onko tampeerrella mitää paikkaa missä voisi yöpyä ei kiinnostaisi istua täällä rappukäytävässä
ei asuntoa
1997mmmmmmmmmm
282934
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Olisi hyvä, jos kirkot pitäisivät oviaan auki, että ihmiset saisivat nukkua. (sellaisillle ihmisille, jotka eivät käytä päihteitä, eivätkä ole epäsosiaalisia). On omituista, että isot rakennukset pidetään lämpiminä muutaman tunnin takia viikosta. Ja niitä ei voi käyttää siihen, että ihmiset saavat edes lämpimässä nukkua.
Toisaalta kaupunki voisi vuokrata kuntalaisille jonkin tilan, johon voitaisiin laittaa patjoja yöpymistä varten. Ja muutama lukollinen kaappi nyssäköille. Näillekin paikoille voisivat olla samat edellytykset kuin kirkkomajoitukselle. (eli siis terveiden ihmisten, jotka ovat joutuneet jonkinasteisen pelleilyn kohteeksi, majoitus mahdollisuus)
Jos ihminen käyttää päihteitä, tai on mielenterveysongelmainen niin heille on varattuna paikkoja, joista saa ruokaa ja muutaman tunnin päiväunet, sekä yöpymispalveluita on.
Päihteettömille ja mielenterveysongelmista kärsimättömille ei ole paikkaa mihin päätään kallistaa.
Mitä varten aina samassa lauseessa puhutaan päihteenkäyttäjistä ja mielenterveysongelmista?? On paljon mielenterveysongelmaisia joilla sairaus on puhtaasti geneettinen, eivätkä ole koskaan edes kokeilleet päihteitä.
Raittiit mieleltään sairastuneet eivät todellakaan kuulu samaan paikkaan asumaan päihdeongelmaisten kanssa. Päihteiden käyttäjä ovat itse syypäitä omaan kurjaan tilanteeseensa kun ovat vetäneet naamaansa erilaisia päihteitä, mutta perinnöllistä mielensairautta potevat eivät voi sairaudelleen mitään.
Voisi kokeilla matkustaa Haaparantaan. Viimeistään siellä tuhoat henkkarisi ja kävelet Tornioon. Höpötät jatkuvasti "asylum" etkä sano yhtäkään järjen sanaa, vain jonkin sanan, jos englanniksi puhutellaan. En takaa, että onnistuu.
Lankkia naamaan ja taikasana niin saat asua vaikka vanhassa hotellissa ja palvelu pelaa ja ruoka on hyvää.
Annat parran kasvaa ja ilmoitat olevasi 17 v. Pääset isotissisen syliin.
Et ehdi enää karkauspäiväksi takaisin Tampereelle. Silloin olisi järjestynyt kämppä ja ylöspito. Harmi
Eikö Pelastusarmeijasta järjesty mitään apua?
Pelastusarmeijassa on vakiokaverit. Ja, jonkin verran on myös rasismia, koska sinne voidaan toimittaa tietoa, joka ei pidä paikkaansa. Ja asioita ei mitenkään tarkasteta.
Rasismi voi siis kohdistua ketä vain kohtaan siten, että esim. laitellaan likaisia liinavaatteita valheilla profiloiduille henkilöille (yleensä kotimaisille kavereille).
Mutta muutoin, jos onnistuu olemaan anonyyminä, niin sitten homma pelaa ja on erittäin ystävällistä väkeä.
Entäs Vuoltsu?
Päivätoimintakeskus Huoltsu on matalan kynnyksen paikka päihteiden ongelmakäyttäjille. Se sijaitsee Vuolteenkadulla entisissä Toimintakeskus Vuoltsun tiloissa ja on avoinna ma-pe klo 13-19.
Pitäisi olla myös matalan kynnyksen paikka niille, jotka eivät ole päihteidenkäyttäjiä tai mielenterveyden potilaita.
Ainakin talvisaikaan pitäis olla lämmintä tilaa kaikille, vaikka siellä ei paljon muuta oliskaan. Aika pienellä kustannuksella sellasta saataisiin aikaan vaikka parakeista tai sitten jotain lämmintä hallitilaa, johon vois rakentaa väliseiniä. Nythän on niin halleja kuin myymälätilojakin tyhjänä, että tiloja kyllä löytyy.
Pitäisi olla valvonta. Viranomaiset sulkivat Mustan Lampaan joistakin turvallisuussyistä.
Mars sossuun aamulla. Kertovat, miten pitää toimia. Päivitä kuulumisia :)
Tiäksää sossun? Onko se vielä Satamakadun ja Koulukadun kulmassa? Sieltä minut naurettiin pihalle, kun hain apua kotiinsa linnoittautuneelle kaverille.
kyhllä mä sossussa käyn mutta ei siseltä asuntoa luottotiedommotalle yks kaks tule on tässä jo ulkona puol vuotta oltu 350e kk saan kjuitenki
Nyt taidat puhua paskaa. Sossussa ei kysellä luottotietoja. Eikö ne neuvoneet edes yömajaan Hervannassa? Kai siellä on se vielä?
Kyllähän aloittajalla nyt joitakin kavereita on eikä sitä nyt niin vaan tupsahdeta rappukäytävään asukkaaksi.Jotain oleellista puuttuu kirjoituksesta.
Kun vaikeudet tulevat, häipyvät kaveritkin. Yksin jäät
Varaat päivystysajan sossusta sosiaalityöntekijältä. Sanot paleltuvas pakkaseen. Jos ei järjesty niin ota yhteyttä Tamperelaisen tai Aamulehden toimitukseen. Iltalehteäkin voi kokeilla. Kunnan (eli kaupungin) sosiaalitoimen kuuluu järjestää katto pään päälle. Se voi olla vaatimatonkin. Päihteidenkäyttö ei auta asiaa. Samalla kannattas ottaa sossun kanssa muutkin elämisen ongelmat puheeksi. Aika paljon on kiinni työntekijästä, kuinka homma hoituu mutta yleisesti haukkumalla ja raivoamalla asioitaan ei saa hoidettua. Asiallisesti ja sanoisinko aiheellisen nöyrällä mielellä oma tilanne vaan pöydälle ja sanot olevas kusessa.
Itse olen vastaavassa tilanteessa saanut pääkaupunkiseudulla jeesiä. En tiedä, minkälaisia soluasuntoja kaupungilla voisi olla. Erilaisia kriisitilanteita varten pientä reserviä kyllä löytyy, ne eivät ole normaaleja kaupungin vuokrakämppiä. Jos on alko- tai muuta päihdeongelmaa niin katkon ja kuntoutuksen - jos sellaista nykyisin maksetaan - jälkeen voisi jonkinlaisen yhteisasumisen kautta löytyä tietä omaan asuntoon kuivattelun kautta.
Jos sen sijaan on sellainen päivä kerrallaan -tyyppi ja sotkee välittömästi asiansa uudestaan heti kun joku on ne kertaalleen selvitellyt niin sittenhän voi mennä vaikka myymään itseään jonnekin baareihin. Yösijaa "rakkautta" vastaan ilman kumia. Sitten kannattaa varautua hepatiitteihin sun muihin. Se on "kokonaisvaltainen elämäntyyli".
Sitten voi aina paiskata jonkun liikkeen ikkunan paskaksi, sillä pääsee Sorille. Siellä voi kuulustelussa avata olevansa epätoivoinen asunnoton. Suomessa on kuitenkin vielä kohtuullisia tukiverkkoja tarjolla kaikista paskapuheista huolimatta. Siinä vaiheessa kun apua saa on myös huomattava oma vastuunsa esimerkiks vuokran suhteen ettei ryyppää heti "ylimääräisiä" rahoja, jos jotain tilillensä saa. Kerran voi asiansa sössiä mutta ei monta kertaa, se on jo tyhmyyttä tai piittaamattomuutta.
Menee se yö rappukäytävässäkin mutta ei hirveän pitkiä jaksoja.
Y-säätiöllä on eri kaupungeissa asuntoja erilaisissa tilanteissa olevia ihmisiä varten. Ne eivät ole normaalissa haussa, yleensä kaupungin sosiaalitoimi vastaa näiden myöntämisestä. Tällaisia voi olla tarjolla esimerkiksi pitkän päihdekuntoutuksen läpikäyneelle ihmiselle. Itse kävin Stadissa Tervalammella ja sitten eräässä päihdehuollon majoitusyksikössä, jossa olin vuoden kuivana. Tämän jälkeen sain vuokrakämpän erityissosiaalitoimen kautta. Sittemmin on ollut organisaatiouudistuksia eikä ole enää erityissossua, kaikki kivasti sekaisin. Myös päihdekuntoutuspuolella on ollut leikkauksia mutta oon pitänyt huolen ettei ole tarvetta omakohtaisesti tutustua nykytilanteeseen.
Etsi tiedot haulla Sininauha Tampere. Se on yksi vaihtoehto. En tunne paikallista tilannetta.
Jos sulla on kyky pitää asunto kunnossa ja hallinnassasi ja tietäisit jonkin vuokrakämpän, kysy mahdollisuudesta saada kaupungilta/sossusta takuuvuokra. Sitäkään ei kannata mokata. Systeemiä hyväksikäyttävät samassa marinadissa vuodesta toiseen pyörivät yksilöt jäävät vähäisemmän kiinnostuksen kohteeksi. Vittuakos sitä yhteiskunta auttamaan jaloilleen, jos parempi elämä ei itseäkään kiinnosta vaan jano tai tykittäminen vie voiton. Päihteistä kyllä pääsee eroon, jos on motivaatiota ja kestää itseään selvinpäin.
http://www.tampere.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/mielenterveys-ja-paihdepalvelut/paihdepalvelut/asumispalvelut/tastu.html
http://www.tampere.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/mielenterveys-ja-paihdepalvelut/paihdepalvelut/matalakynnys.html
http://www.tampere.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/mielenterveys-ja-paihdepalvelut/paihdepalvelut/asumispalvelut.html
http://www.pirkanmaansininauha.fi/yksikoet/kaukajaervi
http://www.pirkanmaansininauha.fi/yksikoet/martinus
Miten niin y-koteja ei ole yleisessä haussa? Tässähän niitä on ja voi täyttää niiden hakulomakkeen.
http://y-asunnot.fi/
Tampereella on anteliaita naisia, on aina ollut. Olavi Virtakin löysi oman naisensa, vaikka oli juappo ja vakavasti sairas (kuali sokeritautiin).
Tosin olet heikoilla, kun maahanmuuttajia on kadut ja kahvilat täynnä, niin että kerrankin tamperettarilla on valinnan varaa.
Ola taisi kuolla kirroosiin. Oli ollut kauan alalla
Paljon alemmas ei ihminen voi vajota, kuin että hajottaa asunnon, mikä muiden toimesta on järjestetty, tai ryyppää toistuvasti rahansa, mielummin, kuin maksaa vuokransa ja kaiken tämän päälle mankuu uutta kämppää. Parempi kun pakkanen jäädyttäisi sellaiset sontaläjät hengiltä pois kuleksimasta rappukäytävistä.
Rupee pakolaiseksi niin kämppä löytyy heti.
Asunnottomuus on Suomessa aina oma syy. AINA! Aivan turhaa täällä neuvotte, koska kyseinen ihminen on liian humalatta tai liian tyhmä tajutakseen. Tosin tämä kyseinen tyyppi taitaa olla vain unohtanut kämppänsä avaimet asuntoon.
menes muualle provoilemaan
Jokainen suomalainen on oikeutettu toimeentulotukeen, jossa korvataan vuokra ja yli 400 euroa kuukaudessa käteen vielä tuon jälkeen, joten voitko kertoa, että miten tässä maassa voi olla asunnottomia ihmisiä elleivät he jätä vuokriaan maksamatta ja käytä rahojaan johonkin muuhun?