Talvivaara/Terrafamekin - yliarvostettu Pyhä Lehmä

http://www.finnwatch.org/fi/uutiset/366-kaivosyhtioeiden-verosuunnittelu-aiheutti-suomelle-49-miljoonan-euron-veromenetykset

...Finnwatchin raportti avaa tarkemmin kanadalaisten Agnico Eagle Minesin ja First Quantum Mineralsin veronmaksua Suomessa. First Quantum Minerals toimii Kevitsan ja Pyhäsalmen kaivoksilla. Agnico Eagle Mines louhii kultaa Kittilän Suurikuusikosta. Ne kuuluvat Suomen kannattavimpiin kaivoksiin. Suomen verolainsäädännön puutteet antavat ulkomaisille kaivosyhtiöille kuitenkin mahdollisuuden louhia malmeja ilman, että Suomeen jää kunnollista korvausta.

– Ongelmaan tulee puuttua, sillä malmit ovat Suomen kansallisvarallisuutta. Kaivostoiminta aiheuttaa myös riskejä, joista vastaa viime kädessä valtio. Talvivaaran esimerkki osoittaa, että riskien toteutuminen voi maksaa yhteiskunnalle satoja miljoonia.

Finnwatchin raportti osoittaa, että Suomen kansainvälisesti verraten yritysmyönteisellä kaivosveropolitiikalla ei ole onnistuttu saavuttamaan tavoiteltuja taloudellisia hyötyjä yhteiskunnalle. Metallikaivosten osuus Suomen bruttokansantuotteesta sekä maksetuista palkoista on vain noin 0,1 prosenttia.

– Näyttää siltä, että Suomi luovuttaa malmit halvalla. Suomea voi tässä mielessä verrata kehitysmaihin, joiden luonnonvaroja kaivosyhtiöt voivat hyödyntää ilman, että paikallistasolle jää kunnollista korvausta. Esimerkiksi kehittyneenä kaivosmaana tunnetussa Australiassa kaivosverot ovat huomattavasti Suomea korkeammat, Finér vertaa.

zzzzzzzzzzzzz
http://finnwatch.org/images/kaivosverotuksen_kehitysmaa.pdf

...Metallikaivosyhtiöiden osuus koko yhteisöveropotista oli vuosina 2011–2014
puoli prosenttia. Samaan aikaan malmeja on louhittu Suomessa liki neljän miljardin arvosta.
...Metallien louhinnan osuus bruttokansantuotteesta oli 0,1 prosenttia vuonna 2014 ja kaivosyhtiöt maksoivat kaikista palkoista vain 0,1 prosenttia.
On ilmeistä, että Suomi luovuttaa malmit halvalla.
Esimerkiksi kaivosmaana tunnetussa Australiassa jo ennestään korkeita aivosveroja korotettiin vuonna 2012. Siitä huolimatta kaivostoiminnan tuottama arvonlisä on kasvanut sittemmin yli 30 prosenttia, ja se on moninkymmenkertainen Suomeen verrattuna.
Suomea voi tässä mielessä verrata kehitysmaihin, joissa kaivosyhtiöitä on arvosteltu niiden luonnonvarojen hyödyntämisestä ilman, että paikallistasolle on jäänyt riittävää korvausta.

...Kaivostoiminnasta aiheutuvien riskien arvottaminen on hankalaa. Talvivaarasta on aiheutunut jo nyt jopa satojen miljoonien kustannukset valtiolle, vaikka lopullinen lasku ei ole tiedossa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Loppuhäämöttää kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu