Jeesus ilmoittaa itsensä meille

ilmoittaja

Jeesus ilmoittaa itsensä meille

Sanoi hänelle Juudas: (ei se Iskariot) Herra, kuinka se tulee, ettäs tahdot meille itses ilmoittaa, ja et maailmalle? Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: joka minua rakastaa, se pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä, ja asumme hänen tykönänsä Joh. 14:22~3.

Tuosta Johanneksen muistiin merkitsemästä Jeesuksen ja Juudaan välisestä keskustelusta kiistattomasti ymmärrämme, että Jumalan valtakunnan ulkopuolella elävillä ihmisillä ei ole oikeaa tietoa Jeesuksesta, koska Hän ei ole ilmoittanut itseänsä heille. Siitä syystä ulkopuolisilla ei ole myöskään oikeaa ymmärrystä siitä, miten syntinen ihminen voi selvitä taivaaseen. Tämä tieto on ainoastaan niillä, joille Jeesus on itsensä ilmoittanut.
Ihmisymmärrys hyväksyy kyllä Jeesuksen omiksi kaikki ihmiset, jotka jotakin hengellisyyttä harjoittavat — Jumalaa kiittävät ja sielunvihollista moittivat. Näin onnellisesti ei Raamatun kirjoitusten mukaan kuitenkaan asia ole. Hengellisyyttä harjoittavia olivat ne, jotka antoivat Jeesuksen ristiinnaulittavaksi. Miten sellainen usko voisi olla Jumalasta lähtöisin, joka ihmisten Vapahtajan tappaa villitsijänä ja tarpeettomana?
Jeesus antoi Juudakselle selkeän vastauksen: "Joka minua rakastaa, se pitää minun sanani." Joka ei rakasta, ei myöskään pidä Hänen sanojaan, vaan muuttaa ne oman mielensä mukaisiksi. Siinä on vedenjakaja.
Nämä ovat Jeesuksen sanat: "Ja Jeesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niin kuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät. Ja kun hän nämä sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki: Joille te synnit anteeksi annatte niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt. Joh.20:21- 23.
Ainoastaan Pyhässä Hengessä saarnatussa syntien anteeksiantamisen evankeliumissa voidaan päästä Jumalan rakkauden osallisuuteen, ei muulla tavalla. Tätä tietä Pyhä Henki on armahtavana siirtynyt uskosta uskoon ja sydämestä sydämeen. Näin toteutuu jatkuvasti Jeesuksen sana: "Ja me tulemme hänen tykönsä, ja asumme hänen tykönään." Joka ei tällä evankeliumilla ole tullut päästetyksi synneistään, ei voi rakastaa Jeesusta. Heidät tunnetaan siitä väärästä opistaan, että eivät tule Jumalan valtakuntaan omistamaan evankeliumia kohdalleen, vaan vaeltavat itse valitsemaansa tietä.
Murhemielin joudumme toteamaan senkin,että kun vihollinen on onnistunut saamaan pauloihinsa jonkun elämäntien kulkijan, niin hänessä alkavat näkymään ylpeyden hengen hedelmät. Rakkaus totuuteen on loppunut, ja parannuskehotus ei enää kelpaa. Jumalan armolapset alkavat näkymään tällaiselle ahdasmielisenä joukkona, joka pyrkii määräilemään toisten elämää. Ylpeästä sydämestä on Jeesuksen Henki kadonnut ja Jumalan huoneessa joudutaan toteamaan, että Jeesus ei ilmoita enää itseänsä tälle, koska synti ei kirkastu synniksi vaikka kuinka rakkaasti neuvottaisiin. Siinä kaivattaisiin vikaan joutuneelta kuuliaisuutta Raamatun mukaisille uskovaisten neuvoille, sillä "kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja totella parempi kuin oinasten lihavuus."
Joka päivä kulutamme meille tänne aikaan annettuja elämän päiviä. Kun ne ovat kuluneet loppuun, on lähdettävä ajasta ikuisuuteen. Viimeistään lähtöhetkellä pitäisi Jumalan asua lähtijän sydämessä, sillä "Joka parannuksentekonsa huomiseen jättää, hän vuoteensa tuonelaan rakentaa." Paljon on ollut niitä, jotka aikoivat tehdä parannuksen ennen kuolemaansa, mutta eivät ehtineet, kun lähtö tästä maasta tuli aikaisemmin kuin he luulivat. Tietoisina tuosta totuudesta haluamme kuluttaa armonpäiviämme uskoen päivittäin syntimme anteeksi tässä yhdessä jumalanvaltakunnassa. Sinä veljeni ja sisareni, joka näet itsesi niin vialliseksi, että tuskin uskallat uskoa, saat nytkin uskoa syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja näin omistaa Jeesuksen rakkautta ja Hänen valtakuntaansa.
Ahti Korkala
Päivämies 21.6.1976

20

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • skyhector

      ""Sinä veljeni ja sisareni, joka näet itsesi niin vialliseksi, että tuskin uskallat uskoa, saat nytkin uskoa syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja näin omistaa Jeesuksen rakkautta ja Hänen valtakuntaansa. ""

      Saan todella Kristuksen tähden uskoa syntini anteeksi, enkä sen tähden, että joku vanhoillinen näin kehoittaa!

    • Kenelle Jeesus näin sanoi? Lestadiolaisilleko? Missä se ilmenee?
      Ei missään, vaan Hän sanoi näin siinä osioissa, jossa ilmenee, että VAIN HÄN ON Tie, totuus ja elämä.
      Sitten mikä varmistaa sen, että Hän sanoi vain pakalla oleville, on jae 25, Tämän minä olen PUHUNUT TEILLE, kun vielä olen luonanne.
      Oliko Jeesus muka jossain Rauhanyhdistyksessä, ei, eikä SRK tunnusta Häntä tieksi, totuudeksi ja elämäksi.
      Pelkkää sanahelinää.
      Hän ei puhu siinä ”jumalan valakunnalle”, vaan Juudalle, koska Jumalan valtakunta ei ole vielä täällä.
      Sen vuoksi et YMMÄRRÄ; kun elät tiedottomuudessa ja valheessa.
      >>Miten sellainen usko voisi olla Jumalasta lähtöisin, joka ihmisten Vapahtajan tappaa villitsijänä ja tarpeettomana?** Ketä tarkoitat?
      >>Jeesus antoi Juudakselle selkeän vastauksen: "Joka minua rakastaa, se pitää minun sanani." Joka ei rakasta, ei myöskään pidä Hänen sanojaan, vaan muuttaa ne oman mielensä mukaisiksi. Siinä on vedenjakaja.** Olen jo aika iäkäs, enkä ole neljään kymmeneen vuoteen löytänyt lestadiolaisuudesta yhtään Jeesuksen seuraajia, ennen niitä oli kyllä.
      Tilalle tuli pedofilia, valehtelu ja SRK käsiraudat.
      Loppu-liturgiaa en viitsi edes kommentoida.
      Vekkuli on.

      • s-s-s

        Kysyttiinkö sinulta helluntairikollinen jotain?


      • armostaosattomalle

        #Hän ei puhu siinä ”jumalan valakunnalle”, vaan Juudalle, koska Jumalan valtakunta ei ole vielä täällä.#
        Miten selität tämän:
        Luuk. 10:11
        'Tomunkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut, me pudistamme teille takaisin; mutta se tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle'.


      • armostaosattomalle kirjoitti:

        #Hän ei puhu siinä ”jumalan valakunnalle”, vaan Juudalle, koska Jumalan valtakunta ei ole vielä täällä.#
        Miten selität tämän:
        Luuk. 10:11
        'Tomunkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut, me pudistamme teille takaisin; mutta se tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle'.

        Ei vaikuksia, selitän kuten Sana sen sanoo; tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle'.

        Lähellä ei ole sisällä, vaan lähellä.

        Uskotko sen.

        Kes.


      • armostaosattomalle
        Kesitas kirjoitti:

        Ei vaikuksia, selitän kuten Sana sen sanoo; tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle'.

        Lähellä ei ole sisällä, vaan lähellä.

        Uskotko sen.

        Kes.

        En totisesti usko.
        Luuk. 17:21
        eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".
        Jumalan valtakunta kulki sisäisesti Jeesuksen lähettämien opetuslasten mukana ja oli siis läsnä.


      • armostaosattomalle kirjoitti:

        En totisesti usko.
        Luuk. 17:21
        eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".
        Jumalan valtakunta kulki sisäisesti Jeesuksen lähettämien opetuslasten mukana ja oli siis läsnä.

        Miksi hyppäsit eri jakeeseen, kun meni sormi suuhun.
        Keskustelun pohja oli Luuk. 10:11
        'Tomunkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut, me pudistamme teille takaisin; mutta se tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle'.
        Siihen vastasin, että TOTTA ON LÄHELLÄ.

        Mutta vastaat; En totisesti usko.
        Eli Jumalan Sana, Jeesuksen sanomana ei ole uskosi perusta? Ihmettelen?
        Sitten tarjoat uutta; Luuk. 17:21
        eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".
        Tämä on totta, se ei ollut MISSÄÄN MUUALLA, mutta opetuslapsissa jo sisäisesti.
        >>Jumalan valtakunta kulki sisäisesti Jeesuksen lähettämien opetuslasten mukana ja oli siis läsnä.** Vai kulki.
        He tunnustivat ja julistivat evankeliumia Jeesuksesta, ja olivat uudestisyntyneitä, Pyhiä, eli Hengen voideltuja, joten on luonnollista, että He kantoivat Herransa Jeesuksen olemusta.
        Jumalan Valtakuntaa johtaa aikoinaan Jumala, ei ihminen, joten koko ”VL jumalan valtakunta” saatanallista soopaa, se on vain lahko, ei edes seurakunta kuten ennen.
        Jumalan valtakunnassa ei naida omia lapsia.


      • armostaosattomalle

        Tulipa nyt merikontillinen harhaista vapaahellarlaardia alatyylisine vittuiluineen.
        Olet koko perkele muka" voidelluksi pyhäksi."
        Kaiken kaikkiaan pahuus on sokaissut ymmärryksesi tai olet niin yksinkertaisen tyhmä.


      • 12.45a
        armostaosattomalle kirjoitti:

        Tulipa nyt merikontillinen harhaista vapaahellarlaardia alatyylisine vittuiluineen.
        Olet koko perkele muka" voidelluksi pyhäksi."
        Kaiken kaikkiaan pahuus on sokaissut ymmärryksesi tai olet niin yksinkertaisen tyhmä.

        Niin, osaltasi se hieman häiritsee kehtytsä, kun isäsi on nainut sinua kapaloista lähtien.


      • ex-hellari

        Kova oli kohtaloni.
        "raiskattu ex-hellari 1.1.2014 18:08 ... Minua vuosia raiskannut helluntaimies vaipui aina aktin jälkeen polvirukoukseen sängyn viereen ja rukoili Jeesukselta ääneen "erehdystään" anteeksi. Joka kerta hän jossain vaiheessa kertoi, että nyt Jeesus vastasi, häntä ei enää syytetä taivaassa. Minulta hän ei pyytänyt anteeksi, haukkui vain huoraksi, ettei saisi "antaa" miehille, jos ei ole naimisissa. Sen sijaan helluntaimies vannotti, että jos minä Jeesukselta polvirukoiltua ja rukousyhteydssä anteeksisaatua syntiä alan muistella kenellekään, joudun tulimereen. Uskoin kaiken, pidin suuni visusti kiinni."


      • trueeee
        armostaosattomalle kirjoitti:

        Tulipa nyt merikontillinen harhaista vapaahellarlaardia alatyylisine vittuiluineen.
        Olet koko perkele muka" voidelluksi pyhäksi."
        Kaiken kaikkiaan pahuus on sokaissut ymmärryksesi tai olet niin yksinkertaisen tyhmä.

        Onpa vahva mielipide ... mutta noihan se on!


    • AikaMuuttuuOlaviseni

      ¤Sinä veljeni ja sisareni, joka näet itsesi niin vialliseksi, että tuskin uskallat uskoa, saat nytkin uskoa syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja näin omistaa Jeesuksen rakkautta ja Hänen valtakuntaansa.¤

      Uuden Olavin opin mukaan noin ei saa kirjoittaa eli tuo Ahti Korkalan kirjoitus on nyky vl-opin mukaan epäuskoista kirjoitusta.

    • ggg678

      Epäuskoista on todellakin! Ei voi kirjoitettuun sanaan luottaa, mutta Raamattu eli Jumalan Sana ei olekaan kirjoitettua Sanaa, vaan JULISTETTUA SANAA PYHÄSSÄ HENGESSÄ!

      • Näin sanoo vain ateistisaatana.


    • vvfghjkl

      Hyi sinua Kesitas! Raamattuhan on julistettua sanaa monin paikoin ja se on Pyhän Hengen puhetta!

      • On julistettua sanaa kyllä, JOS SIINÄ PYSTÄÄN.

        Mutta jos ajatellaan vaikka SRK;ta, oppi siellä on muuttunut sataan vuoteen ainakin 5 kertaa, joten permpi on turvautua alkuperäiseen sanomaan, Raamattuun.

        Kes.


    • drth44

      ""Uuden Olavin opin mukaan noin ei saa kirjoittaa eli tuo Ahti Korkalan kirjoitus on nyky vl-opin mukaan epäuskoista kirjoitusta. ""

      Vielä pahempaa on tulossa, sanoi minulle eräs pohjoispohjanmaalainen vl-puhuja, että aikanaan luultavasti tullaan kieltämään syntien anteeksisaaminen nettiseurojen kautta, koska siinä ei olla näköyhteydessä julistajan kanssa ja on vaarana, että voi myös vahingossa saada synnit anteeksi.

    • ggrthjkl

      "" että aikanaan luultavasti tullaan kieltämään syntien anteeksisaaminen nettiseurojen kautta, koska siinä ei olla näköyhteydessä julistajan kanssa ja on vaarana, että voi myös vahingossa saada synnit anteeksi. ""

      Joskus mietityttää ne tuhannet tai kymmenet tuhannet ihmiset, jotka ovat saaneet syntinsä anteeksi nettiseurojen kautta, että he voivat perustaa uuden Jumalan valtakunnan keskuuteensa, koska ovat nyt Jumalan lapsia,

    • Pakko sanoa teille uskonsotureille, että Johanneksen evankeliumi on melkolailla pahasti jälkikäteen uskonnollisista syistä väitetyn jeesuksen väitetyn ystävän nimiin kirjoitettu.

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Evankeliumi_Johanneksen_mukaan

      http://www02.oph.fi/etalukio/uskonto/kurssi1/sivu_1_5_3.html

      Sori, lähdekritiikki tuomitsee koko sepustuksen arvottomaksi!

      Jos kykenisitte uskonharhaiset arvioimaan uskonne perustaa, huomaisitte äkkiä, että palvotte epäjumalaa. Kohtalonne viimeisellä, tosin kuvitellulla, tuomiolla on heikompi kuin ateistin, joka ei sentään epäjumalanpalvontaan sortunut!

    • Hienoa_että

      Jeesus ilmoittaa itsensä meille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9266
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8120
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      163
      5945
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2428
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2142
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1781
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1725
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1525
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1502
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1406
    Aihe