Ahdinko alkoi työstä

Opiskelimme aiemmin avomieheni kanssa molemmat. Itse opiskelen vieläkin. Mieheni lähti töihin omalle alalleen, kokemustakin oli jo kertynyt kesätöistä ja muista pätkistä. Saimme opiskellessa säästöjä aikaiseksi. Itse kävin töissä niin, että saimme jopa hyvän auton hankittua. Toki poltin pitkään kynttilää molemmista päistä ja edelleen olen täysin unilääkkeiden varassa, että elämä onnistuu.

Mieheni oli hetken koulun jälkeen työttömänä, mutta ei edes ilmoittautunut työttömäksi, vaan elimme säästöillä. Molemmilla oli ollut hyvät kesätyöt vuorotyössä ja olimme tehneet kaikki mahdolliset ylityöt. Sitten mieheni sai "oikeita" töitä. Emme olisi ikinä uskoneet, että siitä alkavat vaikeudet.

Asumme Keski-Suomessa paikkakunnalla, jossa itse käyn yksityistä koulua, joka maksaa opintotuen verran kuukaudessa. Ensi syksynä aloitan toivottavasti yliopistossa. Mieheni tienaa kuukaudessa 1200 € käteen. Vuokra on 700 € (ei sis. vettä tai sähköä). Työmatka 80 km. Meillä ei yksinkertaisesti ole rahaa asua kahdessa paikassa, joten siihen ei voi vaikuttaa. Autoa on pakko pitää, sillä tuolla välillä ei tietääkseni kulje juuri mitään julkisia kulkuneuvoja eikä ainakaan niin aikaisin aamulla, kuin mieheni pitää töihin päästä. Auton halvemmaksi vaihtamisessa häviäisimme niin paljon rahassa ja turvallisuudessa, että sitä ei kestä ajatellakaan. Ei se nykyinenkään mikään loistoauto silti ole.

Kun haimme asuntoa, hintaluokassamme tarjolla olevista tämä asunto oli ainoa, jossa ei oltu mm. tupakoitu sisällä. Kävimme katsomassa 15 asuntoa, joista suurin osa oli ollut tyhjänä pitkään. Viemärit olivat kuivuneet ja haju kammottava, pinttynyt jo seiniinkin. Naapureina lähinnä alkoholisteja ja muita sossupummeja. Tämä oli meille todellisuudessa ainoa vaihtoehto.

Jos rahaa tulee 1200 €, voi jokainen laskea, että kun siitä maksaa 700 € vuokraa, tankkaa auton keskimäärin kolmesti kuukaudessa 80 €:lla ja maksaa vielä puhelin/nettilaskut, ei rahaa jää juuri nimeksikään. Viime kuussa tuli puolen vuoden vesilasku 200 € ja sähkölasku 150 €. Säästöt hupenevat silmissä, kun ei niitä alun perinkään niin paljon ollut. Käymme kerran viikossa kaupassa 50 €:lla, se on ehdoton maksimi. Mieheni maha kurni eräänä iltana sängyssä ja kysyin, onko hänellä nälkä. Hän ei edes huomannut kurnimista itse, mutta totesi, että hyvin usein on viime aikoina ollut nälkä. Se tuntuu pahalta, kun hän kuitenkin käy töissä täysiaikaisesti ja tekee parhaansa. Miten on mahdollista, että ihmisiä orjuutetaan tällä tavalla?

Mieheni isä tekee samoja töitä Ruotsissa. Hänellä on yhtä vähän kokemusta, koska hän työttömäksi jäätyään opiskeli alalle vasta viisikymppisenä. Hänen peruspalkkansa on 3000 €/kk. Siihen päälle tulee lisät. Miehelleni ei mitään lisiä makseta, mutta ylitöitä silti pakotetaan tekemään. Kun ylityötunteja pyytää saada pitää vapaana, lähiesimies yleensä kieltää sen ilman mitään syytä, vaikka töitä ei silloin juuri olisi. Mieheni on kyllä hakenut muita töitä, mutta usein niihin vaaditaan niin pitkää kokemusta (joissain ilmoituksissa on hakijoilta vaadittu jopa lähes 10 vuoden työkokemusta), että viimeistään haastattelussa on sanottu, että olet hyvä tyyppi, mutta kokemus ei riitä. Hakualueena on koko ajan koko Suomi, koska sillä palkalla, mitä hänen töistään pitäisi maksaa, pystyisimme asumaan kahdessa paikassa ja hän on valmis muuttamaan.

Kun säästömme ovat kokonaan kuluneet (mm. nyt auton korjaamiseen), voimme vissiin hakea Kelan asumistukea. En tiedä, kun en ole ennen hakenut, mutta olettaisin, että sielläkin vain sanotaan, että teillähän on ollut rahaa, olette kuluttaneet ne liian nopeasti - kielteinen päätös. Mutta kun auto on nyt pakko korjata, että töissä pääsee kulkemaan. Miten työkkäri suhtautuu, jos auton joutuu myymään, jolloin töissä ei enää pääse kulkemaan eikä oikeastaan mitään töitä siksi hakemaankaan? Miten voi käydä näin, että köyhtyminen alkaa töihin lähtemisestä?

Rahaa on kulunut työhaastattelumatkoihin niin paljon, että sekin tuntuu todella ahdistavalta. Kun mieheni sopimus oli viimeksi päättymässä (sitä myöhemmin jatkettiin) ja hän oli päässyt työhaastatteluun, kysyimme työkkäristä apua matkaan toiselle puolelle Suomea. Sen lisäksi, että siihen piti järjestää palkaton vapaa, tuli matkat kalliiksi. Työsopimusta oli jäljellä siinä vaiheessa 3 päivää. Matka-avustusta ei tullut, koska mies ei ollut työtön. Aktiivisuudesta, että ei jäisi työttömäksi, ei siis saa mitään! Maksoin matkan Visa-kortillani, kun säästötiliä ei uskaltanut tyhjäksi käyttää.

Tässä alkaa olla kaikki jaksaminen kovalla koetuksella, kun yöt menee raha-asioita tuskaillessa. Tätäkö nykyhallitus haluaa laajentaa? Että isot firmat (kuten mieheni työnantaja) saavat orjapalkalla pitää ihmisiä töissä ja yhteiskunta maksaa asumistukia yms, mutta firma ei maksa veroja Suomeen?