Hyvää Eestin itsenäisyyspäivää täältä töistä

Suomessa työskennellessäni huomasin että suomen itsenäisyyspäivä oli kunnioittava vapaapäivä meille työntekijöille. Eesti taas on niin nuori valtio, ettei tälläistä kunnioittavaa perinnettä ole vielä syntynyt.
2097
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Itsenäisyyspäivä 24.2. on Virossa vapaapäivä niinkuin Suomessakin 6.12.
Lisäksi Virossa 23.6. on Voiton päivä ja vapaapäivä, siis juhannusaattona. Sitä vietetään 1919 saksalaisesta Landeswehrin sotajoukosta saadun voiton kunniaksi. Saksa yritti muodostaa baltian maista vasallivaltion jota Saksa olisi johtanut. Landeswehrin päällikkönä oli kenraali von der Goldz joka 1918 kävi sotilaineen taistelemassa Suomen sisällissodassa valkoisten puolella. Suomalaiset vapaaehtoiset osallistuivat Viron vapaussotaan mutta palasivat Suomeen ennen kesää 1919. Monelle suomalaiselle olisi varmaan ollut outoa taistella von der Goldzin komentamia saksalaisia vastaan.

Äänestä
  • Yleisimmin sanaa ”neuvostomiehitys” käytetään synonyyminä koko Viron neuvostotasavallalle.

    Miehitysnäkemyksen mukaan Suomenlahden eteläpuolella sijaitsi aina vuoteen 1991 saakka jonkinlainen miehitetyn Palestiinan tapainen miehitysalue. Tällä näkemyksellä ei ole minkäänlaista vastinetta todellisuudessa.
    Vaikka neuvostoaika olisi alkanut miehityksenä, oli 50 neuvostovuoden aikana monta tapaa, miten neuvostovallasta olisi voinut tulla laillista.

    Äänestä

  • tiätäjä kirjoitti:

    Yleisimmin sanaa ”neuvostomiehitys” käytetään synonyyminä koko Viron neuvostotasavallalle.

    Miehitysnäkemyksen mukaan Suomenlahden eteläpuolella sijaitsi aina vuoteen 1991 saakka jonkinlainen miehitetyn Palestiinan tapainen miehitysalue. Tällä näkemyksellä ei ole minkäänlaista vastinetta todellisuudessa.
    Vaikka neuvostoaika olisi alkanut miehityksenä, oli 50 neuvostovuoden aikana monta tapaa, miten neuvostovallasta olisi voinut tulla laillista.

    Virossa tapahtumat etenivät kuitenkin niin laillisesti, että Neuvostoliittoon liittymisestä ei ollut tarpeen edes järjestää kansanäänestystä.

    Äänestä

  • nimierkk kirjoitti:

    Virossa tapahtumat etenivät kuitenkin niin laillisesti, että Neuvostoliittoon liittymisestä ei ollut tarpeen edes järjestää kansanäänestystä.

    Virolaiset päättivät äärimmäisen yksimielisyyden vallassa olla vastustamatta Neuvostoliiton toiveita, niin vuonna 1939 kuin 1940.

    Kukaan virolainen ei nostanut edes pikkusormeaan pystyyn Neuvostoliittoa vastaan. Muutama, mutta äärimmäisen harva asettui vastustaman kesän 1940 virolaista vallankumousta

    Äänestä

  • Ei todellakaan ole virossa vapaapäivä.

    Äänestä

  • enempi_tiatoo kirjoitti:

    Ei todellakaan ole virossa vapaapäivä.

    Neuvostomiehityksen vuosipäivä ei ole Virossa vapaapäivä.

    Äänestä


  • Eniten ihmetytti ettei julkisia liputuksia, Toompealta siinsi.

    Paras juttu jonka kuulin paluulaivalla: Niillä varmaan jokin auton päivä (niitä pikkulippuja busseiss, takseissa, yksityisautoissa) kun se kai niin iso juttu , olin just siemassu Borjomin ja meinasin tikahtua.

    Äänestä


  • leipomoiden omistajasuku ahkeroi - ei meillä Suomessa
    6.12 saa uunituoretta

    Äänestä

  • nisu_kade kirjoitti:

    leipomoiden omistajasuku ahkeroi - ei meillä Suomessa
    6.12 saa uunituoretta

    Kyllä saa.

    Äänestä

Toisen maailmansodan ja sen jälkeiset tapahtumat eivät kuulu Viron 24.2.1918 itsenäistymiseen. Niille sopii avata oma ketju Historia-osiossa.

Äänestä
  • Ja pietarintrollit uskovat tämän vai?

    Äänestä

Suomen itsenäisyyspäivä on Suomessa normaali työpäivä.
Jos ette usko niin vedän lättyyn.

Äänestä

24:s päivä oli kaikki kaupat auki.

Äänestä
  • Tallinnassa ainoa päivä jolloin kaupat on kiinni on joulupäivä.

    Äänestä

  • pisnes.pelaa kirjoitti:

    Tallinnassa ainoa päivä jolloin kaupat on kiinni on joulupäivä.

    Huorillakin on silloin vapaata.

    Äänestä

  • esapekkaa kirjoitti:

    Huorillakin on silloin vapaata.

    Poika kehuu olevansa alan mies. No, mielikuvutus lentää!!

    Äänestä

Viro on muun muassa tirtotekniikassa vuosia edellä Suomesta. Siellä on nettiäänestys ollut jo vuodesta 2008.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alar kirjoitti:

Suomessa työskennellessäni huomasin että suomen itsenäisyyspäivä oli kunnioittava vapaapäivä meille työntekijöille. Eesti taas on niin nuori valtio, ettei tälläistä kunnioittavaa perinnettä ole vielä syntynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu