushoidot siihen päälle, sitä vaan sit pakenee omia ajatuksia ja murheita peleihin mikä on täysin väärin. Olen ollut yhteydessä tilt-nimiseen paikkaan ja jos sitä ehkä rohkenisi mennä käymään kun saisi vertaistukea, yksin vaan ei ole kovin helppo lähteä ja tutun kanssa ei halua kun en pahemmin ole peliongelmistani muille puhunut kuin perheelleni ja avopuolisolleni. Masennusta tuottaa kaikki velat, riippuvuus ja lapsettomuus. Ehkä tämä tästä vielä joskus parempaan päin muuttuu, kun saisi vaan ensin raha-asiat järjestykseen jotenkin edes, kun oma perhekään ei voi minua auttaa. :/

      • KatriTiltistä

        Tule ihmeessä käymään Tilttiin. Meitä on maanantaisin 15-17 ja keskiviikkoisin 15-18 paikalla sekä työntekijöitä että vertaistukea. Me ei olla pelottavia ja bonuksena saa kupillisen kahvia tai teetä. Parasta Tiltissä on se, että kun meille pääsee, niin ei tarvitse olla enää yksin. Peliongelma on monelle niin iso asia, että ihmiset tarvitsevat tukea, jotta jaksavat hoitaa niin ne konkreettiset rahaongelmat kuin sen rahapeliongelmankin.


    • Hurjaltakuulostaa

      Olen aina pitänyt peliriippuvuutta kammottavimpana addiktion muotona. Itse en edes lottoa, koska tuskin mitään voittaisin. Vain säästämällä koen voivani saada muutaman roposen talteen. Kerran piipahdin kasinolla ja siellä tupakkapaikalla ukkelit kertoivat satojen tuhansien veloista. Todella pelottavaa! Jos tuollainen yllämainittu tukimesta on niin kannattaa käydä kokeilemassa. Muuten on omat, varastetut ja perityt rahat muuttuneet veloiksi lopuksi ikää. RAY kiittää. Se lafka pitäisi räjäyttää..

      ps. väitetään että kaikki addiktiot ovat tuskan lääkitsemistä. Mieti sitäkin..

    • Cash_and_carry

      Kovin tuttua tuo,että olin pelaamatta pitkän aikaa.Olen monesti koittanut lopettaa pelaamisen ja taukoja on ollut,mutta jotenkin ne menneisyyden haamut on aina vaan palanneet.Kauppojen kolikkoautomaateista pelini lähti markka-aikana ja silloin osasi vielä pelata järkevästi,100markan tappiot tuntui tosi suurilta.Reilut 10v.sitten tuli hankittua tietokone ja liityttyä paffiin ja sieltä se sitten alamäki alkoi,meni luottotiedot pikavippien takia ja ulosottoja riittää.Töihin en voi vieläkään mennä ulosottojen takia ja elämä on köyhää rahallisesti,mutta itse olen tilanteeni aiheuttanut.Peliriippuvuus on ollut kohdallani pahempi,kuin alkoholi riippuvuus,alkoholin runsaan käytön olen pystynyt lopettamaan ajat siten,samoin pitkäaikaisen aktiivisen tupakoinnin,mutta pelit on aina vieneet voiton.Onkohan peleistä tullut korvike alkoholille ja tupakalle,halvemmaksi tulisi niiden uudelleen aloittaminen.

      • Peluriitsekin

        Pelit ovat huomattavasti koukuttavampia kuin alkoholi ja tupakka, koska niistä ei voi voittaa rahaa ja terveyskin menee sekä tulee kova krapula. Itsekin käytän nykyään alkoa vain harvoin, mutta olen pelannut paffille tässä vajaan kuukauden aikana noin 1300 ja pikavippiä otin myös pelaamista varten, työtön kun olen.

        Peleissä on aina se mahdollisuus, että jättipotti tulee seuraavalla pelatulla eurolla ja se koukuttaa pelaamaan, ei halua olla käyttämättä sitä mahdollisuutta koska tietää, että kun lopettaa pelaamisen niin isot voitot menevät sivu suun. Siksi sen riskin ottaa aina uudelleen ja uudelleen.

        Kuulin eräästä miehestä, peliongelmainen hänkin, joka pelasi ensin eläkkeensä, sitten talonsa, noin 250 000 ja tappoi itsensä. Pelottavia tositarinoita varsinkin näin himopelaajan korville, tuo voi olla omakin kohtalo.


    • epäonnistunut

      Hei! Olen minäkin päättänyt useasti että nyt lopetan ja ollutkin pieniä kausia pelaamatta. Pisin aika oli puoli vuotta pelaamatta. Kaikenkaikkiaan olen pelannut 10 vuotta ja hävinnyt niin paljon etten sitä tässä edes kehtaa kertoa!Nyt ole isoissa veloissa ja rahaa ei jää mihinkään, eikä edes riitä kaikkiin maksuihin! Olen kokenut niin hirveää itseinhoa ja häpeää, vakka olen pystynyt pitämään sen salassa ! Nyt olen taas päättänyt lopettaa ja olen myös tajunnut että tämä ei onnistu ilman apua, joten jostakin sitä on lähdettävä hakemaan....Olette vielä nuoria, toivon että pääsette pelaamisesta, se vie paljon aikaa ja ne rahat mitä tarvitsette normaaliin elämään! Minä olen keski ikäinen ja tuntuu että tämä elämä lipuu ohitse...

      • synkkäsalaisuus

        Hei, minulla sama tilanne, eli en enää nuori ja pelattu on liikaa. Totta, tämä pelaaminen aiheuttaa häpeää, itseinhoa ja kaikkea mahdollista. Nyt olen miettinyt jonkin aikaa, että lopetan pelaamisen, mutta epäilen onnistuuko viikkoakaan. Kyllä elämä lipuu ohitse minullakin, kun rahat menee pelaamiseen. Esim. vaatteita en välitä ostaa, kun ajattelee, että maksaa niin paljon ja seuraavassa hetkessä pelaan tuplasti enemmän kuin vaatteet olisivat maksaneet. Alottaja on nuori ja sanonkin suoraan, että hae apua, sillä 20vuoden päästä velkasi ovat triplanneet, luottotiedot menneet ja itsetunto nollassa. Tämä on kamala sairaus, pelihimo, sillä se koukuttaa tosi nopeasti ja tuntuu ettei siitä pääse eroon ikinä. Olisi kiva tunne, kun tilillä olisi välillä rahaa, edes muutama kymppi, eikä se polttaisi mieltä, että pelaamaan pitäisi ruveta. Tsemppiä teille kaikille ja kirjoitelkaa miten pärjäätte. :)


    • Pelit_vai_elämä

      Nuorena kerkeäisi vielä lopettamaan,mutta kun tässä lähestyy 50-vuotta,niin pelit on vieneet lähes kaiken.Palkkatyöhön en voi koskaan mennä velkojeni takia,olen siis maksanut kovan hinnan peleistä.Tiedän oma on ollut valintani ja vain minä yksin olen aiheuttanut tilanteeni,kellään muualla ei ole ollut osuutta tilanteeseeni.Ei tätä tilannetta kellekkään toivo.Juuri sinä peliongelmainen vaikutat itse ja teet itse päätöksesi,muita ei kannata lähteä syyttelemään.
      No omalla kohdallani leipäjonot ja kurjat kaupungin vuokra-asunnot ovat arkipäivää,samoin palkattomat paskatyöt,joihin työvoimatoimisto kiristää karennsin voimalla.

    • Hei.

      Yritän minäkin rohkaista peliongelmaisia, pelittömään elämään ja vertaistuen piiriin. Se on kamala ja tuhoisa asia, joka vie mielenterveyden, itsetunnon, unet, rahat, ehkä työn ja perheen sekä kodin. Se tuo mukanaan häpeä, syyllisyyden, itseinhon, velkoja ja kaikenlaisia ongelmia. Kuitenkin... Tiedän ihan varmasti, että siitä voi päästä eroon. Vaikeata se on. Retkahduksia voi tulla. Epätoivoa ja uskonpuutetta. Mutta myös ilon hetkiä ja toivon kipinöitä, kun pelittömiä päiviä alkaa kertymään. Kannattaa etsiä itselleen apua ja mennä rohkeasti mukaan vaikka ensimmäinen kerta on lähes mahdottoman tuntuinen, seuraava enää ei. Kun tunnustaa ongelman itselleen ja läheisilleen (tiedän, se on vaikeata), olo jo ihan hivenen helpottaa. Kun ei tarvitse salata ja saa, toivottavasti, tukea pelaamattomuuteen. Peluuriin voi soittaa, ilmaiseksi arkisin klo 12-18, siellä osataan ohjata eteenpäin. Ympäri Suomea on jo apua saatavilla, pääkaupunkiseudulla eniten. Oma tukihenkilö voi olla hyvä.

      Tsemppia,
      Pirkko-pappi

    • IhanaaElämää77

      Itse voitin paffilta 25th....sijoitin 10ekeä....tästä noin 3kk:ta sitten .....ihanaa olla velaton!

      • Lffiokujjp

        Trollit wittuun täältä!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      128
      4639
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3377
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3305
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2979
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2935
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2819
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2580
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2169
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe