Kukaan ei voi pelkästään lomailla sillä yleensä pitää tienata rahaa, jotta saa pakolliset menot ja maksut hoidettua, paitsi jos lomailee poikaystävän rahoilla.
Kysymys kuuluukin, että milloin Jasmin palaa takaisin arkeen ja vinttikomeroon?
Vinks, vinks. Nuoren naisen kannattaisi hankkia oma asunto ja säännöllinen työ, sillä äidin luona asuminen ja iäkkään ihmisen rahoilla eläminen on aika noloa ns. työikäiselle ja aikuiselle naiselle. Myöskään poikaystävän rahoilla eläminen ei ole kovinkaan fiksua, mutta se siitä..
Milloin Jasmin palaa vinttikomeroon ja arkeen ?
177
2286
Vastaukset
- HuvittavaSuhde
Riku ei oo oikein tainnut tajuta et Jassun päämäärä on pesiytyä siihen bungalowiin ja jäädä Rikun elätettäväksi pidemmäksi ajaksi, ainakin siihen asti et löytää taas kerran elämänsä miehen kun olemisesta Rikun kanssa tulee pelkkää paskaa. Luulen kyllä et viisumin umpeutumisen aikoihin Riku on jo kurkkuaan myöten täynnä Jassua eikä uudista enää vierailukutsua. Pääsee kätevästi lokista eroon.
- Äijänköriläs
Kuule. Rikulla ei pikkurahan puutetta eikä hän ole niin köyhä ja pihi kuin suomalaiset miehet. Eikä dennisikään raha-asioissa mikään ihmemies ollut. Siksi voi aussiriku tuntua hyvältä kaikkien persaukiskatajistojen jälkeen. Riku on mies.
- JassunDissaajatOnHölmöjä
Jassu on menestyvä liikenainen, malli ja blogaaja. Lisäksi hän asuu Australiassa ja Suomessa. Hän on myös ammattimainen selfien ottaja. Kirjailija-aineista.
- hähähä77
Lisäksi suosittu iskelmälaulaja joka on naimisissa Englannissa sikäläisen eläkeläisen kanssa.
- strepto.KOKKI
hähähä77 kirjoitti:
Lisäksi suosittu iskelmälaulaja joka on naimisissa Englannissa sikäläisen eläkeläisen kanssa.
Hän on myös foodie, omien sanojensa mukaan "real foodie"..#jassu#style#
Joku muu englanninkielentaitoinen voisi tietysti ilmaista asian "true foodie", ettei tulisi väärää mielleyhtymää.
Kyllä ihan varmasti olisi ainesta vaikkapa Australian MasterChefiin, niin mahtava kokki on tämä Oulun jyväleipä-foodie, että kaikki muut kalpenee kun punasipulipitsa pamahtaa tarjolle. - kkaskak
strepto.KOKKI kirjoitti:
Hän on myös foodie, omien sanojensa mukaan "real foodie"..#jassu#style#
Joku muu englanninkielentaitoinen voisi tietysti ilmaista asian "true foodie", ettei tulisi väärää mielleyhtymää.
Kyllä ihan varmasti olisi ainesta vaikkapa Australian MasterChefiin, niin mahtava kokki on tämä Oulun jyväleipä-foodie, että kaikki muut kalpenee kun punasipulipitsa pamahtaa tarjolle.Ei Jasmin enää mainosta olevansa real foodie, nykyään pelkästään loving cooking. mutta miten sen rakkaan tukeminen onnistuu, kun hänhän lähti nimenomaan tukemaan rakastaan , tyyliin etkö itse olisi miesystäväsi tukena?
- 1231231
kkaskak kirjoitti:
Ei Jasmin enää mainosta olevansa real foodie, nykyään pelkästään loving cooking. mutta miten sen rakkaan tukeminen onnistuu, kun hänhän lähti nimenomaan tukemaan rakastaan , tyyliin etkö itse olisi miesystäväsi tukena?
Jassu kuuntelee sujuvasti ja silmät loistaen kuinka Riku maalailee loistavaa tulevaisuutta ja luksuselämää jossain uudessa paikassa. Rikultahan onnistuu kaikki eikä Jassua pelota yhtään. Rikun ex-vaimo taisi vaan saada tarpeekseen ukon katteettomista woohotuksista. Vaan nythän onkin kaksi woohottajaa yhdessä, munelämää muntyyliin enkä voisi olla onnellisempi.
- fsdsdf34ewdfv
1231231 kirjoitti:
Jassu kuuntelee sujuvasti ja silmät loistaen kuinka Riku maalailee loistavaa tulevaisuutta ja luksuselämää jossain uudessa paikassa. Rikultahan onnistuu kaikki eikä Jassua pelota yhtään. Rikun ex-vaimo taisi vaan saada tarpeekseen ukon katteettomista woohotuksista. Vaan nythän onkin kaksi woohottajaa yhdessä, munelämää muntyyliin enkä voisi olla onnellisempi.
Kuinkahan nopeasti tässäkin suhteessa kyllästytään "odottamaan asioita jotka ei koskaan tapahdu!"?
- oletkorikunentinen
1231231 kirjoitti:
Jassu kuuntelee sujuvasti ja silmät loistaen kuinka Riku maalailee loistavaa tulevaisuutta ja luksuselämää jossain uudessa paikassa. Rikultahan onnistuu kaikki eikä Jassua pelota yhtään. Rikun ex-vaimo taisi vaan saada tarpeekseen ukon katteettomista woohotuksista. Vaan nythän onkin kaksi woohottajaa yhdessä, munelämää muntyyliin enkä voisi olla onnellisempi.
Tunnetko Rikun läheisestikin, kun tiedät kertoa mitä hän satuilee tulevaisuudesta Jassulle?
- vox.populi
oletkorikunentinen kirjoitti:
Tunnetko Rikun läheisestikin, kun tiedät kertoa mitä hän satuilee tulevaisuudesta Jassulle?
Kyllä ihan monipuolisella elämänkokemuksella pystyy melko tarkkaan kertomaan:
-mikä Riku on miehiään ja mitä Riku osaa
-mitä Jassu ja Riku keskustelevat keskenään
Noin niinkuin suurinpiirtein.
Vox populi oli oikeassa aikoinaan myös Papsun suhteen. - pimpelipomm
vox.populi kirjoitti:
Kyllä ihan monipuolisella elämänkokemuksella pystyy melko tarkkaan kertomaan:
-mikä Riku on miehiään ja mitä Riku osaa
-mitä Jassu ja Riku keskustelevat keskenään
Noin niinkuin suurinpiirtein.
Vox populi oli oikeassa aikoinaan myös Papsun suhteen.Näin on. Ja Jassu paljastaa asian itse kun Riku on muuttunut paskaksi eksäksi. Mut voi mennä vielä jonkin aikaa ennen kuin se tajuaa missä mennään.
- mitennäinkävi
Parin kuukauden parisuhde, jossa on nähty vasta muutaman kerran ei ole vielä mikään avoliitto tai kirkossa kuulutettu ikuinen rakkaus. Sitä paitsi rouva on edelleen virallisesti naimisissa toisaalla.
- palstanhehkutusta
Kyllä he tietävät sen kumpikin.
- ööööökköö
palstanhehkutusta kirjoitti:
Kyllä he tietävät sen kumpikin.
mistäs tiiät? vai oletko itse woohoo tai moppihekla....yäk.
- öläkölkk
palstanhehkutusta kirjoitti:
Kyllä he tietävät sen kumpikin.
He ovat kumpikin tainneet unohtaa ettei kummankaa ero ole lähimainkaan selvä ja kunhan rikulle selviää että Jassu aikoo oikeesti pesiytyä bungalowiin ja odottaa Rikun kustantavan kaiken, äijä tajuu vihdoin ja viimein vetää kätensä paskasta irti.
- voisentään
palstanhehkutusta kirjoitti:
Kyllä he tietävät sen kumpikin.
Kalliiksi tulee tuolle äijälle tuo loiseläjä.
- kutiavatoosa
Juu onhan hän varsinainen liikenainen kun pitää rahapulassaan myydä jopa äitinsä pil... eiku seksilelut koko kansan tietoon. Lokkeilee ausseissa ja Suomessa. Lapsellinen, romuluinen vanha akan lämpyrä. Ilotytön ainesta.
- saatanansaatana
Kusista paskaa saatana!
Terv.
Hekla- jasmin_on_torvelo
Asiaa ei voisi paremmin ilmaista.
- givemesome
Mitä sillä on väliä, missä Jaska on, joku sen on elätettävä. Niin kauan kuin se on joku muu kuin suomalaiset veronmaksajat, hieno homma.
Toivottavasti Riku Rich työllistyy nopsaan tai sillä on jotain sukanvarressa, muuten saattaa Mäntylän mielenkiinto hiipua.- etteivaansossu
Kukahan sinut mahtaa elättää?
- Titityyttyyt
etteivaansossu kirjoitti:
Kukahan sinut mahtaa elättää?
Kolmekymppiset terveet ja työkykyiset elättää itse itsensä, tietenkin. Tästä taas voi vetää sen johtopäätöksen että jassu ei oo terve eikä työkykyinen. Rikun lailla se ei pysty pitkäaikaisiin ja vakituisiin työsuhteisiin. Rikulla taitaa olla hankalat paikat, töitä ei saa enää toisen palveluksessa, joten ainoo rako työllistyä oli oma pisnes joka ei sekään suju. Siinä kaks varsinaista luuseria, kyllä seura aina kaltaistaan hakee, hahah! Luulen kans että Debbie on joutunut elättään perheen kun on tollanen tuuliviiri miehenä. No, Jassusta ei siihen ole.
- kutensinäkin
Titityyttyyt kirjoitti:
Kolmekymppiset terveet ja työkykyiset elättää itse itsensä, tietenkin. Tästä taas voi vetää sen johtopäätöksen että jassu ei oo terve eikä työkykyinen. Rikun lailla se ei pysty pitkäaikaisiin ja vakituisiin työsuhteisiin. Rikulla taitaa olla hankalat paikat, töitä ei saa enää toisen palveluksessa, joten ainoo rako työllistyä oli oma pisnes joka ei sekään suju. Siinä kaks varsinaista luuseria, kyllä seura aina kaltaistaan hakee, hahah! Luulen kans että Debbie on joutunut elättään perheen kun on tollanen tuuliviiri miehenä. No, Jassusta ei siihen ole.
Kuinka ihmeessä nämä terveet ja työkykyiset istuu koneella kaiket päivät, jos käyvät työssä?
- Daaah
Ihan samalla tavalla kuin itsekin.
- HäkääWigwamis
Kas kummaa kun viisastelija lopetti. On itse täällä kaiket päivät, ja ihmettelee kun muutkin käyvät. Todellinen luuseri.
- kukkahiuksissa
Älä yllytä trölliä.
Jotenkin heikkolahjaisen ja syrjäytyneen oloinen, niinkuin Zääz-fanit poikkeuksetta näkyvät olevan. - paras.kelpaa.vain
kukkahiuksissa kirjoitti:
Älä yllytä trölliä.
Jotenkin heikkolahjaisen ja syrjäytyneen oloinen, niinkuin Zääz-fanit poikkeuksetta näkyvät olevan.Kyllähän se kuluttaa rahaa kovasti pitäisi olla miljonääri hänelle
- PiipaaPiipaaPiipaa
kutensinäkin kirjoitti:
Kuinka ihmeessä nämä terveet ja työkykyiset istuu koneella kaiket päivät, jos käyvät työssä?
Tätä muutkin ihmettelevät. Nimimerkkiensä täytyy olla psyykkisten oireidensa vuoksi sairaseläkkeellä, ei tuollaista pakkomiellettä seiskajulkuun muuten ymmärrä.
- TurvaTerveisin
PiipaaPiipaaPiipaa kirjoitti:
Tätä muutkin ihmettelevät. Nimimerkkiensä täytyy olla psyykkisten oireidensa vuoksi sairaseläkkeellä, ei tuollaista pakkomiellettä seiskajulkuun muuten ymmärrä.
Toivotaan, että ovat vaaraksi vain itselleen ja jättävät lähimpänsä ja nämä seiskajulkut fyysisesti rauhaan.
- HäkääSilOn
kukkahiuksissa kirjoitti:
Älä yllytä trölliä.
Jotenkin heikkolahjaisen ja syrjäytyneen oloinen, niinkuin Zääz-fanit poikkeuksetta näkyvät olevan.Kuinka oikeassa olitkaan :)))
Kirjoittajille tarjotaan taas "psyykkisiä oireita" vaikka tämä luuseri itse asuu palstalla eikä voi elää ilman näitä kirjoituksia. Ja nyt hurskastelee vieläpä "fyysistä rauhaa" Australiassa loisivalle riippurinnalle... - elämäntapatyöttömyys
Titityyttyyt kirjoitti:
Kolmekymppiset terveet ja työkykyiset elättää itse itsensä, tietenkin. Tästä taas voi vetää sen johtopäätöksen että jassu ei oo terve eikä työkykyinen. Rikun lailla se ei pysty pitkäaikaisiin ja vakituisiin työsuhteisiin. Rikulla taitaa olla hankalat paikat, töitä ei saa enää toisen palveluksessa, joten ainoo rako työllistyä oli oma pisnes joka ei sekään suju. Siinä kaks varsinaista luuseria, kyllä seura aina kaltaistaan hakee, hahah! Luulen kans että Debbie on joutunut elättään perheen kun on tollanen tuuliviiri miehenä. No, Jassusta ei siihen ole.
Onko Jasminilla muuten mitään koulutusta? Nykyään ei ammattitaidoton oikein työllisty. Eipä sillä, ei taida Jasminilla olla suurta haluakaan työllistyä. Ehkä hän on tyytyväinen oleiluelämäänsä.
- JuostenKustu
elämäntapatyöttömyys kirjoitti:
Onko Jasminilla muuten mitään koulutusta? Nykyään ei ammattitaidoton oikein työllisty. Eipä sillä, ei taida Jasminilla olla suurta haluakaan työllistyä. Ehkä hän on tyytyväinen oleiluelämäänsä.
Vuoden työllisyyskoulutuskurssi "matkailupalvelut". Ja peruskoulu ;-D
- Valitut_pilat
Ensi kuun alussa on palattava vinttikomeroon ja mummoa hoitaan enkä voisi olla vahingoniloisempi! Suomesta ei miestä löydy eikä rahaa oo lennellä pokaamassa uutta miestä ja esittämässä lentopelkoista. Ihan paskaa kohta Jassun elämä.
- eoixl
Taitaa jäädä ulkomaille, jos saa miehestä elättäjän?
- LokkiLomatAy
Hupaisaa seurata, kauanko riku näkee escorttauksen eestaas-lippujen väärttiksi? Ei tuon ikäinen jaksa sängyssä kauan saati kaitsea aikuista joutilasta ja vielä elättää kaiken kukkuraksi. Kielimuuri voi sumentaa todellisuuden alkutoviksi. Voisi kannattaa lyödä vetoa koska bänksit.
- More.than.bitch
Jasmin on päivittänyt Wikipediaansa: "Mäntylä asuu myös nyt Australiassa."
Tietääköhän Riku että elätti on asian näin päättänyt ja muuttokuorma tulossa - vastaanottaja maksaa.- hilpeähköä
Jep. Pari pahvilaatikollista vaatteita, viheriä salaattikulho, pahvi-Sale, ja sisustustarroja
- hulvattomaksi
Ja Heklan kuuluisa dildo, ennakkoperintönä. Varmuuden vuoksi.
- JassunSadutJaTarinat
Peruskoulupohjalta ponnistava rakkauden kosmopoliitti ei ilmeisesti tiedä mikä ero on asumisella ja turistiviisumilla lokkeilulomailulla ;-D Sama syykö kun liittää mieluusti toisten omaisuuteen omistusliitteen? Lapsellista kehumista ja liioittelua kaikella mitä ei ole, saati ei omista.
- mnvcbcccc
Tavarathan on jo valmiina pahvilaatikoissa, tuskin laiska Jassu on niitä purkanut, Helka voi kuljettaa ne sellaisenaan postiin. Tähän asti jASSU on toitottanut kuinka oikea koti on Oulussa ja Suomessa asutaan puolet vuodesta, luuleeko se et riku suostuu asuun 6kk putkeen Jassun vinttikomerossa?
- aussiehäät
Jazzu ehkä käy Suomessa hakemassa loput tavarat, mutta arvelen että häät ovat kohta tiedossa ja ne pidetään näyttävästi joko Perthissä tai Sydneyn Oopperatalolla tai siellä kuuluisalla Bondi-Beach rannalla, jotta sadattuhannet fanit pääsevät kuvaamaan ja kannustamaan tätä kansainvälistä tähteä kohti avioliiton satamaa.
- Kiäkiäkiäh
Toiset häät toki tietenkin kaikille Suomen sukulaisille, ystäville ja faneille. Tällä kertaa pitokaupunkina voisi olla vaikka Tampere ja sen kaunis, mutta tunnelmallinen tuomiokirkko.
Kirkkovihkiminen tietenkin, koska se jos mikä takaa avio-onnen, pyhä toimitus, valat ja silleen. - KeeppiEsiinKomerosta
Ja paperilautaset kera sulhasen räkäklimppien. Namskis, siunausta :-D
- timantitonikuisia
Mieluummin katolilaisin menoin, niin ei pääse Riku Jassusta eroon kulumallakaan.
Vuosisadan rakkaustarina, joka kestää, ja kestää...aikansa.- againstheodds
Great minds think alike.
Katoliset häät on pienempi vaiva kuin lapsella itseensä jämäkästi sitominen.
Toisaalta se torppaisi mahdolliset uudet vainkerranelämässä-rakkaushäät. Riku on jo pari kertaa eronnut, joten todennäköisyys yhdessä vanhenemiselle on pieni. - kjkjhlkjh
againstheodds kirjoitti:
Great minds think alike.
Katoliset häät on pienempi vaiva kuin lapsella itseensä jämäkästi sitominen.
Toisaalta se torppaisi mahdolliset uudet vainkerranelämässä-rakkaushäät. Riku on jo pari kertaa eronnut, joten todennäköisyys yhdessä vanhenemiselle on pieni.Kukaan katolinen pappi ei suostu vihkimään kaksi kertaa eronnutta.
Hyvin harva suostuu vihkimään edes kerran eronneen.
Ja Jassu ei edes ole katolinen.
Että se niistä katolisista häistä.
- TestaajaRiku
No, häitä saadaan odottaa vielä kaksi vuotta ja siihen mennessä on rakas vaihtunut jo moneen kertaan eikä tää aussiriku oo enää kuvioissa ollut aikoihin. Nurkan takana on aina oikeampi ja rakkaampi riku odottelemassa.
- Aussini
Jossun seiskabloki"hullun rakastunut"vaihtuu vielä uulla lisättynä.
- kuukausi.kerrallaan
Hahah! Tätä epäilen myös! Kunhan sille selviää et kyseessä on toinen samanlainen woohottaja jonka jutuista kans "kuullaan myöhemmin lisää" niin eiköhän Jassu taas "väsy odottaan asioita jotka ei koskaan toteudu". Niinpä. Seura hakee kaltaistaan munelämää muntyyliin, indeed.
Mitä enemmän se woohottaa suuresta rakkaudestaan, rakastumisestaan ja kaikesta ihanuudesta, sitä suurempi kupla on puhkeemassa. Oih, tästä tulee hullunhauska kevät! - NauravatNaadat
En malta odottaa Jassun selityksiä miksi Ausseihin ei enää koskaan palata suuren rakkauden ja ainoan oikean miehen luokse!
- ItsekäsLokki
NauravatNaadat kirjoitti:
En malta odottaa Jassun selityksiä miksi Ausseihin ei enää koskaan palata suuren rakkauden ja ainoan oikean miehen luokse!
Sillä on nyt kovat paineet saada uusintakutsua vuokrabungalowiin. Rikulla taitaa olla suuremmat paineet eron ja toimeentulon kanssa.
- Dkdkbd
Miten Jassun käy kun mummo kuolee ja äiti kuolee? Takertuuko lapseksi jäänyt Jasmin äitinsä naapuriin? Tai jos hän löytäisi sen 80 vuotiaan miehen leikkimään päivät hänen aviomiestä ja illalla sitten isää.
- rakkauven_salakieltä
Huonosti käy. Ei oo Jassulla varaa rintamamiestalon ylläpitoon, sähköön, lämmitykseen yms mitä sen pito vaatii. Joten silloin on tyydyttäv olemaan ylläpidettynä seuralaisena kenelle tahansa pappalle kuka vaan sen huolii, istuttava kiltisti kotona ja elettävä muutenki siivosti tiukassa lia´assa.
- whatthefu
Australiaan ei voi jäädä jos siellä ei ole ulkomaalaisella opiskelijalla opiskelupaikkaa tai maahanmuuttoviranomaisten myöntämää työlupaa. Palaaminen kotimaahan on siis 100% varma asia. Toisaalta oleskeluluvan voisi saada sillä, että avioituu Australialaisen kanssa mutta sitä vaihtoehtoa en pidä ajankohtaisena, jos henkilö on edelleenkin naimisissa toisen kanssa ja tämän eroprosessin läpivieminen vie ainakin yhden vuoden ennen kuin henkilö saa jälleen ns. sinkkustatuksen itselleen.
- hei.hulinaa
Britanniassa kestää avioeron saaminen 2 vuotta. Siis kaksi vuotta pitää asustella erilleen, vasta sitten saa lopullisen eron. Siinäkin kestää muutama viikko/kuukausi, että tulee leimat papereihin.
Papsu on ilmeisesti jättänyt yksin avierohakemuksen ensimäisen vaiheen paperit sisään, ja maksanut käsittelyn (400 puntaa, btw). Että vielä pari vuotta kun ootellaan, niin...sillä oletuksella, että papsu pysyy hengissä.
Muussa tapauksessa Mäntylästä tulee leski, hah. Siinäpä sitä olisi kestämistä papsun tyttärillä.
- MuuttunutMieli
Kauanko turistiviisumilla voi hillua Australiassa? Käy välillä kääntymässä muualla ja palaa taas takasin. Outoa että viisumia haettiin alunalakaenkin vain 2 kuukaudeksi vaikka Rikua on tarkoitus rakastaa koko loppuelämä...Eikä kengutatskaakaan uskalla ottaa.
- Gdtujnvv
Ei vaan saatu viisumi oli vuoden pituinen, mutta kerralla saa oleskella maassa oliko se nyt kaksi vai kolme kuukautta. Eli oikein sopiva Mäntylälle, jos vain lentolippuihin löytyy jostain tai joltain rahaa.
- AivotOnPatiolla
Gdtujnvv kirjoitti:
Ei vaan saatu viisumi oli vuoden pituinen, mutta kerralla saa oleskella maassa oliko se nyt kaksi vai kolme kuukautta. Eli oikein sopiva Mäntylälle, jos vain lentolippuihin löytyy jostain tai joltain rahaa.
Nimenomaan: kuka maksaisi lentoliput, vai pitääkö hylätä oulun koti ja käydä kääntymässä lähisaarilla? Riku kaiken kustantaa, jassu rahaton. Jassu maksaa tavallaan - oltava miehelle mieliksi ja pyydettävä rahaa. Uskomatonta kotivaimoilua 2000-luvulla. Jasua ei kiinnosta ponnistelu uran tai koulutuksen suhteen: lepuuttaa hermojaan ja rintojaan pihalla.
- upsupsupsupus
Kohta se arki alkaa ja mistä työtä ja mistä oma asunto?
- VajakkiJassu
Kukaan ei vuokraa Jasmin Mäntylälle asuntoa. Epäsäännölliset minimitulot, eihän se pysty edes vuokraa maksaan. Sinne vaan Heklan luo ihmetteleen pesukoneen käyttämistä, vajakilla kun ei äly riitä edes pyykinpesukoneen käyttämsen äly on niin vajaa ettei ihan oikeesti pesukoneen käyttäminen menee kuin meneekin sen älynlahjojen yli! Ja Hekla vielä naureskelee yksinkertaiselle tyttärelleen eikä näe että käsitykyvyssä on oikeesti paha vika. Tollanen tarttee oikeesti tukiasunnon ja suojatyöpaikan, eihän se pärjää omillaan normaaliyhteiskunnassa ikinä. Helkan pitäis pitää se vinttikopperossa valvonnassa tai hankkii ulkopuolinen valvoja eikä paastää sitä kaikenlaisten miesten hyväksikäytetäväksi! Vastuutonta.
- maitojunalla.palaaja
Rikun firman tilat Perthissä on olleet vuokrattavina helmikuusta lähtien, joten toiminta lienee jo loppunut. Konkurssiselvitys edessä. Jassu haaveilee muutosta Saksaan mut tuskin Riku saa sielläkään hommia toimimaan, kaikkihan siltä on valunut reisille. On aikamoinen "joka paikan höylä", mutta huonossa mielessä tää aussi. Jassu läksi "tukemaan" rakastaan tämän vaikeassa elämäntilanteessa mutta tuskin tiesi että firmakin on menossa alta, ei pelkästään avioliitto ja siksi luulenkin et Jassun tämän kertainen suuri rakkaus loppuu samalla hetkellä kuin oleskelulupa umpeutuu. Pahvisauli, Helka ja mummoo jo oottelevat megakersan paluuta. Ei tullut tästäkään jutusta yhtään mitään, paska vaan jatkaa tuulettimesta Jassun naamalle lentämistä, wooohoo, niinmuah, munelämää, muntyyliin!.
- HaiSieKaale
Jassu elää hetkessä ja lomailee niin kauan kun joku sen sille kustantaa. Sopeutuisi hyvin romanivähemmistöön ajelemaan hevosella kylästä kylään, ja myymään aasian serkkujen orjatyössään tekemiä liinoja... Nyt kun aika on ajanut sen ohi, jassulla uusi versio ko. elämäntyylistä. Myy sujuvasti muuta kuin liinoja, miehet ja paikkakunnat vain vaihtuu.
- pesällä-maksua
Millä rahalla työtön voi oleskella jossain Australiassa kuukausia?
- OdotteluaAurinkotuolissa
Oleskelihan tuo Englannissakin jokseenkin rahattomana muutamia vuosia. Varmaan voi onnistua Ausseissakin. Mut mitäs sitten, kun Riku muutaman vuoden päästä tapaakin vaikkapa lentokoneessa Jassua kauniimman ja nuoremman elämänsä rakkauden, kyllästyttyään Jassun elämäntyyliin.
- BooringLife
...tai Jassu huomaa taas ensihuuman haihduttua, että häh, eihän mulla oo mitään omaa elämää! Tylsin vuosi ikinä! Tylsempäähän tuolla tuntuu olevan kuin ikuisena turistina Brittilässä.
- bäääbäää
Rikulla ei oo aikaa viihdyttää Jassua eikä pestä pyykkejä, kun yrittää selvittää työasioitaan ja firmansa tilaa, hermotkin saattaa olla tosi kireellä, ei oo ollenkaa niinmuah ja munelämään kuuluvaa tollanen mies.
Mut oikeesti mua ihan katketakseen naurattaa toi et kun Perhissä Riku ei pessytkää Jassun pyykkejä, kuten Hekla ja Dennis, niin on ollut opeteltava ihan itse pyykkäämään! Kuinkahan korkeeksi vaatekasa kerkes kasvaa ennen kuin selepriti model tajus ettei ne itsekseen peseydy eikä kukaan niitä tällä kerta pese. Yli kuukauden käytetyt lakanatkin kaikkine innokkaan rakastajan ruumiin eritteineen...YÄK!- OsuvaTatuointiMuijalla
Kenkäjuttu on ihan parhautta! Eukko on liannut jotkut tennarinsa siellä rantapiknikillä ja Riku on sanonut ihan normijuttuna, et laita ne pesukoneeseen. Ja Jassu lykkää ne sit pesukoneeseen. Astianpesukoneeseen. D niinku dorka.
- niinjassua
oiskohan astunut paskaan...
- Missä.Jassu
Blogbookista ei oo käynyt poistamassa viimeisimmän bloginsa kommenttiosion tiukkoja kirjoituksia, joka on aivan poikkeuksellista, minne on kadonnut umpirakastunut Jassu?
- TukevaJassu
Riku varmaan tarvii nyt sitä tukea, kun firman tila on paljastunut kaikessa karmeudessaan. Edes Jassu ei kehtaa nyt keikistellä kameralleen aurinkotuolissa, kun toista niin ahistaa.
- vvdsfsdfasd
TukevaJassu kirjoitti:
Riku varmaan tarvii nyt sitä tukea, kun firman tila on paljastunut kaikessa karmeudessaan. Edes Jassu ei kehtaa nyt keikistellä kameralleen aurinkotuolissa, kun toista niin ahistaa.
Jassu taitaa kirjoitella pakkauslistoja sekä pakata ja purkaa matkalaukkujaan...
- VankinaPerthissä
Huomenna kaikki kommentit on taatusti hävinneet Blogbookin viimeisestä postauksesta. Kunhan se Riku häipyy hetkeksi vahtimasta.
- HuhHuhVaan
Jep oikeessa oltiin taas, blogissa on vain 1 kehuva kommentti, kaikki muut asiallista kritiikkiä sisältäneet kommentit on poistettu. Täytyy todeta että on huono itsetunto, kun ei kritiikkiä kestä lukijoiltaan, eikä suorapuheisuutta sallita kuin itselleen
- AurinkoVankila
Kun näin Jassun kintut Instassa ja hästähin #en voi valittaa, tuli heti mieleeni, että nyt Jassulla on valittamista, suorastaan hätä. Ei olekaan enää toista kuukautta kivaa maata halvaantuneena auringossa rahattomana. Voi-voi, kyllä sä sieltä kotiin pääset, missä se onkaan. Koti.
- JassuOnNiinHukassa
Jassuli tuppaa aina kehuskelemaan sillä mistä on oikeasti puute. Alitajuisesti hälventää aiheellista huolta elämäntilanteestaan. Ei kukaan voi olla huoletta jos on rahaton, työtön, miehen armoilla.
- jlsfjlsjlfjsls
Miehet elättää, kukin vuorollaan.....
- g6gggg
Ja miesten välillä Helka. Nyt on paha paikka kun ei pääse naimisiin vielä kahteen vuoteen, Riku kerkee karata ennen sitä. On vähän niinku työttömyyttä edessä.
- Kyrpäjoosua
Pääseeköhän Yazzo kotiin kesken loman, jos alkaa arki ahdistamaan? Kauheeta, jos Riku alkaakin käyttämään rähinäviinaa ja lätkii Jatsia naamaan! Kotiin lähtö ei taida olla ihan niin helppoa...
- tporipewoirwr
Jasso on kova tyttöpettämään eikä flirttailustakaan aio luopua ikinä, se kun on Jasson elämän suola, joten pataan on voinut tulla. Jotenkin outoo muutenkin toi sen yksinäinen ja toimeton "lomailu" ja yhteiskuvissa tää pariskunta on todellakin sen näköisenä et hajurakoo tarttis olla enemmän. Eivät mitenkään näytä eivätkä vaikuta umpirakastuneilta. Mikähän juttu tää nyt oikein on?
- autskusattuu
Kyllä, molemmat näyttää kuvissa kuin olisi jääpuikko perseessä.
Onhan se woohoolle iso kontrasti joutua aussin jälkeen Oulun vinttikopperoon höperöjen akkojen tönöön. - woohaawoo
Miten joku voi olla ylpeä ulosottoveloista?
Siis jos velat ovat jo menneet ulosottoon niin se tarkoittaa sitä että alkuperäistä laskua ei ole hoidettu, ei maksumuistutuksia jne. Jos rahaa ei ole, niin asia pitää selvittää vaikka pankin kanssa siten ettei yksikään lasku mene koskaan ulosottoon vaan heikkona taloudellisena hetkenä maksuihin saadaan vaikka lisää maksuaikaa, jolloin velallinen maksaa kuukausittain pelkät lainankorot. - massiajarahaa
Miljardöörimiehen kainalossa ei tarvitse pieniä pikavippejä enää murehtia?
- JassunMurhe
Tottakai tarttee murehtia, eihän Riku niitä maksa, Jassunhan ne on itse hoidettava.
- jassuliini
Jasminin virne naamalla senkun levenee. Velat muuttuu saataviksi ja elämä on niin ihanaa. Ei taida posti-Pate kantaa Ausseihin uo-kirjeitä. Poissa silmistä, poissa mielestä. Maksaakohan Helka vai odottaako posti vinttikomerossa.#onnellinen# rakastunut#niinmuah#jasmin#
- onnensakukkuloilla
Miksei levenisi virne, kun elämä on ihanaa.
- Pää.sekaisin
onnensakukkuloilla kirjoitti:
Miksei levenisi virne, kun elämä on ihanaa.
Näin on. Aussi ei nipota dokaamisesta, kuten teki tylsä papsu, aurinko paistaa ja viini virtaa, wooohoo! Ihan parhautta, niinmuah ja munelämää!
- voisentään
Pää.sekaisin kirjoitti:
Näin on. Aussi ei nipota dokaamisesta, kuten teki tylsä papsu, aurinko paistaa ja viini virtaa, wooohoo! Ihan parhautta, niinmuah ja munelämää!
Eiköhän elämä näytä vielä sen nurjemmankin puolen,
ihan hirveetä,niinmuah ja mun paskinta eläämää. - PäinMäntyäMennään
voisentään kirjoitti:
Eiköhän elämä näytä vielä sen nurjemmankin puolen,
ihan hirveetä,niinmuah ja mun paskinta eläämää.LOL - uusi virpi miettinen, tulee kaiketi uskoon ja alkaa evankelioida?
- toiveajatteluako
PäinMäntyäMennään kirjoitti:
LOL - uusi virpi miettinen, tulee kaiketi uskoon ja alkaa evankelioida?
Näinkö uskot sen menevän?
- 2marjaa
Jassu voisi pitää henkilökohtaisen luennon Martinalle siitä miten raha-asioita ja taloutta kannattaa hoitaa?
- velkojenvanki
Woohottajaa ei kaipaa suomessa kukaan muu kuin ulosottomies, hehheh siksi paluu Suomeen kirvelee ja kylmä rinki on perseessä.
- VelallisenEpärehellisyys
Millä se mitään velkojaan maksaisi, alkavat pian vanhentuakin. Siksi kai se ei ole mennyt töihinkään, ettei vaan joudu maksamaan omia velkojaan. Velanperijät jää nuolemaan näppejään. On se moraaliton.
- peräkammarinEukko
Toivottavasti Oulun työkkäri pukkaa sen johonkin töihin, vaikkapa hautuumaita ja puistoja siistiin, siivojax tai kierrätyskeskukseen apupojaksi, muuhunhan tuosta ammattitaidottomasta ole. Eipä tuo laiska työtä vieroksuva lusmu taida mihinkään lähteä köyhän torpan vintiltä.
- gigglingmarline
Jassuhan kiertää työkkärin mahdollisimman kaukaa. Siksi pitää hankkia vanhoja patuja elättäjäksi ettei vaan joudu mihinkään ansiotyöhön.
- voisentään
Laiska kun on,mitäs sit ku ei kauneus ei enään purekaan.
- HuonostiKäyp
voisentään kirjoitti:
Laiska kun on,mitäs sit ku ei kauneus ei enään purekaan.
Siitä saanut jo esimakua. Luonne ei ole todellakaan myyntivalttinsa.
- mitäsaanutesimakuna
HuonostiKäyp kirjoitti:
Siitä saanut jo esimakua. Luonne ei ole todellakaan myyntivalttinsa.
Kerropa mitä tarkoitat kun on "saanut jo esimakua".
- NiiMakaaKuinPetaa
mitäsaanutesimakuna kirjoitti:
Kerropa mitä tarkoitat kun on "saanut jo esimakua".
Poliisithan korjasivat talteen raivottaren Iken eteisestä (jassu näytteli pyörtynyttä ;-) Eikä käynyt skotti, saati labourpamppu sillisyöttiinsä. Malliura katkesi dokailuun ja rattiin. Habitus ei auttanut silloin eikä auta vastedeskään. Luonne ja vanheneminen yhä suuremmat esteet.
- MinunNapaniOnKaunis
Siis miten tällä pr-ammattilaisella voi ihan kaikki viestintä mennä täysin persiaan? Luuliko se tosiaan vaikuttavansa vastuulliselta aikuiselta kiukutellessaan ulosottoveloistaan? Sitähän se oli: lues nyt äippä, ukko, kuka vaan keneltä rahaa voisi tiristää, miten Martinakin on päässyt veloistaan kuin koira veräjästä! Mulle kans! Oon jo kymmenen vuotta tässä kärvistellyt töitä vältellen. Semmoista lainojen hoitoa, woo-hoo!
- luinkoväärin
Noinko ymmärsit blogikirjoituksen?
- PukkiKaalimaassa
Totuus: odottaa, että velat vanhenee, siksi ei viitsi tehdä duuniakaan.
- JassunAhdinko
luinkoväärin kirjoitti:
Noinko ymmärsit blogikirjoituksen?
No, mut sitähän se on. Yrittää kääntää vastuuttomuutensa hyveeksi kun muutakaan ei voi. Ottais takuulla rahallisen avun vastaan heti, jos vaan joku tarjoutuisi velat kuittaamaan. Äiteellä vaan ei ole varaa, eikä uudelta sulholta heti kehtaa pyytää. Ja tokkopa Riku niin tyhmä on, että vielä hoidon vanhoihin velkoihin rahaa syytäisi.
- konkurssituli
Ei hyvältä näytä jos kaksi työtöntä koittaa rakentaa yhteistä tulevaisuutta?
Ilman rahaa ei voi hankkia useampaa kotia Saksasta, Suomesta ja Australiasta.
Ehkä se vinttikomeroon muutto on lähempänä totuutta? - routaporsaankotiin.ajaa
Kysymys kuuluu että milloin Rikulta loppuvat rahat?
- tyyttyyyttyyyt
Jaskan soitto Heklalle:
J:Hei äiti, tulen kotiin parin vko.n päästä. Oletko siivonnut mun huoneen?
H:Hmmm...joo. Kuule naapurin kissa jahtaa taas oravaa, oliko sulla asiaa?
J: Niin miten mummi voi tai ei se mua kiinnostakkaan, laitoitko mulle sitä rahaa?
H:Joo, 10 euroa niin saat niitä riisikakkuja, keksitään sitten kakku ku tulet tänne. Nyt pitää lopettaa kun tuo kissi tais saada oravan kiinni.
J:Niin Rrrrrikhard käytti mua eilen puistossa, olin niin onnellinen.
H:Lysy kirl, ethän tuo sitä Rikharttia tänne kun mummi ei oikein tykkää?
J:Niin, en kai kun Rikhard sano jotain että Good Bye tämä oli sit tässä kun lähden Suomeen. En tiiä mitä se tarkoitti, mut puhu jotain Thaimaan haara konttorista. Voisitko viedä sen rrreikäkulhon sinne vintille mun yöpöydälle, ku se on minun ikioma.
H:juu juu, nyt on pakko lopettaa, katson miten tuolle kissalle käy.- Loistavaaas
Jassotussu ja Heluna vauhdissa :D:D:D:D
- zykleitter
Nopeasti laskettuna Jäzminen pitäisi palata Suomeen ja pohjoisen vinttikomeroon suurin piirtein Vapun aikoihin, toukokuun alussa. Voi olla että rahat loppuvat ennen sitä tai jokin muu syy nopeuttaa paluuta?
Vanha sanonta kuuluu, että kyllä routa porsaan kotiin ajaa.. - vappupapsu
Oulunsalon kentällä pian koikkelehtii parimetrinen leveäharteinen korsto lento matkalta löydetyn uuden papsun kanssa , jonka kans ollaan niin samiksia ja joka on parasta ikinä Jassun elämässä! Oulun hotla saa nämä rakkauden kipeät kyyhkyläiset riesoikseen ja Jaskan viuhka saa taas kyytiä. Riksulle huikataan byebyet ja sama oravanpyörä jatkaa kulkuaan. Niin muah and mun elämää woooooho.
- ei.paluuta
Kyllähän se pitää aussista kiinni kynsin hampain, liian noloo olis palata Suomeen ja Helkan ullakolle toimettomaksi vanhaksipiiaksi. Olishan se jatkanut avioliittoa papsunkin kanssa vaikka rrakkautta ei ollut, ei oltu samiksia eikä pappa puhunut eikä pussannut ja pappan nussiminenkin alkoi etoon.
- patjavaihtoon
Jotenkin tämä Richardin ja Jässminen suhde haiskahtaa ns. laastarisuhteelta. Ehkä se Richardille sitä onkin. Hän tietää että tyttöystävän pitää lähteä kohta maasta kun viisumi vanhenee ja sen jälkeen hänen ei tarvitse enää kutsua tai puhumattakaan maksaa tyttöystävän lentoja.
- piip.piip
Luulen kans että Jassu on vaan laastaria, kolmessa kuukaudessa ukko on myös huomannut minkälainen lahopää tää intialaistyyppi on, luonteeltaan tyypillinen intialainen; ahne, laiska, kiero ja epärehellinen. Viinaanmenevä kaiken lisäks.
- Megawoho
Hey! Eipäs sekoiteta kansallisuuksia. Eikä pilkata kansallisuuksia. Jassun oudot blogit tässä hämää. Nykynaiset pitää kynsin-hampain kiinni oikeuksistaan. Kuka nykyään viitsii kertoa "olen housewife"?
- töttöröööt
Ahneus, laiskuus ja epärehellisyys nyt vaan on luonteenpiirteitä jotka yhdistetään maailmalla intialaisiin. Onko kaikki epämiellyttävä ja negatiivinen aina muka pilkkaamista, rasismia ja kateutta, OMG! Kyllä asioista pitää voida puhua vaikka ne ei joitakuita miellyttäiskään.
- vegemite
Australiassa kukaan ei katso pitkään jos olet "housewife". Täällä on vielä paljon naisia jotka ovat kotona. Esim. minun naapureistani vain yksi nainen on töissä, muut ovat kotona.
Jassu on kyllä minun mielestäni enemmänkin siivelläeläjä. Miehet vain vaihtuu. - keraaminen.paistinpannu
vegemite kirjoitti:
Australiassa kukaan ei katso pitkään jos olet "housewife". Täällä on vielä paljon naisia jotka ovat kotona. Esim. minun naapureistani vain yksi nainen on töissä, muut ovat kotona.
Jassu on kyllä minun mielestäni enemmänkin siivelläeläjä. Miehet vain vaihtuu.Asut jossain korvessa, jossa 2 naapuria 5km säteellä?
- vegemite
keraaminen.paistinpannu kirjoitti:
Asut jossain korvessa, jossa 2 naapuria 5km säteellä?
:DD En asu, vaan ihan miljoonakaupungissa 10 km päässä keskustasta.
- skeptiiiikko
Jos vierailee ulkomailla niin siellä ei ASUTA, siellä ollaan lomalla muiden luona.
- asunveneenalla
Kyllä lomallakin asutaan jossain. Älkää nyt loputtomiin vääntäkö tästä asumisesta.
- Luxussisustusjareleet
Jassu emännöi taitavasti kansainvälisellä otteella luxustalossaan, jonka yli kaksi kuukautta kestänyt sisustusurakka on viimein ohi. Hän on talon rouva, kiireisen yritysjohtajapuolisonsa tuki ja turva. Jassun sisustama luxustalo on esitelty suomalaisissa iltapäivälehdissäkin!
- Höplööröö
Luxussisustusjareleet kirjoitti:
Jassu emännöi taitavasti kansainvälisellä otteella luxustalossaan, jonka yli kaksi kuukautta kestänyt sisustusurakka on viimein ohi. Hän on talon rouva, kiireisen yritysjohtajapuolisonsa tuki ja turva. Jassun sisustama luxustalo on esitelty suomalaisissa iltapäivälehdissäkin!
Jokohan se työhuoneen sisustus on valmis? Ei oo tullu kuvia siitä...
- Rentoutumishuone
Höplööröö kirjoitti:
Jokohan se työhuoneen sisustus on valmis? Ei oo tullu kuvia siitä...
Eihän se mikään työhuone, vaan Jassun Instan mukaan mun/meidän lukemis-/rentoutumishuone. Jassu lukee siellä Seiskan ja Iltiksien viihdepalstoja sekä rentoutuu auringonotosta.
- voisentään
Rentoutumishuone kirjoitti:
Eihän se mikään työhuone, vaan Jassun Instan mukaan mun/meidän lukemis-/rentoutumishuone. Jassu lukee siellä Seiskan ja Iltiksien viihdepalstoja sekä rentoutuu auringonotosta.
Dodii,täytyyhän Matamin päästä iltasella rrrrrrentoutuu,
kun on otsa hiessä koko päivän pitkän ootellu kultsua kotiin,
että tullooko se sieltä jostain vae onkona mennynnä parempiin,
kylä siinä hiki ainaski tuskan hiki,kun näitä päivän mietiskelee.
- Paluulippu.uusiks
No niin, kaksi viikkoa aikaa oleskella Australian mantereella. Mihinkäs nuori pari suuntaa odottelemaan "lupaa" tulla takaisin? Rikille vinkiksi: ei kannata oleskella hotelleissa, eikä aulabaareissa. Hymiö silmänisku.
- Hopihop
Nyt olis jo kiire kotiin allekirjoittamaan papsun eropapereita.
- AuervaaraJaska
Kyllä siinä saa Hekla berse ruvella heiluttaa moppia kun saa tämän uo.velkaisen siipeilijän vaivoikseen. Osaako woohoo edes kirjoittaa omaa nimeänsä, vaikuttaa kyllä niin aasilta.
- jhshdhasd
Haahahah saatanan Hekla XD
- 4234234
Kohtahan sitä on lähdettävä Ouluun lomaileen, veikkaan että aussi ei ole lentopelkoisen Jasun tukena, johtuen rahan puutteesta, Jassullahan on menopaluulippu jo valmiina. Jassu suoltaa syitä, miksi rakas riku ei lähde lomalle mukaan, työkiireisiin vetoaminen on aika todennäköisin tekosyy.
- 150ekk
Aika kurjaa on elämä, jos ei saa edes suomen työkkärirahoja vaan on kaikesta riippuvainen miehestä ja miehen tuloista. Siitä on ihana elämä kaukana, jos on muista riippuvainen ja rahat ei riitä edes ruokien ostamiseen.
- sullasurkeaelämä
Enemmänhän Jassu tienaa blogeistaan kuukaudessa, kuin sinä saat työkkäriltä rahnaa.
- tyhjätynnyri
Seiska maksaa vain suolapähkinärahoja viinin painikkeeksi.
- kjhkjgjgkjkj
sullasurkeaelämä kirjoitti:
Enemmänhän Jassu tienaa blogeistaan kuukaudessa, kuin sinä saat työkkäriltä rahnaa.
Kommentoijien yksityiselämä ei kuulu tälle palstalle!
Toi yks täysvajakki yrittää aina mennä henkilökohtaisuuksiin kun ei muuhun pysty. Lapsellista ja vähä-älyistä. - ottikokoville
kjhkjgjgkjkj kirjoitti:
Kommentoijien yksityiselämä ei kuulu tälle palstalle!
Toi yks täysvajakki yrittää aina mennä henkilökohtaisuuksiin kun ei muuhun pysty. Lapsellista ja vähä-älyistä.Se kun ei ole mun syyni, että elät työttömyyskorvauksilla.
- jsvdljcb
ottikokoville kirjoitti:
Se kun ei ole mun syyni, että elät työttömyyskorvauksilla.
Sinä voisit joskus esittää todisteita noille väitteillesi.
Mutta et pysty. Kunhan räksytät harhoissasi.
PS. Kuvitteletko tosiaankin, että kaikki tänne kirjoittajat ovat työttömiä tai kotiäitejä? Kuvitteletko tosiaan, että täällä kukaan tuntikausia aikaansa viettäisi? Tämä on viihdettä, ja aika äkkiä nämä ketjut on lueskeltu ja pari kommenttia heitelty... - tääköviihdettä
jsvdljcb kirjoitti:
Sinä voisit joskus esittää todisteita noille väitteillesi.
Mutta et pysty. Kunhan räksytät harhoissasi.
PS. Kuvitteletko tosiaankin, että kaikki tänne kirjoittajat ovat työttömiä tai kotiäitejä? Kuvitteletko tosiaan, että täällä kukaan tuntikausia aikaansa viettäisi? Tämä on viihdettä, ja aika äkkiä nämä ketjut on lueskeltu ja pari kommenttia heitelty...Aamuaikaisesta iltamyöhään olet sinäkin tällä palstalla. Kyllä sut jo teksteistäsi tunnistaa. Jo pelkkä tarpeesi kommentoida tuo selvästi esille sen, ettet käy töissä, jonka perään täällä jatkuvasti huudellaan, kuten koulutuksenkin.
- papaloverjaz
Riku lähettää Jassun asioille Suomeen, sillä välin häippäsee saavuttamattomiin. En of Jassu-love-story, again.
- Joopas.joo
Jassu rassukka ei yhtään kyyneltä ole vielä vuodattanut, eikä ruikuttanut lähestyvää lähtöpäivää ja Australian ikävää. Ei myöskään hiiskahdusta ns. työhuoneesta, jossa ei siis tapahdu mitään (töitä). Ei ole kiire myöskään hoitamaan eroasioita. - Netissä eräs matkatoimisto mainosti, mitä kaikkea voi tehdä ja kokea Australiassa ... Jassu ei mitään. Millaisia tuliaisia Jassu ajatteli hankkia Helkalle? Ei mitään? Eikö olisi jo aika tehdä viimeisiä hankintoja ja täydentää vaatevarastoa tms. viemisiksi melkein maailman laidalta? Kuvia kehiin! Ei mitään tai korkeintaan taxfreestä normijuomiset.
- voepojat
Jasso on paraikaa shoppailemassa kotiin viemiseksi Ouluun kengurun nahkaista dildoa : DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
- suurestinaurattaa
Oletpa tosi vitsikäs.
- blingblang
Jotkut selittelevät omaa köyhyyttään vaikka blogissa siten, että on kiva olla "kotiäiti", vaikka ei ole edes alaikäisiä lapsia huolettavana. Toisin sanoen elää miehen rahoilla ja siinä sivussa tekee hänelle ruuan ja saattaa ehkä joskus imuroida?
Sekö on kadehdittavaa elämää, että on toisen tuloista riippuvainen?- omaonvaliontansa
Näitähän täällä on parveilemalla palstalla, vaikka eivät blogeja kirjoitakkaan. Iloisena siivoilevat ja hoitavat kotia.
- sekateus
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa... Taidat olla kateellinen. Pienellä palkalla pitää kituttaa yh:na, vaikka haluaisit olla kotona lasten kanssa. :D
- Naurussa.pitelemistä
sekateus kirjoitti:
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa... Taidat olla kateellinen. Pienellä palkalla pitää kituttaa yh:na, vaikka haluaisit olla kotona lasten kanssa. :D
Taisipa kalikka kalahtaa taas omaan nilkkaas. Kuka tahansa voi heittäytyä "kotiäidiksi", jos tyytyy elään minimaalisilla tuloilla ja köyhäillen kuten Jassunkin pitää tehdä niin Oulussa, Borootissa kuin Perthissäkin. Ei Jassu elä, eikä ole ikinä elänyt, mitään huoletonta luksuselämää, miehet on aina olleet melko varattomia ja omat tulot muutaman satasen kertakorvauksia seiskalta tai hymyltä pari kertaa vuodessa, ulosotot niskassa ja tulevaisuus ankea.
Tarkkaan on Jassun ne lohenpalat laskettava ja viimeisimmässä postauksessa ne onkin kutistuneet aivan minimaalisiksi. Kaksi tulitikkurasian kokoista kalanpalaa mieheen. Siis Jassulle ja Rikulle...
Se itse on vaan niin kertakaikkisen tyhmä ettei tajua kuinka naurettavaksi itsensä tekee kaikella valehtelullaan ja todellisuuspohjattomalla kerskailullaan, muutama jassufani vetää herneet nokkaansa ja alkaa raivoamisen ja sättimisen! Oikeaa sirkustouhua, on parrakas nainen ja marakatit! - oletdaiju
Naurussa.pitelemistä kirjoitti:
Taisipa kalikka kalahtaa taas omaan nilkkaas. Kuka tahansa voi heittäytyä "kotiäidiksi", jos tyytyy elään minimaalisilla tuloilla ja köyhäillen kuten Jassunkin pitää tehdä niin Oulussa, Borootissa kuin Perthissäkin. Ei Jassu elä, eikä ole ikinä elänyt, mitään huoletonta luksuselämää, miehet on aina olleet melko varattomia ja omat tulot muutaman satasen kertakorvauksia seiskalta tai hymyltä pari kertaa vuodessa, ulosotot niskassa ja tulevaisuus ankea.
Tarkkaan on Jassun ne lohenpalat laskettava ja viimeisimmässä postauksessa ne onkin kutistuneet aivan minimaalisiksi. Kaksi tulitikkurasian kokoista kalanpalaa mieheen. Siis Jassulle ja Rikulle...
Se itse on vaan niin kertakaikkisen tyhmä ettei tajua kuinka naurettavaksi itsensä tekee kaikella valehtelullaan ja todellisuuspohjattomalla kerskailullaan, muutama jassufani vetää herneet nokkaansa ja alkaa raivoamisen ja sättimisen! Oikeaa sirkustouhua, on parrakas nainen ja marakatit!Minulle on ihan sama mitä hassujassu touhuaa. Lopeta se kotiäitien halveeraminen. Paljon helpommalla minäkin olisin töissä päässyt, kuin pienten lasten kanssa kotona. Sen ajan kun he pieniä olivat, uhrasin ihan mielelläni omasta palkastani.
- elämäänityytyväinen
sekateus kirjoitti:
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa... Taidat olla kateellinen. Pienellä palkalla pitää kituttaa yh:na, vaikka haluaisit olla kotona lasten kanssa. :D
Ei mulla ole miestä eikä penskojakaan, joten haukut "väärää puuta".
- asiaselvis
elämäänityytyväinen kirjoitti:
Ei mulla ole miestä eikä penskojakaan, joten haukut "väärää puuta".
Eli katkera vanhapiika?
- wappuheila
Kukahan vanhapiika täällä moittii jatkuvasti kotiäitejä. Hanki oma elämä.
- harmaahaiven
Heklaa epäilen,,,,,
- karvavisailu
Australiaan saa vuodeksi turisti-viisumin kerrallaan ja sinä aikana ei voi laillisesti tehdä töitä, joten whoohotin on tyytyväinen osaansa. Voi selitellä että töitä kyllä tekisi, jos sellainen mahdollisuus olisi, mutta todellisuudessa on varmasti onnellinen siitä, että mies maksaa kaiken.
- once.in.a.lifetime
Jassun suhde kuihtuu omaan mahdottomuuteensa, kun ei Riku voi ikuisesti hakea ja saattaa lentopelkoista naista toiselta puolelta maapalloa, eikä sillä selfiemodellilla ole varaa yksinkään lentää. Kyllähän se voi kuihtua muutenkin, jos ei toinen tuota suhteeseen juuri mitään sisältöä.
- töihinvaan
Ei kai niin tyhmä miestä olekkaan joka alkaa koko ikänsä elättään laiskaa riskiä akkaa joka ei edes yritä etsiä töitä tai kouluttautua. Hetkellisesti kylläkin voi jeesiä mut se on sit siinä.
- menisivättöihin
Kyllä niitä tyhmiä äijiä on aivan riittävästi, joiden muijat on kotona kotiäiteinä.
- pöplöpölöpölö
Kaikki sen "suhteet" päättyy lyhyeen. Pappakin lähti ovet paukkuen mummonmökistä, Jassu olis lentänyt perässä vaan pappa pisti pakaasit paluupostiin. Adjö. Muutenkin taisi olla lopen kyllästynyt akkaan kun ei vuoteen viitsinyt sen kansa enää puhua mitään. Ja mitäpä tyhjäpään kanssa puhuiskaan kun ainoat aiheet on eksien haukkuminen, itsensä kehuminen ja valehtelu kaikista saavutuksistaan ja aikomuksistaan.
- faulentzer
menisivättöihin kirjoitti:
Kyllä niitä tyhmiä äijiä on aivan riittävästi, joiden muijat on kotona kotiäiteinä.
Jassu ei voi kutsua itseään kotiäidiksi, kenen äiti muka, eihän sillä lapsia ole.
- oiskovaikkakotivaimoke
faulentzer kirjoitti:
Jassu ei voi kutsua itseään kotiäidiksi, kenen äiti muka, eihän sillä lapsia ole.
Ei hän kotiäidiksi ole itseään kutsunutkaan.
- älyhoi_xixx
oiskovaikkakotivaimoke kirjoitti:
Ei hän kotiäidiksi ole itseään kutsunutkaan.
Onpas. Housewife = perheenemäntä, kotiäiti. Pysyisit pois kun et ikinä tiedä mistään mitään, väkätät pelkkää paskaa.
- jankutijankun
älyhoi_xixx kirjoitti:
Onpas. Housewife = perheenemäntä, kotiäiti. Pysyisit pois kun et ikinä tiedä mistään mitään, väkätät pelkkää paskaa.
Kotivaimoksi hän itseään on kutsunut, ei kotiäidiksi.
- YläpääkinLöyhä
jankutijankun kirjoitti:
Kotivaimoksi hän itseään on kutsunut, ei kotiäidiksi.
Kotiäidiksi se Jassu siellä Ausseissa oikeesti itseään tituleeraa.
https://www.instagram.com/p/BD7iPuNFY3l/?taken-by=jasminmantylaofficial&hl=fi - pöplöpölö
jankutijankun kirjoitti:
Kotivaimoksi hän itseään on kutsunut, ei kotiäidiksi.
Suomen kielessä ei ole sellaista sanaa. EN house wife = SU kotiäiti, emäntä
- qwaaak
YläpääkinLöyhä kirjoitti:
Kotiäidiksi se Jassu siellä Ausseissa oikeesti itseään tituleeraa.
https://www.instagram.com/p/BD7iPuNFY3l/?taken-by=jasminmantylaofficial&hl=fiKotiäiti Jassu, siis kenen äiti se on? En ole tiennytkään, että sillä on lapsia, hah.
- äitiilmanlasta
oiskovaikkakotivaimoke kirjoitti:
Ei hän kotiäidiksi ole itseään kutsunutkaan.
Kylläpä on kutsunut, hanki rillit kun luet.
- Ulossisäänulosotto
Ulosottomies voisi viedä pahvi-saulin ja puolet Hekla-muorin saamasta mustasta keinopeniksestä. Muuta omaisuutta ei wooholla kai olekkaan.
- töttöröööt
Uo-mies vois kans viedä kaikki sen kihla-ja vihkisormukset. Kai niistä nyt pari tonnii irtoais, on niitä sellanen kasa jo. Edellyttäen tietenkin että ovat läpäisseet kultasepänliikkeiden tarkistusseulat...
- sormuskauppias
eikös Jassu jossain sanonut AINA myyneensä vihki-ja kihlasormuksensa, ei nyt jaksa etsiä.... Mutta aina????
- Ullakko.kutsuu
sormuskauppias kirjoitti:
eikös Jassu jossain sanonut AINA myyneensä vihki-ja kihlasormuksensa, ei nyt jaksa etsiä.... Mutta aina????
Jassu puhuu mitä puhuu, papsulta saamansa sormus on ainakin sormessa. Rahapulaansa on voinut myydä muut, vaikka kissankutaahan ne miehet on sille pääasiassa ostaneet. Halvalle naiselle halvat korut, juu. Halvat on sen tarjoomat huvitkin.
- namnanm
Jasso huutaa jo ovelta Patalaiskantielle laskeuduttuaan: "Hekla, missä vitussa on mun reikäkulho, saatana!". Ja sitten imeskelemään papsun tikkaria :P
- voisentään
Dodii,daadadaa,taitavat jo olla Oulussa,instassa kuvailtu ainakin
molempien passeja,näkys olevan pakattuna laukutkin,woohooo!!!!
Vinttikamari kutsuu wooohooo!!!!!!! - näinkökävi
sinnekkö päätyivät kaksi rahatonta woohoota mamman riemuksi?
- voisentään
näinkökävi kirjoitti:
sinnekkö päätyivät kaksi rahatonta woohoota mamman riemuksi?
No kun ei tiiä viel,kun ei ol missään woohottanu,instassa vaan on sen näköst
touhu,et jonnekin painellaan,hiljaista on,joo.
- tyhjänpäiväinenlusmu
Tälle kotiäitien väkättäjälle : lapset tarvii äitiä kotona mutta kuka tarvii rotevaa, laiskaa lapsetonta Jassua kotona loisimassa????? Juuri niin, EI KUKAAN.
- Yhtä.tyhjän.kanssa
Miehet jotka tollasen jassuna kanssa alkaa yhtään mitään ansaitsee kaiken sen paskan, lian ja loskan mitä tulevat päälleen saamaan kun Jassun rrrakkaus on loppunut.
- kodinhengettärenä
Lapset voi viedä päivähoitoon ja mennä itse töihin tienaamaan. Jassua näkyy tarvitsevan kotivaimona Riku.
- piip.piip
kodinhengettärenä kirjoitti:
Lapset voi viedä päivähoitoon ja mennä itse töihin tienaamaan. Jassua näkyy tarvitsevan kotivaimona Riku.
Miehen voi viedä päiväduuniin ja mennä itse töihin tienaamaan.
- rouva-avuton
Mitä helkuttia tekee kotivaimolla joka ei osaa laittaa ruokaa, siivota eikä mitään muutakaan. Ai unohdin! Osaahan se pestä läpsykät tiskikoneessa ;DDD
Kotirouva joka makaa koivet ojossa päivät patiolla kännykkä kourassa. Onneksi tuolla ei ole lapsia. Omaa pärstää kuvaa päivätpääksytyksen vaikka ei ole edes minkään näköinenkään, kuivettunut korppu.- kjhkjgjgkjkj
Tollasii vinkuintialaisnaamasia naisia on maailmassa mijoonittain. Jassulla on niin vahvat intialaiset rotugeenit että menee ihan täydestä intialaisesta, mutta yleensä ne naiset on pienikokoisia ja siroja, Jassu kaamee romuluinen ja leveäharteinen goljatti, säälittävän pieni nuppi heiluu sitten kaiken komeuden yläpäässä.
Miksi muuten ei ole yhtään vessaselfietä yhdeltäkään lentokentältä? Sehän niin rrrrakstaa oman pärstänsä kuvaamista joka ikisessä vessassa minne vaan meneekin. - voisentään
kjhkjgjgkjkj kirjoitti:
Tollasii vinkuintialaisnaamasia naisia on maailmassa mijoonittain. Jassulla on niin vahvat intialaiset rotugeenit että menee ihan täydestä intialaisesta, mutta yleensä ne naiset on pienikokoisia ja siroja, Jassu kaamee romuluinen ja leveäharteinen goljatti, säälittävän pieni nuppi heiluu sitten kaiken komeuden yläpäässä.
Miksi muuten ei ole yhtään vessaselfietä yhdeltäkään lentokentältä? Sehän niin rrrrakstaa oman pärstänsä kuvaamista joka ikisessä vessassa minne vaan meneekin.Edes sen piänen pään sisällä oo mitään.Pussauskuvat edelleenkin
näkemättä.Viettää hyvin erilaista elämää aussiäijän kans,
kuin mitä denun kans,omahyväinen,velkainen,luulee olevansa jotain,tyyppi.
- askjgs
Instan mukaa Helsingissä hotellissa.
- kjhkjgjgkjkj
Instan mukaan Hgin-Vantaa lentokentällä ja matkaa jatketaan iltakoneella Ouluun ja hotelliin.
Helka häärätkööt makkaravoikkarit pahvilautaasille, Jassu tulee sitten valmiiseen pöytään muiden vieraiden kanssa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422