ei tanssi. 3 päivän suruaikoja enenevässä määrin, jatkuvasti, lähes viikoittain. Tätäkö haluat lomaltasi, mennä suremaan terrori-iskuja ja pelkäämään sotatilaa, joutua polttopullojen maalitauluksi. Toiset ovat jo tajunneet missä mennään ja tämän vuoksi kokonaisia kuukausien pituisia lentosarjoja on peruttu sekä keväältä että syksyltä. Hyvää lomaa vaan.
Ei laulu raikaa Alanyassa, ei karaoke,ei musiikki,
SurullinenAlanyanfani
9119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Otan osaa suruusi!
Juuri näin. Viime syksynäkin, syyskuun alkupuolella oli useamman päivän suruaika sotilaiden surmien vuoksi. Musiikkia ei saanut soittaa sakon uhalla missään ravintoloissa/pubeissa. Jos jossain soi, niin kyynelkaasua sumutettiin asiakkiden päälle. Tämä on faktaa!! Ilmapiiri oli muutenkin aika kireä ja iltaisin poliisien ja mielenosoittajien joukot vilisivät pitkin Alanyan katuja. Ei ollut fiilistä lähteä sekaan. Ei ollut oikein lomafiilikset kohdillaan!!
Eipä ole meidän lentoa peruttu ja kyllä musiikki soi kun perille päästään, ettekö voi jo lopettaa tota trollaamista, jos ette itse sinne halau niin menkää muualle, mutta antakaa meidän mennä jos haluamme
Kun ei omaa itsesuojeluvaistoa ole, niin silloin tarvitaan holhousta ja toisten lähimmäisten huolenpitoa. Älkää rakkaat nyt matkustako Alanyaan. Tulee niitä vuosia ja ehtii sinne kun on taas rauhallista ja turvallista. Toivoo äidit ja isät.
Kyllä tuo musiikin soittaminen loppuu, jos tulee näitä, jos julistetaan maansuru. Syyskuussa 2015 asia oli ainakin täyttä totta, kuten kyynelkaasukin. Näin suomalaisen miehen, joka oli saanut sumutetta kasvoilleen juuri ko. tilanteessa. Ei ole trollausta. Mutta kukaanhan ei voi tietää mitä ensi lomakaudella tapahtuu. Ei ole kiva lomailla kohtessa, jossa pitää olla varuillaan koko ajan. Mutta onneksi on niin paljon muitakin lomakohteita, että Turkin välttäminen ei ole ongelma.
Minäkin olen nähny telkkarissa, kun Helsingissä miehiä ja naisia sai kyynelkaasua ja pippurisumutetta naamaansa. Ne oli menny sinne ihan tieten tahtoen. Näitä uteliaita aina löytyy. Mä en usko, että kukaan tulee meidän taloa pommittamaan.
Mihin oli menny tieten tahtoen?
Pistä toki talosi myyntiin, mikäli vielä onnistuu.
Älkää menkö, mielelläni lomailen ilman maailmanlopun pelkääjiä, muistakaa samalla peruuttaa Ruotsin ja Ranskan ja Norjan matkat myös koska niissäkin paukkuu.
Minä jatkan matkailua edelleen, mä en jää kotiin odottelemaan maailman loppua.
Uskaltaakohan Myyrmäkeenkään mennä tai lähettää lapsia kouluun kun niissäkin on kaikkea tapahtunut