Maailmaki voi olla Ihana paikka Maarit Murtovaaran

kokemuksen omaaville ihmisille. Täynnänsä Rakkauden energiaa, suoraan Ehtymättömästä Lähteestä -


Positiivisuuden mannekiini.


""Minun ei tarvinnut tehdä mitään. Olin vapaa, olin onnellinen. Minulla oli taas elämä – se elämä, josta olin viimeksi lapsena nauttinut.

Aloin ymmärtää, että nämä uskovaiset eivät kuvitelleetkaan pelastuvansa omilla teoillaan, vaan yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Mutta he opettavat Raamatun mukaisesti, että ”vanhurskaus, joka Jumalalle kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon" (Room. 1:17), toisin sanoen usko siirtyy uskovaiselta toiselle. Opetuslapsille annettiin valta antaa syntejä anteeksi. Joka on saanut uskovaiselta synnit anteeksi, voi taas itse antaa toisille synnit anteeksi, hänestä tulee elävän veden lähde. Näin vanhoillislestadiolaiset ajattelevat, että elävä usko on siirtynyt uskovaiselta toiselle ja Jumalan joukko on kulkenut eri aikoina eri nimellä ja eri alueilla.

Martti Lutherin katsotaan myös löytäneen tuon uskovaisten joukon, josta hän kertoo Isossa Katekismuksessa näin: ”Minä uskon, että maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä. Sillä on yksi pää, Kristus, ja Pyhä Henki ..."""
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

>mannekiini.>

Onhan kannonnokassa polvirukoilevilla helluntaiherännäisilläkin omat "mannensa" sekä vankiloissa, että "kesäksi kotiin" Salemeissa :-)

"Ota manne kiinni"

Äänestä
  • helluntailaisia on paljon mustalaisissa, toisinpäin vielä enemmän

    Äänestä

  • kalkkunaVapaakirkosta kirjoitti:

    helluntailaisia on paljon mustalaisissa, toisinpäin vielä enemmän

    terävä huomio. paikkansa pitävä

    Äänestä

Saatana antaa petollisen rauhan omilleen.

Äänestä
  • et kyllä vaikuta saaneen rauhaa edes saatanasta. uskovaisia kiusaat ja häiriköit vuosikymmeniä täällä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aaah-ettäMäNautin kirjoitti:

kokemuksen omaaville ihmisille. Täynnänsä Rakkauden energiaa, suoraan Ehtymättömästä Lähteestä -


Positiivisuuden mannekiini.


""Minun ei tarvinnut tehdä mitään. Olin vapaa, olin onnellinen. Minulla oli taas elämä – se elämä, josta olin viimeksi lapsena nauttinut.

Aloin ymmärtää, että nämä uskovaiset eivät kuvitelleetkaan pelastuvansa omilla teoillaan, vaan yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Mutta he opettavat Raamatun mukaisesti, että ”vanhurskaus, joka Jumalalle kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon" (Room. 1:17), toisin sanoen usko siirtyy uskovaiselta toiselle. Opetuslapsille annettiin valta antaa syntejä anteeksi. Joka on saanut uskovaiselta synnit anteeksi, voi taas itse antaa toisille synnit anteeksi, hänestä tulee elävän veden lähde. Näin vanhoillislestadiolaiset ajattelevat, että elävä usko on siirtynyt uskovaiselta toiselle ja Jumalan joukko on kulkenut eri aikoina eri nimellä ja eri alueilla.

Martti Lutherin katsotaan myös löytäneen tuon uskovaisten joukon, josta hän kertoo Isossa Katekismuksessa näin: ”Minä uskon, että maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä. Sillä on yksi pää, Kristus, ja Pyhä Henki ..."""

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu