Arvoisat kanssaveljet ja -sisaret.
Ehdotan jotta käymme pikaisesti tapaamassa hänen korkeuttaan puhemies Paavo Lipposta pienellä karvahattulähetystöllä.
Karvahattulähetystön tehtävänä olisi käydä kysymässä Paavo Lipposelta voisiko hän olla vielä kerran käytettävissä kun Suomen Sosialidemokraattiselle puolueelle valitaan puheenjohtajaa ensi kesänä.
Lisäksi toivoisin lähetystön kysyvän myös Paavoa Suomen seuraavaksi presidentiksi, koska ilman Paavoa kansakunnan henkinen tila on niin heikko Aasian tapahtumien johdosta, että mielestäni tilan parantamiseen tehoaa vain henkilönvaihdos ja uskoisin Suomen Keskusta r.p:nkin suostuvan kauppaan jossa Paavosta tehdään presidentti tälle maalle.
Ennen Paavon valintaa olisi minusta hyvä käydä perustuslakia lävitse ja tehdä sinne sellaisia muutoksia jotta Paavo Lipposesta tehdään katastrofitilanteessa ylipäällikkö jonka tehtäviin kuuluu huolehtia kaikesta asiaan liittyvästä yhdessä Suomen Sosialidemokraattisten virkamiesten kanssa.
Suomen Keskusta r.p. saisi tällä järjestelyllä edelleen pitää pääministerinsä, mutta kriisitilanteissa johtaminen olisi SDP:n puoluetoimiston käsissä, koska Keskustan puoluetoimistolta ei tämä johtaminen ilmeisestikkään onnistu.
Lisäksi kaikilta ulkoministeriön virkamiehiltä olisi vaadittava ennen työhön astumista SDP:n jäsenkirja jotta vältytään siltä ettei mahdollisesti nurkissa pesi jokin puolueeton virkamies.
Kriisitilanteissa tiedottaminen annettaisiin SDP:tä lähellä olevien tahojen käsiin niin myös näin vältettäisiin ongelmia tiedotuksen suhteen.
Arvoisat toverit, toivon sydämestäni jotta liitytte mukaan lähetystööni joka tekee Paavosta tälle maalle uuden henkisen johtajan johon kansalaisten on helppo samaistua.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Erilaistten jäsenkirjojen merkitys UM:n viranhaussa on vuosikymmenien aikana vaihdellut. Eräs nyt myöhemmin paljon julkisuutta saanut entinen tuttavani vaihtoi SDPn jäsenkirjan Kepun jäsenkirjaan.
Senjälkeen ei haitannut reputtaminen diplomaattikurssilla huonon kielitaidon takia, vaan eräs pitkäaikainen ulkoministeri asettui puoltamaan.
Tuttavani ilmoitti silloin vaihdon syyksi Kepun "realistisemman ulkopolitiikan", nyt myöhemmin SDP:n luisumisen vasemmalle.