Jo 58000 vastustaa Metsähallituksen yhtiöittämistä

StopMetsäCARUNALLE

Hei!

Yli 58 000 suomalaista on allekirjoittanut adressin Suomen
luonnon yhtiöittämistä vastaan. Kiitos, että olet yksi heistä!

Allekirjoittaneiden määrä on mahtava – mutta lisää tarvitaan.
Mitä enemmän nimiä, sitä enemmän painoarvoa, ja nyt meillä on
todellinen tilaisuus saada lakihanke pysäytettyä.

Jos mahdollista, levittäkää vielä sanaa. Meillä on korkeintaan
viikko aikaa kerätä nimiä – torstaina selvinnee, minä päivänä on
eduskunnan ratkaiseva äänestys. Jokainen allekirjoitus
merkitsee.

Ystäville, sukulaisille ja tuttaville juttelun lisäksi tietoa
voi levittää jakamalla kampanjasivua:
http://pysaytetaanmetsahallituslaki.fi/

Samalla sivulle vie nyt myös lyhyempi, ehkä helpommin jaettava
linkki: http://bit.do/mhl

Lisäksi kampanjasivun QR-koodi on ladattavissa täältä:
http://goo.gl/utkjj6
Saana Katila Toiminut hienosti ja tehokkaasti tärkeässä asiassa.

Adressin alkutaipaleen suosio on tuonut tärkeää medianäkyvyyttä
yhtiöittämisen vaaroille. Esimerkiksi Suomen
luonnonsuojeluliiton Risto Sulkava tarjosi hienon tietopaketin
aiheesta Ylen Aamu-tv:ssä maanantaina. Sulkavakin totesi, että
ellei lakiin tule merkittäviä muutoksia, se pitää hylätä.
Keskustelu on katsottavissa: http://goo.gl/suHxzN

Kerron vielä hieman adressin taustoista vastatakseni kyselyihin.
Olen ammatiltani toimittaja, ja Minimahti on oma
yhteiskunnallinen projektini, joka keskittyy syventävään
journalismiin ja avoimen demokratian hankkeisiin.

Perustin adressin, koska minusta suomalaisten oli saatava kertoa
päättäjille mielipiteensä Metsähallituksen yhtiöittämisestä. Jos
haluat seurata Minimahtia, sivu artikkelilinkkeineen löytyy
Facebookista: https://goo.gl/fWLpQP

Kiitos, että olet mukana Pysäytetään metsähallituslaki -kampanjassa!

Valoisaa viikkoa,
toivoo Saana

--
Saana Katila Minimahti - minimahti.net
Syventävää journalismia & avoimen demokratian hankkeita
Uudet sivut tulossa osoitteeseen minimahti.fi

11

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sattavaaralainen

      Jo 65 tuhatta allekirjoittajaa adressissa ja vain vajaat 5 päivää

    • Sir-Papu

      Upeaa!

    • LisääAllekirjoituksia

      Ja nyt 68 000 allekirjoitusta vain 5 päivässä

    • hienoa

      Nyt jo 78300 kannattajaa adressissa

    • Loistavatulevaisuuskin

      Metsähallitus pitää yhtiöittää ja sitten myydä Kiinalaisille . Näin saadaan puukauppa & matkailu Lapin erämaihin käyntiin . Ja nämä jotka sanovat omistavansa villieläimet eli porot voivat laiduntaa ne omilla tonteillaan ei yksityismailla . Saamelaiset keräävät iglunsa ja menevät tundralle opettelemaan alkuperäkansan elämää . Jää sekin ruinaajaporukka pois .

    • 101000

      Nyt jo yli 101 000 allekirjoittajaa ja lisääntyy nopeasti

    • Tolkku

      Nimi alle sen enempiä lukemisia. Itsestään selvä asia.

    • Luontoäijä

      Pitihän se allekirjoittaa.

    • 119998

      Hyvä kannatus adressilla 119998

    • johret

      Hyvää on Suomen kansan vastus tässä asiassa herrojen ahneutta vastaan. Nyt kannattaa toimia.

    • Kansa

      Nimien kerääminen kansalaisaloitteeseen kansanäänestyksen järjestämiseksi metsähallituslain kumoamisesta on alkanut.

      Käykää allekirjoittamassa!

      Aloitteen voi allekirjoittaa oikeusministeriön ylläpitämässä palvelussa: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986

      Uusi metsähallituslaki yhtiöittämisineen ja kolmansine taseineen on ilmeinen uhka Suomen luonnolle. Perustuslain 20 §:n mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kuuluu kaikille.

      Suomen kansalaisina tunnustamme tämän vastuun ja vaadimme, että meitä kuullaan yhteistä ympäristöämme koskevassa päätöksenteossa.

      Kansalaisaloite on lakiehdotus kansanäänestyksen järjestämiseksi uudesta metsähallituslaista. Äänestyksessä esitettäisiin seuraava kysymys: ”Kannatatko uuden metsähallituslain kumoamista?” Äänestäjän tulisi vastata kysymykseen joko "KYLLÄ" tai "EI".

      Kansalaisaloite koskee nimenomaan kansanäänestyksen järjestämistä, koska ei ole mitään syytä uskoa, että nykyeduskunta kumoaisi uuden metsähallituslain uudessa käsittelyssä. Perusteluthan kaikuivat nytkin kuuroille korville.

      Sen sijaan poliittisten päättäjien olisi lähes mahdoton olla kunnioittamatta kansanäänestyksen tulosta. Äänestys kertoisi yksiselitteisesti, hyväksyvätkö suomalaiset uuden metsähallituslain.

      Lisäksi kansanäänestys on ainoa tapa punnita lain legitimiteetti tilanteessa, jossa lainsäädäntöprosessi ei vastannut avoimen demokratian vaatimuksia. Esimerkiksi yhtiöittämisen välttämättömyyttä korostavat perustelut eivät pitäneet paikkaansa.

      Edustuksellinen demokratia ei tarkoita sitä, että vaalien jälkeen valtapuolueilla olisi neljä vuotta aikaa toteuttaa visioitaan muusta yhteiskunnasta piittaamatta. On äärimmäisen vaarallista, jos lainsäätäjät eivät välitä tosiasioista eivätkä kansalaisten, alueiden, asiantuntijoiden, järjestöjen ja asiantuntijaorganisaatioiden vastalauseista.

      Jos me hyväksymme tämän nyt, kun vaakakupissa on kolmannes Suomen pinta-alasta, yhteinen kansallisaarteemme, mitä voimme odottaa tulevaisuudessa tapahtuvan?

      Kansalaisaloitteen yksityiskohtaiset perustelut löytyvät allekirjoituspalvelusta sekä Minimahdin artikkelista. Levitä alussa olevaa allekirjoitus-linkkiä tai artikkelia nimikeräyksen alkamisesta: https://goo.gl/0IQuM0

      Käydään siis töihin: allekirjoittakaa & jakakaa tietoa. Annetaan aloitteelle lentävä lähtö!

      Kiitos kaikille & keväisiä päiviä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3343
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1843
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      28
      1517
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      82
      1369
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1004
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      64
      839
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      766
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      697
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      676
    Aihe