KAADETAAN HALLITUS, EI YHTEISKUNTAA!

tuntemattomatsotilaat

Vasemmistonuoret kannustaa ammattiliittoja hylkäämään työmarkkinasopimuksen ja kutsuu suomalaisia kaatamaan hallituksen, joka kiristää pakkolaeilla työntekijöitä hyväksymään sopimuksen.

Keskusjärjestöjen neuvottelema sopimus murentaisi hyvinvointivaltion rahoitusta ja leikkaisi palkkoja muun muassa pidentämällä työaikaa, siirtämällä työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja työntekijän maksettavaksi ja pienentämällä julkisen sektorin työntekijöiden lomarahoja.

– Tavallisten ihmisten kannalta on erittäin huolestuttavaa, että ay-liike nielee sellaisenaan kilpailukykyajattelun ja uusliberalistisen politiikan pakottavat reunaehdot. Yhteiskuntasopimuksen nimellä tehty työmarkkinasopimus perustuu uskomuksiin, jotka eivät pidä paikkaansa, toteaa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi.

– Sopimus maksattaa suomalaisen vientiteollisuuden ongelmat, huonon yritysjohtamisen ja laiminlyödyn tuotekehityksen työntekijöillä. Meidän ongelma ei ole liian korkeat palkat eikä ongelmaa ratkaista leikkaamalla ihmisten toimeentuloa ja vähentämällä ostovoimaa, Ahlakorpi jatkaa.

Työmarkkinasopimuksessa linjataan muun muassa 24 tunnin työajanlisäyksestä, mikä on työntekijälle suora palkanalennus. Vasemmistonuoret pitää ratkaisua esimerkkinä neuvottelutuloksen taantumuksellisuudesta, sillä paremmin pärjäävissä maissa suuntana on pikemminkin työajan lyhentäminen.

Vasemmistonuoret antaa täyden tukensa hallitusta vastustavien kansanliikkeiden mielenosoituksille. Niitä järjestetään maaliskuussa useita.

Mielenosoitusviikko alkaa Helsingissä maanantaina 7.3. Hakaniemen torilla.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3498
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      72
      3251
    3. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      50
      2776
    4. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      54
      2608
    5. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      89
      2417
    6. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      32
      1398
    7. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      22
      1239
    8. Kuinka paljon teillä

      on ikäeroa?
      Ikävä
      96
      1208
    9. Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä

      On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten
      Luterilaisuus
      339
      1083
    10. Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!

      Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll
      Suomalaiset julkkikset
      14
      966
    Aihe