SDP:n aloitettava yhteistyö Keskustan kanssa

Pitkään jatkunut yhteistyö SDP:n ja Keskustan kesken Kekkosen kaudella taisi jättää jälkeensä riidan puolueiden välille. Kokoomus on käyttänyt tilannetta ansiokkaasti hyväkseen ja junaillut itsensä hallitukseen jomman kumman puolueen kanssa aina kahdeksankymmentäluvulta asti.
Harmi vain että Kokoomus on vienyt niin maaseudun kuin työpaikatkin kurjistumisen partaalle. Maanviljelijät ja karjatilalliset eivät pärjää pienillä yksiköillä, vaan heidän on pitänyt lopettaa ansiokeinonsa ja koittaa päästä muualle töihin. Tämä on aiheuttanut tilojen koon suurenemisen yhä suuremmiksi. Kohta maatalous ei ole kannattavaa kuin kartanonherroilla, kuten Nalle W:llä.
Työläisten kimpussa ollaan oltu 90-luvun alusta asti ja lopetettu heidän osuustoimintansa niin kaupan kuin pankkienkin alalla. Tosin Säästöpankki alkoi harjoittaa pankkitoimintaa uudelleen, mutta ilman mainittavaa menestystä.
Myös työläisten melkein mielivaltainen irtisanominen jatkuvilla YT-kierroksilla on saanut koko Suomen laman kouriin. Jäljelle jääneet työläiset painavat töitä monen edestä, ja useat palavat loppuun alle nelikymppisinä.

Nyt tarvittaisiin yhteistä rintamaa keskustan ja vasemmiston välillä. Ylikansalliset sijoittajat vievät rahat Suomesta ilman kiitoksen sanaa ja laillisesti kiertäen verot ja muut maksut. Osinkoja jaetaan ilman, että yrityksiin investoitaisiin mitään. Ilman investointeja yrityksen toiminta lakkaa eikä kasvua synny.
Tämä lyhytnäköinen politiikka on jatkunut liian pitkään. Suomi nousee vain investoinneilla, uusilla tuotteilla ja työllä.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niin kaun kun Heinäluoma vetää SDP:ta yksikään puolue ei lähde selkäänpuukottajan kelkkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomi.nousuun kirjoitti:

Pitkään jatkunut yhteistyö SDP:n ja Keskustan kesken Kekkosen kaudella taisi jättää jälkeensä riidan puolueiden välille. Kokoomus on käyttänyt tilannetta ansiokkaasti hyväkseen ja junaillut itsensä hallitukseen jomman kumman puolueen kanssa aina kahdeksankymmentäluvulta asti.
Harmi vain että Kokoomus on vienyt niin maaseudun kuin työpaikatkin kurjistumisen partaalle. Maanviljelijät ja karjatilalliset eivät pärjää pienillä yksiköillä, vaan heidän on pitänyt lopettaa ansiokeinonsa ja koittaa päästä muualle töihin. Tämä on aiheuttanut tilojen koon suurenemisen yhä suuremmiksi. Kohta maatalous ei ole kannattavaa kuin kartanonherroilla, kuten Nalle W:llä.
Työläisten kimpussa ollaan oltu 90-luvun alusta asti ja lopetettu heidän osuustoimintansa niin kaupan kuin pankkienkin alalla. Tosin Säästöpankki alkoi harjoittaa pankkitoimintaa uudelleen, mutta ilman mainittavaa menestystä.
Myös työläisten melkein mielivaltainen irtisanominen jatkuvilla YT-kierroksilla on saanut koko Suomen laman kouriin. Jäljelle jääneet työläiset painavat töitä monen edestä, ja useat palavat loppuun alle nelikymppisinä.

Nyt tarvittaisiin yhteistä rintamaa keskustan ja vasemmiston välillä. Ylikansalliset sijoittajat vievät rahat Suomesta ilman kiitoksen sanaa ja laillisesti kiertäen verot ja muut maksut. Osinkoja jaetaan ilman, että yrityksiin investoitaisiin mitään. Ilman investointeja yrityksen toiminta lakkaa eikä kasvua synny.
Tämä lyhytnäköinen politiikka on jatkunut liian pitkään. Suomi nousee vain investoinneilla, uusilla tuotteilla ja työllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu