Kun Sinä tulet.

kaunokirjoitus

Kun sinä koputat oveeni
on käytävässä pimeää
ovisilmästä en näe kuin oudon hohteen
joten raotan oven ja astun syliisi
halaamaan.

Nahkatakkisi alle sujautan käteni
sivelen selkääsi ja sinä kiihotut
heti näykit kaulaani ja tunnen
jotain kovaa vasten itseäni
joten vedän sinut eteiseen.

Ojennan henkaria ja sinä käytät jo käsiäsi
lantioltani kuljetat, kosketat rinnan kaarta
halaisin mutta himo ottaa jo vallan
sillä alat jo riisumaan housuja
ja siinä eteisessä otamme kaikki pois.

Outoa tai ei mutta minä vain laskeudun lattialle
koirankarvojen ja kenkien sekamelskaan
ja sinä jo olet siinä, polvet mattoa vasten
pitkien käsivarsiesi varassa
alat sovittamaan kalua sisääni.

Vain hieman on ehtinyt kosteutta kertyä
siksi tunnut liian isolta
lempeän päättäväisesti kuitenkin painat sen
sisään ja jo ensimmäinen työntösi
on kuin se olisi rakkautta taivaasta.

Siirrymme sänkyyni jatkamaan tätä
uutta ja antoisaa täyttymyksen juhlaa
saan katsoa sinua ja suudella kaikkialle
olet niin rakkautta vailla että koko yönä en
laske huomiotani sinusta.

Yöllä luulen että nukut ja itken salaa
koska olen niin onnellinen
sydänparkani ei ole enää entisensä
toinen puolikas siitä on löytänyt takaisin,
asiaa pitää puida joten suutelen sinua ja nauran.

Aamulla näytän liiketoimintasuunnitelmani,
aivan erilaisen kuin kuvittelit ja ihmeissäsi
katsot konsernirakennekaaviota jossa ui sotka
juoksee hevonen ja kaikki ihmeelliset resurssit
aukenevat kuin lootuskukka mieleesi ja hymysi, se on kaunis!

5

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sorivaaaaaa

      Voi vittu kun on tylsää

    • kertomisenarvoista

      Tietääkö toinen puolikkaasi sinun tuntevan noin?

    • eiestähaaveilua

      Emme tapaa. Hän kielsi minua ottamasta yhteyttä tai tulee syyte seksuaalisesta häirinnästä....

    • ehhheheee

      Lisää tuota Harleqeenia!
      Sotka konsernirakennesuunnitelmassa oli parasta, koirankarvojen lisäksi tietenkin.:DD

    • Tulinjo

      Tulin jo !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe