Voitaisko keskustella ihan oikeasti Rautavaaran tavallisten ihmisten=kuntalaisten asioista? Kuinka R-vaara aikoo pärjätä kun kuntia yhdistellään? Kuka huolii meidät?
Nythän eletään selkeästi jo muiden ohjaamaa elämää: Kunta on taloudellisesti ollut jo vuosia valtion ohjauksessa. Ketokaa, viisaat!
Rautavaara
194
8278
Vastaukset
- liitetäänkuopioon
Kunta ei yksin pärjää eikä olisi pärjännyt aikoihin ilman valtiota. Kuopioon se on liitettävä, koska se on luonnollisin asiointisuunta. Nilsiä on jo osa Kuopiota ja Juankoski vuoden 2017 alusta.
Todellinen demokratia toimii paremmin isossa yhteisössä. Täällä vaan erilaiset suvut ja muut kuppikunnat jylläävät ja pitävät omiensa, siis sukujen jäsenten ja erilaisten hännystelijöiden puolta. Demokratialla ja oikeudenmukaisuudella ei ole mitään merkitystä. Kaiken lisäksi tällaisen näennäisdemokraattisen, byrokraattisen ja hitaan organisaation ylläpitäminen tulee veronmaksajille, myös rautavaaralaisille kalliiksi.
Tietenkin kunnan voisi myös jakaa. Etelä- ja länsiosa Kuopioon, itä- ja pohjoisosa Nurmekseen. Kirkonkylän seudun voisi liittää myös Kuopioon. Saattaisi olla turhan vaikea hoidettavaksi.
Tosiasiassa Rautavaaraa kukaan ei aivan vapaaehtoisesti ehkä huoli, mutta onhan näitä pakkoliitoksia tehty ennenkin.
Rautavaara ei ole ainoa kunta, joka tulee liittää johonkin. Vastaavia kuntia on vielä paljon ympäri maata.
Vallassa on tällä hetkellä kyllä sellainen maan hallitus ja varsinkin päähallituspuolue, jotta kuntaliitokset saattavat olla kiven alla. Kepulla on suurin kannatus maaseudulla ja on sen edun mukaista, mitä enemmän on itsenäisiä kuntia ja hallinnollisia alueita. Pienet hallinnolliset yksiköt suurten kaupunkien ulkopuolella pysyvät kepulaisten hallinnassa. Suurissa kuntayksiköissä taas kokoomus ja demarit ovat vallitsevia vallankäyttäjiä. Sen vuoksi kepu haluaa säilyttää mahdollisimman paljon pieniä kuntia ja ottaa käyttöön maakuntamallin lähes 20 maakunnalla. Näin kepulla on mahdollisuus säilyttää maantieteellisesti suurimmalla alueella valta, vaikka väestöstä suurin osa ei olekaan kepun kannattajia.
Näinhän se on, mutta sitä tulee muuttaa.- Anonyymi
Pärjätty on jo 145-vuotta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pärjätty on jo 145-vuotta.
Ei ainakaan omin avuin......
- tyynet
Haluan että keskustellaan ihan aikuisten oikeesti ja ihan sikana asiasta
- liitetäänkuopioon
On aivan selvää, että Rautavaara ei itsenäisenä kauaa pysty olemaan vanhenevan ja vähenevän väestönsä ja suuren velkamääränsä vuoksi. Tarvitaan elinvoimaa, mutta se vähenee, kun nuorten määrä vähenee ja syntyvät ikäluokat pienenevät koko ajan.
Liitetään Rautavaara Kuopioon. Se on luontainen suunta ja lähinaapuritkin ovat liittyneet tai liittymässä sinne.
Turha on iskeä päätä seinään, että ollaan itsenäinen kunta "maailman tappiin". Se ei ole realismia. - Anonyymi
liitetäänkuopioon kirjoitti:
On aivan selvää, että Rautavaara ei itsenäisenä kauaa pysty olemaan vanhenevan ja vähenevän väestönsä ja suuren velkamääränsä vuoksi. Tarvitaan elinvoimaa, mutta se vähenee, kun nuorten määrä vähenee ja syntyvät ikäluokat pienenevät koko ajan.
Liitetään Rautavaara Kuopioon. Se on luontainen suunta ja lähinaapuritkin ovat liittyneet tai liittymässä sinne.
Turha on iskeä päätä seinään, että ollaan itsenäinen kunta "maailman tappiin". Se ei ole realismia.Rautavaaan kunta täyttää 145 vuotta. Maailman tappiin.
- Anonyymi
liitetäänkuopioon kirjoitti:
On aivan selvää, että Rautavaara ei itsenäisenä kauaa pysty olemaan vanhenevan ja vähenevän väestönsä ja suuren velkamääränsä vuoksi. Tarvitaan elinvoimaa, mutta se vähenee, kun nuorten määrä vähenee ja syntyvät ikäluokat pienenevät koko ajan.
Liitetään Rautavaara Kuopioon. Se on luontainen suunta ja lähinaapuritkin ovat liittyneet tai liittymässä sinne.
Turha on iskeä päätä seinään, että ollaan itsenäinen kunta "maailman tappiin". Se ei ole realismia.Miten tässä käy? Lapsia ei näy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rautavaaan kunta täyttää 145 vuotta. Maailman tappiin.
Totta.
- Anonyymi
liitetäänkuopioon kirjoitti:
On aivan selvää, että Rautavaara ei itsenäisenä kauaa pysty olemaan vanhenevan ja vähenevän väestönsä ja suuren velkamääränsä vuoksi. Tarvitaan elinvoimaa, mutta se vähenee, kun nuorten määrä vähenee ja syntyvät ikäluokat pienenevät koko ajan.
Liitetään Rautavaara Kuopioon. Se on luontainen suunta ja lähinaapuritkin ovat liittyneet tai liittymässä sinne.
Turha on iskeä päätä seinään, että ollaan itsenäinen kunta "maailman tappiin". Se ei ole realismia.Itsenäinen kunta niin kauan, kun taseen ylijäämä 5,5miljoonaa euroa on käytetty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tässä käy? Lapsia ei näy.
Olisha nuita mutta ee näen 83 vuotiajas jaksa ennee alkoo lapsija siittämmään
- pissapoika69
Tykkään kun aasialaiset pissaa päälle ;)
- Hyvämuija_Rvaaralta
"Liitetäänkuopioon" on käsittääkseni asiaa miettineillä linjoilla. Kun 60-luvun lopulla sain mukavan rautavaaralaisen tytön vaimokseni, aloin seurata Rvaaran juttuja. Osa mielenkiinnosta johtuu tietenkin siitä, että vaimoni suku asuu ja vaikuttaa koko ajan Rvaaralla. Ulkopaikkakuntalaisena en näe sitä mahdollisuutta, että Rvaara voisi jatkaa omana kuntanaan. Kun hain tytön tänne eteläsuomeen 60-luvun lopulla, niin Rvaaralla oli asukkaita yli viisi tuhatta. Nyt heitä on noin tuhatkuusisataa. Puolet eläkeläisiä ja lopuista merkittävä osa työttömiä.
Aatteleppa ite!- ksksjsj
Iisalmi on selvästi lähempänä kuin Kuopio, joten Rautavaara voisi pyrkiä Yä-Savon suuntaan. Tulevaisuudessa Ylä-Savon alue lienee yhtä kuin Iisalmen kaupunki.
- rautavuaralainen
ksksjsj kirjoitti:
Iisalmi on selvästi lähempänä kuin Kuopio, joten Rautavaara voisi pyrkiä Yä-Savon suuntaan. Tulevaisuudessa Ylä-Savon alue lienee yhtä kuin Iisalmen kaupunki.
Nurmekseen on vain 50 km, joten kuntaliitos Nurmeksen kanssa olisi rautavaaralaisille palvelujen saatavuuden kannalta paras vaihtoehto.
- Anonyymi
Takaisinmiutajia olisi ainakin 2.000 hlöä.
- Kekäläisensuvakkikemistä
Kuusitie 5 metsurila, kertokaa millainen asuinpaikka. Kiitos :)
- vinkla
No, jos rehellisesti sanoo, niin ei kannata muuttaa. Sisäänlämpiivä kylä, uusista ihmisistä ei pidetä....savustavat ja puhuvat pahaa. Oon nähny monta tapausta, et vähä aikaa asuvat ja sitten muuttavat pois. Ei saa esittää eriäviä mielipiteitä paikkakuntalaisten kanssa, tämä on tosi!!!!!!Olen joskus käynyt siellä töissä, mutta, en IKINÄ muuttaisi asumaan!!!!!!!!!!! Vaihdoin työpaikkaa........yllätys yllätys! Itse en ole juoruiluja levittelevä enkä negatiivinen tyyppi.Joten en suosittele asuinpaikaksi.
- jaseontosi
Tämä kirjoitus pitää todella paikkansa.
Ihmisten rassaaminen ja savustaminen alkaa välittömästi, jos uskallat siinä sisällelämpiävässä yhteisössä olla eri mieltä.
Pahan puhuminen, valehtelu, uhkailu, nepotismi, painostus, savustaminen ja kaikki mahdollinen likainen työ alkaa välittömästi, jos et nöyrästi kumartele vallanpitäjiä, niin virkamiehiä kuin luottamusmiehiäkin.
Haudo mielessäsi ikävät asiat, alistu, pui nyrkkiä taskussasi ja suostu kirjoittamaan ja parjaamaan eri mieltä olevia. Silloin sinulla menee paremmin ja saat kenties armopaloja, mikäli sisäpiirien pöydiltä sattuu tippumaan.
Jos muuttaa Rautavaaralle, kannattaa palkata välittömästi asianajaja - kaikenvaralta. - Anonyymi
jaseontosi kirjoitti:
Tämä kirjoitus pitää todella paikkansa.
Ihmisten rassaaminen ja savustaminen alkaa välittömästi, jos uskallat siinä sisällelämpiävässä yhteisössä olla eri mieltä.
Pahan puhuminen, valehtelu, uhkailu, nepotismi, painostus, savustaminen ja kaikki mahdollinen likainen työ alkaa välittömästi, jos et nöyrästi kumartele vallanpitäjiä, niin virkamiehiä kuin luottamusmiehiäkin.
Haudo mielessäsi ikävät asiat, alistu, pui nyrkkiä taskussasi ja suostu kirjoittamaan ja parjaamaan eri mieltä olevia. Silloin sinulla menee paremmin ja saat kenties armopaloja, mikäli sisäpiirien pöydiltä sattuu tippumaan.
Jos muuttaa Rautavaaralle, kannattaa palkata välittömästi asianajaja - kaikenvaralta.Lukekaapa naapurikuntien esim. Iisalmen ja Lapinlahden viesti ketjuja. Samanlaista sontaa ja vihapuhetta piisaa joka puolella. Todella surullista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lukekaapa naapurikuntien esim. Iisalmen ja Lapinlahden viesti ketjuja. Samanlaista sontaa ja vihapuhetta piisaa joka puolella. Todella surullista
Tuo ei ole s....aa, vaan totta Rauavaaralla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo ei ole s....aa, vaan totta Rauavaaralla.
Suoraan suomenhevosesta peräisin olevaa s**taa se on.
- Anonyymi
jaseontosi kirjoitti:
Tämä kirjoitus pitää todella paikkansa.
Ihmisten rassaaminen ja savustaminen alkaa välittömästi, jos uskallat siinä sisällelämpiävässä yhteisössä olla eri mieltä.
Pahan puhuminen, valehtelu, uhkailu, nepotismi, painostus, savustaminen ja kaikki mahdollinen likainen työ alkaa välittömästi, jos et nöyrästi kumartele vallanpitäjiä, niin virkamiehiä kuin luottamusmiehiäkin.
Haudo mielessäsi ikävät asiat, alistu, pui nyrkkiä taskussasi ja suostu kirjoittamaan ja parjaamaan eri mieltä olevia. Silloin sinulla menee paremmin ja saat kenties armopaloja, mikäli sisäpiirien pöydiltä sattuu tippumaan.
Jos muuttaa Rautavaaralle, kannattaa palkata välittömästi asianajaja - kaikenvaralta.Tämä on täysin totta uhkailu ja häpäisy alkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on täysin totta uhkailu ja häpäisy alkaa.
Niin, jokuhan täällä jatkuvasti uhkailee muita poliisilla. Postitellut vuosien aikana mappikaupalla kopioita keskusteluista poliisille. Ihme vaan kun ei mitään ole tapahtunut. Oisko syy sittenkin ihan omassa itsessä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, jokuhan täällä jatkuvasti uhkailee muita poliisilla. Postitellut vuosien aikana mappikaupalla kopioita keskusteluista poliisille. Ihme vaan kun ei mitään ole tapahtunut. Oisko syy sittenkin ihan omassa itsessä?
Nyt vpi tapahtua.
- nepotismiäristiinrastiin
Yksi asia on ainakin varma, jos Rautavaara yhdistetään muihin kuntiin.
NEPOTISMI VÄHENEE! - varoISOJAKIRJAIMIA
ISOT KIRJAIMET voivat olla tai ovatkin syy varoitukseen Rautavaaralla.
- Anonyymi
Niinpä. Kj Murrolle annettiin kirjallinen varoitus. Yhtenä syynä: uskalsi käyttää sähköposteissa isoja kirjaimia, huutomerkkejä ja peräti alleviivauksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Kj Murrolle annettiin kirjallinen varoitus. Yhtenä syynä: uskalsi käyttää sähköposteissa isoja kirjaimia, huutomerkkejä ja peräti alleviivauksia.
Tämä oli niitä Matikaisen tekosia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Kj Murrolle annettiin kirjallinen varoitus. Yhtenä syynä: uskalsi käyttää sähköposteissa isoja kirjaimia, huutomerkkejä ja peräti alleviivauksia.
Jotkut eivät vaan hallitse asiallista viestintää.
- Rautavaarakurssi
Ei täällä voi mistään keskustella.
Tämä kunta on niin moniongelmainen Suomen kuntien joukossa. Joku paikkakunnan kasvatti ja ... on todennut jossakin yhteydessä, että Rautavaaralle muuttavalle olisi järjestetttävä Rautavaara-kurssi, jotta osaa elää, käyttäytyä ja sopeutua muutettuaan Rautavaalalle.
Kun kuulin tuon ensimmäisen kerran, pidin lausumaa typeränä - no sitähän se perimmältään on, mutta totta. Kurssi pitäisi järjestää jo siinä vaiheessa, kun joku suunnittelee muuttaa Rautavaaralle. On tämä niin erikoinen paikka kaikin puolin.
En rupea tässä niitä erikoisuuksia luettelemaan. Jokainen voi kokea itse muutettuuaan Rautavaaralle.
Itse asiassa tuolla asialla voisi mainostaa Rautavaaran matkailua. Joku turisti voisi tulla sitä Rautavaara-henkeä itse tutkiskelemaan ja ottaa kesäkurssiohjelmaansa Rautavaara-kurssin.- spezialities
Mitä erikoista nyt Rautavaarassa on muka moneen muuhun samankokoiseen paikkakuntaan Suomessa? Rautavaara on mannersuomen suomalaisin kunta. Kaikkein vähiten maahanmuuttajia ja paljon työttömiä ja eläkeläisiä (kolmasosa asukkaista) Siinä ehkä ne erikoisuudet jos jotain pitää luetella.
- nähtyjakoettu
En tiedä, onko erikoista vai ei, mutta demokratia ei toteudu tällaisessa sukujen ja pikkuklikkien hallitsemissa kunnissa. Vahvimman etu voittaa useasti ja tasa-arvolle, hyville tavoille sekä laillisuudelle ei juuri anneta arvoa. Salailu ja muunneltu totuus saavat valtaa. Myös nepotismi pääsee usein kukoistamaan juuri tällaisessa yhteisössä. Kun vallalle pääsevät tällaiset ilmiöt, ruokkivat ne kaikenlaisia vähemmän motivoivia ilmiöitä yhteisöissä kuten työpaikoilla. Kaikenlainen pelkoon perustuva hännystely lisääntyy niin työpaikoilla kuin ammattiosastoissa. Se taas johtaa huonoon henkeen. Tällainen toiminta voi tuhota yhteisön ilmapiirin vuosiksi.
- klassinenesimerkki
Kyllä. Pitää paikkansa ja on tuhonnutkin.
Pikkupomot kyykyttävät alaisiaan ja alaiset työpaikan menetyksen pelossa vain puivat nyrkkiä taskussa ja taistelevat verenpaineensa kanssa.
Näin se menee.
Mitä tekee työnantaja? Ei mitään. Miksi ei tee? Ei uskalla eikä osaa. Odottaa vaan, että kiusatut lähtevät pois.
Ja homma jatkuu samaa rataa ja työnantaja on tyytyväinen ja pomot senkun porskuttavat ja etsivät seuraavan kohteen. - Anonyymi
spezialities kirjoitti:
Mitä erikoista nyt Rautavaarassa on muka moneen muuhun samankokoiseen paikkakuntaan Suomessa? Rautavaara on mannersuomen suomalaisin kunta. Kaikkein vähiten maahanmuuttajia ja paljon työttömiä ja eläkeläisiä (kolmasosa asukkaista) Siinä ehkä ne erikoisuudet jos jotain pitää luetella.
Hyvin on pyyhkinyt 145-vuotta.
- Allikok
Toimiiko 4g Rautavaaralla, jos toimii millä operaattorilla? Kiitos.
- toimiikai
Toimii kai ainakin Soneralla.
- eeelisaa
Ainakin Elisan 4G toimii ja sekin vain n. 5 km:n säteellä keskustasta. Pitemmille matkoille vaaditaan pitkä yli metrin suunta-antenni kunnon kuuluvuuden takaamiseksi eli samannäköinen kuin tv-antenni. Tietääkseni muut operaattorit eivät vielä ole asentaneet laitteitaan.
- lopunedellä
...ja Rautavaaralla taas tapahtuu.
- rautavaaranhenki
Ovet paukkuu.
Kaikki pomot vaihtoon koko kunnassa. - rautavaarahenki
Pikkupomot myös vaihtoon.
- rajupuolustus
Sanonta "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa." näyttää pitävän paikkansa.
Miettikääpä, mitä se täällä Rautavaaralla tarkoittaa.
Arvuuttelua voi jatkaa. - Pipsanenko
Onko rautavaaralla suvakkeja?
- poljinrikki
Polkupyörähuoltoa rautavaaralla, löytyykö?
- poikkikulkija
Seikkailin äsken fb:ssä ja Rautavaaran sivulla.
Aktiivista porukkaa siellä on. Jos saisivat yhtä paljon aikaan muutakin kuin juttuja, niin kunnalla voisi mennä tosi lujaa. Tai no, saattaapa mennäkin lujaa.
Porukka työntää ideoita kuin taikuri vetää jäniksiä hatusta ja yks Unto siellä yrittä löytää rahaa joka hommaan. Siitä huolimatta tuo taikuriporukka parjaa kaveria sen kuin ehtii. En ymmärrä. Kaveri eli tuo Unto on ilmeisen paksunahkainen, kun ei lannistu vaan työntää faktaa, vaikka porukka ei haluaisikaan. Senkin huomasin, että näistä parjaajista suurin osa oli naisia. Mistä moinen johtuu? Ovatko Rautavaaran naiset miesvihaajia?- Salllaaakekkaalaine
Tulo ählämii ja onkkelmat poistttuuu.
- Anonyymi
Salllaaakekkaalaine kirjoitti:
Tulo ählämii ja onkkelmat poistttuuu.
Totta. Syntyvyys nousuun.
- muistoja
Siellä Rautavaaralla olkaa onnellisia ainakin hienosta ympäristöstä. Olin siellä muinoin lyhyitä pätkiä. Vaaramainen ja puhdas luonto ovat sekin rikkaus. Tiedän etteivät ne elätä, mutta ainakin osaltaan antavat laatua elämään.
- paineetpurettu
Rautavaaralla on viime viikonlopun paineet purettu.
Nyt voidaan jatkaa samaa rataa kuin ennenkin. Ketähän seuraavaksi ruvetaan parjaamaan ja savustamaan ulos. - hyväkunpaljastuu
Tänä päivänä on tullut muitakin totuuksia paikallislehden kautta ilmi kunnan johtamisongelmista. Eivät taida ollakaan niin yksiselitteisiä kuin jotkut ovat somessa kirjoitelleet. Eivät ne yhteistyöongelmatkaan taida olla aivan sellaisia kuin paikallislehdessä on uutisoitu eli aiheuttajia on muitakin.
Sekin on tiedossa, että niitä uupumusta aiheuttavia on muitakin siellä johtoportaissa eikä vain yksi, josta eräskin kirjoittja on niin kovasti kirjoitellut. Toista mieltä olevien mielipiteet, kun ovat niin "loukkaavia". Eivät kuulemma tiedä asioiden oikeaa tilaa.
Kyllä muutkin tietää, mitä siellä tapahtuu.
Koko totuus paljastuu vähitellen.- kaikkiaikaamyöden
Joo, kyllä totuudet paljastuvat.
- näkymätön.viänänen
1100:n eoron pilikkahintaan menj Ossuuspankin talo ja katotaan vuan sen remontoe uus omistaja raatiksen pillooville ählämpiruille pesäpaekaks. On nääs nääs kiinteestösijottaja Nokian nääs nääs kaapunnista ja piätti tulla Raatavuaralle harjottamaan ähläm-matu-bisnestä josta kerree hirveesti tuohta.
- City-man
Oikein kirjoitit. Nythän elätte sossu tuella meidän pääkaupunki seudun veroina maksamilla tulon siirroilla. Lomailu alueiksi tämmöiset kehittymättömät peräkylät.
- päläpäläpälä
Vituttaako kun mitään et mahda :)) R-vaaralla vain nauretaan teille etelän muslimien edessä rähmällään oleville suvakkitolloille.
- Homeet
Untolla on virtahevon nahka. Totuus paljastui kunnan kiinteistöjen kunnostakin. Kaikista kunnan kiinteistöistä tehty vuonna 2014 kuntokartoitukset . Näin saatiiin selville kunnan Korjausvelka. Taseessa korjausvelka on 6,6 milj. Euroa.
- velkamaksuun
Kunnassa on myös henkistä korjausvelkaa.
Sitä toki voidaan mitata rahassakin, mutta enemmän on kyse ihmisten jaksamisessa kunnan työpaikoilla.
Se ei vähene muulla kuin rajulla ja rehellisellä johtamiskulttuurin muutoksella. Turha byrokratia ja pykälillä kikkailu lopetettava ja johtaminen ihmisläheiseksi ja käytännölliseksi.
Ihmisten kyykyttäminen on lopetettava samoin epäasiallinen kohtelu. Jos johtaminen perustuu uhkailuun, se on silloin pielessä. Jos esimies tarvitsee viranomaista alaisensa työjohtamiseen, kertoo se esimiestaidoista. Alaisten asiat ovat myös luottamuksellisia kuten kaikki yksittäistä henkilöä koskettavat asiat, joita esimiesten tulee käsitellä luottamuksellisesti. Näin ei valitettavasti aina tapahdu. Sellaista johtajuutta harjoittavat tulee siirtää syrjään.
Työkaverien kohtelu tulee saattaa johtajien toimesta asialliseksi. Ei ole asiallista, jos työkaverin huomeneen vastataan selkää kääntämällä. Sitäkin tapahtuu Rautavaaran kunnan piirissä-varsinkin nuorempien taholta.
Esimiehen tulee toimia tasapuolisesti alaisiaan kohtaan. Siinä lipsutaan kunnassa.
Työsuojelu kaipaa myös empaattisuutta, ei vain esimiskuntaa kohtaan, vaan esimiesten ja työtovereiden huonosti kohtelemaa muuta henkilöstöä kohtaan.
Ay-luottamusmiesten toiminta kaipaa myös ryhdikkyyttä. - Anonyymi
Miksi kunnan kiinteistöt homehtuu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kunnan kiinteistöt homehtuu?
Rautaharjukin? Putkiremontteja tehty useita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kunnan kiinteistöt homehtuu?
Saa nähdä aletaanko kiinteistöjä nyt 2020 vuoden aikana suuresti korjata? Kunta on nostanut päätöksellään vuokrayhtiönsä neliöhinnat 9.98 euroon. Paikkaako kunta tällä korotuksella rapautunutta talouttaan vai uusia investointihankkeita uusiin kiinteistöihin, jotka eivät tule asukkaiden vuokrakäyttöön? Tällä menolla kunta "kurittaa" itse itsensä hengiltä. Muuttovirta kasvaa asutuskeskuksiin ,jos vuokrataso sama kuin kaupungeissa tai jopa korkeampi. Lisäksi kunnnan taloutta rasittavat turhat korkepalkkaisten johtajavirkojen perustamiset, kun näitä työtehtäviä voidaan jakaa jo olemassaoleville virkojen haltijoille?

Rautaharjun kerrostaloon korjaukseen varattu 3 miljoonaa euroa.

Kiinteistöstrategian mukaan kunnan korjausvelkaa on 6,6 miljoonaa euroa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saa nähdä aletaanko kiinteistöjä nyt 2020 vuoden aikana suuresti korjata? Kunta on nostanut päätöksellään vuokrayhtiönsä neliöhinnat 9.98 euroon. Paikkaako kunta tällä korotuksella rapautunutta talouttaan vai uusia investointihankkeita uusiin kiinteistöihin, jotka eivät tule asukkaiden vuokrakäyttöön? Tällä menolla kunta "kurittaa" itse itsensä hengiltä. Muuttovirta kasvaa asutuskeskuksiin ,jos vuokrataso sama kuin kaupungeissa tai jopa korkeampi. Lisäksi kunnnan taloutta rasittavat turhat korkepalkkaisten johtajavirkojen perustamiset, kun näitä työtehtäviä voidaan jakaa jo olemassaoleville virkojen haltijoille?
Kosteusvaurioita on kunnanvirastolla. Milloin viimeksi ilmastointi toimii?
- jaskapank
kunta kannattais ajaa konkurssiin ja lopettaa kokonaa
- koettuläheltä
En kannata konkurssia, mutta hallittua liittämistä Kuopioon.
Näin saadaan paremmin demokratia toimimaan. Nykyinen mielivaltainen klikkiytyminen ja härskeimmän porukan ylivalta saadaan loppumaan eikä kenenkään tarvitse nöyristellä mihinkään suuntaan. Nöyristely ja taipuminen valheellisen mielivallan tahdon alle on tyypillistä tämän päivän Rautavaaralle, etenkin kunnan hallinnossa.
Jos uskaltaa Rautavaaralla olla toisiaan kyräilevää valtakeskittymää vastaan, häikäilemätön ja valheisiin perustuva ajojahti alkaa. Siinä ei kaihdeta mitään keinoja ja toimintaa suosii koko nykyinen kunnan johtojätrjestelmä.
- Ilmestyskirja
Kuinka se hallittu kuntaliitos toteutuu? Kuopio ei saa R-vaarasta muuta kuin rupia takalistoonsa Valtion tuki puhkinaisen kunnan osuudesta ei riitä Kuopiolle, joka on ihan oikea kaupunki: Siellä on ihmisiä töissä, ja he maksavat kunnallisveroa. He käyttävät rahaa palveluihin ja pyörittävät talouselämää. Kuopio varmasti haluaa jonkinlaisia vakuuksia siitä, että Rautavaara kannattaa ottaa kyytiin. Ne vakuudet saattavat olla rautavaaralaisten palveluiden karsimista.
- ilmestyskirjoille
Tuo kommentti ei millään tavalla ottanut kantaa rautavaaralaiseen demokratiaan. Se kaipaa uudistamista ja se ei tapahdu muulla tavalla kuin liittämällä Rautavaara suurempaan kuntaan, esim. Kuopioon.
Muutamassa aikaisemmassa kommentissa on asiaan otettu kantaa. - Anonyymi
ilmestyskirjoille kirjoitti:
Tuo kommentti ei millään tavalla ottanut kantaa rautavaaralaiseen demokratiaan. Se kaipaa uudistamista ja se ei tapahdu muulla tavalla kuin liittämällä Rautavaara suurempaan kuntaan, esim. Kuopioon.
Muutamassa aikaisemmassa kommentissa on asiaan otettu kantaa.Kuntaliitosko velkaiseen Kuopioon? Tuoko se hunajata? Kurjuutta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuntaliitosko velkaiseen Kuopioon? Tuoko se hunajata? Kurjuutta?
Itsenäisenä kuntana maailman tappiin.
- olisijoaika
Valtionhallinnossa on ruvettu puuttumaan työpaikkakiusaamiseen. On kiinnitetty erityisesti huomiota esimiesten tapaan suojella kiusaavia esimiehiä.
Milloinkahan tuollainen kulttuuri saapuu kuntiin? - Työkokemukseltaan
...viisi parasta hakijaa.
Joopa joo!- Haastatellaan
Työkokemukseltaan viisi parasta haastatellaan.
- soveltuvuus
Onkohan soveltuvuus sama kuin SOPIVUUS?
- melojat
Rautavaaran ja Valtimon kunnissa ootellaan Pohjois-Savon käräjäoikeuden päätöstä
Rautavaaran tietoverkko-osuuskunnan yrityssaneerausveloista yht. 9,3 miljoonaa euroa. - Anonyymi
melojat kirjoitti:
Rautavaaran ja Valtimon kunnissa ootellaan Pohjois-Savon käräjäoikeuden päätöstä
Rautavaaran tietoverkko-osuuskunnan yrityssaneerausveloista yht. 9,3 miljoonaa euroa.RTVO ei ole enää. Mihin hävisi?
- pöntsä
Rautavaaralle perustettava RKP paikallisosasto.
- rehellisyyskunniaan
Rautavaaralle ei kaivata mitään paikallisosastoja vaan rehellisyyttä ja toisten kunnioittamista. Silloin katoaisi se valtava oman edun tavoittelu lieveilmiöineen, joka kunnassa nyt vallitsee.
- pöntsä
Ruotsalainen kansanpuolue edustaa rehellisyyttä ja toisten ihmisten kunnioittamista.
- muunnellaantotuutta
Siihen ei auta puolueet eikä puoluosastot.
...mutta, kun paikkakunnalla on valehteleminen yhtä helppoa kuin hengittäminen.
- psavon
Eräältä suurelta päälliköltä kysyttiin keran: paljonko teillä alaisia ?
Toimittaja sai vastauksen:
Hänellä Ei ole alaisia - on vaan isompi työryhmä jonka vetäjä hän on . . . - pysyköönlestissään
Mitähän varten Rautavaaran sivistyslautakunta on ottamassa kantaa Juankosken kaupungin velvollisuuksista maksaa koululaiskuljetuksia.
Luulisi rautavaaralaisilla olevan omiakin murheita. - eiihme
Nyt kajahtaa:
YT- ristiriitaista
Lehtitietojen mukaan kunta on melkein konkurssissa. YT-menettelyn uhka on päällä, kolmen viikon lomautukset uhkaavat.
Samaan aikaanaan lautakunnat esittävät uusia virkoja.
... ja vaikka mitä muuta merkillistä.
Mitähän seuraavaksi?
Mielenkiintoista! - toinenmerkillisyys
On merkillistä, että pieniä lapsia yritetään pakottaa vaihtamaan koulua taloudellisilla tekijöillä ja vielä jopa "ilkutaan", että ei naapurikunnallakaan ole velvollisuutta antaa ilmaista koulukuljetusta edes osalle matkaa.
Olisi ollut sen verran hienotunteisuutta, että ei enää tuollaisilla asioilla "heitellä".
- savokki
Antaa niitten heinäpaalien vilistää tuulen mukana pitkin tyhjää kylän raittia.mikään oo muuttunu 15v. Samaa seläntakana jauhamista ja jos menee naamatuste kysymään nii ee oo sanottu mitään. Perse eellä puuhun kun ei haluta oppia mitään uutta ilmankos ne tytötkii sieltä tul tänne paremmalle puolelle savoo ku tympäsööhän 1asennossa astua illasta toiseen. Ugh olenpuhunut
- nurmessdp
Vokki kylälle ja kasvu alkaa.
- Kylläkuntienkelpaa
Rautavaaran ja Valtimon kunnissa ootellaan Pohjois-Savon käräjäoikeuden päätöksen RTVO:n toteuttamista. Rahhoo tulossa Rautavaaran kunnalle 4milj.euroa 25 vuoden aikana eli vuoteen 2041.
- Tuloveroprosentti
Miksi kaikki kunnan opet ja kunnan johtavat virkamiehet eivät asu Rautavaaralla?
Miksi? Kunta menettää verotuloja miljoonia.- perustuslainmukaan
Perustuslain mukaan jokainen voi valita asuinpaikkansa.
Kukapa Rautavaaralla viitsii asua, jos muualla voi asua. Kunta on niin sisällelämpiävä, että vaatteetkin haisevat savulle, jos erehtyy ajamaan kunnan läpi. - Anonyymi
perustuslainmukaan kirjoitti:
Perustuslain mukaan jokainen voi valita asuinpaikkansa.
Kukapa Rautavaaralla viitsii asua, jos muualla voi asua. Kunta on niin sisällelämpiävä, että vaatteetkin haisevat savulle, jos erehtyy ajamaan kunnan läpi.Onhan siellä palokunta?
- valtuustoarpajaiset
Vain 30 ehdokasta kunnallisvaaleissa! Vain joka kolmas jää rannalle tai varalle. Tämä kertoo kunnan elinkelpoisuudesta kaiken. "Maailman tappi" saattaa olla lähellä.
Halvemmaksi tulisi arpoa valtuutetut kuin pitää vaalit. Kunnantuvalle vain yleiset arpajaisjuhlat ja arvottavien, 30 ehdokkaan, laput vanhaan karvahattuun ja siitä vaan yleisön joukosta halukkaat nostajat ja päälle arpajaiskahvit. - Kuntalaiset
Kuntavaalit on käyty 9.4.2017. Vaalin selkeä voittaja on kd. Sen kaksi ehdokasta Arja Korkalainen ja Riitta Roininen menivät heittämällä läpi. Kummasta kunnanvaltuuston pj? Kummasta kunnanhallituksen pj? Onko tietoa?
- utelias22
Hei... Vieläkö munahaukka elää ja on voimissaan.............
- Tietämätön17
Munahaukka??Mikä tai kuka on munahaukka?
- HaukkaMuna
Kiparin tornista nähty, että Munahaukka on muuttanut etelän maille viettämään eläkepäiviä.
- eläkeputkimies
Jos työttömänä muuttaa Rautavaaralle niin onko vaarana, että TE-toimisto patistelee töihin, vai voiko siellä elellä rauhaisaa elämää työttömyyskorvauksella?
- TavallinenPutkimies
Aktiivimalli soveltuu kaikilla paikkakunnilla elävien, työtä haeskelevien tarpeisiin. Joudut hoitamaan vastuusi Rautavaaralla niin kuin aiemmalla asuinpaikkakunnallasikin. Ethän vain ole se, joka ei haluaisi tehdä työtä? Ainakin tekstisi mukaan koet työhön joutumisvaihtoehdon vaarana ja joutenololon ja elämisen toisten rahoilla rauhaisaksi elämäksi.
Tuo eläkeputki tuli itsellenikin tutuksi, kun muutamat vasemmistolaistyökaverini tekivat kaikkensa päästäkseen 58-vuotiaana siihen eläkeputkeen. Vaikka olivat terveempiä kuin minä. Ymmärrän heitä, jotka haluaisivat olla työelämässä, mutta hyvinvointiyhteiskunnan edut ovat niin suuret, ettei työssäkäynnillä enää saavuta "lisää", ja lähitulevaisuudessa oleva eläkkeelle pääsy kiehtoo. Entiset rakennusalan työmiehet ja paperikoneeen vieressä istuneet nenänkaivajat, jotka olivat työelämässä normaalin ajan, saavat eläkettä enemmän kuin sairaanhoitajat palkkaa 3-vuorotyöstä.
Ohjeeksi eläkeputkimiehelle: Pysy siellä missä olet. Rautavaaralla sinua ei kaivata, ellei eläkkeesi ole yli 3.5 tonnia/kk, jolloin veroistasi olisi yhteiskunnalle hyötyä, ja oleskelustasi oli muutakin hyötyä, kuin se, että olisit varoittava esimerkki muita hyväksi käyttävästä nuljusta.
Toivon, että idioottimainen kyselysi oli provo, eikä oikea kannaotto. - voimiaeteenpäin
Rautavaara on näkyvästi Kuopion Rakentaja-messuilla.
Kävijöitä näkyi olevan paljon messuilla ja myös paljon näkyi porukkaa pyörivän Rautavaaran messupisteessä.
Rautavaaran kunnanjohtaja kumppaneineen oli rakentanut pienen, mutta asiallisen esittelypaikan ja vielä sellaiseen paikkaan, että se oli helppo huomata.
Täytyy vielä todeta, että kj on todella Rautavaaran ja rautavaaralaisten etuja ajava. Täytyy vain ihmetellä sitä "loan" määrää, minkä muutamat ihmiset syytävät hänen päälleen. Siitä huolimatta hän jaksaa jatkuvasti ja joka paikassa tuoda positiivisella tavalla kuntaa esille.
Kunnan talous on vaikeuksista ja suuresta velkamäärästä huolimatta nousussa ja tuloslaskelmassa on puskuria, että aivan välittömästi kunta ei ole kriisikunta. Velkamäärä on lisääntynyt kovien investointien vuoksi. Nuo haastelliset ja osin pakon sanelemat investoinnit olisi voitu ja osa pitänytkin tehdä jo aikaisemmin.
Ongelmissa, missä kunta rypee eivät ole suinkan nykyisen kunnanjohtajan aiheuttamia.
Voimia ja intoa Rautavaaran kunnalle ja sen päättäjille päästä eteen päin samoin voimia kunnanjohtajalle taistelussa kunnan ja kuntalaisten puolesta.- RikooRiskillä
Riski kuntalaisille tehtiin, kun Rautavaaran kunnanvaltuusto päätti kesäkuussa vuonna 2010 myöntää tietoverkko-osuuskunnan 1,5 miljoonan euron lainalle kunnan omavelkaisen takauksen. Lainalla käynnistettiin valokuituverkon rakentaminen ja osuuskunnan toiminta. Toinen takaus 944.750,00 euroa myönnettiin 29.4 2014.
Sittemmin tietoverkko-osuuskunta joutui hakemaan yrityssaneerausta, jota koskeva päätös saatiin joulukuussa 2016.
Tietoverkko-osuuskunta pelastettiin 1. kerran valtuuston kesäkuun 2014 päätöksellä. Katsotaan kuinka käy. - Anonyymi
RikooRiskillä kirjoitti:
Riski kuntalaisille tehtiin, kun Rautavaaran kunnanvaltuusto päätti kesäkuussa vuonna 2010 myöntää tietoverkko-osuuskunnan 1,5 miljoonan euron lainalle kunnan omavelkaisen takauksen. Lainalla käynnistettiin valokuituverkon rakentaminen ja osuuskunnan toiminta. Toinen takaus 944.750,00 euroa myönnettiin 29.4 2014.
Sittemmin tietoverkko-osuuskunta joutui hakemaan yrityssaneerausta, jota koskeva päätös saatiin joulukuussa 2016.
Tietoverkko-osuuskunta pelastettiin 1. kerran valtuuston kesäkuun 2014 päätöksellä. Katsotaan kuinka käy.Onko RTO (Rautavaaran tietoverkko-osuuskunta) toiminnassa?
- pelottelua
Rautavaaralla on tavanomaista kaikenlainen uhkailu, poliisilla ja käräjillä pelottelu ja painostus, jos ei alistu erilaisten vallanpitäjien mielistelyyn ja kumarteluun ja uskaltaa olla eri mieltä.
Ei tuo viime päivien keskustelu tuolla fb:ssä mitään uutta ole. Voi vain odottaa, kuka on aina seuraava kohde ja kenen oven takana seuraavaksi kolkuttaa joku viranomainen. Meno on vähän kuin vanhassa Sovjetissa, mutta tämän valtakunnan lakien mukainen eli lievempi.
Kun ihmiset saadaan pelkäämään, he ovat hiljaa. Virkavallalla pelottelun lisäksi työpaikan menettäminen pelottaa ihmisiä, saa heidät nöyräksi ja kumartelemaan paikallista päättäjäkaartia vaikka väkisin ja kirjoittamaan heidän puolestaan vaikkapa vetoomuksia tai lausuntoja.- Anonyymi
Mitä tekee kunnan työsuojelu?
- Abit
Vuonna 2017 kunnanjohtaja kannatti lukion kehittämistä ja tuomaan kuntaan elinvoimaa. Rehtori ajoi lukion lakkauttamista eli opiskelijoita ei oteta syyskuusta 2018 lähtien. Miten kävi?
- TsemppiäMatille
Tuossa mainosvideossa Matti ainakin yrittää keksiä perusteita, joilla saataisiin riittävästi oppilaita Rautavaaran lukioon, tuo heikosti peruskoulussa menestyneiden houkuttelu on hyvä veto: Peruskouluiässä ja vielä lukioiässäkään eivät varsinkaan pojat tiedä riittävästi elämästä ja siitä mikä on opiskelun tarkoitus. Jos peruskoulun läskiksi lyönyt nuori saadaankin kolme vuotta vanhemmaksi, ja taottua perusoppia päähän, niin hänestä voi tulla vaikka tasavallan presidentti tai loistava yritysjohtaja. Sen sijaan, että hän olisi jättänyt lukion käymättä ja syrjäytynyt työttömäksi vetelehtijäksi. Toki Suomessa voi lukion käymätönkin opiskella ja suorittaa akateemisen loppututkinnon, tunnen muutamia diplomi-insinöörejä, yhden teologian maisterin ja pari lääketieteen lisensiaattia. Lukio on kuitenkin hyvä vaihtoehto siinä mielessä, että sen aikana voi se järki saada voiton.
- TsemppiäToimikunnalle
Poliitikot päättävät ja virkamiehet toteuttavat tehtyjä päätöksiä. Näinhän se menee.
Tuo kaikki kertoo, miksi Rautavaaran lukion pelastamiseksi on ollut tehtävä kaikki mahdollinen. Päätöksen kahden vuoden jatkoajan antamiseksi teki kunnanvaltuusto vastoin hyvinvointilautakunnan ja kunnanhallituksen esityksiä. Kukahan esityksen alunperin teki?
Voi olla, että päätös tehtiin liian myöhään. Aikä näyttää.
Asetetulla lukion kehittämistoimikunnalla on todella kova työ edessä.
Kunnia sille kenelle se kuuluu! Tässä tapauksessa se kuuluu valtuustolle, joka päätöksen tuolle kahden vuoden jatkoajalle teki ja tietenkin niille, jotka ajoivat tuollaista päätöstä.
- ketäseuraavaksi
Jaa, kuntalaisaloite kj:n erottamiseksi meni näköjään "merkitään tiedoksi". Tämä oli odotettavissakin.
Minkähän takia näitä tehtaillaan? - Geenit
Kannattaa kysästä Pirjo Korkalaiselta. Kuntalaisaloitteen 13.12.2017 tekijältä kunnanjohtajan erottamiseksi.
- yteet
Kaavin kunta on käynnistänyt yt:t. Käynnistäjänä on kunnanhallitus.
Rautavaaran kunta yritti muuan vuosi sitten samaa, mutta käynnistäjänä oli virkamies tai jokunen virkamies ja yt koski todellisuudessa vain yhtä toistaiseksi toimeen nimettyä henkilöä. Kunnanhallitus ei ollut käynnistämässä. Lopputulos tunnetaan. Eri vaiheiden jälkeen prosessi lopetettiin. Opittiinko kunnassa tästä?
Kunta on muutenkin tapetilla jatkuvasti. Aiheet ovat pääsääntöisesti kielteisiä. Minkähänlaisia johtopäätöksiä pitäisi tehdä?- inhimillisyyttätoivova
YT:t ovat aina ikävä asia. Kaavilla se käynnistettiin asiallisesti niin ikävää kuin se henkilökunnalle onkin.
Rautavaaralla muutama vuosi sitten käynnistetty yt oli aivan ihmeellinen. Mistään ei löytynyt minkään kunnallisen elimen päätöstä asiasta. Oli muka tuotannollis-taloudelliset perusteet. Tosiasiassa ei ollut.
Rautavaaran tapausta käsiteltiin laajasti ja pitkään. Kauan kesti ennen kuin Rautavaaran päättäjät lopettivat sen. AVI:n piti puuttua asiaan.
Tuon kun tuntee, ei tarvitse ihmetellä tämän päivän kähinöitä. Tosin yt:ta ei ole käynnistetty edellä mainittujen tapahtumien jälkeen.
- OikeudenmukaisuusAvilta
Inhimillisyyttätoivovalle Oliko kyseessä vakinaisen kotitalousopettajan viran lakkauttaminen?
- Anonyymi
Kotitalousopettaja jäi eläkkeelle. Miksi hän palautti kunnan viirin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kotitalousopettaja jäi eläkkeelle. Miksi hän palautti kunnan viirin?
Syyt viirin palauttamiseen?
- jäitähattuun
On taas ollut hauska lukea tämän aamun fb-kirjoituksia viimeisen kymmenen vuoden kehityksestä Kiparilla ja Hiekkahäikässä.
Asiantuntijoita on ollut monenlaisia. Suuret ovat luulot näiden alueiden kehityksestä ikään kuin Rautavaara olisi Suomen matkailun kehityksen numero yksi. Kaukana ollaan ja pysytään siitä.
Huvitti vähän ne suunnitelmat noin 10 vuotta sitten. Oli rautavaaralaisten ja Hiekkahäikän alueen mökinomistajien etu, että kaikki kaatuivat. Ei sinne kuitenkaan mitään todellista olisi tullut. Ehkä olisi vähän jotakin rakennettu. Eikö niissä pyörinyt silloin joku kunnan virkamieskin mukana, oliko peräti osakas hankkeissa.
Itärajojen takaa laukkasi jos jonkinlaista pääjohtajaa ja varapääjohtajaa suurine suunnitelmineen. Johan sen tajusi kuka tahansa, mihin kaikki johtaa. Kirkonkylällä seisoo purkua odottavia rakennuksia joiden omistajat ovat jossakin, liekö maan rajojen ulkopuolella. Taitavat viis veisata mistään matkailun kehityssuunnitelmista Rautavaaralla. Tokkopa kaikki muistavat edes koko kunnan nimeä, ja mitä ovat joskus ostelleet.
Vaikuttaa siltä, että kunnan matkailupalvelujen kehittäminen on ollut hyvin utopistista ja kaukaa haettua. Todelliset matkailun kehittäjät toimivat aivan muualla ja erilaisilla panoksilla niin pääoman kuin osaamisenkin suhteen.
Parasta kehitystä on myydä mökkitontteja erämäänrauhaa ja suomalaista luontoa kaipaaville ja arvostaville ihmisille ja perheille sekä kehitellä erilaisia palveluita yhteistyössä jo olevien Metsäkartanon, sekä muiden matkailu-ja palveluyritysten kanssa unohtamatta Tahkon alueen yrityksiä. Ei Rautavaara niin poikkea muista erämaa-aluekunnista, että tänne kannattaa suunnitella mitään yltiöpäistä. Mökkiläiset tuovat kuitenkin elämää kuntaan, ainakin kesäaikana. Onhan se nähty monella muulla paikkakunnalla ja jokunen on saattanut jäädä pysyvästi asumaankin. Nykyään kun on mahdollista etätyö eikä tuo matkakaan ole niin pitkä lähitaajamiin.
Koko kunnan kehittäminen tulee olla realistista jalatmaassa-kehittämistä. Toki ideoita ja luovuutta pitää olla, mutta turhat höpinät on syytä unohtaa. Siinä sivussa saattaisi lukiokin kehittyä ja jokunen työpaikka joko yrittäjänä tai palveluissa löytyä.
Suurteollisuutta on turha Rautavaaralle kuvitellakaan paitsi kaivosteollisuutta, joka sekin on ns. pitkässä kuusessa eikä auta akuttiin työttömyys- ym. ongelmiin.
Rauhallisesti eteen päin! Tosin saattaa olla myöhäistä esim. lukion kehittämisessä. Etsikkoaika siinäkin hommassa on mennyt turhia vatuloidessa.
Poliittinen riitely ja kaikenlainen omien, puolueiden, sukujen ym. tahojen keskinäinen etujen ajaminen ja kilpailu on jätettävä taka-alalle, jos kuntaa aiotaan kehittää.- Anonyymi
Totta. Mutta miksi muutosta ei tapahdu?
- Lukionkehittäminen
Rautavaaran lukiota on kehitetty ja markkinointi viimeisen 15 vuoden aikana säännöllisesti. Millaisin tuloksin?
- KylläSeSiitäMenee
Tosiaan: Millaisin tuloksin? Esitettiin lakkautettavaksi.
Jos kuntaa aioitaan kehittää, lukiosta on pidettävä kiinni. Se on imagokysymys.
Jos lukio päätetään lakkauttaa, se on signaali koko muulle yhteiskunnalle, että kunnassa on kaikki toivo menetetty ja kuntaa ruvetaan ajamaan alas.
Rautavaaran kunnanvaltuusto teki viisaan päätöksen joulun alla eli antoi kahden vuoden jatkoajan lukiolle ja yrittää edes kehittää sitä. Ainakin se on antanut myönteistä potkua kunnan sisäiselle hengelle. Sen huomaa kaikesta.
Lukion kehittäjille VOIMAA, vaikka haasteet ovat suuret!
Ja lopuksi kiitokset kunnanjohtajalle, että jaksoi ajaa asiaa kaikista vastapuhureista ja erottamisvaatimuksesta huolimatta. Näinhän se on, että kiittämättömyys on maailman palkka. Onneksi tuo erottamisvaatimus meni "puihin". Siitä kiitos päättäjille. - Anonyymi
KylläSeSiitäMenee kirjoitti:
Tosiaan: Millaisin tuloksin? Esitettiin lakkautettavaksi.
Jos kuntaa aioitaan kehittää, lukiosta on pidettävä kiinni. Se on imagokysymys.
Jos lukio päätetään lakkauttaa, se on signaali koko muulle yhteiskunnalle, että kunnassa on kaikki toivo menetetty ja kuntaa ruvetaan ajamaan alas.
Rautavaaran kunnanvaltuusto teki viisaan päätöksen joulun alla eli antoi kahden vuoden jatkoajan lukiolle ja yrittää edes kehittää sitä. Ainakin se on antanut myönteistä potkua kunnan sisäiselle hengelle. Sen huomaa kaikesta.
Lukion kehittäjille VOIMAA, vaikka haasteet ovat suuret!
Ja lopuksi kiitokset kunnanjohtajalle, että jaksoi ajaa asiaa kaikista vastapuhureista ja erottamisvaatimuksesta huolimatta. Näinhän se on, että kiittämättömyys on maailman palkka. Onneksi tuo erottamisvaatimus meni "puihin". Siitä kiitos päättäjille.Lukion tulevaisuus?
- epäasiallistakohtelua
Lueskelin Kittilän ja Pyhäjärven oikeustapahtumia.
Tuleepahan mieleen vaikka mitä.
Voisi lukea joku muukin. - Poliisinesitutkinnat
Nimimerkille epäasiallistakohtelua: Kittilässä ja Pyhäjärvellä on toimittu lakien mukaan.
- onkoepäasiallista
Minkä takia molemmissa kuitenkin käydään oikeutta?
No, oikeus ratkaisee, onko vai eikä toimittu lakien mukaan.
- eettisetarvotkehiin
Epäasiallinen kohtelu on noussut kovasti pinnalle. Yksi sun toinen joutuu jättämään tehtävänsä tuosta syystä.
Rautavaaralla sitä on tapahtunut viime vuosina, mutta sillä on vain päinvastainen vaikutus: tulee sulkia hattuun ansioita meriittiin. Hommat ei kun paranevat. - viimeaikaisista
Kylläpä nyt kunnanjohtajaa riepotellaan suuntaan jos toiseen täällä somessa eri palstoilla. Joillakin on tullut tavaksi arvostella kaikkea, mitä kunnajohtaja tekee tai ei tee.
Tuntuu joskus, että kunnanjohtajaa arvostelevat sellaiset, jotka eivät tunne kunnolla taustoja, paikkakunnan kulttuuria eivätkä ole kovin kauaa aikaa seuranneet paikkakunnan elämää eivätkä kunnallista päätöksentekoa. Siellä kun saattaa olla "salaisia" kansioita.
Pääosa kirjoittajista on toki sellaisia , jotka ovat pitkään asuneet paikkakunnalla, entisiä paikkakuntalaisia, muista syistä paikkakuntaa tuntevia ja/tai asioista tietäviä ja niitä tuntevia ja ovat jopa olleet mukana päätöksenteossa.
Voi vain todeta, että Rautavaaralla on tällä hetkellä Rautavaaran ja rautavaaralaisten etuja ajava, hyvä kunnanjohtja. Se ei näy kaikkien ajatusmaailmaan sopivan eri syistä. Niitä voi toki arvailla eikä kovin vaikea olekaan arvailla.
Yksittäisenä asiana voisi ottaa tuon tilapäisasunnon/soluasunnon järjestämisen esim. lyhytaikaisessa työsuhteessa tai sijaistaessa oleville. Tuo on hyvä ehdotus.
On mainittu, että jo pidempään on ollut mahdollisuus saada asunto lyhytaikaista työskentelyä varten. Tuskin kuitenkaan on ollut mahdollisuus edes yksinkertaisesti kalustettuun soluasuntoon. Ei ainakaa ole ollut tietoa sellaisista. Eiköhän ole ollut kyseessä nuo kunnan eri asuntotaloissa olevat tyhjät ja monesti huonokuntoiset asunnot. Ne eivät kyllä kovin houkuttele lyhytaikaisia sijaisia ja keikkatyöläisiä. Nehän ovat lisäksi vuokrattavissa normaalisti kuukausivuokrilla. Eivät houkuttele myöskään osa-aikaisia, muualla vakituisesti asuvia. Eiköhän tuollaisella asuntojen tarjoamisella ole tarkoitus ohjailla, että sijaiset, lyhytaikaisesti ja osa-aikaisesti työskentelevät pysyisivät poissa paikkakunnan työmarkkinoilta. Asuntopoliitikalla siis ohjaillaan työmarkkinoita.
Jos soluasunnontapaisia, kalustettuja, kohtuuhintaisia tai ilmaisia asuntoja on ollut saatavissa, ei sitä ole liiemmältä tiedotettu. Kaikilla sijaiseksi tulevilla ei ole omaa autoa saati perävaunua vähäistenkään huonekalujen kuljettamiseen. - Tekijämiehet
Valinnanvapauskokeilu toteutuu Rautavaaralla huhtikuussa 2018. Kunnanlääkärit Oy:lle löydettiin tilat kunnanjohtajan ja paikallisen yrittäjän yhteistyöllä Virastotalolta. Kiitokset kunnanjohtajalle ja yrittäjälle.
- Opinto-ohjauskuntoon
Kiitokset 9 valtuutetulle ja kunnanjohtajalle, että jaksoivat ajaa Lukio-asiankin oikeille urille. Kunnanjohtajan asettama Lukion kehittämisryhmä on hyvässä iskussa. Näinhän se on, että kiittämättömyys on maailman palkka.
- Anonyymi
Miten lukiota on kehitetty?
- SALAILULLELOPPU
Rautavaaran fb-sivustoja lukiessaan on tullut mieleen, että siellä melskataan tosissaan. Siellä riidellään asiasta kuin asiasta.
Nykyään on noussut yleisellä tasolla pinnalle EPÄASIALLINEN KOHTELU. Sitä on harjoitettu Rautavaaran kunnassa paljon ja se on ollut todella räikeää. Viime päivinä on muutamissa keskusteluissa (ei fb) käynyt ilmi, miten sitä on SALAILTU. Nyt on aika käsitellä sekin. Aineistoa aiheesta löytyy ja todella paljon. Se ei ole mitään huhupuhetta, vaan perustuu asiakirjoihin, kunnanhallituksen kokouspöytäkirjoihin (tosin ovat salaisia pöytäkirjoja tai pykäliä), AVI:n päätöksiin jne.
Tuossa on aihetta käsiteltäväksi niin fb:ssä kuin mediassakin. Tämä sen vuoksi, että kukaan ei enää koskaan joutuisi siinä kunnassa sen kohteeksi. Saattaa olla jollekin/joillekin kiusallista, mutta tulisipahan totuus esiin eikä enää auttaisi vetäytyä muistamattomuuden tai tietämättömyyden taakse. Sitä tuntuu ilmenevän paljon niidenkin joukossa, jotka taatusti tietävät ja tuntevat asian - etenkin päättäjien piirissä.
Saattaisivat sädekehät himmetä. - JohnFaceman
Unskin kynästä :Rautavaaran kunta ja Rautavaaran Yrittäjät järjestivät KIRKONKYLÄT PALVELU-KESKUKSINA Rautavaaran Asukasillan torstaina 26.4.2018 klo 17.30 alkaen. Paikkalla oli 40 hlöä: asukasta, yrittäjää, yhdistystoimijaa ja kunnan luottamushenkilöä. Asukaillan tarkoituksena oli keskustella ja ideoida kehittämistoimia Rautavaaran kunnan elivoimaisuuden lisäämiseksi.
Tilaisuuden avasi kj Unto Murto toivottaen kaikki tervetulleeksi ja erityisesti illan vetäjät/valmentajat Tuula Palojärvi ja Anne Aholainen. Tilaisuuden tavoite: Miten voimme kehittää Rautavaaraa yhdessä kunnan uudella visiolla 2030: Maalaisjärjellä yhteistyössä tulevaisuuteen. Kj:n mukaan kunnassa on menossa hyvä POSITIIVINEN PÖHINÄ mainiten mm. Osuuskauppa Jukolan investontipäätöksen uudesta S-Marketista kesä 2018, uuden yrityksen Kunnan-lääkärit Oy Rautavaaran tulo kuntaan 18.4.2018. Asukasillassa etsittiin uusia ideoita Palvelupajalla. NIILLE,JOTKA EIVÄT PÄÄSSEET SYYSTÄ TAI TOISESTA ASUKASILTAAN ON MAHDOLLISUUS OSALLISTUA NETISSÄ, JOSSA KYSELY ON AVOINNA 6.5.2018 SAAKKA. TULE MUKAAN: https://bit.ly/2uMVNZ7
Rautavaaran asukasillassa 26.4.2018 sai kertoa ideoita ja ajatuksia eri teemojen pisteillä palvelupajassa. Jos olit mukana ja joku ajatus heräsi vasta illan jälkeen, voit kirjoittaa sen täällä. Tai etkö päässyt mukaan iltaan? Kerro ajatuksesi tällä- Nuoruusmuistoja
Näin mahdollisten eläkeläispaluumuuttajien kannalta edes kohtuullisesti toimiva julkinen liikenne on välttämätön. Ilman autoa ja siellä ollaan kuin pussin perällä ei mitään mahdollisuutta päästä liikkumaan minnekään ei kunnan ulkopuolelle eikä kunnan sisällä. Markkinaehtoiseen liikenne ei voikaan toimia käyttäjien vähäisyyden vuoksi joten tähän tarvitaan kunnan/valtion tukea. Kunnassa tulisi harkita onko jokin asia josta valtiontukia voidaan siirtää tänne liikenteen puolelle ja tukea sitä. Koska kyllä mahdollisesti muualta kuntaan muuttavat ovat tottuneet erilaisiin virikkeisiin elämänsä aikana eikä siihen pelkästään luonto riitä vaikka hyvä on sekin. Tässä idea kehitettäväksi.
- Anonyymi
Nuoruusmuistoja kirjoitti:

Julkista liikennettä ei ole. Mutta Jokisuunniemeltä liikennemerkkejä löytyy.
- mitäsmeköyhät
Rautavaaraa on sanottu niin köyhäksi, että käkikin täytyy lainata naapurikunnasta.
Rautavaaralaiset näyttävät kuitenkin olevan rikkaita, kun asuntoja tuntuu olevan ympäri maailmaa ja lennellään milloin minnekin. Vertaillaan Rautavaaraa maailman metropoleihin. Näin he tuntuvat kertoilevan eri palstoilla.
Toista se on meillä muilla. Me vaan asumme täällä kotoisessa Suomessamme, vaatimattomissa oloissa. Olemme tyytyväisiä siihen, mitä meillä on emmekä osaa uneksiakaan newyorkeista ja espanjoista.
Materiaalisesti olemme köyhiä, mutta henkisesti rikkaita!- Anonyymi
Naapurikaupungit Juankoski ja Nilsiä on liitetty Kuopioon. Käet ovat palanneet Tiilikkajärven kansallispuistoon. Kuopio on ajautumassa kriisikunnaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naapurikaupungit Juankoski ja Nilsiä on liitetty Kuopioon. Käet ovat palanneet Tiilikkajärven kansallispuistoon. Kuopio on ajautumassa kriisikunnaksi.
Erittäin hyvin sanottu.
- Anonyymi
Huhhuh.kylläpä tuntuu kaikenlaisia huuhkajia täällä olevan.onko jollain negatiivisen kuvan Rautavaarasta antaneella paha kateus ja viha päällä...jos on töitä ja terveyttä niin mikä täällä ollessa kun netti toimii ja kaupasta saa leipää ja voita ja saa nauttia puhtaasta ilmasta ja vedestä niin paskanko väliä muulla.kateelliset älköön vaivautuko..
- Anonyymi
Huhhuh!
Kirjoita mitä kirjoitat. Rautavaaralaiset ovat itse antaneet negatiivisen kuvan kunnastaan. Etunenässä kunnassa päättävissä asemissa ovat kunnostautuneet siinä asiassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huhhuh!
Kirjoita mitä kirjoitat. Rautavaaralaiset ovat itse antaneet negatiivisen kuvan kunnastaan. Etunenässä kunnassa päättävissä asemissa ovat kunnostautuneet siinä asiassa.Rautavaaran maine ja nimenomaan kielteisessä mielessä tunnetaan koko Suomessa eikä siihen tuo helpotusta pelkästään puhdas luonto, laajakaista ja kunnan palkoilla hankittu hyvinvointi.
Hyvän maineen saavuttamiseen tarvitaan myös henkisiä voimavaroja. Ne näyttävät eri ytimissä olevan hakusessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huhhuh!
Kirjoita mitä kirjoitat. Rautavaaralaiset ovat itse antaneet negatiivisen kuvan kunnastaan. Etunenässä kunnassa päättävissä asemissa ovat kunnostautuneet siinä asiassa.Nimet esille!
- Anonyymi
Rautavaaran Vaaralla Palaa Positiivinen Pöhinä. Pöhinän sai aikaan entinen kj UM.
- Anonyymi
Kyllähän tuo "pöhinä" varmaan entisen kunnanjohtajan aikaan alkoi.
Nyt kerrotaan mediassa, kuinka kunnalla menee hyvin ja katetta tulee. Hyvä niin!
Kuka sen on saanut aikaan. Kyllä se on entinen kunnanjohtaja Unto Murto, jonka aikana ja sisukkaasta toiminnasta kunnan hyväksi tilanne on nyt taloudellisesti hyvä. Toki velkaa on runsaasti, mutta se on hallinnassa ja investointeja on tehty runsaasti. Lukiokin on saatu suuresta vastustuksesta ja entisen kunnanjohtajan periksiantamattomasta taistelusta toistaiseksi pidettyä. Saattoi olla, että nykyisen hallituksen koulutuslinjausten vuoksi, sen tulevaisuus on turvattu pidemmäksi aikaa.
Siitä huolimatta, että entinen kunnanjohtaja sai jopa huomautuksen tai jopa varoituksen ja vaadittiinpa jopa erotettavaksi, hän vain jaksoi taistella kunnan puolesta. Kaiken tuon valossa huomautukset/varoitukset ja erottamisvaatimukset jääkööt omaan arvoonsa.
Nykyisten johtajien olisi syytä mainita myös kenen kunnanjohtajan aikana talous on noussut, kun kehuskelevat hyvin mennyttä taloutta medialle.
Kunnia hänelle, jolle se kuuluu! - Anonyymi
Juuri näin. Kj Murto oli toiminnan mies. Hänen aikanaan kunta sai vuonna 2014 ekan Kuntastrategian.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän tuo "pöhinä" varmaan entisen kunnanjohtajan aikaan alkoi.
Nyt kerrotaan mediassa, kuinka kunnalla menee hyvin ja katetta tulee. Hyvä niin!
Kuka sen on saanut aikaan. Kyllä se on entinen kunnanjohtaja Unto Murto, jonka aikana ja sisukkaasta toiminnasta kunnan hyväksi tilanne on nyt taloudellisesti hyvä. Toki velkaa on runsaasti, mutta se on hallinnassa ja investointeja on tehty runsaasti. Lukiokin on saatu suuresta vastustuksesta ja entisen kunnanjohtajan periksiantamattomasta taistelusta toistaiseksi pidettyä. Saattoi olla, että nykyisen hallituksen koulutuslinjausten vuoksi, sen tulevaisuus on turvattu pidemmäksi aikaa.
Siitä huolimatta, että entinen kunnanjohtaja sai jopa huomautuksen tai jopa varoituksen ja vaadittiinpa jopa erotettavaksi, hän vain jaksoi taistella kunnan puolesta. Kaiken tuon valossa huomautukset/varoitukset ja erottamisvaatimukset jääkööt omaan arvoonsa.
Nykyisten johtajien olisi syytä mainita myös kenen kunnanjohtajan aikana talous on noussut, kun kehuskelevat hyvin mennyttä taloutta medialle.
Kunnia hänelle, jolle se kuuluu!Totta tämäkin. Työpaikkoja saatava kuntaan heti.

Kunnia hänelle, jolle se kuuluu!Totta kirjoitat.
- Anonyymi
Kj Unto Murto johti kuntaamme vv. 2011-31.1.2019. Tänä aikana Rautavaara Savotassa rakennettiin mm. Palvelutalo Lepola loppuun, Hopeapaju, Päivänsini, uusi keskuskeittiö, uusi paloasema ja Kauniskosken uusi silta. Kunnan päätie Savontie sai uuden päällysteen
vuonna 2014 jne. Kunnassa oli tekemisen meininki.- Anonyymi
Ents nämä kaksi vanhaa ja huonossa hapessa olevaa paloasemaa. Nekin kj UM sai myytyä kunnan yrittäjille: Konetyö Heiskaselle ja Sevetiimille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ents nämä kaksi vanhaa ja huonossa hapessa olevaa paloasemaa. Nekin kj UM sai myytyä kunnan yrittäjille: Konetyö Heiskaselle ja Sevetiimille.
Totta kuin Keyritty.
- Anonyymi
Totta tämäkin.
- Anonyymi
Näin se meni.
- Anonyymi
Positiivista Pöhinää.
- Anonyymi
Joku tuossa kirjoitti, omituisen sanayhdistelmän "kunnan palkoilla hankittu hyvinvointi"? Mitä tarkoitit? Katso raakaa valtion aputilastoa. Rautavaaran hyvinvointi on paljolti tulonsiirtoa maksajakunnilta. Kunnat muodostavat valtion jne.
- Anonyymi
Kaavin kunta on käynnistänyt yt:t. Käynnistäjänä on kunnanhallitus.
Rautavaaran kunta yritti muuan vuosi sitten samaa, mutta käynnistäjänä oli rehtori tai jokunen silloinen talous- ja kehittämisjohtaja ja yt koski todellisuudessa vain yhtä toistaiseksi toimeen nimettyä henkilöä. Kunnanhallitus ei ollut käynnistämässä. Lopputulos tunnetaan. Eri vaiheiden jälkeen prosessi lopetettiin. Opittiinko kunnassa tästä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaavin kunta on käynnistänyt yt:t. Käynnistäjänä on kunnanhallitus.
Rautavaaran kunta yritti muuan vuosi sitten samaa, mutta käynnistäjänä oli rehtori tai jokunen silloinen talous- ja kehittämisjohtaja ja yt koski todellisuudessa vain yhtä toistaiseksi toimeen nimettyä henkilöä. Kunnanhallitus ei ollut käynnistämässä. Lopputulos tunnetaan. Eri vaiheiden jälkeen prosessi lopetettiin. Opittiinko kunnassa tästä?On opittu sen verran, että ei ole käynnistetty yhtään yt:tä sen jälkeen, kun tuo edellä mainittu, pohjaa vailla ollut haparointi, meni perusteellisesti kiville.
Maksoihan tuo jonkin verran: pari vuotta meni monen ihmisen työtä hukkaan tuota asiaa käsitellessä ja taisipa kunnalle tulla muutakin rahallista menoa ja ennen kaikkea olihan se kolaus kunnan maineelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On opittu sen verran, että ei ole käynnistetty yhtään yt:tä sen jälkeen, kun tuo edellä mainittu, pohjaa vailla ollut haparointi, meni perusteellisesti kiville.
Maksoihan tuo jonkin verran: pari vuotta meni monen ihmisen työtä hukkaan tuota asiaa käsitellessä ja taisipa kunnalle tulla muutakin rahallista menoa ja ennen kaikkea olihan se kolaus kunnan maineelle.Entäpäs nyt?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entäpäs nyt?
Ei ainakaan ole käynnistetty yt:tä. Kaipa sitä on kerrasta epäonnistumisesta jotakin opittu.
Kunnallahan on nyt varaa jonkin aikaa mesoa, kun edellinen kunnanjohtaja hoiti talouden kuntoon ja hankki kunnalle taloudellista puskuria muutaman miljoonan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ainakaan ole käynnistetty yt:tä. Kaipa sitä on kerrasta epäonnistumisesta jotakin opittu.
Kunnallahan on nyt varaa jonkin aikaa mesoa, kun edellinen kunnanjohtaja hoiti talouden kuntoon ja hankki kunnalle taloudellista puskuria muutaman miljoonan.Kuntaan pitää saada työpaikkoja ja ennenkaikkea lapsia. Sen sijaan Virkamiehiä on lisätty mm. Nykyisellä kunnananjohtajalla ei ole enää hallintojohtajan tehtäviä. Perustettu Uusi hallintojohtajan virka 1.2.2019.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ainakaan ole käynnistetty yt:tä. Kaipa sitä on kerrasta epäonnistumisesta jotakin opittu.
Kunnallahan on nyt varaa jonkin aikaa mesoa, kun edellinen kunnanjohtaja hoiti talouden kuntoon ja hankki kunnalle taloudellista puskuria muutaman miljoonan.Kj Murto oli kuntatalouden asiantuntija.
- Anonyymi
Tulovero on jo tapossa: 22,0%.
- Anonyymi
Tarkoitat varmaan kunnallisveroa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitat varmaan kunnallisveroa?
Kunnallisvero on historiaa. Nyt puhutaan kunnan tuloveroprosentista. Se on Koillis-Savon kunnissa Kaavi, Rautavaara ja Tuusniemi aivan tapissa eli yläkantissa: 22,00%. Sinä maksat jokaisesta ansaitsemastasi eurosta 22 centtiä kunnan kassaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnallisvero on historiaa. Nyt puhutaan kunnan tuloveroprosentista. Se on Koillis-Savon kunnissa Kaavi, Rautavaara ja Tuusniemi aivan tapissa eli yläkantissa: 22,00%. Sinä maksat jokaisesta ansaitsemastasi eurosta 22 centtiä kunnan kassaan.
Totta. Mitä on kiinteistövero?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Mitä on kiinteistövero?
Liian suuri. Kiinteistöverohan on kateusvero.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liian suuri. Kiinteistöverohan on kateusvero.
Kunta meinaa nostaa kiinteistöveroja. Apuva.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunta meinaa nostaa kiinteistöveroja. Apuva.
Miten Rautavaaran kunnan käy? Verot alkaa olla tapissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnallisvero on historiaa. Nyt puhutaan kunnan tuloveroprosentista. Se on Koillis-Savon kunnissa Kaavi, Rautavaara ja Tuusniemi aivan tapissa eli yläkantissa: 22,00%. Sinä maksat jokaisesta ansaitsemastasi eurosta 22 centtiä kunnan kassaan.
Ei se aivan historiaa, nimittäin kunnallisvero terminä, ainakaan ole. Katsopas viimeisiä veropäätöksiä.
- Anonyymi
Asumispalvelun esimiestäkö nyt grillataan?
- Anonyymi
Palvelutalo Lepolassa ja kotihoidossa tarvitaan henkilökuntaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palvelutalo Lepolassa ja kotihoidossa tarvitaan henkilökuntaa.
Totta.
Tapsa paras laulaja. Hummadihei!
- Anonyymi
Somessa on joko keskeytetty keskusteluja, poistettu aiheita tai poistettu kommenteja.
Tämä kertoo sen, että jotkut tahot eivät kestä kritiikkiä tekemisistään.
Vallankäyttö on tiettyjä piirejä suosivaa, ei avointa, oman tai omien kuppikuntien etujen valvomista ja hyödyn tavoittelua, häikäilemätöntä ja röyhkeää.
Keinoja ei kaihdeta tavoitteisiin pääsemiseksi ja pahoista töistä ei anteeksi pyydellä. Omatunto on vieras käsite.- Anonyymi
Julkinen ryhmä Rautavaaran valvojat ovat ulkona kuin lumiukot.
- Anonyymi
Täyttä fiktiota.
- Anonyymi
Mikä on Rautavaaran kunnan taloustilanne tänään?
- Anonyymi
Kohtuullinen, kun edellinen kj hoiti talouden kuntoon ja katetta on muutama miljoona puskurina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kohtuullinen, kun edellinen kj hoiti talouden kuntoon ja katetta on muutama miljoona puskurina.
Miten Rautaharjun kerrostaloon saadaan asukkaita? Tyhjillään lähes 80 % asunnoista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten Rautaharjun kerrostaloon saadaan asukkaita? Tyhjillään lähes 80 % asunnoista.
Kunta suunnittelee Rautaharjuun palveluasuntoja ikäihmisille. Onko talossa monta hissiä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunta suunnittelee Rautaharjuun palveluasuntoja ikäihmisille. Onko talossa monta hissiä?
Hissiä ei ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hissiä ei ole.
Hissejä saa rahalla. Valtio antaa apurahaa, jos on hyvät perusteet: Jos vanhukset voivat asua kotonaan kerostalossa pidempään, niin laitospaikkoja tarvitaan vähemmän. Hissikuilu pystytetään rappukäytävän kohdalle osittain talon seinälinja ulkopuolelle. Siisti rakenne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kohtuullinen, kun edellinen kj hoiti talouden kuntoon ja katetta on muutama miljoona puskurina.
Nythän sinä vasta vitsin murjasit. Sen aikaisella kiinteistöjen yliarvostuksella ja ylisuurilla poistoilla ei laskuja makseta.
- Anonyymi
Jos SoTea ei saada niin huonosti käy.
- Anonyymi
Mikä on Kysterin tilanne? Kasville on pitkä matka.
- Anonyymi
Asutustilallisen pojalle: Kuinka Rautavaaran kunnalle käy?
- Anonyymi
Kysy kunnanjohtajalta.
- Anonyymi
On siellä yksi firma mikä tuottaa rahaa..kunnalle! Arvaatteko mikä?
- Anonyymi
Vaaran Valo eli entinen Rautavaaran tietoverkko-osuuskunta (RTVO).
- Anonyymi
Apuva. Onko tässä mitään järkeä?
Rautaharjun kerrostalokiinteistö on huonossa hapessa: vuotavat vesiputket.
Rautaharjun peruskorjaukseen ja osittaiseen käyttötarkoituksen muuttaminen palveluasumiseen ja hoivapalvelun tuottamiseen soveltuvaksi on tarkoitus upottaa 3 miljoonaa euroa. Tällä 3 miljoonalla eurolla saa uuden kevennetyn palveluasumiseen tarkoitetun rivitalon Ensolan tontille.- Anonyymi
Rautaisella talousmatematiikalla on lienee kuitenkin niin että keskimääräinen osake kunnan taloissa linjasaneeraus 20 000 asunto mahdollinen hissi päälle 20 000 lisää no siinä on 40 k kumisaappaissa tallustaville isännille lisäksi aika krooninen kauniiden naisten puute noin tilastollisesti parhaiten työssäkäyvissä ikäluokissa saattaisi jopa olla viimeinen tulpan korkki jotta niinkuin 3000 asukkaan mahtipitäjällä alkavat vasikan karsinan veräjät jossain määrin hidastumaan sanotaanko suuresta paluumuuttajien aallosta.
- Anonyymi
Rautaharju nurin ja uusi, pienempi ja taloudellisempi tilalle, jos niille on tarvetta.
Palveluasuntoja nykyisten hopeapajujen välittömään läheisyyteen! Sillä säästetään jatkossa kuluja. Ei mene turhaan kallista aikaa kuljetettaessa ruokaa ym. useita satoja metrejä sinne tänne ja kuluuhan siinä henkilökunnankin kallista työaikaa siirryttäessä paikasta toiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rautaharju nurin ja uusi, pienempi ja taloudellisempi tilalle, jos niille on tarvetta.
Palveluasuntoja nykyisten hopeapajujen välittömään läheisyyteen! Sillä säästetään jatkossa kuluja. Ei mene turhaan kallista aikaa kuljetettaessa ruokaa ym. useita satoja metrejä sinne tänne ja kuluuhan siinä henkilökunnankin kallista työaikaa siirryttäessä paikasta toiseen.Täysin samaa mieltä. Toimeksi heti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rautaharju nurin ja uusi, pienempi ja taloudellisempi tilalle, jos niille on tarvetta.
Palveluasuntoja nykyisten hopeapajujen välittömään läheisyyteen! Sillä säästetään jatkossa kuluja. Ei mene turhaan kallista aikaa kuljetettaessa ruokaa ym. useita satoja metrejä sinne tänne ja kuluuhan siinä henkilökunnankin kallista työaikaa siirryttäessä paikasta toiseen.Rautaharjudsa vesivahinkoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rautaharju nurin ja uusi, pienempi ja taloudellisempi tilalle, jos niille on tarvetta.
Palveluasuntoja nykyisten hopeapajujen välittömään läheisyyteen! Sillä säästetään jatkossa kuluja. Ei mene turhaan kallista aikaa kuljetettaessa ruokaa ym. useita satoja metrejä sinne tänne ja kuluuhan siinä henkilökunnankin kallista työaikaa siirryttäessä paikasta toiseen.Totta.
- Anonyymi
Miksi kunnan talous on kuralla?
- Anonyymi
Varmaan siksi, että Rautavaaralla on niin paljon työkyvyttömyyseläkeläisiä
- Anonyymi
Kylläpä tässä ketjussa taas löyhkää erään henkilön itsekehu. On todella säälittävää, ettei elämään edes eläkepäivilläkään löydy mitään muuta järkevämpää sisältöä tahi tarkoitusta.
- Anonyymi
Yritä päästä Unto - kompleksistasi eroon. Ryhdy vaikka ulkoilemaan. Niin pääsi tuulettuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yritä päästä Unto - kompleksistasi eroon. Ryhdy vaikka ulkoilemaan. Niin pääsi tuulettuu.
Sinähän se heti yhdistit nimen edelliseen kommenttiin. Onpas kerrassaan hassua! Kummankohan sitä oikein pitäisi olla ulkoilemassa?
- Anonyymi
On pärjätty jo 150 vuotta ja nykyään vain yrittäjät riitelee keskenään omista yrityksistään ja hyvä veli verkosto pelaa niinkuin ennenkin mutta onneksi kunnanjohtaja ei mene kaikkiin verkostoihin mukaan se on plussaa..
- Anonyymi
Ånkå Rautavaaralla yhtäkään kåmmunistia?
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400003685321- 182319
- 1982171
- 1071516
- 821458
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu601023- 741022
IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka2979Martina miehensä kanssa Malediiveilla.
Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.126905Ei lumous lopu koskaan
Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu59796