Anteeksi – ihmeellisen paljon sisältävä sana. Rakkautta, armahtamista, unohdusta, siunausta ja hyväksymistäkin. Jostakin syystä usein vaikeaksi koettu: pyytää, antaa ja uskoa.
Kokosin lasten ajatuksia anteeksiantamuksesta keskusteluiltaa varten. Pienemmille lapsille mieleen tulivat ensimmäisenä lasten väliset riidat ja niiden sopiminen. Kouluikäiset osasivat jo puhua synnistä ja totesivat, että sellaiset saa pyytää anteeksi.
“Jos on tehnyt syntiä,
jotakin pahaa,
ne voi pyytää anteeksi.”
Synti. Ihmeellisen paljon sisältävä sana. Vihaa, katkeruutta, lankeamista, eksymistä ja luopumistakin. Usein ajassamme vaiettu, jonkun mielestä vanhanaikainen asia. Silti väistämätön osa ihmisen elämää. Emme kykene välttämään syntiä, mutta voimme kilvoitella sitä vastaan. Ja pyytää ja uskoa anteeksi. Jumala rakastaa syntistä ihmistä.
“Illalla annetaan synnit anteeksi,
se tuntuu hyvältä.”
Lapsi painaa päänsä tyynyyn. Laulamme iltalaulun säkeistön. Vaihdamme jonkun ajatuksen päivästä. Kerron lapselle, että hän on rakas, iskälle tärkeä. Siunaan ja peittelen. Hän nauttii lämmöstä peittonsa alla. Muistuttaa, että aamulla avataan kalenterin ensimmäinen luukku. Ja hymyilee onnellisena. Anteeksiantamus tuo rauhan.
“Jos satuttaa jotakin,
täytyy pyytää anteeksi.”
Satun paikalle kahden aikuisen väliseen tilanteeseen, jossa käytetään kovaa kieltä. Pahat sanat sinkoilevat kohti ihmistä, joka vaikenee hiljaa. Kun ryöpytyksen kohteeksi joutunut poistuu paikalta, toinen toteaa: “Tuolta ihmiseltä en anteeksi pyytele.”
Kovuus ja anteeksiantamattomuus pysäyttävät minut. Miksi ihminen suhtautuu toiseen näin kylmästi? Jään miettimään tätä. Löydän itsestäni tuomitsevan asenteen ja havahdun siihen, kuinka usein minunkin on vaikea pyytää anteeksi. Kovuus asuu minussakin.
Anteeksiantamus on suuri lahja. Ihmissuhteissa se on kantava voima. Ja anteeksiantamuksen evankeliumi on enemmänkin. Se on taivaan ovi.
“Halataan. Sanotaan anteeksi.”
Kokosin lasten ajatuksia anteeksiantamuksesta keskusteluiltaa varten. Pienemmille lapsille mieleen tulivat ensimmäisenä lasten väliset riidat ja niiden sopiminen. Kouluikäiset osasivat jo puhua synnistä ja totesivat, että sellaiset saa pyytää anteeksi.
“Jos on tehnyt syntiä,
jotakin pahaa,
ne voi pyytää anteeksi.”
Synti. Ihmeellisen paljon sisältävä sana. Vihaa, katkeruutta, lankeamista, eksymistä ja luopumistakin. Usein ajassamme vaiettu, jonkun mielestä vanhanaikainen asia. Silti väistämätön osa ihmisen elämää. Emme kykene välttämään syntiä, mutta voimme kilvoitella sitä vastaan. Ja pyytää ja uskoa anteeksi. Jumala rakastaa syntistä ihmistä.
“Illalla annetaan synnit anteeksi,
se tuntuu hyvältä.”
Lapsi painaa päänsä tyynyyn. Laulamme iltalaulun säkeistön. Vaihdamme jonkun ajatuksen päivästä. Kerron lapselle, että hän on rakas, iskälle tärkeä. Siunaan ja peittelen. Hän nauttii lämmöstä peittonsa alla. Muistuttaa, että aamulla avataan kalenterin ensimmäinen luukku. Ja hymyilee onnellisena. Anteeksiantamus tuo rauhan.
“Jos satuttaa jotakin,
täytyy pyytää anteeksi.”
Satun paikalle kahden aikuisen väliseen tilanteeseen, jossa käytetään kovaa kieltä. Pahat sanat sinkoilevat kohti ihmistä, joka vaikenee hiljaa. Kun ryöpytyksen kohteeksi joutunut poistuu paikalta, toinen toteaa: “Tuolta ihmiseltä en anteeksi pyytele.”
Kovuus ja anteeksiantamattomuus pysäyttävät minut. Miksi ihminen suhtautuu toiseen näin kylmästi? Jään miettimään tätä. Löydän itsestäni tuomitsevan asenteen ja havahdun siihen, kuinka usein minunkin on vaikea pyytää anteeksi. Kovuus asuu minussakin.
Anteeksiantamus on suuri lahja. Ihmissuhteissa se on kantava voima. Ja anteeksiantamuksen evankeliumi on enemmänkin. Se on taivaan ovi.
“Halataan. Sanotaan anteeksi.”
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.