Riihimäki etsii uutta kaupunginjohtajaa – Keskiruokanen yllättäen eläkkeelle. Nyt olisi Juhalle paikka ihan huipulta eli kaupunginjohtajan paikka.
Juhalle olisi taas töitä tarjolla!
vihjatkaanytedesJuhalle
22128
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Jes jes jes. Kansanliike pystyyn, teemana Juhis Riihimäkeen. Suut suppuun sitten kämmeistä, tai muuten eivät ota.
Liikemies K.Ari on ylivoimainen ei ole muilla jakoa. Uusi scc torni nousee Riksuu..
Niin on, Liikemies K.Ari on ylivoimainen todellakin niin ihmisenä kuin persoonanakin ja erikoisesti kunnallispoliitikkona, olen täysin samaa mieltä kuin edellinen kirjoittajakin jo alusti ettei muilla ole jakoa hänen kunnallistietämykseensä !
On erittäin hienoa että muutkin huomaavat tosi pätevän, paikallisen kunnallispoliitikon ylivertaisuuden.
Sekin on hienoa että saamme edelleen pitää hänet täällä kunnallispolitiikan ytimenä.
Kyllä Juhan tuonne Riihimäelle nyt pitäisi ehdottomasti hakea Hausjärven ohella kun niin moni Hämeenlinnalainen sitä toivookin! Juhan ei auttaisi nyt tuottaa pettymystä kaupunkilaisille kun mahdollisuudet ovat tällä hetkellä valintoihin suorastaan loistavat!
Tärkeintä olisi päästä eroon riitelijä K.Arista mutta KH onkin onneksi tyhjentymässä.
Kukaan hullukaan ei lähde Hämeenlinnasta Riihimäelle. Se on ihan kamala räkälä tähän verrattuna. Juha on eläkevirassa, joten toivottavasti jatkaa täällä.
Tärkeintä olisi päästä eroon riitelijä K.iekurasta mutta KH onkin onneksi tyhjentymässä.
mielenkiintoinen termi tuo räkälä kun ajattelee, että hämylinnan talohinnat on b-luokkaa riksuun verrattuna tai ajattelee junayhteyksiä. eihän täällä kohta pysähdy mikään juna kun ei scc:n seisakettakaan saatu.
Savolan Jussi kärkkyy R:n kaupunginjohtajan paikkaa. Sehän oin siellä' jo valmiina ja kokeneena.
No sehän on Hämeenlinnan poikia, eli hyvä ja pätevä! Jussi pormestariksi Rixuun ja yhteistyö kuntoon kahden kaupungin välillä!
Juha on ollut vaalimainoksensa mukaisesti vain "valmiina vastuuseen". Juhan ei siis ole tarvinnut toimia vastuullisesti, kun on ollut vain valmiina siihen. Juhan maine "taitavana" apulaisjohtajana on aivan kivillä ja miehen on aika lailla mahdoton päästä enää mihinkään kunnon työhön Hämylinnan ulkopuolelle.
K.Ari on kovinkatkera.
Demulipäivystäjä on kovinkatkera.
No pääsis se ainakin johonkin läppäritehtaalle tuijottamaan näyttöä, kokemustakin olisi ja lomakiinteistö rakennuttajaksi sopisi myös oikein hyvin
K.Ari on tässäkin eriepeli.
Perzuikkipäivystäjä on kovinkatkera.
Kahvipöytäkeskustelujen perusteella Juha saa kyllä vankkumattoman kannatuksen siirrostaan Hausjärvelle tai Riihimäelle. Nyt kaikki vaan tukemaan hakua ja pieni lobbauskaan ei varmaan ole pahitteeksi.
toivottavasti on älynnyt hakea molempiin paikkoihin. olen kaupunkilaisena hiukan huolestunut, ettei vaan olisi hakuanomukset unohtuneet pöytälaatikkoon
Isosuo voi jäädä Hämeenlinnaan.Mutta tämä Kenakkala voisi lähteä kipin kapin.Mitä Hämeenlinna tekee tämmöisellä nössöllä kaupunginjohtajalla.
Peli on ollut selvä ihan alusta asti: Kenakkala tottelee vikisemättä poliittisen johdon komennot ja eikä pyri olemaan millään tapaa omatoiminen ja omavaltainen asioiden linjaaja tai ns. "henkinen" johtaja. Kyllä se on ollut ihan oikea hajuton ja väritön pannulappu.
Silloin kun oli ylivilkas jokapaikanhöylä ja häärääjä Hellstén johtajana, haukuitte suut silmät täyteen häntä kaikista mahdollisista kehittämishankkeista. Nyt sitten kun on virkamiesmäisempi johtaja, niin ei kelpaa hänkään. Varmaan teille persuille kelpaisi vain epärehellinen valepukki-Ilkkala kaupunginjohtajaksi.
Tässä ei nyt ollut kysymys persuista vaan kaupunginjohtajasta mitä meillä ei ole.Ei Tapanissa ollut muuta vikaa kun että oli demari.Ainakin toi mielipiteitään julki eikä ollut aivan saamaton.Elikä nössö.