Irlannin oikeistolainen Leikkaushallitus romahti

Konservatiivien johtaman Leikkaushallituksen ääniosuus Irlannissa on romahtanut. Aiempi ääniosuus oli 55,6 % ja nyt enää 32,1 %. Uuden hallituksen muodostaminen samalla linjalle on käynyt mahdottomaksi.

Leikkaushallitukseen osallistunut Labour menetti kaksi kolmasosaa äänestäjistään ja Vasemmistoliiton kanssa samaan EU-parlamenttiryhmään kuuluva Sinn Féin nousi suurimmaksi vasemmistopuolueeksi.

Leikkauksia vastustanut vasemmisto lisäsi kannatustaan kymmenisen prosenttiyksikköä. Aiempi ääniosuus oli 13,9 % ja nyt 23,2 %. Tämä jakautui neljän eri puolueen kesken eikä siihen ole vielä laskettu sitoutumattomina kampanjoineita radikaaleja vasemmistoehdokkaita.

Sekä oikeiston että vasemmiston suurimmat voittajat Fianna Fáil ja Sinn Féin ovat republikaanisia ja euroskeptisiä puolueita. Tämä tulee vaikeuttamaan hallituksen muodostamista oikeistonkin sisällä.

Irlannissa on siirtoäänijärjestelmä, missä äänestetään myös varaehdokkaita ja monivaiheisen laskentaprosessin vuoksi puolueiden paikkaluku on vielä avoinna. Ykkösäänet jakautuvat seuraavasti:

Fine Gael (”Irlannin Kokoomus”) 25,5 % (häviää 10,6 %)
Fianna Fáil (”Irlannin Kepu”) 24,4 % (voittaa 6,9 %)
Sinn Féin (”Irlannin Vasemmistoliitto”) 13,9 % (voittaa 4,0 %)
Labour (”Irlannin Demarit”) 6,6 % (häviää 12,9 %)
Anti-Austerity (Leikkauksia vastustava Radikaali Vasemmisto) 4,0 % (voittaa 1,8 %)
Sosiaalidemokraatit (Leikkauksia vastustava Konservatiivinen Vasemmisto) 3,0 % (uusi puolue)
Vihreät 2,7 % (voittaa 0,9 %)
Renua (Markkinaliberaali Oikeisto) 2,2 % (uusi puolue)
Erilaiset sitoutumattomat ehdokkaat yhteensä 17,8 % (voittavat 4,9 %)

Ääniosuuksia tärkeämpiä ovat paikkaluvut. Useat puolueet ovat keskittäneet vaalityönsä vain tietyille vaalialueille. Irlannissa on 43 pientä vaalialuetta, joista valitaan vain 3-5 edustajaa kustakin. Siksi lopullinen varaäänien laskenta voi vaikuttaa paikkajakoon vielä paljon enemmän kuin pelkkä ääniosuus.

Maaseudulta kannatuksensa kerännyt republikaaninen Fianna Fáil lienee avainasemassa hallituksen muodostamiseksi. On myös mahdollista, että varaäänien laskemisen jälkeen se voi ohittaa Fine Gaelin paikkalukuja laskettaessa. Tilanne on sekava, sillä näiden kahden mahdollinen hallitusyhteistyö tulisi olemaan vaikeaa ja uusia vaalejakin on jo ehdotettu, samoin Fine Gaelin puheenjohtajan eroa.

Avainasemaan saattavat nousta myös arviolta noin 20 sitoutumatonta kansanedustajaa. Näistä suuri osa edustaa pieniä radikaaleja vasemmistoryhmiä, esimerkiksi Työläisten ja Työttömien Toimintaryhmän Seamus Healy. Sitoutumattomien ehdokkaiden ääniosuus oli hyvin korkea 17,8 %.

Yanis Varoufakisin arvio Leikkaushallituksen romahduksesta Irish Timesille: http://www.irishtimes.com/news/ireland/irish-news/yanis-varoufakis-electorate-has-rejected-dead-end-policies-1.2551925
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kuka oikeasti olisi kiinnostunut noista luvuista mitä esität jälleen kerran .

Äänestä
  • Irlannissa tämä on ykkösuutinen ja Irlanti on Suomen tavoin EU:n jäsenmaa. Leikkauspolitiikan haaksirikko koko EU:n alueella etenee vaaleista toiseen. Ajankohtaista tämä on meillekin, koska meilläkin on Leikkaushallitus.

    Kukaan ei muuten näitä lukuja ole esittänyt "taas kerran", vaan tämä nyt vaan sattuu olemaan ensimmäinen kerta Suomessa.

    Äänestä

  • Tosin Irlantilaiset tekevät hyvää viskiä ,jota emme täällä hallitse vieläkään .Mutta yritetty on kovasti taisi olla kasikasi viski jota tarjottiin Irlannin markinoille ,vastaus tuli pikaisesti tammassannne on sokeritauti kun olivat pistäneet laporatorion testaanmaan tuote . Mutta mitä tekemistä on Vasemmiston nousulla tässä maassa ja mitä se meille kuluu,kuten Amerikan presidentin vaalit siellä on aina joku sotahullu vallassa ja tämä nokikeppi lienee ollut kaikista pahin tappaja minkä minä muistan hänen vaalikaudellaan on sodittu enenmmän kuin kenenkään entisen Presidentin 111

    Äänestä

  • Olemme siirtyneet sellaiseen maailmanaikaan, missä kansalliset ratkaisut eivät yksin riitä. Oikeastaan niin, että kansallisen itsemääräämisvallan edellytys on, että tavallisten ihmisten jotka puolustavat oikeudenmukaisuutta, on tehtävä yhteistyötä yli rajojen muiden maiden tavallisten ihmisten kanssa ylikansallista Eliittiä vastaan.

    Irlantilaisen tai pohjalaisen talonpojan tai amerikkalaisen tai helsinkiläisen pätkätyöläisen yhteinen vihollinen on isänmaaton Tuhokapitalismi, joka yksityistää voitot itselleen, kansallistaa tappionsa kansalaisille, polkee työehtoja siellä missä se on helpointa ja kiertää omat veronsa tavallisten ihmisten maksettavaksi.

    Äänestä

  • Eu-uun myötä hävisi itsemääräämisvalta sen takia taloutemme on tässä jamassa ,naapurimaa Ruotsi ei lähtenyt tähän sekoiluun mukaan pitivät oman valuuttansa jota voi säädellä samoin kuin suomi teki aikoinaan .Oikeuden mukaisuuteen mitä tulee se ei tule koskaan tapahtumaan ,se on satukirjoissa luettavissa ei todellisessa elämässä . Ihminen on luomakunnan pedoista pahin mitä minä tiedän ,eläin tappaa syödäkseen ,no tosin petolaji Ahma tappaa tappamisenhalusta voi niitä olla muitakin muttei tule mieleen . Olen täysin kanssasi samaa mieltä jos joskus saataisiin sellainen yhteiskunta jossa vaalitsisi rauha ja kaikilla olisi asunto ,ruokaa ,puhdasta vettä,puhdas ilma mitä hengittää se olisi maanpäällinen paratiisi vai mitä .

    Äänestä

  • Todennäköisin paikkajako, kun 7 vaalialueella on vielä varaääniä laskematta:
    Fine Gael (”Irlannin Kokoomus”) 51 (häviää 25)
    Fianna Fáil (”Irlannin Kepu”) 44 (voittaa 24)
    Sinn Féin (”Irlannin Vasemmistoliitto”) 23 (voittaa 9)
    Labour (”Irlannin Demarit”) 7 (häviää 30)
    Anti-Austerity (Leikkauksia vastustava Radikaali Vasemmisto) 5 (voittaa 1)
    Sosiaalidemokraatit (Leikkauksia vastustava Konservatiivinen Vasemmisto) 3 (voittaa 3)
    Vihreät 2 (voittaa 2)
    Renua (Markkinaliberaali Oikeisto) 0 (0)
    Erilaiset sitoutumattomat ehdokkaat yhteensä 23 (voittavat 8)
    -
    Oikeiston johtama Leikkaushallitus häviää yhteensä 55 paikkaa. Leikkaushallituksen apupuolueena toiminut Labour-puolue häviää 37 paikastaan 30. Siinä varoittava esimerkki Suomen SDP:lle seuraaviin hallitusneuvotteluihin.
    Republikaaninen ja euroskeptinen keskusta voittaa 24 uutta paikkaa. Neljään eri puolueeseen sirpaloitunut Leikkauspolitiikkaa vastustanut vasemmisto voittaa yhteensä 15 uutta paikkaa.

    Äänestä

  • Taisinunelmoidaliikaa kirjoitti:

    Eu-uun myötä hävisi itsemääräämisvalta sen takia taloutemme on tässä jamassa ,naapurimaa Ruotsi ei lähtenyt tähän sekoiluun mukaan pitivät oman valuuttansa jota voi säädellä samoin kuin suomi teki aikoinaan .Oikeuden mukaisuuteen mitä tulee se ei tule koskaan tapahtumaan ,se on satukirjoissa luettavissa ei todellisessa elämässä . Ihminen on luomakunnan pedoista pahin mitä minä tiedän ,eläin tappaa syödäkseen ,no tosin petolaji Ahma tappaa tappamisenhalusta voi niitä olla muitakin muttei tule mieleen . Olen täysin kanssasi samaa mieltä jos joskus saataisiin sellainen yhteiskunta jossa vaalitsisi rauha ja kaikilla olisi asunto ,ruokaa ,puhdasta vettä,puhdas ilma mitä hengittää se olisi maanpäällinen paratiisi vai mitä .

    Kuvasit minusta juuri sellaisen maailman, jota jokainen tavallinen ihminen rakastaa.

    Elämäntapaamme ei voi ostaa. Öljyä ei voi juoda. Eikä euroa voi syödä.

    Äänestä

Irlannissa on laskettu ääniä jo viisi päivää. Vieläkin yhdeltä vaalialueelta on kaksi paikkaa ties monennessako tarkistuslaskennassa. Parin päivän takaiseen verrattuna Labour-puolueen romahdus Leikkaushallituksen jäljiltä syveni edelleen. Sille ei jäänyt 37 paikastaan kuin 6 ja antikapitalistinen radikaali Anti-Austerity nousi sen kanssa tasoihin. Leikkaushallitus hävisi yhteensä 57 paikkaa.
Sitoutumattomien määrä kasvoi 23 kansanedustajaan ja heistä selvä enemmistö kampanjoi Leikkauspolitiikkaa vastaan, suurin osa kansalaisaktiiveina ja osa myös vasemmistolaisista pienpuolueista.

Äänestä

Leikkaushallitukset kaatuvat koko Euroopassa. Suomi seuraavaksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuntemattomatsotilaat kirjoitti:

Konservatiivien johtaman Leikkaushallituksen ääniosuus Irlannissa on romahtanut. Aiempi ääniosuus oli 55,6 % ja nyt enää 32,1 %. Uuden hallituksen muodostaminen samalla linjalle on käynyt mahdottomaksi.

Leikkaushallitukseen osallistunut Labour menetti kaksi kolmasosaa äänestäjistään ja Vasemmistoliiton kanssa samaan EU-parlamenttiryhmään kuuluva Sinn Féin nousi suurimmaksi vasemmistopuolueeksi.

Leikkauksia vastustanut vasemmisto lisäsi kannatustaan kymmenisen prosenttiyksikköä. Aiempi ääniosuus oli 13,9 % ja nyt 23,2 %. Tämä jakautui neljän eri puolueen kesken eikä siihen ole vielä laskettu sitoutumattomina kampanjoineita radikaaleja vasemmistoehdokkaita.

Sekä oikeiston että vasemmiston suurimmat voittajat Fianna Fáil ja Sinn Féin ovat republikaanisia ja euroskeptisiä puolueita. Tämä tulee vaikeuttamaan hallituksen muodostamista oikeistonkin sisällä.

Irlannissa on siirtoäänijärjestelmä, missä äänestetään myös varaehdokkaita ja monivaiheisen laskentaprosessin vuoksi puolueiden paikkaluku on vielä avoinna. Ykkösäänet jakautuvat seuraavasti:

Fine Gael (”Irlannin Kokoomus”) 25,5 % (häviää 10,6 %)
Fianna Fáil (”Irlannin Kepu”) 24,4 % (voittaa 6,9 %)
Sinn Féin (”Irlannin Vasemmistoliitto”) 13,9 % (voittaa 4,0 %)
Labour (”Irlannin Demarit”) 6,6 % (häviää 12,9 %)
Anti-Austerity (Leikkauksia vastustava Radikaali Vasemmisto) 4,0 % (voittaa 1,8 %)
Sosiaalidemokraatit (Leikkauksia vastustava Konservatiivinen Vasemmisto) 3,0 % (uusi puolue)
Vihreät 2,7 % (voittaa 0,9 %)
Renua (Markkinaliberaali Oikeisto) 2,2 % (uusi puolue)
Erilaiset sitoutumattomat ehdokkaat yhteensä 17,8 % (voittavat 4,9 %)

Ääniosuuksia tärkeämpiä ovat paikkaluvut. Useat puolueet ovat keskittäneet vaalityönsä vain tietyille vaalialueille. Irlannissa on 43 pientä vaalialuetta, joista valitaan vain 3-5 edustajaa kustakin. Siksi lopullinen varaäänien laskenta voi vaikuttaa paikkajakoon vielä paljon enemmän kuin pelkkä ääniosuus.

Maaseudulta kannatuksensa kerännyt republikaaninen Fianna Fáil lienee avainasemassa hallituksen muodostamiseksi. On myös mahdollista, että varaäänien laskemisen jälkeen se voi ohittaa Fine Gaelin paikkalukuja laskettaessa. Tilanne on sekava, sillä näiden kahden mahdollinen hallitusyhteistyö tulisi olemaan vaikeaa ja uusia vaalejakin on jo ehdotettu, samoin Fine Gaelin puheenjohtajan eroa.

Avainasemaan saattavat nousta myös arviolta noin 20 sitoutumatonta kansanedustajaa. Näistä suuri osa edustaa pieniä radikaaleja vasemmistoryhmiä, esimerkiksi Työläisten ja Työttömien Toimintaryhmän Seamus Healy. Sitoutumattomien ehdokkaiden ääniosuus oli hyvin korkea 17,8 %.

Yanis Varoufakisin arvio Leikkaushallituksen romahduksesta Irish Timesille: http://www.irishtimes.com/news/ireland/irish-news/yanis-varoufakis-electorate-has-rejected-dead-end-policies-1.2551925

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu