olen 28 vuotias ja maailma näkyy vain mustana, en näe mitään hyvää tässä elämässä, koulukaverit ovat jättäneet, töitä ei ole, eikä miestä. olen sairastanut masennusta 16 vuotiaasta lähtien, sairaala keikkoja on tullut jo monia monia kertoja, diagnooseja paljon( masennus, itsetuhoisuus, psykoosi,skitsofreenia) en vain jaksa enää, ei elämä tarjoa mitään iloa. taitaa tulla uusi sairaala keikka ellen tapa itseäni sitä ennen, tuo ajatus tuo jotain iloa. anteeksi kun häiritsin
masennuksesta
dorea
17142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
jaksatko aatella että ottasit koiran kaveriksi? saisit kokea olevasi hyödyllinen jollekkin ja saisit uskollisen ystävän...
Olen itse sairastannut masennusta 9v. Ja tiedän mitä on taistella elämän halun kanssa. Olen saannut ties minkälaista hoitoa mutta mikään ei tunnu auttavan. Elämä näyttää todellakin mustalta ja epävarmalta. Jokainen päivä katson ympärilleni ja koitan löytää syitä miksi jatkaa eteenpäin. Minulla on koiria ja kissoja on myönnettävä, että he pitävät minut päiväjärjestyksessä. Heille voi myös kertoa pahaa oloaan eivätkä he tuomitse tai syytä minua. Itse annan heille kiitokseksi rakkautta ja huomiota ja näin tunnen olevani tärkeä joillekin.
Nosta pääsi..
https://youtu.be/43RcaeVvJP4
Ihminen masentuu jos kokee ettei ole kenellekään tärkeä.Lemmikki antaa toivoa ja paljon hyvää.
Saa tosi erilaisia vinkkeleitä ;-)
https://youtu.be/t64ELeGqAis
Onko sinulla lainkaan läheisiä ihmisiä elämässäsi? Ystäviä? Jos kaipaat ihmistä, jolle puhua, niin minulle voi kirjoittaa osoitteeseen [email protected] Olisi mukavaa löytää myös uusia ystäviä, joita tavata ihan livenä, kunhan nyt ensin vähän on tutustuttu sähköpostitse. Olen 27-vuotias mies ja kärsin myös itse masennuksesta.
Täällä toinen vaikeasti masentunut. Ikää 33 vuotta, opinnot keskeytyneet yliopistossa, ei miesystävää ja ystävät kaikonneet ympäriltä masennuksen ja ahdistuksen takia. Kaikkea mahdollista on kokeiltu viim. 10 vuoden aikana: kymmeniä eri lääkkeitä, sairaalahoitoa, kuntoutuskursseja, sähköhoitoa, terapiaa jne.. Olen tässä viimeisen vuoden ajan odottanut sopivaa hetkeä tehdä itsemurhan. Pitäisi ensin varmistaa, että omistamani pienelle koiralle löytyy sopiva uusi koti. Jos vaikka ennen kesää saisi asiat sille mallille, että voisi täältä lähteä...
Urheilu pitää tämän miehen tiellä ehkä auttaisi naisellekin?
Auts, eikö mikään auta?! Onko sulla ketään, jonka puoleen kääntyä? Ihan varmasti olet tärkeä jollekin. En edes tunne sua, mutta tulin niin surulliseksi tuosta, että aiot tehdä itsemurhan...kunpa tuntisin sut niin voisin ylipuhua sut miettimään vielä. Kunpa joku tai jokin herättäisi sut taas haluamaan takaisin elämään.
Muista myös, että ystävät, jotka lähtevät masennuksen ja ahdistuksen takia eivät ole ystäviä olleetkaan. Ei mullakaan enää ole juurikaan "ystäviä". Toisaalta, nyt ainakin tiedän ketkä ovat oikeita läheisiä.
Mieti nyt vielä. Sun elämääsi voi koska vain löytyä jokin yllättävä, avaava ratkaisu. Itsemurhaa voit taas ajatella eskapistisesti jonain turva-ajatuksena silloin kun on todella paha olla. Niin itse teen, vaikka en ole aikeissa jättää elämääni kesken. Kyllähän se silti usein mielessä pyörii. Mullakin on opinnot katkolla ja vuosien masennustausta. Uskon kuitenkin, että kun tästä selviän olen paljon vahvempi kuin olisin ehjällä taustalla ollut.
Toivotan sulle oikein hyvää vuoden jatkoa! Sama koskee myös muita depistelijöitä ;)
Mites noi nukkumiset? Itellä syksyisin masennus, kestää aina kevääseen... kesät onglmitta. Kokeilin melatoniinia kun tuntui että nukuin pätkäunta. Auttoi. Unet pitkät, kun debot. Masennus katosi myös ja muut stressin oireet.
Suosittelen ottamaan Jeesuksen vastaan pelastajanasi. Jeesus kuoli sinun ja meidän kaikkien syntien puolesta. Silloin elämälläsi on tarkoitus: Pääset taivaaseen, joka on todellinen paikka. Yhtä todellinen kuin se kauhea paikka jonne ne jotka eivät usko niin joutuvat. Mieti, mistä maailma on syntynyt. Ei ainakaan "alkuräjähdyksestä" mikä on täyttä humpuukia, ja et ole Korkeasaaren asukkaille mitään sukua. Siunausta sinun elämääsi.
Itse uskon Jumalaan ja Jeesukseen, mutta olen silti masentunut.
Ei usko vie masennusta, mutta voi tuoda jotain merkitystä elämään.
Sitä paitsi noissa kahdessa asiassa olen kanssasi eri mieltä. Maailma on hyvinkin voinut syntyä alkuräjähdyksestä ja apinat mitä ilmeisimmin ovat meidän sukulaisia!
Teoriat eivät kuitenkaan selitä, mikä taho nämä jutut on saanut aikaiseksi.
Alkuräjähdys ei ole voinut tulla itsestään, kuten ei mikään muukaan, mitä täällä on. Kaikki on Jumalan luomaa. Maalaisjärkikin sanoo, että aina on ollut jotain ja miksei se jokin voi olla Jumala?
Jumala on Sanallaan kaikki luonut. Evoluutio on ollut Jumalan työkalu luoda uutta ja evoluutio ei ole vieläkään pysähtynyt... Tämä osoittaa sen, että Jumala ei nuku, vaan on valveilla.
Eikä siitä kannata riidellä, millä tavoin pääsee taivaaseen ja ketkä joutuu helvettiin. Totuuden nimissä meistä emme kukaan tiedä, ketkä näihin paikkoihin joutuu ja onko edes niitä. Voimme omalla kohdallamme uskoa vaikka mitä, mutta emme voi pelotella muita. Voi olla hyvinkin mahdollista, että helvettiä ei ole, tai se ei ole ainakaan ikuinen! Todennäköisesti se ei ikuinen olekaan. Taivas voi olla myös olemattomuutta. Kun mitään ei ole, ei ole murheita, eikä suruakaan....
Ihmiset tuhoavat elämänsä neurotoksiineilla joita ironisesti psyykenlääkkeiksi kutsuvat. Kun iatrogeeninen aivovaurio oirehtii, henkilöt valitettavasti eivät tunnista oireiston alkuperää vaan lisäävät toksiiniannostaan entuudestaan. Traagista seurata ihmisten noudattavan käypä hoito suosituksia. :(
Tilanteesi kuulostaa kyllä pahalta. Itse tarjosin työpaikkaa masentuneelle henkilölle, joka ystäväpiiriini kuului. Mutta jonka olin tavannut vain muutaman kerran. Sitä en tiennyt, että läheinen ystävämme oletti meidän sopivan yhteen. Tämä kolmekymppinen oli lopen kyllästynyt elämäänsä homekämpässään, ei ollut rahaa tai mielekästä tekemistä( ystäviä sentään) Heitin, että tule tänne, täällä riittää hommaa fyysisesti vahvalle miehelle( hevosten hoitamista) Hän tarttui siihen juttuun ja tuli oikeesti töihin. Muutama viikko siinä meni ja aloin itse olla huolestunut, koska minun silmissäni tämä " masentunut hylkiö" oli melkolailla täydellinen mies. Ajatusmaailmamme ovat lähes identtiset ja hän on kuin sielunveljeni. Ymmärrän täysin miksi hän ei ole sopeutunut ja kamppailen itse samojen ongelmien kanssa yrittäjänä. Hän on koulukiusattu, mikä on jättänyt todella pahat traumat, myöskään vanhempansa eivät hyväksyneet hänen ajatusmaailmaansa, hän on myös Asperger, mikä aiheuttaa sosiaalisia ongelmia. Kaiken sen hyljeksinnän tuloksena hänen nuoruutensa oli yhtä helvettiä. Ei oikeestaan varmaan ollut siinä tilanteessa paljon muuta vaihtoehtoa, kuin masentua. Minusta se on oikeastaan terve tapa reagoida maailmaan ainakin tuossa tilanteessa. Mitkä on sinun taustat? Mistä luulisit, että masennuksesi johtuu? Kaikesta huolimatta joku ihminen voi nähdä sinutkin aivan eri silmin, kuin mitä itse koet. Aivan kuin minä näen tämän masennuksesta kärsineen miehen. Hän on upein mies, jonka olen koskaan tavannut. Uskomattoman kaunis ja omaa potentiaalia vaikka mihin, minulle hän on ollut tässä aivan korvaamaton apu. Hän on osoittanut tunteita ja välittämistä enemmän, kuin yksikään ei autistinen ja masennuksesta kärsimätön mies ikinä.Hän on käyttänyt masennuslääkkeitä nyt yli 6 vuotta, mutta kokee silti, että masennus ei ole hellittänyt. Toisaalta hän sanoo nyt elävänsä elämänsä parasta aikaa. Hän jaksaa tehdä hommia ja treenaa kovasti hän nauttii elokuvista, taiteesta jne. Kolme kovaa lääkettä, kuitenkin tuntuivat tekevän hänet jotenkin mömmöiseksi. Itse aloin tutkia asiaa aktiivisesti ja pyysin kysymään lääkäriltä onko noin kova lääkitys tarkoituksenmukaista, koska esim. aamut olivat tosi vaikeita ja puoliltapäivin hän vasta alkoi selvitä tokkurasta. Nyt kolmesta lääkkeestä kaksi on pois ja esim. Seksielämä on ottanut aimo harppauksen. Hänelle itselle lääkkeistä puhuminen oli aluksi tabu ja hän ikäänkuin eli odottaen sitä hetkeä, että lääkkeet alkavat toimia. ( ja oli odottanut sitä hetkeä 6 vuotta) Itse kysyin, että eikö 6 vuotta ole nuoren ihmisen elämässä aika pitkä aika odottaa, että lääkkeet alkavat toimia, kun alkuperäiset ongelmat eivät olleet sinä aikana lääkkeillä parantuneet? Kunnon terapiaa ei ole ollut sinä aikana vaan lähinnä lääkkeiden tehoamisen seurantaa. Minusta on melkolailla vastuutonta tumpata nuori ihminen noin täyteen lääkkeitä, ilman muuta kunnollista hoitoa. Hän oli ikäänkuin itse siinä tilassa, että masennukselle ei ole muuta tehtävissä, kuin odotella että se oikea lääkeyhdistelmä löytyy ja ratkaisee ongelmat. Selvästi huomasi, että nimenomaan lääkitys oli kroonistanut masennuksen ja hän ei pystynyt enää näkemään itseään muuna, kuin masentuneena. Ap sinä et ole huonompi ihminen, kuin muutkaan ja todennäköisesti olet vähemmän kusipää, kuin monet muut. Elämäsi puitteet ovat nyt vitullaan, mutta se asia voi muuttua hetkessä. Masentumattomallakin ihmisellä elämä on enimmäkseen toisten latistamista vastaan taistelua ja omien voimavarojen rajoilla kamppailua. Pään sisällä pitää tehdä se työ, että oppii kestämään sitä elämää ja vastoinkäymisiä.Itsellä on keskittymishäiriö, jonka takia sotken asiani jatkuvasti, enkä osaa organisoida ja hävitän kaiken, mikä tekee yrittämisestä tuskaa. Nyt mieheni kannustamana haen apua tähän ongelmaan. Jos et muuta keksi niin tule vaikka tänne hommiin masennuksesta toipuvan ja keskittymishäiriöisen kanssa. Voin laittaa tiedot. Enkä vaadi liikoja:)
dorea! tartu adhdvsukkin tarjoamaan tilaisuuteen....toi kuullostaa hyvältä. elämä on tsäänssei. toi on just sellanen. carpe diem! :)
Olen 45 v. mies ja ollut masentunut 10 vuotiaasta lähtien. Itsemurhayrityksiä on useita ja laitoshoitoa on ollut 4 kertaa. Noin kolmekymppisenä itsariyritykset loppuivat, mutta 40 v. tein suunnitelman joka ei voi epäonnistua. Kun aloin toteuttamaan sitä, niin tulinkin sille mielelle että eletään nyt pari päivää vielä vaikka vittuillakseen.
Mahdollisuus itsemurhaan on silti koko ajan olemassa, teon prosessi on tarkkaan suunniteltu ja hiottu vuosien aikana, ja välineetkin ovat valmiina odottamassa.
Mutta kun enää ei ole kiire, mihinkään. Silti tiedän että jonain päivänä tapan itseni.
ei haittaa vaikka en yhtään tunne sua, mutta haluan toivottaa suuret tsempit ja voimahalit! älä luovuta. ala vaikka väkisin kirjoittamaan listaa asioista joista tykkäät (edes vähän enemmän kuin joistain muista asioista) ja keskity enempi niihin. saa olla itsekäs, onhan se sun oma elämä (siis kunhan ei muita satuta).
toivon tosi kovasti että saat sun potentiaalin esille vielä sillä kaikillahan sitä löytyy vaikka tää maailma saattaa välillä laittaa haasteita sen löytämiselle tai arvostamiselle.