Lenkkeilijänaiselle kävi huonosti?

Joku oli hyökännyt naisen kimppuun Rauman Äyhönjärven läheisyydessä sunnuntaina, kuka voi olla niin ilkeä, että vammauttaa naisen?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016022221157615_uu.shtml
116888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 116

Vanhimmat
  • Mistään ei voi vielä tietää, että tekijä oli turvapaikanhakija! Tekijää ei ole saatu kiinni. Tekijä vaikutti ulkomaalaiselta. Suomessa on muitakin ulkomaalaisia kuin turvapaikanhakijat.

    Äänestä

Kuka on ostanut puukon mamulle. Syyllinen heti vankilaan. Tuollaista sattuu kunniille annetana liian vähän rahaa niin ne alkaa ryöstelee ihmisii

Äänestä
  • Meidän kaupunkiin kun tuli vokki, ekana päivänä näin kun kolme matua meni peräkanaa tavaratalossa kassalle ja jokaisella ostoksena pelkkä puukko. Menin sitten kassaa jututtamaan, että miettiikö se yhtään mitä se tekee? Se sanoi että ei se voi olla niitä myymättä. Otin kännyllä myyjästä valokuvan ja sanoin etten minäkään voi olla kuvaa laittamatta mv-lehteen jos jotain tapahtuu. Sitten tää alko pillittää ettei saa kuvaa jaa yyy-yy.
    No kuva on tallessa odottamassa käyttöä!

    Äänestä

  • Juurikin näin. Kakarat leikkimään isänmaan toivoa ja väijymään rautakauppojen hyllyjen taakse. Valokuva heti jos joku erehtyy ostamaan sakset, niin äkkiä kuva alibin kanteen. Varmasti aikeissa tehdä henkirikos. Puukko nyt on päivänselvästi murhaajan ostos. Eihän suomessa kenelläkään lainkuuliaisella ole puukkoa eikä saksia kotonaan. Hyödyttömiä kapustuksia kun ovat. Auta armias jos joku ostaa tulitikkuja niin sehän on murhapolttoa menossa tekeen. Ei auta selittää että on tupakkamies. Valehtelee kumminkin.
    On see vaan hienoa että yhteiskunnassamme loisii noita urheita mopoautoihmisiä joiden elämä on lorvimista ja muiden kyttäämistä ja energiajuoman litkimistä niin että pää leviääniiden piristeisiin. Otetaan kyytipojaksi siivouskomerossa kasvatettua kannabista ja pannaan blaubunktin basarit kaakkoon niin että viimeinenkin tajunhippu lähtee maatakiertävälle radalle. Sitten ei kun laumaväijyyn sokoksen kodintarvikeosastolle. Kun ollaan niin sankarillisia. Sitä se teettää kun elämä on vietetty tietokoneen ääressä pelien maailmassa lorvien energiajuomia litkien. Nyt todellisuus heille on pelkkää pelimaaillmaa. Säälittäviä prutkuhousuja joiden ego rakentuu tatuointien ja naamalävistysten varaan. Nehän tekee pikkupojista tosimiehen kun cheekilläkin on, tuolla musiikin raiskaajalla. Puhumattakaan että Van Dammellakin on tatskoja. Ainakin kaveripiireissä puhutaan.
    Tytöille on kunniaksi mitä enemmän näyttää ja kuulostaa pikkuhuoralta, mitä enemmän on naamaläväreitä ja kenellä on eniten facebookkavereita.
    Jos on alle tuhat facekamua niin sehän on luuseri. Ei sillä ole merkitystä ettei ole eikä tule koskaan tapaamaankaa näitä " kavereita". Kunhan on klikattu kobeella toisen nappinaaman kaveripyyntöön että 'hyväksyn'. Sitten ollaankin jo sydänystäviä.
    Seurustelu näillä albiinoilla on hupaisaa kuultavaa. Oikeaa aikuisriittiä parhaimmillaan. Kun rengasnenäinen prutkuhousu hiihtelee alaikäisen kalmankalpean goottitytön nenän alle hönkimään että hei huora annaks vittu pesää ja sit voidaan men mu kämpil pelaa runescapee tai jotai. Jaa et anna? No se on iha jees mut lähe messii mu mopoautol mennää päivystää johonki.
    On se vaa hienoa että on kasvatus mennyt perille ja meillä on niin hieno jälkipolvi tulossa. Suomi on varmoissa vanttuissa.

    Äänestä

  • isinmaantoivot kirjoitti:

    Juurikin näin. Kakarat leikkimään isänmaan toivoa ja väijymään rautakauppojen hyllyjen taakse. Valokuva heti jos joku erehtyy ostamaan sakset, niin äkkiä kuva alibin kanteen. Varmasti aikeissa tehdä henkirikos. Puukko nyt on päivänselvästi murhaajan ostos. Eihän suomessa kenelläkään lainkuuliaisella ole puukkoa eikä saksia kotonaan. Hyödyttömiä kapustuksia kun ovat. Auta armias jos joku ostaa tulitikkuja niin sehän on murhapolttoa menossa tekeen. Ei auta selittää että on tupakkamies. Valehtelee kumminkin.

    Mihis nää matut puukkoa tarttee, kun niille ruokakin tulee valmiina lautasella.. mielestäni pari sataa puukoin aseistautunutta muslimia kaduilla vain ei ole kovin hyvä asia..

    Äänestä

  • Ihmettelen jos näille tulijoille ei ole tehty selväksi edes suomen teräaselakia siltä osin missä kerrotaan puukon tai edes linkkarin kanssa liikkumisen olevan kiellettyä ja siitä joutuu vastuuseen,ainakin suomalaiset.
    Kaikilla vokeilla on varmasti tiedossa puukkojen osto joten kertokaa nyt helvetti niille ja kertokaa sen jälkeen julkisesti kertoneenne,vai meneekö liian vaikeaksi ja aikaa vieväksi näitä majoittaessa ja haliesa hymyssä suin.
    Ai niin olin aivan unohta sellaisen pikkujutun kuin lapsiperheet.Missä vitussa ne tulleet lapsiperheet majailevat kun en ole nähnyt kuin miespareja,joo voivat tietysti olla sen lisäksi tulleita homosexuaaleja lähi-idästä mutta tännehän piti tulla lapsiperheitä.

    Äänestä

  • Kfkkdkdkdln kirjoitti:

    Meidän kaupunkiin kun tuli vokki, ekana päivänä näin kun kolme matua meni peräkanaa tavaratalossa kassalle ja jokaisella ostoksena pelkkä puukko. Menin sitten kassaa jututtamaan, että miettiikö se yhtään mitä se tekee? Se sanoi että ei se voi olla niitä myymättä. Otin kännyllä myyjästä valokuvan ja sanoin etten minäkään voi olla kuvaa laittamatta mv-lehteen jos jotain tapahtuu. Sitten tää alko pillittää ettei saa kuvaa jaa yyy-yy.
    No kuva on tallessa odottamassa käyttöä!

    Bull shitiä! Samaa legendaa puhutaan jokaisella paikkakunnalla johon on hiljattain tullut vastaanottokeskus. :D
    Voitteko keksiä uusia?
    Seuraavaksi varmaan selität, että ne oli tarttuneet kiinni jonkun polkupyörään ja yrittäneet varastaa? Tai pysäytelleet autoja lidlin liikenneympyrässä?
    Nää jutut on NIIN kuultu!

    Äänestä

  • PuukotPoisTulijoilta kirjoitti:

    Ihmettelen jos näille tulijoille ei ole tehty selväksi edes suomen teräaselakia siltä osin missä kerrotaan puukon tai edes linkkarin kanssa liikkumisen olevan kiellettyä ja siitä joutuu vastuuseen,ainakin suomalaiset.
    Kaikilla vokeilla on varmasti tiedossa puukkojen osto joten kertokaa nyt helvetti niille ja kertokaa sen jälkeen julkisesti kertoneenne,vai meneekö liian vaikeaksi ja aikaa vieväksi näitä majoittaessa ja haliesa hymyssä suin.
    Ai niin olin aivan unohta sellaisen pikkujutun kuin lapsiperheet.Missä vitussa ne tulleet lapsiperheet majailevat kun en ole nähnyt kuin miespareja,joo voivat tietysti olla sen lisäksi tulleita homosexuaaleja lähi-idästä mutta tännehän piti tulla lapsiperheitä.

    Naiset ja lapset pelkää. Ei ne kulje kaupungilla. Miehetkin pelkää, siksi kulkevat pienissä ryhmissä. He tulevat oloista, jossa koska tahansa on pitänyt olla valpas syöksymään turvaan tai puolustautumaan. Naiset ja lapset pidetään niissä maissa kotona turvassa. Kotiinkin toki voi tipahtaa pommi. Mutta ei niistä opituista tavoista helpolla pääse. Siksi menee aikaa, että naiset oppivat uskaltamaan suomessa esim kaupungille. Silloinkin harvoin ilman aviomiestä, isää, veljeä, lähes aikuista poikaa tms "suojelijaa"

    Äänestä

  • isinmaantoivot kirjoitti:

    Juurikin näin. Kakarat leikkimään isänmaan toivoa ja väijymään rautakauppojen hyllyjen taakse. Valokuva heti jos joku erehtyy ostamaan sakset, niin äkkiä kuva alibin kanteen. Varmasti aikeissa tehdä henkirikos. Puukko nyt on päivänselvästi murhaajan ostos. Eihän suomessa kenelläkään lainkuuliaisella ole puukkoa eikä saksia kotonaan. Hyödyttömiä kapustuksia kun ovat. Auta armias jos joku ostaa tulitikkuja niin sehän on murhapolttoa menossa tekeen. Ei auta selittää että on tupakkamies. Valehtelee kumminkin.
    On see vaan hienoa että yhteiskunnassamme loisii noita urheita mopoautoihmisiä joiden elämä on lorvimista ja muiden kyttäämistä ja energiajuoman litkimistä niin että pää leviääniiden piristeisiin. Otetaan kyytipojaksi siivouskomerossa kasvatettua kannabista ja pannaan blaubunktin basarit kaakkoon niin että viimeinenkin tajunhippu lähtee maatakiertävälle radalle. Sitten ei kun laumaväijyyn sokoksen kodintarvikeosastolle. Kun ollaan niin sankarillisia. Sitä se teettää kun elämä on vietetty tietokoneen ääressä pelien maailmassa lorvien energiajuomia litkien. Nyt todellisuus heille on pelkkää pelimaaillmaa. Säälittäviä prutkuhousuja joiden ego rakentuu tatuointien ja naamalävistysten varaan. Nehän tekee pikkupojista tosimiehen kun cheekilläkin on, tuolla musiikin raiskaajalla. Puhumattakaan että Van Dammellakin on tatskoja. Ainakin kaveripiireissä puhutaan.
    Tytöille on kunniaksi mitä enemmän näyttää ja kuulostaa pikkuhuoralta, mitä enemmän on naamaläväreitä ja kenellä on eniten facebookkavereita.
    Jos on alle tuhat facekamua niin sehän on luuseri. Ei sillä ole merkitystä ettei ole eikä tule koskaan tapaamaankaa näitä " kavereita". Kunhan on klikattu kobeella toisen nappinaaman kaveripyyntöön että 'hyväksyn'. Sitten ollaankin jo sydänystäviä.
    Seurustelu näillä albiinoilla on hupaisaa kuultavaa. Oikeaa aikuisriittiä parhaimmillaan. Kun rengasnenäinen prutkuhousu hiihtelee alaikäisen kalmankalpean goottitytön nenän alle hönkimään että hei huora annaks vittu pesää ja sit voidaan men mu kämpil pelaa runescapee tai jotai. Jaa et anna? No se on iha jees mut lähe messii mu mopoautol mennää päivystää johonki.
    On se vaa hienoa että on kasvatus mennyt perille ja meillä on niin hieno jälkipolvi tulossa. Suomi on varmoissa vanttuissa.

    "On se vaa hienoa että on kasvatus mennyt perille ja meillä on niin hieno jälkipolvi tulossa. Suomi on varmoissa vanttuissa."

    No, JOS nyt sun juttuas lukee niin eipä ole kansakunta ainakan HUONOMPAAN suuntaan kehittynyt.
    Niin jonninjoutavaa paskaa tuo sun jeremiaadi ettei pahemmasta väliä.

    Hyvä kun on KANSALAISAKTIVISMIA, pysyy joku roti tässäkin maass.

    SoO; KOSKA RAUMALLE katupartio??

    Täys kymppi ja plussa päälle kirjoittajalle.

    Äänestä

  • Johan_Tulee-Muutos kirjoitti:

    "On se vaa hienoa että on kasvatus mennyt perille ja meillä on niin hieno jälkipolvi tulossa. Suomi on varmoissa vanttuissa."

    No, JOS nyt sun juttuas lukee niin eipä ole kansakunta ainakan HUONOMPAAN suuntaan kehittynyt.
    Niin jonninjoutavaa paskaa tuo sun jeremiaadi ettei pahemmasta väliä.

    Hyvä kun on KANSALAISAKTIVISMIA, pysyy joku roti tässäkin maass.

    SoO; KOSKA RAUMALLE katupartio??

    Raumalle on perustettu S.O.O:n jaosto on vaan sen verran alkutekijöissään ku ei ole saatu porukkaa vielä kasaan

    Äänestä

  • Vai kansalaisaktivismia. Ei tuollaiset ikuiset pullaposkiset hupparilapset ole mitään kansalaisia. He ovat täysin hyödytön ryhmä ravintoketjussamme. Aivoton kaksralauma joilla ei ole elämässä mitään muuta kuin anarkismia ja sekin lapsellista facebook ja gangstalkkaus anarkiaa. Munattomien isänmaantoivojen sotahuuto huudetaan mummulan kellarissa känmykkään kun kukaan ei ole kuulemassa. Sitten avataan urheasti uusi google tili nimellä pelle peloton ja uhotasn miten kovia soldiereja sitä ollaan. Kannattaa muuten tarkastaa ennen eetteriin laitttamista se sotahuuto , olisi noloa jos kesken uhon äänitallenteesta kuuluisi että tules jani petteri syömään, äiti laitto sun lempparia. Nauravat nakit ja kuorin sulle valmiiksi perunatkin.
    Voipa olla että kuolee nauruun nämä maahanmuuttajat kun tapaavat seuraavan odinin soldierjanipetterit.
    Mä kuolin jo. Hehehe

    Äänestä

Hyökkääjä oli poliisin mukaan vaatinut rahaa ja pistänyt naista terävällä esineellä keskivartaloon. Sen jälkeen hyökkääjä oli paennut paikalta. Tekijä ei ole vielä poliisin tiedossa.

Naisen vammat eivät ole hengenvaarallisia, poliisi kertoi maanantaina. Tapausta tutkitaan törkeän ryöstön yrityksenä ja törkeänä pahoinpitelynä.

Poliisi kaipaa havaintoja tapahtuneesta lenkkipolulta läheltä Lensun aluetta numeroon 044 714 2324 tai osoitteeseen [email protected]. Epäilty on normaalivartaloinen, noin 30-vuotias tai vanhempi ja yli 170-senttinen. Hänellä oli musta toppatakki ja pipo. Uhrin mukaan hyökkääjä oli puhunut englantia ja huonoa suomea.

Iltalehti

Äänestä
  • Näköjään kun mamu pistää kyseessä on terävä esine. Muille se on puukko.

    Äänestä

  • Onhan se terävällä parempi pistää kuin muusinuijalla.
    - aamulehti-

    Äänestä

  • Vain mamut ovat tyhmiä ja kahjoja, että luulevat LENKKEILIJÖIDEN ottavan rahaakin hikilenkille mukaan.huh huh.

    Pitääkin ottaa lenkille paskapussillinen paskaa, jos tuollaiseen törmää, on antaa Rahan arvoista tavaraa pyytäjälle : )

    Äänestä

Ei jumalauta, sanon minä. Oikein otit valokuvia myyjästä, kun puukkoja myi. Kerro tarkemmin, mitkä esinet kuuluvat siihen kategoriaan, että otat myyjistä kuvia, mitä he kellekin myyvät. Menepäs tuonne alkoon perjantaina, siihen kun tiskille pölähtää koukkutakki kossupullo kourassa, ota kuva, koska rikos on jo tapahtunut myyjän toimesta. Nimittäin muija tai naapuri saa illan aikana nyrkistä tai puukosta. Mistä vitusta näitä idiootteja sikiää, että ihan valokuvasit, buuuaahhaa buuuahaa. Sat mut nauramaan ja itkemään typeryydelläsi samaan aikaan.

Äänestä
  • Naurat varmaan sittenkin, kun ensimmäinen läheisesi saa matun puukosta?

    Äänestä

  • Kuvauksellinen turkishboy..............

    Äänestä

  • Ei siinä mitään nauramista ole, riippuu tapauksesta onko siinä mitään itkemistäkään. Jos on kyseessä nainen niin tasa arvon nimessä ei sureta yhtään. Naisethan politiikassa ,,kuten .myös munattomat femakkomiehet ovat tänne pakolaistulvan halunneet, joten nauttikoon nyt sitten koko kategoriasta väkivaltaa myöden.
    On se saatana kumma ettei selvä ruotsin malli naapurista jo sytytä päättäjien päässä ajatuksia mitä seurauksia on ylettömällä maahanmuutolla. Tai ranskan malli.
    Kuinka tyhmä pitää olla että pääsee hallitukseen. Tai kuinka ruskeakielinen. Vai onko kyse vain puhtaasti ahneudesta. Yksi kausi ministerinä , yksi tai kaksi hyvin pedattua diiliä, miljoona taskuun ja pois kuvioista.
    Ei tarvi paljon murehtia kun on lomaosake bahamalla

    Äänestä

No niin. Rauma ei ole enää lintukoto. Onneksi meille jää kuitenkin muistot niistä ajoista, kun täälläkin voi yksinäinen nainen lenkkeillä metsäpoluilla, tai kävellä illalla kaupungilla.

Äänestä
  • Niin, ja tämähän on valitettavasti vasta alkua. Rauma ei tosin ole ainoa paikkakunta Suomessa missä tämä kehitys on käynnissä.

    Äänestä

Naisten ei kannata yksin lenkkeillä enää

Äänestä
  • Naisten ei kannata mennä ovesta ulos. Jos paikkakunnalla asuu mamuja tai on VOK.

    Äänestä

  • Pitää vaan juosta nopeammin!

    Äänestä

  • Mitä tämä housuton isonenäinen odotti kuntopolulla?.Pitikö sentään pipoa sukukalleuksiensa suojana?.Hiukan pistää miettimään koska tavallisesti on hyvinkin tarkasti kuvattu vaatetus.Nyt vain mustapipo,mustathanskat ja mustatoppatakki,mutta ei housuista ja jalkineista mitään havaintoa?

    Äänestä

  • Onhan selvää jos puukkohippaa tarjonneen nokkahepun housut ja jalkineetkin kerrottaisiin niin hän voisi jäädä heti kiinni eikä olisi aikaa keksiä hyvää tarinaa tai syytä hänen puukontarjoajaisiinsa.Simple you know.

    Äänestä

Katsotaan asioita oikealta kantilta, jos mamu tekee yhden rikoksen raumalla, suomalainen tekee siinä ajassa kymmeniä rikoksia. Voisiko joku selventää onko siinä jokin ero, jos raumalainen tai maahanmuuttaja tekee rikoksen. Kirjoittakaa myös yhtä kiihkeästi niistä suomalaisten tekemistä rikoksista. Tai no, olette älyllisesti varmaan niitä kiertokoulun käyneitä, sitä alempaa roskaluokkaa ns. sosiaalipummeja. Eihän teiltä voi mitään järjellistä kannanottoa odottaa. Vertaatte suomalaisen tekemän murhan, mamun kauppa varkauteen. Kuka muu kuin uhri näki tämän muka puukotuksen, niin ei kukaan, haisee huijaukselta.

Äänestä

Raumalaisia on 40 000, mamuja 200. Raumalainen syö mitä eteen annetaan, kouluissakin usein einesmättöä. Työttömät "himoitesee" vanhetumassa olevia ruokia. Mamuille kelpaa vain naudanliha- sekin pitää olla jotain halal-teurastettua. Raumalaiselle kelpaa kalja MUTTA Alkoholikielto on islamissa ehdoton ja se käsittää myös kiellon valmistaa, kuljettaa, käsitellä ja myydä alkoholipitoisia juomia, sekä kiellon osallistua tilaisuuksiin, joissa tarjoillaan alkoholia.

Äänestä
  • Ravintoloihin ei siis tarvitse ottaa muslimia asiakkaaksi juomaan teekuppostaan,vie asiakastilaa eikä tuo taloon rahaa.Ravintolat saavat valita asiakkaansa vai onko tällainen laki vain suomalaisia paapomassa eikä koske muualta tulleita raittiita ravintoloiden asiakkaita?Kai ravintoloilla on heille omat pöydät,meidän sianlihapaskaa päästelevien tuoleihin he tuskin ilkeävät istua,niin ja koraani pitää myös löytyä pöydän reunalta neuvoa antamaan.

    Noin ruoan hinnoista puheenollen ostavat myös työssäkäyvät vanhentuneita eineksiä,syyhän on selvä eli ruuan hinta on noussut jo siihen pisteeseen ettei edes työssäkäyvä pankin kanssa naimisissa oleva perheellinen pysty syömään kuin juurikin sitä halpaa einesmättöä.

    Äänestä

Raumalaiset ei sit vissiin käy ostamassa raumalla pizzaa, kebabia, aasialaista ruokaa eikä muitakaan etnisiä ruokia, kun suurin osa noiden ravintoloiden pitäjistä on mamuja. Eikä noita ruokia varmaan Suomesta edes saisi jos mamut ei niitä olisi tänne tuonut. Muunmuuassa italiainen mamu nimeltään Pepe toi pizzan Raumalle.

Äänestä

Kertokaa oi suvakit miksi te hyväksytte suomen islamisaation? Tätä menoa kehitys on vääjämätöntä. Katsokaa Ruotsiin, siellä on esim. Malmössä enemmän "mamuja" kuin kantaväestöä, ja samalla huumausaine ja rikollisuus rehottaa hetki hetkeltä ememmän. Todella naiivia kuvitella, etteikö sama tapahdu täällä, merkit ovat jo ilmassa. On vain ajan kysymys kun täältä pitää lähteä vielä itsekkin evakkoon. Kyllä pikkuhiljaa alkaa pänniä lähteä joka aamu töihin, jotta nämä pakoloiset saavat irvailla ja rehvastella merkkivaatteineen sekä älykännyköineen.
Rajat kiinni ja irti eu:sta, idän pakotteet pois ja tilalle kaupankäynti, se on ainoa keino jolla tästä suosta voi rämpiä kuiville.

Äänestä

Kannattaa muistaa että vastuuton siirtolaispolitiikka on päätös. Sipilä ja hallitus on tästäkin surullisesta tapauksesta vastuussa.

Äänestä
  • Sipilä on suoraan vastuussa kaikista vammoista ja pahoinpitelyistä mitä nämä tänne haalittavat rikolliset aiheuttavat! Rikollinen on rikollinen vaikka voissa paistaisi, niitä ei Suomeen tarvita yhtään lisää!!!!!!

    Rikolliset ulos maasta!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • 231123123213 kirjoitti:

    Sipilä on suoraan vastuussa kaikista vammoista ja pahoinpitelyistä mitä nämä tänne haalittavat rikolliset aiheuttavat! Rikollinen on rikollinen vaikka voissa paistaisi, niitä ei Suomeen tarvita yhtään lisää!!!!!!

    Rikolliset ulos maasta!!!!!!!!!!!!!!!

    ALOITA PERKELE SITTEN PERSUISTA JA SUOMIDEMOKRAATEISTA.Siellä niitä on enenmistönä.

    Äänestä

Pistäkää hanttii. Joka lauantai tappelu kuppilassa mamut vastaa Rauma nii eiköhän noi jossain vaiheessa lähde vaikka Poriin. Porilaiset tappelee niiden kanssa nii kohta mamut muuttaa Irakiin takas ku eivät saaneet suorittaa täällä omaa kulttuuriaan.
Jupisevat mennessään et kovia tappelee noi talvisodan käyneet.....

Äänestä

Onhan minun suvakkina hyväksyttävä täällä kirjoittavat idiootitkin. Eikö kuvasta suurta tyhmyyttä ja alistumista, kun mamu vetää naudan lihaa ja raumalainen linssikeittoa. Jos tuollaiseen alistuu, idioottihan silloin on, vai mitä???

Äänestä

Kerroppas kuka raumalainen vetää mamua turpaan? Taitaa käydä niin että mamut vetää Raumalaisia nynnyjä turpaan että lätisee.

Äänestä

Yksi isisin terroristi kun tulisi Raumalle niin johan mammanpojat juoksisi karkuun ja jättäisi mammat ja lapset.

Äänestä
  • Kyllä ne naiset ja lapset otettaisiin mukaan jos hatkat olisi otettava.

    Äänestä

Vai on rauman kuppiloissa talvisodan käyneitä. Käy nyt pentu armeija eka, tuu sit lässyttämään.

Äänestä

Kumman muuten ottaisitte naapuriksenne mieluummin, kantasuomalaisen piripää väkivaltarikollisen kavereineen vai mamuperheen?

Äänestä
  • En kumpaakaan, never ever. Miksi tällaisia uhkakuvia-kaupungin vuokra-asunnossako? Tai Lonsin asukkaat. Rauman kaupungin päättäjät voisivat sallia myös kaupungin ostaa Tuomoniemestä ison talon ja sinne asuttaa näitä tukea tarvitsevia.

    Äänestä

Ei hyvältä näytä.
Veikkaisin, että jo neljän vuoden kuluttua ollaan siinä tilanteessa, että kantaväki saa täällä kynsin hampain taistella elämisen oikeuksiensa puolesta.
Nuo mamut lisääntyy ja yhdistelee perheitään jolloin me jäädään ilman muuta paitsioon jo lähiaikoina. Ja suomen luonto on myös mennyttä. Voitte vain enää muistella kun saitte kerran asua lottovoittomaassa kauniin ja puhtaan luonnon keskellä.
Kohta on ylikansoitus täälläkin ja paikat raiskattu.

Äänestä

Monikulttuurisuus on rikkaus. Ei mulla muuta.

Äänestä
  • Stubukka ja globaal juutalaiseliitti haluaa tuhota valkoisen keskiluokan maailmasta.

    Äänestä

Kyllä sitä nyt vaan pitää vilkuilla sivuilleen ja selän taa ja joka puolelle ettei tule puukosta selkään. On nykymeno mennyt ihan sotaisaksi eikä koskaan tiedä milloin joku iskee. Mamuille annetaan kaikki ja ne saa tehdä rikoksii ja ne saa töitä ja ne saa nee saa kaiken.

Äänestä

Rasistien false flag -isku, jolla lisätään äärioikeistolaista, pakolaisvastaista mielialaa. Yksikään - ei YKSIKÄÄN - pakolainen käy suomalaiseen naiseen käsiksi, koska tietää mitä siitä seuraa!

Äänestä
  • Pakolaiset nimenomaan raiskaavat, koska tietävät mitä siitä seuraa,,,,,täysi ylläpito.
    Tehtäisiin varoittavat esimerkit, niin loppuisi rikostelut. Ojaa kaivamaan ja kun rahat tienattu, niin takaisin kotiin.
    Kukaan ei raiskaa vahingossa, eikä ryöstä ketään. Jos kotona odottaa kuolema, niin luulisi olevan riittävä pelote. Vaan ei se niin mene,,,MIKSI EI??

    Äänestä

  • Ei sitä haluta. Rikollisuus halutaan nousuun ja se tehdään vaikka väkisin. Poliitikot tykkäävät rikollisista ja kaaoksesta. Tätä Eurooppaan halutaan väkisin. Kun kansalaiset tappelevat keskenään, on korruptoituneen eliitin hyvä rauhassa toimia taustalla.

    Äänestä

Kyllä näitä mamujen tekemiä rikoksia, raiskauksia yms satelee ihan tasaiseen tahtiin. Eikä ole vielä edes kesä. Odottakaahan kun tarkenee ulkona paremmin ja aurinko paistaa. Sääli.

Äänestä

Tervehdys. Piti tulla käymään armaassa synnyinmaassa, kun tuli aikaraja vastaan, mutta kohta lähdetään takaisin. Sitten kesällä taas suomeen. Kyllä te painitte ihmeellisten ongelmien kanssa. Siellä missä minä talveni vietän on meinaan monikulttuurisuutta ja paljon. Hyvin tullaan toimeen. On pakolaisia, en edes tiedä mistä maista, sitten on melkein kaikki europan maat edustettuna. Siellä sattuu tappeluja, vähän puukotuksia, joku joskus raiskataan tai ainakin väittää niin. Suurin ongelma on nämä suomalaiset ei tahdo meillä suomalaisilla tuo järki pelata, kun saa halpaa viinaa. Jos nyt käyttää sanaa hävetä, niin suomalaisten käyttäytymistä joskus tarvitsee, mutta sekin kestetään. Niin ongelmista. Minulla on: terveyden kanssa, pikkasen tuon rahan riittävyyden, ei kerkeä/halua sukuloida niin paljon kuin pitäisi, ei aina niin hyvää ruokaa, no suomalainen kun olen eri tottumus, onhan näitä. Tässä huomaa, olen tekemisisä kymmenien eri kulttuurien kanssa, se ei ole minulle ongelma, mutta teksteistä päätellen se on teidän elämänne suurin epäkohta.

Äänestä
  • Tiedät varmasti itsekkin, että nimimerkistäsi maan päättelemällä, siellä missä asut ei ole mitään sosiaaliturvaa maahan yhtäkkiä jostain tuleville. Suomessa ei ole töitä edes oman maan kansalaisille, niin miten niitä töitä riittäisi kouluttamattomille ja jopa luku- ja laskutaidottomille ihmisille? Toiseksi, Suomeen saapuu pelkästään miespuolisia, missä ovat naiset, missä ovat lapset?

    Tilanne on erittäin vaarallinen, jos miehiä alkaa olemaan paljon enemmän kuin naisia, se vääristää koko demografista rakennetta. Esimerkiksi Ruotsissa on jo nyt enemmän 1,2 kertaa enemmän nuoria miehiä kuin kuin nuoria naisia. Se on pahempi tilanne kuin Kiinassa, jossa sukupuolijakauma on ollut vääristynyt vuosikymmeniä.

    Äänestä

  • älä_jeesustele kirjoitti:

    Tiedät varmasti itsekkin, että nimimerkistäsi maan päättelemällä, siellä missä asut ei ole mitään sosiaaliturvaa maahan yhtäkkiä jostain tuleville. Suomessa ei ole töitä edes oman maan kansalaisille, niin miten niitä töitä riittäisi kouluttamattomille ja jopa luku- ja laskutaidottomille ihmisille? Toiseksi, Suomeen saapuu pelkästään miespuolisia, missä ovat naiset, missä ovat lapset?

    Tilanne on erittäin vaarallinen, jos miehiä alkaa olemaan paljon enemmän kuin naisia, se vääristää koko demografista rakennetta. Esimerkiksi Ruotsissa on jo nyt enemmän 1,2 kertaa enemmän nuoria miehiä kuin kuin nuoria naisia. Se on pahempi tilanne kuin Kiinassa, jossa sukupuolijakauma on ollut vääristynyt vuosikymmeniä.

    Sekoitat nyt kiinan tämänhetkisen syntyvien lasten sukupuolijakauman, joka on tasoittunut nyt kun yhden lapsen politiikkaa ollaan kevennetty. tällä hetkellä syntyy sataa tyttövauvaa kohti 118 poikaa. Kuitenkin monissa ikäluokissa kiinassa suhdeluku on 100/200
    Ruotsissa on tähän asti ollut naisia enemmän kuin miehiä. Vasta nyt suhdeluku on kääntynyt toisinpäin maahanmuuton myötä.
    Suomessa ja maailmalla yleensäkkin syntyy ja on poikia enemmän kuin tyttöjä.normaali luku on 100 tyttöä kohden 107-109 poikaa.
    Ihan hurjista "vääristymistä" ei siis vielä ole kyse, asialla lienee täysin turha pelotella ihmisiä. Sitäpaitsi, maahan etunenässä tulleet miehet raahannevat oleskeluluvat saatuaan ne vaimonsakkin perässä tänne, jolloin sukupuolijakauma taastasoittuu.
    Suomessa syntyy tällähetkellä vähemmän lapsia, kuin on luonnollinen poistuma. Jos maahanmuuttoa ei olisi, väestönkasvumme olisi miinusmerkkinen. Väestönkasvua tarvitaan, jotta pystymme ylläpitämään tätä hyvinvointivaltiotamme. Tulevaisuudessa veronmaksajien vähetessä menoja on pakko supistaa rajusti!
    Ruotsin väestönkasvu on mallillaan, siellä syntyvyys on kuolleisuutta reippaasti suurempi, lisäksi maahanmuutto.

    Äänestä

  • väestönkasvutarpeen kirjoitti:

    Millä perusteella väestönkasvu on ehdotonta Suomen selviytymisen kannalta? Väestönkasvua syntyisi Suomessakin, jos siihen suomalaisia kannustettaisiin ja tulevaisuudennäkymät olisivat suopeat.

    Maapallolla on muutenkin aivan liikaa ihmisiä, väestönkasvu pitäisi kääntää päinvastoin. Väestöä pitää karsia ja rajusti. Suomen oikea hyvä asukasluku ympäristön kantokyky huomioon ottaen olisi 2-3 miljoonaa ihmistä. Näin pohjoisessa Suomen 5,5-miljoonainen väestö on liian iso. Suomen luonto on karua, liian karua.

    Tällä tyylillä tuotettu väestönkasvu mitä nyt harjoitetaan on vain rikollisuuden lisäämistä varten. En näe siinä mitään jalomielistä hyötyä.

    Äänestä

  • väestön_ei_tarvitse_kasv kirjoitti:

    Jotta pystytään ylläpitämään nykyisenlainen hyvinvointivaltiomalli.
    Kyse on veroista ja yhteiskunnan ylläpitämisen rahoittamisesta.
    Meistä jokainen aiheuttaa kustannuksia yhteiskunnalle heti synnyttyään; terveydenhuolto, neuvola, päivähoito, koulutus, isyysvapaat, äitiyslomat, opiskelu jne. Noin 25-vuotiaana ollaan yhteiskunnan rahojen kulutushuipussa. Sitten aletaan maksaa veroja ja saamaan palkkaa. Kulutetaan samalla toki edelleen, mutta maksetaan veroina enemmän kuin kulutetaan. 45-55 vuotiaana aletaan olla kuitattu "velkamme yhteiskunnalle" ja siirrytään maksajapuolelle.
    Kaikista näistä verorahoista kustannetaan kaikki palvelut, joiden suurimpia kuluttajia ovat alle 25-vuotiaat ja vanhukset.
    Syntyvyytemme on laskussa, nykyiset syntyvät ikäluokat on pieniä. Heidän pitäisi olla niitä, jotka veroillaan kustantavat meidän nykyisten veroikäisten vanhuuden ja tulevien lasten lapsuuden. Koska heitä on vähän, heidän tuottamansa verorahat ovat myös pieniä. Jos verotulot on pieniä, pitää palveluista karsia myös rajusti.
    Yksinkertaistettuna: väestönkasvu=verotulojen kasvu=talouskasvu (tottakai talouskasvu on kiinni monesta muustakin tekijästä)=hyvinvointivaltio, jossa kaikilla on mahdollisuus terveydenhuoltoon ja koulutukseen.

    Globaalisti maapallo ei tarvitse väestönkasvua. Tällä hetkellä tilanne on väärä: köyhissä maissa syntyvyys on suuri, näillä alueilla ei ekologinen kantokyky kestä sitä väkimäärää, mistä seuraa niillä alueilla nälänhätää, koska luonto ei kykene tuottamaan sitä määrä ruokaa, minkä väkimäärä tarvitsee. Elinkelpoisista alueista, puhtaasta vedestä ym luonnonvaroista taistellaan ja soditaan verisesti.
    Varakkaissa maissa taas on liian alhainen syntyvyys. Yksi luonnollinen tapa tasoittaa tätä ongelmaa on väen siirtäminen niiltä suuren syntyvyyden alueilta niille, joissa syntyvyys on pieni. Tätä juurikin on nyt tapahtumassa muuttoliikkeen ollessa suurten syntyvyyksien maista matalan syntyvyyden maihin...

    Sä unohdit nyt sen, että mistä ne verorahat oikeasti revitään. Ne revitään yksityisten alojen vientiteollisuudesta.

    Hyvinvointivaltio ei toimi täysin avoimena järjestelmänä. Hyvinvointivaltio on suljettu järjestelmä, josta vain ulkopuolelta kahmitaan rahoitus koko järjestelmälle.

    Äänestä

  • väestönkasvutarpeen kirjoitti:

    Jotta pystytään ylläpitämään nykyisenlainen hyvinvointivaltiomalli.
    Kyse on veroista ja yhteiskunnan ylläpitämisen rahoittamisesta.
    Meistä jokainen aiheuttaa kustannuksia yhteiskunnalle heti synnyttyään; terveydenhuolto, neuvola, päivähoito, koulutus, isyysvapaat, äitiyslomat, opiskelu jne. Noin 25-vuotiaana ollaan yhteiskunnan rahojen kulutushuipussa. Sitten aletaan maksaa veroja ja saamaan palkkaa. Kulutetaan samalla toki edelleen, mutta maksetaan veroina enemmän kuin kulutetaan. 45-55 vuotiaana aletaan olla kuitattu "velkamme yhteiskunnalle" ja siirrytään maksajapuolelle.
    Kaikista näistä verorahoista kustannetaan kaikki palvelut, joiden suurimpia kuluttajia ovat alle 25-vuotiaat ja vanhukset.
    Syntyvyytemme on laskussa, nykyiset syntyvät ikäluokat on pieniä. Heidän pitäisi olla niitä, jotka veroillaan kustantavat meidän nykyisten veroikäisten vanhuuden ja tulevien lasten lapsuuden. Koska heitä on vähän, heidän tuottamansa verorahat ovat myös pieniä. Jos verotulot on pieniä, pitää palveluista karsia myös rajusti.
    Yksinkertaistettuna: väestönkasvu=verotulojen kasvu=talouskasvu (tottakai talouskasvu on kiinni monesta muustakin tekijästä)=hyvinvointivaltio, jossa kaikilla on mahdollisuus terveydenhuoltoon ja koulutukseen.

    Globaalisti maapallo ei tarvitse väestönkasvua. Tällä hetkellä tilanne on väärä: köyhissä maissa syntyvyys on suuri, näillä alueilla ei ekologinen kantokyky kestä sitä väkimäärää, mistä seuraa niillä alueilla nälänhätää, koska luonto ei kykene tuottamaan sitä määrä ruokaa, minkä väkimäärä tarvitsee. Elinkelpoisista alueista, puhtaasta vedestä ym luonnonvaroista taistellaan ja soditaan verisesti.
    Varakkaissa maissa taas on liian alhainen syntyvyys. Yksi luonnollinen tapa tasoittaa tätä ongelmaa on väen siirtäminen niiltä suuren syntyvyyden alueilta niille, joissa syntyvyys on pieni. Tätä juurikin on nyt tapahtumassa muuttoliikkeen ollessa suurten syntyvyyksien maista matalan syntyvyyden maihin...

    Etkä vastannut kysymykseen, miksi suomalaisia ei aktiivisesti kannusteta lisääntymiseen? Siihen olisi keinoja ja kannustimia vaikka kuinka ja paljon. Miksi näin ei tehdä?

    Äänestä

Rikokseen syyllistynynyt matu karkoitettava Suomesta.
Leima ahteriin ja ulos Suomesta.Ikuinen maahantulo kielto.

Äänestä

Tota varte Raumalaiset ei ikinä uskalla poistuu kotikaupungista vaan ne vaan möllöttää siäl pienis piireis keskenään, ne pelkää niin pirusti muualta tulleita ihmisiä. Ihan sama vaiks turkulainen kävelee raumalla ni Raumalaiset kattoo peloissaan, et kuka toi o ku en oo ennen nähny. Pitäis varmaan tuoda kunnon sysimusta ihminen keskiafrikasta Raumalle tallusteleen ni jo ois Raumalaiset paniikissa! Varsinaisii sisäsiittoisia pelkureita koko kyläpahanen täynnä.

Äänestä

Ois hauska nähä yksikin raumlaine jossain etelän lomakohtees. Sielä niitä käkkäräpäitä on enemmänki ni eihän ne raukkaparat uskaltas poistuu hotellihuoneesta!

Äänestä
  • Tu parin vkon päästä kattomaa ku maataan hiekalla.

    Äänestä

  • karibialle kirjoitti:

    Tu parin vkon päästä kattomaa ku maataan hiekalla.

    Et oo sit syntyperäinen raumalainen jos Karibialle uskallat lähtee.

    Äänestä

  • No joo, toi on totta.

    Äänestä

  • Ranskan Calais voisi olla kiva lomakohde. Samoin kannattaa lähteä yöllä kävelylle Etelä-Afrikassa. Myös Indonesian Jakarta on kiva yksin liikkuvalle naiselle. Voi tutustua jalkaisin kävellen suuren maailman miehiin. Visa ja älypuhelin mukaan laukkuun. Jos ei ole rahaa kauheasti, "Malmö by night" voi olla kivan eksoottinen paikka.. .

    Hyvää matkaa, suvaitsevainen nainen!

    Äänestä

Hei. Jos sinä haluat tuntea minut paremmin, niin ole yhteydessä tätä kautta verkko "seksitreffeille" Minulla on puhelinnumero siellä . :) Sinun Cessi :)

Äänestä
  • Älä, onko sulla puhelinnumero "siellä"? Monennäkösiä on tullu nähtyä, mut ei "siellä" puh.no:a. Kyllä siitä vois jo vähän maksaakin. Et viittis otta valokuvaa "siitä" ja laittaa johonkin kuvapilveen ni muutkin näkis.

    Äänestä

En jeesustele, vaan kirjoitin miten maailmalla yleensä kansat sekoittuu. Ja se tapahtuu väistämättä. On toki maita, jossa näin ei tapahdu herkästi. Pohjois korea, moni entinen itäblokin maa, venäjä, niin ja Rauma. Kirjoitin siis siksi, että teillä monella on niin suuri pelko maahanmuuttajista. Pelätkää ennen, syöpää, halvaantumista, MS tautia, kaikkia sairauksia, työttömyyttä, läheisen menetystä. Väitän ja tiedän, että kun ihmisellä, joka ei pidä maahanmuuttajista, todetaan esim. syöpä, siitä hetkestä mamu unohtuu ja alkaa oikea pelko. Elämä vaan on julma. Ajatusleikkinä voi jokainen leikkiä, ottaisinko naapuriini mamun, vai kroppaani syövän. Ilmoittakaa, kuka haluaa syövän, kiitos.

Äänestä
  • Voiko myös valita kurkkumädän, tuberkuloosin, ebolan, lintuinfluenssan ja bakteeriperäisiä tuntemattomia tauteja esim. Afrikasta?

    Ihmisen elimistössä on aina tavallaan syöpä: solujen jakaantumista ja sairaiden solujen pois kuolemista. Syövän saa joka 4. suomalainen, eikä se ole kuolemantuomio.

    mamu = maahan muuttaja. esim. puolalainen hitsaaja, joka tekee työtä ja elättää perheensä tai thai-rouva, laillinen puoliso ja äiti tai johtaja Kanadasta, manageroi firmaansa. TERVETULOA!

    Matu = laittomasti maahan tunkeutunut, esim. rikollinen tai seikkailija tai terroristi.
    PAINU POIS! Rahat loppu. KELA-rahat loppu. Konkurssi.

    Äänestä

  • Ei kukaan mitään maahanmuuttajia pelkää vaan laittomasti saapuneita paperittomia rikollisia. Sellaisia ei suvaita missään maassa, eikä heille mitään tarvitse maksaa.

    Äänestä

Kohta mamut alkaa raiskaamaan raumallakin naisia koska niitäkin panettaa eikä ne osaa elää puutteessa. Siellä irakissa ne otti väkisin naisia joten kyllä ne täälläkin sitten ottaa. Naisten pitää nyt ostaa pippurisumutetta ja pitää pesis mailoja mukana ja puukkoakin kannatta apitää povarissa.

Äänestä

Rasmuslaiset vauhdissa. Maksaako SPR tai joku muu järjestö palkkaa nettitrollauksesta? Näyttäisi että Suomessa on ainakin osapäiväsiä suvaitsevaisuustrolleja. Miksi työttömät kiroaa ulkomaalaisia mutta korkeastikoulutetut ei? Koska korkeastikoulutetut saa paskaa niskaan jos kertovat rehelliset mielipiteensä ja se paska vaikuttaa uraan ja työssätoimimiseen. Työttömillä ja osalla duunareista on sosiaalinen vapaus olla rehellisiä.

Äänestä
  • Kyllä maksaa. Trolleja on uutisoitu todistettavasti palkattavan, he yrittävät muuttaa ihmisten mielipiteitä salakavalasti.

    Äänestä

Oletko idiootti, vertaatko SUOMALAISIA naisia Irakilaisiin naisiin. Me suomalaiset naiset, ainakin suurin osa meistä, omaa vahvan itsetunnon ja osaamme 99 prosenttisesti välttää tilanteita, jossa tulisimme ulkomaalaistaustaisen raiskaamiksi tai pahoinpidellyksi. Sitten on se 1 % umpikännissä yöllä kaupungilla, lenkkeillään illalla pimeässä yksin, jossa ei paljon muita ihmisiä, tai vaan hakeudutaan yhteen maahanmuuttajien kanssa, seurauksista välittämättä. Toivon, ettet todellakaan vertaa suomalaista naista, mihinkään muun maalaiseen. Nykyään olemme kovempia, kuin suomalaiset rassukka miehet, kun tosi paikka tulee.

Äänestä
  • Suomessa on pimeää noin puolet vuodesta. Pitääkö siis naisten mielestäsi sulkeutua pimeän ajaksi kotiin? Mun mielestä aika kurjaa syyllistää naisia jo lenkkeilystäkin, ts. asettaa samalle viivalle kuin se, että hortoilee juovuksissa yksin keskellä yötä. Tämäkin lenkkeilijätytön tapaus tapahtui ennen yhdeksää, melko suositulla lenkkeilyalueella.

    Äänestä

Rauman seurakunta lupasi Länsi-Suomessa majoittaa karkotuksen saaneet ulkomaalaiset. Oliko tämä puukottaja jo näitä. Kuka vastaa seurakunnan uutisesta? Uusi porilainen kirkkoherrako-mahtaako asua edes Raumalla. Mitä h.....tiä rikollisten suojelua-kuka suojelee nuorta tyttöä omassa kotikaupungissaan.

Äänestä
  • Tuo ei voi pitää paikkaansa tuollainen,saavat meinaan suojella poliisivoimin niitä karkotettuja jos tänne ajattelivat niitä tuoda.Ei helvetti rajansa kaikella.
    Voihan näille tietenkin jakaa tällaisista päättävien osoitteita ja kertoa niissä irtoavan pillua.Ovat saatana hetkessä oven takana parta suittuna.Eikös ollu hyvä idea.

    Äänestä

jaahans viisakki, aloit kohtaloa kusemaan silmään, luuletko olevasi vitsikäs. No vitsit loppuu, kun sairastut todella. Ja lähetetään sinulle nyt toive vaikka, että sairastut syöpään. Näin pikkasen kokemuspohjalta voin kertoa, viisakki ei enää valita mamuista, kun viisakilla on syöpä. Tuo pirun kohtalo on sellainen, että se vaan iskee ankarasti ja juuri sinä olet sen kohtalon uhri. Että jatka vaan viisastelua, huomaat joskus, että ei olisi kannattanut. Viisakki siis kirjoituksen perusteella haluaa itselleen ennemmin syövän, kuin naapuriin mamun. Onneksi olkoon.

Äänestä

Rauman poliisien kannattaisi keskittyä siihen minkä he parhaiten osaavat ja hallitsevat eli kehojensa ulokkeiden sekä aukkojen näpläämiseen ja tutkimiseen. "Tekijä voi olla vaikka suomalainen", ihme kun eivät kytät keksineet että puukottaja voi olla myös amerikkalainen Big Foot eli isojalka.

Äänestä

Maarit Ruohonen on juuri oikea henkilö vastaamaan meidän turvallisuudestamme! Maarit osaa tehdä eroa oikealla asialla olevan turvapaikanhakijan ja väärällä asialla olevan ydinvoimalanrakentajan kanssa. Onhan toki toinen onnenonkija ja toinen taasen pakottavista syistä suomeen matkustanut moniosaaja...
Maarit Ruohosessa meillä on todellinen oikeuden ylipapitar joka omalla karulla tavallaa rikastuttaa paikallista kulttuuria...

Äänestä

Niin ja miksei kaikkia matuja jotka vähänkin ahdistelee tai tekee muun rikoksen voisi samantien käännyttää tulomaahan. mikä siinä niin vaikeeta on. eivät tekisi enää rikoksia, kun tietäisivät et pikakäännytys odottaa

Äänestä
  • Näinhän siinä kävisi jokaisessa itseään kunnioittavassa maassa. Kokeilkaapa perseillä jossain muussa maassa, niin saatte raippaa ja rangaistusta ja vankilaa ja lopulta karkoituksen maasta ja elinikäisen kiellon päästä kyseiseen maahan.

    Suomessa saa tehdä mitä vaan ilman rangaistuksen pelkoa.

    Mitenkä nämä matu-poloiset jossain Brasilian bikinirannalla pystyisivät olemaan, jos raiskauskynnys Suomessa on paksuista talvitoppauksista huolimatta lähes olematon? Mitä se on Cobacabanalla tai Ipanemalla? Vai onko niin, että se on siellä mahdotonta, koska Brasilian poliisi on kovaottainen ja pitää huolta omistaan, eikä salli sikailua?

    Suomessa kuri on löystynyt vuosien mittaan olemattomiin ja täällä pidetään sikailua jonain normaalina käytöksenä, vaikka se on kaikkea muuta.

    Sikailijat, raiskaajat, murhaajat, puukottajat varsinkin ulkomaalaiset sellaiset ULOS MAASTA JA VÄHÄN VITUN NOPEAA!!! Suomalaisetkin rikolliset voitaisiin karkoittaa vaikka Siperiaan vähin äänin!!!

    Ei armoa rikollisille, kovemmat otteet on otettava käyttöön! Rangaistukset ylös ja kovemmiksi!! Lisää vankiloita ja lisää poliiseja!!!

    Äänestä

Porukka taitaa sekottaa mamun ja pakolaisen...

Äänestä

Ei sekoita. Tämäkin ketju on melko pitkä, mutta kirjoittajat ovat monessa samat, mutta nimimerkki vaan muuttuu. Pääpiirteittäin raumalla ei esiinny rasismia, kuin vähäinen määrä. Nämä maahanmuuttoa vastustavat, siis kaikkia ulkomaalaisia suomessa, olkoot he maahanmuuttajia, tai pakolaisia, heitä nyt vaan on vastustettava. Yleensä nämä kovaäänisimmät, ovat sitä suomalaista keskiluokkaa alempana olevia ihmisiä, joilla on huono koulutus ja oma elämä retuperällä. Myös tietämättömyys ja pelko ajavat heitä kirjoittamaan rasistiseen sävyyn Mielestäni heitä pitää ymmärtää, koska he ovat suomessa jääneet ns. parempiosaisten jalkoihin. Eihän hyvin menestyvä suomalainen laita eroa ulkomaalasten ja näitten luusereiden kesken, niin paitsi ulkomaalaisen voi saada työelämään.

Äänestä
  • Pakko vääntää, luulis sen olevan aikaselvää vaan ei ole, koska tahallaan ymmärretään väärin. Sanoisin, että 99%:sti "mamuista,matuista" puhuttaessa tarkoitetaan nimenomaan näitä "partaisia sotalapsia ja somali afgaanilapsukaisia" pakolaisia joita rynnii eurooppaan tuhoten kaiken edellään kuin heinäsirkkalauma.
    Oikeat apua tarvitsevat lapset ja äidit viruvat leireillä oman allahinsa peläten.

    Äänestä

Pikku juttu. Ei Tuollaista kannata edes tutkia koska rankut on niin pieniä koska ei ole varaa pitää rikollisia vankiloissa. Suomessa saa nyt tehdä melkein mitä vaan että joutuu vastuuseen. Näitä tulee lisääkin kun pakolaiset kyllästyy työttömyyteen ja oleiluun. Ei täällä raumalla ole töitä raumalaisillekkaan, pakolaisia ei kiinnosta jos joku puukotetaan, niin ne teki samaa varmana siellä mistä tulivat

Äänestä

Joku tässä jutussa haisee ja pahasti. Ettei vaan olisi ollut tyttelin poikaystävä asialla ja suojelee nyt sitä antamalla väärää informaatiota...

Äänestä
  • Ohoh, yllätys, että joku supersuvakkitrolli tuli taas kääntämään asian ylösalaisin. Taas suvakki tuli ohjaamaan keskustelua väärille raiteille. Joka jumalauta kerta kun jotain tällaista tapahtuu saapuu suvakkitrolli paikalle vesittämään koko juttua.

    Te yritätte kaikki asiat kääntää jonkun muun kuin oikeiden syyllisten syyksi.

    Äänestä

  • Kukaan ei tiedä vielä syylistä, monet kyllä haluaisivat sen olevan tietystä ihmisryhmästä. Ja jos joku vähänkin miettii jotain muuta vaihtoehtoa, otetaan esiin suvakkikortti. Tuntuu kuin ihmiselle olisi tärkeämpää vahingoittaa pakolaisia mitä saada tämä paskiainen kiinni... Enkä nyt sano etteikö se olisi voinut olla pakolainen, mutta kukaan ei tiedä varmaksi.

    Äänestä

MITEN VAIKEAA RAUMAN POLIISILLA ON MENNÄ VILLA MEREEN, JONNE 300-500 METRIÄ TAPAHTUMAPAIKALTA; PISTÄÄ MAMUT JONOON TAI OTTAA KUVAT MUKAAN JA TUNNISTUTTAA UHRILTA?? TUSKIN ON SEN HANKALAMPI KUVIO TÄMÄ. UUSI RAUMA, LÄNSI SUOMI ON NIIN MOKUTTAJIA SUVAKKEJA ETTÄ HYSSYTTELEE VAAN, SAMOIN NÄKÖJÄÄN TÄMÄ RAUMALAINEN NAISPOLIISI JOKA EPÄTOIVOSESTI YRITTÄÄ SÖNKÖTTÄÄ ETTÄ EI OLE MITÄÄN VIITTEITÄ ETTÄ KYSEESSÄ TURVAPAIKANHAKIJA. VOIHAN J****LAUTA

Äänestä
  • Ei noin saa tehdä. Ei rikollisia saa yrittää ottaa kiinni. Se on ihmisoikeusrikos.

    Äänestä

Vai kannattaisiko mennä seitsemän meren baarista etsimään syyllistä...

Äänestä

Vai kannattaisiko poliisin mennä etsimään syyllistä seitsemän meren baarista...

Äänestä

ilmeisesti pitää jossain päin suomea järjestää sellaista että nainen lenkille ja vahtipartio perään.. kun matu hyökkää matu pylvääseen roikkumaan ja rintaan kyltti että rapist. ja kuva tilanteesta jaa paperikopiot joka vokin ympäristöön.

tälläista kieltä ne ymmärtää, se sitä shariaa.

Äänestä
  • Pukeudu naiseksi ja mee lenkille. ;)

    Äänestä

Mielisairaat ja homot vastustava mamuja ihan hirveesti viimeisen tutkimuksen mukaan. Tällä palstalla näyttää niitä olevan suurin osa.

Äänestä

Jokka toine on homo ja toinen nekeri!

Äänestä

No raumalla ainakin noita homoja ja juntteja riittää.

Äänestä

Moniko kirjottavista on 30 tai yli? Yli 170 senttinen?Moneltako löytyy musta pipo?Enäs mustat käsineet tai hanskat?Musta takki,edes jonkinlainen?Nenästä ja ihon väristä en kysy mitään mutta tässä näemme miten yliolkaiset tuntomerkit annetaan hiipparista joka heiluu puukko mukana,siis anteeksi "terävä esine".
Ei sitä edes haluta löytää vaikka tiedettäisiin,tai kenties sopivalla hetkellä.
Elämme muutenkin muodin maailmassa ja tällä hetkellä tuntuu tumma väri,siis vaatteissa kansan keskuudessa olevan suosittu.
Voi vittu pukeutui mustaan pipoon,takkiin ja mustiin käsineisiin.

Näin muuten tänään ja eilen mustapipoisen,mustahanskaisen,mustatakkisen,ei hetkinen niitähän näkyy joka päivä.

Äänestä

Koko jutun sepityksessä on jotain hämärää. Poliisi kertoi, että siinä kohdassa on pimeää, niin miten ihmeessä varmoihin tuntomerkkeihin voi laittaa ruskeahkon ihon värin. Ja miksei se sit yrittänyt mitään muuta ja raahata puskaan...eikös ne mamut raiskaa kaikki naiset. Ja miksei se voinut sit olla Raumalla asuva pitsanpyörittäjä-karvakäsi? No ei kai kun ne pyörittelee näille vouhkaajille möhömahoille rullakepuja, niin ei niitä voi linnaan laittaa..Hoh-hoijaa.

Äänestä

No joo, keksitty koko tarina, ensi viikolla kuulemma ilmoittavat asiasta. Täytyy jäähdytellä, ettei tyttö joudu julkiseen häpeään. Eipä mittään, elämä jatkuu.

Äänestä
  • Niin että itse itseään puukotti? Ja sitten keksi tämän tarinan?

    Äänestä

Kuka yleensäkki juoksee illalla siihen aikaan pimeellä, valaisemattomalla lumisella lenkkipolulla? Kompastuuhan siellä...

Äänestä
  • Samaa mietin itse. On nilkat kovilla, kun muljahtelee joka suuntaan. Toki hänellä on voinut olla esim. otsalamppu.

    Äänestä

Onko tää tarina keksitty, kuulin oikeasti jotain sen suuntaista eilen ystävältä. Ikävä jos asia on kuitenkin totta eli tällaista on tapahtunut Raumalla.

Äänestä

Kaikenlaisia sekopäitä liikkuu kaduilla ja vaanivat puskissa uhreja. Savilan grillin luona kerran joku tyyppi tuli aukoo päätä ja yritti tukea jonon eteen siihen kun olin tilaamassa ruokaa. Aukoi päätään että häivy ja alkoi tönimään ja minun oli sitten pakko lyödä sitä ja se tipahti heti. Sellaisia idiootteja jotka vetää viinaa ja nappeja ja haastaa riitaa on ihna liikaa, pitäis sulkea laitoksiin sellaiset.

Äänestä

Näin ehkä tekijän Lidlissä perjantaina. Lyhyt mies, ei kovin tummaihoinen, mutta mamu, ikää alle 40-v. ja todella huomiota herättävän iso klyyvari. Herätti huomiota kun oli kaupassa sisälläkin takin huppu kasvojen suojana. Kaverinsa palautteli oluttölkkejä, kassalla joku tumma naisporukka osti! olutlaatikon. Islamissa on täydellinen alkoholin ostamis ja juomiskielto. Maaliskuussa meillä on työttömien ja seurakunnan järjestämä islamilainen ilta, jossa ihaillaan heidän kulttuuriaan, onhan se kun pikkutytöt silvotaan, vaimoja saa olla 4, lapsivaimot, mamumiehet jättäneet omat perheensä sotaan Syyriaan ja Irakiin.

Äänestä
  • Hankkisitpa tietoa islamista jostain muualtakin kuin mv-lehdestä...

    Äänestä

Ottaa pattiin nämä työttömät. Ensin ei viitsitä kouluttautua, sitten ei oteta vastaan niitä paskaduuneja, joka idiooteille kuuluu. Seuraavaksi vongataan yhteiskunnan tukia, ja lopulta katkerana haukutaan kaikki, jotka halutaan. Menkää vittu öihin, älkääkä täällä valittako luuserit.

Äänestä

vai yhteiskunta ja sen vanhoilliset työt, jotka ei sovi nuorelle briljantille sukupolvelle

Äänestä

Miksei kuulu mitään uutta? Joko tekijä on napattu? Uhri päässy sairaalasta?

Äänestä

  • Miksi kukaan ei etsi syyllistä enään eikö ihmisen kaamealle kohtalolle löydy mitään arvoa nykysuomessa? Mikä Raumaa vaivaa onko tässä kyseessä Suomen pahin pers'läpi, jossa viranomaistahojen korruptio kukoistaa?

    Äänestä

  • Milläs etsit? Tiedossa on vain tuntomerkit, oletettavasti on tässä ajassa vaihtanut jo vaatteensa. Melko mahdoton tilanne poliisillekkin jos ei ole dna:ta, kukaan ei ole nähnyt mitään (hyödyllistä) ja parhaiten yksilöivä tuntomerkki on koukkunokka.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Vammautui_Tilanteessa kirjoitti:

Joku oli hyökännyt naisen kimppuun Rauman Äyhönjärven läheisyydessä sunnuntaina, kuka voi olla niin ilkeä, että vammauttaa naisen?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016022221157615_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu