Jokerit C tuuliajolla

Ihmetellä täytyy mitä tälle Jokeri-joukkueelle on tapahtunut. Useita kausia joukkue on ollut ikäluokkansa ehdotonta parhaimmistoa, mutta tällä erää ei hyvältä näytä. Peli on sekaisin ja tappioita tulee. Pelaajat turhautuneita ja haluttomia. Valmentajat aitiossa eivät vaikuta elävän mukana kentän tapahtumissa. Perjantai iltana Blues murskasi ryhdittömän jokerijengin. Missä vika?
301017
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Ei voi olla totta että 2:n metrin syötöt mennä 3:a metriä ohi!
Puolustajat on umpi surkeita tossa joukkueessa! pari hyvää hyökkääjää?

Äänestä

jokerien pelaajilla on motivaatio ongelmia, he eivät treenaa täysillä vaan käyttävät esim nuuskaa alkulämmöillä ja sen sellaista.

Äänestä
  • Kattelin ekan erän paikanpäällä tänään ja muutama huomio. Taitaa olla jo johtoryhmäkin luovuttanut kun tänään vaihtoaitiossa oli yksi valmentaja ja yksi huoltaja. Valmentaja seisoi kädet taskussa ja varmaan vatkasi samalla kiveksiään, siltä se ainakin vaikutti. Jokereitten peli oli tosi huonoa, eivät saaneet yhtään kunnon hyökkäyksiä ja syöttöketjut puuttuivat. Omalla alueella olivat kokoajan pulassa ja tuntui siltä etteivät pelaajat tieneet mitä tps pyörityksessä olisi pitänyt tehdä. Mitähän joukkueelle on tapahtunut kun aikaisempina vuosina ne ovat olleet Suomen kärkeä??

    Äänestä

  • itsekin kattelin koko peli. Jokerien äijillä oli esim jäälämöillä nuusska huulessa että niin... monia siellä ei mikän kiinosta paitsi pillu jota saa kun sanoo että pelaa jokerit c

    Äänestä

Maalivahtien osalta viikonlopun tilastot on hilpeää luettavaa.

Äänestä

Railo vitun paska koutsi. Kokemus kertoo tältä kaudelta #2015-2016

Äänestä
  • Aivan vitun samaa mieltä

    Äänestä

Joukkue ei osaa pelata, koska valmentaja on hevonen

Äänestä

Jokerit C pojat on pantu väkisin pelaamaan kiakkoo, vaikka niden taipumukset viitaavat vahvasti ammattimaiseen nenänkaivuuseen ja pippelillä leikkimiseen.

Äänestä

Sääliksi käy poikia jotka oikeasti haluaisivat kehittyä mutta siihen ei ole mahdollisuutta koska joukkueessa on niin paljon poikia jotai kiinnostaa enemmän kaljan lipittäminen ja nuuskan tunkeminen ylähuuleen kuin jääkiekon pelaaminen

Äänestä
  • Näköjään aika huonossa joukkueessas i poikasi pelaa jos joukkue menee häviämään tälläselle päihdejoukkueelle.

    Äänestä

Ainakin 99 ikäiset olivat kohteliaita poikia joskus D ikäisissä ja viime kaudella oli ilmapiiri aika v-mäinen. Osa leiju jonnekkin NHL kuvioihin, mutta todellisuus oli lähinnä pleikkariNHL. Onko siis 00:ssa sama meininki päällä.

Äänestä
  • Railo otti loparit Jokereista.

    Äänestä

  • Niin otti ja Yrjänheikinkin pitäs lähtee ulos!! Ei mitään annettavaa juniorikiekolle!

    Äänestä

  • hattupäästä kirjoitti:

    Railo otti loparit Jokereista.

    Railo on hyvä valmentaja.

    Äänestä

  • Niin on ja onnistui silti pilaamaan hyvät pelaajat kaudessa.

    Äänestä

Hei! Jokerit taistelee... Tänäänkin piste lukolta! Ei luovuteta vielä. Miksiköhän Ylösen poika ei ole ollut kokoonpanossa pitkään aikaan?

Äänestä
  • Siis jokerit B kyseessä

    Äänestä

Kun ajattelee että Jokeri C joukkue on tosi iso eikä pärjää. B.ssähän pelaa nolla nollien kiintotähti. Pisteitä ropisee vaikkei kiekkoon koskekaan. Pitäs pyytää avuksi mutta ilm nousee kohta A.n. Valmentajassa mitään vikaa, hyvä koutsi, mutta oisko siinä ympärillä olevat klaanipäälliköt hämmentämässä. Siellä kun on näitä nimimiehiä.
Khl.ssä OUT, kohta B:ssä ja C.ssä OUT, A-nuoret ei mitalia saa se on nähty.

Äänestä

Khl.ssä out, A.ssa out ja B.ssä myös kesälomille.

Äänestä

Eihän se ketään junnua motivoi kun on tiedossa että 1 pelaaja 25:ta saattaa päässä ryssäliigaan.Jättäkää se uppoava seura...Hifk ja Kärpät pelaa C:N finaalissa...piste.

Äänestä

Kauden mittaiset höntsä jäät

Äänestä

Kaikki pääkaupunkiseudun jengit on tuuliajolla. Tippuu toinen toisensa perään. Päätöntä kuskaamista ja koheltamista.

Äänestä

"Päätöntä kuskaamista ja koheltamista" ....juuri näin, mutta sanokaan viisaammat että miksi valmentajia ei tänä päivänä kiinnosta joukkuepelin kehittäminen ja niiden pelaajien tukeminen, jotka ovat hyviä siitä. Siis vaikka olis pelaaja vähän hitaampi kuin toinen niin pitäisikö sillä olla jotain arvoa että se hitaampi ei menetä kiekkoja ja pelaa fiksusti, mutta se nopeampi koheltaa, ei syöttele ja aina on pelipaikka siellä ykköskentässä.

Äänestä
  • Juuri näin. Perusasiat kuten syöttäminen ja nopea yhteispeli. Jokerien c ISOT kaverit seisovilta jaloilta ampuu siniviivalta sitäpä tuo on ollut.

    Äänestä

  • No ne on ne tehopisteet. ei varmasti syötetä.

    Äänestä

A, B ja C out.
Valmennuspällilkö lupaa paljon, mutta....

Äänestä

herätkää pellet railo on vitun paska valmentaja sil on vitu pieni kyrpä

Äänestä

paskat pelaajat ,vittu mitä paskaa

Äänestä

jokerit on paskaa ja hifk on paras

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


profeetta kirjoitti:

Ihmetellä täytyy mitä tälle Jokeri-joukkueelle on tapahtunut. Useita kausia joukkue on ollut ikäluokkansa ehdotonta parhaimmistoa, mutta tällä erää ei hyvältä näytä. Peli on sekaisin ja tappioita tulee. Pelaajat turhautuneita ja haluttomia. Valmentajat aitiossa eivät vaikuta elävän mukana kentän tapahtumissa. Perjantai iltana Blues murskasi ryhdittömän jokerijengin. Missä vika?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu