Elämä muuttuu ikävuosien mukana. On löydettävä uusia tuulia elämän päiviin ja nyt olen miltei koukussa elokuviin. Elokuvateattereihin voi mennä yksinkin, ei haittaa. Ajatukset ovat katsotun elokuvan sisällötöä miettiessä, ne siis kulkevat uusia teitä. Elämään tulee sisältöä muusta kun ikävien asioiden murehtimisesta, esim. Suomen taloustilanteesta ja sen seuraamuksista kansalaisten joka päiväiseen elämään.
Elokuvien katsominen on suoranaista terapiaa, etenkin OSKAR-gaalan seuraaminen viime aamuyönä. EPISODI 2/helmikuu antoi hyvät ennakkotiedot Oskar ehdokkaista, ne jopa pitivät paikkaansa.
Olen jo katsonut REVENANT elokuvan ja pidän suurena saavutuksena että joku tiimi voi tehdä näin upean kuvauksen historiallisesta aiheesta, joka ajoituu 1850-luvulle. Sellaista elämä oli silloin malliin "tapa tai tule tapetuksi". Se rohkeus jota pääosan esittäjä osoitti oli mielestäni ennenkuvaamatonta. Miehet olivat Oskarinsa ansainneet, kuten ohjaaja,käsikirjoittaja plus näyttelijät.
Myös elokuva ROOM,pääosissa Brie Larsson ja hyvin nuori Jakob Tremblay (alle 10v)
Olen katsonut elokuvan ja pidin siitä. Sai myös Oskarin.
Puhutaan yksinäisyydestä ja yksinolemisesta, aina voi löytää uusia asioita yksinäisyyden ja ikävien asioiden karkoittamiseksi. Olen löytänyt elokuvaviihteen päivieni iloksi. Syykin selvä olen jo niin iso tyttö, ettei baaritiskien jakkaroilla istuminen enää viihdyta - turhaa se olisi muutenkin , ne vuodet ovat olleet jo kauan takanapäin koska huomasin "jälleen myynti arvo" on auttamattomasti menetetty.
Tämä ei ole ohje, vinkata voi aina sukeltaudu uusiin mahdollisuuksiin joita TV- netin- median välityksellä löytyy. Lykkyä tykö, heille jotka tämän KARKAUSPÄIVÄN käyttävät uuden mahdollisuuden - siis elämän valoa etsimiseen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Onpa hauska kuulla , miten innostunut olet sukelluksesta elokuvien maailmaan, joka on rajaton niin ajan kuin paikankin suhteen. Oma sohvakatsomo on mukava, tarjontaa riittää ja uusia elämyksiä, jos vain on viitseliäs kuten Sinä, otat selvää taustoista ja uutuuksista . Antoisa on aina flmi, jossa on mukaansatempaava tarina, persoonalliset taitavat näyttelijät, aidontuntuinen miljöö vaikka liikuttaisiin kaukana menneisyydessä. Aivan uudet ennennäkemättömät maisemat tietysti ovat oma antinsa, kokonaisuuteen kuuluu myös musiikki. Nykytekniikalla saa vaikka mitä aikaan , mutta ei se saa olla itsetarkoitus, kehno tarina ei mistään krumeluureista parane.
Minua ei valvota Oscarit, ei euroviisut eikä urheilukaan. Harvoin tulee elokuvateatteriin mentyä, mitenkähän opiskelijan niukalla budjetilla paljon useammin käytiin...tosin silloin katsomossa istuttiin käsikkäin ja suuret tunteet jylläsivät niin valkokankaalla kuin katsomossakin. Leffaliput ovat kätevä lahja myös teini-ikäiselle ja lapsille, ja kun itse lähtee seuraksi, pääsee kuin kieli- ja mielikylpyyn nuoren maailmaan. Katselun jälkeen vielä kahvilaan tai ravintolaan mutustelemaan elokuvan antia herkkuruuan lisäksi.
Tämän vuoden puolella kävin yläkoululaisen kanssa katsomassa Marko Röhrin ohjaaman Järven tarinan, joka on sisarteos Metsän tarinalle. Koululainen pystyi hyödyntämään elämyksensä ainekirjoituksessa, ja poika on muutenkin innostunut vesilläkulkija, partiolainen ja kalamies. Järven tarinan monet kuvauspaikat ovat Etelä-Karjalasta ja Etelä-Savosta, kirkasvetisiä järviä onneksi on vielä jäljellä soitten ojituksesta huolimatta. Tarina on Antti Tuurin käsialaa, Suomen mytologiaa on vahvasti mukana. Elokuva on saanut ennätysyleisöt, mutta jonkin verran on kritisoitu, että se ei ole kovin myyvä ulkomaita ajatellen. Suomen puhdas luonto on arvossaan muualla maailmassa, Lapin matkailu on nousussa ja jos jonkinlaista puuhakylää ja elämysrysää nousee. Suomi tarvitsee valuuttaa, mutta ei se saisi luonnon monimuotoisuuden kustannuksella tapahtua.
Tässä Järven tarinan traileri
https://www.youtube.com/watch?v=-T6v94CAPGc
Ihan hirveän väkivaltainen alku. Meinasin lähteä heti pois. En tykännyt liiemmin koko leffasta.
On aivan turha meinata pitää osata ratkaista lähteäkö pois vai ei. Kommenttisi osoittaa sinulla olevan poukkoileva mieliala.
Meinata verbiä käytetään yleisesti Etelä-Pohjanmaalla. Esimerkki: "Ei näitä seiniä edemmäksi, meinasivat akat kun raitilla juorusivat" !
Oskari olematon Nollakatu nolla, läskiset portaat ja luurankohissi...mutta Oskareita ei jaeta. Jaetaan Oscareita.