Rehellisyydellä ja uskollisuudella ei saa ketään

Tuntuu että vedän puoleeni miehiä jotka aiheuttavat vain harmia, en sano etteikö itsessänikin olisi vikoja mutta kadehdin niitä naisia jotka ovat löytäneet upean ja hienon miehen itselleen. Minulla ei ole onnea rakkaudessa laisinkaan,ehkä sitten pitää muuttua sellaiseksi hutsuksi joka huitelee pitkin baareja bilettäen ja joka viikolle on uusi mies kierroksessa ja mies kuin mies kelpaisi kunhan on kyvykäs mihin vaan.
1092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

tiiäkkö mustasukkaset miehet jyrää kaiken alleen

Äänestä

Ei kunnon miehiä ole. Varatut valittaa " liian vähän seksiä"
"pettävä puoliso"
"nalkuttava puoliso"
"liikaa töissä"
"tuhlaileva"
"lihava"


Ei ole kunnollista joten se siitä. Aina löytyy aihe narinaan

Äänestä
  • Vaikka energiaa ei ole elämiseen kovinkaan paljon kun on kaikenlaisia henkilökohtaisesti väsyttäviä asioita niin silti jossain syvällä jaksan uskoa unelmaan miehestä jonka kanssa voisi olla yhdessä ja elää jokseenkin kohtaisen hyvää elämää,en ole sellaista vielä kohdannut. Siksi on turhauttavaa. Ei sen miehen tarvitse olla täydellinen mutta minulle mies voisi sitä olla. En kaipaa elämääni liian vaikeaa ihmistä vaan sellaista tasaista jonka kanssa asiat hoituvat,arki ja tunteet. Haluaisin joskus elää normaalia elämää.

    Äänestä

Pitää olla hieman itsekäs ja pitää itsestään huoli. Jos on liian kiltti eikä itse suoraan sano mitä haluaa ja mitä ei halua, tulee kaikenlaisia jotka käyttävät tätä itsekkäästi hyväksi.

Toisessa ihmisessä ei saa roikkua. Jos joku ei reagoi lähestymisyrityksiin, unohda ihminen ja vaihda seuraavaan.

Sano suoraan ja rehellisesti asiasi äläkä turhaan itseksesi ikävöi ja mielessäsi luo ihmisestä täydellistä, juuri itsellesi sopivaa fantasiahahmoa. Todellisuus on aina eri ja ihmiset tylsän pikkumaisia ja tavallisia, jopa se ihastuksen kohde omalla tavallaan. Jos hän ei ole kiinnostunut, älkää loukkaantuko siitä. Ihminen ei voi itse vaikuttaa sydämensä päätöksiin eikä se muuksi muutu. Eteen päin kohti uutta elämää silloin. Vanhassa asiassa joka ei etene on turha roikkua.

Jättäkää ihmisille vapaus elää omaa elämäänsä rauhassa, jokainen kyllä kertoo muille mitä haluaa kertoa, muu on omia asioita.

Älkää jääkö kiinni pakkoajatuksiin ja katsokaa välillä ulkopuolisen silmin itseänne, onko normaalia ja jos ette itse pitäisi jostain ihmisestä niin haluaisitteko että hän käyttäytyy sillä tavoin kuin käyttyäydyt itse. Jos yrität liikaa päästä osaksi jonkun elämää, mieti itse haluaisitko itse jakaa kaikkia omia asioitasi samassa määrin. Tuskin. Ja vaikka haluaisit, kaikki eivät ole sellaisia.

Äänestä

REhellisyys kannattaa aina. Uskollinen kun on niin ylleensä jos on löytänyt kumppanin he usein pärjäävät myös huonoina hetkinä yhdessä.

Äänestä
  • Niinpä ja sitä kautta syntyy myös se luottamus, mikä on suhteen kannalta se tärkein asia. Ap säilytä se rehellisyytesi ja uskollisuutesi, mutta muista välittää myös itsestäsi äläkä anna kenenkään kohdella sinua väärin. Omien tunteiden kanssa täytyy vaan olla tiukkana välillä, ettei anna tunteilleen liikaa valtaa niissä omissa päätöksissä, jos huomaa toisen osapuolen kohtelevan itseään kuin kynnysmattoa ja kerta toisensa jälkeen ikävän ravistellessa myöntyy antamaan anteeksi hänen käytöksensä, kun hän ottaa jälleen yhteyttä.

    Äänestä

Aloittajalle. Se on alitajuntaa. Sitä saa mitä tilaa. Haluat jotain, mutta tiedostamatta luot toisenlaisen lopputuloksen. Itsetutkiskelua. Mikä on se toistuva kaava elämässäsi? Muutos lähtee itsestä. Onnea!

Äänestä

parempi yksin ku huonos parisuhtees.

Äänestä
  • niinpä kunhan taas oppis olemaan yksin

    Äänestä

  • yksikkö kirjoitti:

    niinpä kunhan taas oppis olemaan yksin

    Sehän se, taistelua ikävän tunnetta vastaan, jos erokin hiljan tullut tai muista syistä erossa kaivatustaan eikä saa edes ikäväänsä kaivattuaan kohtaan ilmaista, jos toinen on ilmaissut haluavansa olla itsekseen välillä. Kaikenlaista tekemistähän sitä yrittää kehitellä, että ikävän tunne ei purskahtaisi pintaan niin hallitsevana ja jos on eronnut, niin aina yrittää miettiä niitä suhteen ikäviä puolia, että voisi hyvillä mielin päästää irti eikä varmasti tehdä sitä hairahdusta enää, että sortuisi siihen yhteydenottoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taitaa_olla_parempi kirjoitti:

Tuntuu että vedän puoleeni miehiä jotka aiheuttavat vain harmia, en sano etteikö itsessänikin olisi vikoja mutta kadehdin niitä naisia jotka ovat löytäneet upean ja hienon miehen itselleen. Minulla ei ole onnea rakkaudessa laisinkaan,ehkä sitten pitää muuttua sellaiseksi hutsuksi joka huitelee pitkin baareja bilettäen ja joka viikolle on uusi mies kierroksessa ja mies kuin mies kelpaisi kunhan on kyvykäs mihin vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu