"Siionin tytär, kuule nyt..."

L_Ohilahti

Otsikosta voisi tulla siihen johtopäätökseen, että kysymyksessä ovat vain Siionin tyttäret, mutta kun jatkamme otsikkoamme, niin kuuluu edelleen: "...mitä ylkäsi on sanonut." Hän käskee sinun valvomaan ja pyyhkimään silmistä unen pois." Matteuksen evankeliumissa Vapahtaja sanoo taivaan valtakunnan olevan kymmenen neitseen kaltaisen, ja Hän sanoo, että näissä neitseissä on viisi taitavaa ja viisi tyhmää, ja kaikki nämä tulivat uneliaiksi Hänen tulemisensa edellä.

Kysyisin itseltä ja sinulta lukijani, pyrkiikö uneliaisuus jo uuvuttamaan silmiämme? Ja vastaus sydämessä on, ettei nyt enää kannata pitää seuroja, kun uskottomat eivät käy sanankuulossa, lukuun ottamatta muutamia harvoja. Kehotus sanan kautta kuuluu näin: "Tehkää työtä niin kauan kuin päivä on, sillä tulee yö, jolloin ei kenkään voi enää työtä tehdä." Ja vielä varoitetaan, että saarnatkaa niin kauan kuin kaupungit ovat autioina ja huoneet kylmillä."

Katsomme Vapahtajamme Jeesuksen antaman sanan valossa sielun arvoa. Hän sanoo näin: Ei koko maailma tavaroineen eikä kunnioineen voi vastata yhden ihmisen sielun autuutta. Mitä se auttaisi, vaikka voittaisi kaiken tämän, ja sielu hukkuisi iankaikkiseen kadotukseen. Josta Jumalan sana sanoo, että siellä on tuliasumus ja paljon puita, jonka asumuksen Herran Henki on sytyttävä niin kuin jonkin tulikivisen virran viimeisenä päivänä. Heidän vaivansa savu käy ylös iankaikkisesta iankaikkiseen. Siellä pitää oleman itku ja hammasten kiristys.

Nyt kun ajattelemme näitä edellä mainittuja asioita, niin Vapahtajamme Jeesus, Jumalan Poika ei tullut tähän maailmaan vanhurskaita kutsumaan vaan, syntisiä parannukseen. Vielä Vapahtaja sanoo, etteivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. On myös kirjoitettu, että vaikka syntisi olisivat veriruskeat, niin ne pitää lumivalkeiksi tuleman, ja vaikka ne olisivat ruusunkaltaiset, niin ne pitää tuleman pehmeäksi kuin villa. Miksi näin? Vapahtajamme kuoleman haudasta ylös noustuaan tulee Jerusalemissa opetuslastensa keskelle ja sanoo: "Rauha olkoon teille." Sitten Hän puhaltaa Pyhän Hengen ja sanoo: Ottakaa Pyhä Henki..." Ja näin Pyhän Hengen saaneina opetuslapset lähtivät saarnaamaan evankeliumia, ja jotka näiden sanat uskoivat, saivat taas Pyhän Hengen. Näin ovat vieläkin asiat samalla tavalla, että Jumalan valtakunnasta saarnataan Pyhän Hengen voimalla sanaa, ja jotka tämän ja uskovat omalle kohdalleen, ja ottavat synninpäästön kätten päälle panemisen kautta, silloin silmät aukenevat ja Jumalan valtakunta alkaa näkyä rakkaana, ja kalliina matkan teko Jumalan valtakunnan lasten kanssa. Ei painu enää uni silmiä. Pistävän ruusun kaltaiset synnit tulivat pehmeän villan tuntuisiksi. Mikä tämän vaikuttaa?

Kun otimme evankeliumin vastaan Jumalan lapsilta niin kuin itse Jumalalta, niin putosi ikään kuin kymmenen tuhannen leiviskän paino pois päältä. Olemmeko sitten saaneet aina tehdä matkaa kevein mielin? Veljeni ja sisareni, on käynyt niin, että aina matkan varrella on tahtonut karttua kuormaa, ja vieläpä tarttuu syntiäkin. Nämä on käsketty panna pois, koska ne hidastuttavat matkaa ja tekevät silmät uneliaiksi. Tämän tärkeän asian vuoksi emme saa väsyä emmekä lakata kilvoittelemasta, vaikka kuinka tuntuisi uuvuttavan, sillä sielumme elää vain Jumalan sanan uskomisen kautta, jota sanaa Jumalan huoneesta saarnataan.

Johannes näki Patmos -luodossa suuren kansanjoukon, jota ei yksikään taitanut lukea, ei Johanneskaan. Yksi vähimmistä kysyi, keitä nuo olivat. Johannes vastaa ja sanoo: "Sinäpä Herra sen tiedät." Hän vastaa ja sanoo: "Nämä ovat ne, jotka ovat suuresta vaivasta tulleet ja ovat vaatteensa Karitsan veressä valaisseet. Sen tähden ovat he mahdolliset."

Kysyisin teiltä, veljeni ja sisareni, hävettääkö teitä käydä verisen lipun alle, kun matka on onnistunut huonosti, ja saa tuntea, että Isä on laskenut ` ruokapöydän niin alas, että siitä ylettyy ottamaan sielun ravintoa. Meillä on vapaus käydä aina pyhään ja saada uskollemme vahvistusta Jeesuksen veren kautta. Niin, kuule sinä heikko elämäntien kulkija, joka olet joukon jälkimmäinen, saat uskoa ja sinulle annetaan kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä aivan iloon, rauhaan ja vapauteen asti.

Minä laitimmainen ja joukon jälkimmäinen tässä elämän purressa, pyydän lasten esirukouksia ja kaikkia puutoksiani anteeksi. Muistakaa esirukouksissanne minua perheeni kanssa.

Heikki Lohilahti
Päivämies 5.5.1965

3

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vanhan_saar-

      naajan kirjoituksia kannattaa lukea.

    • ruokailija

      Älkää veltostuko!

      Meillä olisi tästä paljonkin sanottavaa, mutta ei ole helppo selittää näitä asioita teille, koska olette tulleet niin haluttomiksi kuulemaan.
      Jo aikoja sitten teistä olisi pitänyt tulla toisten opettajia, mutta sen sijaan te olette itse jälleen opin tarpeessa: jonkun olisi opetettava teille Jumalan sanan alkeet. Te tarvitsette taas maitoa, ette te kestä vahvaa ruokaa.
      Jokainen, jota vielä ruokitaan maidolla, on pikkulapsi, eikä sellainen kykene ottamaan vastaan syvällistä opetusta.
      Vahva ruoka on tarkoitettu aikuisille. He ovat totuttaneet aistinsa siihen ja harjaannuttaneet ne erottamaan hyvän ja pahan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6075
    2. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1748
    3. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1646
    4. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1533
    5. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1426
    6. Ässät lähtivät eri teille

      Tämä on ilonpäivä 😁
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1140
    7. Oon mä susta mustasukkainen

      Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista
      Mustasukkaisuus
      150
      984
    8. Sohvi blörf

      Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      831
    9. Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!

      Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää
      Kauhava
      26
      742
    10. Rakas rakas rakas

      Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m
      Ikävä
      65
      664
    Aihe