Menetin uskoni epäilyksien kasautuessa liian suuriksi.
Olin pitkään kilvoitellut uskossa ja ajatellut, että Jumala vain niin kovin koettelee minun uskoani, jotta se oikeaksi todettaisiin. Näin minua myös matkaystävät rohkaisivat. Ajattelin, että olen oikein Jumalan silmäterä, kun hän minua niin paljon rakastaa, että antaa koettelemuksia, etten vain kiinnittäisi sydäntäni vääriin asioihin.
Kiitin illoin Jumalaa hänen minulle osoittamistaan koettelemuksista. Näin, että oli suuri Jumalan siunaus, että hän sai minun talouteni haaksirikkoon, jotten vain hukkuis mammonan ihanuuteen, josta olin jo päässyt jonkin aikaa nauttimaan.
Kiitin Jumalaa runsaasti myös siitä, että seurustelusuhteeni ajautui karille. Näin siinä johdatusta, että Jumala näki, etten ole vielä valmis perhe-elämään ja vaikka seurustelun kariutuminen tuntui kauheelta, aloin myöhemmin näkemään siinä hyviä puolia.
Jumala jaksoi rakastaa pitkäänkin mua, koska hän antoi aina uutta koettelemusta, kun aiemmasta oli selvitty. Kun olin just päässyt jaloilleen ja päässyt velkasaneeraukseenkin, sattuu lähipiirissä niin suuri tragedia, että menen pois tolaltani ja tämän johdosta laiminlyön velkasaneerauksen ehdot ja en saanutkaan velkoja anteeksi maksujärjestelyjen mukaisesti... Pääsin hoitoon, mutta tämä vaikutti työelämään myöhemmin.... En ole enää kelvollinen työntekijäksi alallani historiani vuoksi. Urani katkesi näin ja jouduin työttömäksi ja työttömyyttä kesti pitkään. Hakeuduin uudelleen hoitoon ja minulle määrättiin Sepram-lääkitys ja sitten napsin nappeja päivittäin, mutta en saanut kaipaamaani terapiaa. Elin täysin nappien varassa, mutta ongelmani ja traumani jäivät täysin käsittelemättä. Kahden vuoden kuluttua tuosta lähdin kouluttautuu uudelle alalle ja vähensin lääkkeitä omatoimisesti, kunnes lopetin niiden käytön kokonaan. En nähnyt mitää mieltä syödä SSR-lääkkeitä vailla terapiaa.. Eihän niitä pitäis käyttää, kuin väliaikaisesti. Minulle vain kirjoitettiin aina uusi ja uusi ja uusi resepti, mutta terapiaan en päässyt!
Opiskelut uudella paikkakunnalla kuitenkin kariutui aika pian, kun minulla ilmeni vakava stressihäiriö. Minulle tuli selittämätön fobia tiettyä toimenpidettä kohtaan, joka vaikeutti elämääni oleellisesti. Jouduin karttaa näitä tilanteita ja se rajoitti elämääni ja uskon, että se vaikutti myös minun terveyteeni negatiivisesti. Eräs jokapäiväinen toimenpide muuttui mahdottomaksi ja jouduin välttelee sitä. Tiesin, että elämäni ei voi jatkua näin, minun täytyy päästä käsittelee tämä fobia pois päiväjärjestyksestä ja näin otin yhteyttä psykiatriseen sairaalaan, jossa sain ohjeet, miten pääsen siitä eroon ja että mitkä traumat voivat aiheuttaa tällaista. Koska en päässyt haluistani huolimatta intensiiviseen hoitoon, järkeilin itse fobian pois ja olenkin onnistunut siinä hyvin. Ainut vain, että nyt kärsin fobian aiheuttamista jälkioireista, kuten sydämen vajaatoiminnasta tai jostai sellaisesta, alhaisesta hemoglobiinista ja muista ikävistä oireista, joita parastaikaa tutkitaan....
Välillä aivoissani saattaa pimetä... Tiedän, että se saattaa johtua anemiasta tms, mutta en voi tälle mitään. Enkä sille, että enää en osaa nukkua ja olen päivittäin todella väsynyt.
Olen rämpinyt ongelmasta toiseen kokonaiset viisi vuotta! Nyt olen todellisissa rahavaikeuksissa, työtön ja ehkä monisairaskin.... Olen vuoden ajan laukannut jos missäkin tutkimuksissa, eikä mitää selvyyttä vieläkään oo saatu mistään. Muistini ei enää toimi, ei ajatus leikkaa ja ystävät eivät ymmärrä minua. Minulla ei ole psykoottisia oireita eikä mitään muuta, mutta olen poissaolevan oloinen.. Useat ovat sanoneet, että elän kuin omissa maailmoissa. Silmät seisoo ja olen kuin kuuntelevinaan, mutta kuitenkaan en kuuntele.
Uskossani olen ajautunut jo niin haaksirikkoon, etten enää jaksa uskoa, että Jumalalla olisi joku tarkoitus näille. Olen sentään jo viisi vuotta rämpinyt ja koko ajan menty syvemmälle, ni kuinka rakastava Isä haluais näin pitkää korpivaellusta kellekään? Koetteliko hän tahallaan uskoni kuoliaaksi?
Suurimmat epäilykset ovat tällä hetkellä: Onko vanhoillislestadiolaisuudessa syy tilanteeseeni... Suurperheessä en saanut huomiota ja syliä... Sen sijaan piiska lauloi aika pienestä. Äitini on myöhemmin kertonut, kuinka hän oli aika ajoin "lataamossa" ja isäkin on ollut jossain vaiheessa uupunut. Kaiken tämän keskellä he ovat kuitenkin sinnikkäästi synnyttäneet meitä toista kymmentä. Ja vaikka heillä ei ollut varaa ostaa meille edes vaatteita, silti eivät edes miettineet ehkäisyä. Saimme vaatelahjoituksia. Oli tietysti lapsina kivaa odottaa "pakettia", kun siellä saattoi olla jos minkäkilaista vaatetta ja joskus lelujakin. Muuten elimme todellisessa puutteessa. Syliä ei riittänyt ja kuinka loppuun palanut äiti sellaista olisi voinut tarjotakaan leipomisen ja ruoan laiton ohessa. Joo.... olen menettänyt uskon ja jos jotain siitä on kiittäminen, niin mahdollista, tai mahdotonta Jumalaa.
Ja minustako joskus äiti....
Olin pitkään kilvoitellut uskossa ja ajatellut, että Jumala vain niin kovin koettelee minun uskoani, jotta se oikeaksi todettaisiin. Näin minua myös matkaystävät rohkaisivat. Ajattelin, että olen oikein Jumalan silmäterä, kun hän minua niin paljon rakastaa, että antaa koettelemuksia, etten vain kiinnittäisi sydäntäni vääriin asioihin.
Kiitin illoin Jumalaa hänen minulle osoittamistaan koettelemuksista. Näin, että oli suuri Jumalan siunaus, että hän sai minun talouteni haaksirikkoon, jotten vain hukkuis mammonan ihanuuteen, josta olin jo päässyt jonkin aikaa nauttimaan.
Kiitin Jumalaa runsaasti myös siitä, että seurustelusuhteeni ajautui karille. Näin siinä johdatusta, että Jumala näki, etten ole vielä valmis perhe-elämään ja vaikka seurustelun kariutuminen tuntui kauheelta, aloin myöhemmin näkemään siinä hyviä puolia.
Jumala jaksoi rakastaa pitkäänkin mua, koska hän antoi aina uutta koettelemusta, kun aiemmasta oli selvitty. Kun olin just päässyt jaloilleen ja päässyt velkasaneeraukseenkin, sattuu lähipiirissä niin suuri tragedia, että menen pois tolaltani ja tämän johdosta laiminlyön velkasaneerauksen ehdot ja en saanutkaan velkoja anteeksi maksujärjestelyjen mukaisesti... Pääsin hoitoon, mutta tämä vaikutti työelämään myöhemmin.... En ole enää kelvollinen työntekijäksi alallani historiani vuoksi. Urani katkesi näin ja jouduin työttömäksi ja työttömyyttä kesti pitkään. Hakeuduin uudelleen hoitoon ja minulle määrättiin Sepram-lääkitys ja sitten napsin nappeja päivittäin, mutta en saanut kaipaamaani terapiaa. Elin täysin nappien varassa, mutta ongelmani ja traumani jäivät täysin käsittelemättä. Kahden vuoden kuluttua tuosta lähdin kouluttautuu uudelle alalle ja vähensin lääkkeitä omatoimisesti, kunnes lopetin niiden käytön kokonaan. En nähnyt mitää mieltä syödä SSR-lääkkeitä vailla terapiaa.. Eihän niitä pitäis käyttää, kuin väliaikaisesti. Minulle vain kirjoitettiin aina uusi ja uusi ja uusi resepti, mutta terapiaan en päässyt!
Opiskelut uudella paikkakunnalla kuitenkin kariutui aika pian, kun minulla ilmeni vakava stressihäiriö. Minulle tuli selittämätön fobia tiettyä toimenpidettä kohtaan, joka vaikeutti elämääni oleellisesti. Jouduin karttaa näitä tilanteita ja se rajoitti elämääni ja uskon, että se vaikutti myös minun terveyteeni negatiivisesti. Eräs jokapäiväinen toimenpide muuttui mahdottomaksi ja jouduin välttelee sitä. Tiesin, että elämäni ei voi jatkua näin, minun täytyy päästä käsittelee tämä fobia pois päiväjärjestyksestä ja näin otin yhteyttä psykiatriseen sairaalaan, jossa sain ohjeet, miten pääsen siitä eroon ja että mitkä traumat voivat aiheuttaa tällaista. Koska en päässyt haluistani huolimatta intensiiviseen hoitoon, järkeilin itse fobian pois ja olenkin onnistunut siinä hyvin. Ainut vain, että nyt kärsin fobian aiheuttamista jälkioireista, kuten sydämen vajaatoiminnasta tai jostai sellaisesta, alhaisesta hemoglobiinista ja muista ikävistä oireista, joita parastaikaa tutkitaan....
Välillä aivoissani saattaa pimetä... Tiedän, että se saattaa johtua anemiasta tms, mutta en voi tälle mitään. Enkä sille, että enää en osaa nukkua ja olen päivittäin todella väsynyt.
Olen rämpinyt ongelmasta toiseen kokonaiset viisi vuotta! Nyt olen todellisissa rahavaikeuksissa, työtön ja ehkä monisairaskin.... Olen vuoden ajan laukannut jos missäkin tutkimuksissa, eikä mitää selvyyttä vieläkään oo saatu mistään. Muistini ei enää toimi, ei ajatus leikkaa ja ystävät eivät ymmärrä minua. Minulla ei ole psykoottisia oireita eikä mitään muuta, mutta olen poissaolevan oloinen.. Useat ovat sanoneet, että elän kuin omissa maailmoissa. Silmät seisoo ja olen kuin kuuntelevinaan, mutta kuitenkaan en kuuntele.
Uskossani olen ajautunut jo niin haaksirikkoon, etten enää jaksa uskoa, että Jumalalla olisi joku tarkoitus näille. Olen sentään jo viisi vuotta rämpinyt ja koko ajan menty syvemmälle, ni kuinka rakastava Isä haluais näin pitkää korpivaellusta kellekään? Koetteliko hän tahallaan uskoni kuoliaaksi?
Suurimmat epäilykset ovat tällä hetkellä: Onko vanhoillislestadiolaisuudessa syy tilanteeseeni... Suurperheessä en saanut huomiota ja syliä... Sen sijaan piiska lauloi aika pienestä. Äitini on myöhemmin kertonut, kuinka hän oli aika ajoin "lataamossa" ja isäkin on ollut jossain vaiheessa uupunut. Kaiken tämän keskellä he ovat kuitenkin sinnikkäästi synnyttäneet meitä toista kymmentä. Ja vaikka heillä ei ollut varaa ostaa meille edes vaatteita, silti eivät edes miettineet ehkäisyä. Saimme vaatelahjoituksia. Oli tietysti lapsina kivaa odottaa "pakettia", kun siellä saattoi olla jos minkäkilaista vaatetta ja joskus lelujakin. Muuten elimme todellisessa puutteessa. Syliä ei riittänyt ja kuinka loppuun palanut äiti sellaista olisi voinut tarjotakaan leipomisen ja ruoan laiton ohessa. Joo.... olen menettänyt uskon ja jos jotain siitä on kiittäminen, niin mahdollista, tai mahdotonta Jumalaa.
Ja minustako joskus äiti....
Vastaukset 12
Vanhimmat
"Suurimmat epäilykset ovat tällä hetkellä: Onko vanhoillislestadiolaisuudessa syy tilanteeseeni... Suurperheessä en saanut huomiota ja syliä... Sen sijaan piiska lauloi aika pienestä. Äitini on myöhemmin kertonut, kuinka hän oli aika ajoin "lataamossa" ja isäkin on ollut jossain vaiheessa uupunut. Kaiken tämän keskellä he ovat kuitenkin sinnikkäästi synnyttäneet meitä toista kymmentä."
SAATANALLISET vl-VALHEOPIT ja edellä kuvaamasi ilmiöt johdattavat monet vanhoillislestadiolaiset suoranaiseen epätoivoon.
Toivon, että pääset jaloillesi. Tsemppiä!
PS. Toivottavasti olet eronnut saatanan omasta lahkosta vanhoillislestadiolaisuudesta.
Onko heinolan kamelilla jano? Toivottavasti hervottomat hellarit juottaa.
Sympaattinen Heinolan perkeleen osanotto.
Minullakin on ollu jo kymmenen vuoden korpivaellus, kärsimystä, väsymystä, surua, yksinäisyyttä, hyljeksintää, halveksuntaa ym ym.
Olen miettiny yrittääkö Jumala kertoa minulle että hän on minut hyljännyt.
Muuttuisiko kaikki paremmaksi jos vain luovuttaisin ja lakkaisin uskomasta.
Mutta en tiedä mitä tekisin,olen niin loppu kaikkeen ja toisaalta Jumala on ainut mihin vielä tässä maailmassa uskon, tosin usko on kyllä hauras, lähes olematon enää mutta sitä vielä kuitenkin on, hippusen verran.
Mutta luovuttaisko vain ja rupeaisi kulkemaan synnin tietä.
Hakisinko alkoholista lohtua, auttaisiko se?
Ehkä,kovasti houkuttaisi....
jumala yrittää kertoa sulle että olet väärässä uskossa. jeesus pyytää sinua päästämään jeesuksen lähtemään matkalleen jolloin saat mielen kirkkauden takaisin ja voit olla rauhassa.
Kyllä kannattaa seurata "Mestarin" jalanjälkiä. Luuk.7:34. Biblia. Ihmisen Poika on tullut, syö ja juo, ja te sanotte: katso ihmistä, syömäriä ja viinan juomaria, Publikanein ja syntisten ystävää.
Postaus oli heinolan kamelin aamun pungerrus. Tuommonen suolesta putkahti. Aika hyvin keksitty nyyhkytarina.
Ennen ainakin sanottiin, että vl "leipäpappi", maatiaissaarnamies auttaa kaikessa, tietää kaiken, on sairaanhoitaja, lääkäri, "psygolooki," lääkäri.
Eikä se oppi ole muuttunut.
Etsi suoraan sanasta tulevaa lohdutusta kuten Jes 30:15
Sillä näin sanoo Herra, Herra, Israelin Pyhä: Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte, rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne; mutta te ette tahtoneet,
hyvää yötä
Aloittaja- Tsemppiä ja Siunausta että pääset jaloillesi. SInulla on varmaan joku luotettava hennkilö jolle voit uskoutua ja jolle voit kertoa huolesi.
Alkoholiin ei missään nimessä kannata sekaantua. Ongelmat vai pahenee.
Monilla näihin suuriin uskokuntiin kuuluvilla on ollut sen verran väärää opetusta, että he eivät ole uudestisytyneet ja ovat vain uskonnolllisia ja vain pään tiedolla liikkeellä. Raamattu sanoo että riivaajatkin uskovat ja vapisevat, eli pitää pyytää Jeesus sydämeen asumaan ja silloin se vaellus ei ole lihan varassa, vaan Pyhä Henki virvoittaa ja antaa lahjoja. Tässä linkissä Hän vaikuttaa ja antaa voimaa elää voitollisesti tässä lopunajassa. http://www.kolumbus.fi/pentti.toikkanen