Alkaa olla lähtölaskenta.

kaikkiyhdessä

Asiat tulee viedä tutkintaan. Kittilän tapausta vertailtaessa meidän asiat ovat paljon suurempaa luokkaa, että istukaa hyvät pyhäjärviset alas ja tehkää jotain. Ei voida kuvitella, että veronmaksajat maksavat tämän kaiken vehkeilyn, jolla ei ole järjen kanssa mitään tekemistä.
Yksi hyvä esimerkki on tämä -Jäähalliyhtiön piilotukeminen ohi valtuutston päätösten, ohi oikeudessa vireillä olevien päätösten. Verojen palauttaminen ilman verohallinnon lupaa, siis kaupunkilaisten veronmaksajien varoja, lähes 100 000 euroa.
Kyllä se yhden Ski Levi asian päihittää- mennen tullen.
Kait Pyhäjärvellä on sellaista ryhtiä, että KRP:lle tehdään esitys asian tutkintaan ottamisesta.
Toinen merkittävä seikka on
- kaupunginhallitus ei pyytänyt eroa vaikka tuli tuomituksi käräjäoikeudessa rikoksesta virkamiehen syrjinnästä. Valtuuston puheenjohtaja ei ryhtynyt Kuntalain määräämällä tavalla toimiin, vaikka hänen toimenpidettä pyydettiin.
Tarvitaanko vielä muuta.
Tietysti suurin pommi on tämä vuosia kestänyt laiton Rinnevaaran ajojahti.
Jos nämä yhdessä eivät vastaa tapaus Kittilää, niin mikä sitten?
Nyt kaikki yhdeksi mieheksi. Tarvitaan keskuslaista, tarvitaan demaria, tarvitaan persuja, tarvitaan vasemmistoa ja tarvitaan Pro Pyhäjärvi ryhmää. Tehkää porukalla tutkintapyyntö.

8

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juomarin.tuomari

      aivan niin, tehkää itsestänne tutkintapyyntö, se teki otl rapokin.

      • ryhtiliike

        eikö niitä löydy kaupunkilaisia, jotka eivät tee itsestään tutkintapyyntöä vaan asioista, joita heidän äänestämänsä luottamushenkilöt ovat tehneet.
        Turkintapyyntö näistä asioista, mitä aloittaja kirjoittaa tarkoittanee, että selvitetään, kuuluvatko nämä kustannukset kaupungin verovaroista maksettaviksi.
        Ja siinä mielessä haetaan oikeuden ratkaisua asiaan ja osoitusta siitä, kenelle tällaiset yli miljoonaeuron kustannukset kuuluvat maksaa.
        Ei tarvita puoluetta, eikä leimaa otsaan.


    • lähtölaskentaako

      Taas aloittaja höpertää. Ei ole rikoksesta tuomittu ketään. On teillä proolaiset tuota lakiosaamista!

    • SekoSekoPäät

      Sekopäisiä aloituksia! Hallinnollisia päätöksiä, joissa kunnilla on päätäntävalta! Nämä asiat tutkii hallinto-oikeudet! Vaikka hallinnollisessa asiassa olisikin tehty ns. "Laiton" päätös niin ei ne silti ole sellaisia rikoksia josta ketään tuomitaan! Jos näin olis niin kaikki Proo-päättäjätkin istuis linnassa!

    • kuka.kenenkin.puolta

      Sekoseko päättäjälle valaistusta. Olet oikeassa ettei teitä Uuskepuja viedä todellakaan linnaan tekemistänne laittomuuksista. Laki ja käytännöt ovat tältäosin sellaisia että me kunnialliiset kansalaiset emme oikein sulata sitä.

      Mutta ihmiset ja kansa kyllä ymmärtää mikä on oikei tai väärin tehty ja antavat siitä tuomionsa.

      Yllytän kuntalaisia tulevissa vaaleissa näyttämään aanellään kuka on yhteisiä asioita hoitanut KUNNIALLISESTI ja keihin voi luottaa.

      • Identtistä.toimintaa

        Tänään oli julkisen sanan vetoomus ns. vaihtoehtoisen median journalismia vastaan. Tuli väkisellä mieleen Proolaiset ja heidän metodinsa! Vääristellään totuutta, ei yritetäkkään kirjoittaa totuutta, kirjoitetaan asioista aina vain yksipuolisesti ja yritetään painostaa toimittajia harhaanjohtavaan journalismiin!


      • eiedesKHO

        Täytyy sanoa, että sairas raukka olet mielipiteesi kanssa. Kukahan sinunkin silmät avaa??


      • rannankylästä

        minäkö syllinen?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe