Mikä leffa?

Elokuvassa seurataan noin kuuden ihmisen elämää ja miten jokaisen pienet teot vaikuttaa toiseen jotenkin.
Eli leffassa oli periaattees 6 pääosan esittäjää, joiden tarinaa kerrotaan.

Yksi kohtaus oli, kun aasialaisen vanhan miehen kauppa ryöstetään ja äijä päätti mennä ampumaan lukkosepän, jonka piti edellisenä päivänä laittaa kaupan ovet/lukot kuntoon. Äijä meni lukkosepän kotipihaan ja oli ampumassa hänet, kun lukkosepän tyttölapsi hyppäsi luodin eteen.
Tosin kauppiaan tytär oli aiemmin vaihtanut aseeseen paukkupatruunoita, joten tämä skene päätty onnellisesti.

Henkilöitä.
-Veljekset muistaakseni mustia toinen poliisi ja toinen muistaakseni narkki/juoppo (jälkimäinen kuoli lopussa)
-Valkoinen poliisi. Alussa esitettiin rasistina, mutta loppua kohden paljastu tavalliseksi ihmiseksi.
-Valkonen nuorempi poliisi, joka oli tämän rasisti poliisin vastakohta ja työpari. Haki eron työparistaan, koska ei halunnut muuttua hänen laisekseen. Tosin ampui mustan poliisin narkki veljen lopuksi.

Leffa tuli telkkarista pari vuotta sitten, muistaakseni nimi oli aika lyhyt ja draamaelokuva kyseessä
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se on Crash. Ihan tosissasko kysyit...?

Äänestä

No sehän se. kiitän

Äänestä

Kommentoi aloitusta


leffafani kirjoitti:

Elokuvassa seurataan noin kuuden ihmisen elämää ja miten jokaisen pienet teot vaikuttaa toiseen jotenkin.
Eli leffassa oli periaattees 6 pääosan esittäjää, joiden tarinaa kerrotaan.

Yksi kohtaus oli, kun aasialaisen vanhan miehen kauppa ryöstetään ja äijä päätti mennä ampumaan lukkosepän, jonka piti edellisenä päivänä laittaa kaupan ovet/lukot kuntoon. Äijä meni lukkosepän kotipihaan ja oli ampumassa hänet, kun lukkosepän tyttölapsi hyppäsi luodin eteen.
Tosin kauppiaan tytär oli aiemmin vaihtanut aseeseen paukkupatruunoita, joten tämä skene päätty onnellisesti.

Henkilöitä.
-Veljekset muistaakseni mustia toinen poliisi ja toinen muistaakseni narkki/juoppo (jälkimäinen kuoli lopussa)
-Valkoinen poliisi. Alussa esitettiin rasistina, mutta loppua kohden paljastu tavalliseksi ihmiseksi.
-Valkonen nuorempi poliisi, joka oli tämän rasisti poliisin vastakohta ja työpari. Haki eron työparistaan, koska ei halunnut muuttua hänen laisekseen. Tosin ampui mustan poliisin narkki veljen lopuksi.

Leffa tuli telkkarista pari vuotta sitten, muistaakseni nimi oli aika lyhyt ja draamaelokuva kyseessä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu