Tänään, 25.2.2016, sattuu kantapäähän. Se ei tunnu yhtään hyvältä. Oon joskus kuullut jonkun metaforan aiheeseen liittyen. Oisko tänään hyvä päivä lopettaa kaipailu kokonaan?
25.2.2011 menetin sieluni, se tuntui hyvältä.
gggggggggg
18119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Voipi olla. En jaksa miettiä nyt mitään.
Ei kannata lopettaa kaipailua. Ennemminkin lähtisin sielun alkulähteille. Menee muuten elämä sieluttomaksi pakertamiseksi.
Loppu hyvin kaikki hyvin.
Eihän teidän tarvi miettiä. "En jaksa".
Joo-o, en jaksa olla ikkunoitu vanki ja MT-Ongelmainen muine fyysisine ongelmineen. Hups, onkin pakko. Ainakin hetki vielä.
Ei se sun sielu ole alun alkaenkaan ollut, jos olet sen menettänyt. Oikeaa sielua ei voi menettää samalla kuolematta itse. Eli esität metaforan sanoessasi menettäneesi sielusi. Tutkipas tarkemmin vielä, ehkä vika on uskomuksissasi, tai sitten se löysi takaisin ajatuksiisi, ihan kantapään kautta. Missä se sun sielu voisi asua piilossa? Tai sitten se haluaa asumaan arvoiseensa paikkaan.
Samaa mieltä. Eikö toiselle voi menettää sydämensä mutta sielun kai saa sentään pitää itse? Kiinassa uskovat että haukotellessa on laitettava käsi suun eteen ettei sielu pääse karkaamaan. :D Kiinassa on puistokin jonka portista astuessa sielu pääsee uskomusten mukaan lentelemään vapaasti, ja puistosta poistuessa on käveltävä takaisin portista että saa pyydystettyä sielunsa takaisin itselleen.
Sielun vihollinen on ihmisen oma persoona joka on ympäristön muokkaama osittain
No jos jotakuta taakse jäänyttä kaipailee, niin joka päivä on hyvä lopettaa menneen kaipailu. Elämä on tulevaisuudessa eikä menneisyydessä. Jos taas kaipaa jotakuta, jonka kanssa ei ole edes ennättänyt alkaa, niin sitten yhteyttä ja tositoimiin.
Sielusi pyrkii takaisin kantapään kautta ;) ?
Itse olen samaa mieltä, ettei kaipaamisen lopettamiseen mitään merkkipäiviä tarvita. Toisaalta, ei kaipaaminen päättämällä lopu, jos kyse on "todellisesta" tunteesta eikä siitä, että haluaa elää ikuisesti siinä kaipuun illuusiossa sitä itse ruokkien.
Luin joskus jostakin, että esimerkiksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ihmisellä on pari-kolmekin sielua, joista jokin jatkoi matkaa kuoleman jälkeen ja jokin jäi maailmaan. En ole varma enää, mutta heidän tapansa jättää ruokaa ja arvoesineitä hautoihin ja yrityksensä balsamoida kehot olivat tämän uskonnon ilmentymiä. Luettuani tuon, näen aina joskus painajaista siitä että minua haudataan pari-kolme metriä syvään hautaan ja olen kauhuissani JA (sielu?) elossa. Johtuukohan hautausmaiden rauhaisa tunnelma juuri siitä että sielut harhailevat siellä etsien kadonneita kehoja? Ehkä ne jatkavat matkaansa siellä, puihin ja kasveihin ja maahan. Eihän ne ruumiit sieltä ylös tule vaikka kuinka yrittäisivät (aika järkeistettyä). Ehkä, jos sielut jatkavat matkaansa jätettyään ja irrottuaan kehosta, ne voisivat syntyä maailmaan vain uuden kehon ja syntymän kautta, mistä päästäänkin jo tuonne idän uskontoihin. Asia on jotenkin kiehtova, koska muistan lapsuudesta sellaisen tarinan puolitutusta lapsesta, joka kertoi toistuvasti tarinaa omasta kuolemastaan toisessa maassa, toisen kielisenä ja tiesi mm. kuolleensa liikenneonnettomuudessa. Voi olla pienen lapsen mielikuvitusta, eivätkä vanhemmat halunneet tutkia asiaa koska se oli niin omituinen vaikka lapsi toistuvasti kertoi tuota juttua.
Tämäpäs on mielenkiintoinen keskustelu! Vähän friikki kylläkin tämä oma vastaukseni, ei pidä välittää, laittakaa mielikuvituksen piikkiin jos ärsyttää:)
Olen itse kertonut lapsena asioita, jotka koen tapahtuneen minulle "aikaisemmin", kertonut siis omia kokemuksiani mahdollisesta entisestä elämästäni. Siinä iässä se oli itselleni "luonnollista", mutta äiti oli aika järkyttynyt. Sama toistui huomattavasti nuorempien sisarusteni ollessa pikkulapsia. Pisti epäilemään, että ehkä elämmekin useampia kertoja, sielun tai hengen tai miksi sitä haluaakaan nimittää, jatkaessa toisessa kehossa ja toisessa ajassa.
Bill ja Judy Guggenheimin kirjassa Koskettava kokemus on yli 350 tarinaa tavallisilta ihmisiltä, jotka ovat saaneet viestin jo kuolleelta läheiseltään. Monet kertoivat tällaisen kokemuksen olleen hyvin myönteinen ja koskettava - se on usein ollut täynnä toivoa ja rakkautta ja tuonut lohtua kaipaamaan jääneen elämään. Kirja oli tosi mielenkiintoinen ja siinä oli kokemuksia myös tilanteista, jossa läheisen kuolemasta ei vielä ollut tullut tietoa, esim. yllättävä onnettomuus, ja suruviesti ei vielä ollut tullut läheisille elävien ihmisten välittämänä, eli ihminen ei voinut tuottaa itse ikään kuin haluamaansa kohtaamista mielikuvituksensa avulla.
Vielä tuosta hautausmaa-ajatuksestasi: tuon kirjan tarinoiden mukaan henget/sielut eivät jää pitkäksi aikaa hortoilemaan, paitsi jos koekvat, että heillä on jotakin sovitettavaa elettyyn elämäänsä liittyen, eivätkä siksi saa "rauhaa".
Kiitos tuosta kirjan nimestä, en ole moisesta kuullutkaan, vain pelkästään itse tällaisia ajatellut ja netistä pähkäillyt (eivät ihan kahvipöytäkeskusteluja työpaikalla). Pitää etsiä käsiin tuo kirja jostakin!
Itse myös nähnyt esimerkiksi unta kuolleesta läheisestä hänen kuolemansa yönä (tiesin että on sairaalassa mutta ei ollut "kuolemaisillaan") jossa hän jutteli minulle ja sanoi menevänsä "lepäämään", ja poistui sen jälkeen oviaukosta sellaiseen kuin auringonlaskun valoon tms. Mieleen jäivät hänen silmänsä jotka olivat oudon näköiset, vaikkakin saman väriset kuin elämässä. Aika omituinen uni, heräsin kamalaan migreeniin ja aamulla hän oli kuollut, ehkä tuohon aikaan kun näin untakin.
Näen muutenkin paljon tällaisia omituisia unia joissa esimerkiksi saatan kovasti ihmetellä ja jopa "viikata" jonkun ihmisen vaatekomerossa olevia vaatteita tai hänen päällään olevia kymmeniä vaatekerroksia ja olen joskus miettinyt että ovatko ne sieluja jossakin paikassa. Joskus saatan vain järjestellä kaappeja ja vaatteita, naulakoita ja jopa vuodevaatteita? Eräässä painajaisessa joku yritti kovasti kiskoa minulta päältä sellaista läpinäkyvää asustetta, mutta se jäi aina kiinni minun kehooni, ja sattui kovasti kun sitä yritettiin kiskoa pois eikä se mihinkään lähtenyt. Olinkohan menettämässä sieluani, nyt alkoi mietityttää? Tai saamassa jonkun sairauskohtauksen, vaikea sanoa. :D
Osuinpa sopivasti vielä käväisemään täällä. Itse olen nähnyt unta kahden läheisen kuolemasta. Toisen kuolemaa tiedettiinkin odottaa, uni hänen poismenostaan oli haikea ja koskettavan kaunis. Hän ei kuollut unessa, vaan vietettiin hänen läksiäisiään, koska hän oli "lähdössä pitkälle matkalle". Tanssin unessa hänen kanssaan. Toisessa unessa oli kamala tunnelma ja tämä kuolema tuli yllättäin, uskon että hänen tuntemuksensa äkillisen sairaskohtauksen kourissa jotenkin välittyivät minulle. Heräsin uneen keskellä yötä ja kamalaan oloon. Seuraavana iltapäivänä minulle soitettiin hänen kuolemastaan, sairaskohtaus oli tullut yöllä juuri unennäköni aikaan. Hän oli ehtinyt soittaa apua mutta tuupertunut siihen sitten, eikä koskaan enää tullut tajuihinsa.
Minulla on kokemuksia myös kuolleiden eläinystävien "vierailuista" :)
Luulen, että nämä on asioita, jotka ovat olemassa, mutta joita on kovin vaikea tieteellisesti todistaa. Ja niin kauan kun ei pystytä tieteellisesti todistamaan, valtaenemmistö ei usko näihin.
Kyllähän tuollainen kokemus jotakin kertoo siitä, että on olemassa jotakin sellaista mitä ei pysty selittämään, ja jos niitä miettii tarkemmin niin ainakin itse joutuu järkeilemään ne omiksi mielikuvituksen luomiksi tarinoiksi. Siten ne ovat vähän vähemmän "pelottavia" ja jotenkin järjellä käsitettäviä. Olen kuitenkin satavarma että ihmisellä on jokin aistein havaitsematon "minuus" tai "sielu" jonka pystyy jotenkin aistimaan ja joka on vahvempi kuin ihmisen maallinen keho, tai ainakin pysyvämpi vaikka onkin havaitsematonta materiaa.
Kerran eräs ihminen, joka oli kokenut vaikean sairauskohtauksen, kertoi kokemuksestaan näin: "hän menetti tajuntansa ja koki että hänet laitettiin mustaan muovipussiin hetkeksi, kunnes hän kuuli jonkun sanovan että "etpäs pääsekään vielä" ja siinä samassa hän heräsi sairaalassa jossa hänet oli elvytetty henkiin".
mitä pskaa täällä jauhetaan??
Haista aloittaja mätävittu !!
1 kk myöhemmin....onneksi olen saanut kokea sellaisen hetken.
Miten sen sielun voi muka menettää?
Mää en ainakaan lopeta hänen kaipaamistaan.
Saan kaivata jos haluan!
Kaipaan sua Ville!