Kokoomuslainen on herännyt tähänpäivään

"Kansanedustaja Jukka Kopra (kok.) haluaa, että rikoksen tehnyt turvapaikanhakija tulisi poistaa välittömästi Suomesta, kun käräjäoikeus on antanut henkilölle tuomion. Asiasta uutisoi Imatralainen."

"– Kun on tällaisia mulkkuja, se on punainen leima takapuoleen ja ulos maasta niin nopeasti kuin mahdollista. En keksi mitään syytä, miksi rikoksiin syyllistyneitä pitää suvaita, Kopra sanoo lehdelle."

"Konservatiivisempaa kokoomussiipeä edustava Kopra sanoo häpeävänsä puoluetovereitaan, jotka ovat hänen mukaansa hurahtaneet suvaitsevaisuuteen."

"– Meillä kokoomuksessa on myös vastakkaisia näkemyksiä. Jotkut ovat nielleet monikulttuurisuusideologian madon koukkuineen päivineen. Ihan hävettää tunnustaa, että näin on."

Taitaa tulla esille vielä muistakin puolueista näitä jotka ovat tajunneet mihin ollaan menossa kun hallitsematon maahanmuutto jatkuu?
Jos turismilomailijoitten vyöryä ei saada hillittyä olemme pian kusessa koko Suomi.
Tilanne pahenee kun ilmat lämpenee ja rikolliset miesmuuttajat lähtevät suorittamaan tehtäviään ympäri maatamme ja siellä rupeaa suomalainen sisu pian kuohumaan ja näille molokkeille tulee paskanen loppu tästä lomailusta.
1133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kansalaisien hyvinvoinnista leikataan, kaikki menee päin persettä ja leipäjonot senkun pitenevät ja kansa voi huonosti. Suomi vajoaa taloudellisesti aina vaan syvemmälle suohon ja mitä tekee päättäjämme nämä Sipilän kaltaiset hölmöt pönttöpäät?
He aikovat tehdä Suomen eteen kovasti töitä ja nostaa elintason taas entiseen malliin?
Nämä hölmölän pönttöpäät he laittavatkin nyt työttömät pakkotöihin että turistimiehillä olisi palvelijoita heidän hotelleissaan siivoamassa molokkien paskoja ja pyyhkimässä partalapsosten perseitä.

Terrorismin uhka on nyt korkeimmillaan EU:n alueella ja Isis on soluttanut väkeään pakolaisten mukana joten saamme odottaa ihan oikeaa tärskyä jossa variksille riittää persesuolen pätkiä nokittavaksi. Epäilen että terroristit suunnittelevat useita iskuja eripaikkoihin useissa EU:n maassa ja näin he saavat paljon tuhoa aikaan.
Lentokoneet on jo nyt vaikeita kohteina huippuunsa vietyjen tarkastuksien myötä mutta laivaliikenne on täysin avoin terroristi hyökkäyksille koska niissä ei yleensä ole tarkastuksia. Laivoihin kohdistuvat iskut lamauttaisivat matkustaja liikenteen täysin ja rahtiliikenne pitäisi hoitaa erikseen jos yleensä sekään onnistuisi kannattavasti?
Ajatelkaapa matkustajia täynä olevaan laivaan olisi tullut kymmen terroristia aseinaan konepistoolit mitä tuhoa he tekisivätkään laivan ollessa merellä minä en haluaisi olla siinä laivassa silloin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SePaskaLentääSilloin kirjoitti:

"Kansanedustaja Jukka Kopra (kok.) haluaa, että rikoksen tehnyt turvapaikanhakija tulisi poistaa välittömästi Suomesta, kun käräjäoikeus on antanut henkilölle tuomion. Asiasta uutisoi Imatralainen."

"– Kun on tällaisia mulkkuja, se on punainen leima takapuoleen ja ulos maasta niin nopeasti kuin mahdollista. En keksi mitään syytä, miksi rikoksiin syyllistyneitä pitää suvaita, Kopra sanoo lehdelle."

"Konservatiivisempaa kokoomussiipeä edustava Kopra sanoo häpeävänsä puoluetovereitaan, jotka ovat hänen mukaansa hurahtaneet suvaitsevaisuuteen."

"– Meillä kokoomuksessa on myös vastakkaisia näkemyksiä. Jotkut ovat nielleet monikulttuurisuusideologian madon koukkuineen päivineen. Ihan hävettää tunnustaa, että näin on."

Taitaa tulla esille vielä muistakin puolueista näitä jotka ovat tajunneet mihin ollaan menossa kun hallitsematon maahanmuutto jatkuu?
Jos turismilomailijoitten vyöryä ei saada hillittyä olemme pian kusessa koko Suomi.
Tilanne pahenee kun ilmat lämpenee ja rikolliset miesmuuttajat lähtevät suorittamaan tehtäviään ympäri maatamme ja siellä rupeaa suomalainen sisu pian kuohumaan ja näille molokkeille tulee paskanen loppu tästä lomailusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu