Hyvä paraislsiset

Ja tosiaankin! Kaikkensa menettäneet eivät enää pelkää menetyksiä. Mullistus on heille tervetullut, toiveita herättävä asia. Siksi saattaa kommunistikin, jolta isänmaalliset äskettäin nilistivät punaisen paidan ja jolle ojentavat nyt mustaa, vetää sen ylleen. Tyytymättömyys kuin tyytymättömyys, paita kuin paita, suuri isänmaa kuin suuri isänmaa. Kunhan vain kumous tulisi.

Mutta useimmat kansanmiehet raapivat vielä korvallistaan: kovasti isänmaallisia ja uskovaisia poikiahan te kyllä olette! Kunhan eivät vain nuo herrat olisi asianne päärunnareina! Sillä asiat ovat aina olleet niin, että mikä on hyvä herroille, se ei ole hyvä yhteiselle kansalle. Jos he tämän ns. kansanvallan aikana, jolloin köyhimmilläkin on muka puheoikeus, ovat saaneet ikeemme raskaaksi, niin eikö ole pelättävä, että suola on kahta kauheampi silloin, kun meillä ei ole nokan koputusta, vaan herrat ja johtajat tekevät mitä tahtovat?”

Näin kirjoitti Pentti Haanpää muistiinpanoissaan oman aikansa fasisteista ja ihan samat ovat merkit ilmassa nytkin.

Kovasti isänmaallisia ovat ainakin omasta mielestään Odinin sotilaat, Rajat kiinni -mielenosoittajat ja jopa MV:n lukijat. He ovat mille tahansa ideologialle välttämätöntä massaa, helposti yllytettäviä ja helposti uhrattavia. Monet ovat menettäneet kaikkensa; on mennyt työpaikka, ihmissuhteet ja usko tulevaisuuteen. Loput pelkäävät menettävänsä kaiken maan hallituksen jatkaessa kurjistamispolitiikkaansa. Jäljelle jäävät katkeruus ja viha. Juuri he vetävät mielellään mustan paidan ylleen. Paita kuin paita, vallankumous kuin vallankumous.

He luulevat ilmeisen vilpittömästi puolustavansa isänmaata. Siksi he ovat ihan 30-luvun fasistien rivimiesten tapaan halukkaita käymään myös kotimaista vihollista vastaan. Kun vihollista ei ole, niin se tehdään. Vihollisiksi kelpaavat kaikki, jotka eivät myönny tai ainakin vaikene heidän edessään.

Eivät he olisi omin päin mustaa paitaa keksineet ylleen vetää, vaan se on ojennettu heille. Ojentajina ovat olleet poliitikot, joista yksi on ideologialtaan musta kuin sepänakan perse ja toinen juhlistaa syntymäpäiväänsä Akateemisen Karjala-Seuran vaakunaksi koristellulla kakulla.

Eivä he suinkaan ainoita ole. Jo vuosia fasismi on noussut vähitellen monenlaisia ihmisiä yhdistäväksi aatteeksi. Ennen niin sekalaiset milloin minkäkin asian vastustajat ovat liittyneet yhteen konservatiivisiksi voimiksi, jotka kokoontuvat yhdistämään tavoitteitaan jopa yliopistolta vuokratuissa tiloissa. Näin yrittävät hankkia itselleen akateemiselta kalskahtavaa arvovaltaa islamofoobikot, tasa-arvoisen avioliiton vastustajat ja ihan vain netissä hävyttömyyksillä kunnostautuneet turhanpäiväiset suunsoittajat. Toimintansa ylevöittämiseksi he ovat nyt valjastaneet sotaratsukseen isänmaallisuuden, vaikka armeijakin on saattanut itseltä jäädä käymättä.

Yksikään näistä poliitikoista, suunsoittajista ja kadulla marssijoista ei ole heidän oikea johtajansa. Vai uskooko joku ihan oikeasti, että tuntematon kemiläismies olisi yksin polkaissut tyhjästä hintaviin, yhdenmukaisiin asusteisiin pukeutuvan joukkoliikkeen kaduille marssimaan, osannut rekisteröidä sen yhdistykseksi ja saanut laajennettua sitä muihinkin maihin? Uskooko joku oikeasti, että oululainen ikuinen opiskelija on omin voimin raivannut tiensä yhdeksi johtavaksi äärioikeiston äänitorveksi?

Mistä ne asian päärunnarit sitten löytyvät? En minä tiedä. Minä olen tuo Haanpään korvallistaan raapiva kansanmies, joka epäilee tarkoituksena olevan kansanvallan lopettamisen kauhean suolan syöttäminen.

Saku Timonen

Haaveile vaan natsi