Kalajokilaaksossa 17.2.2016 HTM Mauno Ranto kertoo kuinka nyt on koukut heitetty Kärsämäen kunnanjohtaja kisaan.
Onko HTM Mauno Ranto heittänyt vain perinteisen yhdenkoukun vai käyttääkö hän näin mateen pyyntiaikaan joko mademorri tai madeharoja.
Käyttipä mitä tahansa ei hänen toiveensa kärsämäen kunnanjohtajaksi keskustaenemmistö kunnassa toteudu. Keskusta tulee pitämään huolen siitä, ei yksi demari voi olla kärsämäkisille sopiva, lisäksi se on vastoin demokratiaakin. Vaikka on kuinka poliisikoulun miehistökussin on suorittanutkin.

Vastaukset 223
Vanhimmat
ehottaisin sitoutumatonta ilman poliisikoulua, mutta sitä enemmän elämänkoulua käynyttä Remestä kämäen vtkj kunnes ilmaantuu kärsämäkisille riitelemättömän sopiva ehdokas, siihen tosin v.. oi kulu aikaa yli Remeksen hautakiven
Missä ja milloin Remes on käynyt sitä elämänkoulua? Tuossahan tuo on pörränny niin kauan kun muistan.
Se ainakin on varmaa, e ttä persut pääsevät eroon Remeksestä suraavissa kunnallisvaaleissa, mutta päästävätkö äänestäjät pois, jos on ehdokkaana, aina on tullut valituksi ollessaan ehdokkaana.
mademorri ja madeharat on kielletty, vain suustakiininappaavat on sallittu
Kyllä se polliisi saa tehä vaikka mitä, vaimonsa Jaana kokoustaa sivistyneesti ja päätöstä ei vain synny.
Ranto on asiallinen ja osaava. Tyhmät kärsämäkiset kepulaiset eivät sitä tajua.
Ei sitä muuten ylikomisaarioksi pääsisikään kärsämäellä.
Miten se nyt tuommoisia lausuntoja toimitajalle antoi kun on jo ulkona kisasta hyvävelien toimesta? Kaksi kertaa jo hallituksen hyvävelit potki pihalle ehdokkuudesta pesti on jo pedattu hyvävelien omalle ehdokkaalle ja juntataan seuraavassa valtuuston kokouksessa.
on niin riitainen kysymys josta olisi suoritettava kuntalaisten mielipidettä kysyvä äänestys, se olisi demokratiaa, tosin siinä valtuuston enemmistö saisi vastuuvapauden jota kylläkin nauttii jo vastuussa olevana.
hyväveli,hyväveli.Jarruveli vinkuu.Mauno kj:ksi.
hei muuten oletko sitä mieltä?
Avaus kun avaus kyyyllä ryömii kolostaan vinkumaan jarruvelien perään heh heh..Rannon on jo haukkunut pystyyn niin lukuisia kertoja ettei jaksa enää vaivautua mutta ennemmin suo sulaa kuin kyyyllä lopettaa persujen perään vinkumisen (harhat/pakkotoistot). Pitäähän se yksi pelle löytyä tältäkin palstalta muita viihdyttämässä.
Maunno "resitentiksi".Ainakin kaksi pellejä.Pöljä.
"olisi suoritettava kuntalaisten mielipidettä kysyvä äänestys, se olisi demokratiaa"
DEMOKRATIA KÄRSÄMÄESSÄ ="– Allekirjoittajien ei tarvitse olla huolissaan. Heille ei olla vihaisia. Ehkä ollaan paremminkin myötätuntoisia."
"kyyyllä 31.1.2016 13:19 lienee noita työpaikkoja kämäkissä löytynny muillekkin kun kepuille.Hyvälle ja yhteistyökykyiselle (X) yleensä aina löytyy."
"kyyyllä 31.1.2016 17:16 antakaahan vaan niiden valita kj. joille se valinta kuuluu.Ei sitä huutoäänestyksellä.Parhaan valitsevat,sehän on itestään selvää."
"kyyyllä 7.2.2016 15:21 uskoisin että kämäki kuntapäättäjät kyllä tietää ja osaa arvioida mitä tarvitaan ja mitä ei,koska ovat ns. sisällä asioissa.Noin "lonkalta"on turha arvailla.
"kyyyllä 7.2.2016 19:35 Hyvin etenee "johtaja valinnat".
"kyyyllä 7.2.2016 21:27 keput ja varsinkaan lestakeput ei yksin pysty päättämään siitä, kuka kämäki kuntajohtajaksi valitaan..Siitä olen täysin varma."
"kyyyllä 8.2.2016 21:41 jarruveliä siellä, jarruveliä siellä.Mitäs pahaa siinä on jos sopivin kj. sattuis olemaan nyt vaikkapa kepu.Naurattaa"
"kyyyllä 18.2.2016 18:24 hyväveli,hyväveli.Jarruveli vinkuu.Mauno kj:ksi."
*******************
(X)"KEPUkärsämäki 31.1.2016 13:42 MITEN YHTEISTYÖKYKYINEN JA HYVÄ ON EHDOKAS KJ:KSI JOKA EROSI AIKAISEMMIN KJ:N VIRASTAAN KOSKA EI HYVÄKSYNYT VALTUUSTON PÄÄTÖKSIÄ?"
VASTAUS?
Onko yhteistyökykyinen vai ei kysymys ei pitäisi olla liian korkeatasoinen edes sinulle? Helpotetaan KYLLÄ vai EI? Liian vaikeaa sinulle.Naurattaa
ja tämän erittäin älykkään demogratia-määritelmän mielipiteen kirjoitaja tulee edustamaan Sipilän liittovaltiossa kärsämäkisiä, "Tiltu kuuluutti(oli) kesäkuussa -44 että kaikki tapetaan vain Kiuruvetinen Puolakkalainen jätetään henkiin, kun on majoittanut "laukkuryssiä", kmäessä ei ole em yhtäkään, vain "tiltu jää henkiin.
Eiköhän tuo vie Sipilän vuorostaan käräjille kun vie vallan kärsäkepuilta ja palauttaa takaisin kuntyhtymään ja tällä kertaa maailman tappiin?
Tulee tontullakin Selännettä vielä ikävä ja kova. Selänteessä kärsämäkisillä oli muistaakseni 15-16%;n edustus pohjoispohjanmaan maakunnan valtuustossa 0.5% maksimissaan. Kova pudotus.
tit kukkii - Taisi olla enempi narsismi-määritelmän kuvaus kuin demokratian?
"narsismi-demogratia on Kärsämäen tuntematon tunnus
nohh ,mikäs nyt on tullu, eikö Mauno käy.
"kyyyllä 31.1.2016 13:19 lienee noita työpaikkoja kämäkissä löytynny muillekkin kun kepuille.Hyvälle ja yhteistyökykyiselle (X) yleensä aina löytyy."
"kyyyllä 31.1.2016 17:16 antakaahan vaan niiden valita kj. joille se valinta kuuluu.Ei sitä huutoäänestyksellä.Parhaan valitsevat,sehän on itestään selvää."
"kyyyllä 7.2.2016 15:21 uskoisin että kämäki kuntapäättäjät kyllä tietää ja osaa arvioida mitä tarvitaan ja mitä ei,koska ovat ns. sisällä asioissa.Noin "lonkalta"on turha arvailla.
"kyyyllä 7.2.2016 19:35 Hyvin etenee "johtaja valinnat".
"kyyyllä 7.2.2016 21:27 keput ja varsinkaan lestakeput ei yksin pysty päättämään siitä, kuka kämäki kuntajohtajaksi valitaan..Siitä olen täysin varma."
"kyyyllä 8.2.2016 21:41 jarruveliä siellä, jarruveliä siellä.Mitäs pahaa siinä on jos sopivin kj. sattuis olemaan nyt vaikkapa kepu.Naurattaa"
"kyyyllä 18.2.2016 18:24 hyväveli,hyväveli.Jarruveli vinkuu.Mauno kj:ksi."
*******************
(X)"KEPUkärsämäki 31.1.2016 13:42 MITEN YHTEISTYÖKYKYINEN JA HYVÄ ON EHDOKAS KJ:KSI JOKA EROSI AIKAISEMMIN KJ:N VIRASTAAN KOSKA EI HYVÄKSYNYT VALTUUSTON PÄÄTÖKSIÄ?"
VASTAUS?
Onko yhteistyökykyinen vai ei kysymys ei pitäisi olla liian korkeatasoinen edes sinulle? Helpotetaan KYLLÄ vai EI?
ps. Kysy kärsäkepuilta miksi Ranto on jo kahdesti tipautettu jatkosta hallituksen hyvävelien toimesta ja korvattiin Muukkosella joka erosi aikaisemmin kj:sta kun päättäjät eivät suostuneet liitoksiin mutta soveltuvuustesteihin pääsi heittämällä korvaten Rannon jota konsultit suositteli heh heh..
onkos sinulla jostakin jäänny tuollanen t..raumma.Kj.valinta se on kovaa "leikkiä".Naurattaa.
= leikkiä.
Sitä se todellakin on mutta ihmekkös tuo kun lapset on asialla. Ok, lapsenmieliset tai lapsen tasolla olevat. Ihan kuin sinäkin
ps. Minä olen sinusta hirmuisen ylpeä. Kykenit kirjoittamaan kokonaisen viestin ilman että jarruvelit vinkui. Luonnollisesti jätit vastaamatta sinulle esitettyihin kysymyksiin mutta ei auta liikaa odottaa kun olet niitä pehmenäleivän syöjiä, pienellä lusikalla saaneita.Naurattaa
"kyyyllä 31.1.2016 13:19 lienee noita työpaikkoja kämäkissä löytynny muillekkin kun kepuille.Hyvälle ja yhteistyökykyiselle (X) yleensä aina löytyy."
"kyyyllä 31.1.2016 17:16 antakaahan vaan niiden valita kj. joille se valinta kuuluu.Ei sitä huutoäänestyksellä.Parhaan valitsevat,sehän on itestään selvää."
"kyyyllä 7.2.2016 15:21 uskoisin että kämäki kuntapäättäjät kyllä tietää ja osaa arvioida mitä tarvitaan ja mitä ei,koska ovat ns. sisällä asioissa.Noin "lonkalta"on turha arvailla.
"kyyyllä 7.2.2016 19:35 Hyvin etenee "johtaja valinnat".
"kyyyllä 7.2.2016 21:27 keput ja varsinkaan lestakeput ei yksin pysty päättämään siitä, kuka kämäki kuntajohtajaksi valitaan..Siitä olen täysin varma."
"kyyyllä 8.2.2016 21:41 jarruveliä siellä, jarruveliä siellä.Mitäs pahaa siinä on jos sopivin kj. sattuis olemaan nyt vaikkapa kepu.Naurattaa"
"kyyyllä 18.2.2016 18:24 hyväveli,hyväveli.Jarruveli vinkuu.Mauno kj:ksi."
*******************
(X)"KEPUkärsämäki 31.1.2016 13:42 MITEN YHTEISTYÖKYKYINEN JA HYVÄ ON EHDOKAS KJ:KSI JOKA EROSI AIKAISEMMIN KJ:N VIRASTAAN KOSKA EI HYVÄKSYNYT VALTUUSTON PÄÄTÖKSIÄ?"
VASTAUS?
Onko yhteistyökykyinen vai ei kysymys ei pitäisi olla liian korkeatasoinen edes sinulle? Helpotetaan KYLLÄ vai EI?
ps. Vastauksen saaminen sinulta kysymykseen KYLLÄ vai EI se on kovaa "leikkiä" vaikka vastausvaihtoehdot kirjoitettiin sinulle valmiiksi ei tarvitsisi kuin valita kahdesta mutta hei, liian vaikeaa sinulle ihan aina ja kaikki.Naurattaa.
"leikkiä".Lapset leikkii, kyllä ja sinä leikit "suurtapäättäjää".Liian vaikeita sinulle.Pöljä.Naurattaa.
ja AINA osuu maaliinsa.Naurattaa
Kun minä sanon hyppää sinä hyppäät. Kun minä sanon kyykkyyn sinä menet kyykkyyn. Vastaa tähänkin miten sinä vedätit paskaa ropeliin jne. mutta asia mikä ei miksikään muutu kun minä päätän milloin sinä hyppäät seuraavan kerran sinä hyppäät. Olet vain niin tylsä kun aloitat nuo toistot kun palaa hermot että annan sinun sekoilla itseksesi aikasi ja kun saat pulssin laskemaan alle sadan ja tuskanhien pyyhittyä kaljultasi minä vedätän sinut uudestaan kolostasi esille. Mutta milloin sen jätän kertomatta pitäähän sinulla jotain jännitystä olla elämässä.
No niin, toista ne vakiotoistot kun menit taas helppoon.
onhan se johtopäätös tuokin.Kun on lusikalla saannu niin ei voi kauhalla vaatia.
naitu on ,seitsemän kertaa viime yönäkin
kyllä siinnä jarruvelillä taas mielikuvitus liihottelee.Pian nuo nyt revit pelihoususi......Ei vedätit paskaa ropeliin,vaan sait paskaa ropeliin ,niin se siinä alkuperäisessä oikeassa versiossa on lanseerattu.Ilmoitusta vaan kehiin niin kyllä sinulle aktiviteettiä järjestyy.Pöljä.Naurattaa.
olisit nyt pannu edes kerran paremmaksi.......Tuntuu ihan hyvältä,että kuitenkin isompi on ollu se lusikka jolla meikä on saannu.Pöljä.Naurattaa.
kyyyylla 18.2.2016 21:42 onhan se johtopäätös tuokin.Kun on lusikalla saannu niin ei voi kauhalla vaatia. naitu on ,seitsemän kertaa viime yönäkin
VASTAUS:
kyyyllä 18.2.2016 21:52 olisit nyt pannu edes kerran paremmaksi.......Tuntuu ihan hyvältä,että kuitenkin isompi on ollu se lusikka jolla meikä on saannu.Pöljä.Naurattaa.
________________________________
Ajattelit sitten nauraa itsellesi ja haukkua itseäsi pöljäksi?? Älä ole niin ankara itsellesi heh heh..
ps.
"kyyyllä 18.2.2016 21:21 onhan se johtopäätös tuokin.Kun on lusikalla saannu niin ei voi kauhalla vaatia.
kyyyllä 31.1.2016 20:50 naitu on ,seitsemän kertaa viime yönäkin."
se tuo ajattelu ja johtopäätösten teko ei ole sinun vahva alasi,mutta ajattelit siitäkin huolimatta,mutta haittaax se.Pöljä.Naurattaa.
"kyyyllä 31.1.2016 13:19 lienee noita työpaikkoja kämäkissä löytynny muillekkin kun kepuille.Hyvälle ja yhteistyökykyiselle (X) yleensä aina löytyy."
"kyyyllä 31.1.2016 17:16 antakaahan vaan niiden valita kj. joille se valinta kuuluu.Ei sitä huutoäänestyksellä.Parhaan valitsevat,sehän on itestään selvää."
"kyyyllä 7.2.2016 15:21 uskoisin että kämäki kuntapäättäjät kyllä tietää ja osaa arvioida mitä tarvitaan ja mitä ei,koska ovat ns. sisällä asioissa.Noin "lonkalta"on turha arvailla.
"kyyyllä 7.2.2016 19:35 Hyvin etenee "johtaja valinnat".
"kyyyllä 7.2.2016 21:27 keput ja varsinkaan lestakeput ei yksin pysty päättämään siitä, kuka kämäki kuntajohtajaksi valitaan..Siitä olen täysin varma."
"kyyyllä 8.2.2016 21:41 jarruveliä siellä, jarruveliä siellä.Mitäs pahaa siinä on jos sopivin kj. sattuis olemaan nyt vaikkapa kepu.Naurattaa"
"kyyyllä 18.2.2016 18:24 hyväveli,hyväveli.Jarruveli vinkuu.Mauno kj:ksi."
*******************
(X)"KEPUkärsämäki 31.1.2016 13:42 MITEN YHTEISTYÖKYKYINEN JA HYVÄ ON EHDOKAS KJ:KSI JOKA EROSI AIKAISEMMIN KJ:N VIRASTAAN KOSKA EI HYVÄKSYNYT VALTUUSTON PÄÄTÖKSIÄ?"
VASTAUS?
Onko yhteistyökykyinen vai ei kysymys ei pitäisi olla liian korkeatasoinen edes sinulle? Helpotetaan KYLLÄ vai EI?
ps. se tuo ajattelu ja johtopäätösten teko ei ole sinun vahva alasi,mutta ajattelin siitäkin huolimatta kokeilla osaatko vastata KYLLÄ vai EI,mutta haittaax se.Pöljä.Naurattaa
Naurattaa.
Tiltu kuulutti: Muut tapetaan, paitsi Kiuruvetinen ja Puolankalainen. Ne olivat majoittaneet laukkuryssiä.
Eikös Remes ole Kiuruveiltä? Siitä voisi tulla johtaja jonka Tiltukin hyväksyy?
Ei paljon naurata, nyt tarvittais jo hätäjarrua painaa raskaasti tässä tuhoon vievässä junassa.
Kyllä ainakin Aimo Remes on vanhinta Kärsämäkistä sukujuurta äitinsä puolelta Kärsämällä, tosin isä oli syntynyt Kiuruvedellä, mutta vanhempiaanhan ei voi valita.
KH;n esityslistalla kj:n valinnan vieminen valtuuston äänestykseen. Seuraavassa valt.kokouksessa juntataan Jussila uudeksi juoksupojaksi kärsämäen hyvävelijärjestölle. Asia minkä kaikki kärsämäkiset ovat tienneet jo kauan sen verran läpinäkyvästi hyvävelien omalle ehdokkaalle pestiä on pedattu.
Enemmistödemokratiaa, ei vähemmistötiktatuurii.
Joko sinä haapaveden kuningasajattelija olet keksinyt vastauksen kysymykseen mitä mahtaa tarkoittaa tuo sinun lukuisia kertoja esille nostamasi vähemmistödiktatuuri?
Tyhjäpäät keskittyy äänen tuottamiseen asiasisällön yhdistäminen edelliseen on ihan liian paljon vaadittu. Sitä se sisäsiittoisuus teettää.
minäpä kerron sulle, sehä tarkoittaa sitä että pitäisi tehdä niiku vähemmistöön jääneet vaatii, onneksi ei tehdä niin demokratiassa.
Siellä se HTM Maunon ja Jaanan veteen heitetty koukku ui pyhäjoessa ilman minkaanlaista söttiä.
Ei ole Mauno ja Jaana osoittaneet kärsämäkisille muuta, kuin valheellisia tietoja ja varsinkin Jaana.
Tällaisen opin jättää demarit suomessa ja oppivaisia Rannot ovat olleet.
Kokeileppa uudestaan kertoa mitä tarkoittaa vähemmistödiktatuuri? Katsos kun diktatuurille on ominaista poliittisen opposition tukahduttaminen sekä sananvapauden ja muiden perinteisten demokraattisten vapauksien rajoittaminen joten kokeile vielä kerran kertoa miten vähemmistö voi toimia diktaattoreina?
onneksi demarit vaatii(muut ei) perusteellisen selvityksen tekemistä Talvivaaraan rahan syydöstä veronmaksajain pussista, vuosi sitten Terrafamelle annettiin 209 miljoonaa jonka luvatiin riittävän 2 vuotta riitti vajaa vuosi ja nyt 40 miljoonaa lisää, herää kysymys onko prossitaulukossa perussuureet kohillaan, tai osaako kukaan niitä tulkita, tai onko menolaskelmia tehtykään vaan häkäpäissään lätkästiin rahaa, että "kyllä se siittä ajan kanssa lutviutuu" helppotapaus helppoarahaa työläisten veroista pitää kaivosta lämpimänä, nikkelin hinta ei nouse ennenkuin suurmpi rytinä jossain päin alkaa ja surullisenkuuluisat jäähtyneet biokasat lämpiää juhannuksena jäähtyäkseen seuraavaan juhannukseen, saa siinä autoilijoille sakkomaksuja nostaa vielä ennenkuin kaivos tuottaa ja pakolaiset elättää työllään itsensä ja perheensä
Demarit todella eivät kykene muuta, kuin vaatimaan. Mitään kokonaisuutta eivät kykene johtamaan.
Kärsämäelläkin syydetään rahaa naapurikuntiin, kuten kaislaan pyhäjärvelle -> sieltä tampereelle. Mauno ja Jaana, vain oman edun vuoksi, 400 000 euroa pois kärsämäeltä.
heräsi 2 kysymystä
1) miten "demarit voi Kärsämäerllä kuntarahaa 400000e syytää
2) mihin "kaislikkoon ja vielä Pyhäjärveen
ehotin Remestä vt kj, ei vastaan sanojia, siis hyväksytty
Maunosta kunnanjohtaja ja sillä selevä. Maksaa verot Kärsämäkeen ja on paras noista hakijoista. Turha jahkailla muita. Tehkää kerrankin viisas päätös. Myö ollaan teidät äänestetty päätöksiä tekemään, järkeviä .Ajatelkaa nyt järjen kera.
Hyvä ja osuva kommentti Manulta: Pyhäjärvellä liian värikästä! ;)
Yksi poiminta/kooste kh:n esityslistalta millä perustein uutta kj:aa ollaan valitsemassa:
"Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se: 3. toteaa, että valinta perustuu Suomen perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaisiin yleisiin nimitysperusteisiin: taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto sekä hakijoiden koulutukseen, työkokemukseen, henkilökohtaisiin ominaisuuksiin sekä haastatteluissa saatuun vaikutelmaan soveltuvuudesta Kärsämäen kunnanjohtajan tehtävään sekä soveltuvuusarvioinnin tuloksiin,"
SE poiminta = "valinta perustuu.. henkilökohtaisiin ominaisuuksiin sekä haastatteluissa saatuun vaikutelmaan soveltuvuudesta Kärsämäen kunnanjohtajan tehtävään sekä soveltuvuusarvioinnin tuloksiin"
Valinta siis suoritetaan ehdokkaiden välillä jotka pääsi soveltuvuustesteihin joista toisella on "henkilökohtaisena ominaisuutena" ja "työkokemuksena" ero aikaisemmasta kj:n virasta perusteina erimielisyydet päättäjien kanssa. Yhtä kuin todellisia ehdokkaita uudeksi kj:ksi on tasan yksi ja muut ehdokkaat suljettiin valinnan ulkopuolelle jo hallituksen kokouksissa = Uusi kj on Jussila kaikki muut veihtoehdot on jo suljettu pois. Seuraava valt.kokous on edellisen pelkkä junttaustilaisuus.
enemmistö päätöksiin meidän on demokratiassa tyytyminen, eri juttu tiktatuurissa.
Minne ne konsultin suositukset uudeksi KJ:ksi oikein joutui listalta? Ei tainnut miellyttää tilaajaa konsultin ehdotukset kun jäi noteeraamatta?
Ja mitähän se "enemmistö" mahtaa päättää kenestä uusi kj kun kh:n hyvävelit tuo valtuuston kokoukseen ehdolle tasan yhden ehdokkaan vastaehdokkaan ollessa juuri se, jota ei missään nimessä valita ja rannalle jäi se, jonka kuntalaiset haluaisi?
Yhden kardinaalimunauksen kerkeää vielä tämä surullisen kuuluisa kokoonpano tekemään kärsämäelle juntatessaan kepujen juoksupojaksi kepun mikä tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että kuntaa johtaa jatkossa paikallinen hyvävelijärjestö kunnajohtajan ollessa pelkkä juoksupoika. Siksi KH eväsi kaksi kertaa Rannon ehdokkuuden koska ao. ei olisi suostunut juoksupoja rooliin. Jussila on jo uusi kj. Kepujen ryhmäkokouksessa ennen valt.kokousta lampaille kerrotaan että tämä Muukkonen erosi kuntajohtajuudesta koska päättäjät eivät suostuneet kuntaliitoksiin sitä ette sitten äänestä.
Ihan sama jussilastahanse uusi kj tulee jokatapauksessa mutta itseä närästää miten likaisesti se taas tehdään. Olisivat päästäneet rannon äänestykseen reilulla pelillä jussila voittaisi silloinkin enemmistön voimalla nyt jää taas paskan maku suuhun.
Persut yrittää vielä saada rantoa ehdolle kh:n kokouksessa yli kävellään jo kolmannen kerran ja sitten persut tekee vielä kerran saman tempun valtuuston kokouksessa ja taas yli kävellään. Kepulampaat istuu taas kokoussalissa varpaitaan laskien kasvot punaisina kun juntataan sovitusti jussila kj:ksi ja kepupäälliköillä on naurussa pitelemistä kun yksi projekti on taas maalissa ja mikä parasta Ranto jäi rannalle sehän se pääasia on. Paljon fiksumpi ihminen kun kärsäkeput yhteensä ja samasta syystä ei missään nimessä pääse kj:ksi sitä keput ei kestäisi. Haukkuvat perään samalla lailla kuin Remestäkin ja selän takan kuinkas muutenkaan.
Lakeja ja sopimuksia rikottiin ettei jouduta liitoksiin ja soveltuvuustesteihin ohi Rannon pääsi ehdokas joka erosi virastaan koska päättäjät eivät suostuneet liitoksiin. Missä kohtaa piti nauraa?
Jussilalle menee virka muutama protestiääni Muukkoselle ja se siitä.
Mikäs siinä. Seuraavissa kuntavaaleissa lestakeput ottaa kärsämäen johtamisen haltuunsa. Jos tonttu&co ei sitä yritä estää kirjaamalla omat nimet ehdokaslistalle vaalipäällikön kiertäessä lestat kaukaa ettei paikallisjärjestön kepulaiset tipu järjestään valtuustosta. Meinaa olla hitusen huono maine jokaisella jopa omien keskuudessa. Selän takana kirotaan kasvotusten nuollaan
niinhän ne vääräleuat jo puhuu että jatkossa kunnan asiat päätetään sitten rauhanyhdistyksellä heh heh..
Ei miellyttänyt todellakaan ja siksi pyydettiinkin arvio vain kunnanhallituksen kärkiehdokkaista. Miksi Hokkanen vielä hääräilee esittelijänä valinnoissa ?
Hokkanen haluaa jättä kirouksen tuhoamaansa kuntaan ja se tapahtuu eskon suostumuksella, surkeata touhua.....
Kyllähän Kärsämällä olisi eri mininki, kun Ranto olisi kunnanjohtajana ja Remes valtuustonpuheenjohtajana, oli kyylläkin kivenalla talvlla kestämistä.
... ja yrittäjät kuntaa kammoksuen kiertää
Mitä varten se pittää saaha kuntaan joku outo ukko asioita vellomaan ja opettelemaan,Mauno tietäis ja tuntis asiat juurta jaksain. Kunnioitettais paikkakunnan miestä ja valittais hänet. Naapurikuntaset taas ihmettelee OUTOA toimintaa. Ihmetteleis veteraanitkin jos heitä olis jäljellä.................
Ootako aatellu mikä on tämän Kärsiksen väkiluku? Paljo on lähteny ja lisää lähtee. Tk asiatkin hoituu monella jo Mikkosen ja hoitajien jalanjäljillä ,myös Pyhäjärvellä. Kai se tämä TK hiljenee ? Mutta miksi ? Jos niin käy.
kämäkiset on kateita toisilleen.Ostetaan naapuripitäjiästä .käydään "mikkosilla"lähetetään lapset lukioon vieraille "kylille"ym. ym. siitäkin huolimatta että tätä kaikkea olisi saatavana kotikunnastakin.Ja tietysti kaikki "kepujen syytä".
kepujen syytä olen samaa mieltä kanssasi.
Kohta tulloo huummeet kun uskonmies kunttaa alakkaa johtammaan synnin tielle?
tulloo http://yle.fi/uutiset/uusi_ilmio_pietarsaaressa_kannabiksen_poltto_levinnyt_uskonnolliseenkin_yhteisoon/8368911
Ihmiset tottuivat Heimon asiantuntevaan palveluun, sitä saa edelleen yksityiseltä tai vaihtamalla paperit Haapajärvelle. Valitettavasti ei Kärsämäeltä. Lukion kurssivalikoima parempi naapurikunnissa, siksi moni nuori menee muualle opiskelemaan. Ja onhan lukion kiinnostus vähentynyt, ammatilliset opinnot kiinnostaa. Ei ole varmaankaan kateudesta kysymys.
Hyväthän ne täytyy perusteet olla kun kuntalaisissa löytyy niitä joille ei riitä omasta kunnasta saatavissa olevat palvelut.
Hyväthän ne täytyy perusteet olla kun kuntalaisissa löytyy niitä joille ei riitä omasta kunnasta saatavissa oleva kunnajohtaja vaan pitää käydä naapurista hakemassa.
ihme toimintaa kämäkisillä.
Pitäähän se kunnan maksaman ja parhaiten palkatun viran verotulotkin ULKOISTAA.
Miksi tyytyä huonompaan jos naapurista saa samaan hintaan parempaa? Onneksi vielä on kuitenkin valinnanvapaus. Ja kyllähän nuo naapurikunnissa käynnit tuppaa olemaan pienien kuntien, ei yksinomaan Kärsämäen ,ongelma, ja kuolema. Valitettavasti. Ja minusta perusteet yllä ovat ihan hyvät. Heimosta tuli kuitenkin monelle omalääkäri.
Hyväosaisia ne, joille on mahdollista mennä naapurikuntien tk:iin apua hakemaan vaivoihinsa. Mummoista osa jo jättää menemättä kärsämäen tk:seen kun eivät saa sieltä apua eikä heillä ole mahdollisuuksia eikä varoja mennä naapurikuntiin.
On ihmeellistä ihan totta. Kärsämäen hyvävelit ei pidä minään haapavetisiä ei edes haapaveden kepuja mutta ottavat mieluummin haapavetelän kunnanjohtajaksi kuin kärsämäkisen kuntapolitiikkakonkarin? Ihmeellistä on oikeassa oletw
kämäkijarruvelit on siinnä väärässä että kämäkiset ei arvostais naapureitaan.Ja mitkään "hyvätvelit" ei voi kj. valintaa tehdä,vaan enemmistöpäätös siihen tarvitaan.Muuten edelleen samaa mieltä, ihmeellistä toisilleen kateellista porukkaa kämäkillä.
Paitsi että kunnanjohtajan valinta on ensimmäinen kerta tällä valtuustokaudella kun hallitus on kykenevä tekemään päätöksiä tässä kunnassa rajaamalla kj-ehdokkaat kahteen jolla petaavat oman ehdokkaansa kunnanjohtajaksi. Enemmistö ei saa siis valita kuin kahdesta vaihtoehdosta joista toisella on meriittinä ero kunnanjohtajuudesta perusteina se, ettei hyväksynyt sitä, ettei päättäjät suostuneet kuntaliitoksiin. Sellainen ehdokas tuli siis valituksi hallituksen toimesta soveltuvuustesteihin kunnassa joka rikkoi lakeja ja sopimuksia estääkseen kuntaliitoksen. Kysymys: Mitä luulet montako ääntä sellainen ehdokas saa valtuustossa joka vastustaa liitoksia?
siitähän on meidän vaikea mitään "luulla",mutta ainahan kaikki "loppusuoralle" päässeet jonkun äänen saa.Vai olisko niin että joku ei osaa ottaa kantaa ollenkaan.Siis tyhjää.Eihän nyt kämäki yksimielistä päätöstä tee.
Ei tietenkään tee yksimielistä päätöstä tyhmäkö sinä olet? Valtuuston lampaat taas laskee varpaitaan kun käskystä äänestävät Jussilaa ja persut protestina siitä, että hallituksen hyvävelit esti kaksi kertaa heidän ehdokkaan pääsemisen äänestykseen äänestää muukkosta.
Kova "poika" sinä olet kysymyksiä esittämääne mutta ei ole vielä tullut päivää vastaan jona sinä itse kykenisityhteen ensimmäiseen sinulle esitettyyn kysymykseen vastaamaan?
tyhmäkö sinä olet.Esittikös joku sinulle tuossa "kysymyksen"Sinä se poju olet kyllä helpponakki "vastailemaan" vaikka ei kysytäkkään.Helepommalla pääset kun olet vaan kuulolla millaisen kj:n kämäkille valitsevat.
1)"Vai olisko niin että joku ei osaa ottaa kantaa ollenkaan"
2) "Eihän nyt kämäki yksimielistä päätöstä tee"
Esitit kaksi kysymystä ja minä vastasin ja kuten sinun tapoihisi kuuluu sinä revit pelihoususi ja kiellit esittäneesi kysymyksiä haukkuen sinulle vastanneelle. On sinulla korkea sivistyksentaso? No niin kiellä taas kaikki
aina yhtä hauska tämä nettikyyylä. Esittää kysymyksen ja kun saa siihen vastauksen joka ei miellytä ja jota ei kykene kumoamaan tiuskii, itkee ja potkii kuin tikkarinsa hukannut pahanen kakara jatkamalla kysymyksien sarjaa kysyttiinkö sinulta jotain heh heh..
arvatennkin liian vaikeita kämäkijarruveljille.Kyllä ne oli toteamuksia.Mutta "vastatkaahan" te vaan "kysymyksiin"Naurattaa.
Kysymykset ovat toteamuksia ja vn,mo,kho-tuomiot näkemyksiä heh heh..
Ei MR:n ansiot ole kovin korkeat, mutta on tottunut Kmäellä suojatyöpaikkaan niin kuin liikunnanopen paikka pitkään oli, ei laitettu hakuun pätevää, mitä nykyisin ei saa enää tehdä. Kmäen kokoiset kunnat ovat liian pieniä, pitäisi liittyä isompaan mahdollisiman nopeaan
olihan kämäki liitoksessa, mutta ei vaan passanut on niin erilaiset wirren lumerot, mistä löytyisi se kunta joka kämäkiläisen ydinhegemonian kanssa yläwitoset lyö, Marssissta varmaan on jopa ehkä lähempänä sitä jonne vain harvat ja valitut pääsee jos siellä istuu kämäki-hallituss portissta päässtämässä
Kämäki ydinhegemoni passkantaa pessäänssä jonka muut siivoo, kun ssyntisset siivoojat ulosstettiin
liittyä joku muu saa silloin kämäkisten velat -30 000 000€.
Tarkoitin.. Ei passaa liittyä joku muu saa silloin kämäkisten reporahat.
syntisen hyvä havainto, t-tuloa k-S24 palstalle jatkossakin
Nimimerkki historiankorostus kirjoittaa täyttä potaskaa. Liikunnanopen paikka oli aikanaan auki joka vuosi. Voi herjanjestas, tuollaisia perättömiä kateellisten kommentteja, kun ei voi kestää liikunnallista hallintotieteen maisteria, joka on ollut myös poliisi. Suojatyöpaikka on kyllä todella outolan kommentti.
palatakseni "siivoukseen niin kyylä revonhännällä pölyt pyyhkii, nahkan voi myydä velkoja vastaan, kun oletettavasti tyhjänpäälle velkaa ei kai edes Rantakangas ole OPsta voinut antaa, mutta tiijäppä häntää, kun ketuista on kysymyss.
Kukas se kärsämäen ja attendon sopimuksen mukaiset minimissään 70 miljoonaa euroa maksaa?
Jokainen muu suomalainen veronmaksaja paitsi kärsämäkiset (valtio maksaa kämäkisten sotepalvelut n10 milj. vuodessa -käräjille veivät kämäkiset ja ulkoisti valtionavustukset ulkomaalaiselle pörssiyhtiölle - Suomi nousuun).
Mistä nyt suojatyöpaikka Pinolan mätisäkille löydetään ?
Oliko sittn mätisäkki Pinola parempi liikunnanopttaja, palomiehen suojatyöpaikkakin meni, mutta kyllähän jotakin kksitään tilalle.
mtsämaa näkyy olevankin Koposenperänen, kun puhuu LUMEROISTA.
ketjussa käytävän keskustelun perusteella näyttää nyt vahvasti siltä että jarruvelille tapahtuu se itse lanseeraamansa "päänhajoaminen" ja "itkupotkuraivari",mikäli käy niin että jostakin syystä Mauno ei tulisikaan valituksi.
Jahas, nettirunkkari (itsensätyydyttäjä) taas aloitti tumputtamaan. Laitampa koneen kiinni mitään muuta ei tule kuin jarruvelit vinkuu naurattaa.
Ei kärsäkoskikepuattendonrenkinettikyyläkyyylläkäärme noin montaa sanaa osaa saati että osaisi noin pitkää virkettä kirjoittaa,mutta haittaax se.Pöljä.Naurattaa.
kannattaakin laittaa...kone kiinni.Ei nosta Maunon osakkeita nuot pöljät kannan ottosi.Siinä se jarruveli keskustelee.Naurattaa.
Tuota..mitä tarkoitit sillä että "mikäli käy niin että jostakin syystä Mauno ei tulisikaan valituksi"?
Katsos valopää kun esityslistalla se jo kerrotaan kuinka kj valitaan soveltuvuustestien perusteella ja niihin kemuihin Ranto ei saanut edes kutsua. Tai no sai ja kaksikin mutta hyvävelit repi kutsukirjeen. Kaksi kertaa.
Et satu muistamaan monellako tonnilla kärsämäki osti niitä Maunon osakkeita?
ryömit sitten kolostasi.Ja hyppäät.Ja hyvät on syötit.Ja sinun eväät kuitenkin syödään ensimmäisenä. Ja taidat olla oikeinkin ylpeä "osaamisestasi".Ja toistot alkoi.Ja kepujen syytä kaikki.Ja,ja ,ja.Pöljä.Kyyyllä on paholainen. Naurattaa.
Kyyyllä on pahnan pohjimmainen.Selänteen syytä ihan ja kakki.Naurattaa
ymmärtänet, että ne on niitä "osakkeita"joita ei voi myydä eikä ostaa.Vaan joku voi niitä tyhmyyksissään vahingoittaa.Naurattaa
Voisitko hiukan tarkentaa mitä ne sellaiset osakkeet ovat joita ei voi ostaa tai myydä ja jatkokysymyksenä miten niitä voi vahingoittaa henkisesti vai fyysisesti?
katsos valopää.Naurattaa.
Kunnanhallitus Pöytäkirja 16.11.2015 Pykälä 283 ("MAUNON" osakkeita 9000e:lla)
PROVO="Et satu muistamaan monellako tonnilla kärsämäki osti niitä Maunon osakkeita?"
ps. Hyvät on syötit ja aina menee läpi mutta haittaaxe.
Hyppää (toista)
Ei j..malauta menikö se ihan oikeasti katsomaan kunnan nettisivuilta onko kämäki todellakin ostanut maunon osakkeita heh heh..
Turha jankuttaa ei vaan mene läpi ,kuten jo sanoin ymmärtänet että nämät onkin ihan ja eri "osakkeita".Vaan et "suuressa viisaudessasi" kuitenkaan ymmärtänyt.Enkä edes tarkoittanut rovoksi.Että oikein pöyttäkirrja.Naurattaa.
Se "jankuttaminen" oli tarkoitettu provoksi ja läpi meni kuten aina ennenkin ja tulee menemään läpi.
ps. Provo tämäkin nyt sinun pitää hypätä ja sinähän hyppäät kun käsketään ihan ja aina.Naurattaa jo tulevat toistot mutta haittaaxe.Selänteen vika
kj:n valinta keskustelua,selänteen vika.Jarruveli on niin tohkeissaan. Tämä nou rovo.Ihan ite "hyppäät" vaikka kiellettäis, niin sittenkin,älähän läkähtytä isseäs..Naurattaa.
Kutsu kyyyllä paikalle kun haluat keskustelun loppuvan. Kun kyyyllä ilmestyy ovelle kaikki hyppää ikkunoista pakoon juosten ensimmäiseen oksaan kiikkumaan ja hitaimmat puree valtimonsa auki ennenkuin kun kyyyllä aukaisee suunsa. K ä s i t t ä m ä t t ö m ä n tylsä ja h a r v i n a i s e n tyhjäpäinen ihminen?
se on löytynny "täysipää" kehiin.Mitä lienee sitten pää täynnä.Pahalta näyttää.Mutta varsinainen "keskustelija"kuitenkin.Totta kae.
Saako kysyä mistä juontaa tuo viha kärsäkepuja kohtaan joista käyt antamassa näillä sivuilla viestiesi kautta kuvan kuolaavista idiooteista?
mielestäsi hyväkin rovo.Naurattaa.
Ei ollut rovo oli kysymys ilman kieroilua. Mitä sinä itse miettisit kärsämäen kepuista kun lukisit somessa kuinka kärsämäen kepu toistaa ja hokee samoja järjettömyyksiä hirveitä määriä kuin jokin suljetulta karannut seinähullu?
jospa et "miettisi" tuollaisia selvästikin liian vaikeita sinulle.En minäkään kanna huolta kärsäkepujen tekemisistä.Vaan mitähän kämäkijarruvelit "miettii" noista hienoista "oivalluksistasi"."Hyvämies"jarruvelien parasta a-ryhmää.Jes,jes.Naurattaa.
Vai et sinä kanna huolta kärsäpersujen tekemisistä, sinä joka vinkut kärsäpersujen perään ihan jokaikinen päivä näillä sivuilla? Esimerkin muodossa tämäkin päivä kuluu sinun puolesta jarruvelien perään itkemisellä ja sitten sinä kehtaat sanoa ettet persujen perään poraa.
on tainnu sisko nyt saata liikaa "kaassuva".Näkee kärsäpersuksia siellä missä muut ei niitä nää,vaan nuot jarruvelit on kyllä paikalla.
Mitä luulet jokohan sinun olisi taas aika kertoa miten kärsäpersut hajosi eli jarruvelit? Kerro toki sekin miten menettivät sen kaikkein arvokkaimman eli kosken kohinan?
Se on yksi ja sama painanko minä vähän tai paljon kaasua sinä et kyydissä pysy kuitenkaan.
vaan kun net höyryt näyttää menevän sinulle päähän.Painahan kaasuva.Naurattaa.
Kyyllä on vaihtanut nimimerkkiään Vanhasta Hevosesta, mutta LUMERO paljastaa.
Kyllä on lapsellisia kommentteja. Mutta asian todellinen laita on.Mauno on järkevä ,asiallinen ym. Mies paikallaan johtoportaaseen,uppoavaa laivaa nostamaan kuivalle maalle.
Ei riitä Rannon lihakset kämäen ylös nostamiseen on sukeltanut jo liian syvälle eikä ylös pääse vaikka olisi 10 Rantoa.
Ei se pätevyyttä tovellakaan osoita, jos urheilulliselle Manulle petattu paikka liikunnanopena vuojesta toiseen oli kunnantalon takaseinällä pikkuilmoituksella haettavana ettei kukaan muu tiiä. Ei se kunnanjohtajan työhön siltikään mikään ansio ole, jos vaan ei 16 vuoteen Kmäelle ketään pätevää saatu etes hakemaan paikkaa, outoa tovella
Vitsihän se oli jolla viitattiin siihen, kuinka Jussilan valintaa perustellaan mm. sillä, kuinka hän hoitaa kunnanjohtajan pestin lisäksi kunnaninsinöörin tehtäviä. Osaamisesta en puhuisi yhtään mitään kaikista ehdokkaista kun tulee valituksi se, jonka osaamistaso on kaikista ehdokkaista heikoimmat mutta hällä väliä kun sattui olemaan ainoa kepu jamikä parasta uskonmiehiä joita löytyy valitsijoista pitkä lista.
jussilapa ei ole poliismiehen kurssia suorittanut, juuri poliisin intuitiiviä kämäessä olis tarvittu jo aikaa sitten
Olikai Mauno oppilaitten rinnuksissa kiinni, oli vielä muistissa poliisin järjestyksen ylläpito. Vs. liikunnanopettajan homman saaminen oli esittelijän rehtorin rooli.
oikiat on olleet Maunolla otteet, nykyään opettajilla ei ole mitään puolta ja kykyä eikä uskallusta luokassa määräillä oppilaita, opettajat joutuu oppilaitten mielivallan ja tressin alle
Taidat syyllistyä herjaukseen tai ainakin solvauksen tunnusmerkistö täyttyy.
tuohon vain, että on asiaomistajain välinen asia, siihen ei voi ulkopuolien sotkeutua eikä syyttää, ilman painavin näytöin ja aihetodistein
olihan siellä pesäpalloilija pinolakin liikunnan opettajana sekä palomihenä kumpaankaan ei mitään koulutusta.
ei kuntaa polisiin otteilla hoideta, vaan järjestystä valvotaan eikä se kai kmäen alamäessä ennää riitä
kmäessä ei tosin juuri alamäkiä ole syystä ettei ole nousuakaan
Ranto Pyhäjärveltä, halusiko olla oikeuden mukainen
eikä halunnut sotkeutua likaiseen peliin/tuhota omaa uraansa..
Kärsämäelle oikea johtaja.
vrt vuoksi nykyinen kj josta ei olisi poliisiksi, mutta lakia käyttää ja lakia lukee tosin peilin kautta katsoen
se on "pojat" meidän vaan seurattava katseella kun päättäjät valitsee teille uuden kuntajohtajan.
Se on kuule "poika" sillälailla että se kuntajohtaja on valittu jo edessä on vain valtuuston kokous missä se asia juntataan kuten tapana tässä kunnassa on. Kenestä uusi kj tulee se on siis päätetty jo ja ainoa todellinen kilpailija kepujen omalle ehdokkaalle, hänen ehdokkuutensa estettiin ja kaksi kertaa ettei vain oma ehdokas jäisi toiseksi. Jussila on valittu aikoja sitten uudeksi kunnanohtajaksi seuraava valt.kokouksessa asia vain juntataan maaliinsa. Sitten kun Jussila juntataan sinä tulet tänne ilkkumaan miten hyviä päättäjiä meidän kunnassa on taas jarruvelit vinkuu ja naurattaa.
entäss jos veronmakssun aikaan vain sseurataan katsseella kun päättäjät makssaa töppäykssiänssä
kuuleppa tai älä poju, niin nyt ainakin kämäkijarruveli vinkuu ja ihan aiheetta.
"avasi hoitopaikat tyttärellensä ja muille kämäki kunnan virkaäideille", käsittämätön lause ilman selitystä, voitko tarkentaa, että mikä em tarkoittaa
Rohkea poika olet en muuta sano. Toistan vain saman minkä joku jo edellä sinulle kertoi jatka valitsemallasi tiellä mutta muista että olet jo kirjoittanut monta viestiä joista voit joutua juridisiin vastuisiin.
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Viestisi tullaan ilmiantamaan ylläpidolle. Miten joku voi kirjoittaa tollaista soopaa kehitysvammaisesta tytöstä ja asiallisesta Rannosta.
Voi kun tietäisit ketkä kaikki luottamushenkilöt tänne kirjoitteli aikoinaan haukkuen milloin ketäkin ja nimimerkkien suojista kuinkas muutenkaan. Saivat puolueelta koko porukka porttikiellon suomi24lle kun tarpeeksi monta kertaa ohi suunsa puhuivat ja se loppui sitten siihen. Lähes
Mauno oli tykätty liikunnanopettajana.Yksi kahina hänestä ei tehnyt väkivaltaista. Täytyy se kuri olla ,eikä se ollut voimakas. Tehtiin tahallaan suuri häly.Hänet tuntien lapsesta asti ,on ihan OK kaikin puolin.
tämähän se on Kämäkin sivistystaso, ku kerran pieraset oot aina paska
miten käviss Kämäki kassan jos maanviljeliät tapettaiss
vastaus; "mustan kirkon ympärillä mustalaiss kulttuy´ri nuotion ympärillä, ranskanpatongi- italialaisten kanssa piiriä pyöriss
Jos on hakijoista sopivin ,niin totta kai Mauno silloin valitaan ,ei kai kämäkisillä ole mitään häntä vastaan.
Eihän niitä nyt tappamaan pijä mennä, mutta hyötyä niistä ei ole kenellekään. Pelkkää murhetta vain.
no sitten ne joutaa saunantaass
No silloin kärsämäkeen ei tulisi kuutta miljoonaa avustuksia maanviljelijöille joilla maanviljelijät edelleen kartuttaa kunnan verotuloja.
Toiseksi suurin bisnes (maanviljelijät kärsämäessä) Attendon jälkeen joka vie massit ihan muualle kuin kärsämäkeen.
Kukas ne maanviljelijöitten avustukset maksaa? Raha kun ei synny tyhjästä. Kyllä tämä on kerjäläisten kylä ja joutaisi hävitä kuntakartalta lopullisesti.
no sitten; kortrpraali, hakeekaapa telotuskomppania takasi, teloitettaville parasta lähiruokaa, pöydille puhtain pellavaliinoin, tarjoilijat runsain antimin
vastasin vain esitettyyn kysymykseen enkä ala saivartelemaan asiasta. Mitä nyt sen verran koska viittasit avustuksiin valtio maksaa kärsämäen sotepalvelut saaden noin 10 miljoonaa valtion muualta keräämiä varoja. Siihen kun lisätään maanviljelijöiden avustukset kärsämäki saa avustuksia lähes yhtä paljon kuin sen vuotuinen kokonaisbudjetti on. On se kumma miksi suomi sukeltaa ja mitä tekee Sipilä? Ei sormea nosta elinkelvottomien kuntien suhteen ja leikkaa sen sijaan hoitajien ja siivoajien palkkoja perusteina tämä on kipeä päätös mutta on pakko leikata. Siinä sivussa hallituksen kärkihankkeen biotalouden kehittämisen varoista veti ison siivun maanviljeljiöille oliko peräti 90 000 000e en muista mutta tasan ei mene nallekarkit?
Voi jeesus noita sinun sammakoitasi mitä sinä suustasi päästät? Olet siinä enemmän kuin oikeassa ettei kämäkisillä ole mitään Maunoa vastaan mutta kun hallituksen ja valtuuston muutamalla hyväveljillä on ja paljon. Jopa siinä määrin että estivät hallituksen kokouksissa jo kaksi kertaa Maunon pääsyn äänestykseen. EI passaa kun on hyväveljiä ennenkin opettanut ja jokaisella kerralla on neuvot menneet tyhjään metsään. Ennusti lähemmäs 10 vuotta sitten että jos kämäen kunta ei ala tekemään korjausliikkeitä tällä kunnalla ei ole rahaa edes peruspalveluihin kuntalaisille ja oikeassa oli. Mitään ei tapahtunut vuosien aikana vaikka Mauno varoitti että huonosti käy ja vasta sitten herättiin kun kunta oli kaatumassa 2014 tilinpäätöksen mukana. Sitten iski hirveä hätä ja paniikki ja jopa siinä määrin että lakeja ja sopimuksia rikkoivat koska heräsivät ihan liian myöhään toteamaan että perskeles jos seuraavan vuoden tilinpäätös menee miinukselle kuntaa nimeltä kärsämäki ei ole. Sitten iski niin suuri epätoivo että piti lakeja ja sopimuksia rikkoa ja kuntalaisten yli kävellä ja ulkoistaa. Paskempi juttu vituiksi meni ei päässyt aloittamaan atte 2014 mikä oli ratkaisevassa roolissa kunnan kaatumisen kanssa mutta hulluilla kun on aina hullun tuuria valtio tuli ja pelasti valtionavustuksien korotuksilla joiden ansiosta itsenäisyys säilyi. Ilman niitä ja selänteen säästöjä tämä kunta olisi jo entinen kunta. Paska juttu kun hätähousut paniikissa ulkoisti koska ulkoistaminen ei tuonut itsenäisyyden kannalta ratkaisevalle vuodelle euroakaan säästöjä päinvastoin lisämenoja kun käräjöitiin ja lakimiehiä palkattiin jne. Vaara oli ja meni ja nyt on pallo jalassa josta ei eroon päästä. Ainoa saavutus terveyspalveluiden täydellinen alasajo ja roiston rooli.
Mitä ne pelkää siinä Maunossa niin paljon? Valtuuston enemmistö on kepuja eihän se Ranto voittaisi missään nimessä minkä takia jaksan ihmetellä mitä ne pelkää noin paljon? Pelkääkö ne taas sitä että ei omat lampaat pysy ruodussa?
Mitäs sanoisit kansalaisäänestyksestä missä kuntalaiset saisi äänestää kenestä uusi KJ, kelpaisiko?
Hengitä se oli vitsi. Vaikka sitä esitettäisiinkin maton alle lakaistaisiin jälleen kerran ettei vain oma ehdokas jää rannalle ruikuttamaan.
kylillä puhuvat, notta kanaperästen kanssa vähän sama juttu.
Köyhtyminen on laajaa, kaikki alueen kunnat menettää väkeään ja kassavirrat kuihtuu, tämä on megatrendi. Keskinäinen syyttely on voimistumaan päin niin Kämäkissä kuin Pyhäjärvellä ja kaikissa muissakin tyhjenevissä kunnissa. Sote asioissa on nyt suuret muutokset edessä. Maakuta ottaa vastuun. Tilanne on vielä käymisvaiheessa.
Missäpä lääke:
Ranto on ollut monessa mukana, ja koulutuksiakin on roppakaupalla. Määrätietoinen jääräpäisyyden puute vain on ollut merkille pantavaa.
- Poliisin toimi kävi raskaaksi.
- Pyhäjärvellä sai kyllikseen järjettömistä riidoista.
Yhteistä nimittäjää jos haetaan, niin tulee mieleen olikohan se Kalevalassa, ikiaikainen viisaus pelokkaasta nuoresta miehestä: Maasta maahinen kohosi. Jne.jne...
Neuvoni on:
Eroa sosialisteista, voit jatkaa puolueettomana. Perustelukin on yksinkertainen: Tuoi aate on kylvänyt maailmaan tuhoa sata vuotta, eikä loppua näy.
Toinen neuvo: Karkaise luontosi, eläkä anna periksi, vaikka vaikka tehtävissä näyttäisi seinä olevan vastassa. Jääräpää menee läpi vaikka harmaan kiven.
Jääräpäisyyden puutehhan se kun kouluttaa itseään vielä vanhoilla päivillä ja nostaa kytkintä virasta jossa toimiminen osoittauti nopeasti mahdottomaksi? Tulkitse sinä se periksi antamiseksi jos haluat mutta asia mitä haluaisin kysyä mitä negatiivista sinä vielä keksisit Rannosta vai joko olisi Jussilan tai Muukkosen vuoro joiden välillä kuntajohtajuus ratkaistaan..?
Ikiaikaisesta viisaudesta pelokkaasta nuoresta miehestä tuli vielä mieleen sinä joka nimimerkin suojasta nimeät kohteesi jota mustamaalaat. Todellinen miesten mies urhojen urho..Neuvo: Hauku jos helpottaa mutta ole mies ja tee se omalla nimelläsi jos on miestä?
HTM Mauno Rantoa haluaa suurin osa Kärsämäkisistä kunnanjohtajaksi Kärsämäkeen, miksi siis Mauno Rantoa ei valittaisi Kj Kärsämäkeen?
siksi ei HTM Rantoa valita Kärsämäkeen Kj, kun Kärsämäen laestadiulais-kuntahallinnon enemmistö on kaapannut äänestäjäin antaman luottamus äänet- itselleen, vastaan äänetäjäin tahtoa ja sitä kautta vallanut vallan laestadiulaiseen hegemoniaan- lahko uskon ja vallan säilyttämiseen, jota Mauno Ranto ei asioitten hoidossa kumarra. Sitä juuri nyky Kärsämäkinen haluaa, että viimeinki Kärsämäki vapautuu Frosteeriuksen hapatuksesta ja se ukko haudataan, että kunta tulee nyky ihmisen eläväksi. Kärsämäki on naapurikuntain "tiedostossa "läpikuljettava kunta", jota 2 kiertoliittymää hidastaa ja ahistaa.
"kämäki on erityisen tyypillinen sisäsuomen erämaa kunta, lahko uskonnon valloittama hegemoniaalinen yhteisö, kun vieras tulee, niin "lapset karahtaa vinttiin, kun se vieras on "syntinen"
on pöljiä kannanottoja.Mauno tuskin on esittämänne kaltainen rettelö,tuskin on "napit vastakkain "lestadioiden ,kepujen ym. ihmisten kanssa. Pöljiä nuot kämäkijarruvelit,mutta kuitenkin ,niiin "täysipäisiä"
tuo lestahapatus ei kämäkiläisen vallan ytimelle itsellen "haise, enemppää, kuin syntisen hengitys syntiselle, kunnes "naapuri sanoo; pese hampaass, mutta hegemonia ei
kimposipa kyyylä koostaan kun totuus otti ja korvenssi, elä"paljasta itseäsi noin helposti, paree on kun pysyt "peli pöydästä takavinkkaajana
missä S24 viesteissä on "Maunoa on sanottu; Mauno tuskin on esittämänne kaltainen rettelö"em sanoi "kyyylä
no, vastaa, kyyylä!
et vastaa huutoosi, tiijätkö mikä olet, olet vain "tuuleen huutelija ja pierusikaan ei haise, olet siis olematon!
kyyyllä 7.11.2015 23:08 pätevä saattaa ollakki, vaan liekkö sopiva.Ei viihtynny pyhäkkääl
onko "pöljempää lausuntoa jos "pätevä ei kelpaa, perseen nuolija on siis pätevä ja kelvollisempi, siinä se on Kämäkin kehityksen jarru ,on ollut ja on, kunnes elossa olevat haudataan, varma on niin"´!
jatkakaa vaan samaan malliin.
"kyyyllä 31.1.2016 13:19 lienee noita työpaikkoja kämäkissä löytynny muillekkin kun kepuille.Hyvälle ja yhteistyökykyiselle (X) yleensä aina löytyy."
"kyyyllä 31.1.2016 17:16 antakaahan vaan niiden valita kj. joille se valinta kuuluu.Ei sitä huutoäänestyksellä.Parhaan valitsevat,sehän on itestään selvää."
"kyyyllä 7.2.2016 15:21 uskoisin että kämäki kuntapäättäjät kyllä tietää ja osaa arvioida mitä tarvitaan ja mitä ei,koska ovat ns. sisällä asioissa.Noin "lonkalta"on turha arvailla.
"kyyyllä 7.2.2016 19:35 Hyvin etenee "johtaja valinnat".
"kyyyllä 7.2.2016 21:27 keput ja varsinkaan lestakeput ei yksin pysty päättämään siitä, kuka kämäki kuntajohtajaksi valitaan..Siitä olen täysin varma."
"kyyyllä 8.2.2016 21:41 jarruveliä siellä, jarruveliä siellä.Mitäs pahaa siinä on jos sopivin kj. sattuis olemaan nyt vaikkapa kepu.Naurattaa"
"kyyyllä 18.2.2016 18:24 hyväveli,hyväveli.Jarruveli vinkuu.Mauno kj:ksi."
"kyyyllä 31.1.2016 10:23 vaan se jos kovin j-positiivinen kuntajohtaja tulee valituksi niin se on tuo yhteistyö mahdotonta kuntapäättäjien kanssa.Kun rengiksi kuntalaisille tulee se vaatii silloin tietynlaista nöyryyttäkin.Isännät/emännät kun kuitenkin loppupeleissä päättää koska ovat myös vastuussa."
*******************
(X)"KEPUkärsämäki 31.1.2016 13:42 MITEN YHTEISTYÖKYKYINEN JA HYVÄ ON EHDOKAS KJ:KSI JOKA EROSI AIKAISEMMIN KJ:N VIRASTAAN KOSKA EI HYVÄKSYNYT VALTUUSTON PÄÄTÖKSIÄ?"
VASTAUS?
ps. Sinun sanojasi lainaten "Kun rengiksi kuntalaisille tulee se vaatii silloin tietynlaista nöyryyttäkin.Isännät/emännät kun kuitenkin loppupeleissä päättää"
Onko yhteistyökykyinen vai ei kysymys ei pitäisi olla liian korkeatasoinen edes sinulle? Helpotetaan KYLLÄ vai EI?
Kommentoin tuohon "Isännät/emännät kun kuitenkin loppupeleissä päättää koska ovat myös vastuussa"
Eivät ole. Ainoa vastuullinen on KJ mistä esimerkkinä nykyinen joka perääntyi laittoman päätöksen täytäntöönpanosta vasta siinä vaiheessa kun valtio uhkasi ihan suoraan juridisilla vastuilla. "Isännät/emännät" vastaavasti ovat vastuista vapaat mistä esimerkkinä nykyinen kokoonpano ja johtotehtävissä olevat palkittiin johtopaikkojen jatkoajalla samassa kokouksessa missä tuotiin esille kuinka heidän toimintansa KHO totesi lainvastaisiksi. Edelleen vähemmistön edustajilla maksatettiin valituksiena käräjäkulut siinä missä enemmistön valitukset ja lakimies palkkiot maksatettiin kunnan kassasta. Se siitä sinun vastuunkannosta.
ei siinnä tarvi "perseennuolija"olla.Mutta kun kuntapäättäjille rengiksi meinaa niin tietynlaista "nöyryyttä" ja yhteistyökykyä se vaatii.Eihän se hyvää lopputulosta lupaa jos rengillä on ajatuksena,että isännäksi isännän paikalle.Nyt renki ehdokkaita arvioidaan ja sopivin tietysti valitaan.
Vastaus kysymykseesi löytyy seuraavasta kommentista:
"kyyyllä 31.1.2016 10:23 vaan se jos kovin j-positiivinen kuntajohtaja tulee valituksi niin se on tuo yhteistyö mahdotonta kuntapäättäjien kanssa.Kun rengiksi kuntalaisille tulee se vaatii silloin tietynlaista nöyryyttäkin.Isännät/emännät kun kuitenkin loppupeleissä päättää koska ovat myös vastuussa."
Haetaan renkiä kuten esim. Jussila ei johtajatyyppiä mitä Ranto edustaa. Ranto ei hypi kun hyvävelit käskee siinä missä Jussila hyppää kun käsketään. Rumasti sanottu mutta mitä tuota kaunistelemaan esitetään asiat niinkuin ne on. Ranto on paljon fiksumpi kuin kämäen päättäjät yhteensä siksi ei tule valituksi ja siksi hänet korvataan juoksupojalla.
"kyyyllä 31.1.2016 13:19 lienee noita työpaikkoja kämäkissä löytynny muillekkin kun kepuille.Hyvälle ja yhteistyökykyiselle (X) yleensä aina löytyy."
"kyyyllä 31.1.2016 17:16 antakaahan vaan niiden valita kj. joille se valinta kuuluu.Ei sitä huutoäänestyksellä.Parhaan valitsevat,sehän on itestään selvää."
"kyyyllä 7.2.2016 15:21 uskoisin että kämäki kuntapäättäjät kyllä tietää ja osaa arvioida mitä tarvitaan ja mitä ei,koska ovat ns. sisällä asioissa.Noin "lonkalta"on turha arvailla.
"kyyyllä 7.2.2016 19:35 Hyvin etenee "johtaja valinnat".
"kyyyllä 7.2.2016 21:27 keput ja varsinkaan lestakeput ei yksin pysty päättämään siitä, kuka kämäki kuntajohtajaksi valitaan..Siitä olen täysin varma."
"kyyyllä 8.2.2016 21:41 jarruveliä siellä, jarruveliä siellä.Mitäs pahaa siinä on jos sopivin kj. sattuis olemaan nyt vaikkapa kepu.Naurattaa"
"kyyyllä 18.2.2016 18:24 hyväveli,hyväveli.Jarruveli vinkuu.Mauno kj:ksi."
"kyyyllä 31.1.2016 10:23 vaan se jos kovin j-positiivinen kuntajohtaja tulee valituksi niin se on tuo yhteistyö mahdotonta kuntapäättäjien kanssa.Kun rengiksi kuntalaisille tulee se vaatii silloin tietynlaista nöyryyttäkin.Isännät/emännät kun kuitenkin loppupeleissä päättää koska ovat myös vastuussa."
"kyyyllä 20.2.2016 23:52 ei siinnä tarvi "perseennuolija"olla.Mutta kun kuntapäättäjille rengiksi meinaa niin tietynlaista "nöyryyttä" ja yhteistyökykyä se vaatii.Eihän se hyvää lopputulosta lupaa jos rengillä on ajatuksena,että isännäksi isännän paikalle.Nyt renki ehdokkaita arvioidaan ja sopivin tietysti valitaan."
*******************
(X)"KEPUkärsämäki 31.1.2016 13:42 MITEN YHTEISTYÖKYKYINEN JA HYVÄ ON EHDOKAS KJ:KSI JOKA EROSI AIKAISEMMIN KJ:N VIRASTAAN KOSKA EI HYVÄKSYNYT VALTUUSTON PÄÄTÖKSIÄ?"
VASTAUS?
ps. Sinun sanojasi lainaten "Eihän se hyvää lopputulosta lupaa jos rengillä on ajatuksena,että isännäksi isännän paikalle.Nyt renki ehdokkaita arvioidaan ja sopivin tietysti valitaan."
Vastasit jo edellä esittämääni kysymykseen mutta haluan kuulla sen sinulta tähän viestiin muuten toistan saman viestin yhtä monesti kuin sinä "jarruvelit vinkuu naurattaa".
KYLLÄ vai EI? Helppo kysymys johon vastaamalla pääset piinasta.
ps2. Mikä muu renki on kuin perseennuolija jolta sinä itse vaadit perseennuolemista?
suomessa "rikollisia" rangaistaan jos siihen on aihetta.Ja oikeushan sen päättää onko aihetta.Koska tiedät kertoa, että Kho katsoo laittomuuksia tehdyn niin kyllä silloin tiedät kysymättäkin onko jotakuta rangaistu ja miten.Jos taas ketään ei ole rangaistu niin silloin nuot "rikokset" muhii jonkun pienessä päässä. Ja mitä tulee tuohon,,että isännät/miehet ja emännät/naiset valtuustossa loppupeleissä päättää,niin siitä tuskin tarvinnee kiistellä.
nyt jarruvelit "vyöryttää".Pikku pakko alkaa uskoa.,notta liian hyvää kämäkille.Eivät ymmärrä hyvän päälle.
renkihän on yleensä sellainen jolle jonkun muun on järjestettävä töitä.Ja hyvä renki joka poikkeuksetta valitaan tekee hyvää yhteistyötä työnantajansa kanssa hän kun ymmärtää, että se on kummankin etu.
"kyyyllä 31.1.2016 13:19 lienee noita työpaikkoja kämäkissä löytynny muillekkin kun kepuille.Hyvälle ja yhteistyökykyiselle (X) yleensä aina löytyy."
"kyyyllä 31.1.2016 17:16 antakaahan vaan niiden valita kj. joille se valinta kuuluu.Ei sitä huutoäänestyksellä.Parhaan valitsevat,sehän on itestään selvää."
"kyyyllä 7.2.2016 15:21 uskoisin että kämäki kuntapäättäjät kyllä tietää ja osaa arvioida mitä tarvitaan ja mitä ei,koska ovat ns. sisällä asioissa.Noin "lonkalta"on turha arvailla.
"kyyyllä 7.2.2016 19:35 Hyvin etenee "johtaja valinnat".
"kyyyllä 7.2.2016 21:27 keput ja varsinkaan lestakeput ei yksin pysty päättämään siitä, kuka kämäki kuntajohtajaksi valitaan..Siitä olen täysin varma."
"kyyyllä 8.2.2016 21:41 jarruveliä siellä, jarruveliä siellä.Mitäs pahaa siinä on jos sopivin kj. sattuis olemaan nyt vaikkapa kepu.Naurattaa"
"kyyyllä 18.2.2016 18:24 hyväveli,hyväveli.Jarruveli vinkuu.Mauno kj:ksi."
"kyyyllä 31.1.2016 10:23 vaan se jos kovin j-positiivinen kuntajohtaja tulee valituksi niin se on tuo yhteistyö mahdotonta kuntapäättäjien kanssa.Kun rengiksi kuntalaisille tulee se vaatii silloin tietynlaista nöyryyttäkin.Isännät/emännät kun kuitenkin loppupeleissä päättää koska ovat myös vastuussa."
"kyyyllä 20.2.2016 23:52 ei siinnä tarvi "perseennuolija"olla.Mutta kun kuntapäättäjille rengiksi meinaa niin tietynlaista "nöyryyttä" ja yhteistyökykyä se vaatii.Eihän se hyvää lopputulosta lupaa jos rengillä on ajatuksena,että isännäksi isännän paikalle.Nyt renki ehdokkaita arvioidaan ja sopivin tietysti valitaan."
"kyyyllä 21.2.2016 0:43 renkihän on yleensä sellainen jolle jonkun muun on järjestettävä töitä.Ja hyvä renki joka poikkeuksetta valitaan tekee hyvää yhteistyötä työnantajansa kanssa hän kun ymmärtää, että se on kummankin etu."
*******************
(X)"KEPUkärsämäki 31.1.2016 13:42 MITEN YHTEISTYÖKYKYINEN JA HYVÄ ON EHDOKAS KJ:KSI JOKA EROSI AIKAISEMMIN KJ:N VIRASTAAN KOSKA EI HYVÄKSYNYT VALTUUSTON PÄÄTÖKSIÄ?"
VASTAUS?
Vastasit jo edellä lukuisia kertoja esittämääni kysymykseen mutta haluan kuulla sen sinulta tähän viestiin muuten toistan saman viestin yhtä monesti kuin sinä "jarruvelit vinkuu naurattaa".
KYLLÄ vai EI?
"kyyyllä 21.2.2016 0:11 suomessa "rikollisia" rangaistaan jos siihen on aihetta.Ja oikeushan sen päättää onko aihetta.Koska tiedät kertoa, että Kho katsoo laittomuuksia tehdyn niin kyllä silloin tiedät kysymättäkin onko jotakuta rangaistu ja miten"
____________________
VN - "Kärsämäen kunta ei täytä päätöksillään puitelain mukaisia terveydenhuoltoa koskevia yhteistoimintavelvoitteita ja poikkeaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissä aiemmin valtioneuvostolle ilmoittamastaan. Valtioneuvostolla on puitelain mukainen toimivalta velvoittaa kunta pysymään ilmoittamassaan yhteistoiminnassa terveydenhuollon osalta.
Valtioneuvoston päätös esitetään pantavaksi täytäntöön heti, koska Kärsämäen kunta aikoo irtaantua yhteistoiminta-alueesta jo 1.6.2014 lukien. Edellä esitettyjen perusteiden mukaisesti päätöksen täytäntöönpanoa ei yleisen edun vuoksi voida lykätä."
MO - "Markkinaoikeus kumoaa Kärsämäen kunnanhallituksen 7.4.2014 tekemän hankintapäätöksen § 117. Markkinaoikeus kieltää Kärsämäen kuntaa tekemästä hankintasopimusta sanotun päätöksen perusteella tai panemasta sitä muutoin täytäntöön nyt asetetun 1.000.000 euron sakon uhalla."
KHO - "Kunnan esittämät perusteet jättää lain velvoitteet täyttämättä eivät ole lain mukaisia."
___________________
Tuli kolme erillistä sanktiota.
1.) VN esti laittoman eron minkä lisäksi velvoitti kärsämäkiset takaisin kuntayhtymään lakien ja sopimuksien mukaisesti. KJ esittelijän roolissa totteli kiltisti koska muuten olisi joutunut henkilökohtaisesti juridisiin vastuisiin.
2.) MO kumosi laittoman kilpailutuksen ja kielsi täytäntöönpanon miljoonan uhkasakolla painostaen minkä lisäksi vaati kilpailutuksen uusintaa mikäli kärsämäki jatkaa ulkoistamista.
3.) KHO edelleen totesi kärsämäen eropäätöksen olleen laittoman todeten VN:n päätöksen olleen lainmukainen vaikka kärsämäkiset lainrikkojat muuta väitti.
Oliko muuta?
Tee taas "kyyyllät" ja vastaa miten nopeat sai hitaat yksityinen tuli karavaani kulkee jarruvelit vinkuu naurattaa - Riippumaton.
tai sitten vastaa taas saatuaan esittämäänsä kysymykseen vastauksen että kysyttiinkö sinulta mitään kysymyksen kertoen että nyt ei ainakaan kysytty heh heh..
Kaappipersuhan tuo "kyyyllä" taitaa olla kun kirjoittelee täällä viestejä rengistä jonka pitää olla yhteistyökykyinen päättäjien kanssa. Kärsäpersujen ei tarvitse kuin poimia "kyyyllän" kannanottoja Muukkosen soveltuvuuden kyseenalaistamiseksi tuleviin hallituksen ja valtuuston kokouksiin.
Pari poimintaa esimerkkinä edellistä:
**********
"kyyyllä 20.2.2016 23:52 kun kuntapäättäjille rengiksi meinaa niin tietynlaista "nöyryyttä" ja yhteistyökykyä se vaatii.Eihän se hyvää lopputulosta lupaa jos rengillä on ajatuksena,että isännäksi isännän paikalle."
"kyyyllä 21.2.2016 0:43 renkihän on yleensä sellainen jolle jonkun muun on järjestettävä töitä.Ja hyvä renki joka poikkeuksetta valitaan tekee hyvää yhteistyötä työnantajansa kanssa"
**********
Lisäyksenä edellisiin "kyyyllän" kannaottoihin "yhteistyökykyisestä rengistä" pari poimintaa eri viestiketjusta:
**********
vielä1poiminta
31.1.2016 18:42
"UUSI Soveltuvuustesti 31.1.2016 18:07
"Jyväskylä 28.9.2010 klo 7:15 | päivitetty 5.6.2012 klo 8:36
Muukkonen lähtee Kyyjärveltä
Kyyjärven kunnanjohtaja Matti Muukkonen on irtisanoutunut. Muukkonen lopettaa virassa tämän vuoden vuoden lopussa. Yksi syy eroon on se, että Muukkonen ajoi voimakkaasti pohjoisen Keski-Suomen viiden kunnan liitosta, mutta Kyyjärven luottamushenkilöt olivat asiasta eri mieltä.
Näkemyserot luottamushenkilöiden kanssa saivat Matti Muukkosen irtisanoutumaan Kyyjärven kunnanjohtajan virasta. Kuva: YLE Keski-Suomi / Satu Kontio
KYYJÄRVI
Muukkonen kertoo julkisuuteen antamassaan tiedotteessa, että kunnan johtoon tarvitaan henkilö, joka on samoilla linjoilla kunnan luottamusjohdon kanssa Kyyjärven itsenäisyydestä. Kyyjärven kunnanvaltuusto päätti eilen illalla, ettei se vie vireillä ollutta viiden kunnan kuntajakoselvitystä liitosmenettelyyn.
Kyyjärven kunnanjohtaja Matti Muukkosen johtajasopimukseen sisältyy eroraha, joka on vastaa kymmenen kuukauden palkkaa."
"Muukkonen ajoi voimakkaasti pohjoisen Keski-Suomen viiden kunnan liitosta, mutta Kyyjärven luottamushenkilöt olivat asiasta eri mieltä - Näkemyserot luottamushenkilöiden kanssa saivat Matti Muukkosen irtisanoutumaan Kyyjärven kunnanjohtajan virasta - Muukkonen kertoo julkisuuteen antamassaan tiedotteessa, että kunnan johtoon tarvitaan henkilö, joka on samoilla linjoilla kunnan luottamusjohdon kanssa"
**********
"kyyyllä 20.2.2016 23:52 kun kuntapäättäjille rengiksi meinaa niin tietynlaista "nöyryyttä" ja yhteistyökykyä se vaatii.Eihän se hyvää lopputulosta lupaa jos rengillä on ajatuksena,että isännäksi isännän paikalle."
"kyyyllä 21.2.2016 0:43 renkihän on yleensä sellainen jolle jonkun muun on järjestettävä töitä.Ja hyvä renki joka poikkeuksetta valitaan tekee hyvää yhteistyötä työnantajansa kanssa"
**********
"KEPUkärsämäki 31.1.2016 13:42 MITEN YHTEISTYÖKYKYINEN JA HYVÄ ON EHDOKAS KJ:KSI JOKA EROSI AIKAISEMMIN KJ:N VIRASTAAN KOSKA EI HYVÄKSYNYT VALTUUSTON PÄÄTÖKSIÄ?"
**********
"Kärsäpersujen ei tarvitse kuin poimia "kyyyllän" kannanottoja Muukkosen soveltuvuuden kyseenalaistamiseksi tuleviin hallituksen ja valtuuston kokouksiin."
minkälaiset pisteet mahtaa saada soveltuvuustesteissä ehdokas joka antoi julkisuuteen tiedotteen missä kertoi että kunnan johtoon tarvitaan henkilö, joka on samoilla linjoilla kunnan luottamusjohdon kanssa sen jälkeen kun erosi kj:sta perusteina erimielisyydet päättäjien kanssa..?
Vai pitäisikö kysyä miten tuollainen yhteistyökyvytön yleensä pääsi edes haastatteluihin saati soveltuvuustesteihin..?
Kärsämäen irtaantumispäätöstä ei voida pitää erityisen moitittavana tai palveluita vaarantavana, vaan ajallisesti hieman aikaistettuna_Kärsämäen kunta ei myöskään ymmärrä, millä tavoin irtautuminen juuri 1.6.2014 voisi aiheuttaa ongelmia, mutta 1.1.2015 tilanteeseen ei puututtaisi _se on ollut kuntalain edellyttämää vastuullista kunnan talouden hoitoa, jolle ei tulisi kunnan ulkopuolisten toimesta asettaa esteitä.
Mitenkäs ja koska "kyyyllän" on kannanottoja tehnyt jostakin Muukkosesta.
"kyyyllä 31.1.2016 13:19 lienee noita työpaikkoja kämäkissä löytynny muillekkin kun kepuille.Hyvälle ja yhteistyökykyiselle (X) yleensä aina löytyy."
"kyyyllä 31.1.2016 17:16 antakaahan vaan niiden valita kj. joille se valinta kuuluu.Ei sitä huutoäänestyksellä.Parhaan valitsevat,sehän on itestään selvää."
"kyyyllä 7.2.2016 15:21 uskoisin että kämäki kuntapäättäjät kyllä tietää ja osaa arvioida mitä tarvitaan ja mitä ei,koska ovat ns. sisällä asioissa.Noin "lonkalta"on turha arvailla.
"kyyyllä 7.2.2016 19:35 Hyvin etenee "johtaja valinnat".
"kyyyllä 7.2.2016 21:27 keput ja varsinkaan lestakeput ei yksin pysty päättämään siitä, kuka kämäki kuntajohtajaksi valitaan..Siitä olen täysin varma."
"kyyyllä 8.2.2016 21:41 jarruveliä siellä, jarruveliä siellä.Mitäs pahaa siinä on jos sopivin kj. sattuis olemaan nyt vaikkapa kepu.Naurattaa"
"kyyyllä 18.2.2016 18:24 hyväveli,hyväveli.Jarruveli vinkuu.Mauno kj:ksi."
"kyyyllä 31.1.2016 10:23 vaan se jos kovin j-positiivinen kuntajohtaja tulee valituksi niin se on tuo yhteistyö mahdotonta kuntapäättäjien kanssa.Kun rengiksi kuntalaisille tulee se vaatii silloin tietynlaista nöyryyttäkin.Isännät/emännät kun kuitenkin loppupeleissä päättää koska ovat myös vastuussa."
"kyyyllä 20.2.2016 23:52 ei siinnä tarvi "perseennuolija"olla.Mutta kun kuntapäättäjille rengiksi meinaa niin tietynlaista "nöyryyttä" ja yhteistyökykyä se vaatii.Eihän se hyvää lopputulosta lupaa jos rengillä on ajatuksena,että isännäksi isännän paikalle.Nyt renki ehdokkaita arvioidaan ja sopivin tietysti valitaan."
"kyyyllä 21.2.2016 0:43 renkihän on yleensä sellainen jolle jonkun muun on järjestettävä töitä.Ja hyvä renki joka poikkeuksetta valitaan tekee hyvää yhteistyötä työnantajansa kanssa hän kun ymmärtää, että se on kummankin etu."
"kyyyllä 21.2.2016 14:10 Mitenkäs ja koska "kyyyllän" on kannanottoja tehnyt jostakin Muukkosesta."
*******************
(X)"KEPUkärsämäki 31.1.2016 13:42 MITEN YHTEISTYÖKYKYINEN JA HYVÄ ON EHDOKAS KJ:KSI - muukkonen - ON JOKA EROSI AIKAISEMMIN KJ:N VIRASTAAN KOSKA EI HYVÄKSYNYT VALTUUSTON PÄÄTÖKSIÄ?"
VASTAUS?
Vastasit jo edellä lukuisia kertoja esittämääni kysymykseen mutta haluan kuulla sen sinulta tähän viestiin muuten toistan saman viestin yhtä monesti kuin sinä "jarruvelit vinkuu naurattaa".
ps. Kuten voit nimimerkistä todeta tämä on jo 40:s kerta kun sinulta kysytään miten yhteistyökykyinen renki Muukkonen on kärsämäelle koska erosi jo kj:sta koska ei ollut yhteistyökykyinen renki?
KYLLÄ vai EI?
eihän tuo ole koko asia .Vaan se mihin valituksiin tai vastineisiin nuot poiminnot liittyy."Sanktioita" sanotaan tulleen mutta ei ne ole missään kokretisoitunnu.Siis todellisia väitettyjä "rikollisia" ei olekkaan.On vaan ollut näkemys eroja jotka on selvitysten jälkeen hyväksytty ja asiat näin saatettu kunnan tahtomaan järjestykseen.
kokoonnuttiin "jarruveljien"kanssa ja päätettiin antaa paskaaropeliin sinulle.Sopinee.Riippumatonajattelija,Naurattaa.
http://www.karsamaki.fi/dynasty/kokous/2014345-9-1.PDF
http://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/hankintaasiat/hankintaasiat/1415366417383.html
http://www.karsamaki.fi/dynasty/kokous/2014357-11-1.PDF
http://www.karsamaki.fi/dynasty/kokous/2014357-13-1.PDF
http://kho.fi/fi/index/paatoksia/vuosikirjapaatokset/vuosikirjapaatos/1419260813343.html
Kaipaamaasi konkretiaa kiellä kuten tapoihisi kuuluu vaikka kaikesta sinulle pyynnöstäsi esitetään mustaa valkoisella. Kysy toki lisää RIIPPUMATON jos on vielä epäselvyyksiä?
tuollaset miehet kun jotakin on "päättämässä",niin se vaan.Naurattaa. No kenelle päätitte antaa. Ole varovainen kun noin taitamaton olet ettei tule vaan taas omaan ropeliisi.Pöljä.
Lue tarkkaan ja yritä sitten ymmärtää lukemasi. Kiinnitä eritoten huomiota kämäkisten valitukseen jossa itse kertovat ettei kukaan olisi puuttunut kämäkisten päätöksien tekoon ja täytäntöönpanoon jos ne olisivat olleet lakien mukaisia ja sisäistä edellinen. Ulkoistamista ei alunperinkään olisi kukaan voinut estää mutta kun oli tarpeeksi tolloja päättäjiä eikös onnistuneet saamaan "paskaa ropeliin" niin VN:lta, MO:lta kuin KHO:takin asiassa joka olisi ollut läpihuutojuttu lakien ja sopimuksien mukaisesti toteutettuna.
ps. Sano vaan nopeat söi hitaat yksityinen tuli jipiii jarruvelit vinkuu yms. tasosi mukaista lapsentasoista tekstiä mutta muista ettei sitä yksityistämistä kukaan olisi voinut missään välissä edes estää.
Onko sinun ihan pakko langeta ihan jokaiseen provoon?
"välitilinpäätöstä".Eikö tuo ole vieläkään kirkastunnu, kuinka kaikki sitten päättyikään.Ei siitä enempää, kun et tykkää noista "toistoista".Nekun on "vaktaa".Nyt"hämmennät" kj. valintoja jotka on päättäjilläkin vasta vaiheessa.Jos kohta oletkin päättäjä niin ethän sinä yksin siltikään kj:aa kämäkisille voi valita.Vaikka nyt joku jussila tuntuukin olevan sinulle" ihan varma" tuleva kj.Moni muukin siihen päätösvaiheessa "sanansa" sanoo.
yritäppä jo ymmärtää mitä kämäki haki ja sen se myös sitten loppupeleissä sai.Kato ympärillesi mitä "rikolliset" teki.Muu onkin siinä asiassa sitten jarruvelien saivartelua.Naurattaa.
Esitit kysymyksen mihin vastasin lisäämällä siihen kuinka yksityistämistä ei kukaan olisi voinut edes estää jne. mitä jatkoin kertomalla kuinka tulet vastaamaan ja oikeassa olin siinäkin. KJ:n valintaan en ottanut kantaa enkä todellakaan ole pyrkimässä päättäjäksi mistä yleensa sait tuollaisen käsityksen älä vääristele ja vaihda aihetta kun vastaukset esittämääsi kysymykseen eivät sinua miellyttäneet.
Minun vuoroni kysyä keskustelupalstan ideologian mukaisesti. Mitä kärsämäki saavutti yksityistämisellä ja mikä on edessä yksityistämisestä huolimatta? Vastasin edellä asiallisesti sinun esittämiin kysymyksiin ja edellytän sinun toimivan samoin.
"kyyyllä 21.2.2016 15:09 yritäppä jo ymmärtää mitä kämäki haki"
VASTAUS:
http://www.karsamaki.fi/dynasty/kokous/2014357-13-1.PDF
Sivulta 3/6
"Kärsämäen kunta ei myöskään ymmärrä, millä tavoin irtautuminen juuri 1.6.2014 voisi aiheuttaa ongelmia, mutta 1.1.2015 tilanteeseen ei puututtaisi"
____________________
"kyyyllä 21.2.2016 15:09 Kato ympärillesi mitä "rikolliset" teki."
VASTAUS:
VN - "Kärsämäen kunta ei täytä päätöksillään puitelain mukaisia terveydenhuoltoa koskevia yhteistoimintavelvoitteita ja poikkeaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissä aiemmin valtioneuvostolle ilmoittamastaan. Valtioneuvostolla on puitelain mukainen toimivalta velvoittaa kunta pysymään ilmoittamassaan yhteistoiminnassa terveydenhuollon osalta.
Valtioneuvoston päätös esitetään pantavaksi täytäntöön heti, koska Kärsämäen kunta aikoo irtaantua yhteistoiminta-alueesta jo 1.6.2014 lukien. Edellä esitettyjen perusteiden mukaisesti päätöksen täytäntöönpanoa ei yleisen edun vuoksi voida lykätä."
MO - "Markkinaoikeus kumoaa Kärsämäen kunnanhallituksen 7.4.2014 tekemän hankintapäätöksen § 117. Markkinaoikeus kieltää Kärsämäen kuntaa tekemästä hankintasopimusta sanotun päätöksen perusteella tai panemasta sitä muutoin täytäntöön nyt asetetun 1.000.000 euron sakon uhalla."
KHO - "Kunnan esittämät perusteet jättää lain velvoitteet täyttämättä eivät ole lain mukaisia."
___________________
Tuli kolme erillistä sanktiota.
1.) VN esti laittoman eron minkä lisäksi velvoitti kärsämäkiset takaisin kuntayhtymään lakien ja sopimuksien mukaisesti. KJ esittelijän roolissa totteli kiltisti koska muuten olisi joutunut henkilökohtaisesti juridisiin vastuisiin.
2.) MO kumosi laittoman kilpailutuksen ja kielsi täytäntöönpanon miljoonan uhkasakolla painostaen minkä lisäksi vaati kilpailutuksen uusintaa mikäli kärsämäki jatkaa ulkoistamista.
3.) KHO edelleen totesi kärsämäen eropäätöksen olleen laittoman todeten VN:n päätöksen olleen lainmukainen vaikka kärsämäkiset lainrikkojat muuta väitti.
Oliko muuta?
kumma käsitys sinulla kysymyksistä.Kovasti yritettii estää yksityistämistä ja vieläkään ei sitä millään hyväksyttäis."rikollisesti" tehtyjä päätöksiä.Naurattaa.
Onkos sinun.Ei ole mutta teet sen kuitenkin.Naurattaa.
Aivan oikein. "rikollisesti" tehtyjä päätöksiä yritettii estää - ja siinä myös onnistuttiin mutta huom. valtion toimesta mutta vingu toki jarruvelien perään jos se helpottaa? Siinäkin olet ihan oikeassa ettei yksityistämisiä vieläkään hyväksytä siitä esimerkkinä Sipilän laki jolla estää ulkoistamiset mutta vingu tuossakin asiassa jarruvelien perään mikäpäs siinä.
niih..lähes tulkoon se on "pakko"vastata kun ovat niin hyviä"rovoja" Kämäkijarruvelit on niin tohkeissaan oli asia mikä hyvään,ja kun heittä heille vähän "tosi asiaa" niin tulevat siitä niin hyvin aktiiviseksi.Ja niin kovin rovosoituvat.Elämä on.
hyvin "onnistuttiin".kämäkillä.Naurattaa.
on taas joku pirun "vakiohäirikkö" antannu kyyyllä koskenlaskija vinkujalle aktiviteettia hyvin "onnistuttiin" kämäkillä .naitu on ,seitsemän kertaa viime yönäkin.Naurattaa
Ja kerrotkos vielä minne se karvanaama kulkee.Naurattaa mutta haittaaxe.Pöljä
ps. Miksi sinä vastaat kun sinulta ei kysytä (provot) ja et vastaa kun sinulta kysytään (ei provot)? Liian vaikeaa sinulle.Naurattaa.Selänteen syytä ihan ja kakki.
nii palijoko piti Atten sopimusta velala subjentoida, palijoko olisi mennyt yli 11 milijoonan
Ylihän ne soten kokonaismenot menee 11sta rajoilla kiikkui jo marraskuussa kämäki maksaakönttäsumman päälle omistaan
sitteh on voinut, mennyt yli 12, oliko kuntayht. selänteen koskaan yli 11milj/vuosi, jos 2 milliä/vuosi köntänpäälle x7 vuotta = 14 milliä jälkiperintää korot
Kärsämäki oli selänteen jäsenkunnista "sairain" kunta kaikista jäsenkunnista ja selänne laskutti palvelujen mukaan eritellen jokaisen euron minne ne meni mutta selänteen syyksi ne vuosittain kasvaneet menot laitettiin jotka siis johtui sairastavuuden kasvusta.
Ei sitä kukaan saa koskaan selville miten kalliiksi kärsämäen sotemenot todellisuudessa tuli 2015. Esimerkiksi lähetteiden määrä kasvoi hurjasti oliko peräti 30% ja se näkyi toteutumissa aikansa kunnes loppuvuodesta menokäyrä tuli korkealta ja kovaa alas. Jos vielä joulukuun toteumat tippuu vuoden keskiarvoon nähden yli puoli milliä silloin joku kikkailee tilastoja mieleiseen suuntaan jotta könttä ei muka ylittyisi?? Maksattavat sitten vuosien kuluttua vuosien aikan kertyneistä saataviaan??
Ei selännemenot ole oikein vertailupohjaisia attendon kanssa koska oleellisin asia on jätetty kertomatta eli se, että sopimussisältö ei ole enää sama mikä selänteen aikana oli. Esimerkkinä edelliseen selännekkin tuottaisi uuden sopimuksen pohjalta sotepalvelut kärsämäkisille edullisemmin kuin aikaisemmin.
Könttä oli loppuvuodesta ylittymässä melkein puolellatoista miljoonalla mutta "yllättäen" vuoden viimeisten kuukausien kohdalla menot paitsi laski myös määrissä joilla ne ylityksetkin nollattiin?? Totuutena en tietenkään asiaa esitä kerron vain miltä se vaikuttaa omasta mielestä.
em saa sen kuvan että kuntalaisia huijataan ja samalla tehtyjen virheratkaisujen peittämiseksi
Saako kysyä miksi sinä herätä aina tuon saman asian otsikoihin heittämällä bensaa hiilloksille? Tulipahan mieleen kun aina kun asiasta ei täällä puhuta sinä ilmestyt ja nostat asian puheeksi?? Sitten jarruvelit vinkuu kun itse nostat aiheen esille???
Voi kuule käy tutustumassa Rääkkylään attendon hommanneiden päättäjien lausuntoihin eri lehdille tms. Turpaan tuli ja raskaasti ja kunta on valtion holhouksessa mutta voi että miten fiksu päätös me tehtiin kun ulkoistettiin voi että. Itsepetos huipussaan kun ei luonto anna periksi tunnustaa miten raskas virhe tuli tehtyä. Attendoa kehutaan edelleen vaikka kusi silmään sata nolla ja siitäkin huolimatta että ovat jo palaamassa takaisin kuntayhtymään ja sanoen hei hei Attendo.
Kärsämäessä tulee toistumaan sama siitä minä olen ihan sata varma. Narsistit kun eivät koskaan tee virheitä ja kaikki ongelmat ovat aina muiden aiheuttamia.
"Kärsämäen kunnan sairastavuusindeksi on kohonnut huomattavasti 2011-2012 ja on Selänteen kunnista korkein.
Kärsämäen kunnan sairastavuusindeksi on koholla edelleen, mutta hienoisessa laskussa v2013-2014"
Kunnan omista asiakirjoista poimintoja
Tämä"kyyylän kulmiotuminen Kärsämäen Keskusta-kunta enemistön S-24 palstan edustajaksi on saavuttanut jo perffomaanisen ja kultyyr´lisen jalat kattoon teat´raallisen heiluvuuden, sopinee erinomaisen ilmeisesti homogeeniseen intentensiiviin.
Puhu suomea että me juntitkin tajutaan mistä sinä puhut? Kyyyllä potee huonoa omaatuntoa ja kalastelee jo säälipisteitä JARRUVELJILTÄ Rannon suhteen mutta se ei kauaa kestä. Kunhan käy lataamassapatterit eli kokoontuu kärsäkepujen kanssa paita taas kääntyy. Avauksen aiheesta kertoi jo sen kaiken oleellisimman eli sen että kärsämäki ei ole hakemassa uutta kj:aa vaan renkiä joka hyppii hyvävelien pillin mukaan. Nolo tapaus
kokoonnuttiin "kärsäkepujen"kanssa ja päätettiin antaa säälipisteitä sinulle.Sopinee.Riippumatonajattelija,Naurattaa.
on taas joku pirun "vakiohäirikkö" antannu vinkujille aktiviteettia.
Valitettavasti kuitenkin Jussilan valitsevat uudeksi kunnanjohtajaksi,tehkööt semmoisen sopimuksen että jos kahdessa vuodessa ei saa hommattua uusia yrityksiä ja lisää työpaikkoja Kärsämäelle niin potkut ja parempi tilalle.