Hyvän ammattikoulutuksen saanut, vuosia hyvin ja vastuullisesti työtä tehnyt ja sitä pelkäämätön, työtuntejaan laskematon, verojaan ja eläkettään Suomeen maksanut henkilö joutuu työttömäksi. Työttömyys jatkuu lukuisista aktiivisista työpaikkahauista ja työhaluista huolimatta. Asunnon maksaminen käy työlääksi jopa mahdottomaksi, ruuasta, sairauden rajoitteista ja kuluista puhumattakaan. Viimein on haettava, vaikka aina on halunnut ettei niin tarvitsisi tehdä, toimeentulotukea elääkseen. Ajanvaraus sosiaalityöntekijälle tai etuuskäsittelijälle. Silloin sinut punnitaan ja saat tietää mihin kastiin kuulut. Todista, - hanki verotuspäätös, mahdolliset tiedot tuloista viimeisten kuukausien ajalta, pankkitilitositteet, mahdolliset palkkakuitit kahden, kolmen viimeisen kuukauden ajalta. Sitten voidaan aloittaa arviointi siitä oletko oikeutettu toimeentulotukeen.
Olisiko aika paneutua suomalaisten toimeentuloon ja elämään? On hirvittävää että Suomea työllään rakentanut ihminen on elämäntilanteessaan turvapaikanhakija Suomessa, omassa maassaan, - eikä se edes aiheuta samoja uutisia ja poliittisia intohimoja kuin jotkut muut uutiset turvapaikan hakijoistaan. Suomi ei ole enää Suomi suomalisille ja Suomeen muuttaneille täällä oleville sekä täällä työtään tekeville. Minusta tämä on hirvittävää!
PUHUTAANPA SUOMALAISISTA
123
268
Vastaukset
- Vihdoinkin
Vihdoinkin!
- Sitä-vaan-niin-joo
Kylläpä oli kauniisti sanottu. Kirjoittajan itsesääli tunkee pintaan kuin terva palavassa puussa.
Jos olisi oikein kunnon tapahtumaketjun väsännyt tuolla tyylillä niin hetipä olisi vanha kotimaisten elokuvien ohjaaja noussut haudastaan ja alkanut tehdä elokuvaa joka olisi päihittänyt jopa Tuulen viemää- leffan.
Vaikka olenkin rakentanut tätä Suomea ja blaa, blaa, niin en minä vaan tunne olevani turvapaikanhakija, ja harvoin tarvitsen mitään tukiakaan, koska minulla on IHAN OIKEASTI hyvä ammattikoulutus, teen työni hyvin ja tarvittaessa kouluttaudun lisää. Näin varmistan sen, että saan töitä kun tarvitsen. Olen ollut työtön ja joutunut selvittämään asioita saadakseni päivärahaa, mutta ei se minusta niin kamalaa ole. Työttömänä ollessa minulla oli aikaa kuljetella niitä papereita. Olipahan senkin aikaa jotain tekemistä. Työttömyys on vakava asia, mutta siitä voi päästä eroon jos oikein tosissaan haluaa. Minä tiedän, olen "tekstannu" (OFF).
Aloituksessa oli vähän pirusti draamaa ja tuskaa, mutta tärkein puuttui.
Jos, ja jos olis, ja jos olis vielä totta niin itkettäs, mutta nyt ei vaan itketä.
Tuohan oli ihan "Terveisiä perseestä"- aloitus - eipahalla
Sitä-vaan-niin-joo kirjoitti:

Tuohan oli ihan "Terveisiä perseestä"- aloitusHei. Kuka on tehnyt sinulle noin pahaa, että oma paha olosi laittaa sinut kirjoittamaan tuollaista tekstiä toisille ihmisille. Elokuvankin kohtalostasi ja kohtelustasi voisi saada, - ei tosin Tuulen viemää tapaista. Mikä patoutunut viha sinussa, anna anteeksi toisille ja itsellesi, sekin jo auttaa.
- eiminä
Sitä-vaan-niin-joo kirjoitti:
Kylläpä oli kauniisti sanottu. Kirjoittajan itsesääli tunkee pintaan kuin terva palavassa puussa.
Jos olisi oikein kunnon tapahtumaketjun väsännyt tuolla tyylillä niin hetipä olisi vanha kotimaisten elokuvien ohjaaja noussut haudastaan ja alkanut tehdä elokuvaa joka olisi päihittänyt jopa Tuulen viemää- leffan.
Vaikka olenkin rakentanut tätä Suomea ja blaa, blaa, niin en minä vaan tunne olevani turvapaikanhakija, ja harvoin tarvitsen mitään tukiakaan, koska minulla on IHAN OIKEASTI hyvä ammattikoulutus, teen työni hyvin ja tarvittaessa kouluttaudun lisää. Näin varmistan sen, että saan töitä kun tarvitsen. Olen ollut työtön ja joutunut selvittämään asioita saadakseni päivärahaa, mutta ei se minusta niin kamalaa ole. Työttömänä ollessa minulla oli aikaa kuljetella niitä papereita. Olipahan senkin aikaa jotain tekemistä. Työttömyys on vakava asia, mutta siitä voi päästä eroon jos oikein tosissaan haluaa. Minä tiedän, olen "tekstannu" (OFF).
Aloituksessa oli vähän pirusti draamaa ja tuskaa, mutta tärkein puuttui.
Jos, ja jos olis, ja jos olis vielä totta niin itkettäs, mutta nyt ei vaan itketä.
Tuohan oli ihan "Terveisiä perseestä"- aloitusKirjoituksessa ei ole lainkaan kyse itsestäni, - itsestäni en kirjoita. Ei siis ole kyse itsesäälistä. On kyse huolesta ja ahdistuksesta, siitä miten tämä maailma ei kuule, ei välitä sen jälkeen kun et enää ole työssä, saa palkkaa, maksa, hoida itse asioitasi. Onnittelen sinua OFF - olotilastasi ja uskon että se vie sinua eteenpäin elämässäsi kun niin kerrot. Kaikilla ei asiat ole yhtä hyvin. Sinun uskon sen ymmärtävän.
- psyk.sair.hoitaja
Sitä-vaan-niin-joo kirjoitti:
Kylläpä oli kauniisti sanottu. Kirjoittajan itsesääli tunkee pintaan kuin terva palavassa puussa.
Jos olisi oikein kunnon tapahtumaketjun väsännyt tuolla tyylillä niin hetipä olisi vanha kotimaisten elokuvien ohjaaja noussut haudastaan ja alkanut tehdä elokuvaa joka olisi päihittänyt jopa Tuulen viemää- leffan.
Vaikka olenkin rakentanut tätä Suomea ja blaa, blaa, niin en minä vaan tunne olevani turvapaikanhakija, ja harvoin tarvitsen mitään tukiakaan, koska minulla on IHAN OIKEASTI hyvä ammattikoulutus, teen työni hyvin ja tarvittaessa kouluttaudun lisää. Näin varmistan sen, että saan töitä kun tarvitsen. Olen ollut työtön ja joutunut selvittämään asioita saadakseni päivärahaa, mutta ei se minusta niin kamalaa ole. Työttömänä ollessa minulla oli aikaa kuljetella niitä papereita. Olipahan senkin aikaa jotain tekemistä. Työttömyys on vakava asia, mutta siitä voi päästä eroon jos oikein tosissaan haluaa. Minä tiedän, olen "tekstannu" (OFF).
Aloituksessa oli vähän pirusti draamaa ja tuskaa, mutta tärkein puuttui.
Jos, ja jos olis, ja jos olis vielä totta niin itkettäs, mutta nyt ei vaan itketä.
Tuohan oli ihan "Terveisiä perseestä"- aloitusSinulla ei vaikuta kaikki olevan kunnossa mielenterveydessä, hae ammattiapua.
- Sitä-vaan-niin-joo
psyk.sair.hoitaja kirjoitti:
Sinulla ei vaikuta kaikki olevan kunnossa mielenterveydessä, hae ammattiapua.
No minulla nimenomaan on kaikki kunnossa. Kuten sanoin minä olen kokenut työttömyyden, mutta nostanut itseni takaisin työelämään. Ruikuttaminen ja itsesääli ei auta paskaakaan.
- valeasutjanaamiot
psyk.sair.hoitaja kirjoitti:
Sinulla ei vaikuta kaikki olevan kunnossa mielenterveydessä, hae ammattiapua.
Olen varma, ettei yksikään kollegoistani, psykiatrisista sairaanhoitajista, kirjoittaisi koskaan tälle palstalle kuten sinä " valeasuisena" olet tehnyt ja antanut arvioitasi ihmisten mielenterveydestä. Sinun kannattaa katsoa itseäni peiliin ja testaa pystytkö katsomaan itseäsi silmiin. Se on aina hyvä testi jonka voi tehdä itselleen.
- valettakaikki
valeasutjanaamiot kirjoitti:
Olen varma, ettei yksikään kollegoistani, psykiatrisista sairaanhoitajista, kirjoittaisi koskaan tälle palstalle kuten sinä " valeasuisena" olet tehnyt ja antanut arvioitasi ihmisten mielenterveydestä. Sinun kannattaa katsoa itseäni peiliin ja testaa pystytkö katsomaan itseäsi silmiin. Se on aina hyvä testi jonka voi tehdä itselleen.
Vale on vale, - myös valehoitaja. Tämmäsetkö meitä arvostelee ja luokittelee? Hyi hitto.
- reseptisi
Sitä-vaan-niin-joo kirjoitti:
Kylläpä oli kauniisti sanottu. Kirjoittajan itsesääli tunkee pintaan kuin terva palavassa puussa.
Jos olisi oikein kunnon tapahtumaketjun väsännyt tuolla tyylillä niin hetipä olisi vanha kotimaisten elokuvien ohjaaja noussut haudastaan ja alkanut tehdä elokuvaa joka olisi päihittänyt jopa Tuulen viemää- leffan.
Vaikka olenkin rakentanut tätä Suomea ja blaa, blaa, niin en minä vaan tunne olevani turvapaikanhakija, ja harvoin tarvitsen mitään tukiakaan, koska minulla on IHAN OIKEASTI hyvä ammattikoulutus, teen työni hyvin ja tarvittaessa kouluttaudun lisää. Näin varmistan sen, että saan töitä kun tarvitsen. Olen ollut työtön ja joutunut selvittämään asioita saadakseni päivärahaa, mutta ei se minusta niin kamalaa ole. Työttömänä ollessa minulla oli aikaa kuljetella niitä papereita. Olipahan senkin aikaa jotain tekemistä. Työttömyys on vakava asia, mutta siitä voi päästä eroon jos oikein tosissaan haluaa. Minä tiedän, olen "tekstannu" (OFF).
Aloituksessa oli vähän pirusti draamaa ja tuskaa, mutta tärkein puuttui.
Jos, ja jos olis, ja jos olis vielä totta niin itkettäs, mutta nyt ei vaan itketä.
Tuohan oli ihan "Terveisiä perseestä"- aloitusTyöttömyydestä voi päästä eroon jos tosissaan yrittää, - kirjoitat. Millainen on ohjeesi minulle?
- Sitä-vaan-niin-joo
psyk.sair.hoitaja kirjoitti:
Sinulla ei vaikuta kaikki olevan kunnossa mielenterveydessä, hae ammattiapua.
Yllättävää. Mistä päättelet ettei vaikuta kaikki olevan kunnossa mielenterveydessä? Selvennystä kaipaan.
- niinsemeneekin
Sitä-vaan-niin-joo kirjoitti:
Yllättävää. Mistä päättelet ettei vaikuta kaikki olevan kunnossa mielenterveydessä? Selvennystä kaipaan.
Toisten ihmisten arvostelijoilla ja pilkkaajilla on usein itsellään paha ja ahdistunut olo. Toisia tönimällä voi saada itselleen parempaa oloa ainakin hetkeksi.
- Kaikkimiullejavainmiulle
Olet siis saanut ilmaisen koulutuksen, terveydenhuollon yms. yhteiskunnalliset palvelut. Nyt saat tarvitsemaasi toimeentulotukea, selvitettyäsi tilanteesi viranomaisille. Systeemi on siis toiminut juuri niin kuin pitää.
Suomen taloustilannetta ja sen vaikutusta vähäosaisiin puidaan lehdistössä päivittäin, joten asia ei suinkaan ole vaille julksita huomiotakaan.
Maahanmuuttajilla ei ole osaa eikä arpaa tilanteeseesi, ja he joutuvat käymään läpi huomattavasti tarkemman syynin ilman takeita työstä tai toimeentulosta.
On aivan turhaa vastakkainasettelua laittaa vaakakuppiin maahanmuutto ja meidän sosiaaliturvamme. Suomi on edelleen, länsimaisittainkin mitattuna, varakas maa ja meillä on varaa jakaa hyvinvointia muillekin.
- unetonta
Oman elämäni tästä tunnistin. Tunnen häpeää että olen joutunut tähän tilanteeseen jota en olisi koskaan uskonut.
- Ei.Syytä
Ei sinulla ole mitään syytä häpeään. Ei syy ole sinun. Hävetkööt ne jotka ovat tämän ahdingon suomalaisille aiheuttaneet, itsekkäät oman etunsa vartijat.
- Kuinkahan
Sama täällä. Sosiaalitoimea kiinnostaa vain se miten muualta tulevat pärjäävät, eikä kuitteja tarvita. Palautuslennot satojatuhansia euroja Suomelle. Montakohan silläkin autettaisiin elämään täällä kotomaassa?
- monethan
Aika monta.
- kolpakkona
sama kohtelu kaikille ihonväristä riippumatta. Tätä on todisteltu. Sitä saa mitä tilaa.
- tuhmiako
Minulla on oma, äidin ja isän perintönä. En kadehdi muita heidän perinnöstään. Ettehän syrji minua ihon värini tähden ? Isäni teki työtä 34 vuotta metsätyössä Kainuussa ja äitini koulunsiivoojana 12 vuotta. Ihonvärini on pisamaisen punainen. Ettehän tuomitse vanhempiani? He eivät tienneet miten Suomi elää tänään. Antakaa heille anteeksi työnsä ja ymmärtämättömyytensä.
- heipsel
Olen mieltä. Tervetuloa Suomeen kaikki yhteiskuntaamme rakentavat. Nyt taitaa olla vain sitä ulosmittaavia.
- kallista.on
kolpakkona kirjoitti:
sama kohtelu kaikille ihonväristä riippumatta. Tätä on todisteltu. Sitä saa mitä tilaa.
Suomalaisen ihon väri on valkoinen, siis sama kohtelu kaikille suomalaisille.
Eivät mamut Suomea rakenna, vaan murentavat ja kalvavat. Emme tarvitse vapaamatkustajia, jotka ovat täällä vain elättääkseen itseään ja työllistääkseen poliisia ja oikeuslaitosta sekä rahanjako koneistoa. Suomen on turvattava ensisijaisesti omien kansalaistensa toimeentulo. Sosiaaliturva on tarkoitettu ja mitoitettu vain omia varten, ei elintasoa hakeville.
Harva mamu työllistyy elättämään itseään ja vielä harvempi maksaa veroja, vaikka jokainen tuntuu niin työintoiselta Suomeen päästyään, että oksat pois.
Somalit olivat kaikki työvoiman paikkaajia rantauduttuaan, yli seitsemän vuoden päästä ei kukaan ei ole päässyt työn syrjään kiinni. Mitä turhia, kun saman saa mitään tekemättä. Paljonkohan Lieksan somalipopulaatio on tullut tähän mennessä maksamaan? Ihanan kallista hupia! - Kaukaa-tulleet
kallista.on kirjoitti:
Suomalaisen ihon väri on valkoinen, siis sama kohtelu kaikille suomalaisille.
Eivät mamut Suomea rakenna, vaan murentavat ja kalvavat. Emme tarvitse vapaamatkustajia, jotka ovat täällä vain elättääkseen itseään ja työllistääkseen poliisia ja oikeuslaitosta sekä rahanjako koneistoa. Suomen on turvattava ensisijaisesti omien kansalaistensa toimeentulo. Sosiaaliturva on tarkoitettu ja mitoitettu vain omia varten, ei elintasoa hakeville.
Harva mamu työllistyy elättämään itseään ja vielä harvempi maksaa veroja, vaikka jokainen tuntuu niin työintoiselta Suomeen päästyään, että oksat pois.
Somalit olivat kaikki työvoiman paikkaajia rantauduttuaan, yli seitsemän vuoden päästä ei kukaan ei ole päässyt työn syrjään kiinni. Mitä turhia, kun saman saa mitään tekemättä. Paljonkohan Lieksan somalipopulaatio on tullut tähän mennessä maksamaan? Ihanan kallista hupia!No mut kun mun ihonväri on aika tumma. Lapsena tukkani oli ihan sinisenmusta ja silmät tummanruskeat (ovat edelleen). Sanoivat makaroniksi ja joskus ählämiksi. Lieksan isomahaiset pojat eivät katselleet hyvällä kun kävimme kaverini kanssa (hänkin tällainen herkästi naurava tummahulmuli) Lieksassa "tuulastamassa" (ei me teidän naisia viety - lainattiin vaan). Sukuni on asunut Suomessa jo vuosisatoja, tietääkseni ei kylläkään Lieksassa.
Mitä teen?
Muutanko sinne mistä sukuni on tullut. Menenkö Puolaan, Kreikkaan vai Lähi-Itään, vai pitäisikö lähteä kiertämään kaikkia niitä maita ja kansoja joista sukuuni on tullut perimää (niitä on vähän enemmän kuin... teillä). Vai olisiko sittenkin paras mennä Afrikkaan sinne pienen joen rannalle. Paikkaan jossa eleli pieni, ensimmäisen joukkotuhon jäljiltä eloon selvinnyt ihmispopula. - xNainenx
Kaukaa-tulleet kirjoitti:
No mut kun mun ihonväri on aika tumma. Lapsena tukkani oli ihan sinisenmusta ja silmät tummanruskeat (ovat edelleen). Sanoivat makaroniksi ja joskus ählämiksi. Lieksan isomahaiset pojat eivät katselleet hyvällä kun kävimme kaverini kanssa (hänkin tällainen herkästi naurava tummahulmuli) Lieksassa "tuulastamassa" (ei me teidän naisia viety - lainattiin vaan). Sukuni on asunut Suomessa jo vuosisatoja, tietääkseni ei kylläkään Lieksassa.
Mitä teen?
Muutanko sinne mistä sukuni on tullut. Menenkö Puolaan, Kreikkaan vai Lähi-Itään, vai pitäisikö lähteä kiertämään kaikkia niitä maita ja kansoja joista sukuuni on tullut perimää (niitä on vähän enemmän kuin... teillä). Vai olisiko sittenkin paras mennä Afrikkaan sinne pienen joen rannalle. Paikkaan jossa eleli pieni, ensimmäisen joukkotuhon jäljiltä eloon selvinnyt ihmispopula.Trollausta koko juttu. Ensinnäkään Lieksassa ei ole ennen ollut isomahaisia poikia.
No mustalaisia voit olla, mutta ne ei Lieksan naisille ole kelvannut koskaan.
Tuo on kyllä rajua mitä kirjoitat, ja näin todella tapahtuu.
Ymmärrän tunteesi.
Olen "syvähaastatellut" noin paria sataa pitkäaikaistyötöntä.
Minua pyydettiin ottamaan selvää heidän henkisistä, ammatillisista ja muistakin voimavaroista, sekä niiden päivittämistarpeista.
Se kuului osana laajempaan projektiin, jossa oli mukana useita toimijoita.
Totesin kuinka paljon korvaamatonta inhimillistä ja ammatillista ainesta menee "hukkaan", heiltä itseltään ja yhteiskunnalta.- rajuako
Ei se ole pelkästään rajua. Se on ihmisten elämää Suomessa tänään. kiitos myötätunnostasi.
- voihvoih
Heips. Kerropa lisää mitä sait tietää syvähaastatteluiden tuloksena. Kiinnostaa tietää. Sekin kiinnostaa kuka maksaa palkkasi syvähaastatteluista. Kirjottele kun olet aktiivinen toimija?
- Jeesjeesjees
voihvoih kirjoitti:
Heips. Kerropa lisää mitä sait tietää syvähaastatteluiden tuloksena. Kiinnostaa tietää. Sekin kiinnostaa kuka maksaa palkkasi syvähaastatteluista. Kirjottele kun olet aktiivinen toimija?
Taidanpa tietää.
- tarkenna
Siis keltä menee hukkaan ja mitä? Kerro! Saattaa olla että maksan projektiasi ja haastattelujasi.
- ilot
No nyt meni sossun porukoilta ns. pupu pöksyyn. Loistojuttu vähän ravistella näitä " kuninkaallisia sosleidejä" jotka saavat palkkansa työnsä maksajilta, - veronmaksajilta. Kaikkihan tietää mistä veroja maksetaan.
a - mymail
Niin meni tai on Sossun valtaapitävien päivystävien nukkumaanmenoaika. Good night and dreams for the better Finland with our Finnihis money! The best dream, - your next salory day is soon, keep strong!
- Lööikjnlll
ilot kirjoitti:
No nyt meni sossun porukoilta ns. pupu pöksyyn. Loistojuttu vähän ravistella näitä " kuninkaallisia sosleidejä" jotka saavat palkkansa työnsä maksajilta, - veronmaksajilta. Kaikkihan tietää mistä veroja maksetaan.
aVai "kuninkaallisia sossun leidejä pitää ravistella". Kokeile itse huviksesi sossuleidin työtä miten hauskaa on. Voin kuvitella että paskaa tulee joka tuutista ja joka asiakkaan suusta joka on tyytymätön, varsinkin kun asiakkaat ovat usein sieltä sivistymättömästä päästä. Sanonta "tee hyvää, syö paskaa" tulee varmasti tutuksi tässä ammatissa.
- Kkokkkknlll
Ihmiset kun ei tajua että syyttömiä sossuleidit on siihen että heidän pitää toimia määräysten mukaan.
- Joskosko
Lööikjnlll kirjoitti:
Vai "kuninkaallisia sossun leidejä pitää ravistella". Kokeile itse huviksesi sossuleidin työtä miten hauskaa on. Voin kuvitella että paskaa tulee joka tuutista ja joka asiakkaan suusta joka on tyytymätön, varsinkin kun asiakkaat ovat usein sieltä sivistymättömästä päästä. Sanonta "tee hyvää, syö paskaa" tulee varmasti tutuksi tässä ammatissa.
Kokeile huviksesi...."Voin kuvitella että paskaa tulee joka tuutista". Niinpä näyttää tulevan... Oletko ajatellut että vaihtaisit alaa?
rajuako kirjoitti:
Ei se ole pelkästään rajua. Se on ihmisten elämää Suomessa tänään. kiitos myötätunnostasi.
Ei kestä kiitellä.
Ikävä kyllä olet oikeassa, tällaista se on monen elämä maassamme nykyään.voihvoih kirjoitti:
Heips. Kerropa lisää mitä sait tietää syvähaastatteluiden tuloksena. Kiinnostaa tietää. Sekin kiinnostaa kuka maksaa palkkasi syvähaastatteluista. Kirjottele kun olet aktiivinen toimija?
Ei niitä tuloksia täällä kerrota., maksajat saivat jokaisesta raportin (useita kymmeniä sivuja).
Tutkimuksen tilasi viralliset tahot, ja mistä he nyt sitten saaneekaan rahoituksen, olisiko verot?
Haastateltavat henkilöt tiesivät koko ajan mistä on kyse, koska he olivat joko kokonaan, tai osittain vapaasta tahdosta ohjelmassa mukana.
He olivat jopa mielissään kun kerrankin heidän ajatuksensa ja mielipiteensä menee kotikunnan/kaupungin työvoimatoimistoa kauemmas
Työvoimatoimistot valitsivat heidät alueeltaan.
Kriteerinä oli pitkä työttömyys, ja vaikea työllistyminen.
Heitä oli miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja, sekä kaikilta mahdollisilta ammatti aloilta ja koulutuspohjilta, korkein koulutus oli työtön arkkitehti.
Eiköhän tämä riitä tästä tutkimuksesta.
Työtön on aika avuton byrokratian hampaissa, eikä työpaikat sillä lisäänny jos heikonnetaan työttömyysturvaa.- voitko
Kerrothan edes sen miten "syvähaastattelujesi" tuloksia ja tietoja sekä työttömien voimavaroja ja osaamista aiotaan hyödyntää ja käyttää työttömien työllisyyden ja inhimillisen elämän ylösrakentamisessa? Millainen on suunnitelma ja toteutusaikataulu?
- yks.työtön.vaan
kamuttaja kirjoitti:
Ei niitä tuloksia täällä kerrota., maksajat saivat jokaisesta raportin (useita kymmeniä sivuja).
Tutkimuksen tilasi viralliset tahot, ja mistä he nyt sitten saaneekaan rahoituksen, olisiko verot?
Haastateltavat henkilöt tiesivät koko ajan mistä on kyse, koska he olivat joko kokonaan, tai osittain vapaasta tahdosta ohjelmassa mukana.
He olivat jopa mielissään kun kerrankin heidän ajatuksensa ja mielipiteensä menee kotikunnan/kaupungin työvoimatoimistoa kauemmas
Työvoimatoimistot valitsivat heidät alueeltaan.
Kriteerinä oli pitkä työttömyys, ja vaikea työllistyminen.
Heitä oli miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja, sekä kaikilta mahdollisilta ammatti aloilta ja koulutuspohjilta, korkein koulutus oli työtön arkkitehti.
Eiköhän tämä riitä tästä tutkimuksesta.
Työtön on aika avuton byrokratian hampaissa, eikä työpaikat sillä lisäänny jos heikonnetaan työttömyysturvaa.Mistä keksit hakea tuollaiseen työhön missä paikka oli auki???
- voipinäin
yks.työtön.vaan kirjoitti:
Mistä keksit hakea tuollaiseen työhön missä paikka oli auki???
Ollut vain " muuten sopiva". Silloin ei työpaikkoista " e sopiville" puhella tai heidän niitä tarvitse hakea.
- talontapa
voipinäin kirjoitti:
Ollut vain " muuten sopiva". Silloin ei työpaikkoista " e sopiville" puhella tai heidän niitä tarvitse hakea.
Talon tapa, ei kiitos, "ei sopiville".
yks.työtön.vaan kirjoitti:
Mistä keksit hakea tuollaiseen työhön missä paikka oli auki???
Asialliseen kysymykseen vastaan.
En tiennyt koko hankkeen alkaneen, tai olevan organisointivaiheessa, kun minuun otettiin yhteyttä ja pyydettiin mukaan.
Koska tarkoitus oli hyvä niin otin sen vastaan, ja järjestin aikaa sen tekoon.
Ei ollut missään auki, vaan lähes kaikki henkilökunta (vain muutama) oli kutsuttuja.voitko kirjoitti:
Kerrothan edes sen miten "syvähaastattelujesi" tuloksia ja tietoja sekä työttömien voimavaroja ja osaamista aiotaan hyödyntää ja käyttää työttömien työllisyyden ja inhimillisen elämän ylösrakentamisessa? Millainen on suunnitelma ja toteutusaikataulu?
Kysyit asiallisesti joten vastaan.
Nyt tulee sitten osittain surullista luettavaa, mutta kirjaimellisesti totta.
Teimme (haastattelijat) suuren määrän ehdotuksia erilaisista pitkäaikaistyöttömyyden esteiden poistamisesta, kuten täydennyskoulutus.
Monilla oli ammattitaito päivityksen tarpeessa, terveysesteitä (osan aiheutti pitkä työttömyys), perhesyyt, pitkät välimatkat ja kulkuvaikeudet yms. hyvin monet syyt.
Eräs terveysongelma jonka kuulin tapahtuneen vähän ennen tuloani oli työttömän nälkäkuolema.
Hän oli niin masentunut ettei uskaltanut mennä kauppaankaan ostamaan ruokaa, joten kuoli nälkään.
Jokaista haastatteli kaksi, toinen mies, ja toinen nainen.
Projektin aikana kyselimme työhallinnon korkeilta virkamiehiltä miten näitä ehdotuksia käsitellään.
Asia selvisi ensin rivien välistä, sitten muutenkin, ettei mitenkään, ne vain arkistoidaan.
Kun tämä nolla touhu varmistui niin motivaatio loppui jokaiselta, ja me kaikki mukana olleet "ammattilaiset" otettiin loparit koko nollaprojektista.
Projekti loppui väkisin, koska pätevät haastattelijat lähti.
Paikalliset työvoimatoimistot olivat aivan eri maata, heitä kiinnosti todella nämä ajatuksemme, ja kokeiltuaan niitä saivat monta "toivotonta" tapausta työllistettyä.
Huomasimme sen, että jos paikallisilla olisi enemmän valtaa, niin olisi vähemmän ongelmia.
Tämä oli erilaisten virallisten ja epävirallisten toimijoiden kohdalla, paikalliset yrittää yleensä tosissaan, mutta
Tuo työttömyysturvan leikkaus, ja muut rangaistukset ovat hyvin huono keino ja osoittaa, ettei hallita ollenkaan asiaa.- näinköhä
kamuttaja kirjoitti:
Asialliseen kysymykseen vastaan.
En tiennyt koko hankkeen alkaneen, tai olevan organisointivaiheessa, kun minuun otettiin yhteyttä ja pyydettiin mukaan.
Koska tarkoitus oli hyvä niin otin sen vastaan, ja järjestin aikaa sen tekoon.
Ei ollut missään auki, vaan lähes kaikki henkilökunta (vain muutama) oli kutsuttuja.Voi että. Nyt jään odottamaan milloin minulle tulee kutsu työhön. Viimeinkin jotain odottamisen arvoista.
- HÖPÖHÖPÖÄ
kamuttaja kirjoitti:
Kysyit asiallisesti joten vastaan.
Nyt tulee sitten osittain surullista luettavaa, mutta kirjaimellisesti totta.
Teimme (haastattelijat) suuren määrän ehdotuksia erilaisista pitkäaikaistyöttömyyden esteiden poistamisesta, kuten täydennyskoulutus.
Monilla oli ammattitaito päivityksen tarpeessa, terveysesteitä (osan aiheutti pitkä työttömyys), perhesyyt, pitkät välimatkat ja kulkuvaikeudet yms. hyvin monet syyt.
Eräs terveysongelma jonka kuulin tapahtuneen vähän ennen tuloani oli työttömän nälkäkuolema.
Hän oli niin masentunut ettei uskaltanut mennä kauppaankaan ostamaan ruokaa, joten kuoli nälkään.
Jokaista haastatteli kaksi, toinen mies, ja toinen nainen.
Projektin aikana kyselimme työhallinnon korkeilta virkamiehiltä miten näitä ehdotuksia käsitellään.
Asia selvisi ensin rivien välistä, sitten muutenkin, ettei mitenkään, ne vain arkistoidaan.
Kun tämä nolla touhu varmistui niin motivaatio loppui jokaiselta, ja me kaikki mukana olleet "ammattilaiset" otettiin loparit koko nollaprojektista.
Projekti loppui väkisin, koska pätevät haastattelijat lähti.
Paikalliset työvoimatoimistot olivat aivan eri maata, heitä kiinnosti todella nämä ajatuksemme, ja kokeiltuaan niitä saivat monta "toivotonta" tapausta työllistettyä.
Huomasimme sen, että jos paikallisilla olisi enemmän valtaa, niin olisi vähemmän ongelmia.
Tämä oli erilaisten virallisten ja epävirallisten toimijoiden kohdalla, paikalliset yrittää yleensä tosissaan, mutta
Tuo työttömyysturvan leikkaus, ja muut rangaistukset ovat hyvin huono keino ja osoittaa, ettei hallita ollenkaan asiaa." Jos paikallisilla olisi valtaa....." Hetkinen. Heillä jos keillä on valtaa paikallisten siis meidän ihmisten elämään ja sen olojen kehittämiseen. Eiköhän tuon " nälkäkuoleman" huomiotta jättäminen " kun ei ole valtaa" ole heittelejättöä ja suurta piittaamattomuutta. Vai ettei ole valtaa, - johan on jutut! Minulla on tälle ilmiölle aivan muut nimet, en niitä nyt tähän kuitenkaan kirjoita. Ja teille vielä toimistanne palkkaa maksetaan...
- työtön.vaan
kamuttaja kirjoitti:
Kysyit asiallisesti joten vastaan.
Nyt tulee sitten osittain surullista luettavaa, mutta kirjaimellisesti totta.
Teimme (haastattelijat) suuren määrän ehdotuksia erilaisista pitkäaikaistyöttömyyden esteiden poistamisesta, kuten täydennyskoulutus.
Monilla oli ammattitaito päivityksen tarpeessa, terveysesteitä (osan aiheutti pitkä työttömyys), perhesyyt, pitkät välimatkat ja kulkuvaikeudet yms. hyvin monet syyt.
Eräs terveysongelma jonka kuulin tapahtuneen vähän ennen tuloani oli työttömän nälkäkuolema.
Hän oli niin masentunut ettei uskaltanut mennä kauppaankaan ostamaan ruokaa, joten kuoli nälkään.
Jokaista haastatteli kaksi, toinen mies, ja toinen nainen.
Projektin aikana kyselimme työhallinnon korkeilta virkamiehiltä miten näitä ehdotuksia käsitellään.
Asia selvisi ensin rivien välistä, sitten muutenkin, ettei mitenkään, ne vain arkistoidaan.
Kun tämä nolla touhu varmistui niin motivaatio loppui jokaiselta, ja me kaikki mukana olleet "ammattilaiset" otettiin loparit koko nollaprojektista.
Projekti loppui väkisin, koska pätevät haastattelijat lähti.
Paikalliset työvoimatoimistot olivat aivan eri maata, heitä kiinnosti todella nämä ajatuksemme, ja kokeiltuaan niitä saivat monta "toivotonta" tapausta työllistettyä.
Huomasimme sen, että jos paikallisilla olisi enemmän valtaa, niin olisi vähemmän ongelmia.
Tämä oli erilaisten virallisten ja epävirallisten toimijoiden kohdalla, paikalliset yrittää yleensä tosissaan, mutta
Tuo työttömyysturvan leikkaus, ja muut rangaistukset ovat hyvin huono keino ja osoittaa, ettei hallita ollenkaan asiaa.Ketä paikallisia. Avaatko nälkäkuolemaa.miksi
- se.olisi.liikaa
HÖPÖHÖPÖÄ kirjoitti:
" Jos paikallisilla olisi valtaa....." Hetkinen. Heillä jos keillä on valtaa paikallisten siis meidän ihmisten elämään ja sen olojen kehittämiseen. Eiköhän tuon " nälkäkuoleman" huomiotta jättäminen " kun ei ole valtaa" ole heittelejättöä ja suurta piittaamattomuutta. Vai ettei ole valtaa, - johan on jutut! Minulla on tälle ilmiölle aivan muut nimet, en niitä nyt tähän kuitenkaan kirjoita. Ja teille vielä toimistanne palkkaa maksetaan...
Ketkä mielestäsi jätti heitteille pitäisikö valvoa että käy kaupassa.
- lisää.valvontaa
HÖPÖHÖPÖÄ kirjoitti:
" Jos paikallisilla olisi valtaa....." Hetkinen. Heillä jos keillä on valtaa paikallisten siis meidän ihmisten elämään ja sen olojen kehittämiseen. Eiköhän tuon " nälkäkuoleman" huomiotta jättäminen " kun ei ole valtaa" ole heittelejättöä ja suurta piittaamattomuutta. Vai ettei ole valtaa, - johan on jutut! Minulla on tälle ilmiölle aivan muut nimet, en niitä nyt tähän kuitenkaan kirjoita. Ja teille vielä toimistanne palkkaa maksetaan...
Puhut asiaa höpöhöpö työkkäri kotiin katsomaan että syö joka päivä
- Vai-niin-taas-kerran
kamuttaja kirjoitti:
Ei niitä tuloksia täällä kerrota., maksajat saivat jokaisesta raportin (useita kymmeniä sivuja).
Tutkimuksen tilasi viralliset tahot, ja mistä he nyt sitten saaneekaan rahoituksen, olisiko verot?
Haastateltavat henkilöt tiesivät koko ajan mistä on kyse, koska he olivat joko kokonaan, tai osittain vapaasta tahdosta ohjelmassa mukana.
He olivat jopa mielissään kun kerrankin heidän ajatuksensa ja mielipiteensä menee kotikunnan/kaupungin työvoimatoimistoa kauemmas
Työvoimatoimistot valitsivat heidät alueeltaan.
Kriteerinä oli pitkä työttömyys, ja vaikea työllistyminen.
Heitä oli miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja, sekä kaikilta mahdollisilta ammatti aloilta ja koulutuspohjilta, korkein koulutus oli työtön arkkitehti.
Eiköhän tämä riitä tästä tutkimuksesta.
Työtön on aika avuton byrokratian hampaissa, eikä työpaikat sillä lisäänny jos heikonnetaan työttömyysturvaa.Höpötinhöps. Kamuttaja ei ole ikinämilloinkaan tehnyt tuollaista haastattelututkimusta.
Sulla on kummallisia päähänpinttymiä (erilaisia kuin Gorballa). Muutama viikko sitten näit unta Lieksan kehitysmahdollisuuksista. - eikaivain
kamuttaja kirjoitti:
Kysyit asiallisesti joten vastaan.
Nyt tulee sitten osittain surullista luettavaa, mutta kirjaimellisesti totta.
Teimme (haastattelijat) suuren määrän ehdotuksia erilaisista pitkäaikaistyöttömyyden esteiden poistamisesta, kuten täydennyskoulutus.
Monilla oli ammattitaito päivityksen tarpeessa, terveysesteitä (osan aiheutti pitkä työttömyys), perhesyyt, pitkät välimatkat ja kulkuvaikeudet yms. hyvin monet syyt.
Eräs terveysongelma jonka kuulin tapahtuneen vähän ennen tuloani oli työttömän nälkäkuolema.
Hän oli niin masentunut ettei uskaltanut mennä kauppaankaan ostamaan ruokaa, joten kuoli nälkään.
Jokaista haastatteli kaksi, toinen mies, ja toinen nainen.
Projektin aikana kyselimme työhallinnon korkeilta virkamiehiltä miten näitä ehdotuksia käsitellään.
Asia selvisi ensin rivien välistä, sitten muutenkin, ettei mitenkään, ne vain arkistoidaan.
Kun tämä nolla touhu varmistui niin motivaatio loppui jokaiselta, ja me kaikki mukana olleet "ammattilaiset" otettiin loparit koko nollaprojektista.
Projekti loppui väkisin, koska pätevät haastattelijat lähti.
Paikalliset työvoimatoimistot olivat aivan eri maata, heitä kiinnosti todella nämä ajatuksemme, ja kokeiltuaan niitä saivat monta "toivotonta" tapausta työllistettyä.
Huomasimme sen, että jos paikallisilla olisi enemmän valtaa, niin olisi vähemmän ongelmia.
Tämä oli erilaisten virallisten ja epävirallisten toimijoiden kohdalla, paikalliset yrittää yleensä tosissaan, mutta
Tuo työttömyysturvan leikkaus, ja muut rangaistukset ovat hyvin huono keino ja osoittaa, ettei hallita ollenkaan asiaa.Työttömän nälkäkuolema. Onko tämä todella totta? Kuka tämän tiedon sinulle antoi?
- apuaapuaapua
lisää.valvontaa kirjoitti:
Puhut asiaa höpöhöpö työkkäri kotiin katsomaan että syö joka päivä
Ei ole kyse siitä että joku valvoo ja vahtii. Kyse on siitä että ammatti-ihmisten pitää tehdä yhteistyötä ja ymmärtää että niin pitkälle edennyt masentuneisuus ettei ihminen enää jaksa käydä kaupassa tai hoitaa lainkaan välttämättömiä asioitaan tarkoittaa ehdotonta pikaista avun tarvetta ja osaavaa hoitoa. Ei syvästi masentunut ihminen pysty itse hakemaan itselleen apua tai hoitoa eikä hän tee sitä tahallaan tai ilkeyttään, - hän ei vain yksinkertaisesti pysty itse apua hakemaan. En voi käsittää tätä ihmisten leimaamista mistä täällä luen.
- olet.pikku.piski
Vai-niin-taas-kerran kirjoitti:
Höpötinhöps. Kamuttaja ei ole ikinämilloinkaan tehnyt tuollaista haastattelututkimusta.
Sulla on kummallisia päähänpinttymiä (erilaisia kuin Gorballa). Muutama viikko sitten näit unta Lieksan kehitysmahdollisuuksista.Mistä tiedät ettei ole tehnyt et tunne häntä
- myöeihaluta
kamuttaja kirjoitti:
Kysyit asiallisesti joten vastaan.
Nyt tulee sitten osittain surullista luettavaa, mutta kirjaimellisesti totta.
Teimme (haastattelijat) suuren määrän ehdotuksia erilaisista pitkäaikaistyöttömyyden esteiden poistamisesta, kuten täydennyskoulutus.
Monilla oli ammattitaito päivityksen tarpeessa, terveysesteitä (osan aiheutti pitkä työttömyys), perhesyyt, pitkät välimatkat ja kulkuvaikeudet yms. hyvin monet syyt.
Eräs terveysongelma jonka kuulin tapahtuneen vähän ennen tuloani oli työttömän nälkäkuolema.
Hän oli niin masentunut ettei uskaltanut mennä kauppaankaan ostamaan ruokaa, joten kuoli nälkään.
Jokaista haastatteli kaksi, toinen mies, ja toinen nainen.
Projektin aikana kyselimme työhallinnon korkeilta virkamiehiltä miten näitä ehdotuksia käsitellään.
Asia selvisi ensin rivien välistä, sitten muutenkin, ettei mitenkään, ne vain arkistoidaan.
Kun tämä nolla touhu varmistui niin motivaatio loppui jokaiselta, ja me kaikki mukana olleet "ammattilaiset" otettiin loparit koko nollaprojektista.
Projekti loppui väkisin, koska pätevät haastattelijat lähti.
Paikalliset työvoimatoimistot olivat aivan eri maata, heitä kiinnosti todella nämä ajatuksemme, ja kokeiltuaan niitä saivat monta "toivotonta" tapausta työllistettyä.
Huomasimme sen, että jos paikallisilla olisi enemmän valtaa, niin olisi vähemmän ongelmia.
Tämä oli erilaisten virallisten ja epävirallisten toimijoiden kohdalla, paikalliset yrittää yleensä tosissaan, mutta
Tuo työttömyysturvan leikkaus, ja muut rangaistukset ovat hyvin huono keino ja osoittaa, ettei hallita ollenkaan asiaa.Taitaa olla tulenarka aihe tämä, - oireista päätellen. Pois silmistä, pois luettavista..., näin toimitaan ettei asiat tule julki ja keskusteluun.
työtön.vaan kirjoitti:
Ketä paikallisia. Avaatko nälkäkuolemaa.miksi
Paikallisilla vaikuttajilla tarkoitin alueen omaa Työvoimatoimistoa, Kelaa, Terveydenhoito viranomaisia, Kuntia/Kaupunkeja, Seurakuntia, Yhdistyksiä ja muita sen tapaisia.
Keskustelin näiden johtajien ja vaikuttajien kanssa, mutta lainsäädäntö, rahoitus yms. oli esteenä monelle hankkeelle.
Omatoimisesti järjestin monelle haastateltavalle tukiverkostoa.
Tästä sain moitteita hankkeen rahoittajilta (hyvin korkea taho).
He sanoivat ettei minun tehtäväni ollut alkaa auttaa heitä, vaan pelkästään haastatella ja kartoittaa valtakunnallisia toimenpiteitä varten.
En saanut, enkä pyytänyt tästä osasta työtäni mitään korvausta.
Avaan nälkäkuolemaa.
Eräällä paikka kunnalla haastatellessa, joku heistä kertoi, tällaista tapahtuneen muutama kuukausi aikaisemmin.
En oikein tahtonut uskoa, ja siksi kysyin tarkempia tietoja.
Haastateltava oli kysynyt sukulaisilta lupaa kertoa, ja seuraavassa haastattelussa antoi sukulaisten nimiä ja puhelin numeroita.
Soitin kuolleen sisarelle ja sovin tapaamisen.
Sisar kertoi veljensä (n.50v) jättäneen kaupassa käynninkin heti työttömäksi jouduttuaan.
Sisarukset olivat käyneet hänen puolestaan noin puolen vuoden ajan.
Sitten he olivat sopineet, ettei kukaan käy muutamaan viikkoon, niin veljen on pakko tulla ulos asunnosta ja mennä kauppaan.
Heillä oli siis hyvä tarkoitus.
Sitten kun menivät, veli ei tullut avaamaan, niin huoltomies aukaisi oven .
Siellä veli oli kuolleena, ja ruumiinavaus osoitti kuolleen nälkään.
He eivät olleet ymmärtäneet ilmoittaa kenellekään veljensä tilanteesta, ennen kuin oli liian myöhäistä.
Nykyisellä lainsäädännöllä ja resursseilla ei ole mahdollista valvoa ketään, käykö hän kaupassa ja syökö.
Haastateltavissani sattui pari tämän kaltaista läheltä piti tapausta, mutta onneksi tuli Työvoimatoimiston pakottama haastattelukäsky, huomasin tilanteen ja sain heidät suostuteltua hoitoon, pakottaa ei lain mukaan voinut.
Laki myös määräsi minulle vaitiolovelvollisuuden heidän terveydentilastaan.
Näin yleisellä tasolla voin kertoa mitä oli, mutta edes maakuntaa en voi kertoa.- työtön.vaan

Näin yleisellä tasolla voin kertoa mitä oli, mutta edes maakuntaa en voi kertoa.Kiitos kun kerroit nyt ymmärrän kertomasi asiat aivan uudella tavalla.
- toimit.oikein

Näin yleisellä tasolla voin kertoa mitä oli, mutta edes maakuntaa en voi kertoa.järkyttävä juttu tuo esiin lainsäädännön heikkoudet itkettää lukiessa
- eikaivain
kamuttaja kirjoitti:
Kysyit asiallisesti joten vastaan.
Nyt tulee sitten osittain surullista luettavaa, mutta kirjaimellisesti totta.
Teimme (haastattelijat) suuren määrän ehdotuksia erilaisista pitkäaikaistyöttömyyden esteiden poistamisesta, kuten täydennyskoulutus.
Monilla oli ammattitaito päivityksen tarpeessa, terveysesteitä (osan aiheutti pitkä työttömyys), perhesyyt, pitkät välimatkat ja kulkuvaikeudet yms. hyvin monet syyt.
Eräs terveysongelma jonka kuulin tapahtuneen vähän ennen tuloani oli työttömän nälkäkuolema.
Hän oli niin masentunut ettei uskaltanut mennä kauppaankaan ostamaan ruokaa, joten kuoli nälkään.
Jokaista haastatteli kaksi, toinen mies, ja toinen nainen.
Projektin aikana kyselimme työhallinnon korkeilta virkamiehiltä miten näitä ehdotuksia käsitellään.
Asia selvisi ensin rivien välistä, sitten muutenkin, ettei mitenkään, ne vain arkistoidaan.
Kun tämä nolla touhu varmistui niin motivaatio loppui jokaiselta, ja me kaikki mukana olleet "ammattilaiset" otettiin loparit koko nollaprojektista.
Projekti loppui väkisin, koska pätevät haastattelijat lähti.
Paikalliset työvoimatoimistot olivat aivan eri maata, heitä kiinnosti todella nämä ajatuksemme, ja kokeiltuaan niitä saivat monta "toivotonta" tapausta työllistettyä.
Huomasimme sen, että jos paikallisilla olisi enemmän valtaa, niin olisi vähemmän ongelmia.
Tämä oli erilaisten virallisten ja epävirallisten toimijoiden kohdalla, paikalliset yrittää yleensä tosissaan, mutta
Tuo työttömyysturvan leikkaus, ja muut rangaistukset ovat hyvin huono keino ja osoittaa, ettei hallita ollenkaan asiaa.Kerrohan lisää. Keitä ovat nämä paikalliset tahot joilla ei ole valtaa. Kiinnostaisi tietää. Ei tarvitse nimiä kirjoitella, mutta vastuutehtäviä työnsä kautta.
- äijän.reten
kamuttaja kirjoitti:
Paikallisilla vaikuttajilla tarkoitin alueen omaa Työvoimatoimistoa, Kelaa, Terveydenhoito viranomaisia, Kuntia/Kaupunkeja, Seurakuntia, Yhdistyksiä ja muita sen tapaisia.
Keskustelin näiden johtajien ja vaikuttajien kanssa, mutta lainsäädäntö, rahoitus yms. oli esteenä monelle hankkeelle.
Omatoimisesti järjestin monelle haastateltavalle tukiverkostoa.
Tästä sain moitteita hankkeen rahoittajilta (hyvin korkea taho).
He sanoivat ettei minun tehtäväni ollut alkaa auttaa heitä, vaan pelkästään haastatella ja kartoittaa valtakunnallisia toimenpiteitä varten.
En saanut, enkä pyytänyt tästä osasta työtäni mitään korvausta.
Avaan nälkäkuolemaa.
Eräällä paikka kunnalla haastatellessa, joku heistä kertoi, tällaista tapahtuneen muutama kuukausi aikaisemmin.
En oikein tahtonut uskoa, ja siksi kysyin tarkempia tietoja.
Haastateltava oli kysynyt sukulaisilta lupaa kertoa, ja seuraavassa haastattelussa antoi sukulaisten nimiä ja puhelin numeroita.
Soitin kuolleen sisarelle ja sovin tapaamisen.
Sisar kertoi veljensä (n.50v) jättäneen kaupassa käynninkin heti työttömäksi jouduttuaan.
Sisarukset olivat käyneet hänen puolestaan noin puolen vuoden ajan.
Sitten he olivat sopineet, ettei kukaan käy muutamaan viikkoon, niin veljen on pakko tulla ulos asunnosta ja mennä kauppaan.
Heillä oli siis hyvä tarkoitus.
Sitten kun menivät, veli ei tullut avaamaan, niin huoltomies aukaisi oven .
Siellä veli oli kuolleena, ja ruumiinavaus osoitti kuolleen nälkään.
He eivät olleet ymmärtäneet ilmoittaa kenellekään veljensä tilanteesta, ennen kuin oli liian myöhäistä.
Nykyisellä lainsäädännöllä ja resursseilla ei ole mahdollista valvoa ketään, käykö hän kaupassa ja syökö.
Haastateltavissani sattui pari tämän kaltaista läheltä piti tapausta, mutta onneksi tuli Työvoimatoimiston pakottama haastattelukäsky, huomasin tilanteen ja sain heidät suostuteltua hoitoon, pakottaa ei lain mukaan voinut.
Laki myös määräsi minulle vaitiolovelvollisuuden heidän terveydentilastaan.
Näin yleisellä tasolla voin kertoa mitä oli, mutta edes maakuntaa en voi kertoa.Miten sinä kehittäisit asioita muuten kuin suunsoitolla?
- lieksalaisiako
Olivatko kaikki haastattelemasi lieksalaisia tai Lieksassa asuvia työttömiä?
- Onkotiedotettu
kamuttaja kirjoitti:
Kysyit asiallisesti joten vastaan.
Nyt tulee sitten osittain surullista luettavaa, mutta kirjaimellisesti totta.
Teimme (haastattelijat) suuren määrän ehdotuksia erilaisista pitkäaikaistyöttömyyden esteiden poistamisesta, kuten täydennyskoulutus.
Monilla oli ammattitaito päivityksen tarpeessa, terveysesteitä (osan aiheutti pitkä työttömyys), perhesyyt, pitkät välimatkat ja kulkuvaikeudet yms. hyvin monet syyt.
Eräs terveysongelma jonka kuulin tapahtuneen vähän ennen tuloani oli työttömän nälkäkuolema.
Hän oli niin masentunut ettei uskaltanut mennä kauppaankaan ostamaan ruokaa, joten kuoli nälkään.
Jokaista haastatteli kaksi, toinen mies, ja toinen nainen.
Projektin aikana kyselimme työhallinnon korkeilta virkamiehiltä miten näitä ehdotuksia käsitellään.
Asia selvisi ensin rivien välistä, sitten muutenkin, ettei mitenkään, ne vain arkistoidaan.
Kun tämä nolla touhu varmistui niin motivaatio loppui jokaiselta, ja me kaikki mukana olleet "ammattilaiset" otettiin loparit koko nollaprojektista.
Projekti loppui väkisin, koska pätevät haastattelijat lähti.
Paikalliset työvoimatoimistot olivat aivan eri maata, heitä kiinnosti todella nämä ajatuksemme, ja kokeiltuaan niitä saivat monta "toivotonta" tapausta työllistettyä.
Huomasimme sen, että jos paikallisilla olisi enemmän valtaa, niin olisi vähemmän ongelmia.
Tämä oli erilaisten virallisten ja epävirallisten toimijoiden kohdalla, paikalliset yrittää yleensä tosissaan, mutta
Tuo työttömyysturvan leikkaus, ja muut rangaistukset ovat hyvin huono keino ja osoittaa, ettei hallita ollenkaan asiaa.Miten voit elää näiden haastatteluissa tietoosi tulleiden asioiden kanssa? Oletko kertonut näistä muualla kuin täällä palstalla? Tietävätkö asiasta perusturvajohtaja, sosiaalijohtaja, kaupunginjohtaja?
eikaivain kirjoitti:
Kerrohan lisää. Keitä ovat nämä paikalliset tahot joilla ei ole valtaa. Kiinnostaisi tietää. Ei tarvitse nimiä kirjoitella, mutta vastuutehtäviä työnsä kautta.
Paikallisia tahoja joilla ei ole riittävästi valtaa tai resursseja.
Työvoimatoimistot toimivat tarkkojen säännösten, ja määrärahojen puitteissa.
Sosiaalitoimella on samat, tarkat säännökset ja määräykset.
KELA samoin.
TE-keskuset eivät lähteneet mihinkään, vaikka yhdessä edellä mainittujen kanssa anottiin rahoitusta erilaisiin hankkeisiin.
Piti kuulemma anoa EU:n rahaa ja odottaa ainakin vuosi pieneenkin juttuun.
Eri seurakunnat niin Ev.lut. kuin vapaat seurakunnat olivat ainoat joilla oli joustoa ja todellista halua.
Heillä ei vain ollut oikein resursseja toimia yksin.
Olin mukana monissa palavereissa joihin edellä mainittuja osallistui, ja siellä nämä asiat kävi hyvin selväksi, riippumatta siitä missä osassa Suomea milloinkin oltiin.
Kyllä se perimmäinen syy on korkeissa portaissa.lieksalaisiako kirjoitti:
Olivatko kaikki haastattelemasi lieksalaisia tai Lieksassa asuvia työttömiä?
Alueet oli rahoittaja määrännyt.
Uusimaa, Häme kokonaisuudessaan, osa Pohjanmaata, Satakunta.
Kiersimme näissä joko junalla tai autolla.
Kerran sattui vastaan henkilö joka oli syntynyt Nurmeksessa.
Kuten aikaisemmin mainitsin haastateltavat valitsi Paikallinen työkkäri.
Kriteereinä oli, pitkä työttömyys, vaikea työllistyminen (joku erikoinen syy), sekä henkilö jonka kohdalla he olivat nostaneet "kädet pystyyn", eli ei toivoa.Onkotiedotettu kirjoitti:
Miten voit elää näiden haastatteluissa tietoosi tulleiden asioiden kanssa? Oletko kertonut näistä muualla kuin täällä palstalla? Tietävätkö asiasta perusturvajohtaja, sosiaalijohtaja, kaupunginjohtaja?
Vaikea kysymys, mutta yritän vastata.
Haastattelujen sisältöä, ja kaikkia niissä esiin tulleita seikkoja, henkilö henkilöltä yksityiskohtia myöten, ei tiedä muut kuin haastattelija.
Meidän oli laadittava jokaisen kohdalla erikseen pitkä raportti, joka oli kuitenkin yhteenveto, ja päätelmämme kaikesta esiin tulleesta.
Laadimme jokaisen kohdalle henkilökohtainen suunnitelman, kuinka edetä, ja se piti luovuttaa rahoittajalle.
He sitten toimivat harkintansa mukaan, ja jakoivat tietoa sen mukaan mitä katsoivat tarpeelliseksi.
Viranomaisten kanssa neuvotteluissa voin puhua vain yleiselä tasolla.
Nämä mitä olen täällä kertonut eivät ole salaista aineistoa, eikä vaitiolo velvollisuus koske näitä.
Olen puhunut asioista joidenkin tuttavien kanssa.
Minulla ei ole mitään vaikeutta noiden asioiden kanssa henkisesti.
Olen joutunut paljon näkemään kärsimystä, sairautta, köyhyyttä, niin Suomessa, kuin muissa maissa.
Minulla on sellainen luonne, että pystyn ottamaan asiat asiana ja siksi voin työskennellä hyvinkin vaikeiden asioiden parissa.- enainakaan
äijän.reten kirjoitti:
Miten sinä kehittäisit asioita muuten kuin suunsoitolla?
En kehittäisi ainakaan teettämällä satojen ihmisten syvähaastetteluja joiden tulokset arkistoisin mappiin toteamalla etteihän me paikalliset voida näille asioille mitään tehdä. Onpahan itsellämme ainakin tunne että kyllä me ollaan hyviä kun on ainakin yritetty tehdä ja ihan kymmeniä sivuja on todisteena arkistoituja kyselytietoja raporttina.
- asiattietoon
kamuttaja kirjoitti:
Paikallisia tahoja joilla ei ole riittävästi valtaa tai resursseja.
Työvoimatoimistot toimivat tarkkojen säännösten, ja määrärahojen puitteissa.
Sosiaalitoimella on samat, tarkat säännökset ja määräykset.
KELA samoin.
TE-keskuset eivät lähteneet mihinkään, vaikka yhdessä edellä mainittujen kanssa anottiin rahoitusta erilaisiin hankkeisiin.
Piti kuulemma anoa EU:n rahaa ja odottaa ainakin vuosi pieneenkin juttuun.
Eri seurakunnat niin Ev.lut. kuin vapaat seurakunnat olivat ainoat joilla oli joustoa ja todellista halua.
Heillä ei vain ollut oikein resursseja toimia yksin.
Olin mukana monissa palavereissa joihin edellä mainittuja osallistui, ja siellä nämä asiat kävi hyvin selväksi, riippumatta siitä missä osassa Suomea milloinkin oltiin.
Kyllä se perimmäinen syy on korkeissa portaissa.Oliko tilanne sama muualla kuin vain Lieksassa, - Lieksan sivuillahan asiaa olet kirjoitellut ja avannut. Oliko paikallisten " vallattomuus" Lieksan lisäksi samaa myös Uudellamaalla, Hämeessä, osassa Pohjanmaata ja Satakuntaa?
Onko kaikkialla saatettu tilanne Lieksan lisäksi myös muiden alueiden kuntien perusturvajohtajien, sosiaalijohtajien ja kuntien johtajien tietoon?
Lieksan keskustelupalstalla kun olet asian avannut ja kertonut, siihen ob olemassa varmasti perusteltu syy. Siksi kysyn kuten joku muukin näyttää kysyneen, onko Lieksan kaupungin vastaavat virkamiehet tietoisia haastattelun tuloksista?
Onko kertomasi syvästi masentuneen henkilön nälkäkuolema tapahtunut Lieksassa?
Mikä taho, kunta tms. on kutsunut sinut työhön ja maksanut palkkasi? - suojeluako
kamuttaja kirjoitti:
Paikallisilla vaikuttajilla tarkoitin alueen omaa Työvoimatoimistoa, Kelaa, Terveydenhoito viranomaisia, Kuntia/Kaupunkeja, Seurakuntia, Yhdistyksiä ja muita sen tapaisia.
Keskustelin näiden johtajien ja vaikuttajien kanssa, mutta lainsäädäntö, rahoitus yms. oli esteenä monelle hankkeelle.
Omatoimisesti järjestin monelle haastateltavalle tukiverkostoa.
Tästä sain moitteita hankkeen rahoittajilta (hyvin korkea taho).
He sanoivat ettei minun tehtäväni ollut alkaa auttaa heitä, vaan pelkästään haastatella ja kartoittaa valtakunnallisia toimenpiteitä varten.
En saanut, enkä pyytänyt tästä osasta työtäni mitään korvausta.
Avaan nälkäkuolemaa.
Eräällä paikka kunnalla haastatellessa, joku heistä kertoi, tällaista tapahtuneen muutama kuukausi aikaisemmin.
En oikein tahtonut uskoa, ja siksi kysyin tarkempia tietoja.
Haastateltava oli kysynyt sukulaisilta lupaa kertoa, ja seuraavassa haastattelussa antoi sukulaisten nimiä ja puhelin numeroita.
Soitin kuolleen sisarelle ja sovin tapaamisen.
Sisar kertoi veljensä (n.50v) jättäneen kaupassa käynninkin heti työttömäksi jouduttuaan.
Sisarukset olivat käyneet hänen puolestaan noin puolen vuoden ajan.
Sitten he olivat sopineet, ettei kukaan käy muutamaan viikkoon, niin veljen on pakko tulla ulos asunnosta ja mennä kauppaan.
Heillä oli siis hyvä tarkoitus.
Sitten kun menivät, veli ei tullut avaamaan, niin huoltomies aukaisi oven .
Siellä veli oli kuolleena, ja ruumiinavaus osoitti kuolleen nälkään.
He eivät olleet ymmärtäneet ilmoittaa kenellekään veljensä tilanteesta, ennen kuin oli liian myöhäistä.
Nykyisellä lainsäädännöllä ja resursseilla ei ole mahdollista valvoa ketään, käykö hän kaupassa ja syökö.
Haastateltavissani sattui pari tämän kaltaista läheltä piti tapausta, mutta onneksi tuli Työvoimatoimiston pakottama haastattelukäsky, huomasin tilanteen ja sain heidät suostuteltua hoitoon, pakottaa ei lain mukaan voinut.
Laki myös määräsi minulle vaitiolovelvollisuuden heidän terveydentilastaan.
Näin yleisellä tasolla voin kertoa mitä oli, mutta edes maakuntaa en voi kertoa.Ketä sinä suojelet? Et ainakaan haastattelemiasi ihmisiä ja heidän sukulaisiaan.
- eikerrota
kamuttaja kirjoitti:
Paikallisia tahoja joilla ei ole riittävästi valtaa tai resursseja.
Työvoimatoimistot toimivat tarkkojen säännösten, ja määrärahojen puitteissa.
Sosiaalitoimella on samat, tarkat säännökset ja määräykset.
KELA samoin.
TE-keskuset eivät lähteneet mihinkään, vaikka yhdessä edellä mainittujen kanssa anottiin rahoitusta erilaisiin hankkeisiin.
Piti kuulemma anoa EU:n rahaa ja odottaa ainakin vuosi pieneenkin juttuun.
Eri seurakunnat niin Ev.lut. kuin vapaat seurakunnat olivat ainoat joilla oli joustoa ja todellista halua.
Heillä ei vain ollut oikein resursseja toimia yksin.
Olin mukana monissa palavereissa joihin edellä mainittuja osallistui, ja siellä nämä asiat kävi hyvin selväksi, riippumatta siitä missä osassa Suomea milloinkin oltiin.
Kyllä se perimmäinen syy on korkeissa portaissa.Asioiden tilaa on parasta kysyä suoraan noilta haastattelijan mainitsemilta tahoilta eri puolilta Suomea. Täältä et vastauksia saa.
- tiedotjulki
eikerrota kirjoitti:
Asioiden tilaa on parasta kysyä suoraan noilta haastattelijan mainitsemilta tahoilta eri puolilta Suomea. Täältä et vastauksia saa.
Työttömiä haastatelleen kirjoituksista tällä palstalla käy ilmi että työ on tehty julkisilla varoilla, verorahoilla, julkisen toimijan toimesta. Ei ole kyseessä yrityksen tai yksityisen rahoittama hanke. Siksi meillä on oikeus tietää kuka, mikä taho on työn tilannut ja kuka on työn kulut maksanut. Ette voi sanoa ei kerrota. Ei me salassa pidettäviä haastateltavien asioita halutakaan tietää. Siis kuka tai ketkä on haastattelutyön tilannut ja maksanut?
- Himasenjuttuja
kamuttaja kirjoitti:
Paikallisilla vaikuttajilla tarkoitin alueen omaa Työvoimatoimistoa, Kelaa, Terveydenhoito viranomaisia, Kuntia/Kaupunkeja, Seurakuntia, Yhdistyksiä ja muita sen tapaisia.
Keskustelin näiden johtajien ja vaikuttajien kanssa, mutta lainsäädäntö, rahoitus yms. oli esteenä monelle hankkeelle.
Omatoimisesti järjestin monelle haastateltavalle tukiverkostoa.
Tästä sain moitteita hankkeen rahoittajilta (hyvin korkea taho).
He sanoivat ettei minun tehtäväni ollut alkaa auttaa heitä, vaan pelkästään haastatella ja kartoittaa valtakunnallisia toimenpiteitä varten.
En saanut, enkä pyytänyt tästä osasta työtäni mitään korvausta.
Avaan nälkäkuolemaa.
Eräällä paikka kunnalla haastatellessa, joku heistä kertoi, tällaista tapahtuneen muutama kuukausi aikaisemmin.
En oikein tahtonut uskoa, ja siksi kysyin tarkempia tietoja.
Haastateltava oli kysynyt sukulaisilta lupaa kertoa, ja seuraavassa haastattelussa antoi sukulaisten nimiä ja puhelin numeroita.
Soitin kuolleen sisarelle ja sovin tapaamisen.
Sisar kertoi veljensä (n.50v) jättäneen kaupassa käynninkin heti työttömäksi jouduttuaan.
Sisarukset olivat käyneet hänen puolestaan noin puolen vuoden ajan.
Sitten he olivat sopineet, ettei kukaan käy muutamaan viikkoon, niin veljen on pakko tulla ulos asunnosta ja mennä kauppaan.
Heillä oli siis hyvä tarkoitus.
Sitten kun menivät, veli ei tullut avaamaan, niin huoltomies aukaisi oven .
Siellä veli oli kuolleena, ja ruumiinavaus osoitti kuolleen nälkään.
He eivät olleet ymmärtäneet ilmoittaa kenellekään veljensä tilanteesta, ennen kuin oli liian myöhäistä.
Nykyisellä lainsäädännöllä ja resursseilla ei ole mahdollista valvoa ketään, käykö hän kaupassa ja syökö.
Haastateltavissani sattui pari tämän kaltaista läheltä piti tapausta, mutta onneksi tuli Työvoimatoimiston pakottama haastattelukäsky, huomasin tilanteen ja sain heidät suostuteltua hoitoon, pakottaa ei lain mukaan voinut.
Laki myös määräsi minulle vaitiolovelvollisuuden heidän terveydentilastaan.
Näin yleisellä tasolla voin kertoa mitä oli, mutta edes maakuntaa en voi kertoa.Taitaa olla tämäkin niitä " Himasen raportteja". Filosofiaa ja selityksiä tuntuu ainakin riittävän. Teot vain ihmetyttää tai oikeastaan tekemättömyys.
enainakaan kirjoitti:
En kehittäisi ainakaan teettämällä satojen ihmisten syvähaastetteluja joiden tulokset arkistoisin mappiin toteamalla etteihän me paikalliset voida näille asioille mitään tehdä. Onpahan itsellämme ainakin tunne että kyllä me ollaan hyviä kun on ainakin yritetty tehdä ja ihan kymmeniä sivuja on todisteena arkistoituja kyselytietoja raporttina.
Olen kanssasi samaa mieltä, että ei noin pidä toimia.
Muistaakseni olen tuolla ylempänä kertonut, ettei tutkimusta teettäneet paikalliset, vaan valtakunnalliset tahot.
Paikalliset olivat vain saaneet määräyksen myötävaikuttaa, kun otamme yhteyttä.- ketkätilasi
kamuttaja kirjoitti:
Kysyit asiallisesti joten vastaan.
Nyt tulee sitten osittain surullista luettavaa, mutta kirjaimellisesti totta.
Teimme (haastattelijat) suuren määrän ehdotuksia erilaisista pitkäaikaistyöttömyyden esteiden poistamisesta, kuten täydennyskoulutus.
Monilla oli ammattitaito päivityksen tarpeessa, terveysesteitä (osan aiheutti pitkä työttömyys), perhesyyt, pitkät välimatkat ja kulkuvaikeudet yms. hyvin monet syyt.
Eräs terveysongelma jonka kuulin tapahtuneen vähän ennen tuloani oli työttömän nälkäkuolema.
Hän oli niin masentunut ettei uskaltanut mennä kauppaankaan ostamaan ruokaa, joten kuoli nälkään.
Jokaista haastatteli kaksi, toinen mies, ja toinen nainen.
Projektin aikana kyselimme työhallinnon korkeilta virkamiehiltä miten näitä ehdotuksia käsitellään.
Asia selvisi ensin rivien välistä, sitten muutenkin, ettei mitenkään, ne vain arkistoidaan.
Kun tämä nolla touhu varmistui niin motivaatio loppui jokaiselta, ja me kaikki mukana olleet "ammattilaiset" otettiin loparit koko nollaprojektista.
Projekti loppui väkisin, koska pätevät haastattelijat lähti.
Paikalliset työvoimatoimistot olivat aivan eri maata, heitä kiinnosti todella nämä ajatuksemme, ja kokeiltuaan niitä saivat monta "toivotonta" tapausta työllistettyä.
Huomasimme sen, että jos paikallisilla olisi enemmän valtaa, niin olisi vähemmän ongelmia.
Tämä oli erilaisten virallisten ja epävirallisten toimijoiden kohdalla, paikalliset yrittää yleensä tosissaan, mutta
Tuo työttömyysturvan leikkaus, ja muut rangaistukset ovat hyvin huono keino ja osoittaa, ettei hallita ollenkaan asiaa.Kuka tämän NOLLA - projektin tilasi, rahoitti ja mitä se maksoi? Oliko Lieksan kaupunki mukana?
- eipäätäeihäntää
kamuttaja kirjoitti:
Olen kanssasi samaa mieltä, että ei noin pidä toimia.
Muistaakseni olen tuolla ylempänä kertonut, ettei tutkimusta teettäneet paikalliset, vaan valtakunnalliset tahot.
Paikalliset olivat vain saaneet määräyksen myötävaikuttaa, kun otamme yhteyttä.Nyt puhut tutkimuksesta, aiemmin nollaprojektista. Kumpiko se oikeasti oli? Mitkä valtakunnalliset tahot työn tilasi ja maksoi. Meillä on oikeus tietää koska täällä Lieksan sivuilla asiaa avaat ja kerrot.
asiattietoon kirjoitti:
Oliko tilanne sama muualla kuin vain Lieksassa, - Lieksan sivuillahan asiaa olet kirjoitellut ja avannut. Oliko paikallisten " vallattomuus" Lieksan lisäksi samaa myös Uudellamaalla, Hämeessä, osassa Pohjanmaata ja Satakuntaa?
Onko kaikkialla saatettu tilanne Lieksan lisäksi myös muiden alueiden kuntien perusturvajohtajien, sosiaalijohtajien ja kuntien johtajien tietoon?
Lieksan keskustelupalstalla kun olet asian avannut ja kertonut, siihen ob olemassa varmasti perusteltu syy. Siksi kysyn kuten joku muukin näyttää kysyneen, onko Lieksan kaupungin vastaavat virkamiehet tietoisia haastattelun tuloksista?
Onko kertomasi syvästi masentuneen henkilön nälkäkuolema tapahtunut Lieksassa?
Mikä taho, kunta tms. on kutsunut sinut työhön ja maksanut palkkasi?Yritän vastata kohta kohdalta.
En tiedä oletko rakentavassa mielessä kyselemässä, mutta oletan, että olet.
"Oliko tilanne sama muualla kuin vain Lieksassa, - Lieksan sivuillahan asiaa olet kirjoitellut ja avannut. Oliko paikallisten " vallattomuus" Lieksan lisäksi samaa myös Uudellamaalla, Hämeessä, osassa Pohjanmaata ja Satakuntaa?"
Lieksan nykytilannetta en tunne, mutta oletan olevan pitkälti saman.
Ainakin näissä mainitsemissani maakunnissa oli sama kaikissa, vain pieniä eroja löytyi.
"Onko kaikkialla saatettu tilanne Lieksan lisäksi myös muiden alueiden kuntien perusturvajohtajien, sosiaalijohtajien ja kuntien johtajien tietoon?"
Ei tietoa, sillä me luovutimme raportit projektin johtajalle, ja hän teki niistä jonkinlaiset lyhennelmät jotka luovutti rahoittajalle.
"Lieksan keskustelupalstalla kun olet asian avannut ja kertonut, siihen ob olemassa varmasti perusteltu syy."
Syyt on seuraavat
1. Syy on yksinkertaisesti se, että halusin tuoda esiin, ettei työttömyys ei ole pelkkää työn puutetta, vaan sitä seuraa monta muuta asiaa.
2. Työttömät ovat ihmisiä, yhtä arvokkaita kuin kuka hyvänsä.
3. Työttömyyden hoito on lapsen kengissä lainsäädännön, ja politikkojen suhtautumisesta johtuen.
4. Työttömyys ei ole työttömän syy.
5. Paikallisissa toimijoissa löytyy paljon halua auttaa, mutta ei ole työvälineitä, eikä ylempää kannusteta siihen.
"Siksi kysyn kuten joku muukin näyttää kysyneen, onko Lieksan kaupungin vastaavat virkamiehet tietoisia haastattelun tuloksista?"
Sitä minä en voi tietää minne on mennyt tai ollut menemättä haastatteluilla saatu tieto ja toiminta ehdotukset.
Toivottavasti ei osastolle "katsotaan myöhemmin".
"Onko kertomasi syvästi masentuneen henkilön nälkäkuolema tapahtunut Lieksassa?"
Kerroinhan nuo maakunnat.
Tapaus oli erään niistä alueella.
"Mikä taho, kunta tms. on kutsunut sinut työhön ja maksanut palkkasi?"
Projektin johto tiedusteli voisinko tulla mukaan.
Palkka tuli projektirahoituksesta sen verran, että se tuli sieltä missä näihin asioihin paneudutaan, täsmällistä rahoittajaa ei tienneet edes paikalliset työkkärit, eikä meillä ollut lupa kertoa..
Sen verran mainitsen, että silloinen työministeri oli omalta osaltaan mukana kuviossa.suojeluako kirjoitti:
Ketä sinä suojelet? Et ainakaan haastattelemiasi ihmisiä ja heidän sukulaisiaan.
Ei ole kyse kenenkään suojelusta, vaan lain noudattamisesta.
Mieleesi ei ehkä tullut sana "virkavala" ja siihen liittyvä vaitiolovelvollsuus, ja sehän on sitova.
Kerroin sen minkä voin kertoa ja jätän kertomatta sen mitä en saa kertoa.tiedotjulki kirjoitti:
Työttömiä haastatelleen kirjoituksista tällä palstalla käy ilmi että työ on tehty julkisilla varoilla, verorahoilla, julkisen toimijan toimesta. Ei ole kyseessä yrityksen tai yksityisen rahoittama hanke. Siksi meillä on oikeus tietää kuka, mikä taho on työn tilannut ja kuka on työn kulut maksanut. Ette voi sanoa ei kerrota. Ei me salassa pidettäviä haastateltavien asioita halutakaan tietää. Siis kuka tai ketkä on haastattelutyön tilannut ja maksanut?
Ymmärrän kantasi, ja niin ajattelisin minäkin sinun sijassasi.
Kuitenkin oikeus tietää, ja oikeus kertoa, ei aina kohtaa toisiaan.
Annan esimerkin:
Henkilö käy terkkarisssa lääkärissä ja siellä todetaan hänellä olevan sairaus joka vie hänet pian hautaan.
Nyt perheellä on oikeus tietää, mutta lääkärillä ei ole oikeus kertoa.
Tämä oli siis esimerkki:
En aio kokeilla mitä seuraa jos kerron salassa pidettäviä osioita.
Ehkä ymmärrät miksi, jos olet seurannut tätä palstaa.
Nyt en ole tuonut esiin mitään, mitä ei saisi tuoda.- henkilökunta
kamuttaja kirjoitti:
Asialliseen kysymykseen vastaan.
En tiennyt koko hankkeen alkaneen, tai olevan organisointivaiheessa, kun minuun otettiin yhteyttä ja pyydettiin mukaan.
Koska tarkoitus oli hyvä niin otin sen vastaan, ja järjestin aikaa sen tekoon.
Ei ollut missään auki, vaan lähes kaikki henkilökunta (vain muutama) oli kutsuttuja.Olet aiemmin kirjoittanut kun sinulta kysyttiin täällä miten sait tietää ja sait tämän työpaikan että " Ei ollut auki, mukaan kutsuttiin lähes koko henkilökunta ( vain muutamia )". Tarkoitatko että mukaan oli kutsuttuna lähes koko Hämeen, Uudenmaan, Pohjanmaan ja Satakunnan henkilökunta? Miksi et mainitse lainkaan Pohjois-Karjalaa?
Himasenjuttuja kirjoitti:
Taitaa olla tämäkin niitä " Himasen raportteja". Filosofiaa ja selityksiä tuntuu ainakin riittävän. Teot vain ihmetyttää tai oikeastaan tekemättömyys.
Tässä projektissa on vain se ero, että nyt tekijöinä oli useita ammattilaisia, joilla oli intoa auttaa todellisuudessa.
Vain pari oli sosiaalialan korkeasti koulutettua väkeä.
Toiset oli muilta aloilta, jossa on paljon kokemusta ihmisen psyyken selvittämisestä haastattelemalla ja huomioimalla.
Jos toimeksiantaja ei hyödynnä tietoa niin se ei ole tekijöiden syy.henkilökunta kirjoitti:
Olet aiemmin kirjoittanut kun sinulta kysyttiin täällä miten sait tietää ja sait tämän työpaikan että " Ei ollut auki, mukaan kutsuttiin lähes koko henkilökunta ( vain muutamia )". Tarkoitatko että mukaan oli kutsuttuna lähes koko Hämeen, Uudenmaan, Pohjanmaan ja Satakunnan henkilökunta? Miksi et mainitse lainkaan Pohjois-Karjalaa?
Olen selittänyt nämä asiat joita kysyt jo aiemmissa vastauksissani, joten en toistele itseäni.
eipäätäeihäntää kirjoitti:
Nyt puhut tutkimuksesta, aiemmin nollaprojektista. Kumpiko se oikeasti oli? Mitkä valtakunnalliset tahot työn tilasi ja maksoi. Meillä on oikeus tietää koska täällä Lieksan sivuilla asiaa avaat ja kerrot.
Taitaa olla vain sanojen ja käsitteiden pyöritystä, mutta vastaan silti jotain selventävää.
On tutkimuksia joita tehdään projekti luontoisesti, tai tutkimus jaetaan osaprojekteihin.
On projekteja joihin kuuluu joku tutkimus tai useampiakin, tai se voidaan jopa jakaa eri tutkimuksiin joista koottava tieto on projektin päämäärä.
En veivaa enää tätä osiota.ketkätilasi kirjoitti:
Kuka tämän NOLLA - projektin tilasi, rahoitti ja mitä se maksoi? Oliko Lieksan kaupunki mukana?
Et ilmeisiesti ole lukenut vastauksiani.
Olen tuonut tuonkin asian esiin kolmessa tai neljässä vastauksessani.- työministerit
kamuttaja kirjoitti:
Yritän vastata kohta kohdalta.
En tiedä oletko rakentavassa mielessä kyselemässä, mutta oletan, että olet.
"Oliko tilanne sama muualla kuin vain Lieksassa, - Lieksan sivuillahan asiaa olet kirjoitellut ja avannut. Oliko paikallisten " vallattomuus" Lieksan lisäksi samaa myös Uudellamaalla, Hämeessä, osassa Pohjanmaata ja Satakuntaa?"
Lieksan nykytilannetta en tunne, mutta oletan olevan pitkälti saman.
Ainakin näissä mainitsemissani maakunnissa oli sama kaikissa, vain pieniä eroja löytyi.
"Onko kaikkialla saatettu tilanne Lieksan lisäksi myös muiden alueiden kuntien perusturvajohtajien, sosiaalijohtajien ja kuntien johtajien tietoon?"
Ei tietoa, sillä me luovutimme raportit projektin johtajalle, ja hän teki niistä jonkinlaiset lyhennelmät jotka luovutti rahoittajalle.
"Lieksan keskustelupalstalla kun olet asian avannut ja kertonut, siihen ob olemassa varmasti perusteltu syy."
Syyt on seuraavat
1. Syy on yksinkertaisesti se, että halusin tuoda esiin, ettei työttömyys ei ole pelkkää työn puutetta, vaan sitä seuraa monta muuta asiaa.
2. Työttömät ovat ihmisiä, yhtä arvokkaita kuin kuka hyvänsä.
3. Työttömyyden hoito on lapsen kengissä lainsäädännön, ja politikkojen suhtautumisesta johtuen.
4. Työttömyys ei ole työttömän syy.
5. Paikallisissa toimijoissa löytyy paljon halua auttaa, mutta ei ole työvälineitä, eikä ylempää kannusteta siihen.
"Siksi kysyn kuten joku muukin näyttää kysyneen, onko Lieksan kaupungin vastaavat virkamiehet tietoisia haastattelun tuloksista?"
Sitä minä en voi tietää minne on mennyt tai ollut menemättä haastatteluilla saatu tieto ja toiminta ehdotukset.
Toivottavasti ei osastolle "katsotaan myöhemmin".
"Onko kertomasi syvästi masentuneen henkilön nälkäkuolema tapahtunut Lieksassa?"
Kerroinhan nuo maakunnat.
Tapaus oli erään niistä alueella.
"Mikä taho, kunta tms. on kutsunut sinut työhön ja maksanut palkkasi?"
Projektin johto tiedusteli voisinko tulla mukaan.
Palkka tuli projektirahoituksesta sen verran, että se tuli sieltä missä näihin asioihin paneudutaan, täsmällistä rahoittajaa ei tienneet edes paikalliset työkkärit, eikä meillä ollut lupa kertoa..
Sen verran mainitsen, että silloinen työministeri oli omalta osaltaan mukana kuviossa.Nyt alkoi kiinnostaa tämä juttu, - joka kyllä haiskahtaa kovin Lieksan omalta tekeleeltä. Siltipä kysyn, oliko tuo " taannoinen " työministeri nykyinen Lindström vai aiempi Ihalainen vai sitäkin aiempi? Toinenkin tieto kiinnostaa, kuka oli projektin johtaja jolle raportit luovutitte. Varmuuden vuoksi nämä eivät ole salassa pidettäviä vaan julkisin varoin tuotettua julkista tietoa.
- minä.ymmärrän
työministerit kirjoitti:
Nyt alkoi kiinnostaa tämä juttu, - joka kyllä haiskahtaa kovin Lieksan omalta tekeleeltä. Siltipä kysyn, oliko tuo " taannoinen " työministeri nykyinen Lindström vai aiempi Ihalainen vai sitäkin aiempi? Toinenkin tieto kiinnostaa, kuka oli projektin johtaja jolle raportit luovutitte. Varmuuden vuoksi nämä eivät ole salassa pidettäviä vaan julkisin varoin tuotettua julkista tietoa.
Et näytä ymmärtävän vaikka kamuttaja on vääntänyt kaiken rautalangasta.
- LappiKainuumissä
kamuttaja kirjoitti:
Alueet oli rahoittaja määrännyt.
Uusimaa, Häme kokonaisuudessaan, osa Pohjanmaata, Satakunta.
Kiersimme näissä joko junalla tai autolla.
Kerran sattui vastaan henkilö joka oli syntynyt Nurmeksessa.
Kuten aikaisemmin mainitsin haastateltavat valitsi Paikallinen työkkäri.
Kriteereinä oli, pitkä työttömyys, vaikea työllistyminen (joku erikoinen syy), sekä henkilö jonka kohdalla he olivat nostaneet "kädet pystyyn", eli ei toivoa.Miksi Uusimaa, Häme, Pohjanmaa, Satakunta? Miksei Kainuu ja Lappi, - Suomen korkeimmat työttömyysluvut heillä?
- LOPETALOPETA
kamuttaja kirjoitti:
Taitaa olla vain sanojen ja käsitteiden pyöritystä, mutta vastaan silti jotain selventävää.
On tutkimuksia joita tehdään projekti luontoisesti, tai tutkimus jaetaan osaprojekteihin.
On projekteja joihin kuuluu joku tutkimus tai useampiakin, tai se voidaan jopa jakaa eri tutkimuksiin joista koottava tieto on projektin päämäärä.
En veivaa enää tätä osiota.KAMUTTAJA. Älä viitsi enää yhtään jatkaa. Me lieksalaiset tunnemme ja tiedämme sinut hyvin. Älä pidä pilkkanasi meitä joilla ei ole mitään. Törkeää!
- Eisyytähuoleen
kamuttaja kirjoitti:
Ymmärrän kantasi, ja niin ajattelisin minäkin sinun sijassasi.
Kuitenkin oikeus tietää, ja oikeus kertoa, ei aina kohtaa toisiaan.
Annan esimerkin:
Henkilö käy terkkarisssa lääkärissä ja siellä todetaan hänellä olevan sairaus joka vie hänet pian hautaan.
Nyt perheellä on oikeus tietää, mutta lääkärillä ei ole oikeus kertoa.
Tämä oli siis esimerkki:
En aio kokeilla mitä seuraa jos kerron salassa pidettäviä osioita.
Ehkä ymmärrät miksi, jos olet seurannut tätä palstaa.
Nyt en ole tuonut esiin mitään, mitä ei saisi tuoda.Huh mitä liirumlaarumia. Projektisi aikaisen työministerin eikä raporttisi saaneen projektisi johtajan nimi ja taustayhteisö EIVÄT OLE salassa pidettäviä asioita. Joten voit kertoa ne aivan huoletta:)
- melkojuttu
Että suomalaisten rahoilla pietään meijät ihan kerjäläisinä ja toivottamina. Kun joku tullee tänne sanomaan että rahhaa tuohon kätteen, oon pakolainen vaikka niin kyllä sossun naiset on polvillaan. Ei oo ennää suomee.
- ProLieksa
Kyllähän tuo puistattaa, mutta tilanne on monesti aivan sama kun haet työttömyysturvaa useiden vuosin työssäolon jälkeen.
"- hanki verotuspäätös, mahdolliset tiedot tuloista viimeisten kuukausien ajalta, pankkitilitositteet, mahdolliset palkkakuitit kahden, kolmen viimeisen kuukauden ajalta. Sitten voidaan aloittaa arviointi siitä oletko oikeutettu toimeentulotukeen. "
Kyse on vaan siitä, että he haluavat todellakin tietää, kuinka paljon etuuksia he voivat sinulle maksaa. Hirveästi paperitöitä, mutta minkäs teet. Kenellekään ei voida etuuksia noin vaan maksaa. Monesti turvapaikanhakijoilla asiaan liittyvää paperityötä vähentää se ettei turvapaikanhakijoilla ole työhistoriaa, verotietoja saati tilejä Suomessa.
Ei näitä lakeja keksitä paikallisesti missään sosiaalitoimistoissa tai virastoissa. Kyllä ne määräykset tulevat laista jne. eduskunnasta. Eikä niihin pysty yksittäiset sosiaalipuolen virkailijat millään tavalla vaikuttamaan. Asiat vaan on hoidettava olivatpahan ne kuinka byrokraattisia tahansa.
Työttömyys ja toimeentulotuki on itsellekin tuttua kauraa ja ihan samanlaisita lähtökohdista kuin alottajallakin. En silti koe, että se olisi muuttanut Suomea millään tavalla. Monessa muussa maassa ei kyseisenlaista "turvaverkkoa" ole ollenkaan. Siellä se on jokotai; pärjäät tai et.
Ainoa mikä on muuttanut Suomea, on asenne jossa vihataan kaikkea vierasta. Ei järjestelmän toimimattomuus ole kansalaisten tai kansalaiseksi haluavien vika. Vika on järjestelmässä, joka ei pysty integroimaan ihmisiä itseensä eikä kilpailemaan nykyisessä markkinataloudessa. Kyse on ennemminkin innovaatioiden ja halun puutteesta, kuin mistään muusta ulkoisesta tekijästä.
Mikäli järjestelmä ei kykene luomaan tarvittavia korjaavia liikkeitä asioiden muutokseen, niin se on tehtävä itse ja pyrittävä vaikuttamaan omaan (ja toivottavasti muidenkin) tulevaisuuteen. On otettava riskejä ja luotava oma tilansa yhteiskunnassa luomalla yrityksiä tai tuettava sitä instanssia, joka kykenee tuon muutoksen tuomaan. Pelkkä vastustaminen tai epäkohdan julkituominen ei tuo onnea. On oltava aktiivinen kaikin mahdollisin tavoin. Nykymaailmassa ei voi jäädä lepäämään laakereilleen ja odottelemaan "josko jottain tapahtuis". En usko, että edes mamut jaksaa tätä odotella maailman tappiin.
Voimia ja jaksamista aloittajalle ja kaikille toimeetulonsa kanssa kärvistelevälle. - outo.on
Nyt jysähti.kuka ja mikä on kamuttaja
- muroplaza
Sekopää trolli joka vuuhkaa lähes joka palstalla.
- näin.se.on
muroplaza kirjoitti:
Sekopää trolli joka vuuhkaa lähes joka palstalla.
Näkyy olevan tietoa monelta alalta. Viisas mies.
- muroplaza
näin.se.on kirjoitti:

Kamutaja on pelkkä lagidoija värnäke
- muroplaza
näin.se.on kirjoitti:
Näkyy olevan tietoa monelta alalta. Viisas mies.
Minulla on tietoa paljon enemmän ja parempaa
- ällintälli
muroplaza kirjoitti:
Minulla on tietoa paljon enemmän ja parempaa
No mitä se muro nyt tietää
muroplaza kirjoitti:
Minulla on tietoa paljon enemmän ja parempaa
Toivottavasti laitat tietosi, sillä se voisi auttaa jotain työtöntä, älä panttaa.
- Joutavaaropinaa
näin.se.on kirjoitti:
Näkyy olevan tietoa monelta alalta. Viisas mies.
Ai tietoa? No jopas! Minä olen pitänyt noita juttuja lähinnä ymmärryksen ja tiedonpuutteesta johtuvana lätinänä.
- oletko.masentunut
Joutavaaropinaa kirjoitti:
Ai tietoa? No jopas! Minä olen pitänyt noita juttuja lähinnä ymmärryksen ja tiedonpuutteesta johtuvana lätinänä.
Ei sinulta enempää ymmärrystä voi odottaa apukoulun pohjalta
- eiköjuu
oletko.masentunut kirjoitti:
Ei sinulta enempää ymmärrystä voi odottaa apukoulun pohjalta
Mitä sivistyneempi, siis myös sydämeltäsi sivistynyt, itse olet sitä enemmän arvostat ja kunnioitat kaikkia ihmisiä sellaisina kuin he ovat mielipiteineen. Vain heikko itsetunto ja oma pahaolo saa ihmisen mollaamaan toisia ihmisiä. Silloinhan sitä tuntee ittensä jotenkin paremmaks.
- Kamuttaja_
muroplaza kirjoitti:
Sekopää trolli joka vuuhkaa lähes joka palstalla.
on nimeltään Pia Rask. Trolli jonka skitsofrenia on sillä tasolla ettei sieltä enää nousta. Sivupersoonansa Kamuttaja on vain yksi sairaan mielen tuotoksista samalla tavalla kuin Savolaenenukkel tai puhutaansavvoo eikä unohtaa sovi myöskään vanhaa nimimerkkiään czzc.
- nytonaikalopettaa
Kamuttaja_ kirjoitti:
on nimeltään Pia Rask. Trolli jonka skitsofrenia on sillä tasolla ettei sieltä enää nousta. Sivupersoonansa Kamuttaja on vain yksi sairaan mielen tuotoksista samalla tavalla kuin Savolaenenukkel tai puhutaansavvoo eikä unohtaa sovi myöskään vanhaa nimimerkkiään czzc.
Tämän keskustelun avauksen tarkoituksena on ollut jakaa kokemuksia ja keskustella suomalaisten elämästä tänään ja erityisesti työttömien ihmisten, ehkä kannustaakin toisia samassa elämäntilanteessa olevia eteenpäin. Kiitos teille jotka olette asiallisilla kommenteillanne ja kokemuksillanne vieneet keskustelua eteenpäin. Nyt tämä keskustelu on saamassa muotoja jotka eivät enää palvele ketään, - tuovat vain pahaa mieltä ja loukkaavat. Se ei ole ollut tarkoitus. Nyt kannattaa lopettaa. Silti on hyvä että voisimme useammin avata ja käydä asiallisia keskusteluja joiden otsakkeessa olisi sana suomalainen.
- pöllimies.2
nytonaikalopettaa kirjoitti:

Huomasit varmaan ettei tuon kirjoittaja ollut oikea kamuttaja……….. teeskentelijä joutui lisäämään pienen alaviivan koska ei voinut käyttää kamuttaja sanaa sillä se on jo rekisteröity………..jos oikea kamuttaja olisi kirjoittanut ja halunnut esiintyä nimellään niin varmaan olisi käyttänyt rekisteröityä nimeä…………. mutta matkijan piti yrittää erehdyttää lähes oikealla……….kyseeessä on kamuttajan vainoaja joka näkyy jo vuosia riehuneen täällä uhaten milloin mitenkin ja yrittää koko ajan mollata itseään paljon fiksumpaa ja viisampaa ihmistä
- eipöllömpimies
pöllimies.2 kirjoitti:

Kyllä huomasin. Itse asiassa huomasin varsin pian mikä on " pelin henki". "Työttömän kuolemasta" se alkoi. Lieksan isoiset näkivät jo silmissään tämän otsikot median sivuilla ja otsakkeissa. Ymmärrettävää onhan Lieksaa ja sen toimijoita nostettu milloin " parrasvaloissa" mediassa, TV.stä olemme katselleet ja kuunnelleet useinkin. Sille tulee varmasti yliherkäksi. Uskon että juuri siksi sosiaalipuolen " leideistä" ja "työttömän kuolemasta" alkoi mielestäni keskustelun luonne muuttua ja isoisten oman piirin " tiedottaja", "kamuttaja" alaviivoineen astui kuvioihin ja alkoi loitontaa asiaa pois Lieksasta, muualle Suomeen. Odotin milloin siirrytään maan rajojen ulkopuolelle kun Suomen työministereistä joku kysyi. Tämä on tuttua toimintaa.
Tuo kamuttajan "syvällä" olevaksi skitsofreniaa sairastavaksi henkilöksi oli mielestäni hyvin, hyvin loukkaavaa henkilölle joka nimeltä mainittiin. Liekö sen nimistä henkilöä olemassakaan? Se oli loukkaavaa kaikille mielenterveysongelmista kärsiville. Sen lisäksi se oli ja on täyttä valhetta. Pitkään skitsofreniaa sairastanut ihminen ei näillä palstaoilla kirjoittele, eikä ainakaan kuten " vale - kamuttaja" keskustelun eri vaiheissa teki. On syytäkin lopettaa tämä kaikkia ihmisiä loukkaava ja pahaa mieltä tuova kirjoittelu.
- KaikkiLusmuamaan
Politikot ovat vielä umpitolloja suokalmukkeja kun ne luulee että kaikki voi yhtähyvin, ja ettei muka eriarvoistuminen lisäänny! Se lisääntyy huimaa vauhtia, ja sitä mukaa kun joku tipahtaa tästä oravanpyörästä! Jotkut vileä ihmettelee kun ihmisten ravintolakäynnit on vähentynyt, tai kulutushyödykkeiden kulutus vähenee? Eivätkö ne pysty ajattelemaan että huonot, tai olemattomat tulot tuon voi aiheuttaa? Eläkerahat on sijoitettu paratiisisaarille, ja siimes, se ärrää kurruuttava ämmä ei edes pidä sitä mitenkään outona? Siellä on eläkerahoja 30 miljardia! Ilmanko meidän eläkkeet on perseestä, kun toisen niillä rahoilla juhlii! Nyt pitäisi kaikien tehdä vaan pimeää työtä ja kiertää veroja sen minkä ennättää, eihän se haittaa mitään! Ja se muuan persuakka jankuttaa lapsilisitä, ja itse asui jonkun rikkaan ukon kanssa ja valehteli ettei ole tuloja, samaan aikaan veti ruotsista rahaa, mutta asian annettiin vanhentua, koska ei korppi korpin silmää noki!
- meitonkolome
Minä jäin sairauslomalle vuonna 2000 selkäsairauden vuoksi! Kuntoutusta ja uudenkoulutusta seuraavat vuodet ja vuonna 2005 anoin sossusta rahaa omaan pesukoneeseen, ei tullut koska asumassani taloyhtiössä on yleinen pesutupa jossa on kolikoilla käyvä, yhteinen pesukone ! Hakemukseen kai vaikutti myös se että omistan vuoden 1988 mallia omavaan auton, jotenka sossutädit lateli että myydä se ensin ja sitten hakea tukeja!
Vuotta myöhemmn anoin bensarahaa autooni että voisin kulkea jatkokoulutuksessa joensuussa. Tyly tuomio tuli että matkat kustannetaan halvimman taksan mukaan eli yleisillä kulkuneuvoilla jouduin kulkemaan!
Ärsyttää kun nyt mm Somalit saa pesukoneet ja muut edut suoraan ,perustelematta ,autot ja bensskortit päälle !
Terveisin se perusjuntti ja 2 lapsen yksinhuoltaja!- Hyvää-tekstiä
Kirjoita romaani. Sullahan on jo juonen alku käsissäsi. Kyllä sinä keksit loputkin.
- persutmyypersettään
Missä on se persujen lupaama muutos???
- IloitenYhteisrintamassa
Ei sitä muutosta tule,Stub ja Sipilä tyrmäsi ajatuksen, ja päinvastoin nyt on suomi ahdingossa ja vain yksinhuoltajat, pieneläkelläiset, sairaat, vanhukset ja pitkäaikaistyöttömät voi suomen pelastaa! Siis leikatkaamme iloisin mielin eniten niiltä, joilla vähiten on! Sama ajatusmalli on pelastanut suomen joka halltuksen aikana, milloin on mennyt erikoisen huonosti! Suomi nousuun, ja osa kansasta kurjuuteen!
- rakenteissameillä
kuule, tällainen kosto ja sorto kuuluu meillä suomessa luokkayhteiskuntamalliimme, aina on keskiluokka ja varakkaat halunneet tuhota vihaamansa suomalaiset köyhät, tämä ei tietenkään koske mahanmuuttajia, heidäthän on valtion taholta kutsuttu, eli vieraanvaraisuus.
- kommuuttaja
Koeta nyt kamuttaja ryömiä kolostasi vastaamaan mikä ihme sinä olet.
- muroplaza
Se apina on keksimässä uusia satue
- apinointia
muroplaza kirjoitti:
Se apina on keksimässä uusia satue
Tämä oli aivan uusi ja hämmästyttävä tieto että apinatkin jo osaavat kirjoittaa ja hetimiten päätyvät taitoineen tänne Lieksan kotoisille, toistensa mollaamisen palstoille. Tästä kannattaisi informoida evoluutiotutkijoita, varmasti kiinnostaa.
- messevätnaurut-OIKEA
apinointia kirjoitti:
Tämä oli aivan uusi ja hämmästyttävä tieto että apinatkin jo osaavat kirjoittaa ja hetimiten päätyvät taitoineen tänne Lieksan kotoisille, toistensa mollaamisen palstoille. Tästä kannattaisi informoida evoluutiotutkijoita, varmasti kiinnostaa.
Kamuttaaja ei ole muutunut evosluutissa mihinkäää on sama alkuapina lagitoida
- samaapuuta
messevätnaurut-OIKEA kirjoitti:
Kamuttaaja ei ole muutunut evosluutissa mihinkäää on sama alkuapina lagitoida
No, - eipä näytä evoluutio sinuakaan kovin kauas kuljettaneen, - kirjoituksistasi ja toisten mollaamisistasi päätellen.
- kyvyttömätkö
Kun katselee tämän keskustelupalstan otsakkeita ja sisältöjä, niin alakulo valtaa. Ei kiinnosta muu kuin " se" ja muutama muu " sen tyylinen". Ei täällä keskustella asioista asioina, - ketä nyt tavan suomalaisen elämä ja asiat kiinnostaa.
- TÄTÄTÄMÄ
Ei kuullosta olleenkaan hyvältä. Mutta ei nämä asiat ketään kiinnosta, ei ainakaan heitä joita sen luulisi kiinnostavan. Yksin oot ja jäät vaikeuksiesi kanssa, pärjää tai älä.
- eiolematon
Poissa silmistä, muttei sydämistä.
jos on elämä päin helvettiä, niin voihan sitä tappaa ittesä(!) Ajaa vaikka täysillä päin linja-autoa, niin tuurilla kuolee muitakin samalla, niin ei tarvii yksin lähtee(!)OK
En kirjoita tähän aiheeseen enempää, jos ei tule esiin jotain aivan uutta ja radikaalia.
- iki.Työtön
Kamuttaja, minulle valkeni paljon asioita siitä mitä kerroit SUURKIITOS.
- LIEKSANHELMI
KAMUTTAJA, SINÄ LIEKSAN HELMI! Wanhan kansan ja kielen mukaisesti;
" Kun olet todellisessa pulassa, eikä mikään muu enää auta, kannattaa kokeilla ehdotonta rehellisyyttä puheissaan ja teoissaan". - Olet.luotettava
LIEKSANHELMI kirjoitti:
KAMUTTAJA, SINÄ LIEKSAN HELMI! Wanhan kansan ja kielen mukaisesti;
" Kun olet todellisessa pulassa, eikä mikään muu enää auta, kannattaa kokeilla ehdotonta rehellisyyttä puheissaan ja teoissaan".Ihailen tuollaista luotettavuutta ei kerro mitä ei saa kertoa pysy lujana kamu.
- pöllimies2
LIEKSANHELMI kirjoitti:
KAMUTTAJA, SINÄ LIEKSAN HELMI! Wanhan kansan ja kielen mukaisesti;
" Kun olet todellisessa pulassa, eikä mikään muu enää auta, kannattaa kokeilla ehdotonta rehellisyyttä puheissaan ja teoissaan".Sinulle suosittelen tuota ohjetta lämpimästi jos tiedät mitä sana rehellisyys merkitsee………se kuitenkin taitaa olla sinulle tuntematon käsite……….katso Wikipediasta tai niistä lukemattomista kirjoista joista kerskuit aikasemmin…………………jos ymmärrät lukemaasi
- Kiitos.Aiheellinen
Kiitos tämän keskustelun aloittajalle meille tärkeän asian esiin tuomisesta. Suomalaiset ovat näissä työttömyyden ja yleensäkin elämänsä ongelmien esilletuomisessa pidättyväisiä, ei haluta kertoa toisille omista asioista. Painetaan ns. pattiin ja se sitten näkyy monella tapaa kuten mielenterveydellisinä asioina. Olen samaa mieltä että olisi aika paneutua myös suomalaisten ja Suomessa asuvien elämään. Ikävää jos asenne palveluissa on suomalaisille " sitä itseään joka tuutista tuottavat". Kaikesta huolimatta, hyvää kevättä kanssaeläjille.
- Joo.Kiitti
Joo. Kiitti vaan meidänkin sisujengin puolesta. Sinnitellään ja kalastellaan, aina jotain pannulla on syömistä. Ei oo vielä tarvinnu ruveta toisiansa syömään. Täällä tuo näyttää olevan enemmänkin tapana.
- pitkään.työtön
kamuttaja näkyy tietävän ja ymmärtävän työttömän henkisenkin eoätoivon
- köyhäReppana
Yllätyin siitä...olen luullut hänen olevan joku ylpeä iso päällikkö ei näy olevan ylpeä
Toivon kertomistani asioista olleen ainakin jollekin hyötyä.
Nyt en enää katso, mitä tähän aloitukseen on tullut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5331753Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18867- 84853
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101796Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49711- 63705
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2687- 63666
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?65608- 65533