Onko kokemusta tällaisesta SPR:n ystävätoiminnasta, onko ystävä vastannut odotuksia ja onko ollut mukavaa yhdessä?
Tuntuu kyllä jo epätoivoiselta, että pitää lähteä tällaiseen "järjestettyyn" ystävyyteen, mutta jos se edes jollain tasolla lievittäisi tätä yksinäisyyttä.
Niin, ja olen siis naimisissa oleva nainen, mutta vaikka mies onkin, niin ystävät puuttuvat ja on jostain syystä todella vaikea tutustua uusiin ihmisiin tai löytää ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa vapaa-ajalla.
Tuntuu kyllä jo epätoivoiselta, että pitää lähteä tällaiseen "järjestettyyn" ystävyyteen, mutta jos se edes jollain tasolla lievittäisi tätä yksinäisyyttä.
Niin, ja olen siis naimisissa oleva nainen, mutta vaikka mies onkin, niin ystävät puuttuvat ja on jostain syystä todella vaikea tutustua uusiin ihmisiin tai löytää ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa vapaa-ajalla.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvää toimintaa.Olen mukana ko.toiminnassa ja käyn yksinäisten luona.
Olen kyllä sitä mieltä, että aito ystävyys syntyy, kun kaksi samanhenkistä, samalla aaltopituudella olevaa kohtaa toisensa. Nämä eri järjestöjen puuhaamat ystäväkäynnit jäävät usein kuin korvikkeeksi todellisesta ystävyydestä. Tyhjää parempi se kuitenkin jos henkilön luona, jolla on vähän tukiverkostoa, omaisia ja ystäviä käy säännöllisesti porinakaveri. Ja joskus tapahtuu niin, että kun sopimusaika päätyy, niin yhteydenpito jatkuu ja on syntynyt ystävyys.
Jos kokee ettei ole ystäviä ja sosiaalisuutta, niin kannattaa olla mahdollisimman aktiivinen ja tyrkätä nenäänsä paikkoihin, joissa tapaa ja voi tutustua erilaisiin ihmisiin. Jos ystävyyden etsintä on pakkomielteistä puuhaa ja tutustuessa on aina takaraivossa päämäärä - pitää löytää ystävä, niin kanssakäymisestä puuttuu aitous.
Se on kuin epätoivoinen raskaaksitulo, että tekemällä ei aina onnisti. Sitten kun ottaa rennosti ja tavallaan unohtaa päämäärän, niin huomaa olevansa pieniin päin.
Ystävyyksienkin saaminen hieman sanoin: pitää laittaa itsensä alttiiksi, ja mennä mukaan. Joskus sitten vain kolahtaa ja siitä se alkaa. Aletaan pitää yhteyttä.
Olen kyllä mukana kaikenlaisilla kursseilla, yms. ja hyvin olen porukassa mukana, mutta ystäviä ei ole kuitenkaan löytynyt, ainakaan sellaisia joiden kanssa voisi viettää aikaa muulloinkin kuin kurssien yhteydessä. Monesti itselläni käy vielä niin huono tuuri, että jollain kurssilla jolle menen, on kaikki muut lähellä eläkeikää olevia ja itse kuitenkin olen vasta 32-vuotias ja tunnen olevani enemmän samalla aaltopituudella suunnilleen oman ikäisteni seurassa.
Jossain vaiheessa oli sitä, että päämääränä oli vain ja ainoastaan ystävien löytäminen, mutta sitten huomasinkin, että jäin yksin, kun kukaan ei "kelvannut" edes juttuseuraksi kurssilla. Nyt olen kyllä aidosti mukana kaikkien kanssa, enkä ole epätoivoisesti ystävänhaku mielessä, juttelen vanhojen ja nuorten kanssa, mutta mitään syvempää ei ole näistä syntynyt.
Jätin juuri hakemuksen SPR:lle ystävähausta, saa nähdä löytyykö sitä kautta mitään.
On selvää että kun jälleen ja jälleen pettyy, niin voi olla että jopa arkiintuu ja eikä osaa olla luonteva tutustuessa tilanteisiin. Koulukiusattuna tämä varjosti aika pitkälle aikuisuuteen.
Ihmisinä olemme niin erilaisia ja voi olla että sitä vain on syntynyt persoonaksi, ettei niitä hengenheimolaisia ole kovin paljoa. Sosiaalisia taitoja voi myös opetella. Itselläni oli nuorena varmaan alitajuisia viestejä ja käyttäytymistapoja (elekieltä), joilla ilmineerasin tietämättäni, etten ollut sopivaa seuraa, ehkä vetäydyin, en osannut olla luonteva. Minua ei myöskään kiinnostanut jutunaiheet ja tietenkin olin poissaoleva. Sitä mietti, että teenkö yksinkertaisen ja typerän vaikutuksen. Ei kannata olla liian fiksu ja kaikkitietäväkään. Liika uteliaisuuskaan ei ole valttia. Varmaan myös ulkoinen olemus ratkaisee. Jos on epäsiisti rasvaletti, niin kuka sellaisen haluaa kaverikseen.