Kuka tahansa voi väsyä

Jokainen meistä väsyy joskus. Tärkeää on tietää, milloin väsymys on ”tervettä”, milloin se on ei-toivottua, ”sairasta” väsymystä. Terve väsymys on juuri sitä kaikille tuttua raukeuden ja voimattomuuden luonnollista tuntua, joka seuraa työpäivää tai vaikkapa reipasta lenkkiä. Väsymys on kehon viesti siitä, että nyt on aika huilata tai paneutua yöpuulle.
Moni on pannut merkille senkin, että fyysiseen uupumukseen liittyvät myös huolet. Illalla saattaa tuntua kuin kaikki huomisen murheet olisi kasattu harteillemme, vaikka emme näe moiselle edes mitään syytä. Mutta sitten tapahtuu ihme: riittävä uni on palauttanut voimat ja edellisillan huolet ja kiusaukset tuntuvat suorastaan mitättömiltä.

Aina näin ei käy. Saattaapa käydä niinkin, ettei yö ole poistanut väsymyksen tunnetta. Uni on saattanut olla katkonaista, eivätkä edes päivän toimet tuo valoa näköpiiriin. Päinvastoin, kaikki tuntuu turhalta ja niin synkältä.

Vakavamman väsymisen merkit

Sairaan väsymisen erottaa tavallisesta väsymyksestä pitkäaikaisempi unettomuus, jatkuva voimattomuuden tunne, masennuksen tunne, yllättävä itkuisuus, tai ehkä epämääräisenä sekoituksena useampi oire yhtä aikaa. Vakavamman väsymyksen piirre on usein myös se, että työn ilo on aikoja sitten huvennut.

Se, joka on kokenut tällaisen väsymyksen, kuvaa sitä kokonaisvaltaiseksi tunteeksi, josta on kaikonnut toivo. Synkimmillään se on kuilu, johon putoaa ja joka tuntuu vain pahenevan päivä päivältä. Keveinkin arkinen askare, jopa hengittäminen, saattaa tuntua ylivoimaiselta.


KUVA: MATIAS HAARANIEMI

Kuka väsyy?

Myös vakavampi väsymys voi vaania ketä tahansa meistä. Se ei kaihda nuoria, keski-ikäisiä eikä ikääntyneitä. Erityisesti se saattaa yllättää työelämän pitkäaikaisessa paineessa olevan. Myös työtä vailla olevat voivat väsyä, samoin kuin omaishoitajat tai jopa lapset.

Yleensä väsymyksen syyt löytyvätkin elämäntilanteestamme, tapahtumista ympärillämme tai elintavoistamme. Sellaisia voivat olla jatkuvasti liian lyhyeksi jäävät yöt, liikunnan puute, ylenmääräinen ja pitkään jatkuva rasitus, uuvuttava työ, läheisen menetys, pitkäaikainen sairaus, uskon haaksirikko tai vaikkapa kalvava yksinäisyys.

Joillakin meistä voi olla myös luonteenpiirteitä, jotka altistavat väsymiselle. Sellaisia saattavat olla liiallinen tunnollisuus ja jopa täydellisyyden tavoittelu, perfektionismi.

Vaikka väsymyksen syitä ja oireita on helppo luetella, ei niitä todellisuudessa ole aina helppo tunnistaa – ei ainakaan itsessään. Väsymys voikin ottaa vallan salakavalan hitaasti.

Siinäkin tapauksessa, että tunnistamme väsymyksen merkit itsessämme, olisi tärkeää, ettemme häpeä tai salaa asiaa. Päinvastoin, oman heikkouden myöntäminen on oikeaa rehellisyyttä läheisiä kohtaan.


KUVA: HELI VARTIAINEN

Rehellisyys ja puhuminen auttavat

Voi olla niinkin, että ”kuolemanväsyneeksi” itsensä tunnustava en olekaan minä, vaan läheiseni, ehkä puoliso tai lapsi. Ensimmäinen rakkauden neuvo on ottaa hänen ilmoituksensa vakavasti.

Tällaisessa tilanteessa – kun suu on saatu auki ja korvat kuulemaan – on saatu pitää seuroja keskellä arkea. Evankeliumi on saanut virvoittaa sydämiä, ja tulevaisuuden on jälleen valaissut toivo. On myös tilanteita, joissa tarvitaan ammattiapua. Tätäkään apua ei pidä kaihtaa. Ymmärtävä, kokenut ammattilainen voi nähdä asioita, joita itse tai lähipiiri ei näe – joskus ne ovat ikään kuin liian lähellä.

Muistan jonkun sanoneen niinkin, ettei uupumus ole aina pahasta. Siunaukseksi riittämättömyyden tunne ja väsymys kääntyy silloin, jos se saa meidät arvioimaan omaa elämäämme. Jos kaikki ei ole hyvin ja jos aika tai voimat ei riitä aivan kaikkeen, mitä olisi syytä muuttaa? Voisiko vähempi riittää?

Syvinkin uupumus on äärimmäisen harvoin pysyvä olotila. Moni on kokenut: kun ahdistus lopulta hellittää, maailma ympärillä alkaa saada värejä. Vähitellen mielen täyttävät uudet ideat ja huomisen lupauksiin kantava katse. ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” (Jer. 29:11).