Olen 20- vuotias mies, ja olen pilannut monet hyvät mahdollisuudet olemalla liian innokas. Jos ekat treffit menevät liiankin hyvin, kaavalla: juttelua-käsienpitelyä-päättyen suudelmiin, olen aivan pilvilinnoissa monta päivää enkä saa naista mielestäni. Koulussakaan mistään ei tule mitään ja unohtelen asioita, ruoka ei maistu, halut ovat tiessään ja ties mitä kaikkea. On myös raastavaa, kun joudun tukahduttamaan tunteitani ja teeskentelemään vähemmän kiinnostunutta. Mikähän ihme minua vaivaa, ihastuvatko ihmiset normaalisti niin paljon että eivät voi ajatella mitään muuta kuin tapailemaansa ihmistä?
Miksi ihastun aina liikaa?
Artturi20
385
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse olin pilvilinnoissa todella pitkään jo pelkästään sen takia, että olin saanut tilaisuuden jutella naiselle, josta välitin paljon. Näin on tosin tapahtunut tähän päivään mennessä vain tuon yhden kerran. En koskaan kuitenkaan päätynyt yhteen hänen kanssaan, koska hän ei valitettavasti pitänyt minusta (tai näin ainakin ymmärsin).
Toivottavasti me molemmat löydämme joskus naiset, jotka pitävät innokkuudestamme :)
Vähän malttia niin hyvä tulee..naiset säikähtävät jos olet liian innokas. Suomessa tehoaa paremmin jos esittää coolia ja vähän välinpitämätöntä-hassua vai mitä?
Ei kai tuo vielä niin paha ole. Kyllä siitä aina pääsee ohitse. Itselläni on tapana ihastua aina lesboihin. Koulu alkoi reilu vuosi sitten ja menin ihastumaan heti yhteen naiseen, kuka sitten osottautui olevan varattu lesbo (olemme hyviä kavereita kylläkin) ja nyt sitten vuosi myöhemmin menin ihastumaan toiseen naiseen. Kuka on 80% varmuudella myöskin lesbo. Sitäkin ennen menin joskus laivareissullakin ihastumaan aina lesboihin.
En tiedä sitten, johtuukohan se ihan omista pelon tunteista, että ihastuu aina saavuttamattomiin ihmisiin. Eniten arvelluttaa ehkä se, jotta jos saisikin jotain vastakaikua. Ollut sinkkuna suurinpiirtein kuitenkin koko elämän paria suhdetta lukuunottamatta, mitkä nekin päätyivät ikävästi. Eipä kait sitä enää näin reilu kolmekymppisenä osaisikaan mitään suhdetta ylläpitää, tottunut olemaan yksikseni jo. Mutta kuka sitä tulevasta tietää.
Leuka pystyyn, mutta ei liikaa kuitenkaan. Maailma rullaa radallaan ja asiat tapahtuvat luonnostaan jos on tapahtuakseen. Tsemppiä!