SSS kuppaa rahat suuryrityksille

Arvovalintoja

23

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • persut.pettää.pahiten

      Tapansa mukaan Soini piileskelee ulkomailla, kun Suomessa tehdään kansakunnan kannalta historiallisiä päätöksiä, joissa kupataan köyhiltä miljardeja rikkaiden pohjattomaan säkkiin.

    • Numeroitavain
    • Viiskohtaa

      Jälleen kerran:

      1. Osingoistakin maksetaan osittain veroa joten 11 miljardista tulee veroina valtion kassaan takaisin!

      2. Valtio on monessa osinkoa jakavassa yhtiössä omistajana joten 11 miljardista tulee takaisin valtion kassaan osinkoina!

      3. Ihmiset ovat sijoittaneet bisneksiin ja haluavat jonkinlaista voittoa. Ei näitä voittoa jakavia pörssiyhtiöitä ole kuin muutama kymmenen. Miettikää miten muut yritykset toimivat? Ne n.250 000 osakeyhtiötä jotka eivät ole pörssissä ja eivät jaa jättiosinkoja. Jos muutetaan verotusta kireämmäksi niille käy huonosti!

      4. Sijoittaminen on peliä. Kelpaisiko sinulle 7 oikein lotossa miljoonan voittaneelle että alettaisiin vittuilla riskisijoituksestasi ( 10 € R-kioskilla ) ja otettaisiin 70% voitostasi yhteiseen hyvään ja veroihin? Kuitenkin sinulle luvattiin miljoona? Kelpaako?

      5. Myönnettäessä erinäisiä valtion yritystukia voitaisiin jatkossa katsoa paljonko on tulos ja paljonko on jaettu osinkoja. Jättiosinkoja jakava suuryritys ei tarvitse valtion tukia!

      • Hallaahonäänestäjä45

        osingoista ei makseta mitään osittain veroa

        välitön osinkoveroprosentti on 25,5 alimmillaan (kaksi porrasta)
        tämä on se 30-prosenttia mistä puhutaan julkisuudessa

        tähän on laskettava päälle YHTEISÖVERO 20 PROSENTTIA KOSKA suomalainen PIENSIJOITTAJA MAKSAA SENKIN saadakseen osingon

        Välitöntä 30 prosentin tai korkeampaa veroa eivät maksa

        EI ULKOMAISET, EI SÄÄTIÖT SOINI RKP SIPILÄ, EI VARAKKAIDEN VERONVÄLTTELYPERHEIDEN SIPILÄ JNE HOLDINGYHTIÖT, EI VERONVÄLTTELYKONSULTTI MATTI VANHASEN KONSULTOIMAT VARAKKAAN PERHEET, EI MAKSA DEMARIEN SAK-VUOKRASÄÄTIÖT

        minkä takia demarit haluavat vuokratukea koska raha tulee verotta heille

        PIENSIJOITTAJAN OSINKOVERO ON SITEN SUOMALAISENA 20 PLUS 25,5 ELI YHTEENSÄ 40,4 PROSENTTIA VAIKKA SAISI HYVIN VÄHÄN OSINKOJA

        PIENSIJOITTAJILTA VIETÄVÄ VEROPROSENTTI OTETAAN VASTA NOIN 80 000 VUOSITULOSTA PALKANSAAJALLA

      • samsamasamasama

        veroprosentteja ei tunnetusti saa laskea yhteen eikä vähentää vain jakaa tai kertoa joten lasku siis menee 20 25,5 =40,4
        koska niillä on eri perusarvo

      • Viiskohtaa
        Hallaahonäänestäjä45 kirjoitti:

        osingoista ei makseta mitään osittain veroa

        välitön osinkoveroprosentti on 25,5 alimmillaan (kaksi porrasta)
        tämä on se 30-prosenttia mistä puhutaan julkisuudessa

        tähän on laskettava päälle YHTEISÖVERO 20 PROSENTTIA KOSKA suomalainen PIENSIJOITTAJA MAKSAA SENKIN saadakseen osingon

        Välitöntä 30 prosentin tai korkeampaa veroa eivät maksa

        EI ULKOMAISET, EI SÄÄTIÖT SOINI RKP SIPILÄ, EI VARAKKAIDEN VERONVÄLTTELYPERHEIDEN SIPILÄ JNE HOLDINGYHTIÖT, EI VERONVÄLTTELYKONSULTTI MATTI VANHASEN KONSULTOIMAT VARAKKAAN PERHEET, EI MAKSA DEMARIEN SAK-VUOKRASÄÄTIÖT

        minkä takia demarit haluavat vuokratukea koska raha tulee verotta heille

        PIENSIJOITTAJAN OSINKOVERO ON SITEN SUOMALAISENA 20 PLUS 25,5 ELI YHTEENSÄ 40,4 PROSENTTIA VAIKKA SAISI HYVIN VÄHÄN OSINKOJA

        PIENSIJOITTAJILTA VIETÄVÄ VEROPROSENTTI OTETAAN VASTA NOIN 80 000 VUOSITULOSTA PALKANSAAJALLA

        Nyt oli kyse osingoista! Ennen osinkoa yritykset ovat maksaneet sen 20% yhteisöveroa. Voikin nämä valittajat laskea kuinka paljon yhteisöveroa yritykset ovat maksaneet ennenkuin voivat tuloksesta maksaa tuollaisia osinkoja.
        Entä mihin menevät nämä osingot. Mahdollisesti hyödykkeisiin ( autot,talot, liiketilat, tai sijoitus johonkin muuhun). Sekin tuo työllisyyttä ja veroja.

      • Peris
        Viiskohtaa kirjoitti:

        Todennäköisemmin veroparatiiseihin...

      • PersuPettääAina

        Persut ovat puolensa valinneet. Palkkojen ja etuisuuksien leikkaukset tullaan jakamaan yritysten omistajille lisäosinkoina ja kärräämään edelleen verottajan ulottumattomiin.

        SSS-miesten perustelu leikkauksille oli työpaikkojen lisääntyminen. Kerro nyt ihmeessä, miten se toteutuu tämän ryöstöpolitiikan seurauksena?

      • Viiskohtaa
        Peris kirjoitti:

        Todennäköisemmin veroparatiiseihin...

        Veroparatiiseihin? Kun on jostain maksanut osingoista veron niin ei kai kukaan maksa niistä enää veroja veroparatiiseihin. Ne rahat käytetään yleensä uusiin sijoituksiin tai ostellaan itselle jotain kivaa. kesämökki, uusi Audi? Niistäkin sitten kietyy veroja takaisin suomeen.

      • Peris
        Viiskohtaa kirjoitti:

        Veroparatiiseihin? Kun on jostain maksanut osingoista veron niin ei kai kukaan maksa niistä enää veroja veroparatiiseihin. Ne rahat käytetään yleensä uusiin sijoituksiin tai ostellaan itselle jotain kivaa. kesämökki, uusi Audi? Niistäkin sitten kietyy veroja takaisin suomeen.

        1. Osingoistakin maksetaan osittain veroa joten 11 miljardista tulee veroina valtion kassaan takaisin!
        Paitsi jos mistus ylittää 10 prosenttia, jolloin osingoista ei tarvitse maksaa veroja.

        2. Valtio on monessa osinkoa jakavassa yhtiössä omistajana joten 11 miljardista tulee takaisin valtion kassaan osinkoina!

        Edelleen yli 10 prosentin omistajuus mahdollistaa ettei veroja makseta.

        3. Ihmiset ovat sijoittaneet bisneksiin ja haluavat jonkinlaista voittoa. Ei näitä voittoa jakavia pörssiyhtiöitä ole kuin muutama kymmenen. Miettikää miten muut yritykset toimivat? Ne n.250 000 osakeyhtiötä jotka eivät ole pörssissä ja eivät jaa jättiosinkoja. Jos muutetaan verotusta kireämmäksi niille käy huonosti!

        Osinkoverotuksen muutos niin että tuo 10 prosentin sääntö poistetaan ei vaikuta kuvaamallasi tavalla. Verot voidaan asettaa myös tiettyjen tulorajojen sisään, tai yhteisöverotus voidaan korottaa takaisin entiseen.

        4. Sijoittaminen on peliä. Kelpaisiko sinulle 7 oikein lotossa miljoonan voittaneelle että alettaisiin vittuilla riskisijoituksestasi ( 10 € R-kioskilla ) ja otettaisiin 70% voitostasi yhteiseen hyvään ja veroihin? Kuitenkin sinulle luvattiin miljoona? Kelpaako?

        Jos ei kestä tappiota, ei tule sijoittaa. Se on täysin vapaaehtoista.

        5. Myönnettäessä erinäisiä valtion yritystukia voitaisiin jatkossa katsoa paljonko on tulos ja paljonko on jaettu osinkoja. Jättiosinkoja jakava suuryritys ei tarvitse valtion tukia!

        Tästä olemme samaa mieltä.

        Paitsi jos on onnistunut tekemään kuten Herlin, joka maksaa tuloistaan 4,7 prosenttia veroja. Onko tämä mielestäsi oikein? Hänen tulonsa ovat yli 160 miljoonaa vuodessa.

      • Viiskohtaa
        Peris kirjoitti:

        1. Osingoistakin maksetaan osittain veroa joten 11 miljardista tulee veroina valtion kassaan takaisin!
        Paitsi jos mistus ylittää 10 prosenttia, jolloin osingoista ei tarvitse maksaa veroja.

        2. Valtio on monessa osinkoa jakavassa yhtiössä omistajana joten 11 miljardista tulee takaisin valtion kassaan osinkoina!

        Edelleen yli 10 prosentin omistajuus mahdollistaa ettei veroja makseta.

        3. Ihmiset ovat sijoittaneet bisneksiin ja haluavat jonkinlaista voittoa. Ei näitä voittoa jakavia pörssiyhtiöitä ole kuin muutama kymmenen. Miettikää miten muut yritykset toimivat? Ne n.250 000 osakeyhtiötä jotka eivät ole pörssissä ja eivät jaa jättiosinkoja. Jos muutetaan verotusta kireämmäksi niille käy huonosti!

        Osinkoverotuksen muutos niin että tuo 10 prosentin sääntö poistetaan ei vaikuta kuvaamallasi tavalla. Verot voidaan asettaa myös tiettyjen tulorajojen sisään, tai yhteisöverotus voidaan korottaa takaisin entiseen.

        4. Sijoittaminen on peliä. Kelpaisiko sinulle 7 oikein lotossa miljoonan voittaneelle että alettaisiin vittuilla riskisijoituksestasi ( 10 € R-kioskilla ) ja otettaisiin 70% voitostasi yhteiseen hyvään ja veroihin? Kuitenkin sinulle luvattiin miljoona? Kelpaako?

        Jos ei kestä tappiota, ei tule sijoittaa. Se on täysin vapaaehtoista.

        5. Myönnettäessä erinäisiä valtion yritystukia voitaisiin jatkossa katsoa paljonko on tulos ja paljonko on jaettu osinkoja. Jättiosinkoja jakava suuryritys ei tarvitse valtion tukia!

        Tästä olemme samaa mieltä.

        1. Harvoin pörssiyhtiössä on yli 10% henkilöomistuksia. jonkin verran mutta suurelta osin ei! Joten 11 miljardista tulee huomattavia summia myös osinkoveroina!

        2.VALTIO SAA SIIS KASSAAN VEROTONTA OSINKOA? Etkö osaa lukea. Jos omistaja (tässä tapauksessa valtio) saa miljoonaosinkoja niin valtion rahojahan ne ovat! Ei tässä puhuttu veroista vaan siitä että valtio omistajana saa näistäkin yhtiöistä RAHAA VALTION KASSAAN!!!!!! Veroilla tai ilman! Jos valtio maksaisi osingoista veroja niin nekin menisi valtion verokassaan!

        3. Lainsäädäntö jolla pysäytetään ministerienkin harjoittama holding pelleily!

        4. Ei ole tappio jos voittaa luvatun summan. Mutta se että joku varastaa siitä puolet on jopa rikollista. Pörssiyhtiöiden toiminta perustuu siihen että niihin sijoitetaan. Et kai tosissasi toivo että yrityksiin sijoittamisesta tehdään kiinnostamatonta ja näin yritykset jotka työllistävät ja maksavat kuitenkin tuloksesta jättiveroja ajetaan alas? Ilman sijoittajia ei olisi pörssiyhtiöitä.

        5. Tästä oltiinkin samaa mieltä!

        Herlin maksaa siis jonkun 7 milliä veroja!!! Sinä et maksa sellaista summaa edes elämäsi aikana, enkä minäkään. Ja tuo maksaa sen verran vuodessa?? Ja vuodesta toiseen??
        Onhan se toki ihmeellistä että eräillä rikkailla on varallisuutta vaikka maksaa suomen valtionvelkaa tai rahoittaa koko turvapaikkakriisi. Mutta kun ne on niiden omia rahoja.
        Nalle Wahlrooskin maksoi vuosittain yli kolme miljoonaa euroa veroja. Ja häntä kritisoitiin. Minusta kuitenkin melko kova veronmaksaja.
        Paljonko Herlinin omistama Kone maksoi yhteisöveroa?

    • Langatkäsissä

      Ei puolueista ole puheista kummempaa vastusta todellisille Suomen hallitsijoille.

    • PS-nylkee-köyhät

      Persut lyö köyhiä moukarilla päähän.

      • Herrapuolue

        Kun vain moukarilla.

    • tuntemattomatsotilaat

      Nykyisessä poliittisessa tilanteessa oikeistohallituksen uskottavuus huolehtia isänmaan asioista on täysin murentunut.

      Tämän tunnustaa nyt myös sivistysporvariston poliittinen kolumnisti Jyrki Vesikansa, joka päättää Iltalehden pääkirjoituksensa suosittelemalla Vasemmistoliiton keskeisiä tavoitteita: Leikkauspolitiikan korvaavaa elvytyspolitiikkaa, rohkeita investointilainoja työllisyydenhoitoon, epäoikeudenmukaisten leikkausten perumista ja uusia vaaleja:

      Pääkirjoitus päättyy seuraaviin sanoihin: "Reaalinen kilpailukyky on ensisijaista, mutta hetkessä ei luoda ylivoimaisia tuotteita, saati loistavia yritysjohtajia. Tasapainottamisen rinnalla on elvytettävä. Lainaa infra- ja muihin investointeihin saa halvalla. Koulutusleikkauksista on tingittävä. Ennenaikaiset vaalitkin ovat nyt mahdolliset. "

      Lue koko Jyrki Vesikansan pääkirjoitus Iltalehdestä: http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2016030421218839_pk.shtml

    • Raharatkaisee

      Näin se oikeasti menee.

    • Kertokaaihmeessä

      Miten hallitus voi vaikuttaa yritysten voitonjakoon?

      • kerrosinä

        Milloin hallitus alkaa esim. ääriporvarispuolue perussuomalaisten johdolla puuttua rikkaiden harjoittamaan verojen pakoiluun ym. yhteiskunnan kavalteluihin?

      • kerrosinä

        Ai niin, "talkoot" olikin sovittu näiltä osin vapaaehtoisiksi jo hallitusneuvottelujen perus-linjauksissa.

    • Persusakkaa

      "Samaan aikaan, kun hallitus haluaa siirtää työnantajien kustannuksia työntekijöiden maksettavaksi eli antaa yrityksille lisää taloudellisia helpotuksia, samaiset yritykset valmistautuvat maksamaan ennätysosingot omistajilleen. Helsingin pörssiin listatut yhtiöt jakavat arvioiden mukaan tänä keväänä huikeat 84,4 prosenttia nettotuloksestaan ulos osinkoina. Tämä on yli 11 miljardia euroa."

      Että työttömien puolesta muka ilakoitte... Kuinka te persut kehtaatte - ja kyllähän te kehtaatte!

    • EtteiVaanKatoa

      Jos linkki lakkaa toimimasta, tässä Parkkosen Iltalehden kirjoitus:
      Näkökulma: Juha ja Alex, kyllä Suomessa rahaa on
      Keskiviikko 2.3.2016 klo 07.33
      Samaan aikaan kun hallitus haluaa antaa yrityksille lisää taloushelpotuksia, yritykset maksavat omistajilleen 11 miljardin euron ennätysosingot, kirjoittaa politiikan toimittaja Tommi Parkkonen.

      Pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) ovat pyörittäneet tämän viikon yhteiskuntasopimusshow'ta. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps) on ollut perussuomalaisten ykkösnyrkki, kun puolueen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini on ollut ulkomailla. (JENNI GÄSTGIVAR)
      Suomen hallitus - jossa ovat, ihan vain kertauksen vuoksi todettuna, keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset- arpoo parhaillaan, kuritetaanko köyhiä yksinhuoltajaduunareita työmarkkinajärjestöjen yhteiskuntasopimuksella vai hallituksen pakkolakipaketilla.
      Kummalla mennään, se selvinnee viimeistään ensi maanantaina.
      Samaan aikaan, kun hallitus haluaa siirtää työnantajien kustannuksia työntekijöiden maksettavaksi eli antaa yrityksille lisää taloudellisia helpotuksia, samaiset yritykset valmistautuvat maksamaan ennätysosingot omistajilleen. Helsingin pörssiin listatut yhtiöt jakavat arvioiden mukaan tänä keväänä huikeat 84,4 prosenttia nettotuloksestaan ulos osinkoina. Tämä on yli 11 miljardia euroa.
      Ihan vain vertailun vuoksi: pääministeri Juha Sipilä (kesk) on puhunut valtion menoissa 10 miljardin euron säästötavoitteesta.
      Rahaa siis on, mutta se ei kohtaa hallituksen säästötavoitteiden kanssa.
      Eihän talouspolitiikka toki ole noin yksinkertaista ja osingot ovat eri asia kuin valtion säästötarpeet, mutta jotain tuo kertoo yhteiskunnan nykyisestä eriarvoistumisesta ja arvomaailmasta.
      Ja toki hallituksen kädenojennus on suunnattu upporikkaiden pörssiyritysten lisäksi myös lukuisille pienyrittäjille, jotka eivät maksa tsiljoonaosinkoja itselleen.
      Mutta.
      ***
      Yksi hallituksen perusteluja sekä yhteiskuntasopimukselle että pakkolakipaketille on ollut saada työllisyys nousuun. Hallituksen tavoite ja lupaus on ollut 100 000 uutta työpaikkaa. Tuoreen yhteiskuntasopimuksen vaikutuslaskelman mukaan työpaikkoja tulisi vain 35 000-45 000. Eikä sekään ole millään tavalla takuuvarmaa.
      Samalla työllistämisvaikutuksella nimittäin perusteli pääministeri Jyrki Kataisen (kok) johtama hallitus yhteisöveron alentamista. Kataisen kestomantra kuului, että jos yritysten verotusta alennetaan, niin yritykset voivat työllistää ja investoida.
      Yhteisöveroale astui voimaan tammikuussa 2014. Vuoden 2014 aikana yritykset irtisanoivat 12 447 työntekijää, ja tämän kevään ennätysosinkoja perustellaan sillä, että Suomeen ei kannata investoida.
      Yhteisöveron tuotto on ollut odotettua parempi, mutta työllistävää ja investointeja lisäävää vaikutusta sillä ei ole ollut.
      Totta kai on luontevaa, että yrittäjien BFF (keski-ikäiset lukijat, googlettakaa) kokoomus ajaa yrittäjien asiaa. Yhtä luontevaa on se, että yrittäjätaustainen pääministeri Juha Sipilä (kesk) ymmärtää yrittäjiä. Ja täytyy muistaa sekin, että perussuomalaisten äänestäjissä on paljon pienyrittäjiä.
      Hallitus ymmärrettävästi näyttää ymmärtävän enemmän työnantajia kuin työntekijöitä.
      ***
      Samaan aikaan kun työnantajapuoli, eli EK ja kokoomus, valittelee Suomen työkustannusten kohoamista kilpailijamaihin verrattuna, suomalaiset yritykset maksavat Euroopan korkeimpia osinkotuottoja. Suomen osakemarkkinoiden ennakoitu osinkotuotto on tänä keväänä yli neljä prosenttia. Esimerkiksi upporikkaassa Norjassa osinkotuottojen odotetaan olevan noin 3,5 prosenttia ja Tanskassa vain puolet Suomesta.
      Ja kyllä, suomalaiset eläkeyhtiöt saavat osingoista merkittävän siivun ja verottajan kautta myös valtio.
      Ja ei, tarkoituksena ei ole demonisoida yrityksiä ja yrittäjiä duunareiden massariistäjinä - ilman yrityksiä ja yrittäjiä ihmisillä ei olisi töitä. Paitsi tietysti valtio- ja kuntasektorilla (kesk).
      Mutta kysymys onkin, kuinka paljon työntekijöiden pitää nitistää omista eduistaan, oli sana sitten yhteiskuntasopimus tai pakkolait, kun yritykset samaan aikaan maksavat kassastaan ulos ennätyssuuria osinkoja.
      ***
      Ainiinvielä. Nykyisen hallituksen henkilökohtainen jyrkikatainenmantra on ollut, että kansalaisten kokonaisveroaste ei kiristy. Tiistaina pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) eivät enää uskaltaneet luvata asiasta yhtään mitään.
      Eli yrityksille helpotuksia, palkansaajille kiristyksiä.
      Ensi vuoden osinkokevättä odotellessa.
      ***
      (Ps. Tämä juttu ei otsikon mukaisesti koske perussuomalaisten puheenjohtajaa Timo Soinia (ps), joka tapojensa mukaisesti on ulkomailla kun kotimaassa tehdään elintärkeitä, mutta perussuomalaisten kannatuksen kannalta hankalia päätöksiä.)
      TOMMI PARKKONEN
      tommi.parkkonen@ilmedia.fi

      • SiittäOnKysymys

        "Kyllä sijoittajat tarvitsevat sijoitukselleen kunnon koron. Mitä siitä, jos investoinnit jäävät tekemättä. Pääasia on se, että me rikkaat rikastumme. Kyllä köyhiä riittää joka tapauksessa."

        T. Soini

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe