Oulu, kauhujen kaupunki !

Oulu, kauhujen kaupunki! Sattui kerran eräs nuori poika saapui lyhyenä ja kauniina kaupunkiin hän oli vuosia ala-ikäinen. 17 vuotiaana hän meni miehelle kylään ymmärtämättä mistään mitään, toisen kerran naapurille. Häntä uhattiin halulla. Naapurin nuori mies tappoi itsensä. Hän asui 17 vuotta kaupungissa ei saanut kuin hanttityötä pätkissä ja puhelinmyyntityötä. Suurin osa nuorista työllistettiin häntä ennen vailla ammattitaitoa. Hän hankki ammatin ja omaa kokemusta hänen edelleen työllistetään edelleen kokematonta ja vähemmän kokenutta henkilökuntaa. Kaverit ja luokkalaiset jättivät hänet, sillä hän oli hyvin kaunis. Hänet unohdettiin hänet raiskattiin kahdesti Oulussa, pahoinpideltiin verille kaksi kertaa raa-asti ja vielä kolmannen kerran. Häntä tuijotettiin ja syrjittiin. Hän muutti kaupungista pois huipulta. Hän haki aktiivisesti työtä junassa raiskattiin taas, haastattelupaikkakunnalla pahoinpideltiin sairaala kuntoon, jalat menivät, juosta ei voi. Poliisi ei halunnut selvittää rikollisen osoitetta. Hänen ulkonäkönsä runneltui ja hän sairasteli tulehduksia ja flunssaa. Hän on edelleen iloinen ja etsii työtä ja aikoo muutta takaisin Ouluun, Hän toivoo Oululaisten suksivan suolle auttanmattomuuden takia. Häntä ei auttanut yhteiskunta, poliisi, sosiaalitoimisto eikä ulkopuoliset. Hänelle ei puhuttu. Nyt hän on vanhentunut vähän ryppyinen, mutta edeleen kaunis jopa hyvin kaunis. Hän myös muistaa suihkuttaa vaikka Raidia tai hiuskiinnettä hullujen silmille. Älä tule minun lähelle saatanan huora ja homo.
Oulun kaupungin päättäjät ovat perseestä revittyjä ei yhtään rehellistä poliitikkoa. Ainoa auttaja oli yksityoset ystävät.
Tämä auttamattomuuden ilmapiiri, joka on vallinnut Oulussa vuosikymmenet pahenee ja päättäjät ihailevat kallioparkkiaan ja voivottelevat rahan menetyksiään ja haluavat vain enenmmän rahaa kirstuunsa. En pidä Oulusta, sen päättäjistä enkä kaupunkilaisista yleensä. Kun työpaikka on saatu unohdetaan muiden rehellisten ja hyvien ihmisten työllistäminen. Työllistyneen ajattelevat ylpeästi vain omaa tynjälkeä unohtaen auttaa muita työllistymään.
Aina ei saanut kävellä ja pyöräillä rauhassa, kun kolme kertaa oltiin kaahata autolla päälle. Onneksi Oulu kerran tuhoutuu!
Eräs
0155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Hejssan kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu