Alakoulussa olin se eturivin kiltti, näkymätön tyttö. Muistan hyvin erään äidinkielen tunnin. Olimme edellisellä kerralla kirjoittaneet aineen. Jorma-opettaja kirjoitti taululle lauseen: "Jos tietäisin huomenna kuolevani, istuttaisin tänään omenapuun..." Nolostuin, kun muistin itse kirjoittaneeni aineeni loppuun tuon Lutherin lauseen. Ikävä tunne muuttui mielihyväksi, kun opettaja totesi kirjoitelmani sisältäneen syvällistä pohdintaa ja kielellistä sujuvuutta. Nuo kiitoksen sanat jäivät mieleen.
Tuo Lutherin lause on jäänyt matkaevääksi mieleni takataskuun. Silloin kun kirjoitin aineeni, olin kaksitoistavuotias murrosikäinen, jolta kuolema oli vienyt veljen ja äidin. Toivon ikkunat olivat huurruksissa. Niistä ikkunoista seurasin toisten ikäisteni elämää ja mietin, millaista olisi, jos minun elämäni soljuisi yhtä vaivattoman oloisesti. Olin neuvoton, ja mieleni oli jähmeä. Oli kuitenkin toivo paremmasta huomisesta. Oli usko, oli ystäviä ja rakastavia katseita.
Pari kuukautta sitten sain sähköpostiini viestin, jossa kerrottiin Päivämiehen blogeista ja evästettiin uutta blogistia. Ilahduin, kun silmiini osui tuo tuttu Lutherin lause. Viime yönä laskin vähäisiä voimavarojani. Yön silmät olivat pimeät. Mietin sinapinsiemenen kokoa ja uskoni vähäisyyttä. Pyysin Jumalalta voimaa. Halusin istuttaa omenapuun. Yö tuntui lempeämmältä.
Istuttaisin tänään omenapuun, se on hyvä lause. Ihan konkreettisesti olen osallistunut neljän omenapuun istuttamiseen. Kaksi niistä on tuottanut jo kiitettävästi satoa. Kaksi on kasvamassa kesämökkimme takana tuhannen kilometrin päästä talvikodistamme. Yhden omenapuun siemenen istutti teini-ikäinen poikamme kukkapurkkiin pari kuukautta sitten. Siinä on nyt neljä sirkkalehteä. Saa nähdä, kasvaako se isommaksi. Ilon sykähdyksiä se on jo kuitenkin tuonut, ja aamuisin olemme muistaneet antaa pienen tilkan vettä pienelle kasville.
Istutetaan omenapuita ja muita puita. Iloitaan keväästä ja lisääntyvästä valosta. Vaikka tulevaisuus näyttäisi välillä lohduttomalle, kannattaa uskoa, että jostakin löytyy siemen, joka paljastaa vihreät lehtensä. Huominen tulee päivä kerrallaan.
Tuo Lutherin lause on jäänyt matkaevääksi mieleni takataskuun. Silloin kun kirjoitin aineeni, olin kaksitoistavuotias murrosikäinen, jolta kuolema oli vienyt veljen ja äidin. Toivon ikkunat olivat huurruksissa. Niistä ikkunoista seurasin toisten ikäisteni elämää ja mietin, millaista olisi, jos minun elämäni soljuisi yhtä vaivattoman oloisesti. Olin neuvoton, ja mieleni oli jähmeä. Oli kuitenkin toivo paremmasta huomisesta. Oli usko, oli ystäviä ja rakastavia katseita.
Pari kuukautta sitten sain sähköpostiini viestin, jossa kerrottiin Päivämiehen blogeista ja evästettiin uutta blogistia. Ilahduin, kun silmiini osui tuo tuttu Lutherin lause. Viime yönä laskin vähäisiä voimavarojani. Yön silmät olivat pimeät. Mietin sinapinsiemenen kokoa ja uskoni vähäisyyttä. Pyysin Jumalalta voimaa. Halusin istuttaa omenapuun. Yö tuntui lempeämmältä.
Istuttaisin tänään omenapuun, se on hyvä lause. Ihan konkreettisesti olen osallistunut neljän omenapuun istuttamiseen. Kaksi niistä on tuottanut jo kiitettävästi satoa. Kaksi on kasvamassa kesämökkimme takana tuhannen kilometrin päästä talvikodistamme. Yhden omenapuun siemenen istutti teini-ikäinen poikamme kukkapurkkiin pari kuukautta sitten. Siinä on nyt neljä sirkkalehteä. Saa nähdä, kasvaako se isommaksi. Ilon sykähdyksiä se on jo kuitenkin tuonut, ja aamuisin olemme muistaneet antaa pienen tilkan vettä pienelle kasville.
Istutetaan omenapuita ja muita puita. Iloitaan keväästä ja lisääntyvästä valosta. Vaikka tulevaisuus näyttäisi välillä lohduttomalle, kannattaa uskoa, että jostakin löytyy siemen, joka paljastaa vihreät lehtensä. Huominen tulee päivä kerrallaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihan hyvä kirjoitus, mutta omenapuulla on vain kaksi sirkkalehteä ja eilinen päivä ei koskaan palaa. :)
puun istuttamisen ajatus vaikuttaa tärkeältä