Vakituisen työsopimuksen muuttaminen?

Olen töissä eräässä suomalaisessa myymäläketjussa paikkakunnalla X, joka sijaitsee noin 300km päässä kotipaikkakunnaltani Y (perheeni on siellä ja asun siellä viikonloput). Olen saanut siis firman sisällä vakituisen paikan (joka minulle vastavalmistuneena tällä alalla pari vuotta sitten oli iso ja tärkeä juttu). Nykyisen paikkakunnan esimiehen kanssa on "suullinen sopimus", että sitten kun kotipaikkakunnaltani vapautuu työpaikka, saisin sinne firman sisäisen siirron. Olen ollut hiljattain Y:n liikkeen esimieheen yhteydessä ja vaikuttaa siltä, että keväällä lisätyövoimalle olisi tarvetta. Esimies kuitenkin sanoi, että he ottaisivat aluksi sinne ainoastaan uusia määräaikaisia työntekijöitä. Eli mikäli haluaisin siirron kotipaikkakunnalleni, pitäisi vakituinen työsopimukseni muuttaa määräaikaiseksi?? En ymmärrä, miksei työsopimusta voisi muuten pitää ennallaan, muuttaa vain työn suorittamispaikan. Menetelläänköhän tässä nyt kaikkien sääntöjen mukaan?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Työntekijä kirjoitti:

Olen töissä eräässä suomalaisessa myymäläketjussa paikkakunnalla X, joka sijaitsee noin 300km päässä kotipaikkakunnaltani Y (perheeni on siellä ja asun siellä viikonloput). Olen saanut siis firman sisällä vakituisen paikan (joka minulle vastavalmistuneena tällä alalla pari vuotta sitten oli iso ja tärkeä juttu). Nykyisen paikkakunnan esimiehen kanssa on "suullinen sopimus", että sitten kun kotipaikkakunnaltani vapautuu työpaikka, saisin sinne firman sisäisen siirron. Olen ollut hiljattain Y:n liikkeen esimieheen yhteydessä ja vaikuttaa siltä, että keväällä lisätyövoimalle olisi tarvetta. Esimies kuitenkin sanoi, että he ottaisivat aluksi sinne ainoastaan uusia määräaikaisia työntekijöitä. Eli mikäli haluaisin siirron kotipaikkakunnalleni, pitäisi vakituinen työsopimukseni muuttaa määräaikaiseksi?? En ymmärrä, miksei työsopimusta voisi muuten pitää ennallaan, muuttaa vain työn suorittamispaikan. Menetelläänköhän tässä nyt kaikkien sääntöjen mukaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu