Ville tekee myyräntyötä!

Ville on kirjoittanut Suomi24:n ylläpidolle ja voimaikkain sivalluksin arvostellut palstamme moderointia. Loppuyhteenvetona hän on vaatinut palstan sulkemista.

Ei käy. Jos kirjoittelumme ei miellytä, voi palstalta pysyä pois, ketään ei tänne tietääksemme pakoteta. Lisäksi muistutan, että avohoitopotilailla, idiooteilla, kylähulluilla ja homoilla on oikeus ilmaista itseään myös näin elektronisessa muodossa.
29432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Ville voi suksia vittuun!

Äänestä

Suomessa on sananvapaus jota toteutetaan tällä palstalla.

Äänestä

Alphavillekö?

Äänestä
  • Vakiintuneen käytännön mukaan tällä palstalla mainitaan nimeltä vain muutama ikaalilainen julkisuudenhenkilö.

    Äänestä

Mikäli aloittaja tarkoittaa minua, ilmoitan, etten ole tehnyt mitään ilmoituksia ylläpidolle.

Palsta on mitä ihanteellisin juuri näin.

Äänestä
  • Feikkihahmokin sanoo rouvan sanan.

    Äänestä

  • Miksi sinä, Hoikkala, vainoat minua?

    Äänestä

Taitaa olla punnuksen poika

Äänestä

Mistä tieto on peräsin? En oikein pysty uskomaan tätä hannuvilleksestä.

Äänestä
  • Vajakki elää seksifantasioissaan koska muuta ei ole.

    Äänestä

Ilmiannoin pedon viestin.

Äänestä

Ville ei ole pedoFiiliksissä ja turhaan ilmiannoit. Pieni suukottelu ja reiden hyväily takaapäin on normaalia isällistä käyttäytymistä. Sen sijaan runkkailu veskissä sukkisten kanssa on tuomittavaa ja siitä rangaistus on kuolema tai muutto Ikaalisiin.

Äänestä
  • Kaikille tiedoksi, että lähes kaikki palstan viestit tulevat Juhani H:n IP-osoitteesta.

    Äänestä

  • Kaikille tiedoksi että eewerrtyuio kirjoitti kaikki nuo edellisetkin.

    Äänestä

  • Juhani tuottaa hyvää materiaalia palstalle. Hän täydentää sopivasti meidän kuviotamme Jambe-Prouva-Myllis-Feikkijarmot-Hilsu.

    Äänestä

  • eewertyuio kirjoitti:

    Kaikille tiedoksi, että lähes kaikki palstan viestit tulevat Juhani H:n IP-osoitteesta.

    Juhani H. Guga gumma hän oli?

    Äänestä

Villen myyräily on tuottanut sen verran tulosta, että mode on muutaman viestin käynyt poistamassa.

Kiitos Ville sananvapaudesta!

Äänestä
  • Minä ne viestit ilmoitin ylläpidolle.

    Äänestä

Tammikuussa valvojan vaihtoa äänekkäästi vaati myös parkanolainen kirjoittajamme Sari Silomäki (nimim. JenniTuuliaaaaaaah).
Sari oli ahkera kirjoittaja pitkin syssyä mutta lopulta hän alko viihaamaan palstaa ja poistatti lukuisia viesti ketjuja.
Onko tietoa onko Ville ja Sari löytäneet toisensa?
Mistä heidän katkeruus johtuu?

Äänestä
  • Soitappa ja kysele äläkä lapsellisuuksiasi tänne postaa.

    Äänestä

  • Aluksi Sari oli oikein miellyttävä ihminen, mutta lopulta minulle jäi hieman huono maku hänestä. Ville on mukava ja reipas poika - tai mieshän hän jo on. Nuorempana hän liikkui usein samoissa piireissä poikani kanssa.

    Äänestä

  • old_profile_103665 kirjoitti:

    Aluksi Sari oli oikein miellyttävä ihminen, mutta lopulta minulle jäi hieman huono maku hänestä. Ville on mukava ja reipas poika - tai mieshän hän jo on. Nuorempana hän liikkui usein samoissa piireissä poikani kanssa.

    Oliko teillä ryhmäseksiäkin?

    Äänestä

  • No ei nyt sentään. Pusun-pari olemme joskus vaihtaneet! ;)

    Äänestä

  • old_profile_103665 kirjoitti:

    No ei nyt sentään. Pusun-pari olemme joskus vaihtaneet! ;)

    Ottaako/antaako poikasi kakkosta ex miehesi tapaan?

    Äänestä

  • Myllis kertoi saaneensa pojalta

    Äänestä

  • Antoiko prouva kakkostaan pojalleen?

    Äänestä

  • Jos tarkoitat pyllyreikääni, vastaus on ei! Rakastelemme vain normaalilla tavalla!

    Äänestä

Ville on lainannut minua pariksi yöksi.

Äänestä
  • Eikö se ollut se katsan koneistajapoika?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


RahkolanMustanaamio kirjoitti:

Ville on kirjoittanut Suomi24:n ylläpidolle ja voimaikkain sivalluksin arvostellut palstamme moderointia. Loppuyhteenvetona hän on vaatinut palstan sulkemista.

Ei käy. Jos kirjoittelumme ei miellytä, voi palstalta pysyä pois, ketään ei tänne tietääksemme pakoteta. Lisäksi muistutan, että avohoitopotilailla, idiooteilla, kylähulluilla ja homoilla on oikeus ilmaista itseään myös näin elektronisessa muodossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu