Paikallislehdessä kerrottiin, että Sisco Tecin rakentamat Alkrogin asunnot kärsineet mittavista vesivahingoista mahdollisten rakennusvirheiden seurauksena? Muitakin mielenkiintoisia ongelmia löytynyt mm rakennuksissa käytetty "rakennusjätteitä"? Miten on saman putiikin asuntojen laita Johannisbergissä ja Haikkoossa?
Löytyykö palstalaisilta omia kokemuksia?
Sisco Tec asunnot
256
16983
Vastaukset
- Bena2
Kunnon kabinettikeskustelu on aina paikallaan.
- Rakennusmiesi
Noissa ilmeisesti talojen lattian alla vettä ja perustukset valmistettu rakennusjätteestä. Onko jo homeutunut? Onko tietoa miten Haikkoo?
- Aloittavarakennusmies
Heh, pakko kommentoida kun niin kujalla koko asiasta, "perustusket valmistettu rakennusjätteistä", katsoin kohteiden kuvia webistä ja taloissa näyttäis olevan harkkoperustukset ja tuulettuva alapohja. Miteinköhän tuollaisen perustusken tekee rakennusjätteistä??? Taitaa kuitenkin olla että tuulettuvaan alapohjaan on jäänyt rakennusjätettä joka korjaantuu siivoomalla, myöskään harvemmin tuulettuva alapohja homehtuu heti jos siellä on kosteutta, täällä oli ilmesesti pohjavesi noussut näkyväksi vedeksi alapohjaan kun salaojitus ei ollut vetänyt kaikkea sulamisvettä ja sitä on jouduttu korjaamaan, aika yleistä Porvoossa jossa iso osa taloista savipatjan päällä joka ei ime vettä.
- raksapoikapuolasta
Kiireellä puolassa nyrkkipajalla kyhätty ja elementteinä tuotu paikanpäälle
- naapurikin
Nuo talot ovat OMATALO nimisen yhtiön tekemiä (Sonkajärvellä.. eli ei puolassa).
Naapurustossa asuvana tiedän että siellä ei ole mitään mittavia vesivahinkoja tapahtunut.. vettä on kyllä noussut tuulettuvaan alapohjaan , mutta kyseessä harkkorakenne joka kuivui kun vesi poistui.
Siellä on tuo rakennusvalvonnan tarkkailu menettely käynnissä joten asian suhteen ei suurta huolta ole.
- Hjeimovälj
Ne ola tos huve talot. Patja ja kaigi savea. Niisä ole iso toleransi laadusa. Halba.
- Tiedoksenne1234
Itse kyseisen rakentajan kyhäämän hökkelin ostaneena voin ainoastaan varoittaa, älkää sekaantuko kyseiseen yritykseen!
Työ tehdään ihan vasurilla, mistään ei oteta vastuuta, eikä viesteihin tai puheluihin vastata. Moni asia ei ole edes määrätsten mukainen. Moni taloyhtiöstä on valitettavasti joutunut olemaan kuluttaja-asiamieheen yhteydessä. Käsittämättömän ammattitaidotonta porukkaa! Ja jos joskus saat jonkun langan päähän ( itse yhden kerran viimeisen 3kk aikana) tai tavoitat pihoilla vetämästä röökiä, saat kyllä niin käsittämättömän tylyjä vastauksia että et ennen ole saanut. Sen lisäksi kiertelyä, valehtelua, selittelyä..
Älkää menkö tuohon lankaan ja ostako halvan hinnan takia, ei todellakaan kaiken *****n arvoista!! - Varoitus2253
Juu samassa kuopassa ollaan. Kyseinen yritys ei tiedä rakentamisesta mitään. Huijata osaa, asiakirjoista lähtien. OPKK myyjänä on toki pessyt kätensä, vaikka toimii myös RS-pankkina.... :D F**kin JOKE
- Hienoaosaamista
Juu siellä hääri jos jonkin näköistä ukkoa rakentamassa. Hauskaa niillä siellä oli kun meno oli kuin Kotkan meripäivillä. Kalja virtasi, musiikki soi ja ikkunassa paljas perse nousi ja laski.
- Kyssäri
Tän päivän Itäväylässä näytti olevan myytävänä tollanen koppero Alkrogissa.Opkk myy.
Ei sit vissiin kannata mennä halpaan? - hurrumdaa
Eikös nämä talot ole Omatalon rakentamia Sisco vain myy niitä, ainakin rakentamisen aikaan joka paikassa oli omatalo kyltit, olenko väärässä?
- Karzzza
Olet väärässä
- näinon666
Kannattaa suosiolla jättää ostamatta Siscon rakennuttamia asuntoja...johdossa töissä kusettajia ja kunnon kyykyttäjiä, entinen veropetoksesta tuomittu tyyppikin. Eivät osaa rakentaa ja rakentaa "sinne päin"...Varokaa näitä. Kiertäkää kaukaa. Älkää ostako hometaloja...
- Volkkarimyyjä_bulvaani
Omatalon runko / seinäelementit, OP myy ja Sisco Tec tekee sitten loput. Kuulemma riitainen bulvaaniyhtiö.
- Karzzza
Energialuokkakin on taloissa B vaikka myyvät A-luokkaa. Asiasta on kiinnostunut rakennusvalvonnan lisäksi muutkin viranomaiset ja toivottavasti huijarifirma sisco tec ei saa enää kohteita, vaikka onkin kiinnostunut kaikista halvoista joutomaatonteista Itä-Uudellamaalla ja jostain syystä saa kaikki kaavamuutoksetkin aina heittämällä läpi. Vaikuttaa hienolta Virolaiselta firmalta tämä Sisco Tec OU
- naapuri---
sielä on pimeetä porukkaa töissä!
- BuuKlubben
http://porvoo01.hosting.documenta.fi/kokous/20169701-15.HTM tuoltapa faktoja
- KiertäkääKaukaa
Sama firma teettänyt paljon uusia asuntoja mm haikkooseen ja johannisbergiin. Mikä mahtaa olla näiden rakennustulosten laatu?
- VironLaatuaHalvalla
Olen kuullut että Haikkoossa pari vuotta vanhat rivarit painuvat jo nyt. Keittiön kaapit eivät toimi kunnolla sen seurauksena. Rakentajiin ei saa yhteyttä vaikka yrittää.
Suosittelen kiertämään kaukaa kyseisen firman. Sääli heidän kannaltaan jotka talon ovat ostaneet :/
- Tietotieto
Hesarissa oli juttua tänään noista kopperoista, ei mitään pahaa ainakaan mainittu.Pikkutalojen kysyntä sen kun kasvaa.
- Pienasunto
Nyt niitä saa taas! Laadukkaita ja haluttuja pienasuntoja tulee toukovuoreen.
Toimi nopeasti koska kaikille halukkaille niitä ei tule riittämään!
HIENOA SICOTEC OY!!KIITOS - ReijoMaasik
Nyt äkkiä kaupoille! Äkkiä! Vuorelle rakentamisessa ei ole ainakaan pelkoa siitä, että alapohjassa olisi järvi. Paitsi että SiscoTec
- Rakennusmestari55
Älkää hyvät ihmiset vain tuhlatko rahojanne ja terveyttänne näihin asuntoihin. Jossain viron nyrkkipajassa kasattu nämä elementtihökkelit huonolla menestyksellä.
- TulevaOstaja
Suomessa tehtyjä elementtitaloja ei Virossa!
- TulevaMyyjä
TulevaOstaja kirjoitti:
Suomessa tehtyjä elementtitaloja ei Virossa!
Ainut hyvä asia kohteissa onkin Omatalon elementit. Se että Sica tec kasaa ne vie tosin senkin vähäisen ilon. Onnea kaupoille, sitä tarvitset!
- Messin
Omatalo kasaa
- Justusp
Ei tod kasaa taloja vaan sisco
- röööööööööööööööf
Kuka hullu edes ostaa asunnon. Nyt on valtava asuntojen hintakupla, kun se piakkoin puhkeaa menee paljon asuntovelallisten kämppiä vasaran alle. -90 luvun ihmisten asuntojen ryöstö meininki toistuu.
- Oikiasa.oot.kai
Varmasti olet oikeassa! Tuota hintakuplaa kun on huudettu jo ainakin 30 vuotta, niin kyllä se varmasti puhkeaa jo piankin!
- kuplauuno
suomen pankki tiedotti muistaakseni viime viikolla ettei kuplaa ole näköpiirissä joten mistä oikein sinä täälä vouhkoat?
- PORGOO
Porvoo oli tuonne vuoteen 1994-96 asiallinen kaupunki asua. Olin silloin vielä mielelläni Porvoolainen puheissanikin, nyt sitä ei tule enää automaattisesti otettua esille.
Kyllä joku bulvaanihässäkkä siscolla tai ei mahtuu ihan hyvin kuvaan. Ihan perusporvoolainen pulju.- porvoonpoika
Paitsi että kyseisellä yrityksellä ei ole mitään Porvoolaista taustaa.. Pääkonttori on itä Helsingissä , rakentaa vain Porvooseen ja moneen muuhunkin paikkaan.
- PorvooEast
Eikös porvoo jo kuulu itähelsinkiin?
- AlvarEestinmaki
Yli puolet Stenbockinkadun kohteen taloista oli talven pakkaset ilman putkien eristystä jne jne jne mukavia uutisia saa kuulla päivittäin. Urakoitsijoita "katoaa" ja kuoppa syvenee. Loppukatselmus hylätty. Pääasia on kuitenkin se, että lehdet suostuvat kirjoittamaan vain positiivisia artikkeleita nyt kun joutomaista päästään halvalla eroon ja kituvat kunnat saavat uusia veronmaksajia. Odotellaan maltilla kuplan puhkeamista. Sipoon kohteessa jo kaupan purut käynnissä. Hyvää kesää kaikille!
- elämäpilallajonyt
Miettikää kannattaako..
- Haikonvuokrakartano
Halminen on hoitanu vimosen päälle! http://www.uusimaa.fi/artikkeli/441505-luvat-hoitamatta-asukkaat-evakossa-jotkut-jopa-haikon-kartanossa ja kaupunki myöntää lisää lupia Siscolle - herrojen sikailu siis jatkukoon!
- Kallenpaju
Etkö itse päässyt haikoon kartanoon. Eikun mene töihin tienaan rahaa niin joku päivä se viellä onnistuu
- Ribben
hahahaha...kunnon trollipelle. kyllä varmasti nauratti "asunnottomia" muuttopäivänä. Täältä löytyy kyllä voita sunkin leivän päälle :D
- Osta-muualta-ja-säästä
Kerran olen tämän halmisen kanssa puhunut. Jäi kyllä sellainen kuva, että ei paljon muista välitä.
- Österut
Hienoa, että on yhä totuudenmukaista jornalismia olemassa! https://www.ostnyland.fi/artikel/sisco-anklagas-for-allvarligt-slarv/ kiitos östnyland!
- Kaiwuri
En suosittele kenellekkää kyseisen puljun rakentamia taloja. Olen itse nähnyt alusta loppuun asti 3vuoden ajan siscon toimintaa. Talot "yritetään" rakentaa sillä perustein että kestää takuu ajan.
- kylläNäkyy
Näkeehän sen päälle
- ffssr
Ylähaikkon tien asunnoissa Porvoossa kaikissa kylpyhuoneen lattia laatat menee uusiksi,vesi pursuu läpi,vääriä aineita käytetty laatotuksessä.asukkaat saa kärsiä muuttaa taas kerran muualle kun laatoitetaan kaikki uudelleen ja kukaan ei tiedä kuinka kauan kuivuminen kestää.
keittiössä hellan takana levy jo halki, ei ehkä kuumuuden kestävää.tälläiset firmat pitää lailla kieltää rakentamasta mitään. - Meidänkoti
Meillä on ihana koti ylä haikkoossa. Laatat on pysynyt kiinni ja muutenkin ihana
toimivapohjainen koti. Meillä ei ole ollut mitään ongelmia ja ne mitä on ollut
niin karita on laittanut heti miehet laittamaan kuntoon. Suosittelen!- Kuumatkabinetit.fi
Hahahah, se onkin jo jotain, että laatat pysyvät lattiassa - upeeta! Onkos tämä se kuumien kabinettien kariiiita?
- PokekauppiaatOy
Lainaus ylempää: "Meillä ei ole ollut mitään ongelmia ja ne mitä on ollut." Melko Sisco-henkinen paradoksi.
- Slummihintaan
Onko kukaan ostanut halvalla hyvää?
Jos halpaa on, eivät suinkaan rakentajat lahjoita hyvää hyvyttään yleellisyyttä ja laatua.
Siis halpa on aivan varmasti sitä miksi halpa asunto on tarkoitettu. Halvalla ei saa hyvää, ei edes tyydyttävää. Kannattaa miettiä millaisia asunnot on kymmenen-viidentoista vuoden jälkeen, kun kaikissa on tehty vain minimivaatimuksen mukaan.
Nykyään rakentaja hyväksyy kaiken tekemänsä itse, riittää kun dokumentoitu ja työnjohtajan allekirjoitus ts. puumerkit hyväksytystä työsuorituksesta. Kunnan rakennusinsinööri lähinnä antaa muuttoluvan. Nykyään pitää halvalla rakennetuissa asunnoissa varautua jatkuviin korjauksiin, jos rakentajan "takuu" päättyy kun "takavalot häipyy".
Ei jää lapsille kyllä perittävää...- Porvoonghetto
Onko 3000€ / m2 nykyään slummihinta? :D
- Suunnittelunkukkanen
Jos ei Porvoon kohde mennyt ihan nappiin, niin ei Klaukkalassakaan hyvältä näytä. Idyllisen pientaloalueen kylkeen on kyhätty rivistö työmaakoppien näköisiä pömpeleitä. -Maisema pilalla-
- EiIkinäEnää
Älkää vuokratko, saati missään tapauksessa ostako mitään kyseiseltä firmalta. Kokemusta on vuokraamisesta, eivät hoida vastuitaan, informointi tökkii ja viis veisaavat vuokralaisten ongelmista..
- Siscotec
Itse asun kohtuuhintaisessa siscotec vuokra asunnossa. Ei ole valittamista😊
- Anneli12345
Hei, muutin juuri Siscon asuntoon, siellä ei ole mitään paikkka pesukoneelle ja piha on laittamatta, onkohan sinulla ollut samanlaisia ongelmia ?
- Kahjustab
venaa viisvuotta niin laittavat jonkun virolaisen ovelle leikkimään tyhmää.
- myynnis
Miten tää Alkrogin tilanne, on ollut hiljaista? Onko ollut remontteja?
- SISCO4EVER
Siscotec käynnistää yhdessä lauri ylösen kanssa asuntohankkeen Alvardag oy-n
yhteistyössä. Asunnot valmistuvat Toukovuoreen. Kohta niitä taas saadaan, kohtuuhintaisia
laadukkaita Sisco koteja. Tulee tekemään kauppansa nopeasti vaikka rommaajakuoro
täällä nariseekin! Nyt edullisesti ekologiset modernit, laadukkaat hengittävät kodit!- SicaTec4ever
Nyt ois kolme kovaa kimpassa. Laurin tunnetusti "hyvin" sujuvat projektit, Siscon takuuvarma osaaminen ja jo lehdissäkin torpattu epäonnistunut Toukovuori. Tän on pakko olla jymymenestys!!
- näin.voi.käydä
SicaTec4ever kirjoitti:
Nyt ois kolme kovaa kimpassa. Laurin tunnetusti "hyvin" sujuvat projektit, Siscon takuuvarma osaaminen ja jo lehdissäkin torpattu epäonnistunut Toukovuori. Tän on pakko olla jymymenestys!!
On helppo ennustaa, että parhaiten menestynee asianajajat, kun pettyneet ja petetyt asiakkaat vaatii rakentajaa vastuuseen laaduttomasta työstään.
- Secunda
Halvalla tekevät sekundaa
- Halvallasaa
Halvalla saa halpaa, kaalliilla hyvää. Nyt on sellainen laulukuoro kasassa toukovuoren mäellä etten koskis pitkällä tikulla.
- Toukovuori
En usko että osuuspankki noita löhtisi myymään jos olisi huonoja asuntoja ja huonosti tehtyjä. Mikä juttu tuo Alvardag oy on?
- Opkkoujeejee
Osuuspankilla ei myyjätahona (toimeksiannosta) ole mitään vastuita liittyen laatuun tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan. Se oli perävalotakuu Alkroginkin kohteissa välittäjän osalta. Alvardag on yritys, jota käytetään nyt keulana Porvoossa kun Siscon oma maine alueella on erittäin kyseenalainen.
- MeidänIhanaKoti
Me vuokrattiin siscotecilta ihana koti. Alussa oli pieniä ongelmia mutta Caritan avulla saatiin kuntoon. Ennen asuttiin a-asunnoilla, ne oli huonoja asuntoja ne.
- Tuleva-asukas
Millainen äänieristys siscon asunnoissa on? Olen muuttamassa sisco-luhtitalon alakertaan ja mietin kuuluuko askeläänet yläkerrasta tai muuten seinänaapurien ääinä.
- Sico_äänieristys
On eristetty hengittävällä luonnollisella ekologisella villalla.
Onko tuo uusi toukovuoren kohden niin että Alvardag piirtää, omatalo tekee ja sisco-tec myy asunnot eteenpäin? Osuuspankki sitten myöntää ilmeisesti asuntolainat?- Alvariinsadagenefter
Omatalo ei tee Siscon kanssa enää yhteistyötä. Omatalo on elementtirakentaja, Siscon tehtävä onkin ollut lähinnä mokata alihankinnat ja hankkia epäpätevät rakennusmiehet työmaille.
- Vanha-Martti
Voi Lauri parka... menee viimeinenkin maineen hippunen mitä on jäljellä, kun Siscon kelkkaan lähtee! Kaikki kohteet ainakin Porvoossa ja Sipoossa ongelmallisia! Vähän aikaa sitten firmalla oli toimitusjohtaja, jota ei ollut virallisesti edes nimetty toimitusjohtajaksi... tuli eteen, kun tilanteessa kysyttiin nimenkirjoitusoikeutta. "Hupsis" sano firma... "ei oo huomattu hoitaa hommaa kaupparekisteriin"! Niin hyvin hoitaa firma omatkin asiansa! ... Vielä huonommin muiden!
Mikä mahtaa olla tuo Alvardrag? Firmasta ei näy mitään tietoja missään! Onko Siscon "oma" hovisuunnittelutoimisto? Tietääkö kukaan? Ei vaikuta Toukovuoren projekti kovin lupaavalta!
Harmi, kun ostajaehdokkaat ei osaa ottaa tarpeeksi selvää rakentajasta (näin nettiaikanakaan) ja menee halpaan! JAKSAMISTA niille, jotka joutuu Siscon kanssa taisteleen!- Toistaiseksityytyväinen
Me ostettiin siscon asunto klaukkalasta ja asuttu nyt pari viikkoa. Tähän mennessä ei ole ilmennyt ongelmia. Asunto on ihana. Vaatekaappitilaa oli niin paljon että meidän tavarat mahtui hyvin, ainoastaan keittiökaapistoja niukahkosti mutta tunkematta saatiin astiat ja ruuatkin sopimaan. Meidän mielestä on iso plussa että yhtiö on omalla tontilla, toisin kuin osa keskustassa myynnissä olevista uudiskohteista. Tähän mennessä ei siis ole vielä ymmärretty mistä tämä ruikutus ja haukkuminen oikein johtuu. Mutta palaan taas kertomaan heti jos vaikeuksia tulee vastaan. Toki oli ehkä hyväkin näin päin, että olimme ensin lukeneet tätä palstaa joten yllätys ihanasta uudesta kodista on tähän mennessä ollut pelkästään positiivinen kun tämän keskustelun pohjalta pelättiin etukäteen että mitähän tästä tulee :)
- IhanaaSiscoöuihanaaaa
On hyvä että edes pieni osa ostajista ovat saaneet rahoille vastinetta. Onnea teille! En silti suosittele ottamaan riskiä näiden virallistenkin asiakirjojen valossa, joita täältäkin palstalta löytyy linkitettynä. Kohteiden rakentamisen valvonta näyttelee suurta osaa tässä puuhastelussa, siksi esim. Porvoossa ovat saaneet tehdä silmät kiinni ja vasurilla työnsä. Alvardagista onkin saanut lukea Iltapäivälehdistä, mutta se onkin jo toinen tarina...
- toki.tiedämme
Toistaiseksityytyväinen kirjoitti:
Me ostettiin siscon asunto klaukkalasta ja asuttu nyt pari viikkoa. Tähän mennessä ei ole ilmennyt ongelmia. Asunto on ihana. Vaatekaappitilaa oli niin paljon että meidän tavarat mahtui hyvin, ainoastaan keittiökaapistoja niukahkosti mutta tunkematta saatiin astiat ja ruuatkin sopimaan. Meidän mielestä on iso plussa että yhtiö on omalla tontilla, toisin kuin osa keskustassa myynnissä olevista uudiskohteista. Tähän mennessä ei siis ole vielä ymmärretty mistä tämä ruikutus ja haukkuminen oikein johtuu. Mutta palaan taas kertomaan heti jos vaikeuksia tulee vastaan. Toki oli ehkä hyväkin näin päin, että olimme ensin lukeneet tätä palstaa joten yllätys ihanasta uudesta kodista on tähän mennessä ollut pelkästään positiivinen kun tämän keskustelun pohjalta pelättiin etukäteen että mitähän tästä tulee :)
Että oikein parisen viikkoa ilman ongelmia, voi hyvät hyssykät tuota ihmisen sinisilmäisyyden määrää joka jo vakavaa tyhmyyttä lähestyy.
No kaikkihan toki ymmärrämme, jotta kehumisesi on pelkkä provo, eli huijari siscon oma mainos. - Toistaiseksityytyväinen2
Haloo pahvi. Pidemmälti ei voi kehua kun ei ole vielä kahta viikkoa pitempään asunut. Kerromme kyllä jos vaikeuksia tulee. Ennen ostopäätöstä kävin rajamäessä haastattelemassa siscon vuokra-asukkaita, sillä tosiaan olin hyvin epäluuloinen tämän palstan pohjalta. Ajattelin että vuokralaiset kertovat ongelmista avoimemmin kuin omistusasujat. Tapasin käynnillä pihasta 2 perhettä, toinen perhe 53m2 kämpästä ja toinen isommasta, ne oli erillistaloja Ja yhden nuoren tytön rivariyksiön terassilta. Tyttö ei valittanut mistään. Perheet sanoivat että ovikellot ei toimi ja että saunan kuumuus karkaa ainakin osassa kämpistä liikaa pesuhuoneen puolelle. Terassin ovessa oli kuulemma säätämisen tarvetta toisella peeheellä (asukas oli rakennusmies ammatiltaan) lisäksi rajamäellä oli aluksi ollut liian korkea alin rappu terassilta maahan. (Ehkä 40 cm) Jonkun lapsi oli pudonnut ja solisluu poikki. Käydessäni joka asuntoon oli tehty yksi lisärappu jälkiasennuksena joten nyt pudotusta oli enää 20cm. Silmämääräisesti katsottuna. Lisäksi huomasin että rajamäessä oli jätekatoksen sokkelin rappaus jäänyt kesken ja siten epäsiisti. Täällä klaukkalassa on valmiimman näköistä. Emmekä pitäneet noita ongelmia liian pahoina. Tosiaan kun muuten rahat olis riittäneet vain 70-luvun kaksioon. Täällä on esim pistorasioita joka nurkassa, toisin kun vanhoissa taloissa.ja kaksi makkaria 53 m2 asunnossa. Ihanat kodinkoneet ja ainakin meillä ovikello toimii..vaikka rajamäessä ei toiminut. ( eikä muuten toiminut ovikello siinä meidän edellisessä 1969 valmistuneen kaksion ovessakaan) eli edelleen , ainakin toistaiseksi, tää kämppä on mielestäni paljon parempi kuin 50 vuotta vanha putkiremonttikohde. Hintahan näussä on sama mutta nykyajan mukavuudet ja 40% halvempi hoitovastike. Eli oon kyllä aito asukas enkä mainostaja.
- Uuuvatti
Rapunkaan korjaaminen ei vaatinut kuin yhden lapsen solisluun katkeamisen. Eli ihan ok meininki? Huhhuh.
- toki.tiedämme
Toistaiseksityytyväinen2 kirjoitti:
Haloo pahvi. Pidemmälti ei voi kehua kun ei ole vielä kahta viikkoa pitempään asunut. Kerromme kyllä jos vaikeuksia tulee. Ennen ostopäätöstä kävin rajamäessä haastattelemassa siscon vuokra-asukkaita, sillä tosiaan olin hyvin epäluuloinen tämän palstan pohjalta. Ajattelin että vuokralaiset kertovat ongelmista avoimemmin kuin omistusasujat. Tapasin käynnillä pihasta 2 perhettä, toinen perhe 53m2 kämpästä ja toinen isommasta, ne oli erillistaloja Ja yhden nuoren tytön rivariyksiön terassilta. Tyttö ei valittanut mistään. Perheet sanoivat että ovikellot ei toimi ja että saunan kuumuus karkaa ainakin osassa kämpistä liikaa pesuhuoneen puolelle. Terassin ovessa oli kuulemma säätämisen tarvetta toisella peeheellä (asukas oli rakennusmies ammatiltaan) lisäksi rajamäellä oli aluksi ollut liian korkea alin rappu terassilta maahan. (Ehkä 40 cm) Jonkun lapsi oli pudonnut ja solisluu poikki. Käydessäni joka asuntoon oli tehty yksi lisärappu jälkiasennuksena joten nyt pudotusta oli enää 20cm. Silmämääräisesti katsottuna. Lisäksi huomasin että rajamäessä oli jätekatoksen sokkelin rappaus jäänyt kesken ja siten epäsiisti. Täällä klaukkalassa on valmiimman näköistä. Emmekä pitäneet noita ongelmia liian pahoina. Tosiaan kun muuten rahat olis riittäneet vain 70-luvun kaksioon. Täällä on esim pistorasioita joka nurkassa, toisin kun vanhoissa taloissa.ja kaksi makkaria 53 m2 asunnossa. Ihanat kodinkoneet ja ainakin meillä ovikello toimii..vaikka rajamäessä ei toiminut. ( eikä muuten toiminut ovikello siinä meidän edellisessä 1969 valmistuneen kaksion ovessakaan) eli edelleen , ainakin toistaiseksi, tää kämppä on mielestäni paljon parempi kuin 50 vuotta vanha putkiremonttikohde. Hintahan näussä on sama mutta nykyajan mukavuudet ja 40% halvempi hoitovastike. Eli oon kyllä aito asukas enkä mainostaja.
Jos joku on se pahvi niin sen näet kun katsot peiliin.
Kahden viikon asumisen perusteella kehut asuntoa "ihanaksi".
Kai nyt jopa huijari siscon asunto sen "pari viikkoa" kasassa pysyy ilman suurempia ongelmia.
Kuten itse kerroit, siscon asuntojen laatu on kovin vaihtelevaa, eli useimmiten sutta ja sekundaa.
Rajamäessä siis vaati yhden lapsen solisluunmurtuman ennen kuin rakennusvirhe korjattiin.
Kysyä sopii minkälaisia, rakennusvirheistä johtuvia, vammoja /sairauksia olet valmis hyväksymään kunhan vain saa "halavalla"?
Entistä selvempää on, että olet provo ja huijari siscon mainos. - Toistaiseksityytyväinen3
Hmm. Aika erikoiseksi olis mennyt siscon mainonta jos lasten katkenneilla luilla yrittäisivät asuntoja myydä ;) kuulin tosta tapauksesta siis käydessäni rajamäellä, kyselemässä pihalla olevien ihmisten kokomuksia ja mielipiteitä.kyseistä lasta/perhettä jolle tää onnettomuus sattui en tavannut. Mutta ne raput on silellä kaikkien nähtävillä. Kiistatta lisärappu on tullut tarpeeseen. En tiedä kauanko asukkaat sitä odottivat koska siellä se nyt on ja asuntoihin on muutettu tänä keväänä, eli pari kukautta ilmeisesti? Eikä lapsi nyt mistään vuorelta pudonnut vaan 40cm korkeudelta.
Turha se on yhdenkään raharikkaan tulla irvailemaan halvalla ostamisesta. Kun rahat ei riitä 240 000 euron uuteen kolmioon ja vuokratonttikohteita EN osta, niin silloin rahat ei vaan vaan riitä. Sori jos se ärsyttää!! Meille tää 150000-160000 on ihan maksimi asunnon hinta mihin pystytään. Ja kun sillä hinnalla rupeet kämppää ettii esim täältä klaukkalasta ni näytä mulle paremmat vaihtoehdot joissa lapsi saa oman huoneen ja on halvempi hoitovastike kuin 3€/m2. - toki.tiedämme
Toistaiseksityytyväinen3 kirjoitti:
Hmm. Aika erikoiseksi olis mennyt siscon mainonta jos lasten katkenneilla luilla yrittäisivät asuntoja myydä ;) kuulin tosta tapauksesta siis käydessäni rajamäellä, kyselemässä pihalla olevien ihmisten kokomuksia ja mielipiteitä.kyseistä lasta/perhettä jolle tää onnettomuus sattui en tavannut. Mutta ne raput on silellä kaikkien nähtävillä. Kiistatta lisärappu on tullut tarpeeseen. En tiedä kauanko asukkaat sitä odottivat koska siellä se nyt on ja asuntoihin on muutettu tänä keväänä, eli pari kukautta ilmeisesti? Eikä lapsi nyt mistään vuorelta pudonnut vaan 40cm korkeudelta.
Turha se on yhdenkään raharikkaan tulla irvailemaan halvalla ostamisesta. Kun rahat ei riitä 240 000 euron uuteen kolmioon ja vuokratonttikohteita EN osta, niin silloin rahat ei vaan vaan riitä. Sori jos se ärsyttää!! Meille tää 150000-160000 on ihan maksimi asunnon hinta mihin pystytään. Ja kun sillä hinnalla rupeet kämppää ettii esim täältä klaukkalasta ni näytä mulle paremmat vaihtoehdot joissa lapsi saa oman huoneen ja on halvempi hoitovastike kuin 3€/m2.Hoh hoijaa, ei siis ole väliä rakennusvirheestä johtuvalla lapsen luunmurtumalla?
Lapsen vanhemmilla voisi olla erilainen käsitys, niin rakennusvirheestä kuin vähättelevästä asenteestasi.
Ei halvalla ostamisesta kukaan irvaile. Vastaansanomaton tosiasia vaan on, että halvalla ei saa hyvää. Tämä totuus kun unohtuu niin jopa huijari siscon asuntoja voi provomielessä kehuskella, kun on jo oikein pari viikkoa "onnellista" bunkkaamista takana.
Muuten miksi haluat provoasi Porvoo palstalla levittää?
Porvoossa on näitä siscon "halavalla" rakentamia "koirankoppeja" ja ongelmia on riittänyt. Luepa vaikka tämän ketjun alkupuolella oleva ko. "hökkelin" ostaneen petetyn/pettyneen omistajan kirjoitus.
En ole asuntojen välittäjä/myyjä joten en ala sulle kämppää etsimään ja toisaalta miksi pitäisi?
Sullahan on nyt se "unelmiesi" asunto jonka, varoituksista huolimatta, olet huijari siscon tuotannosta hankkinut.
- MeidänIhanaKoti
Mekin olemme ostaneet Järvenpään peltotilkusta ihanan kolmehuoneisen kodin.
Olemme asuneet nyt jotakin kuukausia ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä siscotecin palveluun.
Muutamia puutteita on ollut mutta kun on soittanut Caritalle niin jo seuraavana päivänä siscotekin ammattitaitoiset ja ystävälliset korjausmiehet ovat käyneet hoitamassa kuntoon.
Mistä saat samaan kohtuuhintaiseen rahaan nykyaikaisen laadukkaan kodin?
Olemme erittäin tyytyväisiä kotiimme.- Einiinihanakoti
Hyvä, että ovat vaihtaneet henkilöstöään. Nimittäin samannimistä "rakennuskonsulenttiä" ei saanut kohteessamme kiinni luovutuksen jälkeen!
- Kaikenlai
Kumma juttu että olette asunut jo muutaman kuukauden koska asuntoihin pääsi muuttamaan vasta 30.10.2017. Eiköhäm tuo kerro jo jotain rakennusliikkeestä kun täällä pitää liikkeen puolesta esittää ostajaa ym milloin mitäkin. Mutta järvenpään kohteissa ainakin niin paljon puutteita ja kaikki jätetty kesken että miten semmoisiin taloihin saa edes muuttaa tai muuttotarkastuksia ainakaan tehty. Sääliksi käy ostajia.
- KonsulenttiMikä
Mikä ihmeen konsulentti? Sama henkilökunta on aina ollu siscotecilla alusta lähtien.
Lauri piti aloituskokouksen jossa meistä jokainen sai esittää kysymyksiä, niitä esitettiin
ja vastauksia saatiin. Olemme olleet hyvin tyytyväisiä ja kokonaistaloudellisuus oli asia
jonka vuoksi valitsimme siscotecin.- Ilovesisco
Hienosti tiedät yrityksen henkilöstön vaiheet alusta lähtien, vaikea arvata missä firmassa olet itse töissä. :D
- Siscokoti
Meillä on ollut alusta asti henkilökohtainen yhteyshenkilö heti kaupanteosta muuttoon ja sen jälkeiseen korjaustyöhön. Nimittäin Garita siscotecilta ja olemme olleet tyytyväisiä kotiimme.
Mikä siinä on kun kaikesta pitää valittaa? Meillä ainakin laadukas hieno koti.- TosityytyväinenGaritaan
Mikä siinä on, että kun ostaa kovilla neliöhinnoilla asunnon ja saa huonoa asiakaspalvelua, etelänaapurin poikien kädenjäljen, kohteen josta puuttui mm. kahden vuoden ajan salaojat, joka on altistanut kaikki ythiön asunnot mahdollisuuteen vakaville vaurioille. Ensipakkasilla oli sisäpaneelit jäässä takan hormin ympäriltä, kaakelit tippuvat kylppärin seiniltä, alapohjan putkia ei ole eristetty, energialuokat on vedetty hatusta, vesijohdot kulkevat 30cm maanpinnasta ja aiheuttavat energiahukkaa...mikä siinä on kun pitää aina valittaa?? Ottakaa nyt se ämpäri pois päästä ja avatkaa silmät!
- Tpistaiseksityytyväinen4
Sorry en ollut edes huomannut että tää on porvoon keskustelu. Haku 'sisco kokemuksia' antaa kaksi keskustelua ja aloin kirjoittaa kysymyksiä molempiin syyskuussa tuleva ostaja -nimellä, kun halusin kuulla näistä asunnoista lisää ja tuoreempia kommentteja. Ostopäätöksen ja sittemmin muuton jälkeen olen kirjoittanut lähinnä siksi,koska olemme olleet tyytyväisiä ja tämä keskustelu kaipaa tasapuolisuuden nimissä sitäkin näkökulmaa. Luulen että tyytymättömät kirjoittavat enemmän kuin tyytyväiset. Toiseksi, kyllä tässä pitää ymmärtää kun tämän ostaa että jotain eroa kalliimpaan uudistuotantoon varmastikin on. Vähän sama kuin siinä ostaako huonekalut ikeasta vai vepsäläiseltä. Aika moni ostaa ikeasta on tyytyy siihen hyvillä mielin, etenkin jos ei halua tai pysty maksamaan asumisesta enempää.
- MadeByIkea
Niin, voihan sen tietenkin muotoilla miten tahtoo. Joko ostaa kotimaista tai sitten ostaa Puolalaista. Ainut vaan, että yleensä ero näkyy hinnoissa. Porvoon kohteiden neliöhinnat on korkeampia kuin alueen keskimääräiset neliöhinnat. En sitten tiedä, ostin kai taloni Ikeasta.
- toki.tiedämme
On itsestään selvää, että kun huijari liike rakentaa ja myy sutta ja sekundaa, niin ta-sa-puo-li-suu-den nimissä on suoranainen pakko edes yrittää provolla, vaikka sitten kuinka läpinäkyvällä, peitellä ja selitellä huonosta ja ammattitaidottomasta(puolalaisesta?) työstä johtuvia rakennusvirheitä.
Viisaana henkilönä ymmärrät itsekin, että kukaan siis kukaan, täyspäinen yksityishenkilö ei ala kaltaistasi kehumiskampanjaa mikään _tasapuolisuuden_ nimissä pyörittämään. Joten on helppo arvata, että jäljet johtaa "sylttytehtaalle".
Kuten sanottu Porvoossa on kokemusta näistä siscon rakentamista "viritelmistä" joten pahoin petettyjen ja pettyneiden ostajien, paria viikkoa pidenpiaikaisemmat kokemukset kannattaa ottaa vakavissaan.
- Alladagarna
Ei kannata soteka näitä ja alladagarnan asuntoja toukovuoressa.
Allardagen rakentaa kodit ja osuuspankki myy.
Mistäkö tiedän? Siitä että olen tehnyt sitovan varauksen osuuspankin kanssa, en kenenkään muun!- Catdanger
Niin, tarkoitat varmaan tätä Siscon uutta kohdetta Kattivaaraa, jossa mainoskasvona toimii Lauri Ylönen, jonka yritys Alvardag on "suunnitellut" isommat ikkunat asuntoihin. Opkk myyjätahona, kuten muissakin kohteissa. Ovat näköjään siirtyneet sitoviin varauksiin, mistäköhän syystä? Opkk ei kiinnosta kuin se, että kauppa käy, Siscon kanssa olet tekemisissä kaiken muun kanssa ja pitkänaikaa. :D malliesimerkki siitä, ettei edes tiedetä mitä ostetaan kun lobbaus paikallislehdissä on mennyt läpi.
- Kattivaara
Meilläkin on varaus Kattivaaran kohteessa. Talot rakentaan Lauri Ylösen laadukas Alvardag Oy
joka vastaa laadusta ja toteutuksesta. Osuuspankilla mekin teimme varauksen ja mistään sisco tec nimisestä yrityksestä ei ollut puhetta. Kaikki asunnot myytiin muutamassa päivässä, onneksi ehdimme saamaan omamme:)) Nyt tässä on sekoitettu kaksi eri asiaa jotka eivät liity toisiinsa.- Siscorakentaa
Höpöhöpö, tämä on siscon projekti, katselepas vaikka uusimaan lehtijuttu asiasta. Alvardag ei rakenna yhtään mitään, vaan Sisco. Vaikka ei tuo Alvardag mitenkään kovin laadukkaalta vaikuta kun ei nekään kämpät joita mm. Elastiselle rakennettiin menneet ihan putkeen!! :D meitä ei sentään alkrogissa huijattu heti kättelyssä, nyt on näköjään kusetus menossa jo varausvaiheessa. Onnea. Tuolta faktaa: http://sisco.fi/ajankohtaista/pressrelease/1976139/
- Alvardag
Okei eli tuo Alvardag on joku Siscotec konsernin haara ilmeisesti.
Ota noista nyt selvää mutta laadukasta toki on.- Laatuaporvoonmitalla
Eli sinulle on aivan sama, että kuka asuntosi rakentaa ja millainen lähihistoria yrityksellä on paikkakunnalla - ansaitset sen kaiken "laadun" minkä huomaat siscolta saavasi. Miten jonkun vanhan autoliiton jarrun ja rokkitähden, joka omienkin puheidensa mukaan piirtelee taloja harrastuksena etelänaapurin työmiehien jälki voisi olla yhtäkuin laatua?? Kyllä vedetään ihmisiä höplästä ja helpolla.
- alladag
Valitettavasti porvoon kattivaaran asunnot ovat suuren kysynnän vuoksi varattuna jo kaikki:(
Me emme ehtineet mutta alvardag oy lla on uusiakin kohteita suunnitteilla.
Todella tyylikkäitä moderneja laadukkaita koteja eikä mitään tunkkaisia kivikasoja.- isokasaongelmia
Onneksi olkoon taisit pelastua ongelmakasalta
- vääräkatti
Miten voi olla kaikki varattuna kun Op myy sunnuntain UUSIMAASSA 1-4 huoneen asuntoja
kattivaarasta
- SISCO-TEC
SISCO TEC OY on laadukkaiden ja ekoloogisten nykyaikaisten kotien tuottaja.
Kiinteistöt rakennetaan laadukkaasti valvotuissa ja kuivissa olosuhteissa.
Näin ollen loppukäyttäjä on tyytyväinen. Kattivaaran hanke on osoitus toimivasta konseptista.- DiscoTec
Olihan tuossa yksi kommentti, että uusi rakennus, mutta ei pääse vessaan kun vessat ei toimi. Mut kait ne sit rakentaa puuseen pihalle?
- vainiin1
Onko tämä toukovuoren alvadrag hanke siis sisco tecin tekemää? No johan on.
- Eiseoletyhmäjokapyytää
Alvardagin "suunnittelema" sisco rakennuttajana. Vedettiin taas juntteja höplästä Lauri Ylösen pärställä.
- eiolesiscotec
Kattivaaran kohteen rakennuttaa alvardag oy, ei siscotec.
- KattivaaranMargariini
http://sisco.fi/ajankohtaista/pressrelease/1976139/ Kyllä ne on samat polakit kun Alkrogissa asialla. Kyllä on viety taas Porvoolaista ku pässiä narussa. Mut hei, mites nää Alvardag Oyn omat kohteet on sujuneet? Luetteko lehtiä?
- KattivaaraPorvoo
Se että Sisco-TEC ja Alvardag tekevät yhteistyötä ei tarkoita sitä että tekevät yhteistyötä juurikin Kattivaaran kohteessa. Tämä tietääkseni Alvardagin yksin toteuttama pilottihanke.
Ossuspankki kai myös jollain lailla Kattivaarassa mukana.- Lueuuno
Hahaha. Opettele lukemaan. Suora lainaus siscon sivulta: ” Tulossa on Toukovuoren Kattivaaran lisäksi puukerrostaloja, erillistaloja ja muutama todella mielenkiintoinen ja mullistava hanke, joista kerrotaan lisää myöhemmin”, kommentoi Sisco Oyj:n Kimi Vainio.
- Vaknanytomppel
Näköjään on helpompi kusettaa itseään kun on tullut huijatuksi kuin myöntää se. Kattivaara on Alvardagin "suunnittelema" ja Sisco rakentaa. Ja tottakai opkk myy kun on saanut siscolta tämänkin toimeksiantona, kuten muutkin Porvoon ongelmakohteet.
- CatDanger
Hei onko tietoa onko täällä ketään muita Kattivaarasta asunnon varanneita?
Me olemme mieheni kanssa tuumailleet näitä Alvardagin asuntoja Toukovuoressa.- Siscosisco
Niin siscon kohdetta tarkoitat? Alvardag on vain keulana, jotta saisivat asuntoja kaupaksi huonosta maineesta riippumatta. Älä osta.
- toukovuori
Onko nämä jo myyty kaikki, onko minkälaista kokemusta kattivaaran kohteesta?
- Alvaraaltoseeiole
ei varmasti ole myyty, ainakin oikotiellä on vapaita asuntoja. Taas " edullisia " Sisco asuntoja, joissa neliöhinta kipuaa yli alueen keskihinnan. Taloyhtiön lainaosuudet toki mahdollistaa halvalta tuntuvan kauppahinnan. Sisco on pilannut maineensa Alkrogin ja Haikkoon kohteiden erityismenettelyiden myötä ja siksi verhoutuu Alvardagin nimen taakse. Alvardag ei käytännössä tee näillä rakennustyömailla mitään, vaan Sisco. Halpa temppu, vaikkakaan Alvardag ei myöskään ole rakennuttajana kovin hyvin suoriutunut jos muistellaan vaikkapa Laurin Talot ohjelman talojen jälkipuinteja. Tähän yhdistettynä Porvoon Rakennusvalvonnan Hemmo Juuhansson niin kyllä saa tehdä virupoijjaat aivan mitä lystää. Älä osta.
- äläostamitään
Älkää ostako. Kohta asuntokupla puhkeaa. Asuntojen hinnat ovat olleet taloustilanteeseen nähden aivan liian korkealla. Sama tilanne jatkunut vuotta. Asuntolainojen korkoja on pidetty keinotekoisesti alhaalla. Jossakin kohtaa niiden on pakko nousta ja sitten menee töllejä vasaran alle 1990 luvun malliin.
- eurononono
Saataspa äkkiä markka takas ja 18% korot
- Pientätietoa
Viimeisin tieto tuosta Kattivaarasto kun kysyin mikä on projektia aikataulu, on että Sisco ei ole pystynyt samaan projektia eteenpäin, firmassa on vaihtunut henkilöstö rajusti ja ei varmaankaan ole enään porukkaa tehdä, ja että Alvardag etsii uutta rakentajaa jotta saa projektin käyntiin.
- vastusoite
No niimpäs näyttää olevan kohde kadonnut myös Siscon sivuilta, no nythän projektilla on paremmat mahdollisuudet. Odotellaan uutisia mihin tilanne kehittyy.
- OPKKsoitto
Kyllä se edelleen on Siscon projekti, ainakin OPKK mukaan. Alvardag ainoastaan design suunnittelija mutta 100% Siscon hanke. Läytyy myös Porvoon kaupungin sivuilta tieto, että samaa tavaraa tulossa kuin aiemminkin Porvooseen, eikö kaupungin ihmiset edes ikinä opi, vai onko vain tärkein että saa myytyä tontteja, ihan sama mitä kuraa sinne rakennetaan.
- Robotti
Miksi vuokralaisen varallisuutta kysellään Sickon sivuilla, en ymmärrä jos ei vuokravakuus riitä varallisuuden taisen puuttumisen luulisi olevan yksityisasia?
- Valtionrahoittamat
Oliks tää vitsi ^^oliskohan mitään tekemistä kohteiden varallisuusrajojen kanssa?
- pelkkääp.skaa
Robotti kirjoitti:
Miksi vuokralaisen varallisuutta kysellään Sickon sivuilla, en ymmärrä jos ei vuokravakuus riitä varallisuuden taisen puuttumisen luulisi olevan yksityisasia?
Ei ole mitään syytä kysellä varallisuutta vuokra-asuntoon. Ei varmasti ole tietosuoja-asetuksen mukaista ja tuosta voi valittaa tietosuojavaltuutetulle. Myöskään siscon sivuja ei ole vaivauduttu suojaamaan, vaikka siinä kysellään henkilötunnuksia. En täyttäisi mitään tällaista sähköistä lomaketta. Mikä ihmeen firma tämä edes on??
- haistaahome
Tuollahan kysytään kaikkea huu-haata!! Esim. miksi bruttotulot on pakollinen täytettävä kenttä?? Jos vuokraa asuntoa niin muuta tietoa ei tarvita kuin, että on vaikutuinen tulonlähde joka riittää vuokraan ja ettei ole maksuhäiriömerkintöjä. Ei todellakaan ole mikään laillinen yritys tämä. Ei tämmöisiin kysymyksiin pidä mennä vastaamaan mitään, ties mihin näitä tietoja käytetään. Eihän sivuilta löydy edes tietosujaselostetta, joka on nykyään pakko olla. Sivustoahan voidaan ylläpitää jossain bahamalla jonkun huijarin toimesta. Vidu mitä pask@@@@@@@@@!!
- FaktatTiskiin
haistaahome kirjoitti:
Tuollahan kysytään kaikkea huu-haata!! Esim. miksi bruttotulot on pakollinen täytettävä kenttä?? Jos vuokraa asuntoa niin muuta tietoa ei tarvita kuin, että on vaikutuinen tulonlähde joka riittää vuokraan ja ettei ole maksuhäiriömerkintöjä. Ei todellakaan ole mikään laillinen yritys tämä. Ei tämmöisiin kysymyksiin pidä mennä vastaamaan mitään, ties mihin näitä tietoja käytetään. Eihän sivuilta löydy edes tietosujaselostetta, joka on nykyään pakko olla. Sivustoahan voidaan ylläpitää jossain bahamalla jonkun huijarin toimesta. Vidu mitä pask@@@@@@@@@!!
Hyvä trolli; http://www.ara.fi/asukasvalinta vai olisiko sittenkin niin, että ARA-kohteissa pitää olla varallisuus tiedossa?
"--Sisco Vuokra-Asunnot Oy on ARA:n nimeämä yleishyödyllinen yhteisö, joka toteuttaa kohtuuhintaista vuokra-asuntotuotantoa valtion takauksella. --"
https://www.puuinfo.fi/tiedote/siscon-halminen-asennevastarinta-puurakentamista-kohtaan-murtumassa
- Petoslafka
Saimme juuri viime viikolla tiedon ARAn tutkineen Siscon kohteita energialuokissa ja omistamamme asunto onkin energialuokkaa B, vaikka on myyty A. Tämä koskee myös monia muitakin Siscon rakentamia kohteita. Odotellaan, että saadaanko hyvityksenä parinkympin lahjakortti eckerö linelle vai pelkästään virolaiset vi**uilut.
- FaktatTiskiin
Voisitko laittaa tuosta faktat jakoon (esim. tiedote Siscolta)? Nykyjään Sisco näyttää myyvän kohteita energialuokka C:nä, joten olisiko tuo uusissa kohteissa korjattu? Uudiskohteelta tuo minimivaatimus näyttää olevan juurikin C, joten olisiko uusissa kohteissa varmuuden vuoksi laitettu pienin sallittu? Tuo C näyttäisi muiden uudiskohteiden osalta olevan päivän trendi.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/16/talon-energiatodistus-mika-se
https://www.yit.fi/asunnot/asunnon-ostajalle/hyva-tietaa/energiatodistus
https://www.rakennustieto.fi/Downloads/RK/RK120701.pdf
https://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/helsinki/13320909
- todellakaaneikunnossa
Joo ei kyllä toimi sittten mikään tuossa lafkassa, meillä Kaukkalassa lämin vesi tulee aina silloin tällöin ja talot vinossa. Ollaan yritetty lähettää viestejä, soittaa ja vaikka mitä niin moneen kuukauteen ei ole saanut firmaan mitään yhteyttä. Onko koko firma enään edes pystyssä?
- näin.on
Tyypillistä Sisco Tec asunnot toimintaa.
Silti muutamat muka onnistuneen kaupan tehneet jaksavat tämän huijariyhtiön toimintaa puolustaa.
On se huojatuksi tulemisen tunnustamineen monelle ylivoimaisen vaikeaa. - FaktatTiskiin
Voisiko tästä laittaa lyhyen dokkarin jakoon, jossa näkyy tuo talojen vinous sekä mittaus silloin tällöin tulevasta lämpimästä vedestä? Tämä olisi tärkeä tieto ostoa harkitseville sekä tieto laittaa jakoon lehdistölle, jos näin oikeasti on. Nyt väitteelle ei ole mitään faktapohjaista tukea.
- Marjamäkeen
Millaiset ovat asunnot Marjamäenkadulla Haikkoossa? Alue kiinnostaisi ja kiinnostaisi tietää saako rahoilleen vastinetta.
- pikkuvinkki
Suosittelen ottamaan jonkun edes hivenen rakentamisesta ymmärtävän mukaan ja tarkastamaan koko asunnon ja tarkkaan, ja laittaa kaupan ehdoksi korjata kaikki viat. Muuten niitä et saa ikinä kuntoon muuta kuin oikeudenkäynnin kautta. Ei ole firman vahvimpia puolia tuo asiakaspalvelu.
- Haiskahtaa
Seinät - valkoinen sisäverhouspaneeli, eli jotain pahvia.
Itulan Itugraf-kattolämmitysjärjestelmä.
Paleleekohan jalat talvella? - eikunostaanvillasukat
Toi itugraft sopii toimistoihin ym. hyvin mutta asuinrakentamisessa on se ongelma että kiertovesi pitää olla lämpöisempi kuin lattialämmitys tai patteri. Ja jos mennään normaalilämmöllä niin varmasti on varpaat ja sormet jäässä.
- Hurjaltakuulostaa
Yhtiö mainostaa kohtuuhintaista asumiskonseptia. Neliöhinnat ovat yli 3000e /m2. Tuntuu aika kovalta hinnalta siihen nähden, että asunnoissa on mielestäni vanhanaikaista tekniikkaa ja energialuokka on C.
Myyntikuvissa näkyy seinissä olevan raidat/pontit tm. Voikohan näitä seiniä maalata?
Ilmanvaihto perustuu painovoimaiseen ilmanvaihtoon, jota tehostetaan keskitetyllä LTO- järjestelmällä/liesituulettimilla.
Tarkoittaako tämä ettei asunnossoissa ole koneellista ilmanvaihtoa, vaan ilma vaihtuu räppänöillä ja liesituulettimella? Eli jos haluan että talossa vaihtuu ilma, joudun laittamaan liesituulettimen päälle?
Kyseessä siis Klaukkalan Lumikki. - FaktatTiskiin
Itsekin pohdin tuota ja löysin alla olevan linkin. Ilmeisesti siis tuo toimii myös ilman tuota tehostamista, mutta silloin kun ilma vaihtuu huonosti (sisä- lämpötila alhaisempi kuin ulkolämpötila) saa tuota tehostettua? En sitten tiedä onko vain mainosmiesten puheita, mutta noita vastaavia Valloxin LTO-koneita näyttää olevan suurimmassa osassa uudiskohteita. Hinnasta laitoinkin jo tuonne toiseen keskusteluun linkkiä verrokiksi mitä PK-seudulla noin yleensä vastaavalla rahalla saa. Itseäni ärsyttää koko asuntotilanne; vanhat maksaa mielettömiä hintoja korjausvelkoineen ja uusien hintoja vivutetaan vuokratontilla ylöspäin. Noissa Siscon kohteissa näyttää olevan omat tontit, joten siksi itseäni kiinnostaisi. En tosin usko tuolla rahalla mitään luksusta saavankaan. Ärsyttää vain, kun näiden keskustelujen pohjalta firma on konkurssikypsä kusettaja, mutta kukaan ei viitsi todistaa omia väitteitään vaan faktojen sijaan tarjotaan "imagokonsulttia" ja muuta hattuilua.
https://www.etuovi.com/homes-for-sale/results?haku=M1305094779&page=1&so=ya&locale=fi
https://www.meillakotona.fi/artikkelit/painovoimainen-ilmanvaihto-nain-sen-tehostaminen-onnistuu
Rakenteista löysin jonkun kaverin tekemän insinöörityön, jossa kuvataan tuota Siscon modulaarirakennetta ja miten ne oikeasti on tehty. Sinänsä ymmärtää tuon ongelman, kun kaikkien modulien pitäisi olla mahdollisimman monikäyttöisiä. On noissa silti tehty huonoja ratkaisuja kuten keittiöiden pistorasioiden määrä. Vaikkei ole kallista lisätä kaksiosaista toista pistorasiaa rinnalle, on tuo silti vähän ihme kun rakennuttajalle se olisi vielä halvempaa (sähköurakoinnin yleinen alennusprosentti on -50% listahinnoista).
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/130008/Bjorkman_Juuso.pdf?sequence=1
MDF-levyä voi ilmeisesti maalata, mutta on työläämpää kuin esim. tavallinen kipsilevyseinä. Toinen vaihtoehto on ilmeisesti tapetoida tasoitustapetilla ja sitten maalata tapetin päälle. Olettaisin puun elävän hieman, joten tuosta syystä varmaan pinnan tasoittaminen jollain tasotelaastilla ei onnistu ainakaan suoraan. Myös Tikkurilan mukaan MDF-levyä voisi suoraan maalata, mutta tuolloin edelleen ne saumat jäävät luonnollisesti näkyviin.
https://www.puuinfo.fi/puutieto/levytuotteet/puukuitulevy (kts. "Pintakäsittely")
https://www.tikkurila.fi/ammattilaiset/nyt/maalilinjan_ohjeet/yleisimmat_kysymykset?i=36#faq_36 (kts. "Voiko melamiini-, MDF- ja filmivaneripintoja maalata?")
- niinonhurjaa
Ne seinät on MDF levyä, ei voi maalata. Ainut mikä on kohtuuhintaista taitaa olla firman omat kulut, aivan härskisti jätetään tekemättä kaikki vuosikorjaukset ym. Ovat ratkaisseet asian niin, että ei vastata puhelimeen eikä sähköposteihin, näin voidaan todeta osakkeenomistajille että ei ole tullut valituksia ja kaikki asiakkaat ovat tyytyväisiä. Ihan on omaa kokemusta tässä viimeisen 8 kk aikana. Ilma vaihtuu räppänöillä, kesällä kuuma ja talvella kylmä. Tämä on nykypäivän energian säästöä :) Mutta oikeassa ovat, he tarjoavat Siscolla ostajille asumisen elämyksiä.... Osta Siscolta uusi asunto niin saat kokemuksen jota et ikinä unohda, varsinkin näin talvea vasten :)
- Hurjaatouhua
Kiitos rehellisestä vastauksesta jos pystyt omasta asunnostasi näin kirjoittamaan.
En ole kyllä koskaan aiemmin missään muodossa törmännyt asuntoon, jonka sisäseiniä ei voi maalata. Voikohan ripustaa tauluja tai tv:tä seinälle?
Täytyy tehdä kokemusmatka ja käydä katsomassa yleistä näyttöä jos sellaista järjestävät.
Äkkiseltään sanoisin että ei jatkoon ja osanottoni. - niinonhurjaa1
Taulut ym. ei ole ongelma, ton MDF levyn takana on puulevy.
Ei tässä asunnossa itsessään ole mitää vikaa rakenteissa, suurin ongelma on että talotekniikka ei vaan toimi, asennus ja suunnittelu virheitä ja julmettu määrä pieniä rakennusvirheitä joita vaan ei korjata. Myös myyjä lupaa vaikka mitä ja esittää hienoja havainnekuvia mutta totuus paljastuu muuton hetkellä.
Näitä kaikkia voisi vielä ymmärtää että kiireessä sattuu ja tarvii osakkeenomistajien tienata niin säästetään joka paikasta, mutta firman todella ylimielinen asenne asiakkaita kohtaan ei ole oikein tätä päivää.
Jos nyt satut jonkun saamaan firmasta kiinni, niin vastaus on että katotaan vuoden päästä kun on vuositarkastukset (lämmintä vettä ei tule!!!) ja kun yrität inttää että ei asunnossa pysty asumaan saa vastauksen: aina voit myydä asuntosi jos noin paljon ahdistaa siellä asua.
En ole ainut joka on todella Vitt....unut heidän niin kutsuttuun asiakaspalveluun, ala-arvoisin suoritus mihin olen koskaan törmännyt.
Helpommin saat vastauksen Kelan yliläkäriltä selkäydinesteen koostumuksesta kuin Siscon asiakaspalvelusta vastausta, milloin juuri valmistuneen asuntoyhtiön lämmitysjärjestelmä korjataan ja asukkaat pääsevät esim. suihkuun.
Mutta asunto on nyt myynnissä, tämä uudisasunnon ostajan elämysmatka päättyy ennen talven tuloa, en taatusti enään osta uutta asuntoa.
Kun ostat 5 vuotta vanhan, niin suurimmat rakennusvirheet on varmaan jo korjattu. Joku muu saa tapella näiden gryndereiden kanssa muutaman vuoden. Opettavainen vajaa vuosi nyt takana. - FaktatTiskiin
Voisitko lisätä näistä puutteista selkeän listan mikä mättää? Kommenttiesi mukaan moni homma ollut persiillään, joten olisi kiva kuulla joltain oikeasti kohteessa asuvalta faktoihin pohjautuvaa tietoa. Voisitko myös lisätä jotain materiaalia yleiseen jakoon (esim. Dropboxiin), jotta saataisiin keskustelu oikeaan faktapohjaiseen suuntaan? Lienee myös teille nykyisille asukkaille paras vaihtoehto, että potentiaaliset uudet asiakkaat alkaa kuumottaa rakennusfirmaa ja sitä kautta vanhat viat laitetaan kuntoon.
Erityisesti kiinnostaa nuo rakennus- ja suunnitteluvirheet; mitä virheitä on tehty? Kun ne on virheiksi osoittautuneet on niistä varmasti siis jokin kirjanpito olemassa. Minkä RYLin mukaisesti nuo on katsottu (esim. sisätyöt, talotekniikka)? Oletteko pyytäneet tavarantarkistajan paikalle toteamaan virheet? Mikä oli hänen lausunto asiaan? Itse tosiaan harkitsen asunnon ostamista ja voin tuosta kyllä rakennuttajaa kuumottaa, jos vain faktoja laitetaan jakoon.
https://fi.wikipedia.org/wiki/RYL - uppistavaan
FaktatTiskiin kirjoitti:
Voisitko lisätä näistä puutteista selkeän listan mikä mättää? Kommenttiesi mukaan moni homma ollut persiillään, joten olisi kiva kuulla joltain oikeasti kohteessa asuvalta faktoihin pohjautuvaa tietoa. Voisitko myös lisätä jotain materiaalia yleiseen jakoon (esim. Dropboxiin), jotta saataisiin keskustelu oikeaan faktapohjaiseen suuntaan? Lienee myös teille nykyisille asukkaille paras vaihtoehto, että potentiaaliset uudet asiakkaat alkaa kuumottaa rakennusfirmaa ja sitä kautta vanhat viat laitetaan kuntoon.
Erityisesti kiinnostaa nuo rakennus- ja suunnitteluvirheet; mitä virheitä on tehty? Kun ne on virheiksi osoittautuneet on niistä varmasti siis jokin kirjanpito olemassa. Minkä RYLin mukaisesti nuo on katsottu (esim. sisätyöt, talotekniikka)? Oletteko pyytäneet tavarantarkistajan paikalle toteamaan virheet? Mikä oli hänen lausunto asiaan? Itse tosiaan harkitsen asunnon ostamista ja voin tuosta kyllä rakennuttajaa kuumottaa, jos vain faktoja laitetaan jakoon.
https://fi.wikipedia.org/wiki/RYLKiitsa kun upit keskustelua, sainkin taas päivitettyä näitä täältä löytyviä Siscon epäkohtia omaan tsekkauslistaan! Hyvää duunii! Kuka muuten kirjoittelisi huonoja kokemuksia tälläisestä pikkufirmasta jos niitä ei olisi? Täällähän on jopa asunnon ostaneita, jotka on täysin loppu tähän firmaan - luulis et pelottaa arvonlasku jos huvikseen kirjottelevat! Ja joku olikin fiksusti laittanut, et kyselkää isännöitsijöiltä, hallituksilta ja asukkailta jos etsitte totuutta ja todellisia ostokokemuksia. Kuka ostaa tai jättää ostamatta 200k asunnon pelkkien nettikirjoitusten takia?
- uteliassijoittaja
Olen seurannut kyseisen firman kehitystä sen jälkeen kun tarjosivat sijoitusasuntoja vuosi sitten sijoittajille. Onko tietoa miksi tuo on mennyt pieleen, ihan hyvä konsepti heillä oli, mutta ilmeisesti joku mennyt pahasti pieleen. Ihan uteliaisuuttaan kyselen.
- entinenasukas
hometalo halvalla....
- halpuushoukuttaa
Oliko pelkkä heitto vai onko siis homehtunut talot?
- FaktatTiskiin
Voisiko joku tehdä jonkun dropboxin tai vastaavan johon laittaa jotain ihan faktatietoa yleiseen jakoon? Nyt tuntuu, että näissä keskusteluissa heitetään vain väitteitä ilman mitään pohjaa. Osassa väitetään, ettei pankitkaan (esim. OP) myönnä lainaa ja Sisco on konkurssikypsä firma. Nopealla googlella OP näyttää itse olevan Siscon RS-pankki ja pikaisella soitolla tämä ei nyt pitänyt paikkaansa. OP:lla tämmöistä väitettä hieman ihmeteltiin. Tämän lisäksi näyttää Siscolla menevän ihan hyvin, liikevaihdon perusteella kasvua näyttää olevan ja tuloksen puolesta näyttää verosuunnittelu olevan kohdillaan. Tämä konkurssikypsä yritys on myös näköjään voittanut Vantaan kaupungin suunnittelu- ja tonttikilpailun uutta kerrostalo kohdetta varten. Jossain väitettiin, ettei Itugraf-paneelit sovi kuin toimistoihin, mutta esim. asuntomessukohteessakin tuota samaa on hyödynnetty. Itula itse näyttää kovastikin mainostavan tuota asuinkäyttöön sopivaksi ja yrityksen toimitusjohtaja on hyvin asiasta näköjään lämpöpumput.info -sivustolla kommentoinut. Alla hieman linkkejä liityen aiheiseen.
Voisiko joku nyt tosiaan alkaa lisäämään faktoja näistä väitteistä, että keskustelu siirtyisi takaisin järkevään suuntaan? Lisäsin tämän molempiin keskusteluihin, jotta saisi taas huutelua vähemmälle ja faktoja enemmälle. Jos yritys oikeasti välttelee vastuuta pitäisi tuosta ilmoittaa jo lehdistölle faktojen kera jotta heidän toimintaansa tulisi joku roti. Nyt ei mitään löydy mistään esitettyjen väitteiden tueksi näiden kahden keskustelun lisäksi.
https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/sisco-asunnot-oy/22094642/taloustiedot
https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/sisco-evotec-oy/27898594/taloustiedot
https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/sisco-vuokra-asunnot-oy/26564007/taloustiedot
http://www.vantaa.fi/uutisia/kaikki_uutiset/101/0/141246
https://www.meillakotona.fi/artikkelit/ennennakemattomia-ratkaisuja-ja-uusiutuvaa-energiaa-tutustu-asuntomessujen-talotekniikkaan
https://op-koti.fi/uudiskohde/as-oy-klaukkalan-nuhanena-nurmijarvi?districtId=1259
http://www.vantaa.fi/uutisia/101/0/141108
http://lampopumput.info/foorumi/index.php/topic,20301.45.html
http://lampopumput.info/foorumi/index.php?action=dlattach;topic=20301.0;attach=41226
https://www.itula.fi/files/5815/2465/3062/ItuGraf_asuinrakentamisessa_1.0.pdf- jookaitonjotainvikaa
Jos talot ovat purkukuntoisia ennen valmistumista niin kaippa siinä joku on vialla?
Talous on kunnossa kun tekee huonoa laatua, myy täydellä hinnalla ja ei käytä rahaa korjaamiseen. Ei kai se mikään ihme ole.
Ei taida olla kovin pitkä tie tällä yrityksellä ja voi olla ettei ole tarkoituskaan, vaan omistajat rahastavat ja muuttavat veroparatiisiin kun kikkailut on kikkailtu. - Verosuunnittelukunniaan
Eikös omistus ole jo nyt veroparatiisissa, päämistaja on rahasto jonka suurin omistaja on luxenburiin rekattu "holding" . Tossa olis jollekkin tutkivalle reporterille makoisaa purtavaa.
- FaktatTiskiin
Voitko laittaa dokumentteja jakoon, mistä selviää asuntojen olevan purkukuntoisia jo ennen valmistumista? Voisiko myös laittaa dokumentit jakoon (linkki tmv) siitä, että omistus on veroparatiisissa? Ei taida olla hirveän iso työ jos tuo on jo selvillä? Nyt täällä edelleen huudellaan vain ilman mitään selkeää faktapohjaa. Voisiko tämän keskustelun oikeasti taas kohdistaa niin, että esitetään väite ja väitteelle jokin todiste?
Jos firmassa on oikeasti jotain vialla, kannattaisi toimia näin; esitetään väitteitä ja väitteiden todistamiselle jokin fakta. Tämän jälkeen näitä kerätään riittäävä määrä kasaan ja annetaan kaikille lehdistölle jakoon, jotta asia saadaan oikeasti julkiseksi. Jos kerran talot on purkukuntoisia, verot kiertää veroparatiisin kautta, suunnitteluvirheitä täynnä jne jne niin kannattaisi varmaan varoittaa jo Vantaan kaupunkiakin? Mikä järki vain huudella netissä ilman mitään fakta pohjaa eikä kerätä faktoja oikeasti, jotta asialle voisi oikeasti tehdä jotain? - FaktatTiskiin
Kaivoin nyt itse faktat tuolle väitteelle; näyttäisi Sentica Oy olevan nykyisin Sisco Oyj:n enemmistöomistaja. Kyseinen yritys näköjään taas on tosiaan kuvailemasi "holding" yhtiö, joka taas on "rekattu" Suomeen. Kyseisen yhtiön omistusrakenteesta taas mikään ei näytä viittaavan Luxemburgiin vaan osittain Amsterdamiin Suomen lisäksi. Omistusrakenteesta taas näyttäisi enemmistö edelleen olevan Suomessa, eli kyseessä nyt ei taida olla mikään huvijahteja omistava yhtiö toisin kuin kommentistasi itse ymmärsin. Tuo nyt vaikuttaa täysin normaalilta kiinteistösijoitusyhtiöltä tänä päivänä. Omistajia näyttää olevan sellaiset veronkiertoyhtiöt kuten Etera, Ilmarinen, Merimieseläkekassa ja Pohjola vakuutus.
Eli Siscon suurin omistaja ei ole "Luxemburiin rekattu "holding"". Tämä nyt ei aukottomasti edelleen osoita, ettei vähemmistöomistus olisi tuolla "Luxemburissa". Voisitko siis laittaa linkit jakoon tuosta "case Luxemburista"? Jälleen korostan; voisiko keskustelua viedä faktapohjaiseen suuntaan? Tämän omistusrakenteen googlaamiseen meni 15 min aikaa ja jos ei tätäkään vaivaa täällä jakseta nähdä, niin heikoilla jäillä mennään.
Toivoisin nimimerkin "niinonhurjaa", joka ilmeisesti asuu Siscon kohteessa Klaukkalassa, laittavan jakoon materiaalia (sähköpostien vaihtoa, kuvia vinossa olevista taloista, video mittarista joka mittaa satunnaisesti tulevaa lämmintä vettä jne). Näin saataisiin asiat oikeasti tietoon ja tämän jälkeen niiden korjaamiseen on varmasti rakennuttajallakin kovempi motivaatio. Tämä auttaisi niin nykyisiä asiakkaita kuin uusia harkitsevia asiakkaita (kuten allekirjoittanut), jotta osaa oikeasti heti painostaa faktaan pohjautuen rakennuttajaa.
Ohessa lainaus vielä tuosta YLE:n uutisesta; "--Aiemmin Sentica on omistanut merkittäviä osuuksia muun muassa terveydenhuoltoyhtiö Pihlajalinnasta, pizzaketju Kotipizzasta ja halpakauppaketju Puuilosta.--",.
http://www.sentica.fi/uutiset/sentica-sijoittaa-sisco-oyjn-kasvuun
https://www.lokakuunliike.com/henri-auteron-blogi/sentican-huostaporvarit-ja-veroparatiisityypit
https://drive.google.com/file/d/0B-pBvvvhxaHLMWhSbThjSXZpTWs/edit
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sentica_Partners
https://yle.fi/uutiset/3-9543619
Terveisin Tutkiva Journalisti - Sivustaseuraaja
Aikamoinen puollustuspuhe ostajaehdokkaalta. :) Vaatii saada kuvia, videoita ja sähköpostiviestejä tai muuten ei ole totta.
Miten Sentican Kotipizza, Pihlajanlinna ym. omistukset liittyvät mitenkään Siscon rakentamisen laatuun?
Osta pois vaan äläkä täällä mesoa. Olet jo varmasti ostopäätöksen tehnyt. - FaktatTiskiin
Kiitos hyvästä kommentista. Eli vastauksesi siihen, että haluaa keskusteluun todellista faktoihin perustuvaa suuntaa on "osta pois ja kadu jälkikäteen"? Oletko oikeasti sitä mieltä, että järkevä toimintatapa on vain heittää mutu-tuntumalla kommentteja ilman mitään faktapohjaa? Tuolla toiminnalla nimenomaan kaikki häviävät; nykyiset asukkaat ei saa omia ongelmiaan kuntoon ja uudet asiakkaat menee taas lankaan.
En väitä suoraan, etteivät esistetyt väitteet ole totta. Nyt vain sattui käymään niin, että ne väitteet mitkä pelkällä googlella pystyy selvittämään ei pitäneetkään paikkaansa. Siksi kiinnostaisikin saada selville mitkä näistä muista väitteistä pitävät paikkansa ja mitkä eivät, jotta osaisi tehdä ostopäätöksen faktaan pohjautuen.
Ja vastauksena Sentica-aiheiseen kysymykseesi; ne eivät liity mitenkään Siscon rakentamisen laatuun. Tuo kommentti oli vastaus "Verosuunnittelukunniaan":lle, jolla on jotain tietoa Siscon omistusrakenteesta. Väite oli Siscon olevan Luxenburgilaisen Holdingyhtiön omistama ja jos näin on, tällöin kyseinen yhtiö on sekaantunut esim. Kotipizzaan ja Pihlajalinnaan. No näin ei nyt ollut googlen mukaan, joten tässä syy miksi olisi kiva saada ihan faktaa, jos täällä joku oikeasti haluaa sitä tietoa jakaa. - Sivustaseuraaja
Faktattiskiin,
mites tuo omavaraisuusaste? Onko se mielestäsi hyvä? - FaktatTiskiin
Ei, mielestäni se on tyydyttävä. Liikevaihdon alusta katsottuna Sisco asuntojen omavaraisuusaste pyörii keskimäärin siellä 30% paikkeilla, joka on näköjään luokkaa "Skanska". Sisco Oyj:llä taas näyttää tuolla mittarilla menevän suorastaan loistavasti, joka on viimeiset kolme vuotta pyörinyt yli 70%. SRV näyttää menevän 40% puolin ja toisin ja YIT tykittää 50% hujakoilla. Lehto näyttää olevan 39%:ssa, ja vastaavan henkisesti tuo omavaraisuusaste pyörinyt. Sinänsä käy järkeen omavaraisuusasteen lasku samaan aikaan, kun on tehty muutenkin omistusrakenteeseen muutoksia ja ilmeisesti esim. omaan tuotantoon investointeja.
Noiden julkisten tiedossa olevien tietojen valossa ei tuossa ainakaan mitään konkurssikypsää näytä olevan. Kun jollain siis tällaisesta evidenssiä olemassa (esim. välitilinpäätös), kun konkurssikypsäksi väittää, niin voisiko laittaa yleiseen jakoon?
"Omavaraisuusasteen ohjearvot ovat:
yli 40 %: hyvä
20–40 %: tyydyttävä
alle 20 %: heikko"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Omavaraisuusaste
https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/skanska-talonrakennus-oy/17724339/taloustiedot
https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/yit-rakennus-oy/15655835/taloustiedot
https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/srv-rakennus-oy/17282446/taloustiedot
https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/lehto-asunnot-oy/01892290/taloustiedot
- laadutontaAskaa
Purkukuntoisia asuntoja ennen kuin valmistuu.
Firmalla menee hyvin kun tekee lähes ilmaiseksi huono laatuista tulosta ja ei edes vaivaudu korjaamaan tekosiaan.
Omistajat ovat varmaan kohta myymässä firman kun huijaus ei enää mene läpi ja valitusten määrä kasvaa sietämättömäksi, ja sitten muuttavat veroparatiisiin.- FaktatTiskiin
Kun sinulla asiasta on tietoa niin voisitko laittaa tiedot jakoon? Jos ovat purkukuntoisia, tuosta varmaan löytyy jokin rakennuviranomaisen dokumentti missä tämä on todettu? Lisäksi varmaan löytyy jotain materiaalia kohteista jotka ovat olleet pystyssä ja sitten purettu?
Eikai sitä rakennuttaja niitä korjaakkaan kun kerran on purkukuntoisia? Vai olisitko taas kirjoitellut vaan mitä sylki suuhun tuo kun omat tekstisikin ovat ristiriidassa keskenään.
- turhamutuilla
Asukkaita on jouduttu majoittamaan hotelliin kun ei voi asua uusissa, vasta valmistuneissa, ihanissa asunnoissaan. Ei varmaan mitään vikaa ole. Laitanko kuvia kun asukkaat on hotellissa asumassa todisteeksi. :DDD Vessat ei toimi, talot painuu ja kaapit ei aukea, sadevedet ohjattu väärin, ei salaojia.
- Mielenkiinnosta1
Missä päin nämä ongelmat sijaitsee?
- FaktatTiskiin
Jos oikein olen ymmärtänyt, niin tuo case hotelli oli jokin Siscon vuokrakohde, jonka luovutukset viivästyi 3 viikkoa? Muistelisin tuon olleen 2016-2017 välillä. Tuosta en löytänyt mitään artikkelia suoraan googlella, jos joku toinen sen löytää niin voisiko laittaa jakoon.
Vastaavasti Porvoossa on ainakin ollut ongelmia, jossa on ollut perustuksiin jätettynä jotain jätettä ja sadevedet on tullut jostain pellolta perustuksiin. Tuosta on näissä kahdessa ketjussa jo aiemmin keskustelua jälleen kerran puolesta ja vastaan; osan mukaan vika on vain Siscon ja osan mukaan myös Porvoon kaavoituksessa on vikaa. Näköjään löytyi artikkeli (maksumuurin takana), jossa ongelmat väitetään korjatun. Kun tuosta ei mitään muuta esim. Uusimaan artikkelihaun kautta löydy, on ne varmaan oikeasti korjattu.
Ja jos voit niin laita ihmeessä jakoon nuo kuvat. Myös kuvat painuneista taloista, kaapeista joiden ovet ei aukea sekä dokkarit mistä selviää ettei salaojia ole. Noihan on törkeitä rakennusvirheitä ja kyllä sitä mielellään ottaisi tuollaisille väitteille oikeat lähteet. Nyt tuo on taas vastaavaa huutelua, kun kaikki muukin. Kun sinulla kerran materiaali on niin laita nyt jakoon, jos et laita niin jokin syyhän sinulla on niitä pantata sen sijaan, että varoittaisit potentiaalisia ostajia faktoilla.
https://www.ostnyland.fi/artikel/problem-i-smahusbygge-i-alkrog/
https://www.uusimaa.fi/artikkeli/366813-sisco-alkrogin-talojen-ongelmat-korjattu - Sivustaseuraaja1
Porvoon kaavoituksessa vikaa kun sadevedet tulleet perustuksiin... :) Kaikkea sitä kuuleekin.
- FaktatTiskiin
Tosiaan tuolla toisessa ketjussa alkaen karkeasti 17.2.2017 paikkeilta alkaa tuo keskustelu, jossa osa on sitä mieltä, että Sisco on suunnitellut tontin väärin, osa väittää kaavoituksen puolelta virhettä ettei ole kunnolla määritelty ja osa sanoo Porvoon rakennusviranomaisen olevan yksi housu.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14127905/onko-kellaan-kokemuksia-sisco-yhtiosta - dfgjkjh
Sivustaseuraaja1 kirjoitti:
Porvoon kaavoituksessa vikaa kun sadevedet tulleet perustuksiin... :) Kaikkea sitä kuuleekin.
No onhan siinä sen verran perää että tuollasellle alavalle pellolle ei pitäisi rakentaa mitään..
- Muutanmaastayhyy
Nyt kaivataan faktoja! Helpompi kysellä ja trollailla täällä kun käydä asiakaspalaute läpi sieltä omista sähköpostikansioista! ;)
- Popparitesiin
On se hauskaa seurata tätä keskustelua. Toiset yrittää pitää sen asiallisena ja perustelee väitteensä, niin eikös todelliset trollaajat ole huutelemassa sen perusteella kyseiseen yritykseen liittyväksi henkilöksi.
Toisaalta, kaikkia ei ole argumentointitaidolla siunattu, joten keinot loppuu lyhyeen kun toiset laittavat perustelut mukaan.
- olenkotyhmä
siscon henkilökunnalla ei ole näköjään järkevämpää tekemistä kuin trollailla palstoilla. Jos huono laatu kiinnostaa niin kannattaa vastata asiakkaiden soittoihin tai mennä vaikka pimpottamaan ovikelloa. Sieltä varmaan joku kertoo, että missä mättää.
- FaktatTiskiin
Hieno juttu, että teillä voi tulla käymään, kun kerran on omakohtaista kokemusta. Viitsitkö laittaa osoitteen niin tulen käymään? Luonnollisesti tuon kahvipaketin vastalahjaksi tiedoista. Voin myös laittaa tänne sähköpostiosoitteen, jonka kautta voit osoitteesi antaa.
En tosiaan ole Siscolla töissä vaan kiinnostunut ostamaan asunnon ja tästä syystä saamaan selville mitkä näistä huuteluista on faktaa ja mitkä fiktiota. Kuten aiemmin jo sanoin, ne asiat joita voi googlen kautta kaivella on ollut hyvin pitkälti fiktiota, joten olisi kiva kuulla näistä asiakaskokemuksistakin ne todelliset palautteet. Ymmärrän toki myös, että on pyllystä pilata hyvä huutelu faktoilla.
Ja niille jotka asuu painuneissa purkukuntoisissa taloissa, kannattaa ottaa tosiaan lehdistöön yhteyttä, kun YIT:n Klaukkalan putki-casesta kirjoitetaan eikä taloja edes tarvitse purkaa. Jos kynnys kirjoittaa on noin matala, niin kyllä luulisi kiinnostavan purkukuntoiset rakennusvirheitä täynnä olevat talot. Tästä syystä kannattaisi nyt oikeasti niitä faktoja kerätä, koska kyllä rakennuttajaan tulee painetta, jos lehdet ongelmista kirjoittaa (kuten noissa aiemmissa Siscon caseissa onkin käynyt).
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/705264-vuonna-2007-rakennettujen-kerrostalojen-putket-vuotavat-kuin-emmentaljuusto-liki - Faktaajalle
Toisessa ketjussa nimimerkki tervetuloakerhoon kirjoittaa: ...jos tarvitset lisätietoja ongelmista niin ole yhteydessä As Oy Stenbockinkatu 4 hallitukseen tai Realia Isännöintiin.
- FaktatTiskiin
Faktaajalle kirjoitti:
Toisessa ketjussa nimimerkki tervetuloakerhoon kirjoittaa: ...jos tarvitset lisätietoja ongelmista niin ole yhteydessä As Oy Stenbockinkatu 4 hallitukseen tai Realia Isännöintiin.
Viitsitkö laittaa linkin tuohon ketjuun mistä puhut, en löytänyt tuota kommenttia tästä enkä tuosta toisesta ketjusta -> https://keskustelu.suomi24.fi/t/14127905/onko-kellaan-kokemuksia-sisco-yhtiosta
En edes ihmettele tuota Stenbockin tilannetta, koska siitähän nimenomaan ovat lehdet kirjoittaneetkin. Nämä ongelmat on väitetysti jo korjattu. Täällä myös kirjoitetaan kaikissa muissa kohteissa olleen ongelmia, muttei näistä ole missään lehdissä mitään kirjoitettu. Kiinnostaisikin siis kuulla näiden taustat myös tuon Alkrogin casen lisäksi. Näköjään Porvoo on listannut Siscon tulevan vuokrakohteen rakennuttajaksi (tuon casen jälkeen), joten tuskin näin tekisivät, jos ongelmia ei olisi tuolla Porvoossa korjattu.
https://www.ostnyland.fi/artikel/problem-i-smahusbygge-i-alkrog/
https://www.uusimaa.fi/artikkeli/366813-sisco-alkrogin-talojen-ongelmat-korjattu
http://porvoo01.hosting.documenta.fi/kokous/201810489-14-1.PDF
- KiitostaasTS
Eli google = fakta ? Nuo linkit, joita jaat, ei ikävä kyllä ole ajankohtaisia. Esimerkiksi tuo uudenmaan artikkeli, joka on kirjoitettu Siscon omasta oikaisupyynnöstä on tehty paljon ennen erityismenettelypäätöksiä ja vikojen korjaamista. Eli suomeksi valhetta. Tosiaan Alkrogin vikoja on korjattu alapohjiin liittyen viimeksi keväällä 2017 kun suostuivat myöntämään kuvausten jälkeen (tai kuvauksia ei voinut suorittaa koska salaojia ei ollut ollenkaan :D) ettei salaojia nyt hups ollutkaan koko tontilla. JA näiden hulevesiongelmien kanssa ei ole kyllä Porvoo ollut yksin.
https://www.ostnyland.fi/artikel/sisco-anklagas-for-allvarligt-slarv/
Se miksi Porvoo on valinnut Siscon rakennuttajaksi johtuukin samasta syystä kuin nämä muutkin perseilyt, eli olemattomasta rakennusvalvonnasta ja yhteistyöstä OP:n kanssa, jolla on edelleen luottamus paikallisten keskuudessa, vaikka toimii vain vastuuttomana myyjätahona. Myöskään rakennusvalvonnalla ei ole vastuuta kohteista, vaan rakennuttajalla. Tunnut tietävän paljon Faktamies, niin kerrotko, että voisiko Porvoo evätä Siscon tarjouskilpailuista jos kaikki on papereissa OK, vai tulisikohan siitä pienimuotoinen oikeusjuttu?- FaktatTiskiin
Voisitko lainata väittämäni, jossa lukee googlen olevan faktaa? Väitin, että osaan väittämistä löytyy googlen kautta faktaa, kuten tuo Siscon omistajarakenne. Tuosta Porvoon casesta löytyy tuo erityismenettelyn pöytäkirja toisesta keskustelusta (https://keskustelu.suomi24.fi/t/14127905/onko-kellaan-kokemuksia-sisco-yhtiosta), jossa se on hyvin käyty läpi. Siellä sanottiin, että ei ollut keväällä 2017 salaojia ollenkaan vielä ja sinä sanot niiden tulleen korjatuksi keväällä 2017. En nyt ole ihan varma miten tämä nyt pitäisi tulkita, mutta käyttäisin termiä ristiriitaiset väittämät. Ottaisin mielellään tuosta myös jonkin lähteen, mistä selviäisi tuo kokonaan puuttuneet salaojat. Sarkastisesti tietysti voisi sanoa, että ei ihmekkään jos hulevedet ei poistu kun salaojat puuttuu.
Viitsitkö laittaa tänne jakoon muillekin tiedot missä on ollut vastaavia ongelmia hulevesien kanssa? Niistäkin voisi kuvitella olleen vastaavan tyyppistä dokumentointia, kun tuosta Porvoon casesta. Väittäisin olevan mahdollista täysin olla ottamatta huomioon tarjousta, jos rakennuttajan taustalta löytyy korjaamattomia kohteita ilman salaojia. Tuntuisi oudolta, jos et voisi laittaa kilpailutuksen ehtoihin vaatimusta, että rakennuttajalla ei saa olla keskeneräisiä kohteita erityismenettelyssä? En usko, että on mahdollista hylätä tarjousta, jos papereissa on kaikki OK, mutta mielestäni papereissa kaikki ei ole OK, jos aiempia virheitä ei ole korjattu. Mitä mieltä itse olet?
Korostan jälleen kerran, yritän selvittää mitkä näistä tarinoista on totta ja mitkä on kärjistyksiä. Nopeasti sanoisin, että mikään talo ei ole painunut, lainaa myönnetään edelleen ihan normaalisti, firma ei ole menossa konkurssiin ja ovat ainakin yrittäneet ottaa opikseen ongelmista. Vastavuoroisesti hulevesien kanssa on ollut ongelmia, on ollut WC:n kaakeleita irti, jonka johdosta useita viikkoja pitänyt olla ihmisten ilman WC:tä, luovutus on viivästynyt niin, että asukkaiden on pitänyt asua hotelleissa ja energialuokitukset on valehdeltu papereihin. - aikahelppoa
Siis eikö helpoin kosti ole kävellä siitä työpisteeltä sinne Siscon ns. asiakaspalveluun ja kysyä ihan suoraan, samalla voisit postata sen vastauksen tänne jonka sait.
- FaktatTiskiin
aikahelppoa kirjoitti:
Siis eikö helpoin kosti ole kävellä siitä työpisteeltä sinne Siscon ns. asiakaspalveluun ja kysyä ihan suoraan, samalla voisit postata sen vastauksen tänne jonka sait.
Ottaen huomioon, että olettaen sen olevan Siscon Vantaan osoitteessa, sinne olisi omalta työpisteeltä karkea 20 km matkaa. Ilmeisesti sisälukutaidossasi on haasteita, mutta autan sen verran; täällä ongelmaksi on ilmoitettu, ettei Sisco vastaa kellekään mitään. Mitä veikkaat, jos täysin ulkopuolinen kävelee heidän asiakaspalveluun kysymään ongelmien perään, niin saanko täällä oleviin väitteisiin vastaukset?
- check2
FaktatTiskiin kirjoitti:
Ottaen huomioon, että olettaen sen olevan Siscon Vantaan osoitteessa, sinne olisi omalta työpisteeltä karkea 20 km matkaa. Ilmeisesti sisälukutaidossasi on haasteita, mutta autan sen verran; täällä ongelmaksi on ilmoitettu, ettei Sisco vastaa kellekään mitään. Mitä veikkaat, jos täysin ulkopuolinen kävelee heidän asiakaspalveluun kysymään ongelmien perään, niin saanko täällä oleviin väitteisiin vastaukset?
Meinaatko että tällasella roskapalstalla saa vastaukset ?
Täällä saa ainoastaa perustelematonta mustamaalaamista..
Varmasti virheitä on sitä ei varmast iSiscokaan kiistä .. mutta kertokaapa yksikin rakennuttaja tai rakennusyhtiö joka tekee virheetöntä..
Muutamia tuttuja jotka asuvat Sipoossa sikahintaisissa asunnoissa pännii rankasti asia että NCC:n 10 vuotta sitten rakentamissa talosissa on edelleen riidat kesken useista asioista.. Yhteen yhtiöön sillä alueella ollaan kuulemma uusimassa käyttövesiputkistot , talo siis valmistunut 2006.. ja NCC:n kohde.. eli ei se laatu ihan kunnossa ole isoillakaan..
- Sisconsisko
Siscon asunnoissa ei ole ikinä ollut mitään vikaa. Ne on ihania, arvonsasäilyttäviä mestariteoksia. NAM <3
- FaktatTiskiin
Totta, jos omistaa hyvin epämääräisen sisälukutaidon. Jaan kuitenkin sarkastisen kommenttisi ytimen; miksi turhaan pilata hyvää huutelua faktoilla.
- juhokusti-x
Jospa seurailee myynti ilmoituksi niin hinnat ovat kyllä nousseet..
- Faktaonkova
Hahahaha, kaikkea ne köyhät täällä itkee. Olen samaa mieltä faktaatiskiin kanssa, ettei tuolla neliöhinnalla mitään laatua saakaan. Kannattaisi myös ottaa selvää ennen kauppoja, että miten osaavan yrityksen kanssa on tekemisissä. Ei myöskään kannata huudella kun on kusetettu, laittaa asunnon vaan eteenpäin seuraavalle, niin pääsee itse paljon helpommalla. Köyhien kannattaisi muutenkin hakeutua Siscon vuokra-asuntoihin, vaikka niissäkin laatu on todettu melko kyseenalaiseksi, mutta hei, ne on kohtuuhintaisia. Kyllä MDF on hienoa materiaalia ja mitä tollasilla pikkuongelmilla hulevesien kanssa on merkitystä? Tai energialuokilla? Ei MITÄÄN.
- TäälläkinFaktaOnKovana
Onkohan kaikilla faktat kovana? Hä?
- jöpöfaktaa
Mulla fakta jöpöttää pahasti. Ei mee haalarit kintuun.
- koukussakakajauhantaan
Heh, tämä Siscon henkilöstön ja pettyneiden asiakkaiden keskustelu on hauskaa luettavaa, pakko aina välillä vilkaista mitä tänne kuuluu. Jatkakaa saman malliin tää aidosti hauskaa seurata kun rakennuttajalla pask...t housuissa ja yrittää selitellä.
- ihanvaankyselen
Siscon henkilöstölle: Kun kerran tätä kovasti luette ja postailette niin voisko ihan näille epätietoiselle kertoa mikä on homman juju, huhu kertoo että koko firma on ihan just konkassa, takuutyöt ilmeisesti ihan päin P......settä. Voisko saada kommentit pitääkö nämä paikkaansa.
- ihanvaanvastaan
No ei pidä.
- Ihankunvansittenvaan
Onko tämäkin siis vain toimittajan keksintöjä, näitä on netti täynnä.
https://www.ostnyland.fi/artikel/sisco-anklagas-for-allvarligt-slarv/ - ihasitkujoovaa
Eiköhän ton ikivanhan jutun ole jo kaikki nähneet. Jos kerran näit netti on täynnä niin laitatko vähän tuoreempaa, kiitos! Tällähetkellä Siscolla menee hyvin, Klaukkalan Nuhanenä valmistuu ensi viikolla. Asunnot menevät hyvin kaupaksi ja uusia kohteita tulee jatkuvasti. Yritys on kovalla vauhdilla laajenemassa esim. Saksaan. Yritys on voittanut erilaisia innovaatiopalkintoja, viimeksi kuluneen syksyn aikana. Eli hyvin menee mutta menkööt.
- Fatkaja
Minkähän tossa heidän seinässään on niin kovin innovatiivistä? Muu kuin koivuviilulevy sisäpuolella?
Noista kämpistä tulee mulle mieleen työmaaparakki. - Entinentyöntekijä
ihasitkujoovaa kirjoitti:
Eiköhän ton ikivanhan jutun ole jo kaikki nähneet. Jos kerran näit netti on täynnä niin laitatko vähän tuoreempaa, kiitos! Tällähetkellä Siscolla menee hyvin, Klaukkalan Nuhanenä valmistuu ensi viikolla. Asunnot menevät hyvin kaupaksi ja uusia kohteita tulee jatkuvasti. Yritys on kovalla vauhdilla laajenemassa esim. Saksaan. Yritys on voittanut erilaisia innovaatiopalkintoja, viimeksi kuluneen syksyn aikana. Eli hyvin menee mutta menkööt.
Bullshit! En normaalisti kyllä kommentoisi entisen työnantajan asioita, mutta näin munatonta touhua ei voi olla kommentoimatta. Itse kyseisestä yhtiöstä irtisanouteena voin kyllä sanoa että vaikka tääällä keskustelupalstalla yhtiön johtaja väittää nimimerkin takaa vaikka mitä niin totuus on eri. Näitä valheita itse kuuntelin aika kauan ennekuin vaihdoin normaliin firmaan töihin. Yhtiöstä on nyt viimeisen vuoden aikana irtisanoutunut käytännössä koko suunnitteluosasto, myynti sekä työmaamestarit. Yhtään uutta kohdetta ei ole käynnistymässä, tehtaalla pyöritellään peukaloita ja lomautukset päällä. Kaupungit ei anna rakennuslupia, syy on mysteeri johdolle, olisikohan peiliin katsomisen paikka. Jos ei lasketa paria johtajaa mukaan niin kaikki muut vanhat työkaverit etsii jo uusia töitä suurin osa jo saannutkin. Viimeinen sammutta valot.
- Entiselletyöntekijälle
Voisitko kertoa myös oman näkemyksesi talojen laadusta ja työnjäljestä?
- irtisanotun_kaveri
Entinentyöntekijä kirjoitti:
Bullshit! En normaalisti kyllä kommentoisi entisen työnantajan asioita, mutta näin munatonta touhua ei voi olla kommentoimatta. Itse kyseisestä yhtiöstä irtisanouteena voin kyllä sanoa että vaikka tääällä keskustelupalstalla yhtiön johtaja väittää nimimerkin takaa vaikka mitä niin totuus on eri. Näitä valheita itse kuuntelin aika kauan ennekuin vaihdoin normaliin firmaan töihin. Yhtiöstä on nyt viimeisen vuoden aikana irtisanoutunut käytännössä koko suunnitteluosasto, myynti sekä työmaamestarit. Yhtään uutta kohdetta ei ole käynnistymässä, tehtaalla pyöritellään peukaloita ja lomautukset päällä. Kaupungit ei anna rakennuslupia, syy on mysteeri johdolle, olisikohan peiliin katsomisen paikka. Jos ei lasketa paria johtajaa mukaan niin kaikki muut vanhat työkaverit etsii jo uusia töitä suurin osa jo saannutkin. Viimeinen sammutta valot.
Käytännössä suunnitttelu osasto EI irtisanoutunut, vaan heidät irtisanottiin... siinä on pieni ero,.
- Noproblemos
Ollaan seurailtu alusta asti työmaata, jonne talomme rakentuu. Käynyt niin talon alla, sisällä ja tarkastellut ulkopintoja eikä tähän asti ole huomautettavaa.
Kunhan ollaan päästy muuttamaan niin palailen aiheeseen saatujen kokemuksien kera.- KFJR
Mihin kohteeseen olet muuttamassa?
- Noproblemos
Vantaalle, Nikinmäkeen.
- terassikateissa
Terveiset täältä Kalukkalasta johon valmistui samanlaisia taloja kuin minne oot muuttamassa, nyt me ollaan muuttamassa juuri. Joo sisältä on aikas avara ja siisti ainakin kun ei ole valoja. Mutta uskomatonta kyllä mutta talosta puuttuu kokonaan terassi sekä takapihalle on viritetty aivan uskomaton porrastekele.
Kaikissa myyntikuvissa on hienot portaat (ei kaiteita pyramiidin malliset) ja kiva takaterassi, tämä suoraan vaikutti meidän ostopäätökseen. Lopputulos on suoraan sanottuna kamala. Ollaan reklamoitu mutta ei saada mitään vastausta. Naapuri sanoi, että hänelle oli sanottu Siscolta että ne on vain varauksia piirustuksissa ja arkkitehdin näkemyksiä (portaat ja terassit) ja että niitä ei edes ollut tarkoituskaan koskaan rakentaa mutta näyttää hyviltä kuvissa. Ja että kaikki voi rakentaa ne itse. Että tämmöisellä asuntokaupalla ollaan liikkeellä. Kerron lisää kun ollaan muutettu sisään. Tästä taitaa tulla vielä pitkä taistelu, hieman siltä tuntuu. - Noproblemos
terassikateissa kirjoitti:
Terveiset täältä Kalukkalasta johon valmistui samanlaisia taloja kuin minne oot muuttamassa, nyt me ollaan muuttamassa juuri. Joo sisältä on aikas avara ja siisti ainakin kun ei ole valoja. Mutta uskomatonta kyllä mutta talosta puuttuu kokonaan terassi sekä takapihalle on viritetty aivan uskomaton porrastekele.
Kaikissa myyntikuvissa on hienot portaat (ei kaiteita pyramiidin malliset) ja kiva takaterassi, tämä suoraan vaikutti meidän ostopäätökseen. Lopputulos on suoraan sanottuna kamala. Ollaan reklamoitu mutta ei saada mitään vastausta. Naapuri sanoi, että hänelle oli sanottu Siscolta että ne on vain varauksia piirustuksissa ja arkkitehdin näkemyksiä (portaat ja terassit) ja että niitä ei edes ollut tarkoituskaan koskaan rakentaa mutta näyttää hyviltä kuvissa. Ja että kaikki voi rakentaa ne itse. Että tämmöisellä asuntokaupalla ollaan liikkeellä. Kerron lisää kun ollaan muutettu sisään. Tästä taitaa tulla vielä pitkä taistelu, hieman siltä tuntuu.Oltiin klaukkalassa katsomassa kun portaita asenneltiin. Näettävästi tulevat paikanpäälle "massa tuotantona" ja nostetaan nosturilla/trukilla paikoilleen.
Terassista kyseltiin jo heti alkuunsa ja se oli selvää, ettei se kuulu kauppaan. Etu/takapihan portaiden malli on vaihtunut muutamaan otteeseen projektin myötä ja on edelleen hiukan epäselvää, millainen lopputulema on.
Tiedotus Siscolta asioista voisi olla paremmalla tasolla mutta oma aktiivisuus on tähän asti tuottanut tulosta. Kyselyihin on tullut melko nopeasti vastaukset ja askarruttavat asiat ollaan saatu aika pitkälti selvitettyä. - Sisconmainekohdillaan
Kannattaa kysyä kuluttajasuoja asiamiehen kantaa terasseihin. Jos ne on kuvissa ja osana kiinteää rakennetta, niin kuuluvat silloin kauppaan.
- Sisconmainekohdillaan1
Niminm. terassikateissa,
kerrotko vielä millasta jälki on kun laittaa valot päälle. - lakiatunteva
Sisconmainekohdillaan kirjoitti:
Kannattaa kysyä kuluttajasuoja asiamiehen kantaa terasseihin. Jos ne on kuvissa ja osana kiinteää rakennetta, niin kuuluvat silloin kauppaan.
Siihen ei tarvitse edes kuluttaja-asiamiestä, jos RS kohteessa on markkinointimateriaalissa esim. juuri terassit, jos ne sattuvat löytymään viellä ns. turva-asiakirjoista niin siinä ei rakennuttajan selittelyt auta, vaan ne on sinne tehtävä.
Teidän kannattaa katsoa tarkkaan millä materiaalilla on teille myyty = markkinointimateriaali. Vähintäänkin harhaanjohtavan markkinoinnin perustella rakennuttaja yleensä häviää nuo jutut. Näitä Siscolla taitaa olla jonossa aika paljon.... Jos sattuu oleen että, toteutus ei vastaa sitä mitä on turva-asiakirjoissa, niin silloin ei tarvitse edes tulkita papereita,vaan asian on päivän selvä. RS järjestelmän idea on että asiakas saa sitä mitä hänelle on materiaalin perusteella on myyty. Siksi on taloyhtiöllä rakennusaikainen takaus jota yhtiön ei kannata vapauttaa jos on epäselviä asioita. Myös ostajan viimeinen RS maksuerä kannattaa varmuuden vuoksi pidättää, ilmoittamalla RS pankkiin että ei saa vapauttaa ennekuin asia on selvä. Näin turvaa oman selustansa esim. rakennuttajan konkurssitapauksissa.
Turva-asiakirjat ovat RS pankissa, ja sieltä ne saa kaikki katsottavaksi. Suosittelen että tässä operaatiossa käyttää alan oikeata asiantuntijaa = tutkii markkinointimateriaalin sekä turva-asiakirjat. Tässä ilmainen lakineuvo olkaa hyvä :) - RSpankki
Oletko ostanut asunnon joskus ennakkomarkkinointiaikaan jo? Oliko silloin kuvissa jätetty tuo "terassivaraus"-merkintä pois? Ainakin noissa nyt myytävien asuntojen pohjissa on merkitty terassit terassivarauksena, josta pitäisi kyllä ymmärtää sen olevan vain varaus.
Komppaan kuitenkin edellistä kommentoijaa; jos jotain on luvattu myyntihetkellä ja virallisissa materiaaleissa, sen pitää myös pitää paikkansa. Jos teidän tapauksessa esim. pohjapiirroksessa ei ole tuota terassivaraus-merkintää on se selvä juttu, että teille joko rakennetaan terassi tai sitten saatte hinnan alennusta sen terassin rakentamisen kustannuksien verran. - Noproblemos
Noproblemos kirjoitti:
Oltiin klaukkalassa katsomassa kun portaita asenneltiin. Näettävästi tulevat paikanpäälle "massa tuotantona" ja nostetaan nosturilla/trukilla paikoilleen.
Terassista kyseltiin jo heti alkuunsa ja se oli selvää, ettei se kuulu kauppaan. Etu/takapihan portaiden malli on vaihtunut muutamaan otteeseen projektin myötä ja on edelleen hiukan epäselvää, millainen lopputulema on.
Tiedotus Siscolta asioista voisi olla paremmalla tasolla mutta oma aktiivisuus on tähän asti tuottanut tulosta. Kyselyihin on tullut melko nopeasti vastaukset ja askarruttavat asiat ollaan saatu aika pitkälti selvitettyä.Lisättäköön vielä, että ennakkomarkkinointi esitteessä on lukenut "terassivaraus" ja sitä se on ollut tähän päivään saakka.
- Nuhanenä
Jep mä oon myös ostanut Klaukkalasta asunnon. Papereissa on alusta lähtien lukenut terassivaraus ja kuvallisissa markkinointimateriaaleissa lukee selkeästi, että ne ovat taiteilijan näkemyksiä kohteesta...... niissä kuviss on yleensä ihmisiä grilleineen pihoilla ja hienot istutukset ym. Näin markkinoi uudiskohteita muutkin rakentajat.
- ilmainenlakineuvo
Noproblemos kirjoitti:
Lisättäköön vielä, että ennakkomarkkinointi esitteessä on lukenut "terassivaraus" ja sitä se on ollut tähän päivään saakka.
Ennakkomarkkinointimateriaali on yksi osa ja toinen ja tärkein on mitä on rakennuslupakuvissa. Ne on turva-asiakirjoja, jos niissä on terassi niin homma on selvä, markkinointikuvissa voi lukea mitä vaan, se eri asia sitten mitein kuluttaja-asiamies tulkitsee harhaanjohtavaa markkinointia. Aktiivisesti näyttää rakennuttaja täällä puolustelevan nimimerkin takaa "terassivarausta", niin taitaa kannattaa tarkastaaa materiaali hyvin tarkkaan millä materiaalilla on myyty ja mitä näkyy rakennuslupakuvissa.
Ihan rakentamisesta hieman tietävänä ja lakia tuntevana vaan tässä ääneen ihmettelen, että kun tuollaisten pikku terassien rakentaminen ei ole kallista kun elementteinä tekee, niin miksi niistä ylipäätään yrittää edes säästäää ja sitten taistelee vuosikausia ostajien kanssa. Olis varmaan helpompi myydäkkin asunnot jos ne olis tehty kunnolla, saati sitten maineenmenetys vielä samalla. Ihan vaan ääneen ihmettelen. - Noproblemos
Jossen nyt väärin ole pohjapiirrustuksista laskeskellut niin terassivaraus on n.25m2 terassille ainakin isommissa asunnoissa. Pelkkiin materiaaleihin saa jo pitkälti toista tonnia uppoamaan työ. Se kun kerrotaan asuntojen määrällä onkin summa jo, ellei jopa yli kuus numeroinen. Puhumattakaan klaukkalan kohteesta, jossa asuntoja on huomattavasti enemmän.. Se että onko se paljon ottaen huomioon koko projektin eurot.. Yhden tarjouksen urakkamaailmasta saaneena oli massiivipuusta harkkojen päälle loppulasku 5500€ avaimet käteen -pakettina. Komposiittina reilu tonni lisää.
Itselläni ei ainakaan terassin puuttuminen vaikuttanut ostopäätökseen, saapahan rakentaa/rakennuttaa juuri sellaisen mikä omaa silmää miellyttää eikä oo jokasen mökki saman näköinen..
Ps. Ihan omia kokemuksia tuon esille ja jokainen saakoon omassa pääässään yön pikkutunteina miettiä niiden paikkaansa pitävyyttä :) - olenkohiemantyhma
Utelias kun olen niin mikä ihme on terassi varaus? Onko siellä esim perustus valmiina että vain laittaa terassielementit?
- hiemanproblems
olenkohiemantyhma kirjoitti:
Utelias kun olen niin mikä ihme on terassi varaus? Onko siellä esim perustus valmiina että vain laittaa terassielementit?
Se on kirjotus pohjakuvassa, ei mikään rakenteellinen, vaan ns. kikka mitä käytetään että voidaan näyttää myyyntikuvassa hienoa terassia tms. vastaavaa sitten kirjoitetaan pienellä präntillä että "varaus" sillä sitten perustellaan että se vain varaus....
Näistä on aika paljon kuluttaja-asiamies linjannut vähän molempiin suuntiin, riippuu kuin härskistä vedätyksestä taloudellisesti on kyse. Tuossa ylempänä joku laski että 5000 euron arvoisesta, eli voidaan luokitella merkittäväksi eroksi. Ilmoitelkaa mitein käy kuluttaja-asiamiehen kanssa. - ulosbisselle
olenkohiemantyhma kirjoitti:
Utelias kun olen niin mikä ihme on terassi varaus? Onko siellä esim perustus valmiina että vain laittaa terassielementit?
Sä voit varata pöydän ravintolasta, useasti voit valita haluatko pöydän sisältä vai terassilta. Muuta en googlella löytänyt. Siitä varmaan on sitten kyse.
- Nuhanenä
No jos asuntoesitteessä on takkavaraus niin se tarkoittaa, että asunnon ostaja voi halutessaan rakennuttaa asuntoon takan omalla kustannuksellaan. Terassivaraus tarkoittaa, että asukas voi halutessaan rakennuttaa terassin mutta se ei siis tule valmiina siihen. Arvaukseni on, että rakennusluvat on siis haettu jo suunnitteluvaiheessa eli ostaja voi olla varma, että asuntoon saa rakennuttaa terassin........ tää on siis mun oma arvaus, ei faktatietoa,
- katsokaa_mitä_ostatte
terassikateissa kirjoitti:
Terveiset täältä Kalukkalasta johon valmistui samanlaisia taloja kuin minne oot muuttamassa, nyt me ollaan muuttamassa juuri. Joo sisältä on aikas avara ja siisti ainakin kun ei ole valoja. Mutta uskomatonta kyllä mutta talosta puuttuu kokonaan terassi sekä takapihalle on viritetty aivan uskomaton porrastekele.
Kaikissa myyntikuvissa on hienot portaat (ei kaiteita pyramiidin malliset) ja kiva takaterassi, tämä suoraan vaikutti meidän ostopäätökseen. Lopputulos on suoraan sanottuna kamala. Ollaan reklamoitu mutta ei saada mitään vastausta. Naapuri sanoi, että hänelle oli sanottu Siscolta että ne on vain varauksia piirustuksissa ja arkkitehdin näkemyksiä (portaat ja terassit) ja että niitä ei edes ollut tarkoituskaan koskaan rakentaa mutta näyttää hyviltä kuvissa. Ja että kaikki voi rakentaa ne itse. Että tämmöisellä asuntokaupalla ollaan liikkeellä. Kerron lisää kun ollaan muutettu sisään. Tästä taitaa tulla vielä pitkä taistelu, hieman siltä tuntuu.Oletko lukenut rakennustapa selosteen ?
Toi sama kaava on nimittäin käytössä suunnilleen kaikilla rakennuttajilla.. markkinointi kuvat ovat sellaisia mitä kohteet "voisivat" olla.. mutta rakennustapa selsote kertoo muuta.
Aivan samalla alillak un autokauppojen mainoskuvat.. kerrotaan auton lähtö hinta , mutta kuvassa on "kuvan auto erikoisvarustein"..
- asiantuntija22
Älkää sekaantuko tämän firman asuntoihin. Kaikissa ratkaisussa mennään hinta edellä ja se näkyy laadussa - Niin kuin voi kommenteista päätellä. Ihmettelen miten tällä puljulla voi vielä olla asiakkaita. Varatkaa hyvät ihmiset hieman enemmän rahaa ja ostakaa joltain järkevältä rakennusliikkeeltää asuntonne. Vaikka "isojen" rakennusliikkeiden laadussa on myös usein sanomista, kaikki kyllä korjataan, kun on vain kärsivällinen.
- matleena2
Ihmismieli on ahne..
Jengi ostaa ladan hinnalla mutta kuvittelevat saavansa skodan laatua.. ei se niin vaan mene.
Nää siscon asunnot on luokkaa 1500-2000€ neliö halvempia kuin seudun hintataso yleensä.. joten siinä voi miettiä onko jossain oiottu. - Senticanpossu
Kerro ihmeessä, että millä alueella on näin paljon alemmat hinnat Siscon kohteissa vs. muut kohteet. Kyllä ne on osassa jopa keskimääräistä toteutunutta neliöhintaa korkeammat. Siksi voisi kai sanoa, että odotukset laatua kohtaan ovat monella olleet korkeammat kuin näiden puuhastelijoiden touhut. Sentica kun luopuu osuudestaan niin se on sillä selvä tämän puulaakin osalta.
- Nuhanenä
Puoltoista kk asunut täällä Klaukkalan uudessa asunnossa. Ei mitään valittamista....
Kun vaatimuksena on erillistalo tai rivitalo, oma pieni piha, sauna niin kohtuuhintaisia uudisasuntoja on vaikeata löytää pääkaupunki alueelta. Pitäisi muuttaa Lohjalle, Pukkilaan tms ja silloin työmatkoista tulisi kohtuuttomat. Ja muilla rakennuttajilla usein tontit on vuokratontteja. - Joulupukki69
Paljon on täällä käyty keskustelua puolesta ja vastaan. Tässä omat kokemukset kun ollaan pari viikkoa asuttu Siscon rakentamassa asunnossa:
Lämmitys: "Kattolämmitys" toimii ja asunnossa on ihan lämmin, itse tykkään olla kotona vähissä vaatteissa ja esim paljain varpain ikävä kävellä kun lattiapinnat kylmät joka huoneessa. Uusista ikkunoista vetää yllättävänkin kylmää ilmaa.
Viimeistely: Viimeistely on oikein hyvällä tasolla, muutama lista ja peitelevy on sahattu niin että näkyy ikävät sahausjäljet.
Materiaalit: Vaikuttaa laadukkailta ja hyviltä. Nämä mdf seinälevyt ei ole mitään helpoimpia putsata jos tulee likaa kun pinta huokoista.
Siscon palvelu: mielestäni saimme oikein hyvää palvelua ja aina kun soitimme/mailasimme niin meille vastattiin.
Asunto vaikuttaa hyvin eristetyltä äänen osalta, naapurista ei ole kuulunut mitään ääniä tähän mennessä.
Isoimman miinukset mitä löydetty on että makuuhuoneen valo katkaisija on olohuoneessa ja meidän sisustuksella jää sohvan taakse. Samoin kylpyhuoneen valo katkaisija on eteisessä vielä wc oven saranapuolella, mikä ärsyttää. Keittiössä vain sähkö pistoke työtason toisessa reunassa.
Tässä ensimmäiset havainnot asunnosta- Uusi_asunto
Itsekin olen uudehko asukas. Ainakin meillä on makuuhuoneen katkaisija makkarin puolella ja wc katkaisija ei ole saranapuolella vaan oven kahvan puolella.... onkohan sinun asuntosi peilikuva tms? No joka tapauksessa meidän perheelläkin ihan positiivisia ensikokemuksia. Laminaattilattiat tuntuivat meidänkin mielestä ensin kylmiltä mutta kun saatiin laitettua uudet matot lattioille niin sekin ongelma poistui. Meidän mielestämme kaikki vaikuttaa ihan laadukkaalta ja hyvin tehdyltä, ei valittamista. Noita seinälevyjä itsekin olen miettinyt, että voiko niitä maalata tai vaihtaa - sitten joskus jos tarvitsee?
- inc1
kannataisko vaan kokeilla että mitä maali tekee niille levyille?
mitä vi***a te sit ostatte niitä kämppiä kun kaikki on pers****ta?
Markkinoilla on kyllä kauhee määrä muutakin...ja neliöhintakin on halpempaa olemassa...
- inc1
apuaaaa...
mitä vi***a te sit ostatte niitä kämppiä kun kaikki on pers****ta?
Markkinoilla on kyllä kauhee määrä muutakin...ja neliöhintakin on halpempaa olemassa... - inc1
viesteistä lukee yksi juttu:
ostin eilen uffista itselle alushousut eurolla:hyvää jees halpaa,ei maksaa mitään...
tänään ostin stockmannista tommy hilfigerin alushousut :jumalauta silti munat hikoilee....!!!
saatana hilfiger!täysi paskaa!!!
pitäiskö haasta ne oikeuteen??koska nehän maksoivat enemmän kun euro!!??aaaaaaa!!!
Tämmöisiä kommentejä on teidän palsta täynnä!
jos on ongelma menkää vaikka paikan päälle toimistoon!jos muuten ei toimii!
niil on 7-16 aina joku toimistoll.
en o itse tyytyväinen niiden touhuun mut semmoist turhaa kiukuttelua on myös paha kuulla:- Tohtuttööd
Pikkasen vaikeeta kun firma on myyty. Varmaankin just sun virolaiselle sukulaispojalle.
- siscotec
Sisco tec oy on myyty eteenpäin Permisio Oy-lle. Korjaustyöt ovat keskeytetty kohteissa ja siscotekilta ei ole saatu keneenkään yhteyttä.
- Eimitäänhätää
Sikabileet ovat päättyneet...eiku. Sisco on myyty pikkufirma Permisolle ja Sentica on irtautunut omistuksestaan. Nyt vain odotellaan, että onko tämä huono vai todella huono uutinen. Korjaustyöt on seis, eikä Siscolta saa enää ketään kiinni. Nyt se sekoilu vasta alkaakin.
- NoPanic3
Suomessa myydään vuodessa satoja yrityksiä.. ei kait tämmönen siitä poikkea..
Ei me täällä Klaukkalassa ainakaan kauheen huolissamme olla.. Ostaja on saanut mukanaan velvoitteetkin.
Eikö ole normaalia että yrityskaupassa entinen omistaja irtautuu omistuksestaan myymällä sen muualle (Sentica) .. Kauppaahan ei tapahtuisi jos myyjä ei luopuisi omistuksesta..
Eli aika idioottimainen tuo Eimitäänhätää nimimerkin teksti - Kalukkalannenässänuha
Täytyy kyllä olla vähintään klaukkalalainen tai sitten muualla ladossa kasvanut jossei ymmärrä tälläisten siirtojen merkitystä. Useissa kohteissa menee kuluvana vuonna rakennuslupa umpeen ja tämä on vain peittelyä tulevan varalle. Ja kun Sentican kokoinen sijoittajaryhmittymä luopuu on kyseessä joko todella iso voitto tai pelko häviöstä, joista jälkimmäinen on todennäköisempi tässä tapauksessa kun tietää missä tilanteissa luovutetut yhtiöt ovat. ^^^malliesimerkki siitä kun on 200k€ lainaa ja silmillä laput :D :D
- Luntatupaan
Joo näin on.
Mikä järki on ostaa firmaa, jolla on keskeneräisiä työmaita ja korjauksia kesken. Kaikki muut ongelmat ja maine siihen päälle. Maksaa nyt firmasta ja saada velat ja vastuut kontolleen?
Oisko kenties asia niin, että Permiso on ostanut Sisco Evotecin? Tää on kai se tekniikkapuoli firmasta.
- Positiivisinmielin
Huhut totta. Permiso on tosiaan ostanut Senticalta koko konsernin, ja aloittanut rankalla kädellä toimintojen saneeraamisen. Tietojen mukaan koko vanha johto on pistetty ulos. Vastuut seuraa mukana mutta, ovat ostaneet tehtaan ja teknologian takia ja vastuut siiinä sivussa. Nyt meillä ainakin taloyhtiössä toivotaan käännettä parempaan, sieltä oltiin jo eilen yhteydessä että kärsivällisyyttä, heillä menee muutama viikko että kaikki organisoidaan uudella johdolla uudestaan. Ollaan kuulolla mitä tapahtuu. Mutta positiivisin mielin ollaan ainakin Porvoossa.
- mietteliäs
Missä kohteessa Porvoossa Positiivisinmielin?
- permisio
Permisiosta oltiinkin jo eilen meidän perheeseen yhteydessä. Korjaustyöpäällikkö sieltä
jo soittelikin ja kertoi että korjausmiehet jatkavat takuutöitä taloyhtiössömme pian.
Korjaavat kaikki kerralla kuntoon, organisaatioon on tehty paljon suuria muutoksia.
Ovat ostaneet EvoTecin puolen sekä kokonaisuudessaan Sisco Oyj-n.
Uudisrakentamista tullaan laajentamaan runsaasti myös sekä tuettua vuokra-asumista.- Iloinenporvoo
Kyllä kyllä. Viimeisen viisi vuotta tätä touhua seuranneena on näitä "nyt kaikki muuttuu" viestejä tullut pilvin pimein. Pari kertaa kun menee kusetus läpi niin menee vielä kusettajan piikkiin, siitä seuraavat meneekin kusetettavan piikkiin. Tyhmä saa olla muttei tullimies :D
- juhokusti2
Täällä Porvoon Haikkoossa naapurustossamme Siscon korjausmiehet ovat nyt pari viikkoa tehneet aktiivisesti korjauksia eli hyvältä näyttää homma nyt..
Taitaa vetää algrogin parin hapannaaman naamat entistä happamammaksi kun homma alkaakin toimia... turhaa sontaa ovat jauhaneet..- KustiKustinkusti
Miksi ketään haittaisi jos korjaustyöt alkavat sujumaan? Tässä vaan melko pieni prosentti uutisista on ollut hyviä ja olet varmasti tietoinen, että kohteita joissa on mittavia korjaustarpeita on paljon ja osassa rakennusluvat vanhenevat kuluvan vuoden aikana. En nyt puhu pistorasioiden tai listojen asennuksista :D Ja jos nyt uusi organisaatio jollain jumalan ihmeellä saa korjaustyöt alulle tai maaliin jossain yksittäisessä kohteessa niin poistaako se useamman vuoden mielipahan ja mahdollisen arvonlaskun?
- korjaustyöt
Korjausryhmä on todellakin nyt liikkeellä uuden organisaation voimin. Toiminta on hyvin ammattimaista ja korjauspuolen johtaja takasi että kaikki viat tullaan korjaamaan.
Erittäin ammattimaista toimintaa, meidän asunto on nyt huippukunnossa ja myös naapurin
perheen ihana koti.:)- Viellä_on_toivoa
Joo meillä haikkoossa kävivät sovitusti eilen tarkastuskäynnillä , 2 suomalaista jätkää Permisiosta,vaikuttivat ainakin osaavilta ja rehdeiltä kavereilta. tänään olikin jo sähkäri käynyt kiinnittämässä/ tarkastamassa pistorasiat ja valokatkaisijat, ens viikolla jatkavat hommia.
- Uskoo-ken-tahtoo
No kävivätkö jatkamassa hommia vai jäikö vain pistorasian ja valokatkaisijan vaihtoon :) Uskoo ken tahtoo nähin korjauksiin. Niitä on niin paljon, että uudella omistajalla voi kassa kuivua ennen, kun kaikki puutteet on korjattu.
No ei siinä paljoa häviä, ainoastaan sen euron, jonka osakkeista maksoivat :)
- pienempäänkämppään
Mielestäni tuo Stenbockinkatu näyttää ihan mielenkiintoiselta kohteelta. Nyt näyttää olevan myynnissäkin yksi asunto. Onko niitä korjauksia siis tehty? Ainut mikä pistää silmään on olemattomat varastot. Ihmisillä grillit ja pyörät pihalla kesät talvet. Onkohan tulossa vielä varastot erikseen?
- Irmelin_ukko
Karmeen näkösiä taloja ne kyllä on eikä aluekaan kyllä kovin miellyttävää ole siinä Gammelbackan kupeessa.
Nuo Stenbockinkadun talot on rakennettu pellolle , ja alue on entistä merenpohjaa.. pehmeetä velliä siis.
Tasan varmaa on että pihat tulevat painumaan ja viemäri ongelmia tulee (ja aivan sama kuka olisi rakentanut talot).. Käsittämätöntä että tuollaiselle alueelle saa edes rakentaa. - Anonyymi
Onko Stenbockintien asunnoilla mitään pihasuunnitelmaa tms? yleensä taloyhtiöllä on jokin suunnitelma miten pihoja huolletaan, millasia aitoja rakennetaan yms.
Tämä taloyhteisö näyttää ulospäin aikamoiselta sekasotkulta. Kaikilla erilaisia piha-aita viritelmiä. On puskaa, on punaista aitaa, valkoista aitaa..ei aitaa ollenkaan. Tavarat ja romut ihalla ja talon reunuksilla lojumassa. Siivottoman näköinen alue noin ulkopuolisen lenkkeilijän silmin. - Anonyymi
Täähän meni sitten konkkaan koko pulju.
- Anonyymi
Konkurssiin Permisolle myynnin jälkeen?
- Anonyymi
Ei ole Permiso, eikä Sisco konkassa. Vain Sisco asunnot on konkassa Eläkeyhtiön hakemuksen perusteella. Näistä tehdyistä yrityskaupoista ja niiden taustoista saadaan pian lukea lehdistä. Malttia.
- Anonyymi
Permisoa on nyt haettu konkurssiin...
- Anonyymi
Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa? Jatkaako Permiso vielä puikoissa?
- Anonyymi
Olin työntekijä. En saanut rahaa. Onko joku muu?
- Anonyymi
Meillä siscotec on hoitanut erittäin hyvin kaikki asiat ja korjausmiehet ovat aina tulleet pyydettäessä. Nyt kun siirryttiin Permison alle niin voi katsoa luottavaisin mielin kohti tulevaisuutta takuutöidenkin osalta. Permison omistaa muuten rokkikukko the Rasmus.
- Anonyymi
^^ ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Ainut fakta on Lauri Ylösen omistusosuus.
- Anonyymi
Alvardag omistaa osuuden yhtiöstä
- Anonyymi
Tännekin ketjuun on näköjään sensuuri iskenyt.
- Anonyymi
Eipä näytä Permisokaan jatkavan Siscon puikoissa, taisi survasta kädet siihen perinteiseen, moni kakku päältä kaunis. Joten sitten uutta ostajaa odotellessa.....
Näköjään on Permiso purkanut kaupan Siscosta, saas nähdä koska saadaan lukea lehdistä miksi.
Jaaa mistä tiedän... No lukee heidän sivuillaan.
https://permiso.fi/- Anonyymi
Meneepä touhu mielenkiintoseksi. Taitaa olla puurot ja vellit aika sekasin.
Olisi kiva tietää syy minkä takia kauppa purettiin.
- Anonyymi
Onko kukaan ostanut rakenteilla olevia As Oy Porvoon Kattivaaran asuntoja? Miten käy varausmaksuille jotka maksettiin etukäteen tai keskeneräisille asunnoille kun yhtiö on hakeutunut konkurssiin? Yksi sukulainen on ostanut sieltä kolmion :((
Olkaa yhteydessä jos joku on samassa [email protected]- Anonyymi
Minkä ihmeen takia joku on mennyt tämän yhtiön asuntoja ostamaan? Ihan omaa tyhmyyttään ja voi vain itseä syyttää. Varoituksia on annettu jo pari vuotta. Aika todennäköisesti tulee asuntojen omistajille yllättäviä laskuja huonon rakentamisen vuoksi tulevina vuosina. Ei halvalla saanut hyvää tässäkään tapauksessa. Permissossa ihan samoja henkilöitä, jotka olivat Siscossakin mukana.
- Anonyymi
https://yle.fi/uutiset/3-10918983 Siinä viimeisintä tietoa, ei hyvältä näytä
- Anonyymi
Sisco tahtoisi jäädä mutta moottoritie on kuuma.
- Anonyymi
Asiat varmaan selviävät muillakin, jo olemassa olevat kohteet on saatu kuntoon. Alkrog ainakin on nyt hyvä paikka olla ja asua.
- Anonyymi
Älkää hyvät ihmiset tehkä kauppoja näiden kanssa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää hyvät ihmiset tehkä kauppoja näiden kanssa!
Ei vahingossakaan kannata näitä siscon tekemiä asuntoja ostaa. Talot rakennettu pahvista, pesukone kun käy niin koko taloyhtiö tärisee!! Onneksi pääsin aikanaana omastani, onnea vain uusille asukkaille....
- Anonyymi
Oletko edelleen tätä mieltä ?
Okotieillä kun on jatkuvasti useampikin Alkrogin asunto myynnissä ja yhdessä 61 neliön myytävistä kohteista lukee seuraavanlaisesti.
Kylpyhuoneen varusteet, pesutilojen kuvaus:
Raksystemin kuntoarviossa tämän HUONEISTON KPH OLISI SUOSITELTAVAA UUSIA PÄÄOSIN TAI KOKONAAN. Varustus: lattialämmitys, wc-istuin, suihku, peilikaappi."
Pahimmassa tapauksessa puhutaan siis 15k korjauskuluista ja mitäköhän vaurioita selvinnee lisää kun kph avataan kunnolla.
- Anonyymi
Onko tietoa mitä siscon haikon lasaretissa sijaitsevien betonielementtien suhteen tulee käymään? Puretaanko ne?
- Anonyymi
Kuulemma sisccon uusi yritys rakentaa tilalle 5-kerroksisen kerrostalokompleksin
- Anonyymi
Jos haluat ongelmia elämääsi, valitse Sisco:
https://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/vantaa/15821515
”Vakuutusosakeyhtiö Garantia on antanut 1 313 480,00 euron takaussitoumuksen, joka on käytössä urakoitsijan velvoitteiden loppuunsaattamiseen ja takuukorjauksiin. Rakennuttaja on mennyt konkurssiin ja taloyhtiö tulee hoitamaan vuositarkastuskorjaukset yhteistyössä vakuuden antajan kanssa. Korjausten tarkka kustannusarvio ei ole selvillä.” - Anonyymi
Siscotec käynnistää perustettavan yhtiön lukuun Haikkoonmäen työmaan.
Asukkaat pääsevät muuttamaan sisään ennen juhannusta.
Hinnoittelu tulee olemaan kohtuuhintaista.- Anonyymi
Kuka onneton tuohonkin huijaukseen haksahtanee? Ongelmia ainakin saa "kohtuuhintaan" takuuvarmasti ainakin riittävsti, kuten Siscotec aiemmista kohteista on karmealla tavalla esiin tullut.
- Anonyymi
Joillain on ongelmia, suurin osa tyytyväisiä koteihinsa.
Haikkoon kohteet tullaan varmasti myymään nopeasti loppuun, noilta
nurkilta harvoin saa mitään kohtuulliseen hintaan.- Anonyymi
Tosiasia on , että ongelmia on kaikilla, paitsi huijari Siscotec pomoilla.
Varmaan Haikkoon kohteisiin joitakin valitettavasti haksahtaa.
Jokaisen omasta asunnosta haaveilevan olisi varmasti hyödyllistä miettiä, että onko se Puolassa valmistetuista elementeistä, ilman kunollisia perustuksia hutaisemalla kasattu talo se "unelmien koti" kohtuu hinnasta riippumatta. - Anonyymi
Tämäpä juuri. Asun siscon rakentamassa luhtitalossa 7v käynnissä. Ongelmia koko taloyhtiössä 0kpl. Mitä pidän erittäin hyvänä suorituksena.
- Anonyymi
Siscotec oli jossain kohteessa rakentanut talon rakennusjätteen päälle. Perustuksia ei ollut ollenkaan.
- Anonyymi
Niinpä. sellaisia kohtuuhintaisia "unelmakoteja" Siscotec tuottaa. Myös Haikkooseen.
- Anonyymi
MOT sen lopun kertoi Sisscon rakentaminen priimaa mainostettiin, sutta tuli.!
Se ihmetyttää miksi OP puratti 6 kivitalon runkoa, eikö niistä olisi voinut rakentaa.
Tänään tämä suunnittelija Lauri P on puoli seitsemän ohjelmassa, mitä kertoo?- Anonyymi
Rungot oli purettava, koska seuraava firma (FH Invest) rakentaa erilaisen asuntoyhtiön, jossa asuntoja on enemmän kuin tuossa olisi ollut. Uudet asunnot löytyy myynnistä ainakin Etuovesta, Haikkoonlammenrinne 2.
Huomattavasti vaatimattomampia nuo toki ovat.
- Anonyymi
miten nää asunnot sitten sipoossa?
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä561968Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651678Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411357Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2281295Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391169- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3161080IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3361070