Kaikki pielessä

Maa järkkyi, tsunami vyöryi, suomalaiset lomailivat Thaimaassa. Tuossa on kolme asiaa joita EN ole vielä nähnyt arvosteltavan. Kaikessa muussa onkin sitten kuulemma epäonnistuttu.

Tieto tuli liian myöhään ja silloinkin vääränä. Apua annettiin liian myöhään, liian vähän ja väärässä järjestyksessä. Taloudellista tukea on myönnetty aivan liian kitsaasti - USA:kin vain voivottelee pikkusummiensa kanssa vaikka rahaa on valtio väärällään! Ulkoministeri Tuomioja ei ole tehtäviensä tasalla, käyttäytyy epäempaattisesti eikä edes matkusta tapahtumien keskelle osoittamaan myötätuntoa. Yksikään viranomainen tai instanssi ei ota vastuuta näistä massiivisista mokailuista! Nyt ei puutu enää kuin se, että viatonta suomalaista turistia vaaditaan itseään vastuuseen matkakohteensa, loma-ajankohtansa, seurueensa ja päiväohjelmansa valitsemisesta!
2207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyvä, että purat mieltäsi. Kiukuttelu väärille ihmisille kuuluu tsunami-syndrooman taudin kuvaan. Kun ministeri saa tietoja katastrofin uhrien kauhistuneilta omaisilta ja onnettomuuspaikalta tipoittain tietämättä edes ovatko ne tosia vaiko ei, niin silloin ei niillä tiedon murusilla voi polkaista mitään kallista ja suurisuuntaista pelastusprojektia käyntiin. Ministerimme ovat selviytyneet hyvin.

Äänestä
  • Syyttely menee aina aluksi väärään osoitteeseen ja vasta pölyn laskeuduttua se kohdistuu sinne minne pitääkin sitä ennen ehditään yleensä syyttömät jo tuomitakin.

    Kannattaa siis katsoa minne menee lomille. Turvallisuus maksaa, valitettavasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Antsu kirjoitti:

Maa järkkyi, tsunami vyöryi, suomalaiset lomailivat Thaimaassa. Tuossa on kolme asiaa joita EN ole vielä nähnyt arvosteltavan. Kaikessa muussa onkin sitten kuulemma epäonnistuttu.

Tieto tuli liian myöhään ja silloinkin vääränä. Apua annettiin liian myöhään, liian vähän ja väärässä järjestyksessä. Taloudellista tukea on myönnetty aivan liian kitsaasti - USA:kin vain voivottelee pikkusummiensa kanssa vaikka rahaa on valtio väärällään! Ulkoministeri Tuomioja ei ole tehtäviensä tasalla, käyttäytyy epäempaattisesti eikä edes matkusta tapahtumien keskelle osoittamaan myötätuntoa. Yksikään viranomainen tai instanssi ei ota vastuuta näistä massiivisista mokailuista! Nyt ei puutu enää kuin se, että viatonta suomalaista turistia vaaditaan itseään vastuuseen matkakohteensa, loma-ajankohtansa, seurueensa ja päiväohjelmansa valitsemisesta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu