Kehitysoppi lyöty kolmesti kanveesiin

Perimästä löydetty mutaatioiden korjausjärjestelmä, josta annettiin Nobel lokakuussa 2015, marraskuussa 2015 löydetty perimän kielioppi ja joulukuussa 2015 dinosauruksen luista eristetyt taipuisat verisuonet ovat kolminkertainen täystyrmäys uusdarvinismille. Nykynuorten sukupolvi, joka osaa kirjoittaa tietokoneohjelmia, tuskin uskoo enää kovin kauan, että Richard Dawkinsin markkinoima Sokea kelloseppä olisi tehnyt luonnon bio-ohjelmat.

Tiede etenee ”hautajaisista hautajaisiin”

Läpimurron tehneet tutkimukset hyväksytään usein vasta vuosikymmenien kuluttua, kun tutkimuslaitoksiaan ja -tuloksiaan varjelevat jarrumiehet ovat ensin siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Mitään ei tapahdu, vaikka tieteellinen tutkimus on lyönyt evoluution ”ottamaan lukua”. Luonnossa olevaa älykästä suunnittelua ja sen vähittäistä rappeutumista ei nähdä ennen kuin sen näkeminen sallitaan.

http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/alussa-oli-sana-ja-nyt-perimastamme-loytyi-kielioppi/#.VtR3JssW06Q.facebook
2161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Mistäs ne tuli ja kuka ne koodas?

Äänestä
  • Ei ainakaan varmaan sun telluksen eli maapallon jumalas jota palvot orjallisesti.

    Äänestä

  • Eikös Jeesus ollut Universumin Jumala, ei pelkästään maapallon? Hänhän kuulema loi kaiken. Mutta hienosi on näköjään ihminen koodattu. Lukekaaps tuo linkki vaikuttaa järkevältä ja avaa ymmärryksen, että kaakosesta palikat ei saa tuota aikaan. On ollut pakko olla joku suunnittelija. Oisko se sitten tuo Jeesus, mene ja tiedä?

    Äänestä

  • jeesuskototta kirjoitti:

    Eikös Jeesus ollut Universumin Jumala, ei pelkästään maapallon? Hänhän kuulema loi kaiken. Mutta hienosi on näköjään ihminen koodattu. Lukekaaps tuo linkki vaikuttaa järkevältä ja avaa ymmärryksen, että kaakosesta palikat ei saa tuota aikaan. On ollut pakko olla joku suunnittelija. Oisko se sitten tuo Jeesus, mene ja tiedä?

    Ei se missään universumissa kulkenut ufolla vaan jerusalemissa. Nyt olet kyllä täysin hukassa. Evoluutio on sattuman ja miljoonien vuosien aikavälillä muodostanut kaiken se on ainut mikä on varmaa. Pitäisihän jumalanolennonkin ufo tai henkiolento niin sitten olla alunperin muodostunu jostain tiedottomasta sattuman kautta ja sitten ruvennut luomaan jotain vasta kun on oppinut viisautta.

    Äänestä

Nyt kuule Reijo te uskovaiset luette tieteellisiä julkaisuja kuin "Piru Raamattua". Ja tämä aviisi josta olet tämän tietosi ammentanut ei ole mikään tieteellinen julkaisu vaan uskonnollinen julkaisu eli eräänlainen MV ( Mitä Vittua-lehti) tasoinen julkaisu jossa ajetaan julkaisijan asiaa faktoista välittämättä.
Lue oikeita tieteellisiä julkaisuja jos haluat oikeaa tietoa voi tietenkin olla että asenteesi ja ymmärryksesi vaikeuttaa oikean tiedon sisäistämistä kohdallasi.

Äänestä
  • Ottamatta sen enempää kantaa tuohon, niin kyllä tuo Reijon linkki aina tuon ufo-hörhlilyn voittaa. Se vasta uskontoa on :) Sori!

    Äänestä

  • ufojako kirjoitti:

    Ottamatta sen enempää kantaa tuohon, niin kyllä tuo Reijon linkki aina tuon ufo-hörhlilyn voittaa. Se vasta uskontoa on :) Sori!

    Ufo teoriat perustuvat tieteen kehitykseen tulevaisuudessa joten se ei ole hölynpölyä sillä ihmiskunnan tieteen taso lähiplaneetoista ja avaruusmatkailusta on vielä hyvin kehittymätöntä.

    Sitä paitsi on tieteellisestimahdollista että ennen ihmistä olisi kehittynyt älyllistä elämää maapallolla joka on sitten tuhoutunut jossain katastrofissa ja humanoidien olisi pitänyt rakentaa siirtokuntia esim. marssiin tai jupiterin/saturnuksen kuihin joissa kahdessa olisi elämälle otolliset tilat esim. jonkin biodomen sisällä maanalaisessa tukikohdassa.

    Esimerkiksi tiedemiehet ovat esittäneet tv-dokumentissa että veloci raptorista olisi voinut kehittyä evoluution mukaan ihmisen kaltainen olento miljoonissa vuosissa jos laji ei olisi kuollut sukupuuttoon kuten on oletettu.

    Äänestä

  • ufojako kirjoitti:

    Ottamatta sen enempää kantaa tuohon, niin kyllä tuo Reijon linkki aina tuon ufo-hörhlilyn voittaa. Se vasta uskontoa on :) Sori!

    Tuo laji olisi itse asiassa ihmistä kehittyneempi siinä tapaksessa sillä alkuapina josta ihmiset ovat haarautuneet on kehittynyt maapallon historian myöhäisemmässä vaiheessa mitä dinosaurukset.

    Äänestä

  • Tehän vasta satusetiä olette. :) Huippua!

    Äänestä

  • UPDATE_11432374 kirjoitti:

    Tehän vasta satusetiä olette. :) Huippua!

    Jeesukses on satua koska sitä ei voi tieteellisesti selittää toisin kuin tieteelliseen kehityneisyyteen liittyvät ufo teoriat.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Muinaiset_astronautit

    Äänestä

  • UPDATE_11432374 kirjoitti:

    Tehän vasta satusetiä olette. :) Huippua!

    "Elämän tai ihmisen kehittyminen maapallolla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
    Jotkut väittävät myös muinaisastronauttien synnyttäneen elämän maapallolla tai että Nazcan linjat ovat merkkejä taivaasta tuleville humanoideille.

    Näitä todisteita on pyrkinyt hyödyntämään myös vähemmälle huomiolle jäänyt toinen muinaisastronauttiteorian piiriin luettava näkökanta, jonka mukaan ihmiskunta itse, tai jokin muu aiemmin maapallolla elänyt rotu, olisi ennen nykyistä sivilisaatiota kyennyt avaruusmatkailuun ja muihin hämmästyttäviin teknisiin keksintöihin. Joskus tähän viitataan käsitteellä nollasivilisaatio. Suomessa julkaistuista kirjoista tätä näkemystä on edustanut erityisesti vuonna 1973 julkaistu Andrew Tomasin Emme ole ensimmäiset."

    Äänestä

  • Ei tieteellä voikaan Jumalaa todistaa. Älä ole höpsö :)

    Äänestä

  • Muinaisetastronautit kirjoitti:

    "Elämän tai ihmisen kehittyminen maapallolla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
    Jotkut väittävät myös muinaisastronauttien synnyttäneen elämän maapallolla tai että Nazcan linjat ovat merkkejä taivaasta tuleville humanoideille.

    Näitä todisteita on pyrkinyt hyödyntämään myös vähemmälle huomiolle jäänyt toinen muinaisastronauttiteorian piiriin luettava näkökanta, jonka mukaan ihmiskunta itse, tai jokin muu aiemmin maapallolla elänyt rotu, olisi ennen nykyistä sivilisaatiota kyennyt avaruusmatkailuun ja muihin hämmästyttäviin teknisiin keksintöihin. Joskus tähän viitataan käsitteellä nollasivilisaatio. Suomessa julkaistuista kirjoista tätä näkemystä on edustanut erityisesti vuonna 1973 julkaistu Andrew Tomasin Emme ole ensimmäiset."

    Kaikkea sitä. :)

    Äänestä

  • UPDATE_11432374 kirjoitti:

    Ei tieteellä voikaan Jumalaa todistaa. Älä ole höpsö :)

    Jumalaa ei ole olemassakaan ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä.

    Äänestä

  • UPDATE_11432374 kirjoitti:

    Kaikkea sitä. :)

    Todennäköisämmältä tuo muinaiset astronautit teoria vaikuttaa kuin vahvaan uskomiseen liittyvä satusi henkiolento jumalasta. Ufot ei ainakaan olisi henkiolentoja jos niitä olisi olemassa.

    Äänestä

Astronautti vajakinkin teorialla on enemmän pohjaa kuin sinun Jumalhöpinöillä. Te uskovaiset luette ja tulkitsette tiedettä "kuin piru Raamattua" poimitte sieltä itsellenne mieluisat kohdat ja otatte ne pois asiayhteydestä. Ja jos faktat eivät ole teille mieleisiä kuten Evoluutio ohitatte ne joustavasti vetoamalla Jumalan kaikkivoipaisuuteen. Faktat tieto ja totuus ei merkitse teille mitään jos se ei käy yksiin ikivanhan kultti romaanin kanssa.

Äänestä
  • Evoluutio on perskeleestä.

    Äänestä

  • Huomautukseksi vain sinulle että nuot muinaiset astronautit teoriat ei ole kenenkään palstalaisen keksimiä eikä varsinkaan minun vaikka otin ne esiin eikä kyseisten teorian kehittäjiä pidetä mainitseminasi vajakkeina.

    Äänestä

  • perskels kirjoitti:

    Evoluutio on perskeleestä.

    Evoluutio on ainut järkipohjainen teoria teidän satunne perustuu vahvaan uskomiseen ei mihinkään tieteeseen, ei edes näennäistieteeseen tai teorioihin.

    Äänestä

*facepalm*

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ReijoR kirjoitti:

Perimästä löydetty mutaatioiden korjausjärjestelmä, josta annettiin Nobel lokakuussa 2015, marraskuussa 2015 löydetty perimän kielioppi ja joulukuussa 2015 dinosauruksen luista eristetyt taipuisat verisuonet ovat kolminkertainen täystyrmäys uusdarvinismille. Nykynuorten sukupolvi, joka osaa kirjoittaa tietokoneohjelmia, tuskin uskoo enää kovin kauan, että Richard Dawkinsin markkinoima Sokea kelloseppä olisi tehnyt luonnon bio-ohjelmat.

Tiede etenee ”hautajaisista hautajaisiin”

Läpimurron tehneet tutkimukset hyväksytään usein vasta vuosikymmenien kuluttua, kun tutkimuslaitoksiaan ja -tuloksiaan varjelevat jarrumiehet ovat ensin siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Mitään ei tapahdu, vaikka tieteellinen tutkimus on lyönyt evoluution ”ottamaan lukua”. Luonnossa olevaa älykästä suunnittelua ja sen vähittäistä rappeutumista ei nähdä ennen kuin sen näkeminen sallitaan.

http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/alussa-oli-sana-ja-nyt-perimastamme-loytyi-kielioppi/#.VtR3JssW06Q.facebook

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu